Muusikko EVELIINA on AUTISTI! Mielipiteitä?

Hienoa, että Eveliina kertoo diagnoosistaan ja samalla häivyttää stigmaa. Jos joku on sitä mieltä, että kyse on huomionhausta, niin se varmaan kertoo enemmän mielipiteen esittäjästä. Sairauteen (tai tässä tapauksessa oireyhtymään) ei osata suhtautua neutraalisti, yhtenä elämään kuuluvana ilmiönä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että syöpä on muotidiagnoosi ja sillä vaan haetaan huomiota. Niin moni julkisuuden henkilö on kertonut syövästään julkisesti.

Kuka on Eveliina? Onko se Behm? Alma? KUka?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavoin myös autismidiagnoosi tehdään siten että "luotetaan ihmisen omaan kertomukseen". Ei ole mitään aivokuvaa tai verikoetta tai vastaavaa.

Olisikin se niin helppoa, että nepsyys näkyisi verikokeissa tai tavallisissa aivokuvissa.

Tarkemmilla menetelmillä on kyllä tutkittu esim. autismille ja ADHD:lle tyypillisiä piirteitä.

Mitään sellaista ei ole löydetty mikä olisi autisteilla "aivoissa". Kyse on siis inhimillisistä ominaisuuksista joiden kerromusen perusteella diagnoosi tehdään. Siitä on luotettavuus kaukana.

Juuri näin! Eikä varsinkaan sellaista, mikä olisi todistettavasti ollut "aivoissa" syntymästä saakka. Aivojen kehitykseen vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi elinympäristö. Vaikka muutaman vuoden iässä ilmenevien oireiden vuoksi tehdyissä tarkoissa tutkimuksissa pystyttäisiinkin löytämään aivoista jotakin, mikään ei osoita pitävästi, onko se synnynnäistä vai ensimmäisten elinvuosien seurausta.

Kyse on ikiaikaisesta psykologien ja psykiatrisen käsityskannan välisestä koulukuntakiistasta. Joitakin vuosikymmeniä sitten "autismin" syynä pidettiin varhaislapsuuden läheissuhteiden häiriöitä, mutta kun äityleitä ei enää saa syyllistää, syy vieritetään nykyisin lapselle itselleen leimaamalla hänet synnynnäisesti vialliseksi. Kannattaisi kuitenkin miettiä, keneltä synnynnäiset ominaisuudet on peritty. Aivan, vanhemmilta. Olisivatko nämä samat ominaisuudet ehkä mahdollisesti ilmenneet vanhempien käyttäytymisessä lapsiaan kohtaan?

Se on kieltämättä kummallista, miten etiologialtaan tuntemattomat oirepohjaiset luokitukset selittävät sekä ammattilaisille ja potilaille asioita oireiden ja poikkeavuuden syistä. Ainoa keino erottaa synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet psykiatriassa on haastattelu ei muistikuvat siitä, milloin kaikki alkoi. Ja kaikki tietävät, että niiden erottaminen on kuitenkin oikeasti täysin mahdotonta eikä ihmisten tulkintojen ja muistikuvien perusteella voi tehdä lääketieteellisesti valideja diagnooseja.

Kun ihmisiä laitetaan normaalijakaumalle, jokaisella on varmasti ns. normaalista poikkeavia piirteitä jossain asiassa. On myös huomattavan paljon ihmisiä, joilla on paljon normaalista poikkeavia ominaisuuksia jollain ulottuvuudella, eikä sekään ole itsestään selvästi sairaus tai häiriö. Se miten kompulsiivisesti ihmisten ominaisuuksia ja poikkeavaa käytöstä halutaan medikalisoida on itsessään häiriintynyttä. Tuollaisista vahvoista diagnooseista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, koska ihmiset leimautuivat niihin niin vahvasti. Lisäksi rahaa kuluu massiivisesti siihen, kun esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla. Esimerkiksi amfetamiinistimulanttien kylväminen nuorisoon on paikoin täysin holtitonta, vaikkei niiden tehosta pitkällä aikavälillä ole minkäänlaista näyttöä ja ainoa näyttö tulee lääkeyhtiöiden rahoittamista, meta-analyysien mukaan usein hyvin heikkolaatuisista tutkimuksista.

