Äitini soitti ja puhui 45 min omia asioitaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikö kissa kielesi, kun et saanut sanottua mitään?

Normaali ihminen osaa keskeyttää ja ohjata juttuja siihen suuntaan, kun itselle on parempi.

Turha edes yrittää :D Jos kerron jotain omia asioitani, niin vastaus on "aijaa" ja taas palataan tärkeämpiin aiheisiin, kuten Sirpan veljenpojan kuulumisiin (en tunne Sirpaa enkä hänen veljenpoikaansa). Miksi puhuisin mitään ihmisille, jota en kiinnosta ollenkaan?

Ap

No miksi pidät edes välejä yllä sen kummemmin?

En edes yritä enää kertoa omia juttuja. Jotenkin nautin kun se reppana ei tiedä mitään mun elämästä, kun kaikki pyörii oman navan ympärillä

Ei, äitini ei soittele koskaan, on ollut etäinen vanhempi jo siitä saakka kun olin pieni lapsi. Tavallaan kadehdin ap sua siitä, että äitisi ottaa suhun yhteyttä, vaikkakin vain puhuakseen omista asioistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vastaa enää puhelimeen, en minäkään vastaa. Äiti tajusi vihjeen parissa kuukaudessa ja olen saanut olla rauhassa.

Miksi et halua kuulla äitisi asioista? 

Ei sekään halua kuunnella mun asioita.

Tuo ehkä riippuu äidin ja lapsen iästä. Kun olin työikäinen en edes uskaltanut kysyä lasten asioista mitään, heillä oli itsenäistymisvaihe päällä.

Mutta jos taas on jo aikuiset lapset ja äiti jo vanhus on tilanne toinen. Omille oon sanonut et heidän kannattaa kuulostella vaikutanko täyspäiseltä , pitävät vähän silmällä.

Kuunteleminen ja kysyminen on eri asioita. Jos äidille yrittää kertoa omista asioista ja äiti kääntää heti puheen naapurin Sirkun lapsiin, niin siitä kyllä tulee tunne, että äiti ei halua kuunnella.

Joo näin. Olisi hyvä, että osaisi kuunnella, kun toinen ryhty kertomaan jotain. Eikä aina solkottaa omiaan päälle, ne omat on aina tärkeämpiä.

Se on ihme, miten omat vanhempani eivät jaksa kuunnella, kun olen kertomassa jotain, sen sijaan kyselevät kaikesta mistä en halua puhua.

Pane se numeronesto päälle, äläkä tyhjää kerjää myötätuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten? 

Minunkin äitini tekee noin monta kertaa viikossa ja jaksan kyllä kuunnella. Joskus vastavuoroisesti voin soittaa ja kertoa omista murheistani, kun kaipaan kuuntelijaa.

En minä jaksa olla puhelimessa tuntia montaa kertaa viikossa. Etenkään saman ihmisen kanssa. Äitini ollessa vakavasti sairas olin hänelle puhelimessa seurana ja sen jälkeen totesin, että ei enää ikinä. Pitää minullakin olla oikeus omaan elämään ja mahdollisuus käyttää sosiaalinen jaksaminen omiin ystäviin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vastaa enää puhelimeen, en minäkään vastaa. Äiti tajusi vihjeen parissa kuukaudessa ja olen saanut olla rauhassa.

Miksi et halua kuulla äitisi asioista? 

Ei sekään halua kuunnella mun asioita.

Tuo ehkä riippuu äidin ja lapsen iästä. Kun olin työikäinen en edes uskaltanut kysyä lasten asioista mitään, heillä oli itsenäistymisvaihe päällä.

Mutta jos taas on jo aikuiset lapset ja äiti jo vanhus on tilanne toinen. Omille oon sanonut et heidän kannattaa kuulostella vaikutanko täyspäiseltä , pitävät vähän silmällä.

Kuunteleminen ja kysyminen on eri asioita. Jos äidille yrittää kertoa omista asioista ja äiti kääntää heti puheen naapurin Sirkun lapsiin, niin siitä kyllä tulee tunne, että äiti ei halua kuunnella.

Joo näin. Olisi hyvä, että osaisi kuunnella, kun toinen ryhty kertomaan jotain. Eikä aina solkottaa omiaan päälle, ne omat on aina tärkeämpiä.

Se on ihme, miten omat vanhempani eivät jaksa kuunnella, kun olen kertomassa jotain, sen sijaan kyselevät kaikesta mistä en halua puhua.

Tämä olisi tärkeä taito. Kiinnostaisi onko kyseessä joku sukupolvien välinen ero vai puhuvatko he ystävilleenkin noin. Hirveän minä-keskeinen maailma.

Vierailija kirjoitti:

Suurten ikäluokkien juttu.

Ai pitkät puhelut ja puhelin aina kädessä? Buaah...

Vierailija kirjoitti:

Minä juttelisin mielelläni äitini kanssa, en voi, on kuollut :(

Sama täällä.

