Lue keskustelun säännöt.
Lapsi jätetään jatkuvasti kaveriporukan ulkopuolelle, eikä koulu tee asialle mitään!
20.04.2023 |
Eikä lasten vanhemmat näe asiassa ongelmaa. Mitä tässä voi enää tehdä?
Kommentit (340)
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei aivan pidä paikkaansa, työssäni olen kohdannut lapsia, jotka ovat tulleet kertomaan mikäli joku on jätetty yksin, syitä on sitten voitu lähteä etsimään ja mukavasti lapsi on taas löytänyt kaverin, kiusaamisesta on myös ilmoittanut joku tarkkanäköinen lapsi. Älkää aliarvioiko lasten empatiataitoja, niitä joko on tai ei. Täällä suuri osa, ilmeisesti aikuisina itseään pitävistä osoittautuu tunnekylmiksi jopa narsistisiksi, loputtoman mustavalkoisiksi ajatusmaailmaltaan. Ei ihme, että omena ei sitten kauas puusta putoa.
Ei se ole tunnekylmyyttä ymmärtää, että asioihin voi vaikuttaa vain tiettyyn rajaan saakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se on niin, että kun joku johtajatyyppi päättää jättää jonkun toisen lapsen porukan ulkopuolelle, niin muiden on helpompi mennä tämän tyypin piireihin, kun sen ulkopuolelle jätetyn. Siinä on ikäänkuin turvassa, eipä joudu itse kokemaan samaa kohtaloa, kuin tuo porukasta eristetty.
Kun näitä vastauksia lukee, niin kauhulla sitä jo odottaa, millainen tämä maa on esim.kymmenen vuoden päästä. Kuinka vaikeaa nykyään on opettaa lapsilleen empatiaa toista ihmistä kohtaan! Itse olen lapsilleni pienestä asti pitänyt kasvatuksessani ohjenuorana niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin on oppi mennyt perille, ja pärjääviä, sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia nuoria sikuisia heistä on tullut. Olen ylpeä.
Jos enemmän keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, nykyajan someaddiktion sijaan, niin maailma olisi luultavasti paljon miellyttävämpi paikka elää ja olla.
Ugh, olen puhunut 😇Mutta miksi se johtajatyyppi yhtäkkiä päättää niin?
Oliko sinun lapsesi siis kaveri ihan kaikkien kanssa? Teillä kävi päiväkotiaikaan 20 eri lasta leikkimässä ja alakoulussa jo tuplasti? Jos hän ei viettänyt vapaa-aikaansa jonkun kanssa, niin kenen ja miksi?
Kuten monta kertaa tässä kirjoitettu: ketään ei saa kohdella ikävästi. Yhteistyötä tehdään kaikkien kanssa valikoimatta. Koulun pihassa on koulun säännöt ja pallopeliin otetaan kaikki halukkaat mukaan, kunhan pelaavat yhteisten sääntöjen mukaan. Mutta joku kaverikirjan täyttäminen tai vapaa-ajan leikit -oletko todella sitä mieltä, että omat lapsesi kutsuivat kaikki mukaan, aivan kaikki?
En ole noin väittänytkään, mutta olen opettanut sen, että kaikkia tulisi kohdella, kuten itseään toivoisi kohdeltavan. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi olla ystävä kaikkien kanssa, mutta kyllä, meillä se tarkoitti sitä, että ketään ei joukkotyrmätä jättämällä yksi selkeästi kaiken porukan ulkopuolelle.
Mitä se siis nyt käytännössä on se "kaiken porukan ulkopuolelle jättäminen" johon vanhemmilta ja koululta toivottaisi puuttumista?
Jos kyse on siitä, ettei ryhmätyöhön oteta yhtä mukaan, tai hän vastoin omaa tahtoaan seisoo välitunnit aina yksin, hänelle ei puhuta ruokalassa tms, niin ilman muuta tulee puuttua. Sehän on jo koulun työelämään valmentavan velvollisuuden mukaista!
Mutta ymmärsin, että kysymys on siitä, ettei kaveriporukka ota enää mukaan vapaa-ajan touhuihin, miten siihen siis pitäisi puuttua? Mitäpä jos se kaveriporukka puhuu vastakkaisesta sukupuolesta, ihastumisista, diskoista, meikeistä jne ja tämä yksi sitten haluaisi leikkiä pet-shopia?
Vastaavasti mun pitäisi alkaa hengata jonkun bilehileen kanssa kun itse viihdyn ennemmin mökillä ja luonnossa? Siis jos hän ei löydä muuta yökerhoilu seuraa? Kumman valitseman aktiviteetin mukaan mennään?
Mä en ala enempää rautalangasta vääntämään, koska sunlaistes kanssa se on aivan turhaa.