Puhut ihmisistä, tapauksista, jutuista joita olet kuullut ja lukenut, kun ja jos ihan oikeasti joutuisit olemaan ja elämään näiden diagnoosin saaneiden ihmisten kanssa, et jauhaisi jostain ylimääräisestä ja turhasta. Päinvastoin monesti se on ollut äärettömän hankalaa saada diagnoosi ja lääkitys ja ihmiset heidän ympärillä ovat kärsineet ja paljon.

Näissä asioissa ei puhuta siitä, ettei joku kiitä pöydästä noustessaan. Eikä siitä, että suuttuu, jos ei saa uusinta pleikkaria. Eikä siitä, ettei äiti pidä kiinni nukkumaanmeno ajoista ja aamulla kiukuttaa kun on väsynyt tai tykkää kerätä pikkuautoja.

Ihminen joka shoppaa maniassa ja ihminen, joka tykkää käydä ostoksilla ja on materialistinen, niin heissä on täysin selkeä ero. Eikä sitä ole vaikea edes taviksen huomata, jos hänelle annetaan mahdollisuus seurata asiaan. Mutta ei se ero näy ehkä jossain kirjoituksessa tai lehtijutussa.

Kuten myös autistien kohdalla. Se miten pieleen he voivat tulkita asioita, ei koskaan pysty välittymään muiden kertomana, kun mitä sen tuntee ja kokee sen kohteeksi joutuva ihminen.

Puhun siitä, miten diagnooseja tehdään en siitä, miltä paha mieli tuntuu tai miten maaninen ihminen häiritsee läheisiään. Sinun kokemuksissa on kyse kokemuksissa, sitten on erikseen se miten lääketieteelliset diagnoosit rakennetaan ja millaisille teoreettisille oletukselle ne pohjautuvat. Ei syöpää diagnosoida pahan mielen eikä edes sen oireiden perusteella, mutta psykiatriset diagnoosit eivät oikeastaan muuhun pohjaudukaan. Löydetään joukko vaikka sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä ja klusteroidaan janan ääripäätä edustavasta joukosta erinäisiä oireklusteteita, jotka tilastollisesti esiintyvät näillä ihmisillä useammin ja tehdään oletuksia, että taustalla on jokin yhtenäinen selittäjä kuten synnynnäinen kehityshäiriö. Oikeasti yhdelläkään psykiatrisella häiriötä ei ole tunnettua etiologiaa, vaikka tällainen vaikutelma voi syntyä kielestä jota käytetään ammattilaisten toimesta ja valtamediasta. Oireyhtymä on tautologinen selitys oireyhtymälle, se ei todellisuudessa anna mitään lisäinformaatiota oireyhtymän syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikki pitää nykyään diagnosoida?

Jos sinulla ei ole mitään diagnosoitavaa, ole tyytyväinen. Olet normaali, tavallinen, keskiverto, jne. Me kaikki emme ole sellaisia.

Joillakin meillä on ongelmia sellaisten asioiden kanssa, jotka ovat normaaleille, tavallisille keskivertoihmisille niin itsestäänselvyyksiä, ettei niitä tarvitse edes ajatella.

Olisi hyvä saada diagnoosi että ei kohdeltaisi kuin roskaa

Ei paranna tilannetta olla dokumentoitu roska.

Kun on diagnoosi niin ihmiset ymmärtävät miksi on erilainen ja vaikea sopeutua yhteiskuntaan. Ilman sitä olet laiska tyhmä ja saamaton

osaako maahan änkijät sanoa tuota sanaa rajalla sillä pääsisi heti eläkkeelle ei ole puurnaut eikä adhd mitään kun tuan diaknoosin ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavoin myös autismidiagnoosi tehdään siten että "luotetaan ihmisen omaan kertomukseen". Ei ole mitään aivokuvaa tai verikoetta tai vastaavaa.

