Unelmaduuni ulkomailla, puoliso ei halua mukaan

Olen onnellinen että nuorena lähdin kauas eri paikkakunnalle kouluun ja miesystävä jäi kotipaikkakunnallemme. Ajattelin vaan toteuttaa unelmani ja onneksi olin riittävän itsenäinen. Tulin koulun jälkeen takaisin, menimme naimisiin, saimme lapset, rakensimme talon ja nyt eläkkeellä olemme edelleen yhdessä ja muistelemme menneitä aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti lähdet. Kannattaa tosiaan selvittää, kuten täällä on jo puhuttu, että mitä te yksilöinä haluatte ja tarvitsette miehenne kanssa sekä parisuhteelta ja elämältä. Jos sinä olet seikkailija ja miehen seikkailu on samalle tutulle kesämökille meno, niin jompikumpi joutuu joustamaan liikaa. Jos miehelle riittää, että vaimo kotona katsoo muksujen perään ja illalla joku leffa yhteisenä hetkenä, ja sinä haluaisit että lasten ja miehen kanssa mennään ja harrastetaan, ei sekään toimi.

Liian moni nainen tässäkin maassa on uhrannut omat haaveensa ja sovittanut elämänsä siihen, mitä mies haluaa, ettei miehelle tule paha mieli.

Ja ratkaisuna ehdotat siis, että mies uhraa omat haaveensa ja sovittaa elämänsä siihen, mitä nainen haluaa, ettei naiselle tule paha mieli?

Ei, vaan kartoitetaan ne haaveet ja jos ne kovin erilaisia, erotaan sovussa.

Toisekseen ei ap:n miehellä tunnu olevan mitään omia haaveita, pelkkää latteaa olemassaoloa missä tehdään okt ja mukuloita koska valmis käsikirjoitus käskee.

-eri-

Lähde! Kadut ikuisesti jos et lähde. Jos teidän suhde ei kestä parin vuoden etäsuhdetta, se todennäköisesti loppuisi kuitenkin. Me lähdimme yhdessä, mutta palasin suomeen kun en viihtynyt ja sain täältä unelmaduunin. Mies tuli muutaman vuoden päästä perässä, hyvin meni ja onnellisia ollaan. Nyt on pari pientä lasta ja aloilleen asettuminen tuntuu mukavalta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tätä oman työuran asettamista elämän tärkeimmäksi asiaksi. Tiesittekö muuten, että tätä päätöstä ihmiset katuvat kaikkein eniten kuolinvuoteellaan? Eikä ihmekään, kyllä ainakin itselläni merkitykselliset ihmissuhteet ajavat oman uran ohi kertaheitolla.

Elämä on nyt, eikä siellä kuolinvuoteella.

Ei ole paskankaan merkitystä, mitä seniili ja sentimentaalinen vanhus horisee katuvansa. Oleellista on se, mikä tässä hetkessä edistää tämän hetken hyvinvointia ja päämäärien saavuttamista.

Useimpien ihmisten henkinen toiminta on siellä kuolinvuoteella niin vanhuuden, sairauksien ja lääkkeiden latistamaa, että he eivät enää yksinkertaisesti muista, millaista oli olla nuori ja ihan oikeasti elää. Joten on aivan turha kuunnella, mitä ne sanovat katuvansa, ei siitä ole nuoremmille elämänohjeeksi.

Sitäpaitsi ap:n mies tuskin on sellainen läheinen ihmissuhde, mikä kannattaa laskea miksikään. Oikeasti läheinen ja tärkeä ihminen kannustaa toista haaveissa, ei toimi kuin mikäkin riippa ja laahausankkuri.

Kolmannekseen, kyse ei ole niinkään urasta kuin Elämisestä. Ei kaikille riitä se, että kykitään ikuisesti syntymäpaikkakunnalla "läheisten" ihmisten kanssa samoja asioita jauhaen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisiin ei voi luottaa.

