Isäksi vasten tahtoaan (yhden illan jutusta vs parisuhteessa)
Ehkäisyn pettäessä yleensä nainen päättää yksin, pitääkö lapsen vai ei, sattuipa tilanne parisuhteessa tai yhden yön jutussa. Tilanne ei ole tasa-arvoinen biologisista syistä, vain koska naispuolisella sattuu olemaan se kohtu jossa lapsi alkaa kasvaa. Oletetaan vielä, että mies on käyttänyt kondomia, eli ei ole sokeasti luottanut naiseen hänen sanoessaan että huolehtii ehkäisystä, ja nainen sanonut itsekin ettei missään nimessä halua lapsia.
Yhden illan jutussa vahingon sattuessa, on melko yleistä, että isä ei juurikaan osallistu lapsen elämään, tai osallistuu vain vähän. Tätä ei valtaosa pidä mitenkään ihmeellisenä asiana, koska mies ei ole ollut yhdessä lapsen äidin kanssa, eikä täten 100% varmuudella ole halunnut lasta hänen kanssaan.
Jos taas parisuhteessa sattuu vastaava tilanne, että mies on tehnyt hyvin selväksi ettei lasta halua, ja lisäksi käyttänyt kumia ja silti vahinko sattuu ja nainen päättääkin yksin, että lapsi pidetään. Mies jää usein hetkeksi parisuhteeseen lapsen takia vaikka tietää, että lasta ei halua elämäänsä eikä varsinkaan tuon ihmisen kanssa. Kun sitten mies jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin (ellei heti) haluaa erota, ja muuttuu viikonloppuisäksi, tästä seuraa kauhea syyllistäminen, suunnilleen perheen hylkääjäksi nimitellään, ainakin sen äidin toimesta, ellei jopa ulkopuolistenkin suulla. Kuiskitaan selän takana, tyhmä tuokin pariskunta kun lapsi piti tehdä ja sen jälkeen heti erota. Kenelläkään ei käy mielessä että ehkäpä juuri siksi ero tulikin. Muussa tapauksessa olisi tullut vain vähän myöhemmin.
Näettekö tässä mitään ristiriitaa? Kummassakin tilanteessa mies on ilmaissut raskausuutisen jälkeen ettei lasta halua, ja sen vuoksi käyttänyt kondomiakin. Toisessa tilanteessa edellä mainituista mies saa paljon enemmän syyllistämistä osakseen. Eikö luulisikin, että siinä vaiheessa kun mies ilmaisee että hän ei lasta halua, ja nainen silti päättää sen pitää, täytyy naisen myös silloin ottaa se riski, että hän kasvattaa lapsen yksin, eikä lapsi välttämättä saa isäsuhdetta ollenkaan? Miten se on mieheltä hylkäämistä siinä vaiheessa, kun on alusta asti tehnyt selväksi, ettei halua isäksi?
Eikä tänne mitään ehkäisystä viisastelijoita kiitos, kaikki tietää sen että aina on seksissä raskauden mahdollisuus vaikka olisi kolme eri ehkäisymenetelmää käytössä samanaikaisesti, ja silti suunnilleen jokainen ihminen sitä seksiä ehkäisyn kanssa uskaltaa harrastaa. Nyt on kyse lähinnä moraalisesta näkökulmasta, onko mielestäsi oikein syyllistää miestä asiasta, johon hän on selkeästi kantansa ilmaissut siinä vaiheessa, kun aborttikin on vielä ollut mahdollinen? Entä onko ok olettaa, että tilanteen sattuessa parisuhteessa, miehen pitäisi tämän luottamuksen pettämisen jälkeen vielä luottaa naiseen? Parisuhteessa vielä luulisi, että kiinnostaa se oman rakkaan kumppanin kanta asiaan, eikä sitä sivuuteta täysin. Yhden yön jutussa tuon vielä ymmärtää, ettei naista sen tuntemattoman kanta kiinnosta. Asiallisia ajatuksia kiitos :)
Kommentit (1976)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, missä tilanteessa nainen pääsee vahinkoraskaudessa livahtamaan vastuusta ihan täysin ja kokonaan sillä tavalla, kuin mitä mahdollisuutta livahtaa kokonaan vastuusta ja elareista miehille nyt jotkut haluaa tässä keskustelussa?