Olisikin se niin helppoa, että nepsyys näkyisi verikokeissa tai tavallisissa aivokuvissa.

Tarkemmilla menetelmillä on kyllä tutkittu esim. autismille ja ADHD:lle tyypillisiä piirteitä.

Mitään sellaista ei ole löydetty mikä olisi autisteilla "aivoissa". Kyse on siis inhimillisistä ominaisuuksista joiden kerromusen perusteella diagnoosi tehdään. Siitä on luotettavuus kaukana.

Juuri näin! Eikä varsinkaan sellaista, mikä olisi todistettavasti ollut "aivoissa" syntymästä saakka. Aivojen kehitykseen vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi elinympäristö. Vaikka muutaman vuoden iässä ilmenevien oireiden vuoksi tehdyissä tarkoissa tutkimuksissa pystyttäisiinkin löytämään aivoista jotakin, mikään ei osoita pitävästi, onko se synnynnäistä vai ensimmäisten elinvuosien seurausta.

Kyse on ikiaikaisesta psykologien ja psykiatrisen käsityskannan välisestä koulukuntakiistasta. Joitakin vuosikymmeniä sitten "autismin" syynä pidettiin varhaislapsuuden läheissuhteiden häiriöitä, mutta kun äityleitä ei enää saa syyllistää, syy vieritetään nykyisin lapselle itselleen leimaamalla hänet synnynnäisesti vialliseksi. Kannattaisi kuitenkin miettiä, keneltä synnynnäiset ominaisuudet on peritty. Aivan, vanhemmilta. Olisivatko nämä samat ominaisuudet ehkä mahdollisesti ilmenneet vanhempien käyttäytymisessä lapsiaan kohtaan?

Se on kieltämättä kummallista, miten etiologialtaan tuntemattomat oirepohjaiset luokitukset selittävät sekä ammattilaisille ja potilaille asioita oireiden ja poikkeavuuden syistä. Ainoa keino erottaa synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet psykiatriassa on haastattelu ei muistikuvat siitä, milloin kaikki alkoi. Ja kaikki tietävät, että niiden erottaminen on kuitenkin oikeasti täysin mahdotonta eikä ihmisten tulkintojen ja muistikuvien perusteella voi tehdä lääketieteellisesti valideja diagnooseja.

Kun ihmisiä laitetaan normaalijakaumalle, jokaisella on varmasti ns. normaalista poikkeavia piirteitä jossain asiassa. On myös huomattavan paljon ihmisiä, joilla on paljon normaalista poikkeavia ominaisuuksia jollain ulottuvuudella, eikä sekään ole itsestään selvästi sairaus tai häiriö. Se miten kompulsiivisesti ihmisten ominaisuuksia ja poikkeavaa käytöstä halutaan medikalisoida on itsessään häiriintynyttä. Tuollaisista vahvoista diagnooseista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, koska ihmiset leimautuivat niihin niin vahvasti. Lisäksi rahaa kuluu massiivisesti siihen, kun esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla. Esimerkiksi amfetamiinistimulanttien kylväminen nuorisoon on paikoin täysin holtitonta, vaikkei niiden tehosta pitkällä aikavälillä ole minkäänlaista näyttöä ja ainoa näyttö tulee lääkeyhtiöiden rahoittamista, meta-analyysien mukaan usein hyvin heikkolaatuisista tutkimuksista.

Puhut ihmisistä, tapauksista, jutuista joita olet kuullut ja lukenut, kun ja jos ihan oikeasti joutuisit olemaan ja elämään näiden diagnoosin saaneiden ihmisten kanssa, et jauhaisi jostain ylimääräisestä ja turhasta. Päinvastoin monesti se on ollut äärettömän hankalaa saada diagnoosi ja lääkitys ja ihmiset heidän ympärillä ovat kärsineet ja paljon.

