Muusikko EVELIINA on AUTISTI! Mielipiteitä?

Se on nyt muotia  !

Vierailija kirjoitti:

Tuskimpa tuolla oikeasti autismia on. Pelkkää huomionhakua.

Tuskinpa sinä sitä voi muutaman lehtijutun perusteella tietää. Kunhan jauhat omia kuvitelmiasi.

Vierailija kirjoitti:

Se on nyt muotia  !

Kevät kun tulee, niin se on tunnetusti laukaiseva tekijä määrätyille sairauksille. Ihan tutkittu juttu. Masennus ja mania varsinkin.

Uusimman tietämyksen valossa MRi antaa osviittaa jo ihan sikiöillä,  joten viittaa periytyvyyteen. 

Tässä neljä päivää sitten uutisia:

https://neurosciencenews.com/asd-fetal-scan-23082/

Yllättävän helposti ulkoisesta olemuksesta ja kehonkielestä huomaa, että päässä on vikaa. Tämä Eveliina on aina näyttänyt mielenvikaiselta tatuointeineen ja ahdistuneine olemuksineen.

Vierailija kirjoitti:

Niin oletteko miettineet "Mikä on normaali?" Me ihmiset olemme luoneet normaalin mutta onko se oikea?

Sosiaalidarwinismia?

Pitää sopeutua ja pärjätä olosuhteissaan, ja jos ei pärjää niin laitellaan diagnoosi selitykseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en olisi päällepäin arvannut. Vaikuttaa laulaessaan ja puhuessaan samalta kuin suurin osa muistakin nuorista naisartisteista.

Voin vaan kuvitella kuinka raskasta hänellä on kun on opetellut vaikuttamaan niin sanotusti normaalilta.

Ehkä sinun kuitenkin kannattaa kuvitella asioita joista sinulla on jotain tajua....Oletko itse ns normaali....

Kyllähän sitä panis.

Niin mitä sitten? Ihmisten erilaisuus on yhtä normaali asia kun paskalla käynti, ja erilaiset ihmiset pitää hyväksyä ja tietoisuutta levittää täälläkin "sivistyneessä" umpimielisessä takapajulassa. Tsemppiä kaikille ihmisille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavoin myös autismidiagnoosi tehdään siten että "luotetaan ihmisen omaan kertomukseen". Ei ole mitään aivokuvaa tai verikoetta tai vastaavaa.

Olisikin se niin helppoa, että nepsyys näkyisi verikokeissa tai tavallisissa aivokuvissa.

Tarkemmilla menetelmillä on kyllä tutkittu esim. autismille ja ADHD:lle tyypillisiä piirteitä.

Mitään sellaista ei ole löydetty mikä olisi autisteilla "aivoissa". Kyse on siis inhimillisistä ominaisuuksista joiden kerromusen perusteella diagnoosi tehdään. Siitä on luotettavuus kaukana.

Juuri näin! Eikä varsinkaan sellaista, mikä olisi 8todistettavasti ollut "aivoissa" syntymästä saakka. Aivojen kehitykseen vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi elinympäristö. Vaikka muutaman vuoden iässä ilmenevien oireiden vuoksi tehdyissä tarkoissa tutkimuksissa pystyttäisiinkin löytämään aivoista jotakin, mikään ei osoita pitävästi, onko se synnynnäistä vai ensimmäisten elinvuosien seurausta.

Kyse on ikiaikaisesta psykologien ja psykiatrisen käsityskannan välisestä koulukuntakiistasta. Joitakin vuosikymmeniä sitten "autismin" syynä pidettiin varhaislapsuuden läheissuhteiden häiriöitä, mutta kun äityleitä ei enää saa syyllistää, syy vieritetään nykyisin lapselle itselleen leimaamalla hänet synnynnäisesti vialliseksi. Kannattaisi kuitenkin miettiä, keneltä synnynnäiset ominaisuudet on peritty. Aivan, vanhemmilta. Olisivatko nämä samat ominaisuudet ehkä mahdollisesti ilmenneet vanhempien käyttäytymisessä lapsiaan kohtaan?

Se on kieltämättä kummallista, miten etiologialtaan tuntemattomat oirepohjaiset luokitukset selittävät sekä ammattilaisille ja potilaille asioita oireiden ja poikkeavuuden syistä. Ainoa keino erottaa synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet psykiatriassa on haastattelu ei muistikuvat siitä, milloin kaikki alkoi. Ja kaikki tietävät, että niiden erottaminen on kuitenkin oikeasti täysin mahdotonta eikä ihmisten tulkintojen ja muistikuvien perusteella voi tehdä lääketieteellisesti valideja diagnooseja.