Sä puhut vastuusta ihan kuin se olisi sama kuin vanhemmuus ja elatusvelvollisuus. Jos ne on sama asia, kaikki muu vastuunkanto on täysin irrallista ja irrelevanttia.
Juu, kaikki varmaan myöntää että nainen kovemmalle lasten teossa joutuu. Sekö tarkoittaa sitä että sit vanhemmuudessa pitää kompensoida?
Niin oliko sitä esimerkkiä tilanteesta, missä nainen pääsisi vahinkoraskauden vastuusta kokonaan, samalla tavalla kuin jotkut miehet nyt haluaisi päästä?
Raskauden keskeyttäminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jos lasta ei halua. Jos lapsen haluaa, mutta mies ei, niin silloin siitä voi myös huolehtia ja maksaa itse.
Höpöhöpö.
Eihän tuo mitään seurauksista livahtamaan pääsemistä ole.
Se nainen joutuu tekemään sen päätöksen abortista ja edelleen käymään läpi sen abortin.
Aborttiin liittyy kipua ja vuotoa, joka voi olla voimakastakin. Siitä puhumattakaan, jos kohtu ei tyhjenekään kunnolla ja joutuu kaavintaan.
Ja vaikka abortti on nykyään melko turvallinen, on siinä myös aina omat riskinsä.
Abortti voi olla myös henkisesti todella suuri kärsimys ja lisäksi niiden kokemusten kanssa pitää elää loppuelämä.Abortti ei siis todellakaan ole mitään vastuusta livahtamaan pääsemistä.
Ei susta vanhempaa tule vaikka menettäisit kohtusi abortissa.
Sekäänkö ei ole miesten mielestä mikään seuraus, jos menettää kohdun abortissa?
No huhhuh.
Näille miehille kaikista pahin on kai sitten elarien maksaminen.
Entä jos miehet voisi vaihtaa elarien maksamisen kivesten poistamiseen, kuohitsemiseen, olisiko se parempi vaihtoehto?
Vierailija kirjoitti:
Mies päättää ottaa riskin vanhemmuudesta siinä vaiheessa, kun työntää pippelin pimppiin.
Jokaiselle täysjärkiselle asia lienee selvä.
Papunetin sivuilla on muuten apukuvia kommunikaation tueksi, liittyen myös seksiin, jos asiaa on muuten vaikeaa ymmärtää.
Ja jos ei papunetin tarjonta riitä, niin lisätietoa saa varmasti esimerkiksi kehitysvammaliiton neuvonnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäksi vasten tahtoaan ei joudu kukaan. Kyllä sinä itse tiedät mihin olet siittimesi laittanut.
Joku noinkin pöljää kommenttia näköjään yläpeukutti.
Aika nuorta porukkaa täällä kirjoittelee selvästi, ette taida tajuta sitä ironiaa että moni näistä kommenteista on sitä samaa settiä mitä heiteltiin puolin ja toisin reilu puoli vuosisataa sitten. Roolit vain ovat vaihtuneet.
Tismalleen samoja argumentteja löytyy tästä ketjusta kuin abortin vastustajilta.
Älä harrasta seksiä, jos et halua lasta.
Aina voi tulla ehkäisystä ja steristäkin huolimatta raskaaksi, joka yhdynnästä voi tulla lapsi.
Harrasta seksiä vain sellaisen kanssa, jonka kanssa olet valmis hankkimaan lapsen, seksi on vain lisääntymistä varten.
Äidiksi ei voi tulla vasten tahtoaan, jos on suostunut seksiin.
Nyt pitää kantaa vastuu seksistä ja synnyttää se lapsi.Todellakin ironista että ne kommentit, joita aborttikeskustelussa halveksitaan naista alentavina, käyvätkin sitten perusteluiksi miehen pakottamiselle. Vai ovatko kaikki täällä abortin vastustajia koska vastustavat miehen elatuspakon poistamista?