Näissä asioissa ei puhuta siitä, ettei joku kiitä pöydästä noustessaan. Eikä siitä, että suuttuu, jos ei saa uusinta pleikkaria. Eikä siitä, ettei äiti pidä kiinni nukkumaanmeno ajoista ja aamulla kiukuttaa kun on väsynyt tai tykkää kerätä pikkuautoja.

Ihminen joka shoppaa maniassa ja ihminen, joka tykkää käydä ostoksilla ja on materialistinen, niin heissä on täysin selkeä ero. Eikä sitä ole vaikea edes taviksen huomata, jos hänelle annetaan mahdollisuus seurata asiaan. Mutta ei se ero näy ehkä jossain kirjoituksessa tai lehtijutussa.

Kuten myös autistien kohdalla. Se miten pieleen he voivat tulkita asioita, ei koskaan pysty välittymään muiden kertomana, kun mitä sen tuntee ja kokee sen kohteeksi joutuva ihminen.

Puhun siitä, miten diagnooseja tehdään en siitä, miltä paha mieli tuntuu tai miten maaninen ihminen häiritsee läheisiään. Sinun kokemuksissa on kyse kokemuksissa, sitten on erikseen se miten lääketieteelliset diagnoosit rakennetaan ja millaisille teoreettisille oletukselle ne pohjautuvat. Ei syöpää diagnosoida pahan mielen eikä edes sen oireiden perusteella, mutta psykiatriset diagnoosit eivät oikeastaan muuhun pohjaudukaan. Löydetään joukko vaikka sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä ja klusteroidaan janan ääripäätä edustavasta joukosta erinäisiä oireklusteteita, jotka tilastollisesti esiintyvät näillä ihmisillä useammin ja tehdään oletuksia, että taustalla on jokin yhtenäinen selittäjä kuten synnynnäinen kehityshäiriö. Oikeasti yhdelläkään psykiatrisella häiriötä ei ole tunnettua etiologiaa, vaikka tällainen vaikutelma voi syntyä kielestä jota käytetään ammattilaisten toimesta ja valtamediasta. Oireyhtymä on tautologinen selitys oireyhtymälle, se ei todellisuudessa anna mitään lisäinformaatiota oireyhtymän syistä.

Juuri näin! Tässä on yhdellä virkkeellä ilmaistuna asian perimmäinen olemus.

Jopa autisti nähdään paremmassa valossa kuin masennusdiagnoosin tai eritysherkkä leiman saanut. Myös ADHD nähdään reippaana toimivana ihmisenä. Nämä yleisimmät taudit/oireyhtymät hyväksytään paljon paremmin kuin vanhemmat taudit ja sairaudet jotka edelleen mustamaalaavat ihmisen loppuiäksi.

Jos on ADHD tai autismi: En olisi koskaan uskonut! Olet kyllä mahtava kun pärjännyt tähän asti vaikeuksien kanssa

Masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko, eritysherkkyys, paniikkihäiriö: Mene ylös ulos ja lenkille, ota itseäsi niskasta kiinni

Arrgh! Maskaus on päivän sana. "Apua, antakaa diagnoosi olen autisti, vaikkei se näy missään". Hypokondriaa on toden totta nykyisin liikkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavoin myös autismidiagnoosi tehdään siten että "luotetaan ihmisen omaan kertomukseen". Ei ole mitään aivokuvaa tai verikoetta tai vastaavaa.

Olisikin se niin helppoa, että nepsyys näkyisi verikokeissa tai tavallisissa aivokuvissa.

Tarkemmilla menetelmillä on kyllä tutkittu esim. autismille ja ADHD:lle tyypillisiä piirteitä.

