Lue keskustelun säännöt.
HS: "Se olikin asperger"
03.05.2023 |
Hesarin juttu nostaa esiin seikan, joka uuvuttaa nykyään useissa perheissä, mutta jota ratkotaan harvoin: Millaista on kirjolla olevien ihmisten läheisten elämä? Koko elämä saattaa järjestyä autistin ympärille, ja muiden oleminen jää toissijaiseksi. On nostettu tietoisuutta autistin näkökulmasta, mutta muiden ihmisten jaksaminen, venyminen ja toiveet ovat jääneet avaamatta. Jutun Paula kuvailee, kuinka hänen on muututtava ja opittava, koska autistisen puolison oppiminen on niin hidasta tai mahdotonta. Paula jutussa: "Esimerkiksi hän nostaa Ylen Kirjolla-realitysarjan, jossa seurataan neljän nuoren aikuisen elämää. Hänestä heidät on esitetty pärjäävinä nuorina, mutta hän toivoisi, että tukea ja huomiota muistettaisiin antaa myös niille läheisille, jotka auttavat kirjolla olevia ihmisiä pärjäämään." En halua keskustella YLE:n sarjasta, koska se esittelee vain hyvin pärjääviä kirjolla olijoita ja tukijoita. Sarjaa katsoessa jäin juuri kaipaamaan omaisten avautumisia, ja perhettä joka olisi voimavaroiltaan ja varoiltaan tavallinen. Voitaisiinko keskustella siitä, mitä kaikkea vaaditaan muilta, joiden työpaikoilla, kouluissa ja kodeissa on autismia? Erilaisuus on rikkaus, mutta mitä kaikkea vaaditaan autistin läheisiltä vuosikymmenien ajan?
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei autistiset pariudu keskenään? Eikö ne ymmärtäisi toisiaan paremmin?
Kuten sanottua, aika moni as-nainen on huomattavan normaalia - tai ainakin näyttelee sellaista - vastaavaan mieheen nähden. Mitäs luulet jos on jo omissakin haasteissa kestämistä, jaksatko katsella tohtorismiestä, joka vapaa-aikaanaan luettelee juna-aikatauluja ulkoa eestaas vastamelukuulokkeet korvilla? Siis niissä väleissä kun ei raivoa jostakin syystä X jota kukaan muu ei tajua. Ja joo, tämä oli hyvin karkea ja liitoiteltu esimerkki, mutta pointti varmasti tuli selväksi.
Naisten häiriöissä myös enemmän monimuotoisuutta, esim. adhd- ja toiminnanohjauksen ongelmia. Miehet pärjää monet, jos pystyvät tekemään erityiskiinnostuksestaan ammatin, mutta naisilla huomio hajautuu enemmän. Näkee esim. kirjolla-sarjan nainen oli adhd ja yliviritys-uupumus-kierteessä, toiminnan ohjauksen ongelmia, mutta sosiaalisesti "normaalimman" oloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei autistiset pariudu keskenään? Eikö ne ymmärtäisi toisiaan paremmin?
Mun käsitys on, että autisteille ei kelpaa autisti kumppaniksi koska ovat niin vaikeita ja tunteettomia ja vaatisivat autistilta joustoa. Autistihan haluaa itselleen alistuvan kumppanin joka hoivaa.
Kyllä minulle kelpaisi kuuma autistinainen. Huolehtisimme molemmat itse itsestämme ja pelkkä samassa tilassa istuminen täyttäisi seuran tarpeen. Veikkaan että normonaaras toteuttaisi hoivaviettiään koska ei muuta voi mutta turhautuu koska ei saa burgerimieheltä kiitosta tai vastakaikua. Turhautumisen hän selittää alistumiseksi ja miehen kyvyttömyyden vastakaiun antamiseen henkiseksi väkivallaksi.
Vierailija kirjoitti:
Jättäisin pois tuon viimeisen lauseen. Ei autisti ole automaattisesti mikään läheisriippuvainen tai manipuloiva ihminen, joka haluaa hoivaavan alistuvan kumppanin. Totta kuitenkin varmaan aika monen kohdalla on se, että kun itsellä on ne omat haasteet ymmärtää muita ihmisiä ja sopeutua tähän yhteiskuntaan, niin toisen autistin kanssa voi tulla parisuhteessa kitkaa jos vaikka toisella tunnepuoli on eri tasolla tai kummankin on vaikea joustaa omista ajatusmalleistaan yhteisen hyväksi. Myös arki voi olla haastavaa, jos kumpikin on huono sen pyörittämisessä. Kyllä autistiparin suhde voi silti toimia, kyse on lopulta kokonaisten ihmisten yhteensopivuudesta eikä pelkkien nepsyoireiden yhteensopivuudesta.