Kyse on jokaisen kehollisesta itsemääräämisoikeudesta. Mies, joka vaatii saada päättää naisen puolesta abortista, vaatii itselleen määräysvaltaa naisen kehoon. Samoin kirkko tai muut öyhöt, jotka haluavat kontrolloida yksilön kehoa hänen itsensä puolesta.
Miehellä on oikeus päättää omasta kehostaan, siitä omasta sukusoluja syöksevästä siittimestä myös. Miehen ratkaisu raskauden riskin suhteen tehdään aikaisemmassa vaiheessa kun naisen vastaava - paitsi niissä maissa, jossa abortti ei ole mahdollinen.
Mikä tässä on niin monimutkaista?
Ei mikään, täysin selvää. Keho vaan ei liity vanhemmuuteen. Tee oma ketjusi kehoista.
Tilanne on tietenkin eri, koska naiselle raskaus on omassa kehossa tapahtuva eikä yhdessä koettu, mutta fyysisiä muutoksia vierestä seuraava juttu.
Aloituksen perusteella minulle jäi mielikuva siitä, että ongelma on syyllistävä puhe ja käytös (kolmansien osapuolien). Siihen auttaa ehkä vähän sama kuin perusongelmaan: kypsyys. Jos puheisiin reagoi kypsällä ja aikuismaisella tavalla, niin ne itseasiassa muuttuu aika epäolennaiseksi oman elämän kannalta. Sama toisinpäin - jos lakkaa itse natisemasta ja marisemasta siitä, mitä nainen on tai ei ole tehnyt ja ottaa aikuismaisen ja kypsän asenteen siihen, että on tullut suunnittelemattomasti ja ilman omaa tahtoa isäksi, niin sitä saattaa päätyä olemaan ihan hyvä isä siitä huolimatta.
Yhteiskunnan silmissä on aika paljon helpompaa olla ihailtu yh/viikonloppuisä kuin olla hyvä yh-äiti. Että siinä kohtaa on isällä rima matalammalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te naiset olette naurettavia. Puhutte koko ajan lapsen edusta, vaikka nimenomaan tarkoitatte omaa etuanne. Ei se lapsi välitä, vaikka äiti ei saisikaan mieheltä nyhdettyä muutamaa satasta kuukaudessa omiin menoihinsa. Ja koska äiti on (tietenkin) nykyaikainen, helvetin paljon miehiä älykkäämpi ja kyvykkäämpi, nainen, niin hän varmaan pystyy tienaamaan sen mukaisesti ja hoitamaan lapsen kustannukset itse. Tälläkin palstalla on kymmeniä lankoja missä todetaan yksiselitteisesti, ettei miehistä ole mihinkään. Osoittaa aikamoista empatiavajetta nyhtää surkimukselta rahaa.
Nyhtää omiin menoihinsa? :D Millä se lapsi elää jos se isän minimielari menee äidin menoihin? Voiko joku oikeasti olla noin ulapalla?
Pitäiskö sen äidin käydä vaikka töissä? Olisko mitään?
Lisään vielä, että jos äiti ei käy töissä eikä ole ammattia, niin silloin kannattaa varmaan miettiä, että synnyttääkö lapsen tuollaiseen tilanteeseen vai ei.
Yhyy! Niin kannattaa. Ja arvaa mitä, me emme voi päättää hänen puolestaan.
Maailma on täynnä ihmisiä, jotka tekevät muiden näkökulmasta käsittämättömiä ratkaisuja. Minusta holtiton pippelin sohiminen vieraisiin naisiin on yksi näistä ratkaisuista, samoin kuin vanhemmuuteen kykenemättömän miehen lapsen synnyttäminen. Mutta joskus ei ole vaihtoehtoa, kuten kierukkaesimerkistä huomaa. Tosin peniksen upottamiselle vieraaseen naiseen on aina vaihtoehto.
T. Vapaaehtoisesti lapseton yrittäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäksi vasten tahtoaan ei joudu kukaan. Kyllä sinä itse tiedät mihin olet siittimesi laittanut.