Mitään sellaista ei ole löydetty mikä olisi autisteilla "aivoissa". Kyse on siis inhimillisistä ominaisuuksista joiden kerromusen perusteella diagnoosi tehdään. Siitä on luotettavuus kaukana.

Juuri näin! Eikä varsinkaan sellaista, mikä olisi todistettavasti ollut "aivoissa" syntymästä saakka. Aivojen kehitykseen vaikuttaa perinnöllisten tekijöiden lisäksi elinympäristö. Vaikka muutaman vuoden iässä ilmenevien oireiden vuoksi tehdyissä tarkoissa tutkimuksissa pystyttäisiinkin löytämään aivoista jotakin, mikään ei osoita pitävästi, onko se synnynnäistä vai ensimmäisten elinvuosien seurausta.

Kyse on ikiaikaisesta psykologien ja psykiatrisen käsityskannan välisestä koulukuntakiistasta. Joitakin vuosikymmeniä sitten "autismin" syynä pidettiin varhaislapsuuden läheissuhteiden häiriöitä, mutta kun äityleitä ei enää saa syyllistää, syy vieritetään nykyisin lapselle itselleen leimaamalla hänet synnynnäisesti vialliseksi. Kannattaisi kuitenkin miettiä, keneltä synnynnäiset ominaisuudet on peritty. Aivan, vanhemmilta. Olisivatko nämä samat ominaisuudet ehkä mahdollisesti ilmenneet vanhempien käyttäytymisessä lapsiaan kohtaan?

Se on kieltämättä kummallista, miten etiologialtaan tuntemattomat oirepohjaiset luokitukset selittävät sekä ammattilaisille ja potilaille asioita oireiden ja poikkeavuuden syistä. Ainoa keino erottaa synnynnäiset ja ei-synnynnäiset piirteet psykiatriassa on haastattelu ei muistikuvat siitä, milloin kaikki alkoi. Ja kaikki tietävät, että niiden erottaminen on kuitenkin oikeasti täysin mahdotonta eikä ihmisten tulkintojen ja muistikuvien perusteella voi tehdä lääketieteellisesti valideja diagnooseja.

Kun ihmisiä laitetaan normaalijakaumalle, jokaisella on varmasti ns. normaalista poikkeavia piirteitä jossain asiassa. On myös huomattavan paljon ihmisiä, joilla on paljon normaalista poikkeavia ominaisuuksia jollain ulottuvuudella, eikä sekään ole itsestään selvästi sairaus tai häiriö. Se miten kompulsiivisesti ihmisten ominaisuuksia ja poikkeavaa käytöstä halutaan medikalisoida on itsessään häiriintynyttä. Tuollaisista vahvoista diagnooseista tulee helposti itseään toteuttavia ennusteita, koska ihmiset leimautuivat niihin niin vahvasti. Lisäksi rahaa kuluu massiivisesti siihen, kun esimerkiksi käytöshäiriöistä rajattomia lapsia hoidetaan erinäisillä mömöillä sen sijaan, että niitä uskallettaisiin kasvattaa johdonmukaisesti normien, sääntöjen ja auktoriteetin avulla. Esimerkiksi amfetamiinistimulanttien kylväminen nuorisoon on paikoin täysin holtitonta, vaikkei niiden tehosta pitkällä aikavälillä ole minkäänlaista näyttöä ja ainoa näyttö tulee lääkeyhtiöiden rahoittamista, meta-analyysien mukaan usein hyvin heikkolaatuisista tutkimuksista.

Puhut ihmisistä, tapauksista, jutuista joita olet kuullut ja lukenut, kun ja jos ihan oikeasti joutuisit olemaan ja elämään näiden diagnoosin saaneiden ihmisten kanssa, et jauhaisi jostain ylimääräisestä ja turhasta. Päinvastoin monesti se on ollut äärettömän hankalaa saada diagnoosi ja lääkitys ja ihmiset heidän ympärillä ovat kärsineet ja paljon.