Niin, parisuhteessa tulee kitkaa jos joutuu joustamaan eli ottamaan toista huomioon, jonka vuoksi autisti haluaa kumppanin joka joustaa ja taipuu autistin oikkuihin. Kyse ei ole alunperinkään vastavuoroisuuden hakemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkeli 6on maksumuurin takana. Mikä sitä miestä vaivaa kun otsikon mukaan työt on hoitanut hyvin? Antakaa jotain esimerkkejä.
Puoliso ei tunnista hyvin toisten tarpeita eikä tunnetiloja. Huomio omat menonsa ja kiinnostuksensa, elää omien kiinnostustensa kuplassa mieluiten. Vastavuoroisuus ei toteudu suhteessa. Hän on oppinut toki terapiassa asioita ja ikäkin on tuonut malleja käyttäytymiseen. Eli oli vuosikymmeniä työhullu, noudatti lapsuudenperheensä työmallia eikä ottanut huomioon oman perheensä tarpeita. Halusi olla paljon poissa ja töissä, koska koki työtehtävät palkitseviksi. Eläkkeellä ovat törmäyskurssilla, vaikka diagnoosi toikin ymmärrystä molemmille. Sinänsä kiltti ja tarkka mies, mutta jokin käytöslohko on niin halvaantunut, että lähimmät kärsii. Ilmiöt kiinnostelee, ei ihmiset.
Kaverini asuut tuollaisen erikoislääkärin kanssa aviossa. Kuvasit juuri hänen miehensä. Ominaisuudet ovat periytyneet myös heidän lapsiinsa. Mielestäni se on väärän miehen valinnassa kamalinta, että se ongelma saattaa usein periytyä.
Ainoa eroavaisuus kuvailemaasi on, että mies vihaa työtään erittäin paljon. (Se superkiinnostuksenkohde on muu.)
Saivat suhteensa kuntoon pitkän ulkopuolisen keskusteluavun ja vertaistuen avulla. Nainen oli jo eroamassa. Tuo oli viimeinen oljenkorsi.
(Mies oli eronnut jo aiemmasta liitosta näiden tavatessa. Sielläkin oli jo lapsiakin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Artikkeli 6on maksumuurin takana. Mikä sitä miestä vaivaa kun otsikon mukaan työt on hoitanut hyvin? Antakaa jotain esimerkkejä.
Puoliso ei tunnista hyvin toisten tarpeita eikä tunnetiloja. Huomio omat menonsa ja kiinnostuksensa, elää omien kiinnostustensa kuplassa mieluiten. Vastavuoroisuus ei toteudu suhteessa. Hän on oppinut toki terapiassa asioita ja ikäkin on tuonut malleja käyttäytymiseen. Eli oli vuosikymmeniä työhullu, noudatti lapsuudenperheensä työmallia eikä ottanut huomioon oman perheensä tarpeita. Halusi olla paljon poissa ja töissä, koska koki työtehtävät palkitseviksi. Eläkkeellä ovat törmäyskurssilla, vaikka diagnoosi toikin ymmärrystä molemmille. Sinänsä kiltti ja tarkka mies, mutta jokin käytöslohko on niin halvaantunut, että lähimmät kärsii. Ilmiöt kiinnostelee, ei ihmiset.
Kaverini asuut tuollaisen erikoislääkärin kanssa aviossa. Kuvasit juuri hänen miehensä. Ominaisuudet ovat periytyneet myös heidän lapsiinsa. Mielestäni se on väärän miehen valinnassa kamalinta, että se ongelma saattaa usein periytyä.
Ainoa eroavaisuus kuvailemaasi on, että mies vihaa työtään erittäin paljon. (Se superkiinnostuksenkohde on muu.)
Saivat suhteensa kuntoon pitkän ulkopuolisen keskusteluavun ja vertaistuen avulla. Nainen oli jo eroamassa. Tuo oli viimeinen oljenkorsi.
