Isäksi vasten tahtoaan (yhden illan jutusta vs parisuhteessa)
Ehkäisyn pettäessä yleensä nainen päättää yksin, pitääkö lapsen vai ei, sattuipa tilanne parisuhteessa tai yhden yön jutussa. Tilanne ei ole tasa-arvoinen biologisista syistä, vain koska naispuolisella sattuu olemaan se kohtu jossa lapsi alkaa kasvaa. Oletetaan vielä, että mies on käyttänyt kondomia, eli ei ole sokeasti luottanut naiseen hänen sanoessaan että huolehtii ehkäisystä, ja nainen sanonut itsekin ettei missään nimessä halua lapsia.
Yhden illan jutussa vahingon sattuessa, on melko yleistä, että isä ei juurikaan osallistu lapsen elämään, tai osallistuu vain vähän. Tätä ei valtaosa pidä mitenkään ihmeellisenä asiana, koska mies ei ole ollut yhdessä lapsen äidin kanssa, eikä täten 100% varmuudella ole halunnut lasta hänen kanssaan.
Jos taas parisuhteessa sattuu vastaava tilanne, että mies on tehnyt hyvin selväksi ettei lasta halua, ja lisäksi käyttänyt kumia ja silti vahinko sattuu ja nainen päättääkin yksin, että lapsi pidetään. Mies jää usein hetkeksi parisuhteeseen lapsen takia vaikka tietää, että lasta ei halua elämäänsä eikä varsinkaan tuon ihmisen kanssa. Kun sitten mies jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin (ellei heti) haluaa erota, ja muuttuu viikonloppuisäksi, tästä seuraa kauhea syyllistäminen, suunnilleen perheen hylkääjäksi nimitellään, ainakin sen äidin toimesta, ellei jopa ulkopuolistenkin suulla. Kuiskitaan selän takana, tyhmä tuokin pariskunta kun lapsi piti tehdä ja sen jälkeen heti erota. Kenelläkään ei käy mielessä että ehkäpä juuri siksi ero tulikin. Muussa tapauksessa olisi tullut vain vähän myöhemmin.
Näettekö tässä mitään ristiriitaa? Kummassakin tilanteessa mies on ilmaissut raskausuutisen jälkeen ettei lasta halua, ja sen vuoksi käyttänyt kondomiakin. Toisessa tilanteessa edellä mainituista mies saa paljon enemmän syyllistämistä osakseen. Eikö luulisikin, että siinä vaiheessa kun mies ilmaisee että hän ei lasta halua, ja nainen silti päättää sen pitää, täytyy naisen myös silloin ottaa se riski, että hän kasvattaa lapsen yksin, eikä lapsi välttämättä saa isäsuhdetta ollenkaan? Miten se on mieheltä hylkäämistä siinä vaiheessa, kun on alusta asti tehnyt selväksi, ettei halua isäksi?
Eikä tänne mitään ehkäisystä viisastelijoita kiitos, kaikki tietää sen että aina on seksissä raskauden mahdollisuus vaikka olisi kolme eri ehkäisymenetelmää käytössä samanaikaisesti, ja silti suunnilleen jokainen ihminen sitä seksiä ehkäisyn kanssa uskaltaa harrastaa. Nyt on kyse lähinnä moraalisesta näkökulmasta, onko mielestäsi oikein syyllistää miestä asiasta, johon hän on selkeästi kantansa ilmaissut siinä vaiheessa, kun aborttikin on vielä ollut mahdollinen? Entä onko ok olettaa, että tilanteen sattuessa parisuhteessa, miehen pitäisi tämän luottamuksen pettämisen jälkeen vielä luottaa naiseen? Parisuhteessa vielä luulisi, että kiinnostaa se oman rakkaan kumppanin kanta asiaan, eikä sitä sivuuteta täysin. Yhden yön jutussa tuon vielä ymmärtää, ettei naista sen tuntemattoman kanta kiinnosta. Asiallisia ajatuksia kiitos :)
Kommentit (1976)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, jokainen meistä ollaan ihan vaan omista ratkaisuistamme vastuussa. Kivahan se olisi että Pena sanoisi että tottakai osallistun. Jos ei, sit Canna elää sen kanssa.
