Lue keskustelun säännöt.
Minä väitän: suuri syy lapsiperheiden vanhempien onnettomuuteen ovat lasten harrastukset
Stressed out dad
02.05.2023 |
Jatkuvaa kuskaamista arki-illat. Vielä jos vuorotyötä niin yhtä h e l v e t t i ä. Mitään omaa aikaa ei vanhemmilla ole kun iltaisin voisi tejdä jotain, ajellaankin autoilla pitkin kaupunkia. Sitten pelireissut, turnaukset ym. Viikonloppu a kun voisi käydä isovanhempia katsomassa (ja vanhemmat vaikka käydä yhdessä jossain) tai vaikka mökillä niin ei. Kaupunkiin jäädään koska lapsilla harkat ja/tai pelejä.
Lapsiperhearjesta luodaan kuvaa "prismaperheilyna" jossa vanhempien pitää unohtaa itsensä kokonaan ja uhrata itsensä perheelle kuin he eivät olisikaan seksuaalisia ihmisiä vaan jotain moderneja munkkeja ja nunnia. Täysin väärässä tällainen kuva ei ole. Amerikassa kutsutaan "soccer-mum":meiksi. Milloin lasten harrastamisesta tuli kaiken aikuisten elämän täyttävä asia? Entä kysyikö kukaan aikuisilta halusivatko he värjötellä jossain kentän laidalla aikansa? Ei todellakaan ihme että syntyvyys laskee.
Kommentit (126)
Elämä yhtä suorittamista, kellottamista. Näitä nääntyneitä vanhempia näkee töissä. Ihan oma valinta.
Lapsille olisi tärkeää saada vanhempiensa huomiota, ohjelmoimatonta aikaa ja rauhaa. Ei autokyyditys ja harrastuksissa juoksu ole sitä. Se on kellon kanssa kilpaa juoksua.
Vanhemmatkin ovat tyytyväisempiä, rennompia ja iloisempia, kun ei puristeta arkea veren maku suussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikkien tuntemieni perheiden pojat, jotka ei harrasta aktiivisesti liikuntaa seurassa, ovat saaneet tai saamassa add- tai adhd-diagnoosin. Ek kuulosta heidän elämä juhlalta.
Tunnetpa levotonta porukkaa.
Joo, akateemisia hyvissä töissä olevia aikuisia, joiden tytöillä ei vastaavia ongelmia ole.
Mutta jättäkää toki ne pojat viihtymään laitteilla...
Varo, kohta sullakin on se sama diagnoosi kuin noilla pojilla, kun mitä ilmeisimmin olet laitteella nytkin. Ehkä se on tarttuvaa!
Ei huolta, harrastan itsekin liikuntaa tavoitteellisesti. Miltä tuntuu olla laiska vanhempi, jonka lapsetkin möllöttävät laitteilla eikä koulukaan suju?
On ihan tilastollinen tosiseikka, että adhd-ihmiset ovat yliedustettuina aktiiviurheilijoiden joukossa. Urheilussa on helppo loistaa, kun keskittyminen ei riitä muuhun.
Ei ole. Mutta linkitä toki "tutkimuksesi" :D
Nazeer, Mansour, Gross 2014.
Tutkimustiivistelmässä sanotaan, ADHD:n hoito urheilijoilla on haaste ja ADHD ongelma urheilijoille. Suora lainaus: "Attention-deficit hyperactivity disorder (ADHD) is a common neurodevelopmental disorder that affects the child and adolescent population. It is characterized by impairment in attention/concentration, hyperactivity, and impulsivity, all of which can impact performance of athletes."
Ja linkki:
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/24987666/Eliittiurheilijoilla adhd:n esiintyvyys on 7-8 prosenttia, eli selvästi enemmän kuin muulla väestöllä.
Tämä vääntöhän sai alkunsa siitä, kun eräs henkilö väitti että lähes kaikilla pojilla hänen tuttavapiirissään, jotka eivät harrasta urheilua seurassa, on adhd tai add. Todennäköisempää olisi toisinpäin.
Ja lähde tälle 7-8 prosentille? Ja yleisyydelle valtaväestössä?
Ekmanin ja kumppanien artikkelissahan se sanotaan. Eliittiurheilijoilla 7-8 prosenttia, muulla aikuisväestöllä 0,8-2,4 prosenttia.