(Mies oli eronnut jo aiemmasta liitosta näiden tavatessa. Sielläkin oli jo lapsiakin.)
Korjaan: kamalinta väärän *kumppanin valinnassa on kamalinta, että ei-toivitut ominaisuudet usein periytyvät yhteisin lapsiin.
Nykyään, kun nuoria tutkitaan, niin kuinkahan moni vanhempi tajuaa tätä kautta itsekin olevansa tai että puoliso on.
Ennen tällaisista ei tiedetty mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini otti vähäpuheinen erakkomaisen miehen toiseksi miehekseen (eka oli liian villi juhlija, kuten kaverinikin ennen lapsia). Erosi sitten monen vuoden kuluttua kakkosestakin, kun se oli aika yksinäinen liitto.
Kakkosen kanssa tekivät kuitenkin lapsen, jolla diagnosoitiin asperger ja kiusattiin. Sai teininä lapsen, jonka isä häipyi heti lapsen synnyttyä. Asperger ei kykene yksin huolehtimaan kaverini joutuu runsaasti auttamaan.
Kannattaa miettiä myös jälkipolvien kannalta.
As-nuoren vanhemmalle jää vaihtoehdoksi psykoterapia. Yleensä kaikissa lapsen terapioissa keskitytään tietysti lapsen asioihin ja ruoskitaan vanhempia yhä parempiin suorituksiin. Sitten, kun vanhempi tai vanhemmat flippaa, niin terapiaan, joka ei hyödytä mitään, koska ongelma on konkreettinen, esim. oman ajan puute tai se, että kotielämä on jatkumo kirjolla olevan ihmisen järjestämiä tilanteita, jumeja jne.
Saa pahoittaa mielensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
As-nuoren vanhemmalle jää vaihtoehdoksi psykoterapia. Yleensä kaikissa lapsen terapioissa keskitytään tietysti lapsen asioihin ja ruoskitaan vanhempia yhä parempiin suorituksiin. Sitten, kun vanhempi tai vanhemmat flippaa, niin terapiaan, joka ei hyödytä mitään, koska ongelma on konkreettinen, esim. oman ajan puute tai se, että kotielämä on jatkumo kirjolla olevan ihmisen järjestämiä tilanteita, jumeja jne.
Saa pahoittaa mielensä.
Noinhan se on eikä se kirjolla oleva voi tietenkään asialle mitään.
Itsenäistyminen auttaa, mutta millainen puoliso mahtaa olla sopiva. Hankaluudet siirtyvät sitten heidän suhteeseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on oikeastikin raskasta olla Aspergerin puolisona. 10v jaksoin itse. Selittää toiselle perusasioita ihmisten tunteista, käyttäytymisestä, tarpeista. Ylipäätään siitä, että ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ajattele tai tunne kuten ex-puolisoni. Selitin ja perustelin, mutta toinen ei vain pystynyt ymmärtämään mitään, koska oli niin vakuuttunut siitä, että muut tuntevat kuten hän. Siksi sivuutti muille tärkeät asiat samalla kaavalla kerta ja vuosi toisensa perään, vaikka niistä selkeästi ja rautalangan avulla kerrottiin. Myös se, miten Asperger on kovin "järjellinen", suorastaan konemainen, ja samalla mitätöi muiden normaalit tunnevaihtelut erilaisten tapahtumien seurauksena, aiheutti itselleni masennuksen kaltaisia oireita. En "saanut" olla kuin puolikas ihminen, muu oli hänen mielestään joko outoa tai turhaa. Minkä hän ilmaisi suorasanaisesti. Vika oli aina minussa, koska puoliso ei ymmärtänyt mitään inhimillisiä tarpeita - minä vaadin liikaa hänen mielestään.
Kuin tosiaan kehittymättömän lapsen tai kiukuttelevan teinin kanssa eläisi. Ja se puoliso ei ikinä huomannut myöskään mitään ongelmaa missään suhteessamme. Erokin tuli "aivan yllätyksenä".
Aspergereille ilmeisesti kelpaa millainen suhde vain, koska tärkeintä on se nimellinen puoliso vieressä (asiaintila "olla naimisissa") , ei niinkään se tunteva ja läheisyyden jakava ihminen hänessä?