Mihin siis se Pentin vastuu jäi?
Miksi te naiset sössötätte edelleen siitä vastuusta, kun on päivänselvää että naisella ei tässä kuviossa ole niin halutessaan mitään vastuuta? Miksi miehellä pitäisi olla? Miksi naisen tulisi saada päättää yksinvaltiaana miehen vastuusta? Sama olisi jos isäksi kovasti haluava mies voisi pakottaa vastentahtoisen, vahingossa raskautuneen naisen synnyttämään puolestaan... hän voisi hoitaa lapsen, mutta nainen maksaisi sitten tietenkin elareita.
Heh, ei ole sama asia. Raskaus on riski terveydelle ja hengelle.
Panosten ollessa noin kovat kannattaa naisen varmaan pidättäytyä irtoseksistä tai huolehtia ehkäisystä pomminvarmasti. Vai mitä?
Totta kai, niin minä teen kun en lapsia halua. Nyt kuitenkin vastasin kommenttiin jossa verrattiin elarien maksamispakkoa synnytyspakkoon. Valoja tauluun.
Verrattiinko? Sun päässä ehkä.
Tässä suora lainaus kommentista josta puhutaan:
"Miksi naisen tulisi saada päättää yksinvaltiaana miehen vastuusta? Sama olisi jos isäksi kovasti haluava mies voisi pakottaa vastentahtoisen, vahingossa raskautuneen naisen synnyttämään puolestaan"
Oliko tuossa joku virhe? Noinhan se menee. Yhdyntä on todennäköisesti päätetty yksissä tuumin, mutta sen jälkeen nainen päättää kaikesta. Olisiko oikein, että mies päättäisi sen yhdynnän jälkeen kaikesta? "Olen aina halunnut isäksi, vaikket sinä haluakaan äidiksi niin sinähän synnytät ja maksat elareita minulle".
Mies saa päättää omasta kehostaan. Jos siinä alkaa kasvaa uusi elämä, mies saa päättää sen abortoinnista. Transmiehen kohdalla tämä on jopa fyysisesti mahdollista.
Kehollinen itsemääräämisoikeus on selvästi vaikea käsite monelle - tai ehkä vain yhdelle jankkaajalle?
Pakkosynnyttäminen on analogia miehen isäksi pakottamiselle. Kummassakin tilanteessa ihminen pakotetaan vanhemmaksi. Naisen pakottaminen - huono juttu, miehen pakottaminen - hyvä juttu. Jos itsemääräämisoikeuteen kajoaminen tuntuu pahalta, niin miksi isäksi pakottaminen ei tunnu pahalta?
Mitä fyysisiä kipuja, vaurioita, tulojen laskemista, elämän rajoittamista ja työkyvyttömyyttä koituu miehille elatusmaksuista?
Haluatko miettiä kysymyksesi uudelleen? Miksi miehen pitäisi maksaa itselleen täysin merkityksettömälle ja tuntemattolle naiselle ja tämän itselleen tuntemattomaksi jäävälle lapselle vastoin tahtoaan?
Miksi mies ei tutustu siihen lapseensa, jos harmittaa tuntemattomalle maksaa? Miksi naisen pitäisi maksaa miehenkin osuus?
Koska ei ole halunnut sitä lasta eikä lapsi kiinnosta. Nainen on halunnut tuoda sen lapsen maailmaan.
Ei sitä naistakaan lapsi välttämättä kiinnosta, mutta hän kantaa vastuunsa.
Synnyttää lapsen jota ei halua?
Niin elämä joskus heittelee.
Eihän se sen miehen syy ole, jos nainen haluaa synnyttää lapsen jota ei halua.