Kun ihmisiä laitetaan normaalijakaumalle, jokaisella on varmasti ns. normaalista poikkeavia piirteitä jossain asiassa. On myös huomattavan paljon ihmisiä, joilla on paljon normaalista poikkeavia ominaisuuksia jollain ulottuvuudella, eikä sekään ole itsestään selvästi sairaus tai häiriö. Se miten kompulsiivisesti ihmisten ominaisuuksia ja poikkeavaa käytöstä halutaan medikalisoida on itsessään häiriintynyttä. Tuollaisista vahvoista diagnooseista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, koska ihmiset leimautuivat niihin niin vahvasti. Lisäksi rahaa kuluu massiivisesti siihen, kun esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla. Esimerkiksi amfetamiinistimulanttien kylväminen nuorisoon on paikoin täysin holtitonta, vaikkei niiden tehosta pitkällä aikavälillä ole minkäänlaista näyttöä ja ainoa näyttö tulee lääkeyhtiöiden rahoittamista, meta-analyysien mukaan usein hyvin heikkolaatuisista tutkimuksista.

Ehkä olisi parempi olla kommentoimatta ja jakamatta väärää tietoa jos ei selvästikään ole ymmärrystä tai tietämystä neuropsykiatriasta. Puhut "vahvoista diagnooseista". Kuka tai mikä sinä olet määrittelemään ulkopuolisena ja selkeästi asiasta tietämättömänä, että milloin sitä diagnoosia tarvitaan ja milloin ei? Liian paljon on vielä nykyäänkin jopa hoitoalalla ihmisiä, jotka aiheuttavat enemmän tuhoa ja haittaa potilaalle diagnoosipelon vuoksi tai ymmärtämättömyyttään.

"esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla."

Anteeksi mitä minä juuri luin! Kuinkahan montaa käytöshäiriöistä lasta täällä mukamassa hoidetaan lääkkeillä "erinäisillä mömmöillä" vain siksi, että heillä ei olisi sääntöjä, rajoja ja kasvattajaa, jolla on auktoriteettia. Aika harvaa jos yhtään. Henkilön mielestä, jonka mukaan neuropsykiatrsia ongelmia haasteita ei ole (näkyy jopa kuvantamisessa erilaisina aivoina) niin heidän mielestä kaikki on vain kurittomuutta ja epäjohdonmukaisesta kasvatuksesta johtuvaa. 

Tutustupa neuropsykologiaan, neuropsykiatrisiin ongelmiin - sen kirjoon ja siihen miten näitä lapsia ja aikuisia voidaan tukea ja huomioida elämässä. Ne "mömmöt" eli lääkkeet pelastavat monen elämän. Sen avulla moni pystyy siihen parhaimpaan toimintakykyyn, mitä heillä on. Niitä mömmöjä voi käyttää opettaja, lääkäri ja ehkäpä kollegasi ja tarkoitan vaikkapa ADHD -lääkitystä. Autisminkirjolaisilla voi olla muitakin lääkkeitä rauhoittamaan ja kestämään tätä maailman aistikaaosta, muuttuneita tilanteita. 

Kumpi on parempi: toimiva ihminen, jolla on itsensä kanssa hyvä olla, joka kykenee työelämään ja pitämään yllä ihmissuhteita toki lääkityksen turvin vai ihminen /ihmisraunio, joka ei kestä tätä maailmaa, joka ei kykene valmistumaan ammattiin tai keneltä jää kaikki kesken ilman lääkitystä. 

Lääkitys ei ole vain paha asia. Diagnoosi ei ole paha asia. Silloin kun niitä tarvitaan, niin niitä tarvitaan. 

Tutustupa sinä siihen mikä on psykiatrian diagnostiikan malli ja miten se toimii. Voit yllättyä. Se että jostain asiasta haastatellaan vaikka kuinka monta tuntia ei vaikuta mitenkään siihen kuinka "luotettava "diagnoosi on. Autismi ja adhd on nippu oireita( tai ominaisuuksia) eli oireyhtymä. Nämä oireet on vain laitettu yhteen ja päätetty että ne kuvaavat nyt tällaista sairautta. Haastattelussa sitten kysytään ihmisen mielipidettä että "onko sinulla näitä oireita enemmän kuin muilla" ( sanatarkasti näin). Ja esim "onko sinulla usein vaikeuksia keskittyä ". Kaikki perustuu siis ihmisen omaan kertomaan. Vanhemman mielipidettä lapsuudesta voidaan kysyä mutta se ei ole diagnoosissa olennainen. Psykiatristen diagnoosien validiteetti on alle 10%, eli kun tapaat eri psykiatrin saat aivan eri diagnoosin samoilla oireilla. Ei yksinkertaisesti ole osoitettu mitään "todisteita" eri psykiatristen sairauksien olemassaolosta. Todiste on vain siinä "koetko olevasi erilainen/masentunut/ylivilkas" ja samaa kysymystä pyöritetään eri vinkkeleistä ja kun potilas sanoo joo niin siinä se.

Pidän nykypsykiatriaa ja sen diagnostiikkaa täysin epäeettisenä.

Kyse on inhimillisistä ja psyykkisistä ominaisuuksista joita kaikilla on kuten on oma persoonakin.

Ei kannata uskoa aina kaikkea mitä lehdistä lukee näistä "sairauksista".

Näihin käytetään kyselykaavakkeita ja täyttäjiä on useampia: äiti, isä, päiväkoti, koulu, ip-kerho, toimintaterapeutti ja muut lapsen kanssa toimivat tahot. Jos useampi vastaaja vastaa tietyllä tavalla samoihin kysymyksiin, voi näistä testatuista ja standartoiduista lomakkeita päätellä jotain diagnoosista. Se on totta, että lomakkeet on tehty poikien / miesten oireista, ja mm. maskausta ei niissä huomioida. Mutta ei ihmiseltä itseltään pelkästään kysellä.