T. Puoliso

Oikea, rakastava puoliso kannustaisi sitä naistaan tavoittelemaan unelmiaan ja käyttämään tilaisuudet hyväkseen. Ei jumittamaan jossain haaleassa keskinkertaisessa olemassaolossa, koska mies on niin pelkuriraukka ettei muuhun kykene.

Kunnollinen puoliso tukee toista tämän uralla, ja auttaa tarttumaan näihin once in a lifetime -tilaisuuksiin, ei yritä vetää rakastaan sille omalle surkealle pikku tasolleen, josta ei nousta edes Hiabilla.

Siitähän tässä on kyse: mies on liian huono ap:lle ja yrittää väkisin pitää tämän omalla tasollaan, kun tietää ettei omat rahkeet riitä mihinkään.

Lähde, ap, lähde. Meressä on kalaa.

N44, 17 vuotta onnellisessa ja molemmin puolin tukevassa avioliitossa. Parisuhteen idea on auttaa toista kasvamaan, ei pakottaa sitä jumittamaan.

Tämä. Jos parisuhde/kumppani ei tue muutosta ja kasvua, se on pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua. Ainakin melkein.

Muutoksen tai kasvun ei tietenkään ole pakko olla ulkomaille muutto, eri ihmisillä se ilmenee eri tavoilla. Mutta jos terve, lapseton, velaton aikuinen mies PELKÄÄ sitä että lähdettäisiin vuodeksi, pariksi ulkomaille, kyllähän se kertoo aivan sairaalloisesta muutoksen ja kasvun pelosta.

Kuvitelkaa, millaista tuollaisen miehen kanssa on elää 20 vuotta myöhemmin, edelleen siinä samassa talossa, edelleen sillä samalla paikkakunnalla, edelleen samat kaverit ja sama työpaikka, edelleen samat puheenaiheet.

Jos se todella on unelmiesi duuni niin lähde ja kokeile. Mies sitten joko tulee perässä tai tulet itse takaisin, tai suhde kuivuu kasaan. Asiat, jotka kuullostavat hienoilta, eivät sitä aina ole, joskus kylläkin.

Sikäli olisi ehkä jopa järkevää, että menisit ensin itse ja kokeilisit ja mies sitten eläisi elämäänsä kotona - etäsuhteet toimii kyllä jos niin on tarkoitettu ja kaikkialle pääsee käymään ja digiaikana on helppo pitää yhteyttä. Sitten kun olet päässyt sisälle duuniin ja arkeen, niin sitten mies sinne niin ehditte olamaan yhdessäkin. Alku voi olla rankkaa kummallekin ja välillä saattaa itkukin tulla, mutta eipähän tarvitse jälkikäteen katua ja jossitella.

Tai sitten yhdessä ensin vaikka lomalle järjestämään asioita sinulle valmiiksi niin saatte olla yhdessä ja saat tukea ja voitte yhdessä rakentaa sinulle paikkaa jossa asua. Mieskin sitten on mukana suunnitelmissa ja näkemässä missä asustelet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ei ole kuin yksi ongelma. Se on se, että jos se mies lähtee mukaan sinne, ja mies sopeutuukin elämään siellä ulkomailla (ja saa tod.näk. töitä paremmin kuin Suomesta), niin alat sitten itse vinkumaan viimeistään 5 v sen ensimmäisen lapsen syntymästä, että Suomeen on päästävä takaisin, koska Suomessa muka on lapsilla paremmat olosuhteet. Se ero tulee viimeistään sitten, mieti, kumpi parempi.

5-vuotiaina suuressa osassa maita lapset on jo koulussa ja elämä heidän kanssaan aika helppoa joten ongelmakohta olisi varmaan tarhaikäisen lapsen kanssa. 

Mutta miksi keskiverto suomalainen mies joka ei osaa asuinmaan kieltä saisi ulkomailta helpommin duunia kuin Suomesta? Outo logiikka.

