Lue keskustelun säännöt.
Elämänvoiman katoaminen keski-iässä
02.05.2023 |
Onko biologinen merkki kuolemasta? Minä olen aivan lopussa.
Kommentit (294)
Vierailija kirjoitti:
Maailma on aina ollut ankea mutta nykyään siitä on tullut niin ankea ettei pysty enää toipumaan töistä, vapaa-ajasta ym. vaan on kuin pää olisi sumussa kokoajan ja kroppa ei jaksaisi mitään. Ja kun katsoo mihin suuntaan maailma kehittyy niin paranemista ei ainakaan ole luvassa.
Pahoinvointi vaan lisääntyy. Globaalit katastrofit ja muutenkin kaiken globalisoituminen on tuhonnut hyvinvointiyhteiskuntamme. Tulevaisuudenäkymät ovat huonot maailmanlaajuisesti. Sotia ja katastrofeja. Köyhtymistä ja eriarvoisuutta. Kovia arvoja ja mielisairaus aatteita. Työttömyyttä ja tyytymättömyyttä. Ja superrikkaat senkun kehittävät tekoälyä ja suunnittelevat muuttavansa toiselle planeetalle. Olisi ihan kiva, että ne joilla on resursseja, tekisivät jotain ensin tämän planeetan surkean tilan eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole ihme kyllä kadonnut ollenkaan, vaikka ikää 48 v ja vaihdevuodet päällä, enkä ole koskaan elänyt terveellisesti, vaan aivan päinvastoin. Alkoholin suurkuluttajakin lähes koko aikuisikäni, sairaalloinen ylipaino tms.
Mutta olen fyysisesti paljon pirteämpi kuin nuorempana. Tarvin vähemmän unta, herään pirteänä, jaksan paljon ja on energinen olo suurimman osan päivää. Henkisesti on käynyt tuo sama kuin monella, ei enää kiinnosta ne vanhat, nuorempana tavoitellut asiat. Tyyliin matkat, juhliminen, harrastukset - ei kiitos, en tahdo. Mutta mulla se ei ole johtanut mihinkään masennuksentapaiseen, vaan siihen että saan nautintoni siitä arjesta. Hyvästä ruoasta, lämpimästä suihkusta, kävelystä luonnosta ja linnunlaulusta ja kevätkukista - niin naurettavan pienistä asioista, etten niitä edes huomannut nuorempana kun oli niin kiire painaa ja tavoitella kaikenlaista isompaa.
Mulla vähän samaa. Ennen janosin kaverisuhteita ja niistä saatua draamaa. Nykyään haluan istua yksin ja juoda kahvia. On ihanaa, kun ei tapahdu mitään!
Vierailija kirjoitti:
Mul oli vielä kk sitten samat ajatukset. Tajusin, että olin todella huonossa parisuhteessa joten päätin sen.
Pikkuhiljaa alkaa näkymään toivoa ja valoa!
Ihanaa aikaa miettiä kuka olen, mitä haluaa jne.
Keskityn itseeni, varaan vuoden täysin itselleni.
Teeppä listaus mikä elämässä tökkii ja keskity siihen mihin itse voit vaikuttaa.
Ootteko nyt Markuksen kanssa eronneet ja aiotko viettää nyt Olavin kanssa enemmän laatuaikaa?
Tätähän on tutkittu, että ihminen on tuossa iässä onnettomimmillaan. Sen jälkeen alkaa hitaasti parantua, ja 60-vuotiaana ihmiset on jälleen suht tyytyväisiä elämään.
Olisko aika monen ongelmana se, että sukuhormonit on lakanneet ohjailemasta päänuppia, eikä uuttakaan motivaattoria ole löytynyt?
Mä sitten taas olen ollut ahdistunut ja masentunut vuosikymmeniä, mutta nyt viidenkympin tuolla puolen alkaa kiinnostaa nostaa pää omasta navasta ja tehdä asioita. Diabetes pyrkii päälle, se väsyttää ja kunto on mennyt aika huonoksi. Mutta tässäkin jamassa pystyn nostamaan sitä, ja tuntuu paljon nuoremmalta kun kävelee, kun tietää senkin, miten kaameaksi lyllertämiseksi sekin oli menossa, lonkka on alkanut huomautella ja aloin kävellä kuin pingviini varoakseni sitä. Nautin jokaisesta kivuttomasta askeleesta ihan tosissani. Olen alkanut kokea olevani vapaa.