Kyllä se nimenomaan on kun on mennyt lapsen alulle panemaan. Se on ihan tiedossa miten oikeudet ja velvollisuudet sen jälkeen menee, joten tietoinen valinta jos seksiä päättää naisen kanssa harrastaa.

Mikä miehen osuus? Sulla on varmaan joku hinta lapsellesi?
:D :D :D
MIEHEN OSUUS SEN LAPSEN ELÄMISEN KULUISTA. SEN LAPSEN JONKA HÄN ON MAAILMAAN TEHNYT.
AUTTAKAAAAAAAA
Niin mutta mikä se osuus on? Kuka sen äidin osuuden laskee? Ja mikä siitä on siittämisen osuus ja mikä sit sen synnyttämisen ja hoitamisen osuus? Miten sä määrität tän osuuden?
Tähän on ihan viranomaisilla kaavat olemassa, ne kyllä kertoo sitten sullekin jos kohdalle osuu.
Eli kunhan louskutit leukojasi. Jos sun mielestä perustelu miehen osuudelle on miehen osuus, kannattaa ehkä miettiä uudelleen.
:D joo, elatusvelvollisuutta ei ole koskaan maailmassa laskettu, ihan itse keksin että moiseen olis joku juridisesti pätevä prosessi olemassa. Hyvin sä vedät.
Sulla on varmaan joku syy sille ettet sä ymmärrä mistä puhutaan, mutta jos mäkin nyt jaksaisin vielä kerran yrittää.
1.Miksi miehen pitäisi maksaa?
2. Vastaat: miksi naisen pitäisi maksaa miehenkin osuus?
3. Mistä miehen osuudesta puhut?
4. Vastaat; No siitä lapsen elatuksesta.Katso kohta 1.
Mitä sieniä sä oot syöny vai etkö tosiaan osaa lukea? Kohtaan 1 vastasin että miehen pitää maksaa koska on osaltaan vastuussa lapsen olemassaolosta kun on sen mennyt siittämään. Ei siinä mitään sen monimutkaisempaa ja maksun määrät tulee ihan näppärästi laista elatuskyvyn mukaan.
Eli kuten sulle jo sanottiin, perustelit elarit elareilla ja siittämisellä. Sulta kuitenkin kysyttiin että miksi miehen pitäisi maksaa lapsesta, jonka vanhempi hän ei ole kuin pakosta.
Mutta ei se mitään, eiköhän tämä kehäpäätelmäsi ole jo aika loppuun kaluttu.

Eli mies maksaa siittämisestä. Tulihan se sieltä vihdoin. Miksi siittämisestä maksetaan elarit?

Sinähän se epätoivoissasi kehää kierrät, mikä on ihan ymmärrettävää kun asiaperusteluja ei ole ollut alun perinkään. Mutta onhan sekin tapa "keskustella", että vääristelee kaiken sanotun omien harhojensa kautta eikä ilmeisesti edes lue vastausta vaan keksii sen päästään. Sinänsä positiivista, että panemaan sillä logiikalla tuskin koskaan pääsee, jää teorian tasolle sulla nämä ongelmat.

Koska siitä siittämisestä syntyy elävä olento jolla on oikeus tulla siittäjänsä elättämäksi? Kuinka kujalla sä oikein olet?
Kenelle aikuiselle voi oikeasti olla yllätys se, että yhdynnästä voi seurata vauva?
Ja lain mukaan vauvasta seuraa elatusvelvollisuus?

Jos sä haluat miettiä uudelleen vastauksesi, niin anna mennä. Vastaa kysymykseen äläkä selosta miten asia nyt on.
Miksi miehen pitäisi maksaa itselleen täysin merkityksettömälle ja tuntemattolle naiselle ja tämän itselleen tuntemattomaksi jäävälle lapselle vastoin tahtoaan?
Tässä kysytään perustelua elareille siittämisen perusteella.
Pikkasen on vaikea asiaperusteluja sulle antaa, kun sä et vastaa itse kuin ihan typerällä jargonilla.