Kyllä kieli pitää oppia jo muutamassa vuodessa, jos on normiälykkyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tätä oman työuran asettamista elämän tärkeimmäksi asiaksi. Tiesittekö muuten, että tätä päätöstä ihmiset katuvat kaikkein eniten kuolinvuoteellaan? Eikä ihmekään, kyllä ainakin itselläni merkitykselliset ihmissuhteet ajavat oman uran ohi kertaheitolla.

Elämä on nyt, eikä siellä kuolinvuoteella.

Ei ole paskankaan merkitystä, mitä seniili ja sentimentaalinen vanhus horisee katuvansa. Oleellista on se, mikä tässä hetkessä edistää tämän hetken hyvinvointia ja päämäärien saavuttamista.

Useimpien ihmisten henkinen toiminta on siellä kuolinvuoteella niin vanhuuden, sairauksien ja lääkkeiden latistamaa, että he eivät enää yksinkertaisesti muista, millaista oli olla nuori ja ihan oikeasti elää. Joten on aivan turha kuunnella, mitä ne sanovat katuvansa, ei siitä ole nuoremmille elämänohjeeksi.

Sitäpaitsi ap:n mies tuskin on sellainen läheinen ihmissuhde, mikä kannattaa laskea miksikään. Oikeasti läheinen ja tärkeä ihminen kannustaa toista haaveissa, ei toimi kuin mikäkin riippa ja laahausankkuri.

Kolmannekseen, kyse ei ole niinkään urasta kuin Elämisestä. Ei kaikille riitä se, että kykitään ikuisesti syntymäpaikkakunnalla "läheisten" ihmisten kanssa samoja asioita jauhaen.

Kyllä se elämä on monella seikkailujen osalta ohi jo viisikymppisenä, että siinä ulkomaisia senhetkisiä työmahdollisuuksia kartoittaessa saattaa alkaa katumaan jo silloin.

Eläkkeellä ei muutenkaan kukaan kadu sitä, että tuli tehtyä töitä liian vähän.

Terveisin 'Ajoissa lähtenyt, en kadu enkä tule takaisin'.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin pidän tästä nykyisestä kaupungista ja perhe on omakin haaveeni. Mutta! Olen tehnyt todella kovan työn tätä alaani varten ja tuntuisi kamalalta haaskaukselta olla tarttumatta näin hienoon tilaisuuteen.

Mies myönsi, että ulkomailla asuminen pelottaa häntä ja ei ole asunut koskaan niin kaukana perheestään. Yritin vakuuttaa, ettei sen tarvitse olla ikuista ja asiat saadaan kyllä järjestettyä.

ap

Ei sinun pitäisi joutua aikuiselle miehelle tuollaista vaakuttelemaan. Muutenkin tuollainen ininä "en ole ikinä asunut noin kaukana perheestäni" kuulostaa siltä, että olet provo, tai sitten tosiaankin löytänyt mieslasten mieslapsen.

Normaali aikuinen mies ei tiedätkö pitäisi ulkomaille muuttamista oikein minään, jos kerran töitä on eikä lapset, okt tai velat sido kotimaahan.

Mieti tosi tarkkaan teetkö mitään tuollaisella inisijällä, jos teette lapsia, luuletko tuon kykenevän mihinkään vastuunottoon? Luuletko, että se voi olla Mies parisuhteessa silloin kun sitä tarvitaan, kun ei mitään uskalla?

Tuommoisia miehiä minäkin löysin. Valitsin sinkkuuden ja tätä se taitaa olla sit loppuelämä. Ei ole tullut parempia vastaan ja nyt on vaan toisten lapsellisia jämiä tarjolla. N40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin pidän tästä nykyisestä kaupungista ja perhe on omakin haaveeni. Mutta! Olen tehnyt todella kovan työn tätä alaani varten ja tuntuisi kamalalta haaskaukselta olla tarttumatta näin hienoon tilaisuuteen.