Ei ikinä enää! Omissa lapsissanikin on samoja piirteitä. Mutta he ovat lapsia, ja autan heitä ymmärtämään itseään ja maailmaa. Miten opettaa aikuista miestä, joka ei kykene itsereflektioon eikä näin ollen näe itsessään mitään "opittavaa"?
Se puutteellinen vuorovaikutus aiheuttaa väkisin masennusta. Ja toinen pitää itseään ylimielisen järjellisenä. Tuttavapiiriini kuuluu autistin puoliso, joka sitten hakee sitä vuorovaikutusta ja läheisyyttä toisilta, jopa petollisesti. Mutta ei lähde siitä liitosta vaikka lapset jo omillaan. Sanoo pelkäävänsä sen autistin raivoa. Eli siinä ilmeisesti löytänyt joustajan, joka sitten hakee "sivuilta" joustavuutta ja lisäarvoa heidän nyrjähtäneeseen liittoonsa. Suututtaa, koska siskoni joutui tuommoiseen kuvioon ja häneltä alkoi mielenterveys horjua. Onneksi pääsi terapiaan ja on nyt irti noiden kuviosta.
Hyvä esimerkki miten epäterveeksi suhdedynamiikka voi kehittyä. Autistin puoliso tai ystävä voi pahimmillaan kokea olevansa hyvän päivän tuttu, jolle välillä suvaitaan puhua ja kuunnella, mutta autistin oikut menevät kaiken muun edelle. Puutteellisilla vuorovaikutustaidoilla olisi syytä välttää pariutumista ei-autistisen, tunnetaitoisen, neuvottelutaitoisen ja vastuunsa tuntevan aikuisen kanssa. Valitkoon esim perusjuntin miehen, jolla on samoja ongelmia ja tunnetaidot 0, joskaan ei yhtä pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asperger ei tee pettäjää. Voi olla samalla narsisti.
Vierailija kirjoitti:
As-nuoren vanhemmalle jää vaihtoehdoksi psykoterapia. Yleensä kaikissa lapsen terapioissa keskitytään tietysti lapsen asioihin ja ruoskitaan vanhempia yhä parempiin suorituksiin. Sitten, kun vanhempi tai vanhemmat flippaa, niin terapiaan, joka ei hyödytä mitään, koska ongelma on konkreettinen, esim. oman ajan puute tai se, että kotielämä on jatkumo kirjolla olevan ihmisen järjestämiä tilanteita, jumeja jne.
Saa pahoittaa mielensä.
No niinhän se yleensäkin on, että jos lapsen (minkä ikäisen vaan) kanssa väsyy, avuksi saa jos saa jotain keskusteluapua, jossa fyysisestä väsymisestä tehdään henkistä. Ja vaikka olen joo itsekin henkisesti väsynyt AS-nuoren kanssa, väsymyksen syy on ihan selkeä, ei mitään mystiikkaa. Mutta sama oli ainakin meillä AS-nuoren itsensäkin kanssa. Oireyhtymään kuuluu kuormittuminen tavallista helpommin, mutta kun poika terapiassa sanoi lähinnä vain "mua väsyttää niin hirveästi", siitä tehtiin mahdollista masennusta. Luin Paula Tillin kirjan Aspergerin syndroomasta ja tajusin, että se väsymys oli - rumpujen pärinää - väsymystä. Vaadin kouluun lyhennetyt päivät, jolloin ei kärsinyt siitä hälinästä ym. niin monta tuntia kerrallaan ja elämänlaatu parani huimasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättäisin pois tuon viimeisen lauseen. Ei autisti ole automaattisesti mikään läheisriippuvainen tai manipuloiva ihminen, joka haluaa hoivaavan alistuvan kumppanin. Totta kuitenkin varmaan aika monen kohdalla on se, että kun itsellä on ne omat haasteet ymmärtää muita ihmisiä ja sopeutua tähän yhteiskuntaan, niin toisen autistin kanssa voi tulla parisuhteessa kitkaa jos vaikka toisella tunnepuoli on eri tasolla tai kummankin on vaikea joustaa omista ajatusmalleistaan yhteisen hyväksi. Myös arki voi olla haastavaa, jos kumpikin on huono sen pyörittämisessä. Kyllä autistiparin suhde voi silti toimia, kyse on lopulta kokonaisten ihmisten yhteensopivuudesta eikä pelkkien nepsyoireiden yhteensopivuudesta.