Näissä asioissa ei puhuta siitä, ettei joku kiitä pöydästä noustessaan. Eikä siitä, että suuttuu, jos ei saa uusinta pleikkaria. Eikä siitä, ettei äiti pidä kiinni nukkumaanmeno ajoista ja aamulla kiukuttaa kun on väsynyt tai tykkää kerätä pikkuautoja.

Ihminen joka shoppaa maniassa ja ihminen, joka tykkää käydä ostoksilla ja on materialistinen, niin heissä on täysin selkeä ero. Eikä sitä ole vaikea edes taviksen huomata, jos hänelle annetaan mahdollisuus seurata asiaan. Mutta ei se ero näy ehkä jossain kirjoituksessa tai lehtijutussa.

Kuten myös autistien kohdalla. Se miten pieleen he voivat tulkita asioita, ei koskaan pysty välittymään muiden kertomana, kun mitä sen tuntee ja kokee sen kohteeksi joutuva ihminen.

Puhun siitä, miten diagnooseja tehdään en siitä, miltä paha mieli tuntuu tai miten maaninen ihminen häiritsee läheisiään. Sinun kokemuksissa on kyse kokemuksissa, sitten on erikseen se miten lääketieteelliset diagnoosit rakennetaan ja millaisille teoreettisille oletukselle ne pohjautuvat. Ei syöpää diagnosoida pahan mielen eikä edes sen oireiden perusteella, mutta psykiatriset diagnoosit eivät oikeastaan muuhun pohjaudukaan. Löydetään joukko vaikka sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä ja klusteroidaan janan ääripäätä edustavasta joukosta erinäisiä oireklusteteita, jotka tilastollisesti esiintyvät näillä ihmisillä useammin ja tehdään oletuksia, että taustalla on jokin yhtenäinen selittäjä kuten synnynnäinen kehityshäiriö. Oikeasti yhdelläkään psykiatrisella häiriötä ei ole tunnettua etiologiaa, vaikka tällainen vaikutelma voi syntyä kielestä jota käytetään ammattilaisten toimesta ja valtamediasta. Oireyhtymä on tautologinen selitys oireyhtymälle, se ei todellisuudessa anna mitään lisäinformaatiota oireyhtymän syistä.

Niin, on niitä jotka ajattelevat, että on yli miljoona eri patalogiaa, tautia, sairautta ja oireyhtymää ja niitä, joista niitä on vain kolme : syövät, 1 tyypin diabetes ja joku kolmas jota en muista. Kaikki muu on vain sitä, että raja-arvot on asetettu tiukoiksi, mikä on normaalia ja mikä ei.

Totta, en minä tiedä mikä on oikea raja-arvo. Milloin ihminen ei kykene keskittymään tarpeeksi ollakseen tavistasolla. Milloin jonkun raivokohtaukset ovat niin pahoja, ettei se mene enää tavallisuuden piiriin tai kuinka paljon on normaalia stimmata itseään. Voimme sanoa, että kaikki on normaalia, ellei se johda lyhyen ajan sisällä ilman hoitoa potilaan menehtymiseen.

Minä en ole mikään diagnoosien tai edes lääkityksen suuri kannattaja, mutta kokemus on opettanut, että maanisen ja muuten vaan aktiivisen eri on aika selkeä.

En tiedä oletko, koskaan puhunut ihmisen kanssa, joka on psykoosissa? Kun sitä Jesusjuttua alkaa pukkaamaan ja linnut keskustelevat heidän kanssaan, niin helposti sitä alkaa miettimään, että kenen todellisuus ei nyt oikein täsmää. Minun vai sen toisen.

Nämä diagnoosit ovat paljon harvinaisempia todellisuudessa kuin mitä lehtiä lukemalla kuvittelisi. Ja vaikka olisi jonkun mielestä muotidiagnoosi, niin siltikin kysyn yhä, että kuinka monta autistia te oikeasti tunnette? Niitähän pitäisi nyt sitten olla jokaisen tuttavapiirissä useita. Me tunnemme varmaan satoja ellei tuhansia ihmisiä. Sukulaiset, entiset työ/koulu/harrastuskaverit. Ystävät, naapurit jne. Näistä kuinka monella se autistidiagnoosi on nyt sitten annettu, kun se kerran kaikille on annettu?

