Elämänvoiman katoaminen keski-iässä

Vierailija kirjoitti:

Maailma on muuttunut liikaa. Olen täysin ulkona. Ei kiinnosta enää eläytyä nykyhulluuteen.

Sama.

t. nelikymppinen mies.

Siis mitä nyt taas? oletteko naisia kaikki tässä ketjussa?

50v ole vielä mitään, ei muutaku lentokentälle ja menoksi vaan ,akut latautuu kummasti kun käy bailaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Jäätävä elämänhaluttomuus iski viisissäkymmenissä. Kaikki se, mikä uralla, perheessä ja harrastuksissa on ollut kantavana voimana menetti rysäyksellä merkityksensä. Ei kiinnosta.

Mulla alkoi 38-vuotiaana, eikä osoita paluun merkkejä. N41

Vierailija kirjoitti:

Jäätävä elämänhaluttomuus iski viisissäkymmenissä. Kaikki se, mikä uralla, perheessä ja harrastuksissa on ollut kantavana voimana menetti rysäyksellä merkityksensä. Ei kiinnosta.

Minkä takia kaikki sinulle tärkeät asiat yhtäkkiä menettävät merkityksensä? Olet tehnyt paljon tavoitteidesi eteen ja nyt voisit nauttia panostustesi hedelmistä! Oo kiva itelles, älä sisäinen vihollinen.

Minä unelmoin kaikenlaista vielä joitain 5-10 vuotta sitten, esim. säästin rahaa New Yorkin matkaa varten. Nyt on rahaa kasassa sen verran että matkan voisi tehdä ja elämän tilanne sallisi pitemmänkin reissun, mutta ei kiinnosta enää pätkääkään koko New York tai muukaan reissaaminen. Ajatuksena myös rasittava.

[quoteL=Vierailija]Maailma on muuttunut liikaa. Olen täysin ulkona. Ei kiinnosta enää eläytyä nykyhulluuteen.[/quote]

Jep. En halua/jaksa miettiä pronomineja ihmisyyden tärkeimpänä osottajana, noin muutenkaan ei voisi kenenkään libido/seksuaalinen sunntautuminen tms kiinnostaa. Vaihdoin ortodoksiuuteen täysin agnostikkona siinä kohtaa, kun evlutit alkoivat hössöttää sukupuolivöhemmistöjen kanssa sateenkaarimessuja ja turvallisia tiloja - kirkkoon (!) Kaikki tämä ja paljon muuta, ei vain jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Minä unelmoin kaikenlaista vielä joitain 5-10 vuotta sitten, esim. säästin rahaa New Yorkin matkaa varten. Nyt on rahaa kasassa sen verran että matkan voisi tehdä ja elämän tilanne sallisi pitemmänkin reissun, mutta ei kiinnosta enää pätkääkään koko New York tai muukaan reissaaminen. Ajatuksena myös rasittava.

Tiedän niin tämän! Oikein suutuin (!), kun puoliso ehdotti Kreikkaan lomaa. Eikö se tajua, että jo pelkkä ajatus saa minut kuolemakooman kaltaiseen uupumukseen, saatika että oikeasti pakkaisin kimpsuni ja kampsuni ja siirtäisin habitukseni ei maahan! Ei! En pysty!

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä nyt taas? oletteko naisia kaikki tässä ketjussa?

50v ole vielä mitään, ei muutaku lentokentälle ja menoksi vaan ,akut latautuu kummasti kun käy bailaamassa.

Ei jaksa bailata. Se tässä iässä just on parasta kun ei ole enää pakko lähteä yöllä minnekään vaan saa nukkua kotona, jos kykenee nukkumaan.

Kuulostaa masennukselta, oletko ap käynyt lääkärissä puhumassa tuosta?

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä nyt taas? oletteko naisia kaikki tässä ketjussa?

50v ole vielä mitään, ei muutaku lentokentälle ja menoksi vaan ,akut latautuu kummasti kun käy bailaamassa.

