Lue keskustelun säännöt.
Sairauden ja elämän väsyttämä jo viisikymppisenä
25.04.2023 |
Minä sairastuin nelikymppisenä vaikeasti ja etnevästi - putosin työelämästä ja ns normaaleista kuvioista aika nopeasti. Aika menee omassa kuplassa, päivät jaksamisen tahtiin, aika usein sitä jaksamista ei ole lainkaan. Vanhoja ystäviä/tuttavia en jaksa oikein enää tavata, tuntuu teennäiseltä ja väsyttävältä. Huomaan usein eläväni ennemminkin lähinnä kasikymppisen elämää kuin vajaa viisikymppisen. Muita?
Kommentit (121)
Täällä yksi nelikymppinen raunio. Käyn töissä ja illat makaan odottaen seuraavaa työpäivää. Haaveilen työelämän ulkopuolelle jättytymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Jep, mutta kun nykyisin se apu on vain kehotus ottaa Buranaa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Luuletko että apua ei olla haettu? Mitä luulet sen avun olevan? Tervetuloa todellisuuteen, kaikkiin sairauksiin ei todellakaan ole parantavaa hoitoa olemassakaan.
Pieniä iloja <3 kirjoitti:
Minäkin olin kymmenisen vuotta todella uupunut. Odotin vain viikonloppua, eläkettä. Tai jopa kuolemaa. Raudanpuutos ja kilpirauhasen vajaatoiminta saivat elimistön väsyneeksi ja yrittäessäni ponnistella siitä huolimatta hermosto meni ylikierroksille. Saatoin menettää tajuntani kesken kauppareissun, sydämen rytmihäiriöt valvottivat öisin, eikä liikkuminenkaan onnistunut enää.
Pikkuhiljaa olen kuitenkin kyennyt nousemaan suosta. Rautatabletit, B-vitamiinilisä, terveellinen ruokavalio (runsaasti kasviksia, pähkinöitä, ei sokeria, ei päihteitä), jooga, hengitysharjoitukset, hyvin rauhallinen kävely ja avantouinti ovat tehneet hyvää. Keho on alkanut palautua ja välillä elämä tuntuu jopa hyvältä. En olisi uskonut tätä aiemmin!Tsemppiä siis kaikille teille! Yrittäkää jaksaa pitää huolta itsestänne. Älkää välittäkö, vaikka ette saavuttaisi elämässä rikkauksia tai olisi juhlien tähti. Olkaa oman elämänne tähti. Iloitkaa pienistä asioista kuten kevätauringosta, muuttolinnuista ja siitä, että jaksatte pukea vaatteet päälle ja istua hetken pihalla.
Kyllä mä pidän hyvää huolta itsestäni, muuten en pääsisi edes sängystä ylös. Kaikkia sairauksia vaan ei sillä korjata ja muuttolinnutkaan ei aina paljoa lohduta kun olet täysin absurdissa limbossa viranomaisten kanssa viidettä vuotta ja elät löysässä hirressä joka välillä kiristyy enemmän, välillä vähemmän. Mua ei vois myöskään vähemmän kiinnostaa jotkut rikkaudet tai "juhlien tähtenä oleminen" 😅 Eli sori, vähän naivi kirjoitus vaikka varmaan tarkoitit ihan hyvää.
Olen 45, ostin kuntosalikortin ja laihdutin 12 kiloa. Elämänlaatu ja jaksaminen parani huomattavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Niin, neropatti, sairaudet eivät varsinaisesti ole normaali tila.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on muka tänäkin vuonna onnellisin maa... Ei kyllä siltä vaikuta...
Niinpä. Kateellisena olen kuunnellut ja lukenut miten hyvin terveydenhuolto toimii Saksassa ja Virossa. Tällaisena monisairaana ei meinaa voimat ja rahat riittää tähän Suomen hitaaseen systeemiin. Nytkin jonotan tähystyksiin ja menee monta kuukautta vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Niin, neropatti, sairaudet eivät varsinaisesti ole normaali tila.
Miksi pitää loukkaantua ja suuttua, eikö saa sanoa että sairaan pitäisi saada kaikki mahdollinen tuki? Nyt olen sitten idiootti kun olin vain huolestunut ja empaattinen. Ei todellakaan ollut tarkoitus loukata ketään.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Sulla ei taida olla realistista käsitystä terveydenhuollon nykytilasta. Päivystykset toimivat, muuten onkin niin ja näin. Eikä ole yksityiseltäkään varaa hakea apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Totta kai ymmärrämme. Apua vaan ei useimmat saa lainkaan niin paljon kuin mitä kuntoutuminen vaatisi.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Eihän ne muuta tee kun anna kasan masennuslääkkeitä ja törkkää ovesta ulos. Kyllä se köysi on kohta hankittava. Ei vain elämä maistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös 50+ ikäinen, joka kiittää ap:tä tästä aloituksesta.