Me emme tiedä monenkaan patologian perimmäistä syytä. Mutta se ei estä sen toteamista ihan vaan vertaamalla vastaavassa iässä ja tilanteessa oleviin muihin ihmisiin. Tiedämmekö mistä selektiivinen mutismi johtuu? Emme, mutta voimme silti erittäin hyvin sen todeta ja aika hyvin myös määritellä ettei se ole taviskäyttäytymistä. Ainakaan nykyisellä raja-arvoilla.

Vierailija kirjoitti:

Arrgh! Maskaus on päivän sana. "Apua, antakaa diagnoosi olen autisti, vaikkei se näy missään". Hypokondriaa on toden totta nykyisin liikkeellä.

Minäkin olen oppinut piilottamaan tiettyjä piirteitä itsessäni kun olen huomannut että se aiheuttaa halveksuntaa ja pidetään kummajaisena. Eli vedän roolia koko ajan ja tarkkailen miten muut käyttäytyvät että sovin joukkoon.

Joku tamperelainen kaupungin psykologi inttää palstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arrgh! Maskaus on päivän sana. "Apua, antakaa diagnoosi olen autisti, vaikkei se näy missään". Hypokondriaa on toden totta nykyisin liikkeellä.

Minäkin olen oppinut piilottamaan tiettyjä piirteitä itsessäni kun olen huomannut että se aiheuttaa halveksuntaa ja pidetään kummajaisena. Eli vedän roolia koko ajan ja tarkkailen miten muut käyttäytyvät että sovin joukkoon.

On iha normaalia hillitä käyttäytymistään tietyissä tilanteissa. Aika lailla voi myös olla massasta eroava että se olisi sairautta. Meitä on monenlaisia - ja se sallittakoon ilman ylenpslttista medikalisaatiota.

Vierailija kirjoitti:

Arrgh! Maskaus on päivän sana. "Apua, antakaa diagnoosi olen autisti, vaikkei se näy missään". Hypokondriaa on toden totta nykyisin liikkeellä.

Ja voi sanoa, että se on hitsin todellinen ilmiö. He jaksavat maskata määrätyn ajan ja sitten se muuttuu mahdottomaksi ja jokainen jolla on autistisia lähisukulaisia tietää tämän ja mitä se tarkoittaa.

Puhut kuin ihminen, jolla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta asiasta, vaan lukenut jonkun naistenlehden jutun aiheesta ja vetänyt pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Minä en ole autisti, mutta tiedän mitä sellaista tekevän ympärillä eläminen tarkoittaa ja mitä se maskaaminen käytännössä on. Tiedätkö sinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arrgh! Maskaus on päivän sana. "Apua, antakaa diagnoosi olen autisti, vaikkei se näy missään". Hypokondriaa on toden totta nykyisin liikkeellä.

Ja voi sanoa, että se on hitsin todellinen ilmiö. He jaksavat maskata määrätyn ajan ja sitten se muuttuu mahdottomaksi ja jokainen jolla on autistisia lähisukulaisia tietää tämän ja mitä se tarkoittaa.

Puhut kuin ihminen, jolla ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta asiasta, vaan lukenut jonkun naistenlehden jutun aiheesta ja vetänyt pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Minä en ole autisti, mutta tiedän mitä sellaista tekevän ympärillä eläminen tarkoittaa ja mitä se maskaaminen käytännössä on. Tiedätkö sinä?