Kuinka mielelläni kuulisin äitini äänen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vastaa enää puhelimeen, en minäkään vastaa. Äiti tajusi vihjeen parissa kuukaudessa ja olen saanut olla rauhassa.

Miksi et halua kuulla äitisi asioista? 

Ei sekään halua kuunnella mun asioita.

Tuo ehkä riippuu äidin ja lapsen iästä. Kun olin työikäinen en edes uskaltanut kysyä lasten asioista mitään, heillä oli itsenäistymisvaihe päällä.

Mutta jos taas on jo aikuiset lapset ja äiti jo vanhus on tilanne toinen. Omille oon sanonut et heidän kannattaa kuulostella vaikutanko täyspäiseltä , pitävät vähän silmällä.

Kuunteleminen ja kysyminen on eri asioita. Jos äidille yrittää kertoa omista asioista ja äiti kääntää heti puheen naapurin Sirkun lapsiin, niin siitä kyllä tulee tunne, että äiti ei halua kuunnella.

Joo näin. Olisi hyvä, että osaisi kuunnella, kun toinen ryhty kertomaan jotain. Eikä aina solkottaa omiaan päälle, ne omat on aina tärkeämpiä.

Se on ihme, miten omat vanhempani eivät jaksa kuunnella, kun olen kertomassa jotain, sen sijaan kyselevät kaikesta mistä en halua puhua.

Tämä olisi tärkeä taito. Kiinnostaisi onko kyseessä joku sukupolvien välinen ero vai puhuvatko he ystävilleenkin noin. Hirveän minä-keskeinen maailma.

Vai tuleeko meistäkin sellaisia vanhoina :O kieltämättä joskus en jaksanut, kun vanhempani aina kyselivät asioistani. Nykyään eivät kysele, vaan selittävät tauotta omia olemattomia asioitaan,

Tätini toivoo minua kovasti kylään luokseen toiselle puolelle Suomea. En halua maksaa junalippua ja matkata vaivalloisesti mennäkseni kuuntelemaan niitä yksinpuheluita ihmisistä joita en tunne.

Minun äitini ei soita minulle koskaan. Ei tosiaan koskaan. Ja kun minä soitan ja juttelen, hän ryhtyy lopettamaan puhelua melko pian jaa-a. Jos soitan eikä hän vastaa, hän ei koskasn soita minulle. Osaa kyllä katsoa vastaamatta jääneet.

On ollut samanlainen käytökseltään jo, kun olin lapsi. Sitä ei vaan kiinnosta. Valittaa yksinäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vastaa enää puhelimeen, en minäkään vastaa. Äiti tajusi vihjeen parissa kuukaudessa ja olen saanut olla rauhassa.

Miksi et halua kuulla äitisi asioista? 

Ei sekään halua kuunnella mun asioita.

Tuo ehkä riippuu äidin ja lapsen iästä. Kun olin työikäinen en edes uskaltanut kysyä lasten asioista mitään, heillä oli itsenäistymisvaihe päällä.

Mutta jos taas on jo aikuiset lapset ja äiti jo vanhus on tilanne toinen. Omille oon sanonut et heidän kannattaa kuulostella vaikutanko täyspäiseltä , pitävät vähän silmällä.

Kuunteleminen ja kysyminen on eri asioita. Jos äidille yrittää kertoa omista asioista ja äiti kääntää heti puheen naapurin Sirkun lapsiin, niin siitä kyllä tulee tunne, että äiti ei halua kuunnella.

Joo näin. Olisi hyvä, että osaisi kuunnella, kun toinen ryhty kertomaan jotain. Eikä aina solkottaa omiaan päälle, ne omat on aina tärkeämpiä.

Se on ihme, miten omat vanhempani eivät jaksa kuunnella, kun olen kertomassa jotain, sen sijaan kyselevät kaikesta mistä en halua puhua.

Tämä olisi tärkeä taito. Kiinnostaisi onko kyseessä joku sukupolvien välinen ero vai puhuvatko he ystävilleenkin noin. Hirveän minä-keskeinen maailma.

Vai tuleeko meistäkin sellaisia vanhoina :O kieltämättä joskus en jaksanut, kun vanhempani aina kyselivät asioistani. Nykyään eivät kysele, vaan selittävät tauotta omia olemattomia asioitaan,

Niin, hyvä kysymys. Ehkä meistä tulee omia vanhempiamme kun vanhenemme.

Isäni on aina puhunut vain omista asioistaan tai vastaavasti tuttujensa asioita (miksi minua kiinnostaisi hänen työkaverinsa asiat?). Äitini kanssa oli helppo jutella ilman, että hänen tarvitsi kysellä mitään. Muutenkin hän jaksoi aina kuunnella. En tiedä millaiseksi olisi muuttunut vanhana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vastaa enää puhelimeen, en minäkään vastaa. Äiti tajusi vihjeen parissa kuukaudessa ja olen saanut olla rauhassa.