Lapsen tapauksessa havainnoidaan myös vuorovaikutusta vanhempien välillä. Usein poissuljetaan, että onko kyse vaikka puutteellisesta kasvatuksesta tai onko vanhempienkin vuorovaikutus lapsen kanssa omituista.

Isompien lasten kohdalla tutkitaan aiempia käyntejä, tsekataan vasu-keskustelu papereita, haasteita koulussa / kaverisuhteissa / harrastuksissa jne. Eli ei pelkästäään kysellä asianomaiselta.

Aikuisen diagnosointi on hankalaa, mikäli hän on maskannut, pärjännyt hyvin ja se kaaos ja kuormitus on ollut pään sisällä. Silloin ei papereihin ole välttämättä jäänyt mitään merkintää. Osa neurokirjon ihmisistä on hyvin älykkäitä, joten he voivat pärjätä koulussa todella hyvinkin, jos eivät häiritse ---> ei jää merkintöjä papereihin.

 

Mutta edelleen olemme sen edessä että etsimme näitä "oireita" jotka ovat subjektiivisia kokemuksia ja perustuvat nykypsykiatrian luomaan kuvaan että tässä on sairaus joka pitäisi tunnistaa. Koko köhtökohta on väärä. Miksi 1980- luvulla autistit olivat aivan eri asia kuin tänä päivänä? Kyse ei ole tunnistamisesta vaan määritelmän muuttamisesta.

Aikuisen on erittäin helppo saada itselleen se psykiatrinen diagnoosi minkä haluaa. Riittää että tutustuu oireisiin ja kertoo niistä lääkärille. Jos ensimmäinen ei tee diagnoosia nii toinen tai kolmas varmasti jo tekee. Missä muissa diagnooseissa tällainen onnistuu kuin psykiatrisissa?

Siksi, koska silloin vain vaikeimmat tapaukset diagnostisoitiin.

Oletko ihan oikeasti tavannut autistia ja viettänyt hänen kanssaan pidempiä aikoja? En siis puhu muutamaan tuntia silloin tällöin?

Subjektiiviset kokemukset kirjataan, koska siellä vastaanotolla on se henkilö, ei ne sisarukset, isovanhemmat tms. Mutta voit olla varma, että jos heiltä kysytään mitä mieltä olette, niin aika tarkkaan saataisiin selville, onko vai ei tämä henkilö autisti vai ei.

Ihan kuten vaikka masentuneen miehen vaimolta. Kun on vertailupohjaa, on aika helppoa sanoa, mikä on mistäkin johtuvaa.

En näe syytä miksi tavistyyppi lähtisi ikinään hakemaan itselleen diagnoosia? Eräänä päivänä nousisi ja alkaisi vaatia tutkimuksia ja diagnoosia. Ihan vaan, koska jollain tutullakin on.

Jos jokin on nyt muotia, niin se, että diagnostisoidaan ihmisiä taviksiksi, vaikkei oikeasti ole hajua mistä ja kenestä puhumme ja miksi kyseinen ihminen on lähetetty tutkimuksiin, miksi se diagnoosi on annettu.

Haluaisin ihan oikeasti nähdä ihmisen, joka kokee, että se lähiomainen on diagnostisoitu väärin. En jotain juttuja, jossa joku puhuu, jostain, jossain epämääräisestä yleisellä tasolla olevasta tapauksesta tilastoja katsoen.

Hyvä asia kirjoitti:

Niin mitä sitten? Ihmisten erilaisuus on yhtä normaali asia kun paskalla käynti, ja erilaiset ihmiset pitää hyväksyä ja tietoisuutta levittää täälläkin "sivistyneessä" umpimielisessä takapajulassa. Tsemppiä kaikille ihmisille!

Niin, mikä nyt on normaalia? Syöpä on normaali ilmiö. Kuten lukihäiriö tai skitsofrenia. Täysin normaaleja patologioita, joita on kirjattu jo vuosikymmeniä. Ihmisillä nyt on vaan erilaisesta käyttäytyviä soluja kehossa. Aivot nyt vaan näkee ne kirjaimet eri tavalla ja ihmiset nyt kuvittelevat päässään kaikenlaista. Aina tehneet.

Maaninen ihminen on erilainen, kun tavis, eikä se ole hyvä asia. Eikä sitä hänen itsensä kannalta kannata ajatella, että hyväksytään hänen erilaisuutensa käyttäytyä. Hän nimittäin saa aikaan ihan hirveästi tuhoa itselleen ja muille. Siihen on syynsä, miksi he päätyvät jopa suljetulle osastolle.

On tärkeää hyväksyä, että ihmisillä on näitäkin sairauksia, mutta, että niitä voi myös hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

No jos suurin osa ihmisistä on yhtäkkiä autisteja niin kyllä sana menettää merkityksensä. Herätkää!