Vierailija kirjoitti:
Työssäni kohtaan jatkuvasti rasitusmurtumista kärsiviä lapsia, jotka liikkuvat tavoitteellisesti 5-6 pvä viikosta. Yleensä jalkapalloa tai muuta tärähdysaltista urheilua. Muistakaa antaa lasten levätä myös.
jalkapallossa nivelkierukka
Vierailija kirjoitti:
Oon joskus kirjoittanut jo toiseenkin lasten harrastuksia käsittelevään ketjuun mut laitan uudelleen. Meillä on kaksi kilpaurheilevaa lasta/nuorta. Arjet ja pyhät menee harrastuksien kuskaamisissa ja vkl peleissä ja kilpailuissa, me vanhemmat olkaan usein toimitsijoina. Plussat on toistaiseksi voittaneet miinukset.
Miinuksina siis valtaisa rahanmeno ja juurikin se että mökkireissuille/isovanhemmille/omiin sosiaalisiin menoihin ei juuri jää aikaa ja niitä on aina tosi työlästä sopia ja toteuttaa.
Plussana se että lapsi saa koulusta erillisen hyvän ja tiiviin kaveripiirin joka tukee sosiaalisia taitoja myös koulussa ja sen ulkopuolella. Lapset oppii priorisoimaan ja suunnittelemaan omaa ajankäyttöään koulun ja harrastuksen välillä. Säännöllinen vuorokausirytmi ja kunnollinen ruokailu sivutuotteena ilman sen kummempia ponnisteluita. Tasapainoisempi mieli kun tunnekuohuja pystyy tasoittamaan fyysisesti.
Plus itsellä oon tosi hyvässä kunnossa sillä treenaan itse aina samalla kun lapset treenaa. Asutaan kaupungissa niin tämä onnistuu helposti ja saan vaihtelevaa treeniä.
En sitten tiedä oltaisiinko onnellisempia ilman tätä hässäkkää. Sohvalla varmaan tulis vietettyä enemmän aikaa ja ehkä vkl valvottua ja lipitettyä viiniä seurassa ja yksin.
Aika aikansa kutakin ja lapset saa harrastaa niin kauan kun haluavat. Mä pärjään ilman merkkilaukkuja ja säännöllisiä vkl reissuja euroopan kaupunkeihin. Autossakin riittää se että kulkee halleille ja takaisin.
Pärjäät varmasti ilman merkkilaukkuja ja säännöllisiä reissuja ulkomaille. Mutta pärjäätkö isovanhempana, kun lapsesi jatkavat samaa elämäntyyliä etkä juuri lapsenlapsiasi näe?
En halua moralisoida. Mutta selväähän se on, että jos urheiluyhteisö menee sukuyhteisön edelle, on elämänkaarella aika vähän annettavaa siinä vaiheessa kun urheilut on urheiltu.
Täytyy kyllä arvostaa omia vanhempia siitä, että sain aina harrastaa sitä, mitä ikinä halusin. Kaikista tärkein harrastus oli nimenomaan monta kertaa viikossa ja kilpaurheilua. Kisoja ja talkoita. Oli vielä niin kaukana kotoa, että äidin piti jäädä treenien ajaksi odottamaan, ei voinut ajaa välissä kotiin.
Äiti tykkäsi neuloa tai käydä lenkillä ja vietti sitä omaa aikaa sitten mun treenien aikaan. Toimi hänelle mutta ei tietysti kaikille. Muutamana vuonna järjestettiin myös kimppakyytejä, kun oli mahdollisuus.
Itse arvostan että mun vanhemmat sai tämän toimimaan. Toivon että pystyn tarjoamaan saman omille lapsille, jos niitä saan. En pidä sitä itsestäänselvyytenä just siksi, kun se vaatii sitä aikaa, rahaa ja voimavaroja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon joskus kirjoittanut jo toiseenkin lasten harrastuksia käsittelevään ketjuun mut laitan uudelleen. Meillä on kaksi kilpaurheilevaa lasta/nuorta. Arjet ja pyhät menee harrastuksien kuskaamisissa ja vkl peleissä ja kilpailuissa, me vanhemmat olkaan usein toimitsijoina. Plussat on toistaiseksi voittaneet miinukset.
Miinuksina siis valtaisa rahanmeno ja juurikin se että mökkireissuille/isovanhemmille/omiin sosiaalisiin menoihin ei juuri jää aikaa ja niitä on aina tosi työlästä sopia ja toteuttaa.