Joku noinkin pöljää kommenttia näköjään yläpeukutti.
Aika nuorta porukkaa täällä kirjoittelee selvästi, ette taida tajuta sitä ironiaa että moni näistä kommenteista on sitä samaa settiä mitä heiteltiin puolin ja toisin reilu puoli vuosisataa sitten. Roolit vain ovat vaihtuneet.
Tismalleen samoja argumentteja löytyy tästä ketjusta kuin abortin vastustajilta.
Älä harrasta seksiä, jos et halua lasta.
Aina voi tulla ehkäisystä ja steristäkin huolimatta raskaaksi, joka yhdynnästä voi tulla lapsi.
Harrasta seksiä vain sellaisen kanssa, jonka kanssa olet valmis hankkimaan lapsen, seksi on vain lisääntymistä varten.
Äidiksi ei voi tulla vasten tahtoaan, jos on suostunut seksiin.
Nyt pitää kantaa vastuu seksistä ja synnyttää se lapsi.Todellakin ironista että ne kommentit, joita aborttikeskustelussa halveksitaan naista alentavina, käyvätkin sitten perusteluiksi miehen pakottamiselle. Vai ovatko kaikki täällä abortin vastustajia koska vastustavat miehen elatuspakon poistamista?
Kyse on jokaisen kehollisesta itsemääräämisoikeudesta. Mies, joka vaatii saada päättää naisen puolesta abortista, vaatii itselleen määräysvaltaa naisen kehoon. Samoin kirkko tai muut öyhöt, jotka haluavat kontrolloida yksilön kehoa hänen itsensä puolesta.
Miehellä on oikeus päättää omasta kehostaan, siitä omasta sukusoluja syöksevästä siittimestä myös. Miehen ratkaisu raskauden riskin suhteen tehdään aikaisemmassa vaiheessa kun naisen vastaava - paitsi niissä maissa, jossa abortti ei ole mahdollinen.
Mikä tässä on niin monimutkaista?
Ei mikään, täysin selvää. Keho vaan ei liity vanhemmuuteen. Tee oma ketjusi kehoista.
Laitahan sinä puhelin pois. Välitunti loppui jo :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, missä tilanteessa nainen pääsee vahinkoraskaudessa livahtamaan vastuusta ihan täysin ja kokonaan sillä tavalla, kuin mitä mahdollisuutta livahtaa kokonaan vastuusta ja elareista miehille nyt jotkut haluaa tässä keskustelussa?
Sä puhut vastuusta ihan kuin se olisi sama kuin vanhemmuus ja elatusvelvollisuus. Jos ne on sama asia, kaikki muu vastuunkanto on täysin irrallista ja irrelevanttia.
Juu, kaikki varmaan myöntää että nainen kovemmalle lasten teossa joutuu. Sekö tarkoittaa sitä että sit vanhemmuudessa pitää kompensoida?
Niin oliko sitä esimerkkiä tilanteesta, missä nainen pääsisi vahinkoraskauden vastuusta kokonaan, samalla tavalla kuin jotkut miehet nyt haluaisi päästä?
Raskauden keskeyttäminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jos lasta ei halua. Jos lapsen haluaa, mutta mies ei, niin silloin siitä voi myös huolehtia ja maksaa itse.
Höpöhöpö.
Eihän tuo mitään seurauksista livahtamaan pääsemistä ole.
Se nainen joutuu tekemään sen päätöksen abortista ja edelleen käymään läpi sen abortin.
Aborttiin liittyy kipua ja vuotoa, joka voi olla voimakastakin. Siitä puhumattakaan, jos kohtu ei tyhjenekään kunnolla ja joutuu kaavintaan.
Ja vaikka abortti on nykyään melko turvallinen, on siinä myös aina omat riskinsä.
Abortti voi olla myös henkisesti todella suuri kärsimys ja lisäksi niiden kokemusten kanssa pitää elää loppuelämä.Abortti ei siis todellakaan ole mitään vastuusta livahtamaan pääsemistä.