Niin, siis kuinka monta autistia sinä oikeasti henkilökohtaisesti tunnet? Se, että vaikka kolme ihmistä puhuu lehdessä autismista, ei tee suurimmasta osasta ihmisiä autisteja, vaan se on kolme ihmistä lehdessä sattumalta samaanaikaan puhumassa samasta asiasta ja sinusta vaan tuntuu, että kaikialla on nyt autismia.

Eli kuinka monta ihmistä tunnet kaikkiaan henkilökohtaisesti ja kuinka monella heistä se autismi diagnoosi oikeasti on?

SOFT PROTECTOR OY kirjoitti:

Yllättävän helposti ulkoisesta olemuksesta ja kehonkielestä huomaa, että päässä on vikaa. Tämä Eveliina on aina näyttänyt mielenvikaiselta tatuointeineen ja ahdistuneine olemuksineen.

Taidat olla jonkinlainen idiootti.

Hyvä asia kirjoitti:

Niin mitä sitten? Ihmisten erilaisuus on yhtä normaali asia kun paskalla käynti, ja erilaiset ihmiset pitää hyväksyä ja tietoisuutta levittää täälläkin "sivistyneessä" umpimielisessä takapajulassa. Tsemppiä kaikille ihmisille!

" "sivistyneessä" umpimielisessä takapajulassa " Sinun mielestäsi joku usa, lähi-itä ja intia ovat varmaan sitten sivistyksen kehtoja?;) Ihana suomalaisia syrjivä rasistinen viesti tässäkin ketjussa. Sinä nyt et ainakaan ole normaali ja sen huomaa. 

En ala hyppimään autistien ja muiden ongelmaisten pillin mukaan niin kuin en tottele sateenkaarikulttiakaan. Toinen ryhmä joka yrittää pakottaa uuteen "normaaliin" 

Nämä hipsteri diagnoosit, autistit jne(oikeat autistit erikseen) kulkevat käsikädessä blm ja lbgt-liikkeiden kanssa ainakin jenkeissä. Niillä on yhdistettyjä lippuja..jokainen voi miettiä miksi(näillä ryhmillä on myös pakottava tarve alistaa tavallisia kansalaisia)

Miksi pitäisi olla mitään mieltä? Ihmisillä nyt sattuu olemaan erilaisia ominaisuuksia.

Autismidiagnoosia ei saa, jos ei ensinnäkin täytä tiettyjä kriteereitä. Autismin piirteiden tulee olla ollut olemassa jo lapsena. Diagnoosin kriteereihin kuuluu myös se, että autistiset ominaisuudet aiheuttavat ihmiselle ongelmia.

Autismiin ei sairastuta, koska se ei ole sairaus.

Autismi kehittyy sikiöaikana, raskauden loppuvaiheessa. Siihen on geneettinen alttius, joka tulee yleensä perinnöllisenä, mutta voi kehittyä sukusolussa tapahtuneen geenien muokkautumisen seurauksena.

Autisti on siis autisti jo syntyessään.

Autismin kirjoon kuuluu myös sellainen ominaisuus, että pystyy muistamaan hyvin varhaisessa lapsuudessaan, jopa vauvaiässä, tapahtuneita asioita. Jotkut muistavat jopa oman syntymänsä. Toki tätä(kään) ominaisuutta ei kaikilla autisteilla ole. Mutta jolla tämä ominaisuus on, pitää sitä ihan normaalina, kunnes joku kertoo, ettei se ole mahdollista. Esim. opettaja koulussa suuttuu, kun kerrot muistavasi asian, joka tapahtui ennen kuin täytit 3 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä asia kirjoitti:

Niin mitä sitten? Ihmisten erilaisuus on yhtä normaali asia kun paskalla käynti, ja erilaiset ihmiset pitää hyväksyä ja tietoisuutta levittää täälläkin "sivistyneessä" umpimielisessä takapajulassa. Tsemppiä kaikille ihmisille!

" "sivistyneessä" umpimielisessä takapajulassa " Sinun mielestäsi joku usa, lähi-itä ja intia ovat varmaan sitten sivistyksen kehtoja?;) Ihana suomalaisia syrjivä rasistinen viesti tässäkin ketjussa. Sinä nyt et ainakaan ole normaali ja sen huomaa. 

En ala hyppimään autistien ja muiden ongelmaisten pillin mukaan niin kuin en tottele sateenkaarikulttiakaan. Toinen ryhmä joka yrittää pakottaa uuteen "normaaliin" 

Ei sinun tarvitsekaan. Suurin osa kohtaamistasi ihmisistä on neurotyypillisiä. Ja suurin osa kohtaamistasi autisteista ei halua paljastaa sinulle olevansa autisti, joten he näyttelevät "normaalia" niin hyvin kuin osaavat ja jaksavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavoin myös autismidiagnoosi tehdään siten että "luotetaan ihmisen omaan kertomukseen". Ei ole mitään aivokuvaa tai verikoetta tai vastaavaa.

Olisikin se niin helppoa, että nepsyys näkyisi verikokeissa tai tavallisissa aivokuvissa.

Tarkemmilla menetelmillä on kyllä tutkittu esim. autismille ja ADHD:lle tyypillisiä piirteitä.

