Oletko oppinut parisuhteista sillä tavoin, että seuraavassa parisuhteessasi olet tosissasi korjannut jonkun jutun omassa käytöksessäsi?

Vierailija kirjoitti:

On kyllä huvittavaa lukea kun sanotaan ettei itsessä ollut mitään vikaa ja kaikki syy oli siinä toisessa, joka oli tietenkin narsisti. Projektointia ehkä vähän? Narsistin mielestähän vika on aina muissa.

Kyllä se vaan monesti niin on että ainoa vika on ollut se että on luottanut väärän ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Sen, että en tee nopeita liikkeitä suhteessa, vaan katselen ja kuulostelen rauhassa mahdollisia punaisia lippuja.

Niin ja en enää koskaan ikinä petä!

Sama tähän viimeiseen. Petin nuorena poikaystävääni. Hän oli tosi mustasukkainen ja syytti minua pettämisestä yli vuoden ennen kuin sen tein. Vaikka osittain koen ajautuneeni tilanteeseen niin hän ei ansainnut sitä ja syyllisyys tuhosi MINUT vuosiksi suhteen jälkeen.

Mies ei koskaan saanut tietää ja erosin hänestä heti tapahtuman jälkeen. Ymmärsin että minusta on tässä suhteessa tulossa joku, jota en enää kunnioittanut, ja lopulta tuhoaisin myös poikaystäväni jos en osaisi poistua takavasemmalle ennen uusia mokia.

On kuitenkin täysin minun kontollani etten ymmärtänyt erota aiemmin. En vaan uskonut että koskaan päätyisin pettämään.

Nyt 15 vuotta myöhemmin olen ollut 10 vuotta ihanassa suhteessa. Myös eksäni on löytänyt kivan naisen ja välillä jopa tavataan porukalla. Ikinä, ikinä en enää petä. Siinä pettää ennen kaikkea itseään.

Nykyinen mieheni tietää asiasta.

Turhaan olet noin ankara itsellsei. Sinä teit mitä teit, mutta silloinen poikkiksesi teki mitä hän itse teki, eli molemmissa on syynsä. Hänkin olisi voinut erota sinusta kun huomasi ettei pysty sinuun luottamaan, mutta eipä hänkään auttanut tilannetta. Joskus sitä ajautuu tilanteisiin joihin ei olisi halunnutkaan, kun jälkeenpäin katsoo. Itsensä syyttely on joutavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Se on vain johtanut hyväksikäyttöön ja väkivallan uhkaan. Suomalainen mies ei halua puhua ongelmia selviksi tai joustaa mistään saatika kunnioita puolisonsa rajoja, tarpeita,moraalia tai aikaa. Joten on joutunut vielä kerran oppimaan uusiksi, että laittaa stopin heti kun tulee yksikin asia mikä aiheuttaa epämukavan olon ja poistaa itsensä kuviosta.

Tämäpä juuri. Jos edellytät aivan normaaleja asioita kuten terveitä rajoja sekä rehellisyyttä niin on miehiä jotka pitävät tällaista ehdottomuutena. Reppanoita ovat.

Totta. Minun eksäni sanoi aina, että olen niin ehdoton ja joustamaton, silloin kun rajani tulivat vastaan. Tajusin vasta silloin, että vika oli hänessä eikä sittenkään minussa, kun hän jäi sivusuhteesta kiinni. Kuulin, että ongelma on siinä, että olen niin pienisydäminen.

Empatiakyvyttömät ihmiset harrastavat sivusuhteita toistuvasti elämässään. Onneksi nuoremmat sukupolvet ovat tutkimustenkin mukaan alkaneet suhtautumaan entistä tuomitsevammin niihin.

Nuoret ovat vuosikymmeniä suhtautuneet sivusuhteisiin tuomitsevammin kuin vanhemmat ihmiset. Asenteet löystyy vanhetessa, kun kirkasotsaisuus häviää ja yhä useampi on itse sivusuhteiluun ihan itse syyllistynyt.