Bailaaminen on sitten ihan se viho viimeinen juttu. Nyt puhutaan siitä, kun hengittäminen ja ajatteleminenkin tuottaa tuskaa.

Vierailija kirjoitti:

[quoteL=Vierailija]Maailma on muuttunut liikaa. Olen täysin ulkona. Ei kiinnosta enää eläytyä nykyhulluuteen.

Jep. En halua/jaksa miettiä pronomineja ihmisyyden tärkeimpänä osottajana, noin muutenkaan ei voisi kenenkään libido/seksuaalinen sunntautuminen tms kiinnostaa. Vaihdoin ortodoksiuuteen täysin agnostikkona siinä kohtaa, kun evlutit alkoivat hössöttää sukupuolivöhemmistöjen kanssa sateenkaarimessuja ja turvallisia tiloja - kirkkoon (!) Kaikki tämä ja paljon muuta, ei vain jaksa.

Suomessa ei pitäisi olla mitään pronomi ongelmia kun ne ei ole muuttuneet miksikään kun on aina ollut sukupuolineutraali kieli. Joten miksi siitä pitää ottaa stressiä? Toisena on mielikuvitusolennot. Niillekään ja niiden parissa puuhaileville ei tarvitse antaa yhtään energiaa. Kyllähän se elämä käy tarpeettoman raskaaksi kun kulkee tuolla etsimässä itselleen ongelmia.

Maailma on aina ollut ankea mutta nykyään siitä on tullut niin ankea ettei pysty enää toipumaan töistä, vapaa-ajasta ym. vaan on kuin pää olisi sumussa kokoajan ja kroppa ei jaksaisi mitään. Ja kun katsoo mihin suuntaan maailma kehittyy niin paranemista ei ainakaan ole luvassa.

Vierailija kirjoitti:

Huomaan samaa. Mikään ei kiinnosta. Ei ole unelmia ei projekteja. Rahaa olisi mutta ei mitään mihin sitä kiinnostaisi kuluttaa..

N53

Sama juttu, nyt kun on rahaa ei kiinnosta matkustelu eikä asunnon vaihto parempaan. N.59

Vierailija kirjoitti:

Jos elää vain itseään varten. ei elämässä olekaan mieltä. Muiden ihmisten auttaminen, palveleminen ja ilahuttaminen on se juttu. Tietysti myös muu tärkeä, kuten luonnonsuojelu, elänten suojelu ja kultturiaarteiden vaaliminen tulevia sukupolvia varten.

Minä en ainakaan halua auttaa muita ihmisiä. Ei minuakaan ole ikinä autettu. Mieluummin päinvastoin, voisin alkaa pahikseksi joka kiusaa ihmisiä, kuulostaa paljon mieluisammalta kuin kiittämättömien tyhmyreiden AuTtAmInEn.

Tuntui samalta kuin AP.llä.

Sitte päätin että on sama tehdä isoja liikkuja, kerran olo on tuo.

Erosin töistäni.

Nyt olen mietiskellyt 2 kk, levännyt, kuntoillut päivittäin, ja olo on kuin 20v.

Olin uupunut ja masentunut, nyt alkaa elämä näköjään taas maistua🙂

Pattayalla oon nähny monet 100-vuotis juhlatkin.

Siellä iästä riippumatta piristyy kummasti.

Vierailija kirjoitti:

Pattayalla oon nähny monet 100-vuotis juhlatkin.

Siellä iästä riippumatta piristyy kummasti.

Pedarius tuo pitkää ikää. Jospa lapsellisuus tarttuu myös fyysisesti?

Sellaista se on, kun elämä on pelkkää puurtamista.

Oisko työajan lyhentäminen mahdollista? Esim nelipäiväinen työviikko?

Mahtava ketju! Viimeiset viisi vuotta olen joka päivä halunnut kuolla. En siksi että masentaisi, vaan siksi, ettei yksinkertaisesti jaksa/kiinosta! Huh! Kehtasinpas kirjoittaa tuon näkyviin! Perkules 😅