Mitään sellaista ei ole löydetty mikä olisi autisteilla "aivoissa". Kyse on siis inhimillisistä ominaisuuksista joiden kerromusen perusteella diagnoosi tehdään. Siitä on luotettavuus kaukana.

Juuri näin! Eikä varsinkaan sellaista, mikä olisi 8todistettavasti ollut "aivoissa" syntymästä saakka. Aivojen kehitykseen vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi elinympäristö. Vaikka muutaman vuoden iässä ilmenevien oireiden vuoksi tehdyissä tarkoissa tutkimuksissa pystyttäisiinkin löytämään aivoista jotakin, mikään ei osoita pitävästi, onko se synnynnäistä vai ensimmäisten elinvuosien seurausta.

Kyse on ikiaikaisesta psykologien ja psykiatrisen käsityskannan välisestä koulukuntakiistasta. Joitakin vuosikymmeniä sitten "autismin" syynä pidettiin varhaislapsuuden läheissuhteiden häiriöitä, mutta kun äityleitä ei enää saa syyllistää, syy vieritetään nykyisin lapselle itselleen leimaamalla hänet synnynnäisesti vialliseksi. Kannattaisi kuitenkin miettiä, keneltä synnynnäiset ominaisuudet on peritty. Aivan, vanhemmilta. Olisivatko nämä samat ominaisuudet ehkä mahdollisesti ilmenneet vanhempien käyttäytymisessä lapsiaan kohtaan?

Se on kieltämättä kummallista, miten etiologialtaan tuntemattomat oirepohjaiset luokitukset selittävät sekä ammattilaisille ja potilaille asioita oireiden ja poikkeavuuden syistä. Ainoa keino erottaa synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet psykiatriassa on haastattelu ei muistikuvat siitä, milloin kaikki alkoi. Ja kaikki tietävät, että niiden erottaminen on kuitenkin oikeasti täysin mahdotonta eikä ihmisten tulkintojen ja muistikuvien perusteella voi tehdä lääketieteellisesti valideja diagnooseja.

Kun ihmisiä laitetaan normaalijakaumalle, jokaisella on varmasti ns. normaalista poikkeavia piirteitä jossain asiassa. On myös huomattavan paljon ihmisiä, joilla on paljon normaalista poikkeavia ominaisuuksia jollain ulottuvuudella, eikä sekään ole itsestään selvästi sairaus tai häiriö. Se miten kompulsiivisesti ihmisten ominaisuuksia ja poikkeavaa käytöstä halutaan medikalisoida on itsessään häiriintynyttä. Tuollaisista vahvoista diagnooseista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, koska ihmiset leimautuivat niihin niin vahvasti. Lisäksi rahaa kuluu massiivisesti siihen, kun esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla. Esimerkiksi amfetamiinistimulanttien kylväminen nuorisoon on paikoin täysin holtitonta, vaikkei niiden tehosta pitkällä aikavälillä ole minkäänlaista näyttöä ja ainoa näyttö tulee lääkeyhtiöiden rahoittamista, meta-analyysien mukaan usein hyvin heikkolaatuisista tutkimuksista.

Ehkä olisi parempi olla kommentoimatta ja jakamatta väärää tietoa jos ei selvästikään ole ymmärrystä tai tietämystä neuropsykiatriasta. Puhut "vahvoista diagnooseista". Kuka tai mikä sinä olet määrittelemään ulkopuolisena ja selkeästi asiasta tietämättömänä, että milloin sitä diagnoosia tarvitaan ja milloin ei? Liian paljon on vielä nykyäänkin jopa hoitoalalla ihmisiä, jotka aiheuttavat enemmän tuhoa ja haittaa potilaalle diagnoosipelon vuoksi tai ymmärtämättömyyttään.

"esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla."

Anteeksi mitä minä juuri luin! Kuinkahan montaa käytöshäiriöistä lasta täällä mukamassa hoidetaan lääkkeillä "erinäisillä mömmöillä" vain siksi, että heillä ei olisi sääntöjä, rajoja ja kasvattajaa, jolla on auktoriteettia. Aika harvaa jos yhtään. Henkilön mielestä, jonka mukaan neuropsykiatrsia ongelmia haasteita ei ole (näkyy jopa kuvantamisessa erilaisina aivoina) niin heidän mielestä kaikki on vain kurittomuutta ja epäjohdonmukaisesta kasvatuksesta johtuvaa. 

Tutustupa neuropsykologiaan, neuropsykiatrisiin ongelmiin - sen kirjoon ja siihen miten näitä lapsia ja aikuisia voidaan tukea ja huomioida elämässä. Ne "mömmöt" eli lääkkeet pelastavat monen elämän. Sen avulla moni pystyy siihen parhaimpaan toimintakykyyn, mitä heillä on. Niitä mömmöjä voi käyttää opettaja, lääkäri ja ehkäpä kollegasi ja tarkoitan vaikkapa ADHD -lääkitystä. Autisminkirjolaisilla voi olla muitakin lääkkeitä rauhoittamaan ja kestämään tätä maailman aistikaaosta, muuttuneita tilanteita. 