Pitkää päivää vauvapalstalla painaville peräkammarinpojille, joiden ainoa naiskontakti on äiti?
Vierailija kirjoitti:
Kenelle aikuiselle voi oikeasti olla yllätys se, että yhdynnästä voi seurata vauva?
Ja lain mukaan vauvasta seuraa elatusvelvollisuus?
Ei se kellekään yllätys ole, hyvänen aika sentään. Se elatusvelvollisuus pakon edessä tässä nyt on puheenaiheena.

Mutta miksi? Sulta kysytään perusteluita eikä että onko näin. Miksi se vastuu syntyy siittämisestä?

Miksi äiti, miksi , miksi , mäen haluuuuuuuu....
Kuulostat kolme vuotiaalta kakaralta. Jos vahingossa saat jonkun raskaaksi (mitä ei varmaan tapahdu, koska et saa kumminkaan ja olet joka tapauksessa käynyt salvaamassa itsesi) niin sulle pitäisi määrätä 10-kertaiset maksut huonon geeniperimän vuoksi. Rikoshan se on tuollaista siementä kylvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelle aikuiselle voi oikeasti olla yllätys se, että yhdynnästä voi seurata vauva?
Ja lain mukaan vauvasta seuraa elatusvelvollisuus?Ei se kellekään yllätys ole, hyvänen aika sentään. Se elatusvelvollisuus pakon edessä tässä nyt on puheenaiheena.
Reiluus. Miksi miehen pitäisi päästä jatkamaan elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut? Naisen kehossa tapahtuu järkyttäviä mullistuksia, tekee hän sitten abortin tai jatkaa raskautta. On se nyt oikeus ja kohtuus, että seuraamuksia tulee myös miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelle aikuiselle voi oikeasti olla yllätys se, että yhdynnästä voi seurata vauva?
Ja lain mukaan vauvasta seuraa elatusvelvollisuus?Ei se kellekään yllätys ole, hyvänen aika sentään. Se elatusvelvollisuus pakon edessä tässä nyt on puheenaiheena.
Y yyy, y yyyyyy...
Vai että oikein pakon.
Kuka valitsi työntää pippelin pimppiin?

Älä jaksa, sulle on 70 sivua selitetty että miehen halu ei mene eikä sen pidä mennä lapsen oikeuksien edelle. Sillä lapsella on oikeus elatukseen molemmilta tekemiseensä osallistuneilta, se ei ole valinnut että joku urpo haluais vaan panna menemään kantamatta asiasta vastuuta. Ainoa vastaus mitä osaat tuohon antaa on jankata samaa kysymys uudelleen. Ei se vastaus sillä muutu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenelle aikuiselle voi oikeasti olla yllätys se, että yhdynnästä voi seurata vauva?
Ja lain mukaan vauvasta seuraa elatusvelvollisuus?Ei se kellekään yllätys ole, hyvänen aika sentään. Se elatusvelvollisuus pakon edessä tässä nyt on puheenaiheena.
Jos heität kiven kohti ikkunaa ja ikkuna menee rikki, miksi ikkunan korvausvelvollisuus lankeaa sinulle?
Kuinka usein edes tulee tilanne, jossa "täysin merkityksettömälle ja tuntemattolle naiselle" on mies saanut lapsen alulle? Olisiko Suomessa viisi tapausta vuodessa? Jos nainen ei merkitse yhtään mitään, niin miksi sen kanssa on pitänyt seksiä harrastaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, jokainen meistä ollaan ihan vaan omista ratkaisuistamme vastuussa. Kivahan se olisi että Pena sanoisi että tottakai osallistun. Jos ei, sit Canna elää sen kanssa.
Mihin siis se Pentin vastuu jäi?