Miksi et halua kuulla äitisi asioista? 

Ei sekään halua kuunnella mun asioita.

Vaihda puh.nrosi salaiseen nroon. Sillä siitä ongelmasta pääset.

Enkä vaihda, hirveä homma ilmoitella uutta numeroa. En rupea jonkun pälpättäjämamman takia näkemään sellaista vaivaa. Kuten sanoin, lakkasin vastaamasta äidilleni ja kyllä se soittelu häneltä loppui parissa kuukaudessa. Puhukoon pukille kaikki vaivansa ja naapurien ja kansakoulukaverien lastenlasten serkkujen vaivat.

Voi jessus näitä ihmisiä. Oma äiti on joku "pälpättäjämamma", jonka puheluihin ei vastata. Varmaan tuon omat lapset palvoo sitä ja ovat aina auttamassa ja soittelemassa. Tai sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Tätini toivoo minua kovasti kylään luokseen toiselle puolelle Suomea. En halua maksaa junalippua ja matkata vaivalloisesti mennäkseni kuuntelemaan niitä yksinpuheluita ihmisistä joita en tunne.

Annas kun arvaan. Varmaan lähettelet tuntemattomille ihmisille, toiselle puolelle maailmaa,  kaikenlaisia kummilahjoja ja tunnet itsesi hyväksi ihmiseksi. Se olisi sitten olevinaan sitä oikeaa lähimmäisenrakkautta. Vanha tätisi kitukoon yksinäisyydessään. Mitäpä se sinua liikuttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vastaa enää puhelimeen, en minäkään vastaa. Äiti tajusi vihjeen parissa kuukaudessa ja olen saanut olla rauhassa.

Miksi et halua kuulla äitisi asioista? 

Ei sekään halua kuunnella mun asioita.

Tuo ehkä riippuu äidin ja lapsen iästä. Kun olin työikäinen en edes uskaltanut kysyä lasten asioista mitään, heillä oli itsenäistymisvaihe päällä.

Mutta jos taas on jo aikuiset lapset ja äiti jo vanhus on tilanne toinen. Omille oon sanonut et heidän kannattaa kuulostella vaikutanko täyspäiseltä , pitävät vähän silmällä.

Kuunteleminen ja kysyminen on eri asioita. Jos äidille yrittää kertoa omista asioista ja äiti kääntää heti puheen naapurin Sirkun lapsiin, niin siitä kyllä tulee tunne, että äiti ei halua kuunnella.

Joo näin. Olisi hyvä, että osaisi kuunnella, kun toinen ryhty kertomaan jotain. Eikä aina solkottaa omiaan päälle, ne omat on aina tärkeämpiä.

Se on ihme, miten omat vanhempani eivät jaksa kuunnella, kun olen kertomassa jotain, sen sijaan kyselevät kaikesta mistä en halua puhua.

Tämä olisi tärkeä taito. Kiinnostaisi onko kyseessä joku sukupolvien välinen ero vai puhuvatko he ystävilleenkin noin. Hirveän minä-keskeinen maailma.

Vai tuleeko meistäkin sellaisia vanhoina :O kieltämättä joskus en jaksanut, kun vanhempani aina kyselivät asioistani. Nykyään eivät kysele, vaan selittävät tauotta omia olemattomia asioitaan,

Joo, kyllä tulee. Kaikki vanhenevat ja elämänpiiri kaventuu. Oma itse on ainoa puheenaihe kun elämässä ei juuri tapahdu mitään eikä tapaa ketään. Empaattiset ymmärtävät tämän ja ainakin yrittävät jaksaa kuunnella joskus.

Sama täällä kun aplla. Meen käymään äitellä kahvilla, istun sohvalla sen psykiatrina ja murheiden purku kuppina tunnin, välillä koitan saada omia kuulumisiani väliin mut heti kääntyy keskustelu takasin äiteen, ja se ei ees ite kysy mun kuulumisia. Aika persiistä mut minkäs teet, ei sillä montaa kuuntelijaa oo niin kai mun on jaksettava ettei se muutu höperöks.

Lopeta itsesäälissä kieriskely, ja mene elämässä eteenpäin.

Kiiwi kirjoitti:

Sama täällä kun aplla. Meen käymään äitellä kahvilla, istun sohvalla sen psykiatrina ja murheiden purku kuppina tunnin, välillä koitan saada omia kuulumisiani väliin mut heti kääntyy keskustelu takasin äiteen, ja se ei ees ite kysy mun kuulumisia. Aika persiistä mut minkäs teet, ei sillä montaa kuuntelijaa oo niin kai mun on jaksettava ettei se muutu höperöks.

Wau! Nyt saat kirkkaimman kruunun. Vähintään mitalin tai pokaalin.

Mihin äiti riepu joutuisikaan ilman sun uhrautumista?

Ei sota yhtä miestä kaipaa. Et sinä niin korvaamaton ole, etteikö ilman keskustelua sun kanssa äiti pärjää.