Kumpi on parempi: toimiva ihminen, jolla on itsensä kanssa hyvä olla, joka kykenee työelämään ja pitämään yllä ihmissuhteita toki lääkityksen turvin vai ihminen /ihmisraunio, joka ei kestä tätä maailmaa, joka ei kykene valmistumaan ammattiin tai keneltä jää kaikki kesken ilman lääkitystä. 

Lääkitys ei ole vain paha asia. Diagnoosi ei ole paha asia. Silloin kun niitä tarvitaan, niin niitä tarvitaan. 

Tutustupa sinä siihen mikä on psykiatrian diagnostiikan malli ja miten se toimii. Voit yllättyä. Se että jostain asiasta haastatellaan vaikka kuinka monta tuntia ei vaikuta mitenkään siihen kuinka "luotettava "diagnoosi on. Autismi ja adhd on nippu oireita( tai ominaisuuksia) eli oireyhtymä. Nämä oireet on vain laitettu yhteen ja päätetty että ne kuvaavat nyt tällaista sairautta. Haastattelussa sitten kysytään ihmisen mielipidettä että "onko sinulla näitä oireita enemmän kuin muilla" ( sanatarkasti näin). Ja esim "onko sinulla usein vaikeuksia keskittyä ". Kaikki perustuu siis ihmisen omaan kertomaan. Vanhemman mielipidettä lapsuudesta voidaan kysyä mutta se ei ole diagnoosissa olennainen. Psykiatristen diagnoosien validiteetti on alle 10%, eli kun tapaat eri psykiatrin saat aivan eri diagnoosin samoilla oireilla. Ei yksinkertaisesti ole osoitettu mitään "todisteita" eri psykiatristen sairauksien olemassaolosta. Todiste on vain siinä "koetko olevasi erilainen/masentunut/ylivilkas" ja samaa kysymystä pyöritetään eri vinkkeleistä ja kun potilas sanoo joo niin siinä se.

Pidän nykypsykiatriaa ja sen diagnostiikkaa täysin epäeettisenä.

Kyse on inhimillisistä ja psyykkisistä ominaisuuksista joita kaikilla on kuten on oma persoonakin.

Ei kannata uskoa aina kaikkea mitä lehdistä lukee näistä "sairauksista".

Näihin käytetään kyselykaavakkeita ja täyttäjiä on useampia: äiti, isä, päiväkoti, koulu, ip-kerho, toimintaterapeutti ja muut lapsen kanssa toimivat tahot. Jos useampi vastaaja vastaa tietyllä tavalla samoihin kysymyksiin, voi näistä testatuista ja standartoiduista lomakkeita päätellä jotain diagnoosista. Se on totta, että lomakkeet on tehty poikien / miesten oireista, ja mm. maskausta ei niissä huomioida. Mutta ei ihmiseltä itseltään pelkästään kysellä.

Lapsen tapauksessa havainnoidaan myös vuorovaikutusta vanhempien välillä. Usein poissuljetaan, että onko kyse vaikka puutteellisesta kasvatuksesta tai onko vanhempienkin vuorovaikutus lapsen kanssa omituista.

Isompien lasten kohdalla tutkitaan aiempia käyntejä, tsekataan vasu-keskustelu papereita, haasteita koulussa / kaverisuhteissa / harrastuksissa jne. Eli ei pelkästäään kysellä asianomaiselta.

Aikuisen diagnosointi on hankalaa, mikäli hän on maskannut, pärjännyt hyvin ja se kaaos ja kuormitus on ollut pään sisällä. Silloin ei papereihin ole välttämättä jäänyt mitään merkintää. Osa neurokirjon ihmisistä on hyvin älykkäitä, joten he voivat pärjätä koulussa todella hyvinkin, jos eivät häiritse ---> ei jää merkintöjä papereihin.

 

Mutta edelleen olemme sen edessä että etsimme näitä "oireita" jotka ovat subjektiivisia kokemuksia ja perustuvat nykypsykiatrian luomaan kuvaan että tässä on sairaus joka pitäisi tunnistaa. Koko köhtökohta on väärä. Miksi 1980- luvulla autistit olivat aivan eri asia kuin tänä päivänä? Kyse ei ole tunnistamisesta vaan määritelmän muuttamisesta.

Aikuisen on erittäin helppo saada itselleen se psykiatrinen diagnoosi minkä haluaa. Riittää että tutustuu oireisiin ja kertoo niistä lääkärille. Jos ensimmäinen ei tee diagnoosia nii toinen tai kolmas varmasti jo tekee. Missä muissa diagnooseissa tällainen onnistuu kuin psykiatrisissa?

Autismi ei ole sairaus. Se on ominaisuus, kuten vaikkapa ruskeat hiukset. Ja otin ruskean siksi vertailukohdaksi, koska hiukset voivat olla ruskeat kovin monella tavalla. Samoin kuin ihmisen aivot voivat olla autistiset kovin monella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavoin myös autismidiagnoosi tehdään siten että "luotetaan ihmisen omaan kertomukseen". Ei ole mitään aivokuvaa tai verikoetta tai vastaavaa.

Olisikin se niin helppoa, että nepsyys näkyisi verikokeissa tai tavallisissa aivokuvissa.