Moni pyrkii naamioimaan sairautensa/poikkeavaisuutensa ja jotkut osaavat vetää roolinsa hautaan asti

Voi olla autisti tietämättään kuolemaansa saakka, jos on yksinäinen ihminen eikä kukaan osaa huomata asiaa. Oikeastaan aika surullista, olla koko elämänsä väärin ymmärretty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Arrgh! Maskaus on päivän sana. "Apua, antakaa diagnoosi olen autisti, vaikkei se näy missään". Hypokondriaa on toden totta nykyisin liikkeellä.

Minäkin olen oppinut piilottamaan tiettyjä piirteitä itsessäni kun olen huomannut että se aiheuttaa halveksuntaa ja pidetään kummajaisena. Eli vedän roolia koko ajan ja tarkkailen miten muut käyttäytyvät että sovin joukkoon.

On iha normaalia hillitä käyttäytymistään tietyissä tilanteissa. Aika lailla voi myös olla massasta eroava että se olisi sairautta. Meitä on monenlaisia - ja se sallittakoon ilman ylenpslttista medikalisaatiota.

Tietysti me kaikki olemme erilaisia, enkä tiedä lääkitäänkö autismia mitenkään. Mutta toivon, että maniaa, masennusta, skitsofreniaa tai psykooseja nyt ainakin jotenkin hoidettaisiin.

Puhun muutaman lähisukulaisen tuoman kokemuksen perusteella. Sen lisäksi, että he tietenkin erottuu nopeasti massasta, monet siis kokevat varsinkin toisen todella oudoksi, niin kyllä hänellä on ollut jopa ystäviä ja puoliso.

Tietenkin he yrittävät hillitä itseään, mutta sitten se stimmaaminen vaan vie voiton tai se meltdown tai se muiden väärin ymmärtäminen. Se on vaan heitä itseään vahvempi asia. Eikä siinä ole kyse siitä, etteikö heitä ole kasvatettu hyvin tai he eivät osaa käytöstapoja.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla autisti tietämättään kuolemaansa saakka, jos on yksinäinen ihminen eikä kukaan osaa huomata asiaa. Oikeastaan aika surullista, olla koko elämänsä väärin ymmärretty.

Ei siinä mitään surullista ole, jos osaa elää oman näköistä elämää loppuun asti eikä edes häiritse ketään muuta. Mitä merkitystä amerikkalaisten psykiatriyhdistysten äänestyspäätöksiin perustuvilla tautiluokituksilla olisi ollut tällaiselle henkilölle?

Ystävälläni on ihan selvästi ADHD. Kaikki käytös ja oire viittaa siihen, mutta hänen toimintansa ei tunnu häntä itseään vaivaavan, aiheuttaa vaan hallaa ympäristölle ja muille ihmisille, mutta uskon että jossain vaiheessa tulee seinä vastaan ja hakeutuu tutkimuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla autisti tietämättään kuolemaansa saakka, jos on yksinäinen ihminen eikä kukaan osaa huomata asiaa. Oikeastaan aika surullista, olla koko elämänsä väärin ymmärretty.

Ei siinä mitään surullista ole, jos osaa elää oman näköistä elämää loppuun asti eikä edes häiritse ketään muuta. Mitä merkitystä amerikkalaisten psykiatriyhdistysten äänestyspäätöksiin perustuvilla tautiluokituksilla olisi ollut tällaiselle henkilölle?

Ehkä ei olisi elänyt elämäänsä niin yksinäisenä jos olisi saanut tiedon olevansa erityispiirteinen ja ymmärtävänsä että miksi on millainen on?

Kaikille kannattaisi tehdä tutkimuksia jo pienestä pitäen onko normaali, jotta löydetään sairaus ja poikkeavaisuus mahdollisimman varhain eikä vasta sitten kun alkaa haittaa elämää. Kontrollikäynnit ja ennaltaehkäisy. Myös aivokuvaukset ynnä muut.

Varmasti näin löydettäisiin psykopaatit jo varhaisessa vaiheessa ja rikoksia ei syntyisi niin helposti. Eikö jotkin sairaudet näy ihan aivoissa?