Miksi te naiset sössötätte edelleen siitä vastuusta, kun on päivänselvää että naisella ei tässä kuviossa ole niin halutessaan mitään vastuuta? Miksi miehellä pitäisi olla? Miksi naisen tulisi saada päättää yksinvaltiaana miehen vastuusta? Sama olisi jos isäksi kovasti haluava mies voisi pakottaa vastentahtoisen, vahingossa raskautuneen naisen synnyttämään puolestaan... hän voisi hoitaa lapsen, mutta nainen maksaisi sitten tietenkin elareita.
Heh, ei ole sama asia. Raskaus on riski terveydelle ja hengelle.
Panosten ollessa noin kovat kannattaa naisen varmaan pidättäytyä irtoseksistä tai huolehtia ehkäisystä pomminvarmasti. Vai mitä?
Totta kai, niin minä teen kun en lapsia halua. Nyt kuitenkin vastasin kommenttiin jossa verrattiin elarien maksamispakkoa synnytyspakkoon. Valoja tauluun.
Verrattiinko? Sun päässä ehkä.
Tässä suora lainaus kommentista josta puhutaan:
"Miksi naisen tulisi saada päättää yksinvaltiaana miehen vastuusta? Sama olisi jos isäksi kovasti haluava mies voisi pakottaa vastentahtoisen, vahingossa raskautuneen naisen synnyttämään puolestaan"
Oliko tuossa joku virhe? Noinhan se menee. Yhdyntä on todennäköisesti päätetty yksissä tuumin, mutta sen jälkeen nainen päättää kaikesta. Olisiko oikein, että mies päättäisi sen yhdynnän jälkeen kaikesta? "Olen aina halunnut isäksi, vaikket sinä haluakaan äidiksi niin sinähän synnytät ja maksat elareita minulle".
Mies saa päättää omasta kehostaan. Jos siinä alkaa kasvaa uusi elämä, mies saa päättää sen abortoinnista. Transmiehen kohdalla tämä on jopa fyysisesti mahdollista.
Kehollinen itsemääräämisoikeus on selvästi vaikea käsite monelle - tai ehkä vain yhdelle jankkaajalle?
Pakkosynnyttäminen on analogia miehen isäksi pakottamiselle. Kummassakin tilanteessa ihminen pakotetaan vanhemmaksi. Naisen pakottaminen - huono juttu, miehen pakottaminen - hyvä juttu. Jos itsemääräämisoikeuteen kajoaminen tuntuu pahalta, niin miksi isäksi pakottaminen ei tunnu pahalta?
Mitä fyysisiä kipuja, vaurioita, tulojen laskemista, elämän rajoittamista ja työkyvyttömyyttä koituu miehille elatusmaksuista?
Haluatko miettiä kysymyksesi uudelleen? Miksi miehen pitäisi maksaa itselleen täysin merkityksettömälle ja tuntemattolle naiselle ja tämän itselleen tuntemattomaksi jäävälle lapselle vastoin tahtoaan?
Miksi mies ei tutustu siihen lapseensa, jos harmittaa tuntemattomalle maksaa? Miksi naisen pitäisi maksaa miehenkin osuus?
Koska ei ole halunnut sitä lasta eikä lapsi kiinnosta. Nainen on halunnut tuoda sen lapsen maailmaan.
Ei sitä naistakaan lapsi välttämättä kiinnosta, mutta hän kantaa vastuunsa.
Synnyttää lapsen jota ei halua?
Niin elämä joskus heittelee.
Eihän se sen miehen syy ole, jos nainen haluaa synnyttää lapsen jota ei halua.
Kyllä se nimenomaan on kun on mennyt lapsen alulle panemaan. Se on ihan tiedossa miten oikeudet ja velvollisuudet sen jälkeen menee, joten tietoinen valinta jos seksiä päättää naisen kanssa harrastaa.
Eli mies maksaa siittämisestä. Tulihan se sieltä vihdoin. Miksi siittämisestä maksetaan elarit?
Koska siitä siittämisestä syntyy elävä olento jolla on oikeus tulla siittäjänsä elättämäksi? Kuinka kujalla sä oikein olet?