Plussana se että lapsi saa koulusta erillisen hyvän ja tiiviin kaveripiirin joka tukee sosiaalisia taitoja myös koulussa ja sen ulkopuolella. Lapset oppii priorisoimaan ja suunnittelemaan omaa ajankäyttöään koulun ja harrastuksen välillä. Säännöllinen vuorokausirytmi ja kunnollinen ruokailu sivutuotteena ilman sen kummempia ponnisteluita. Tasapainoisempi mieli kun tunnekuohuja pystyy tasoittamaan fyysisesti.
Plus itsellä oon tosi hyvässä kunnossa sillä treenaan itse aina samalla kun lapset treenaa. Asutaan kaupungissa niin tämä onnistuu helposti ja saan vaihtelevaa treeniä.
En sitten tiedä oltaisiinko onnellisempia ilman tätä hässäkkää. Sohvalla varmaan tulis vietettyä enemmän aikaa ja ehkä vkl valvottua ja lipitettyä viiniä seurassa ja yksin.
Aika aikansa kutakin ja lapset saa harrastaa niin kauan kun haluavat. Mä pärjään ilman merkkilaukkuja ja säännöllisiä vkl reissuja euroopan kaupunkeihin. Autossakin riittää se että kulkee halleille ja takaisin.
Pärjäät varmasti ilman merkkilaukkuja ja säännöllisiä reissuja ulkomaille. Mutta pärjäätkö isovanhempana, kun lapsesi jatkavat samaa elämäntyyliä etkä juuri lapsenlapsiasi näe?
En halua moralisoida. Mutta selväähän se on, että jos urheiluyhteisö menee sukuyhteisön edelle, on elämänkaarella aika vähän annettavaa siinä vaiheessa kun urheilut on urheiltu.
Joo, hyvä kysymys ja olen miettinyt tätä kyllä. Minulle lapset ovat ns. lainassa. Tärkein tehtäväni on antaa heille hyvät eväät elämään ja kun on aika saavat levittää siipensä ja toivon että ne kantaa. He eivätkä ole mulle mitään velkaa ja minä pärjään kyllä sellaisessa suhteessa jonka haluavat mulle/meille antaa.
Itselläni on hyvin takertuva vanhempi joten asiaa on tullut pohdittua paljon.
No ei pidä paikkaansa. Oikein mielelläni tuen lapsiani harrastuksissaan. Toki vaatii erilaisia organisointitaitoja järjestää arki niin, että ei tule kiire ja pöydässä on ruoka oikea-aikaisesti ja läksyt tulee tehtyä ajallaan. Kaikki eivät tähän toki pysty. Harrastusten aikana liikun tai luen, joten omaa-aikaakin siinä saa samalla. Jos perheessä on kaksi vanhempaa, niin vienneissä vuorotellaan ja muutenkin ajanhallinta on huomattavasti helpompaa.
Usein näistä marisijat on niitä, jotka olisivat tyytymättömiä elämäänsä vaikka mitään harrastuksia ei olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini kaksi lasta pelaavat pesäpalloa. Heillä on 2(!) vapaata viikonloppua koko kesässä ja kaikki lomareissut tehdään näiden leirien yhteyteen. Mitään muuta lomaa ei ole.Ihan kauheeta. En ymmärrä miten vanhemmat jaksaa tällaista. Sen lisäksi treenit talvisin, halliturnaukset ja kauhee rahanmeno. En ihmettele, ettei ihmiset lisäänny jos se vanhemmuus on tällaista.
Vanhempien ja lastenkin täytyy tykätä tuosta rumbasta, eihän tuossa muuten mitään järkeä ole. Jo pelkästään se, että vanhempi joutuu joka arkipäivä viemään klo 16 jälkeen lasta/lapsia harrastukseen, on aivan älyttömön kuluttavaa. Varsinkin, jos ei ole toista vanhempaa, joka hoitaisi hommasta 50%. Varsinkin, jos vanhemman oma työ ei ole etätyötä. Milloin vanhempi käy kaupassa? No ilmeisesti silloin kun lapsi treeneissä. Ja vanhemman oma liikuntaharrastus? Ilmeisesti lenkki kun lapsi on treeneissä. Milloin kotityöt tehdään? Ilmeisesti ei milloinkaan tai sitten yöllä.