Paino ei ole pudonnut juurikaan, mutta olo on silti jo paljon parempi, kun olen alkanut katsoa mitä suuhuni pistän ja heilutella jalkoja maata vasten.
Jos olet katkera maailmalle eikä mikään huvita, niin ensin lääkäriin ja sitten pää irti prsseestä, jos se on jostain syystä sinne ruuvautunut. Ei sitä ole mikään pakko siellä säilyttää. Jos ei tee mieli auttaa mitään eikä ketään, niin auttaa sitten edes itseään, ei se ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos elää vain itseään varten. ei elämässä olekaan mieltä. Muiden ihmisten auttaminen, palveleminen ja ilahuttaminen on se juttu. Tietysti myös muu tärkeä, kuten luonnonsuojelu, elänten suojelu ja kultturiaarteiden vaaliminen tulevia sukupolvia varten.
Minä en ainakaan halua auttaa muita ihmisiä. Ei minuakaan ole ikinä autettu. Mieluummin päinvastoin, voisin alkaa pahikseksi joka kiusaa ihmisiä, kuulostaa paljon mieluisammalta kuin kiittämättömien tyhmyreiden AuTtAmInEn.
No ei ihme jos elämä tuntuu paskalta, jos luulee auttamisenkin olevan asia mitä tehdään vain kiitollisuudenvelassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on aina ollut ankea mutta nykyään siitä on tullut niin ankea ettei pysty enää toipumaan töistä, vapaa-ajasta ym. vaan on kuin pää olisi sumussa kokoajan ja kroppa ei jaksaisi mitään. Ja kun katsoo mihin suuntaan maailma kehittyy niin paranemista ei ainakaan ole luvassa.
Pahoinvointi vaan lisääntyy. Globaalit katastrofit ja muutenkin kaiken globalisoituminen on tuhonnut hyvinvointiyhteiskuntamme. Tulevaisuudenäkymät ovat huonot maailmanlaajuisesti. Sotia ja katastrofeja. Köyhtymistä ja eriarvoisuutta. Kovia arvoja ja mielisairaus aatteita. Työttömyyttä ja tyytymättömyyttä. Ja superrikkaat senkun kehittävät tekoälyä ja suunnittelevat muuttavansa toiselle planeetalle. Olisi ihan kiva, että ne joilla on resursseja, tekisivät jotain ensin tämän planeetan surkean tilan eteen.
Turhaan sinä uhriksi heittäydyt ennen kuin olet sitä. Tee jotain asiaa vastaan. Kun ympärilleen katsoo, niin eipä paljon näy ihmisten ajatukset missään. Eletään niinkuin ennenkin. Ensimmäinen asia taitaisi olla se, että ihmisten pitäisi ihan tosissaan alkaa auttaa toisiaan. Ja jos valtio vikisee vastaan, ettet ole työmarkkinoiden käytettävissä jos teet vapaaehtoistöitä, niin haastetaan ihmisoikeustuomioistuimeen. Kyllähän se valta lähtee käsistä, jos siitä ei pidä kiinni ja raavi sitä takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos elää vain itseään varten. ei elämässä olekaan mieltä. Muiden ihmisten auttaminen, palveleminen ja ilahuttaminen on se juttu. Tietysti myös muu tärkeä, kuten luonnonsuojelu, elänten suojelu ja kultturiaarteiden vaaliminen tulevia sukupolvia varten.
Minä en ainakaan halua auttaa muita ihmisiä. Ei minuakaan ole ikinä autettu. Mieluummin päinvastoin, voisin alkaa pahikseksi joka kiusaa ihmisiä, kuulostaa paljon mieluisammalta kuin kiittämättömien tyhmyreiden AuTtAmInEn.
No ei ihme jos elämä tuntuu paskalta, jos luulee auttamisenkin olevan asia mitä tehdään vain kiitollisuudenvelassa.
En sanonut niin, sinäkin tyhmyri. Just tällaisten älyttömien aivottomien auttaminen ei kyllä todellakaan kiinnosta. Kuka täällä ansaitsee apua, ei kukaan. Auttakoon itse itseään niinkuin minäkin olen koko ikäni joutunut tekemään. Eiköhän useimpien ongelma ole nimenomaan päinvastoin se, että koko ikänsä on vaan antanut ja antanut ja antanut saamatta mitään takaisin, joten siitä on kyynistynyt ja menettänyt kaiken mielenkiintonsa toisiin ihmisiin. Minulta ei tipu kenellekään enää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Oon 42. Mä tunnen että mulla on mahtavat vuodet edessä.