Ei susta vanhempaa tule vaikka menettäisit kohtusi abortissa.
Sekäänkö ei ole miesten mielestä mikään seuraus, jos menettää kohdun abortissa?
No huhhuh.
Näille miehille kaikista pahin on kai sitten elarien maksaminen.
Entä jos miehet voisi vaihtaa elarien maksamisen kivesten poistamiseen, kuohitsemiseen, olisiko se parempi vaihtoehto?
Mitä sä selität? Tottakai se on seuraus abortista ja ihan hirveä sellainen. Vanhemmuuskeskustelu nyt vaan ei ole mikään kilpailu seurauksista tai kauheuksista.
Miksi miehiä pitäisi vahingoittaa sen vuoksi että he eivät ole naisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies päättää ottaa riskin vanhemmuudesta siinä vaiheessa, kun työntää pippelin pimppiin.
Jokaiselle täysjärkiselle asia lienee selvä.
Papunetin sivuilla on muuten apukuvia kommunikaation tueksi, liittyen myös seksiin, jos asiaa on muuten vaikeaa ymmärtää.Ja jos ei papunetin tarjonta riitä, niin lisätietoa saa varmasti esimerkiksi kehitysvammaliiton neuvonnasta.
Juu, niin tekee, hyvä jos olet sen nyt sisäistänyt. Nyt ei kuitenkaan puhuta pippeleistä ja pimpeistä vaan siitä onko ok vanhemmaksi pakottaa.
Tosi kiva että olet saanut apua papunetistä ja liitostasi. Jatka vaan opiskelua niin jossain vaiheessa helpottaa sen pointin löytäminen keskusteluista.

Tässä keskustelussa on kyse biologisesta vanhemmuudesta ja siitä seuraavasta elatusvelvollisuudesta. Sosiaalinen vanhemmuus on asia ihan erikseen, ja siihenhän mikään ei miehiä pakotakaan. Sen sijaan biologinen vanhemmuus, ja edelleen elatusvelvollisuus, määräytyy sillä hetkellä, kun mies laittaa pippelin pimppiin ja ottaa tietoisesti riskin mahdollisesta raskaudesta.
Mitä kohtaa tässä et ymmärrä?

Sinulle ei ilmeisesti ollut apua noitakaan, kun et vieläkään ymmärrä, mitä pippelin laittamisesta pimppiin voi seurata.
Siitä voi seurata raskaus, missä olet lapsen biologinen isä.
Biologisella isällä on lain määrittelemät vastuut, ne minimielarit. Sen sijaan sosiaaliseksi, varsinaiseksi vanhemmaksi kukaan ei miehiä pakota. Esimerkiksi tapaamaan pakottaminen ei ole mahdollista. En siis lähtisi inisemään, miten yritetään pakottaa vanhemmaksi.

Tämän epäreiluudestahan tässä on koko ajan kiistelty. Kuka on väittänyt ettei raskaus ala seksistä tai etteikö siittäjä olisi biologinen isä tai etteikö nykylaki sitä biologista isää vanhemmaksi ja elättäjäksi leipoisi?
Ei kukaan
Tämä nyt vaan on asia, joka ei keikkien mielestä todellakaan ole perusteltu ja oikein.
Mitä sä et ymmärrä?

Juu, ei moni muukaan. Näitä vanhemmaksi pakotettuja nyt kuitenkin on olemassa, halusit tai et. Ja tällainen henkilö saa valittaa, jos kokee asian vääräksi. Ja jokainen ihan ilman omakohtaista kokemusta tai kaunaa, saa olla samaa mieltä hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäksi vasten tahtoaan ei joudu kukaan. Kyllä sinä itse tiedät mihin olet siittimesi laittanut.
Joku noinkin pöljää kommenttia näköjään yläpeukutti.
Aika nuorta porukkaa täällä kirjoittelee selvästi, ette taida tajuta sitä ironiaa että moni näistä kommenteista on sitä samaa settiä mitä heiteltiin puolin ja toisin reilu puoli vuosisataa sitten. Roolit vain ovat vaihtuneet.