Tarkemmilla menetelmillä on kyllä tutkittu esim. autismille ja ADHD:lle tyypillisiä piirteitä.

Mitään sellaista ei ole löydetty mikä olisi autisteilla "aivoissa". Kyse on siis inhimillisistä ominaisuuksista joiden kerromusen perusteella diagnoosi tehdään. Siitä on luotettavuus kaukana.

Juuri näin! Eikä varsinkaan sellaista, mikä olisi 8todistettavasti ollut "aivoissa" syntymästä saakka. Aivojen kehitykseen vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi elinympäristö. Vaikka muutaman vuoden iässä ilmenevien oireiden vuoksi tehdyissä tarkoissa tutkimuksissa pystyttäisiinkin löytämään aivoista jotakin, mikään ei osoita pitävästi, onko se synnynnäistä vai ensimmäisten elinvuosien seurausta.

Kyse on ikiaikaisesta psykologien ja psykiatrisen käsityskannan välisestä koulukuntakiistasta. Joitakin vuosikymmeniä sitten "autismin" syynä pidettiin varhaislapsuuden läheissuhteiden häiriöitä, mutta kun äityleitä ei enää saa syyllistää, syy vieritetään nykyisin lapselle itselleen leimaamalla hänet synnynnäisesti vialliseksi. Kannattaisi kuitenkin miettiä, keneltä synnynnäiset ominaisuudet on peritty. Aivan, vanhemmilta. Olisivatko nämä samat ominaisuudet ehkä mahdollisesti ilmenneet vanhempien käyttäytymisessä lapsiaan kohtaan?

Se on kieltämättä kummallista, miten etiologialtaan tuntemattomat oirepohjaiset luokitukset selittävät sekä ammattilaisille ja potilaille asioita oireiden ja poikkeavuuden syistä. Ainoa keino erottaa synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet psykiatriassa on haastattelu ei muistikuvat siitä, milloin kaikki alkoi. Ja kaikki tietävät, että niiden erottaminen on kuitenkin oikeasti täysin mahdotonta eikä ihmisten tulkintojen ja muistikuvien perusteella voi tehdä lääketieteellisesti valideja diagnooseja.

Kun ihmisiä laitetaan normaalijakaumalle, jokaisella on varmasti ns. normaalista poikkeavia piirteitä jossain asiassa. On myös huomattavan paljon ihmisiä, joilla on paljon normaalista poikkeavia ominaisuuksia jollain ulottuvuudella, eikä sekään ole itsestään selvästi sairaus tai häiriö. Se miten kompulsiivisesti ihmisten ominaisuuksia ja poikkeavaa käytöstä halutaan medikalisoida on itsessään häiriintynyttä. Tuollaisista vahvoista diagnooseista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, koska ihmiset leimautuivat niihin niin vahvasti. Lisäksi rahaa kuluu massiivisesti siihen, kun esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla. Esimerkiksi amfetamiinistimulanttien kylväminen nuorisoon on paikoin täysin holtitonta, vaikkei niiden tehosta pitkällä aikavälillä ole minkäänlaista näyttöä ja ainoa näyttö tulee lääkeyhtiöiden rahoittamista, meta-analyysien mukaan usein hyvin heikkolaatuisista tutkimuksista.

Ehkä olisi parempi olla kommentoimatta ja jakamatta väärää tietoa jos ei selvästikään ole ymmärrystä tai tietämystä neuropsykiatriasta. Puhut "vahvoista diagnooseista". Kuka tai mikä sinä olet määrittelemään ulkopuolisena ja selkeästi asiasta tietämättömänä, että milloin sitä diagnoosia tarvitaan ja milloin ei? Liian paljon on vielä nykyäänkin jopa hoitoalalla ihmisiä, jotka aiheuttavat enemmän tuhoa ja haittaa potilaalle diagnoosipelon vuoksi tai ymmärtämättömyyttään.

"esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla."

Anteeksi mitä minä juuri luin! Kuinkahan montaa käytöshäiriöistä lasta täällä mukamassa hoidetaan lääkkeillä "erinäisillä mömmöillä" vain siksi, että heillä ei olisi sääntöjä, rajoja ja kasvattajaa, jolla on auktoriteettia. Aika harvaa jos yhtään. Henkilön mielestä, jonka mukaan neuropsykiatrsia ongelmia haasteita ei ole (näkyy jopa kuvantamisessa erilaisina aivoina) niin heidän mielestä kaikki on vain kurittomuutta ja epäjohdonmukaisesta kasvatuksesta johtuvaa. 

Tutustupa neuropsykologiaan, neuropsykiatrisiin ongelmiin - sen kirjoon ja siihen miten näitä lapsia ja aikuisia voidaan tukea ja huomioida elämässä. Ne "mömmöt" eli lääkkeet pelastavat monen elämän. Sen avulla moni pystyy siihen parhaimpaan toimintakykyyn, mitä heillä on. Niitä mömmöjä voi käyttää opettaja, lääkäri ja ehkäpä kollegasi ja tarkoitan vaikkapa ADHD -lääkitystä. Autisminkirjolaisilla voi olla muitakin lääkkeitä rauhoittamaan ja kestämään tätä maailman aistikaaosta, muuttuneita tilanteita. 