Oma lapseni halusi lopettaa ohjatun liikuntaharrastuksensa 11vuotiaana. No mitä hänestä tuli? Hän alkoi tehdä itsenäistä lenkkiä. Alkoi kierrellä nettikirpputoreja ja huutokauppoja designin ja maalaustaiteen perässä. Kiinnostui eräästä erikoisaihealueesta, jonka osalta sai työpaikkatarjouksen 18vuotiaana alan isosta valtakunnallisesta yrityksestä. Tekee nyt parikymppisenä mun ja isovanhempansa veroilmoitukset (sisältäen sijoitustoiminnan verotuksen).
Enpä enempää voisi lapseltani toivoa. Ainoa huoli on, ettei hän vaan pala loppuun kaikessa innokkuudessaan ja taituruudessaan. Eikä näihin hommiin todellakaan ole tarvittu mitään ohjattua harrastusta. Lapsesta voi tulla vaikka minkälainen monitaituri ilman (urheilu)seuran monivuotista jäsenyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini kaksi lasta pelaavat pesäpalloa. Heillä on 2(!) vapaata viikonloppua koko kesässä ja kaikki lomareissut tehdään näiden leirien yhteyteen. Mitään muuta lomaa ei ole.Ihan kauheeta. En ymmärrä miten vanhemmat jaksaa tällaista. Sen lisäksi treenit talvisin, halliturnaukset ja kauhee rahanmeno. En ihmettele, ettei ihmiset lisäänny jos se vanhemmuus on tällaista.
Vanhempien ja lastenkin täytyy tykätä tuosta rumbasta, eihän tuossa muuten mitään järkeä ole. Jo pelkästään se, että vanhempi joutuu joka arkipäivä viemään klo 16 jälkeen lasta/lapsia harrastukseen, on aivan älyttömön kuluttavaa. Varsinkin, jos ei ole toista vanhempaa, joka hoitaisi hommasta 50%. Varsinkin, jos vanhemman oma työ ei ole etätyötä. Milloin vanhempi käy kaupassa? No ilmeisesti silloin kun lapsi treeneissä. Ja vanhemman oma liikuntaharrastus? Ilmeisesti lenkki kun lapsi on treeneissä. Milloin kotityöt tehdään? Ilmeisesti ei milloinkaan tai sitten yöllä.
Oma lapseni halusi lopettaa ohjatun liikuntaharrastuksensa 11vuotiaana. No mitä hänestä tuli? Hän alkoi tehdä itsenäistä lenkkiä. Alkoi kierrellä nettikirpputoreja ja huutokauppoja designin ja maalaustaiteen perässä. Kiinnostui eräästä erikoisaihealueesta, jonka osalta sai työpaikkatarjouksen 18vuotiaana alan isosta valtakunnallisesta yrityksestä. Tekee nyt parikymppisenä mun ja isovanhempansa veroilmoitukset (sisältäen sijoitustoiminnan verotuksen).
Enpä enempää voisi lapseltani toivoa. Ainoa huoli on, ettei hän vaan pala loppuun kaikessa innokkuudessaan ja taituruudessaan. Eikä näihin hommiin todellakaan ole tarvittu mitään ohjattua harrastusta. Lapsesta voi tulla vaikka minkälainen monitaituri ilman (urheilu)seuran monivuotista jäsenyyttä.
Yksi mun lapsistani on hieman samanlainen. Lopetti jalkapallon, koska ei voinut sietää niitä vanhempia kentän laidalla ja sitä lasten ympärillä pyörivää maailmaa.
Nyt on vielä alakoulussa, mutta kovasti haluaa tehdä niin sanottuja oikeita asioita. Kokoaa meidän perheessä Ikean huonekalut ja pilkkoo polttopuut. Veikkaan, että hänestä tulee jonkin sortin yrittäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai...? Meillä on kolme harrastavaa lasta ja useimmiten toinen vanhemmista vie treeneihin ja toinen hakee. Mies tekee välillä töitään autossa treenien ajan. Minä olen useimmiten hakija työaikojeni takia ja vähän harmittaakin, etten ehdi kuin joskus harvoin seuraamaan treenejä. Pelireissut tehdään välillä koko perheen voimin, mukavaa kun sisaruksetkin pääsee katsomaan ja tsemppaamaan. Kyytivuorolla sitten vain toinen lähtee kuskaamaan, et mahtuu joukkuekavereita kyytiin. Nämä kimppakyyditykset toimii ihan mukavan tasapuolisesti ja niitä ei montaa omalle kohdalle per kausi osu. Ja kun joukkueessa on paljon lapsia, niin niitä huilivuorojakin peleistä on välillä. Kotipelien kioski ja makkaranpaisto vuorotkin on ihan jees. Yksi lapsista harrastaa muuta ja hänen harrastukseen osallistuminen vasta kivaa onkin.