Mies myönsi, että ulkomailla asuminen pelottaa häntä ja ei ole asunut koskaan niin kaukana perheestään. Yritin vakuuttaa, ettei sen tarvitse olla ikuista ja asiat saadaan kyllä järjestettyä.

ap

Ei sinun pitäisi joutua aikuiselle miehelle tuollaista vaakuttelemaan. Muutenkin tuollainen ininä "en ole ikinä asunut noin kaukana perheestäni" kuulostaa siltä, että olet provo, tai sitten tosiaankin löytänyt mieslasten mieslapsen.

Normaali aikuinen mies ei tiedätkö pitäisi ulkomaille muuttamista oikein minään, jos kerran töitä on eikä lapset, okt tai velat sido kotimaahan.

Mieti tosi tarkkaan teetkö mitään tuollaisella inisijällä, jos teette lapsia, luuletko tuon kykenevän mihinkään vastuunottoon? Luuletko, että se voi olla Mies parisuhteessa silloin kun sitä tarvitaan, kun ei mitään uskalla?

Tuommoisia miehiä minäkin löysin. Valitsin sinkkuuden ja tätä se taitaa olla sit loppuelämä. Ei ole tullut parempia vastaan ja nyt on vaan toisten lapsellisia jämiä tarjolla. N40

Niin jos pidätte miestä, joka haluaa olla läheisissä tekemisissä perheensä kanssa "mieslasten mieslapsena", niin on varmasti kaikille parempi, että pysytte vastaisuudessakin sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ei ole kuin yksi ongelma. Se on se, että jos se mies lähtee mukaan sinne, ja mies sopeutuukin elämään siellä ulkomailla (ja saa tod.näk. töitä paremmin kuin Suomesta), niin alat sitten itse vinkumaan viimeistään 5 v sen ensimmäisen lapsen syntymästä, että Suomeen on päästävä takaisin, koska Suomessa muka on lapsilla paremmat olosuhteet. Se ero tulee viimeistään sitten, mieti, kumpi parempi.

5-vuotiaina suuressa osassa maita lapset on jo koulussa ja elämä heidän kanssaan aika helppoa joten ongelmakohta olisi varmaan tarhaikäisen lapsen kanssa. 

Mutta miksi keskiverto suomalainen mies joka ei osaa asuinmaan kieltä saisi ulkomailta helpommin duunia kuin Suomesta? Outo logiikka.

Itse asiassa elämä on lasten kanssa helppoa, mutta lainaan tässä erästä kollegaa: "Espanja on lapsille paratiisi, mutta jossain vaiheessa on päätettävä, haluatko, että heistä tulee Vespalla biitsillä ajavia nuorukaisia vai ehkä tarjota heille erilaista näkökulmaa elämään".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottomasti lähdet. Kannattaa tosiaan selvittää, kuten täällä on jo puhuttu, että mitä te yksilöinä haluatte ja tarvitsette miehenne kanssa sekä parisuhteelta ja elämältä. Jos sinä olet seikkailija ja miehen seikkailu on samalle tutulle kesämökille meno, niin jompikumpi joutuu joustamaan liikaa. Jos miehelle riittää, että vaimo kotona katsoo muksujen perään ja illalla joku leffa yhteisenä hetkenä, ja sinä haluaisit että lasten ja miehen kanssa mennään ja harrastetaan, ei sekään toimi.

Liian moni nainen tässäkin maassa on uhrannut omat haaveensa ja sovittanut elämänsä siihen, mitä mies haluaa, ettei miehelle tule paha mieli.

Ja ratkaisuna ehdotat siis, että mies uhraa omat haaveensa ja sovittaa elämänsä siihen, mitä nainen haluaa, ettei naiselle tule paha mieli?

Ei, vaan kartoitetaan ne haaveet ja jos ne kovin erilaisia, erotaan sovussa.

Toisekseen ei ap:n miehellä tunnu olevan mitään omia haaveita, pelkkää latteaa olemassaoloa missä tehdään okt ja mukuloita koska valmis käsikirjoitus käskee.