Mutta miksi? Sulta kysytään perusteluita eikä että onko näin. Miksi se vastuu syntyy siittämisestä?
Koska siittämisestä se lapsi saa alkunsa. Onko syy-seuraussuhteessa tältä osin jotain epäselvää? Ei hätää, opit sitten jos joskus selviät alakoulussa viidennelle asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, jokainen meistä ollaan ihan vaan omista ratkaisuistamme vastuussa. Kivahan se olisi että Pena sanoisi että tottakai osallistun. Jos ei, sit Canna elää sen kanssa.
Mihin siis se Pentin vastuu jäi?
Miksi te naiset sössötätte edelleen siitä vastuusta, kun on päivänselvää että naisella ei tässä kuviossa ole niin halutessaan mitään vastuuta? Miksi miehellä pitäisi olla? Miksi naisen tulisi saada päättää yksinvaltiaana miehen vastuusta? Sama olisi jos isäksi kovasti haluava mies voisi pakottaa vastentahtoisen, vahingossa raskautuneen naisen synnyttämään puolestaan... hän voisi hoitaa lapsen, mutta nainen maksaisi sitten tietenkin elareita.
Heh, ei ole sama asia. Raskaus on riski terveydelle ja hengelle.
Panosten ollessa noin kovat kannattaa naisen varmaan pidättäytyä irtoseksistä tai huolehtia ehkäisystä pomminvarmasti. Vai mitä?
Totta kai, niin minä teen kun en lapsia halua. Nyt kuitenkin vastasin kommenttiin jossa verrattiin elarien maksamispakkoa synnytyspakkoon. Valoja tauluun.
Verrattiinko? Sun päässä ehkä.
Tässä suora lainaus kommentista josta puhutaan:
"Miksi naisen tulisi saada päättää yksinvaltiaana miehen vastuusta? Sama olisi jos isäksi kovasti haluava mies voisi pakottaa vastentahtoisen, vahingossa raskautuneen naisen synnyttämään puolestaan"
Oliko tuossa joku virhe? Noinhan se menee. Yhdyntä on todennäköisesti päätetty yksissä tuumin, mutta sen jälkeen nainen päättää kaikesta. Olisiko oikein, että mies päättäisi sen yhdynnän jälkeen kaikesta? "Olen aina halunnut isäksi, vaikket sinä haluakaan äidiksi niin sinähän synnytät ja maksat elareita minulle".
Mies saa päättää omasta kehostaan. Jos siinä alkaa kasvaa uusi elämä, mies saa päättää sen abortoinnista. Transmiehen kohdalla tämä on jopa fyysisesti mahdollista.
Kehollinen itsemääräämisoikeus on selvästi vaikea käsite monelle - tai ehkä vain yhdelle jankkaajalle?
Pakkosynnyttäminen on analogia miehen isäksi pakottamiselle. Kummassakin tilanteessa ihminen pakotetaan vanhemmaksi. Naisen pakottaminen - huono juttu, miehen pakottaminen - hyvä juttu. Jos itsemääräämisoikeuteen kajoaminen tuntuu pahalta, niin miksi isäksi pakottaminen ei tunnu pahalta?
Mitä fyysisiä kipuja, vaurioita, tulojen laskemista, elämän rajoittamista ja työkyvyttömyyttä koituu miehille elatusmaksuista?
Haluatko miettiä kysymyksesi uudelleen? Miksi miehen pitäisi maksaa itselleen täysin merkityksettömälle ja tuntemattolle naiselle ja tämän itselleen tuntemattomaksi jäävälle lapselle vastoin tahtoaan?
Peritään kaikilta miehiltä ylimääräinen vero, jolla maksetaan miesten puolesta elarit. Varmaan sopii jokaiselle.
Miehet maksavat jo nyt yh-äitien lapsista aika helvetin paljon veroissa. Eli aika paska ja epäreilu ehdotus, mutta ei toisaalta yllätä naiselta. Kun kaiken saa, niin sitä haluaa aina lisää. Se ongelma tässä yhteiskunnassa on; naisille on vain annettu liikaa ja nyt se vielä enemmän vaatiminen ei tahdo loppua.