Mustakin tuntui tuolta 42-vuotiaana ja mahtavia vuosia siinä olikin. Nyt olen 49, ja tuntuu samalta kuin ap:sta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukuin viime yönä huonosti, mutta hetken näin unta. Siinä käteni alkoi homehtua muuttuen sormenpäistä alkaen sinisiksi, soitin ambulanssin mitä ei ikinä tullut. Kai siinä jotain symboliikkaa oli.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä nyt taas? oletteko naisia kaikki tässä ketjussa?
50v ole vielä mitään, ei muutaku lentokentälle ja menoksi vaan ,akut latautuu kummasti kun käy bailaamassa.
Tuo vinkki toimi vielä johonkin nelikymppiseksi asti tai ehkä jopa 45 asti. Nyt ei voisi vähempää kiinnostaa lentokentälle meno tai varsinkaan bailaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla katosi nelikymppisenä pikku hiljaa voimat ja kiinnostus kaikkeen. Syynä oli matala ferritiini. Muutkin fyysiset jutut voi aiheuttaa tuollaista esimerkiksi kilpirauhanen. Nämä tutkituttaisin. Voi olla ettei löydy vikaa, mutta onpahan poissuljettu sitten ettei johdu jostain helposti korjattavasta syystä.
Naisella elämänvoiman katoaminen liittyy vahvasti vaihdevuosiin ja ikääntymiseen. Kun vaihdevuodet alkavat, niin naisesta tulee näkymätön, kurttuinen, vanha ja raihnainen.
Pahinta on viisissäkymmenissä iskevä jatkuva väsymys ja uupumus ja loputon unentarve. Väsymys ja uupumus ei parane ulkoilemalla, levolla ja nukkumalla. Tähän liittyy hitaus, aikaansaamattomuus ja tehottomuus. Asioita ei saa tehtyä ajoissa tai asioita ei saa tehtyä ollenkaan.
Naiselle tulee henkinen lamaannus, kun hän ei voi tulla enää raskaaksi ja synnyttää lapsia. Tunne, että on hyödytön ja tarpeeton. Tunne, että oma elämä on jotenkin jo ohi. Keskittymiskyky on heikko ja muisti pätkii. Ja lähes päivittäin huomaa unohtavansa asioita. Onko asioiden unohtelu ja muistin pätkiminen alkavan muistisairauden oireita?
Monella keski-ikäisellä on myös huono yleiskunto, ylipainoa ja fyysisiä oireita. Uupumus, väsymys ja henkinen lamaannus on kuitenkin pahinta ikääntymisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä nyt taas? oletteko naisia kaikki tässä ketjussa?
50v ole vielä mitään, ei muutaku lentokentälle ja menoksi vaan ,akut latautuu kummasti kun käy bailaamassa.
Tuo vinkki toimi vielä johonkin nelikymppiseksi asti tai ehkä jopa 45 asti. Nyt ei voisi vähempää kiinnostaa lentokentälle meno tai varsinkaan bailaaminen.
Haittaako se jos tuollainen ei enää kiinnosta? Mua ei haittaa. N44.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä nyt taas? oletteko naisia kaikki tässä ketjussa?
50v ole vielä mitään, ei muutaku lentokentälle ja menoksi vaan ,akut latautuu kummasti kun käy bailaamassa.
Tuo vinkki toimi vielä johonkin nelikymppiseksi asti tai ehkä jopa 45 asti. Nyt ei voisi vähempää kiinnostaa lentokentälle meno tai varsinkaan bailaaminen.
Haittaako se jos tuollainen ei enää kiinnosta? Mua ei haittaa. N44.
Ei se mua haittaa se ettei tuollainen enää kiinnosta. Oon paljon mieluummin puutarhaa kuoputtamassa tai metsässä kävelemässä kuin maailmalla bailaamassa.
- sama
Vierailija kirjoitti:
Naisella elämänvoiman katoaminen liittyy vahvasti vaihdevuosiin ja ikääntymiseen. Kun vaihdevuodet alkavat, niin naisesta tulee näkymätön, kurttuinen, vanha ja raihnainen.