Voi olla, mutta kohdallani päinvastoin. En enää koe olevani se jumala ja jeesus joka saa päättää kumppanini puolesta onko hänen suhteensa yksiavioinen vai ei. Nuorempana ajattelin että minä olen tärkein, ja koska elämäni on minun, niin minä teen miten tykkään. Eli petin kumppania, vaikka järkevämpää olisi ollut erota. Sinänsä nuo eivät harmita, koska kumppani oli itse niin inhottava minulle, mutta enää en lähtisi pettämään, vaikak nyt olen vanhempi, ja olen itse sivusuhteillut.

Oliko se pettämistä, jos ette olleet edes kihloissa. Tai ei ollut aikomusta elää aviopatin lailla. Kun ei ole lupausta, tai ilmiselvää aikomusta suhteen pysyvyydestä, ei mielesyäni ole pettämistäkään. Toki käytös voi tuottaa pettymyksen, mutta se on eri asia.

Mielestäni vain puolison, morsiamen tai sulhasen voi pettää. Kaikki muu on vain epäkohteliaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Sen, että en tee nopeita liikkeitä suhteessa, vaan katselen ja kuulostelen rauhassa mahdollisia punaisia lippuja.

Niin ja en enää koskaan ikinä petä!

Sama tähän viimeiseen. Petin nuorena poikaystävääni. Hän oli tosi mustasukkainen ja syytti minua pettämisestä yli vuoden ennen kuin sen tein. Vaikka osittain koen ajautuneeni tilanteeseen niin hän ei ansainnut sitä ja syyllisyys tuhosi MINUT vuosiksi suhteen jälkeen.

Mies ei koskaan saanut tietää ja erosin hänestä heti tapahtuman jälkeen. Ymmärsin että minusta on tässä suhteessa tulossa joku, jota en enää kunnioittanut, ja lopulta tuhoaisin myös poikaystäväni jos en osaisi poistua takavasemmalle ennen uusia mokia.

On kuitenkin täysin minun kontollani etten ymmärtänyt erota aiemmin. En vaan uskonut että koskaan päätyisin pettämään.

Nyt 15 vuotta myöhemmin olen ollut 10 vuotta ihanassa suhteessa. Myös eksäni on löytänyt kivan naisen ja välillä jopa tavataan porukalla. Ikinä, ikinä en enää petä. Siinä pettää ennen kaikkea itseään.

Nykyinen mieheni tietää asiasta.

Turhaan olet noin ankara itsellsei. Sinä teit mitä teit, mutta silloinen poikkiksesi teki mitä hän itse teki, eli molemmissa on syynsä. Hänkin olisi voinut erota sinusta kun huomasi ettei pysty sinuun luottamaan, mutta eipä hänkään auttanut tilannetta. Joskus sitä ajautuu tilanteisiin joihin ei olisi halunnutkaan, kun jälkeenpäin katsoo. Itsensä syyttely on joutavaa.

Pettäminen on aina pettämistä. Turha on koskaan selitellä muuta.

En tiedä olisinko oppinut mitään, kun en ole löytänyt vielä uutta puolisoa. Kuten tuolla aiemmin jo muut fiksummat olivat todenneet, on puhuminen tie onneen. Äsken kuuntelin TerveysSummitin mies-haastattelun. Siinä puhuttiin syvällisesti tästä aiheesta.

En oikein usko. Vähän pelkään että tulen tekemään jatkossakin niitä samoja virheitä, mitä olen tähänkin mennessä tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottahan toki! Olen oppinut että kaiken vaatimani pitää olla miehessä, jos yhtään tuntuu että mies ei pysty eikä kykene johonkin mikä on minulla vatimuksena parisuhteelle, niin poikki samantien. 