Meillä kyllä tykätään lasten harrastuksista ja ne kulkee luontevasti arjessa. Harrastusiltoja on viisi viikossa ja jos/kun vain heittää tai hakee lapsen, niin ei se ole kuin puoli tuntia illasta pois/ vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän pointin, mutta ihmisenä joka ei pikkulapsiaikaan saanut yhtään omaa aikaa, olen suorastaan hämmentynyt tästä harrastusten mahdollistamasta vapaa-ajan määrästä. Toki pitää kuskata, mutta treenaan aina lapsen harrastusten aikaan.
Taidat elää lastesi kautta. Mihin hukkasit oman itsesi?
No jonkunhan niistä lapsista on pitänyt huolehtia, kun ei heitä mummolaankaan ole voinut joka viikko kupata. Pikkulapsiaikaan elämä oli töiden, päiväkodin, kodin ja leikkipuiston välillä, mutta nyt vanhempien kanssa ehdin itsekin treenata heidän harrastustensa ajan. Eikö se nyt ole ihan luonnollista, että oman ajan määrä lisääntyy lasten kasvaessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuskaaminen on ihan ok, mutta monessa joukkueessa ne kausimaksut käyvät monelle ylivoimaisiksi.
Kuskaaminenkin rassaa, kausimaksut on kovia ja se, minkä itse koen raskaimpana on vanhemmilta vaadittava talkootyö. On buffettia, pöytäkirjan ja pelikellon pitoa, kuljetuksia pelimatkoille.
Tämä.
Itselleni pahinta on ne muut vanhemmat. En haluaisi viettää vapaa-aikaani heidän kanssaan vaan itse valitsemassani seurassa.
Itse oon miettinyt niin, että harrastetaan sellaisia liikunnallisuuksia, mitkä kulloinkin on helpoimpia, talvella uimahalliin ja toisinaan hiihtoa, kesällä pelataan palloa pihalla, heitetään koriin, pelataan krokettia. Käydään soutamassa, kalassa, pyöräilemässä. Lapset otetaan mukaan myös puutöihin.
Yksinkertaisesti tehdään lasten kanssa niitä liikunnallisuuksia, mitkä on kulloinkin kotiovelta käsin helpoimpia, kynnyksettömiä.
Tällöin kalenteri on väljä, eikä tarvi olla stressaamassa, odottamassa punaisten valojen vaihtumista liikenteessä.
Tämä vieläpä maakunnassa.
KTM
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse oon miettinyt niin, että harrastetaan sellaisia liikunnallisuuksia, mitkä kulloinkin on helpoimpia, talvella uimahalliin ja toisinaan hiihtoa, kesällä pelataan palloa pihalla, heitetään koriin, pelataan krokettia. Käydään soutamassa, kalassa, pyöräilemässä. Lapset otetaan mukaan myös puutöihin.
Yksinkertaisesti tehdään lasten kanssa niitä liikunnallisuuksia, mitkä on kulloinkin kotiovelta käsin helpoimpia, kynnyksettömiä.
Tällöin kalenteri on väljä, eikä tarvi olla stressaamassa, odottamassa punaisten valojen vaihtumista liikenteessä.
Tämä vieläpä maakunnassa.
KTM
Joo mutta lapsesi ei verkostoidu ja tapaa muita lapsia. Monet vanhemmat ovat ketjussa painottaneet tuotakin aspektia. Kun se harrastamisenkin tarkoitus ei ole vain tarjota kiinnostavaa puuhaa vaan taata lapsen menestyminen tulevaisuudessa kun on luotu suhteita jo nuorena.
Lasten tavoitteelliset kilpaharrastukset saattavat olla kilpavarustelua vanhempien lesken. Lapsen saavutuksilla voi paukutella pikkuisen omiakin henkseleita. Siksi harrastuksista ei hevin luovuta edes kovassa rahapulassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oon miettinyt niin, että harrastetaan sellaisia liikunnallisuuksia, mitkä kulloinkin on helpoimpia, talvella uimahalliin ja toisinaan hiihtoa, kesällä pelataan palloa pihalla, heitetään koriin, pelataan krokettia. Käydään soutamassa, kalassa, pyöräilemässä. Lapset otetaan mukaan myös puutöihin.
Yksinkertaisesti tehdään lasten kanssa niitä liikunnallisuuksia, mitkä on kulloinkin kotiovelta käsin helpoimpia, kynnyksettömiä.