Pahinta on viisissäkymmenissä iskevä jatkuva väsymys ja uupumus ja loputon unentarve. Väsymys ja uupumus ei parane ulkoilemalla, levolla ja nukkumalla. Tähän liittyy hitaus, aikaansaamattomuus ja tehottomuus. Asioita ei saa tehtyä ajoissa tai asioita ei saa tehtyä ollenkaan.
Naiselle tulee henkinen lamaannus, kun hän ei voi tulla enää raskaaksi ja synnyttää lapsia. Tunne, että on hyödytön ja tarpeeton. Tunne, että oma elämä on jotenkin jo ohi. Keskittymiskyky on heikko ja muisti pätkii. Ja lähes päivittäin huomaa unohtavansa asioita. Onko asioiden unohtelu ja muistin pätkiminen alkavan muistisairauden oireita?
Monella keski-ikäisellä on myös huono yleiskunto, ylipainoa ja fyysisiä oireita. Uupumus, väsymys ja henkinen lamaannus on kuitenkin pahinta ikääntymisessä.
Tuo synnyttämisjuttu on ihan puppua ja lasten tekeminen, jokin patriarkaatin pakkomielle kenties. Naiseuteni ei ole mitenkään sidottu kykyyn tehdä lapsia ja sen että niitä ei tule olen varmistanut jo vuosikymmen sitten sterilisaatiolla. Mutta nuo oireet mitkä kuuluu vaihdevuosiin niin ne on ikävän tutut ja läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu, ikää 50v. Tuttu houkuttelee meemään tinderiin yms. Ei kiinnosta enää mikään.
Oon lukenut paljon keski-ikäisten naisten elämästä kertovia kirjoja (faktaa, fiktiota ja autofiktiota) ja niissä aina mennään. Tinderiin voimaantumaan. Itse tein tämän jo 35-vuotiaana ja sain nuoruuden elämättömän elämän kokeilut tehtyä. Olen nyt yli nelikymppinen, uudessa suhteessa. Jos nyt eroaisin, en varmasti menisi tinderiin ja eläisin selibaatissa. Ei kiinnosta mikään, mitä siellä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain luki, että yksi aamu heräät väsyneenä, etkä enää ikinä piristy. Minusta se kuvaa hyvin sitä kun on aikuinen.
Kuulostaa aivan kamalalta, mutta kamalampaa on, että se on ihan totta.
Tiedän tuon tunteen.
Minulla sen takaa löytyi yhdistelmä surua menetetystä läheisestä, pettymys ja suuttumus sukulaiseen, uuvuttava työvaihe ja fyysinen, ei vakava, vamma.
Surua ja pettymystä käsittelen edelleen, olen rakastunut, seksuaalisuuteni on täydessä kukassa, työssä on edelleen kiire, mutta olen myös vienyt hienoja projekteja loppuun.
Tunteiden käsittely, tarvittava lepo, kuoleman kohtaaminen ja oman epätäydellisyyden rakastava hyväksyminen olivat minulle avainasemassa.
N44, ei enää kuolemanuupunut
Vierailija kirjoitti:
Maailma on muuttunut liikaa. Olen täysin ulkona. Ei kiinnosta enää eläytyä nykyhulluuteen.
Sama. Olen 40-vuotias eikä tämä nykymeno kiinnosta ollenkaan.
Mulla ei ole ihme kyllä kadonnut ollenkaan, vaikka ikää 48 v ja vaihdevuodet päällä, enkä ole koskaan elänyt terveellisesti, vaan aivan päinvastoin. Alkoholin suurkuluttajakin lähes koko aikuisikäni, sairaalloinen ylipaino tms.
Mutta olen fyysisesti paljon pirteämpi kuin nuorempana. Tarvin vähemmän unta, herään pirteänä, jaksan paljon ja on energinen olo suurimman osan päivää. Henkisesti on käynyt tuo sama kuin monella, ei enää kiinnosta ne vanhat, nuorempana tavoitellut asiat. Tyyliin matkat, juhliminen, harrastukset - ei kiitos, en tahdo. Mutta mulla se ei ole johtanut mihinkään masennuksentapaiseen, vaan siihen että saan nautintoni siitä arjesta. Hyvästä ruoasta, lämpimästä suihkusta, kävelystä luonnosta ja linnunlaulusta ja kevätkukista - niin naurettavan pienistä asioista, etten niitä edes huomannut nuorempana kun oli niin kiire painaa ja tavoitella kaikenlaista isompaa.