Tämän lisäksi nykyiseni kohdalla päätin että puhua pitää, ja uskaltaa kertoa omista haluistani, peloistani ja toiveistani, tai muuten on turha itkeä sitten kun ne eivät tule huomioiduksi. 

Myöskään en odota että ajatuksiani osataan lukea, vaan kerron jos joku vaivaa. 

Tämän mä opin myös edellisestä suhteesta. Ymmärsin suhteen päätyttyä, että suhde ei oikeasti toimi, jos ei uskalla puhua. Suhde ei toimi, jos asiat vain lakaistaan maton alle ja teeskennellään, että niitä ei ole. Kyllä ne hiertävät asiat siellä maton alla lymyilevät ja niihin useimmiten se suhde sitten kaatuu. Eli opin, että asioista on pakko puhua. Ei voi vain olla hiljaa ja teeskennellä, ettei huomaa asioita, jotka vaivaavat.

Tämä viimeinen kommentti voisi olla mun kirjoittama. Mutta aistin kai jotenkin, että mies ei kestä, jos nostan kissan (ellei peräti virtahevon) pöydälle. Tiesin, että edellisissä suhteissa oli ollut ongelmaa samasta asiasta, enkä tietenkään halunnut olla yhtä niuho kuin eksät. Lopulta oli kuitenkin pakko ottaa asia puheeksi ja siihen se suhde sitten loppupeleissä rysähti. Minä sain tietysti syyt päälleni ja käyn läpi edelleen sitä traumaa monta tuntia päivässä, vaikka erosta on kohta kaksi kuukautta ja olen saanut apua monelta suunnalta.

Seuraavassa suhteessa sitten virtahepo pöydälle jo ennen kuin tapailu muuttuu seurusteluksi. Näin minä tein, ja kyllä kannatti.

Täytyy tosiaan yrittää, jos suhdehommaa vielä kehittyy (olen 50+). Meillä se tapailu muuttui seurusteluksi miehen aloitteesta jo hyvin pian. Tapailuaikana en vielä tunnistanut virtahepoa. Ja olin myös rakastuneempi kuin koskaan. Sen verran kirpaisi, etten ehkä enää ainakaan aktiivisesti lähde etsimään mitään suhdetta. Kirjoitin myös tuon kommentin, jossa kerroin, että omaa epämääräistä pahaa oloa on tullut laitettua vähän liikaakin oman ahdistuneisuushäiriön piikkiin.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olisinko oppinut mitään, kun en ole löytänyt vielä uutta puolisoa. Kuten tuolla aiemmin jo muut fiksummat olivat todenneet, on puhuminen tie onneen. Äsken kuuntelin TerveysSummitin mies-haastattelun. Siinä puhuttiin syvällisesti tästä aiheesta.

Me puhuttiin ja puhuttiin ja puhuttiin. Mutta en silti uskaltanut ottaa keskusteluun kuumaa perunaa. Sitten kun sen tein, niin homma räjähti käsiin. Eli tärkeää on myös se, mistä puhutaan. Ei auta, vaikka juteltaisiin kuinka intiimejä, jos keskinäiset ristiriidat jäävät käsittelemättä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olisinko oppinut mitään, kun en ole löytänyt vielä uutta puolisoa. Kuten tuolla aiemmin jo muut fiksummat olivat todenneet, on puhuminen tie onneen. Äsken kuuntelin TerveysSummitin mies-haastattelun. Siinä puhuttiin syvällisesti tästä aiheesta.

Puhuminen on tie onneen - tai tie eroon. Riippuen osapuolten itsereflektointikyvyistä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni vain puolison, morsiamen tai sulhasen voi pettää. Kaikki muu on vain epäkohteliaisuutta.

Ystäviesi, vanhempiesi ja sisarustesi ei tarvitse pitää sinulle antamiaan lupauksia?