Kuplassa elän minäkin, sairauden aiheuttaman liikuntarajoitteen vuoksi kotiin vangittuna. Rahaa ei ole, minimitoimeentulolla yritän selviytyä, enkä voi palata työelämään. Odotan ja suren yhtä aikaa kesän tuloa. Olisi niin ihana olla luonnossa, kävellä metsässä, kiivetä rantakallioilla, nähdä sinivuokkoja, kerätä kieloja, mökkeillä. Voimat loppuu 10 minuutissa, pitemmälle en jaksa kävellä. Toivottavasti kuitenkin pääsen puistonpenkille istumaan.
Minulla on onneksi ystäviä, jotka tukevat ja ymmärtävät minua. Pinnalliset ihmisuhteet ovat jääneet. Saan mennä ystävieni luo omana itsenäni, ja vain maata sohvalla, jos en jaksa muuta. Se on suuri siunaus ja lahja.
Olisin halunnut parisuhteen, ja olen kärsinyt siitä että en ole löytänyt kumppania. Juuri kun olin pääsemässä sen aiheuttaman surun ylitse, sairastuin. Toivon myös, kuten jotkut muutkin ketjussa, että en eläisi pitkään. En jaksaisi elää kotini vankina liikuntakyvyttömänä, yksin, rahattomana, vuosien ajan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Jumalauta! Oikeesti? Olen aina kuvitellut että vain minä MS-tautini ja muun scheissen kanssa kotona eristäytyneenä olen _normaali_, ja kaikki tästä poikkeava pirteä ja elämänvoimainen jotakin avun piiriin kuuluvaa. Onneksi ammensit meille tuosta viisautesi lähteestä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä 45 v. Mitään suurempaa sairautta ei ole, mutta joka paikkaa kivistää ja olen väsynyt enkä jaksa innostua mistään. Käyn töissä, jota en jaksaisi ja joka vie loputkin mehut.
Estrogeenin puutos?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Sulla ei taida olla realistista käsitystä terveydenhuollon nykytilasta. Päivystykset toimivat, muuten onkin niin ja näin. Eikä ole yksityiseltäkään varaa hakea apua.
Minä ainoastaan sanoin että sairaan pitäisi saada kaikki mahdollinen tuki. Mikä siinä oli loukkaavaa?? En missään ottanut kantaa terveydenhoidon tilaan. Ei kannata purkaa minuun katkeruutta. Sanoin vain että sairaille kuuluu apu.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on autoimmuunisairauksia useita ja kauhea stressi teinin takia. Yleensä aina sanotaan, että itsehän teit lapsen joten kärsi nyt sitten. Väsyttää kaikki.
Etkai yksin tehnyt, missä toinen vanhempi, eikä jaa huolta ja kanna vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Jumalauta! Oikeesti? Olen aina kuvitellut että vain minä MS-tautini ja muun scheissen kanssa kotona eristäytyneenä olen _normaali_, ja kaikki tästä poikkeava pirteä ja elämänvoimainen jotakin avun piiriin kuuluvaa. Onneksi ammensit meille tuosta viisautesi lähteestä!
Voi hyvänen aika kun meni tunteisiin. Mut joo jatkakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä 45 v. Mitään suurempaa sairautta ei ole, mutta joka paikkaa kivistää ja olen väsynyt enkä jaksa innostua mistään. Käyn töissä, jota en jaksaisi ja joka vie loputkin mehut.
Ihan ohis, mutta mä olin myös väsynyt ja aivan älyttömän kipeä iässäsi. Kävinpä sitten hakemassa estrogeenia esivaihdevuosiin. Kivut loppui siihen.
Olen eri henkilö, mutta uskaltaako estrogeenia ottaa jos aloittaa palauttaa kuukautiset? Nyt saan ne pidettyä pois, mikä lisää elämänlaatua, mutta estrogeeni tuo ne taas?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.
Sairaudet eivät katso ikää, että sinänsä on kyllä normaalia. Yleisyys toki lisääntyy mitä vanhemmaksi tulee.
Ymmärrättehän ettei ole normaalia, että alle viisikymppiset ihmiset ovat kivuliaita ja kroonisesti väsyneitä tai eristäytynyt /syrjäytynyt yhteiskunnasta ja sosiaalisesta kehityksestä.
Tarvitsette kaiken avun niin psyykkisesti kuin fyysisesti.