Tällöin kalenteri on väljä, eikä tarvi olla stressaamassa, odottamassa punaisten valojen vaihtumista liikenteessä.
Tämä vieläpä maakunnassa.
KTM
Joo mutta lapsesi ei verkostoidu ja tapaa muita lapsia. Monet vanhemmat ovat ketjussa painottaneet tuotakin aspektia. Kun se harrastamisenkin tarkoitus ei ole vain tarjota kiinnostavaa puuhaa vaan taata lapsen menestyminen tulevaisuudessa kun on luotu suhteita jo nuorena.
Lasten tavoitteelliset kilpaharrastukset saattavat olla kilpavarustelua vanhempien lesken. Lapsen saavutuksilla voi paukutella pikkuisen omiakin henkseleita. Siksi harrastuksista ei hevin luovuta edes kovassa rahapulassa.
Eikös aito verkostoituminen tapahdu itsenäisesti ja oma-aloitteisesti?
-eri.
Meillä on harrastava alakoululainen, joka onneksi kulkee polkupyörällä urheiluharrastukseensa. 2 km matkaa.
Toinen lapsi, joka todennäköisesti haluaa alkaa harrastaa urheilun sijaan musiikkia, tarvitsee vielä kyytiä, mutta isompana pystyy itsekin tarvittaessa kulkemaan bussilla musiikkiopistolle.
Meillä isovanhemmat ovat usein kisareissuilla mukana. Tykkäsivät istua katsomossa meidän ollessa pieniä ja tykkäävät edelleen katsoa lastenlasten kisoja. Lapset taas kulkevat koulun jälkeen oleviin treeneihin itse, koska asumme pienessä kaupungissa ja tarkoituksella lähellä hallia. Laji/seura on onneksi sellainen, ettei talkoita ym. tuskaisia juttuja ole. Kaikki hoituu rahalla. Toki sitten maksamme 6000€/lapsi harrastamisesta vuodessa. Mutta ei lasten harrastukset tee meitä onnettomiksi.
Ja oikeasti. Luulisi aikuisen ihmisen tietävän mitä on mahdollisesti edessä, jos vie lapsensa näihin suurten treenimäärien lajeihin harrastamaan. Toisekseen se aika, kun pitää kuskata aktiivisesti on lopulta aika lyhyt. Yhtäkkiä ne lapset ei asukaan enää kotona ja on ikävä sitä härdelliä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmat ovat usein kisareissuilla mukana. Tykkäsivät istua katsomossa meidän ollessa pieniä ja tykkäävät edelleen katsoa lastenlasten kisoja. Lapset taas kulkevat koulun jälkeen oleviin treeneihin itse, koska asumme pienessä kaupungissa ja tarkoituksella lähellä hallia. Laji/seura on onneksi sellainen, ettei talkoita ym. tuskaisia juttuja ole. Kaikki hoituu rahalla. Toki sitten maksamme 6000€/lapsi harrastamisesta vuodessa. Mutta ei lasten harrastukset tee meitä onnettomiksi.
Ja oikeasti. Luulisi aikuisen ihmisen tietävän mitä on mahdollisesti edessä, jos vie lapsensa näihin suurten treenimäärien lajeihin harrastamaan. Toisekseen se aika, kun pitää kuskata aktiivisesti on lopulta aika lyhyt. Yhtäkkiä ne lapset ei asukaan enää kotona ja on ikävä sitä härdelliä.
Tiedän jo etukäteen, että kun mun lapseni muuttavat pois kotoa, mulla on ikävä puusaunan lämmittämistä ja saunomista lasten kanssa, ruoanlaittoa, yhdessä musisoimista, puutarhanhoitoa, matkailua.
Autolla edestakaisin suhailua en tule kaipaamaan, vaikka sitäkin arkeen kuuluu riittävästi ellei liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikkien tuntemieni perheiden pojat, jotka ei harrasta aktiivisesti liikuntaa seurassa, ovat saaneet tai saamassa add- tai adhd-diagnoosin. Ek kuulosta heidän elämä juhlalta.
Siellä sitä taas omaa kilpeä kiillotetaan.
Aina sydän syrjällä pelkään kun lastenlapsia viedään lumimyrskyssä pelaamaan 500km päähän. Ei sitä sitten isovanhemmille jää mitään aikaa. Olin niin onnellinen kun kuun vanhin poika halusi lopettaa jalkapallon pelaamisen.