Yksi huuto- ja haukkumissuhde riitti. Sen jälkeen minulle on kyllä huudettu ja haukuttu, mutta olen pysynyt kannassani, että en enää ikinä osallistu tuollaiseen enkä ole osallistunutkaan, vaikka joskus olisi mieli tehnytkin.

Joka suhteen myötä on myös tullut selkeämmäksi ajatus, että molemmilla on omat elämänsä yhteisen elämän ohella ja että nuo kaikki elämät ovat aivan yhtä tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut sen että ei ole mitään merkitystä vaikka miehenä muuttaisi itsensä kaikella tapaa täydelliseksi kun nainen jättää miehen. Naiset jättää jatkuvasti miehiä vaikka miehet ei tekisi mitään pahaa tai väärää kuska nainen vaan kyllästyy ja on kateellinen sinkku ystävän saamasta huomiosta

Ei seurustelu, eikä edes avioliitto ole koskaan estänyt huomion saamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottahan toki! Olen oppinut että kaiken vaatimani pitää olla miehessä, jos yhtään tuntuu että mies ei pysty eikä kykene johonkin mikä on minulla vatimuksena parisuhteelle, niin poikki samantien. 

Opin sen, etten koskaan enää ala tekemään mitään vain toisen vaatimuksesta tai että yritän olla jotain mitä en ole vain toisen mieliksi.

M

Komppaan tätä.

Oikein ahdisti lukea kommentoimaasi viestiä.

N

Itse luin sen eri lailla. En lukenut sitä niin, että toisen pitäisi muuttua, vaan luin sen niin, että ei halua tyytyä itselle vääränlaiseen kumppaniin. Eli käytännössä samaa lopputulostahan siinä tavoitellaan mitä tuokin, joka kirjoitti että haluaa kelvata omana itsenään eikä halua muuttua toisen mieliksi. Pointti molemmissa on se, että halutaan aitoa yhteensopivuutta.

Eri

Jos mies kirjoittaisi samaan malliin naisesta, niin olisi taas aivan erilaiset näkökulmat. "Jos nainen ei pysty eikä kykene" yms.

Sanamuoto oli toki provokatiivisen tyhmä tuossakin, missä miehestä kirjoitettiin. Mutta tarkoitus olikin ärsyttää, ja näköjään kirjoittaja onnistui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olisinko oppinut mitään, kun en ole löytänyt vielä uutta puolisoa. Kuten tuolla aiemmin jo muut fiksummat olivat todenneet, on puhuminen tie onneen. Äsken kuuntelin TerveysSummitin mies-haastattelun. Siinä puhuttiin syvällisesti tästä aiheesta.

Me puhuttiin ja puhuttiin ja puhuttiin. Mutta en silti uskaltanut ottaa keskusteluun kuumaa perunaa. Sitten kun sen tein, niin homma räjähti käsiin. Eli tärkeää on myös se, mistä puhutaan. Ei auta, vaikka juteltaisiin kuinka intiimejä, jos keskinäiset ristiriidat jäävät käsittelemättä.

Totta. Minulla on pari asiaa joista en puhu kenenkään kanssa koskaan. Jos mies vaatisi puhumista erokorttia heilutellen, niin eroaisin ennemmin kuin puhuisin. Tätä sivuten; olen tarkka mitä kerron uudelle kumppanille, ja ehdottoman tarkka siitä että enitine elämä on mennyttä, mikäli se ei vaikuta nykyiseen suhteeseen mitenkään. Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan yksityisyyteen ja henkilökohtaisiin asioihin joita ei tarvitse jakaa kenenkän sellaisen kanssa jonka kanssa ei halua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottahan toki! Olen oppinut että kaiken vaatimani pitää olla miehessä, jos yhtään tuntuu että mies ei pysty eikä kykene johonkin mikä on minulla vatimuksena parisuhteelle, niin poikki samantien. 

Opin sen, etten koskaan enää ala tekemään mitään vain toisen vaatimuksesta tai että yritän olla jotain mitä en ole vain toisen mieliksi.