Niin, parisuhteessa tulee kitkaa jos joutuu joustamaan eli ottamaan toista huomioon, jonka vuoksi autisti haluaa kumppanin joka joustaa ja taipuu autistin oikkuihin. Kyse ei ole alunperinkään vastavuoroisuuden hakemisesta.
Minusta vaikuttaa että autistit nappaavat hyviä ja ihmissuhteisiin sopivia fraaseja käyttöönsä taviksilta, mutta sisältöä ei ymmärretä. Se, että autisti sanoo olevansa empaattinen ja vastavuoroinen, ei tarkoita että hän osaisi näitä olla. Vain tyhjä fraasi, jolla yritetään "maskata" tavallisesti tuntevaa ihmistä. Älkää uskoko mitä ihmiset sanoo, käytös kertoo enemmän kuin hyvin opeteltu muotifraasi ihanneparisuhteesta autistin suusta. Feikkiys tulee esiin kyllä.
Netflfxissä on myös näistä kirjolla olevista dokkareita. Kaikkia yhdistää, paitsi yhtä ukkoa joka oli jo 63v, se että asuivat vanhempien kanssa vielä kotona. Sama oli tossa ylen sarjassa. Eikö he pysty itsenäiseen elämään aikuisenekaan? Myös lapsellisia olivat ikäisekseen oikeastaan kaikki. Keräilevät nukkeja sun muuta kymmenvuotiaan juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
As-nuoren vanhemmalle jää vaihtoehdoksi psykoterapia. Yleensä kaikissa lapsen terapioissa keskitytään tietysti lapsen asioihin ja ruoskitaan vanhempia yhä parempiin suorituksiin. Sitten, kun vanhempi tai vanhemmat flippaa, niin terapiaan, joka ei hyödytä mitään, koska ongelma on konkreettinen, esim. oman ajan puute tai se, että kotielämä on jatkumo kirjolla olevan ihmisen järjestämiä tilanteita, jumeja jne.
Saa pahoittaa mielensä.
No niinhän se yleensäkin on, että jos lapsen (minkä ikäisen vaan) kanssa väsyy, avuksi saa jos saa jotain keskusteluapua, jossa fyysisestä väsymisestä tehdään henkistä. Ja vaikka olen joo itsekin henkisesti väsynyt AS-nuoren kanssa, väsymyksen syy on ihan selkeä, ei mitään mystiikkaa. Mutta sama oli ainakin meillä AS-nuoren itsensäkin kanssa. Oireyhtymään kuuluu kuormittuminen tavallista helpommin, mutta kun poika terapiassa sanoi lähinnä vain "mua väsyttää niin hirveästi", siitä tehtiin mahdollista masennusta. Luin Paula Tillin kirjan Aspergerin syndroomasta ja tajusin, että se väsymys oli - rumpujen pärinää - väsymystä. Vaadin kouluun lyhennetyt päivät, jolloin ei kärsinyt siitä hälinästä ym. niin monta tuntia kerrallaan ja elämänlaatu parani huimasti.
Kiinnittyi huomio tuohon "vaadin kouluun lyhennetyt päivät" - lauseeseen. Minä myös vaadin, että tytär saa käydä lukion neljään vuoteen. Se ei hankkinut onnistua ja jouduin pyytämään siihen psykiatrilta lausunnon. Tuo tuollainen vaatiminen kuormittaa myös ainakin minua, kun mitään ei saa ilman vänkäämistä ja kaikilla on kiire, niin opettajilla, lääkäreillä, kuin muillakin toimijoilla. Aina täytyy olla valmis menemään päätyyn asti ja valittamaan yhä korkeammille tahoille, jotta asiat sujuisivat. Ja kun ihan siinä perusarjessakin on tekemistä, että sen saa sujumaan.
Vierailija kirjoitti:
]
Minusta vaikuttaa että autistit nappaavat hyviä ja ihmissuhteisiin sopivia fraaseja käyttöönsä taviksilta, mutta sisältöä ei ymmärretä. Se, että autisti sanoo olevansa empaattinen ja vastavuoroinen, ei tarkoita että hän osaisi näitä olla. Vain tyhjä fraasi, jolla yritetään "maskata" tavallisesti tuntevaa ihmistä. Älkää uskoko mitä ihmiset sanoo, käytös kertoo enemmän kuin hyvin opeteltu muotifraasi ihanneparisuhteesta autistin suusta. Feikkiys tulee esiin kyllä.