Tismalleen samoja argumentteja löytyy tästä ketjusta kuin abortin vastustajilta.
Älä harrasta seksiä, jos et halua lasta.
Aina voi tulla ehkäisystä ja steristäkin huolimatta raskaaksi, joka yhdynnästä voi tulla lapsi.
Harrasta seksiä vain sellaisen kanssa, jonka kanssa olet valmis hankkimaan lapsen, seksi on vain lisääntymistä varten.
Äidiksi ei voi tulla vasten tahtoaan, jos on suostunut seksiin.
Nyt pitää kantaa vastuu seksistä ja synnyttää se lapsi.Todellakin ironista että ne kommentit, joita aborttikeskustelussa halveksitaan naista alentavina, käyvätkin sitten perusteluiksi miehen pakottamiselle. Vai ovatko kaikki täällä abortin vastustajia koska vastustavat miehen elatuspakon poistamista?
Minä kannatan valinnanvapautta valita abortti. En kieltoa enkä pakkoa, vaan sitä että on vapaus valita. Mies tekee valinnan työntäessään siittimen emättimeen, naisella on mahdollisuus takaporttiin vielä hieman myöhemmin.
Mutta eihän mies voi koskaan päättää lapsettomuudestaan, koska kaikki ehkäisy ja sterit voivat pettää. Eli isäksi pakotetaan vaikka olisi toiminut oikein.

Ja tätä biologisesta isästä tulee elatusvelvollinen-kohtaahan täällä kritisoidaan. Ja ihan vain siksi että sitä perustellaan vastuunkannolla siitä lapsesta, se kun on täysin sitä ns. sosiaalista tai psykologista vanhemmuutta se.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, missä tilanteessa nainen pääsee vahinkoraskaudessa livahtamaan vastuusta ihan täysin ja kokonaan sillä tavalla, kuin mitä mahdollisuutta livahtaa kokonaan vastuusta ja elareista miehille nyt jotkut haluaa tässä keskustelussa?
Sä puhut vastuusta ihan kuin se olisi sama kuin vanhemmuus ja elatusvelvollisuus. Jos ne on sama asia, kaikki muu vastuunkanto on täysin irrallista ja irrelevanttia.
Juu, kaikki varmaan myöntää että nainen kovemmalle lasten teossa joutuu. Sekö tarkoittaa sitä että sit vanhemmuudessa pitää kompensoida?
Niin oliko sitä esimerkkiä tilanteesta, missä nainen pääsisi vahinkoraskauden vastuusta kokonaan, samalla tavalla kuin jotkut miehet nyt haluaisi päästä?
Raskauden keskeyttäminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jos lasta ei halua. Jos lapsen haluaa, mutta mies ei, niin silloin siitä voi myös huolehtia ja maksaa itse.
Höpöhöpö.
Eihän tuo mitään seurauksista livahtamaan pääsemistä ole.
Se nainen joutuu tekemään sen päätöksen abortista ja edelleen käymään läpi sen abortin.
Aborttiin liittyy kipua ja vuotoa, joka voi olla voimakastakin. Siitä puhumattakaan, jos kohtu ei tyhjenekään kunnolla ja joutuu kaavintaan.
Ja vaikka abortti on nykyään melko turvallinen, on siinä myös aina omat riskinsä.
Abortti voi olla myös henkisesti todella suuri kärsimys ja lisäksi niiden kokemusten kanssa pitää elää loppuelämä.Abortti ei siis todellakaan ole mitään vastuusta livahtamaan pääsemistä.
Ei susta vanhempaa tule vaikka menettäisit kohtusi abortissa.
Sekäänkö ei ole miesten mielestä mikään seuraus, jos menettää kohdun abortissa?
No huhhuh.
Näille miehille kaikista pahin on kai sitten elarien maksaminen.
Entä jos miehet voisi vaihtaa elarien maksamisen kivesten poistamiseen, kuohitsemiseen, olisiko se parempi vaihtoehto?