M

Komppaan tätä.

Oikein ahdisti lukea kommentoimaasi viestiä.

N

Itse luin sen eri lailla. En lukenut sitä niin, että toisen pitäisi muuttua, vaan luin sen niin, että ei halua tyytyä itselle vääränlaiseen kumppaniin. Eli käytännössä samaa lopputulostahan siinä tavoitellaan mitä tuokin, joka kirjoitti että haluaa kelvata omana itsenään eikä halua muuttua toisen mieliksi. Pointti molemmissa on se, että halutaan aitoa yhteensopivuutta.

Eri

Jos mies kirjoittaisi samaan malliin naisesta, niin olisi taas aivan erilaiset näkökulmat. "Jos nainen ei pysty eikä kykene" yms.

Sanamuoto oli toki provokatiivisen tyhmä tuossakin, missä miehestä kirjoitettiin. Mutta tarkoitus olikin ärsyttää, ja näköjään kirjoittaja onnistui.

ap kirjoitus oli minun, eikä ollut mitenkää typerä sanamuoto, eikä tarkoitus ärsyttää ketään. Minulla todellakin on vaatimuksia miehelle jonka kanssa olen parisuhteessa, ja haluan että miehellänoi on vaatimuksia minulle. En halua olla "kuka tahansa" joka vain sattuu olemaan paikalla oikeaan (tai väärään) aikaan.

Kumma homma että nykyään tuntuu vähän kaikki ärsyttävän. Jopa se että jollain on vaatimuksia, vaikka nämä vaatimukset eivät koskisi itseä mitenkään. Ahdistaa että joku jossain vaatii joltain jotain? Voi hyvää päivää sentään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottahan toki! Olen oppinut että kaiken vaatimani pitää olla miehessä, jos yhtään tuntuu että mies ei pysty eikä kykene johonkin mikä on minulla vatimuksena parisuhteelle, niin poikki samantien. 

Tämän lisäksi nykyiseni kohdalla päätin että puhua pitää, ja uskaltaa kertoa omista haluistani, peloistani ja toiveistani, tai muuten on turha itkeä sitten kun ne eivät tule huomioiduksi. 

Myöskään en odota että ajatuksiani osataan lukea, vaan kerron jos joku vaivaa. 

Tämän mä opin myös edellisestä suhteesta. Ymmärsin suhteen päätyttyä, että suhde ei oikeasti toimi, jos ei uskalla puhua. Suhde ei toimi, jos asiat vain lakaistaan maton alle ja teeskennellään, että niitä ei ole. Kyllä ne hiertävät asiat siellä maton alla lymyilevät ja niihin useimmiten se suhde sitten kaatuu. Eli opin, että asioista on pakko puhua. Ei voi vain olla hiljaa ja teeskennellä, ettei huomaa asioita, jotka vaivaavat.

Tämä viimeinen kommentti voisi olla mun kirjoittama. Mutta aistin kai jotenkin, että mies ei kestä, jos nostan kissan (ellei peräti virtahevon) pöydälle. Tiesin, että edellisissä suhteissa oli ollut ongelmaa samasta asiasta, enkä tietenkään halunnut olla yhtä niuho kuin eksät. Lopulta oli kuitenkin pakko ottaa asia puheeksi ja siihen se suhde sitten loppupeleissä rysähti. Minä sain tietysti syyt päälleni ja käyn läpi edelleen sitä traumaa monta tuntia päivässä, vaikka erosta on kohta kaksi kuukautta ja olen saanut apua monelta suunnalta.

Seuraavassa suhteessa sitten virtahepo pöydälle jo ennen kuin tapailu muuttuu seurusteluksi. Näin minä tein, ja kyllä kannatti.

Tapailu on SUHDE. Kas kun tavatessakin on seuraa, romanttista yhdessäoloa.

Ongelmia tulee varmasti jos ei erota tapailua seurustelusta...