-eri-

Kyllä tämä ulkomaille lähtö on yhtälailla nykyelämän käsikirjoituksen mukaista. Ylipäänsä tuntuu oudolta, että joillekin pelkästään ulkomailla olo olisi saavutus.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin pidän tästä nykyisestä kaupungista ja perhe on omakin haaveeni. Mutta! Olen tehnyt todella kovan työn tätä alaani varten ja tuntuisi kamalalta haaskaukselta olla tarttumatta näin hienoon tilaisuuteen.

Mies myönsi, että ulkomailla asuminen pelottaa häntä ja ei ole asunut koskaan niin kaukana perheestään. Yritin vakuuttaa, ettei sen tarvitse olla ikuista ja asiat saadaan kyllä järjestettyä.

ap

Voi jestas sentään! Kuulostaa todelliselta maailmanvalloittajalta.  

Mies myönsi, että ulkomailla asuminen pelottaa häntä ja ei ole asunut koskaan niin kaukana perheestään

--

Vaikuttaa mieheltä joka tilaa aina ravintolassa samaa ruokaa vuodesta toiseen eikä kokeile mitään uutta jos se ei olekaan hyvää.

Kuinka piukassa se napanuora miehellä vielä on lapsuuden perheeseen? Ihan jo tuon lauseen takia juoksisin kauas. Elämä symbioosissa miehen perheen kanssa samalla tavalla kun on aina eletty viimeiset kolme sukupolvea on sun tulevaisuutesi hänen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ei ole kuin yksi ongelma. Se on se, että jos se mies lähtee mukaan sinne, ja mies sopeutuukin elämään siellä ulkomailla (ja saa tod.näk. töitä paremmin kuin Suomesta), niin alat sitten itse vinkumaan viimeistään 5 v sen ensimmäisen lapsen syntymästä, että Suomeen on päästävä takaisin, koska Suomessa muka on lapsilla paremmat olosuhteet. Se ero tulee viimeistään sitten, mieti, kumpi parempi.

5-vuotiaina suuressa osassa maita lapset on jo koulussa ja elämä heidän kanssaan aika helppoa joten ongelmakohta olisi varmaan tarhaikäisen lapsen kanssa. 

Mutta miksi keskiverto suomalainen mies joka ei osaa asuinmaan kieltä saisi ulkomailta helpommin duunia kuin Suomesta? Outo logiikka.

Itse asiassa elämä on lasten kanssa helppoa, mutta lainaan tässä erästä kollegaa: "Espanja on lapsille paratiisi, mutta jossain vaiheessa on päätettävä, haluatko, että heistä tulee Vespalla biitsillä ajavia nuorukaisia vai ehkä tarjota heille erilaista näkökulmaa elämään".

Riippuu maasta, omat lapseni ovat syntyneet USA:ssa ja Britanniassa ja pitkät duunipäivät + matkat, kallis päivähoito ja tukiverkkojen puute teki pienten lasten kanssa elämisestä välillä aika haastavaa.  

Naisille matka, lähteminen ja ulkomaat ovat kuin nirvana buddhalaisille.

Vierailija kirjoitti:

Naisille matka, lähteminen ja ulkomaat ovat kuin nirvana buddhalaisille.

Tämä.

Eräs tuttuni sanoi asian hyvin aikanaan:

Naisille muutos on itseisarvo. Jos asiat eivät muutu, vaikka sitten aikaisempaa huonommiksi, nainen muuttuu tyytymättömäksi. Naisella on aina oltava joku elämänmuutos käynnissä, ja tunne siitä että ollaan matkalla vehreämmille laitumille, vaikka ei oltaisikaan.

Jos mies olisi se joka haluaa ulkomaille, olisi hän sika joka yrittää painostaa naisen muuttamaan hänen itsekkäiden unelmiensa perässä, asettaen uransa oman rakkaan edelle.

Kun mikään ei riitä...

Lähde ilman.

Elät vain yhden elämän ja kumppaneita on mäet ja kaupungit tunkenaan.

Itse olin idiootti, enkä lähtenyt ja se on ainoa asia mitä kadun näin 20 vuotta myöhemmin.