Kumpi on parempi: toimiva ihminen, jolla on itsensä kanssa hyvä olla, joka kykenee työelämään ja pitämään yllä ihmissuhteita toki lääkityksen turvin vai ihminen /ihmisraunio, joka ei kestä tätä maailmaa, joka ei kykene valmistumaan ammattiin tai keneltä jää kaikki kesken ilman lääkitystä. 

Lääkitys ei ole vain paha asia. Diagnoosi ei ole paha asia. Silloin kun niitä tarvitaan, niin niitä tarvitaan. 

Tutustupa sinä siihen mikä on psykiatrian diagnostiikan malli ja miten se toimii. Voit yllättyä. Se että jostain asiasta haastatellaan vaikka kuinka monta tuntia ei vaikuta mitenkään siihen kuinka "luotettava "diagnoosi on. Autismi ja adhd on nippu oireita( tai ominaisuuksia) eli oireyhtymä. Nämä oireet on vain laitettu yhteen ja päätetty että ne kuvaavat nyt tällaista sairautta. Haastattelussa sitten kysytään ihmisen mielipidettä että "onko sinulla näitä oireita enemmän kuin muilla" ( sanatarkasti näin). Ja esim "onko sinulla usein vaikeuksia keskittyä ". Kaikki perustuu siis ihmisen omaan kertomaan. Vanhemman mielipidettä lapsuudesta voidaan kysyä mutta se ei ole diagnoosissa olennainen. Psykiatristen diagnoosien validiteetti on alle 10%, eli kun tapaat eri psykiatrin saat aivan eri diagnoosin samoilla oireilla. Ei yksinkertaisesti ole osoitettu mitään "todisteita" eri psykiatristen sairauksien olemassaolosta. Todiste on vain siinä "koetko olevasi erilainen/masentunut/ylivilkas" ja samaa kysymystä pyöritetään eri vinkkeleistä ja kun potilas sanoo joo niin siinä se.

Pidän nykypsykiatriaa ja sen diagnostiikkaa täysin epäeettisenä.

Kyse on inhimillisistä ja psyykkisistä ominaisuuksista joita kaikilla on kuten on oma persoonakin.

Ei kannata uskoa aina kaikkea mitä lehdistä lukee näistä "sairauksista".

Näihin käytetään kyselykaavakkeita ja täyttäjiä on useampia: äiti, isä, päiväkoti, koulu, ip-kerho, toimintaterapeutti ja muut lapsen kanssa toimivat tahot. Jos useampi vastaaja vastaa tietyllä tavalla samoihin kysymyksiin, voi näistä testatuista ja standartoiduista lomakkeita päätellä jotain diagnoosista. Se on totta, että lomakkeet on tehty poikien / miesten oireista, ja mm. maskausta ei niissä huomioida. Mutta ei ihmiseltä itseltään pelkästään kysellä.

Lapsen tapauksessa havainnoidaan myös vuorovaikutusta vanhempien välillä. Usein poissuljetaan, että onko kyse vaikka puutteellisesta kasvatuksesta tai onko vanhempienkin vuorovaikutus lapsen kanssa omituista.

Isompien lasten kohdalla tutkitaan aiempia käyntejä, tsekataan vasu-keskustelu papereita, haasteita koulussa / kaverisuhteissa / harrastuksissa jne. Eli ei pelkästäään kysellä asianomaiselta.

Aikuisen diagnosointi on hankalaa, mikäli hän on maskannut, pärjännyt hyvin ja se kaaos ja kuormitus on ollut pään sisällä. Silloin ei papereihin ole välttämättä jäänyt mitään merkintää. Osa neurokirjon ihmisistä on hyvin älykkäitä, joten he voivat pärjätä koulussa todella hyvinkin, jos eivät häiritse ---> ei jää merkintöjä papereihin.

 

Mutta edelleen olemme sen edessä että etsimme näitä "oireita" jotka ovat subjektiivisia kokemuksia ja perustuvat nykypsykiatrian luomaan kuvaan että tässä on sairaus joka pitäisi tunnistaa. Koko köhtökohta on väärä. Miksi 1980- luvulla autistit olivat aivan eri asia kuin tänä päivänä? Kyse ei ole tunnistamisesta vaan määritelmän muuttamisesta.

Aikuisen on erittäin helppo saada itselleen se psykiatrinen diagnoosi minkä haluaa. Riittää että tutustuu oireisiin ja kertoo niistä lääkärille. Jos ensimmäinen ei tee diagnoosia nii toinen tai kolmas varmasti jo tekee. Missä muissa diagnooseissa tällainen onnistuu kuin psykiatrisissa?

Autismi ei ole sairaus. Se on ominaisuus, kuten vaikkapa ruskeat hiukset. Ja otin ruskean siksi vertailukohdaksi, koska hiukset voivat olla ruskeat kovin monella tavalla. Samoin kuin ihmisen aivot voivat olla autistiset kovin monella tavalla.

Miksei ruskeista hiuksista anneta lääketieteellistä diagnoosia? Miksi autismista annetaan?