Ei maksa, niiden lasten elatuksesta maksavat lasten isät oman osansa. Valtio maksaa vain maksukyvyttömien ja osin maksuhaluttomien miesten elatusmaksut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, jokainen meistä ollaan ihan vaan omista ratkaisuistamme vastuussa. Kivahan se olisi että Pena sanoisi että tottakai osallistun. Jos ei, sit Canna elää sen kanssa.
Mihin siis se Pentin vastuu jäi?
Miksi te naiset sössötätte edelleen siitä vastuusta, kun on päivänselvää että naisella ei tässä kuviossa ole niin halutessaan mitään vastuuta? Miksi miehellä pitäisi olla? Miksi naisen tulisi saada päättää yksinvaltiaana miehen vastuusta? Sama olisi jos isäksi kovasti haluava mies voisi pakottaa vastentahtoisen, vahingossa raskautuneen naisen synnyttämään puolestaan... hän voisi hoitaa lapsen, mutta nainen maksaisi sitten tietenkin elareita.
Heh, ei ole sama asia. Raskaus on riski terveydelle ja hengelle.
Panosten ollessa noin kovat kannattaa naisen varmaan pidättäytyä irtoseksistä tai huolehtia ehkäisystä pomminvarmasti. Vai mitä?
Totta kai, niin minä teen kun en lapsia halua. Nyt kuitenkin vastasin kommenttiin jossa verrattiin elarien maksamispakkoa synnytyspakkoon. Valoja tauluun.
Verrattiinko? Sun päässä ehkä.
Tässä suora lainaus kommentista josta puhutaan:
"Miksi naisen tulisi saada päättää yksinvaltiaana miehen vastuusta? Sama olisi jos isäksi kovasti haluava mies voisi pakottaa vastentahtoisen, vahingossa raskautuneen naisen synnyttämään puolestaan"
Oliko tuossa joku virhe? Noinhan se menee. Yhdyntä on todennäköisesti päätetty yksissä tuumin, mutta sen jälkeen nainen päättää kaikesta. Olisiko oikein, että mies päättäisi sen yhdynnän jälkeen kaikesta? "Olen aina halunnut isäksi, vaikket sinä haluakaan äidiksi niin sinähän synnytät ja maksat elareita minulle".
Mies saa päättää omasta kehostaan. Jos siinä alkaa kasvaa uusi elämä, mies saa päättää sen abortoinnista. Transmiehen kohdalla tämä on jopa fyysisesti mahdollista.
Kehollinen itsemääräämisoikeus on selvästi vaikea käsite monelle - tai ehkä vain yhdelle jankkaajalle?
Pakkosynnyttäminen on analogia miehen isäksi pakottamiselle. Kummassakin tilanteessa ihminen pakotetaan vanhemmaksi. Naisen pakottaminen - huono juttu, miehen pakottaminen - hyvä juttu. Jos itsemääräämisoikeuteen kajoaminen tuntuu pahalta, niin miksi isäksi pakottaminen ei tunnu pahalta?
Mitä fyysisiä kipuja, vaurioita, tulojen laskemista, elämän rajoittamista ja työkyvyttömyyttä koituu miehille elatusmaksuista?
Haluatko miettiä kysymyksesi uudelleen? Miksi miehen pitäisi maksaa itselleen täysin merkityksettömälle ja tuntemattolle naiselle ja tämän itselleen tuntemattomaksi jäävälle lapselle vastoin tahtoaan?
Miksi mies ei tutustu siihen lapseensa, jos harmittaa tuntemattomalle maksaa? Miksi naisen pitäisi maksaa miehenkin osuus?
Mikä miehen osuus? Sulla on varmaan joku hinta lapsellesi?
:D :D :D
MIEHEN OSUUS SEN LAPSEN ELÄMISEN KULUISTA. SEN LAPSEN JONKA HÄN ON MAAILMAAN TEHNYT.