Vierailija kirjoitti:

En, koska syy on aina ollut miehissä. Pettänyt, lyönyt, narsisti ja otti minut itsestään selvyytenä. Kaikki nuo miehet olivat syy eroon.

Sinä teit sen virheen, että katsoit sitä läpi sormien niin kauan. Sen voi oppia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottahan toki! Olen oppinut että kaiken vaatimani pitää olla miehessä, jos yhtään tuntuu että mies ei pysty eikä kykene johonkin mikä on minulla vatimuksena parisuhteelle, niin poikki samantien. 

Tämän lisäksi nykyiseni kohdalla päätin että puhua pitää, ja uskaltaa kertoa omista haluistani, peloistani ja toiveistani, tai muuten on turha itkeä sitten kun ne eivät tule huomioiduksi. 

Myöskään en odota että ajatuksiani osataan lukea, vaan kerron jos joku vaivaa. 

Tämän mä opin myös edellisestä suhteesta. Ymmärsin suhteen päätyttyä, että suhde ei oikeasti toimi, jos ei uskalla puhua. Suhde ei toimi, jos asiat vain lakaistaan maton alle ja teeskennellään, että niitä ei ole. Kyllä ne hiertävät asiat siellä maton alla lymyilevät ja niihin useimmiten se suhde sitten kaatuu. Eli opin, että asioista on pakko puhua. Ei voi vain olla hiljaa ja teeskennellä, ettei huomaa asioita, jotka vaivaavat.

Tämä viimeinen kommentti voisi olla mun kirjoittama. Mutta aistin kai jotenkin, että mies ei kestä, jos nostan kissan (ellei peräti virtahevon) pöydälle. Tiesin, että edellisissä suhteissa oli ollut ongelmaa samasta asiasta, enkä tietenkään halunnut olla yhtä niuho kuin eksät. Lopulta oli kuitenkin pakko ottaa asia puheeksi ja siihen se suhde sitten loppupeleissä rysähti. Minä sain tietysti syyt päälleni ja käyn läpi edelleen sitä traumaa monta tuntia päivässä, vaikka erosta on kohta kaksi kuukautta ja olen saanut apua monelta suunnalta.

Seuraavassa suhteessa sitten virtahepo pöydälle jo ennen kuin tapailu muuttuu seurusteluksi. Näin minä tein, ja kyllä kannatti.

Täytyy tosiaan yrittää, jos suhdehommaa vielä kehittyy (olen 50+). Meillä se tapailu muuttui seurusteluksi miehen aloitteesta jo hyvin pian. Tapailuaikana en vielä tunnistanut virtahepoa. Ja olin myös rakastuneempi kuin koskaan. Sen verran kirpaisi, etten ehkä enää ainakaan aktiivisesti lähde etsimään mitään suhdetta. Kirjoitin myös tuon kommentin, jossa kerroin, että omaa epämääräistä pahaa oloa on tullut laitettua vähän liikaakin oman ahdistuneisuushäiriön piikkiin.

Joo no eihä nsitä voi tosiaan ottaa esiin jos ei olemassaolosta vielä tiedä. Kannattaa katsella rauhassa suhteen syventämistä, ettei lähde heti kympillä mukaan. VArsikin jos ahdistuttaa muutenkin. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut sen että ei ole mitään merkitystä vaikka miehenä muuttaisi itsensä kaikella tapaa täydelliseksi kun nainen jättää miehen. Naiset jättää jatkuvasti miehiä vaikka miehet ei tekisi mitään pahaa tai väärää kuska nainen vaan kyllästyy ja on kateellinen sinkku ystävän saamasta huomiosta

Harvalle naiselle tuntuu kelpaavan sellainen tylsän tasainen elämä, mihin moni mies taas on tyytyväisempi. Naisen mielessä suhteen pitää olla jatkuvasti jonkinlaisessa liikkeessä ja etenemässä jonnekin, tai se ei toimi.