Mitä sä selität? Tottakai se on seuraus abortista ja ihan hirveä sellainen. Vanhemmuuskeskustelu nyt vaan ei ole mikään kilpailu seurauksista tai kauheuksista.
Miksi miehiä pitäisi vahingoittaa sen vuoksi että he eivät ole naisia?
Tässä keskustelussa on kyse biologisesta vanhemmuudesta ja siitä seuraavasta elatusvelvollisuudesta. Sosiaalinen vanhemmuus on asia ihan erikseen, ja siihenhän mikään ei miehiä pakotakaan. Sen sijaan biologinen vanhemmuus, ja edelleen elatusvelvollisuus, määräytyy sillä hetkellä, kun mies laittaa pippelin pimppiin ja ottaa tietoisesti riskin mahdollisesta raskaudesta.
Mitä kohtaa tässä et ymmärrä?
Tämän epäreiluudestahan tässä on koko ajan kiistelty. Kuka on väittänyt ettei raskaus ala seksistä tai etteikö siittäjä olisi biologinen isä tai etteikö nykylaki sitä biologista isää vanhemmaksi ja elättäjäksi leipoisi?
Ei kukaan
Tämä nyt vaan on asia, joka ei keikkien mielestä todellakaan ole perusteltu ja oikein.
Mitä sä et ymmärrä?
Mikä tässä on mielestäsi se epäreiluus?
Se että yhdynnästä voi seurata raskaus?
Kannattaa valittaa evoluutiolla, eikä marista täällä.
Lapsen saaminen ei ole maailman pahin asia, kuten jotkut luulevat. Ei se tuhoa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäksi vasten tahtoaan ei joudu kukaan. Kyllä sinä itse tiedät mihin olet siittimesi laittanut.
Joku noinkin pöljää kommenttia näköjään yläpeukutti.
Aika nuorta porukkaa täällä kirjoittelee selvästi, ette taida tajuta sitä ironiaa että moni näistä kommenteista on sitä samaa settiä mitä heiteltiin puolin ja toisin reilu puoli vuosisataa sitten. Roolit vain ovat vaihtuneet.
Tismalleen samoja argumentteja löytyy tästä ketjusta kuin abortin vastustajilta.
Älä harrasta seksiä, jos et halua lasta.
Aina voi tulla ehkäisystä ja steristäkin huolimatta raskaaksi, joka yhdynnästä voi tulla lapsi.
Harrasta seksiä vain sellaisen kanssa, jonka kanssa olet valmis hankkimaan lapsen, seksi on vain lisääntymistä varten.
Äidiksi ei voi tulla vasten tahtoaan, jos on suostunut seksiin.
Nyt pitää kantaa vastuu seksistä ja synnyttää se lapsi.Todellakin ironista että ne kommentit, joita aborttikeskustelussa halveksitaan naista alentavina, käyvätkin sitten perusteluiksi miehen pakottamiselle. Vai ovatko kaikki täällä abortin vastustajia koska vastustavat miehen elatuspakon poistamista?
Minä kannatan valinnanvapautta valita abortti. En kieltoa enkä pakkoa, vaan sitä että on vapaus valita. Mies tekee valinnan työntäessään siittimen emättimeen, naisella on mahdollisuus takaporttiin vielä hieman myöhemmin.
Mutta eihän mies voi koskaan päättää lapsettomuudestaan, koska kaikki ehkäisy ja sterit voivat pettää. Eli isäksi pakotetaan vaikka olisi toiminut oikein.
Kukaan ei pakota työntämään pippeliä lisääntymisikäisten naisten pimppeihin.
Se työntäminen on täysin oma valinta, ja sillä on omat seurauksensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, missä tilanteessa nainen pääsee vahinkoraskaudessa livahtamaan vastuusta ihan täysin ja kokonaan sillä tavalla, kuin mitä mahdollisuutta livahtaa kokonaan vastuusta ja elareista miehille nyt jotkut haluaa tässä keskustelussa?
Sä puhut vastuusta ihan kuin se olisi sama kuin vanhemmuus ja elatusvelvollisuus. Jos ne on sama asia, kaikki muu vastuunkanto on täysin irrallista ja irrelevanttia.