AUTTAKAAAAAAAA
Niin mutta mikä se osuus on? Kuka sen äidin osuuden laskee? Ja mikä siitä on siittämisen osuus ja mikä sit sen synnyttämisen ja hoitamisen osuus? Miten sä määrität tän osuuden?
Tähän on ihan viranomaisilla kaavat olemassa, ne kyllä kertoo sitten sullekin jos kohdalle osuu.
Eli kunhan louskutit leukojasi. Jos sun mielestä perustelu miehen osuudelle on miehen osuus, kannattaa ehkä miettiä uudelleen.
:D joo, elatusvelvollisuutta ei ole koskaan maailmassa laskettu, ihan itse keksin että moiseen olis joku juridisesti pätevä prosessi olemassa. Hyvin sä vedät.
Sulla on varmaan joku syy sille ettet sä ymmärrä mistä puhutaan, mutta jos mäkin nyt jaksaisin vielä kerran yrittää.
1.Miksi miehen pitäisi maksaa?
2. Vastaat: miksi naisen pitäisi maksaa miehenkin osuus?
3. Mistä miehen osuudesta puhut?
4. Vastaat; No siitä lapsen elatuksesta.Katso kohta 1.
Mitä sieniä sä oot syöny vai etkö tosiaan osaa lukea? Kohtaan 1 vastasin että miehen pitää maksaa koska on osaltaan vastuussa lapsen olemassaolosta kun on sen mennyt siittämään. Ei siinä mitään sen monimutkaisempaa ja maksun määrät tulee ihan näppärästi laista elatuskyvyn mukaan.
Eli kuten sulle jo sanottiin, perustelit elarit elareilla ja siittämisellä. Sulta kuitenkin kysyttiin että miksi miehen pitäisi maksaa lapsesta, jonka vanhempi hän ei ole kuin pakosta.
Mutta ei se mitään, eiköhän tämä kehäpäätelmäsi ole jo aika loppuun kaluttu.
Sinähän se epätoivoissasi kehää kierrät, mikä on ihan ymmärrettävää kun asiaperusteluja ei ole ollut alun perinkään. Mutta onhan sekin tapa "keskustella", että vääristelee kaiken sanotun omien harhojensa kautta eikä ilmeisesti edes lue vastausta vaan keksii sen päästään. Sinänsä positiivista, että panemaan sillä logiikalla tuskin koskaan pääsee, jää teorian tasolle sulla nämä ongelmat.
Jos sä haluat miettiä uudelleen vastauksesi, niin anna mennä. Vastaa kysymykseen äläkä selosta miten asia nyt on.
Miksi miehen pitäisi maksaa itselleen täysin merkityksettömälle ja tuntemattolle naiselle ja tämän itselleen tuntemattomaksi jäävälle lapselle vastoin tahtoaan?
Tässä kysytään perustelua elareille siittämisen perusteella.
Pikkasen on vaikea asiaperusteluja sulle antaa, kun sä et vastaa itse kuin ihan typerällä jargonilla.
Miksi äiti, miksi , miksi , mäen haluuuuuuuu....
Kuulostat kolme vuotiaalta kakaralta. Jos vahingossa saat jonkun raskaaksi (mitä ei varmaan tapahdu, koska et saa kumminkaan ja olet joka tapauksessa käynyt salvaamassa itsesi) niin sulle pitäisi määrätä 10-kertaiset maksut huonon geeniperimän vuoksi. Rikoshan se on tuollaista siementä kylvää.
😅 Hyökkäys on paras puolustus. Eli myönnät ettei laille ole mitään perusteluita. Tällöin se laki pitäisi muuttaa.
Olen synnyttänyt kolme lasta ydinperheeseen eikä elareita maksella. Mites sulla?
Minkä sä toivoisit menevän hänelle perille? Sun mielipiteen siitä ettei pidäkään? Vai oletko tuottanut jotain muutakin älyllistä?
-eri