Mä ajattelen tän ite eritavalla. Luulen, että autistit kuvittelee pystyvänsä ymmärtämään normaaleja paremmin suurinpiirtein kaikki asiat, koska kokevat olevansa monella tapaa parempia, rehellisempiä, suorempia, älykkäämpiä etc.
Ainakin omassa tuttavapiirissä kirjolla olevat syyllistyvät kaikki siihen harhaan, että ensin väittävät tavallisten ihmisten ajattelun tai toiminnan olevan tavalla tai toisella väärää, mutta eivät sitten ollenkaan pysty hyväksymään sitä, että myös heidän ajattelunsa ja käytöksensä on vääristynyttä ja objektiivista. Autisteilta puuttuu myös joku kyky itsereflektioon, muiden toimintaa pystytään analysoimaan melko helposti, mutta oman käytöksen kanssa ollaan muka täysin hukassa. Vaikuttaa joidenkin kohdalla enemmän siltä, että omaa persoonallisuushäiriötä pyritään maskaamaan autismin kirjon häiriönä jotta ei tarvitsisi muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
]
Minusta vaikuttaa että autistit nappaavat hyviä ja ihmissuhteisiin sopivia fraaseja käyttöönsä taviksilta, mutta sisältöä ei ymmärretä. Se, että autisti sanoo olevansa empaattinen ja vastavuoroinen, ei tarkoita että hän osaisi näitä olla. Vain tyhjä fraasi, jolla yritetään "maskata" tavallisesti tuntevaa ihmistä. Älkää uskoko mitä ihmiset sanoo, käytös kertoo enemmän kuin hyvin opeteltu muotifraasi ihanneparisuhteesta autistin suusta. Feikkiys tulee esiin kyllä.
Mä ajattelen tän ite eritavalla. Luulen, että autistit kuvittelee pystyvänsä ymmärtämään normaaleja paremmin suurinpiirtein kaikki asiat, koska kokevat olevansa monella tapaa parempia, rehellisempiä, suorempia, älykkäämpiä etc.
Ainakin omassa tuttavapiirissä kirjolla olevat syyllistyvät kaikki siihen harhaan, että ensin väittävät tavallisten ihmisten ajattelun tai toiminnan olevan tavalla tai toisella väärää, mutta eivät sitten ollenkaan pysty hyväksymään sitä, että myös heidän ajattelunsa ja käytöksensä on vääristynyttä ja objektiivista. Autisteilta puuttuu myös joku kyky itsereflektioon, muiden toimintaa pystytään analysoimaan melko helposti, mutta oman käytöksen kanssa ollaan muka täysin hukassa. Vaikuttaa joidenkin kohdalla enemmän siltä, että omaa persoonallisuushäiriötä pyritään maskaamaan autismin kirjon häiriönä jotta ei tarvitsisi muuttua.
Tunnistin yhden kaverin kuvauksesta, autisti hänkin. Nykyään en oikein jaksa hänen seuraa, koska tosiaan tuntuu siltä että yritän puhua kuin seinälle ja hänen kehuskeleva tapa puhua mainituissa asioissa on melko rasittavaa. Käytän aikaani mielummin aidosti vastavuoroisiin ihmissuhteisiin, jossa molemmat keskustelevat ja kuuntelevat toisiaan.
Se puutteellinen vuorovaikutus aiheuttaa väkisin masennusta. Ja toinen pitää itseään ylimielisen järjellisenä. Tuttavapiiriini kuuluu autistin puoliso, joka sitten hakee sitä vuorovaikutusta ja läheisyyttä toisilta, jopa petollisesti. Mutta ei lähde siitä liitosta vaikka lapset jo omillaan. Sanoo pelkäävänsä sen autistin raivoa. Eli siinä ilmeisesti löytänyt joustajan, joka sitten hakee "sivuilta" joustavuutta ja lisäarvoa heidän nyrjähtäneeseen liittoonsa. Suututtaa, koska siskoni joutui tuommoiseen kuvioon ja häneltä alkoi mielenterveys horjua. Onneksi pääsi terapiaan ja on nyt irti noiden kuviosta.