Juu, kaikki varmaan myöntää että nainen kovemmalle lasten teossa joutuu. Sekö tarkoittaa sitä että sit vanhemmuudessa pitää kompensoida?
Niin oliko sitä esimerkkiä tilanteesta, missä nainen pääsisi vahinkoraskauden vastuusta kokonaan, samalla tavalla kuin jotkut miehet nyt haluaisi päästä?
Raskauden keskeyttäminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jos lasta ei halua. Jos lapsen haluaa, mutta mies ei, niin silloin siitä voi myös huolehtia ja maksaa itse.
Höpöhöpö.
Eihän tuo mitään seurauksista livahtamaan pääsemistä ole.
Se nainen joutuu tekemään sen päätöksen abortista ja edelleen käymään läpi sen abortin.
Aborttiin liittyy kipua ja vuotoa, joka voi olla voimakastakin. Siitä puhumattakaan, jos kohtu ei tyhjenekään kunnolla ja joutuu kaavintaan.
Ja vaikka abortti on nykyään melko turvallinen, on siinä myös aina omat riskinsä.
Abortti voi olla myös henkisesti todella suuri kärsimys ja lisäksi niiden kokemusten kanssa pitää elää loppuelämä.Abortti ei siis todellakaan ole mitään vastuusta livahtamaan pääsemistä.
Ei susta vanhempaa tule vaikka menettäisit kohtusi abortissa.
Sekäänkö ei ole miesten mielestä mikään seuraus, jos menettää kohdun abortissa?
No huhhuh.
Näille miehille kaikista pahin on kai sitten elarien maksaminen.
Entä jos miehet voisi vaihtaa elarien maksamisen kivesten poistamiseen, kuohitsemiseen, olisiko se parempi vaihtoehto?
Mitä sä selität? Tottakai se on seuraus abortista ja ihan hirveä sellainen. Vanhemmuuskeskustelu nyt vaan ei ole mikään kilpailu seurauksista tai kauheuksista.
Miksi miehiä pitäisi vahingoittaa sen vuoksi että he eivät ole naisia?
Tässä keskustelussa on kyse biologisesta vanhemmuudesta ja siitä seuraavasta elatusvelvollisuudesta. Sosiaalinen vanhemmuus on asia ihan erikseen, ja siihenhän mikään ei miehiä pakotakaan. Sen sijaan biologinen vanhemmuus, ja edelleen elatusvelvollisuus, määräytyy sillä hetkellä, kun mies laittaa pippelin pimppiin ja ottaa tietoisesti riskin mahdollisesta raskaudesta.
Mitä kohtaa tässä et ymmärrä?
Tämän epäreiluudestahan tässä on koko ajan kiistelty. Kuka on väittänyt ettei raskaus ala seksistä tai etteikö siittäjä olisi biologinen isä tai etteikö nykylaki sitä biologista isää vanhemmaksi ja elättäjäksi leipoisi?
Ei kukaan
Tämä nyt vaan on asia, joka ei keikkien mielestä todellakaan ole perusteltu ja oikein.
Mitä sä et ymmärrä?
Mikä tässä on mielestäsi se epäreiluus?
Se että yhdynnästä voi seurata raskaus?Kannattaa valittaa evoluutiolla, eikä marista täällä.
Kukahan marisee? Abortti on kauheeta ja synnytyksessä repeää ja raskaus on riski jne.
Kannattaa valittaa evoluutiollE, eikä marista täällä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on mielestäsi se epäreiluus?
Se että yhdynnästä voi seurata raskaus?Kannattaa valittaa evoluutiolla, eikä marista täällä.
Epäreiluus on se, että raskaudesta voi seurata 17 vuoden elatusmaksut vastentahtoiselle miehelle. Elatusmaksuilla on valitettavasti hyvin vähän tekemistä evoluution kanssa. Ja muistaisittepa naiset tuon evoluution ja biologian silloinkin, kun niillä selitetään naiselle epäedullisia asioita.