Jos nyt luit aloitusta lainkaan, tietäisit mistä puhun.
Sun ei tartte hengata yhtään kenenkään kanssa, mutta se, että ryhmäpaine saa muut jättämään yhden kokonaan porukan ulkopuolelle, on vallankäyttöä väärällä tapaa. Mutta sunlaisten mielestä on ihan ok, niin kauan kun kyseessä ei ole oma lapsesi. Säälittävää omaan napaan tuijottamista!
Ap siis on selittänyt tilannetta laveammin aloituksen jälkeen..
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään kiusaajien vanhemmat eivät koe tarvetta puuttua, näkevät lapsensa "voittajina" ja pskat "luusereista" - mutta näinhän äänestitte, joten kai ok?
Et sunkaan sä nyt luule, että Marinin hallitus poistaa kiusaamisen. Eihän se poistanut! Se ei pannut tikkua ristiin vaan sääti epäonnistuneen toisen asteen pakollisuuden, kun olisi pitänyt uudistaa nimenomaan opintien alkupäätö ja eettistä kasvatusta siellä! Andersson mokasi, samoin Marin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori mut lapsia ei voi pakottaa tai vaatia olemaan kaveri, sellainen opettaa taas sille pakotetulle ihan vääriä asioita ja ei ole oikeaa kaveruutta. Sun lapsessa valitettavasti on jotain mikä v tuttaa muita lapsia, eikä sille oikein voi mitään. Hyvällä tuurilla hänelle löytyy kaveri kyllä ajan kanssa mutta sitä ei voi pakottaa. Ehkä jostain muualta kuin koulusta.
Tarvii näin vanhempana sanoa että jos mun lapsi sanoisi mulle että häntä v*tuttaa joku toinen lapsi koulussa ja ei häntä kiinosta onko tämä lapsi yksin, niin kokisin suurta epäonnistumista kasvatuksessa (oletan että tämä syrjitty ei ole kiusaaja)
En pakottaisi olemaan kaveri mutta juttelisin kyllä lapsen kanssa ja pyytäisin hetkeksi pysähtymään ja miettimään miltä itsestä tuntuisi olla tuossa tilanteessa.
Kysyisin olisiko ylitsepääsemätöntä välitunnilla pyytää porukkaan mukaan.Kirjoitin tuosta poikani synttärijärjestelystä pari kommenttia sitten. Synttäreille tosiaan tuli muutaman kerran mukaan pari luokkakaveria, joita poikani ei oma-aloitteisesti olisi kutsunut. Hän kysyi multa miksi pojat pitää kutsua kun eivät ole hänen kavereita. Vastasin, että jospa niistä tulee kaverit ja jos ei niin mitä se sinua haittaa, että ne on mukana, on mulla varaa ostaa limumukillinen ja herkkuja parille "ylimääräiselle". Ei mitään, pojat tuli ja kukaan ei kärsinyt. Ainoa vaan, että toinen pojista varsinkaan ei puhunut kenellekään eikä oikein osallistunut leikkeihin. Joskus jo yläkoulun aikana juteltiin tuosta pojasta omani kanssa; hän menestyy erinomaisen hyvin koulussa ja harrastaa isänsä kanssa eräilyä. Hän ei yhäkään halua kavereita, ilmeisesti. Toisesta pojasta tulikin hetkeksi kaveri, mutta alkoi olla liikaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita poikani mieleen ja myöhemmin ajautuikin vähän epämääräiseen seuraan.
Olisikohan tuon puhumattoman pojan kohdalla kyse ollut mutismista? Siinähän ei ole kyse siitä, ettei henkilö haluaisi puhua tai saada kavereita, vaan siitä, ettei pysty, vaikka haluaisikin. Toki vaikeaahan silloin on kavereita saada ja toisaalta vaikea muidenkaan häneen tutustua. Voi tietysti olla esim. jostain muustakin sairaudesta kyse tai sitten viihtyy yksin. Kiva, että kutsuitte synttäreille kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?
Kyse on viidesluokkaisista jo.
Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap
Empä tiedä mikä on muuttuneen käytöksen syynä. Kuulostaahan tuo pahalta.
Taisit sanoa aiemmassa kommentissa puhuneesi vanhempien kanssa asiasta. Selvisikö syy muuttuneelle kohtelulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se on niin, että kun joku johtajatyyppi päättää jättää jonkun toisen lapsen porukan ulkopuolelle, niin muiden on helpompi mennä tämän tyypin piireihin, kun sen ulkopuolelle jätetyn. Siinä on ikäänkuin turvassa, eipä joudu itse kokemaan samaa kohtaloa, kuin tuo porukasta eristetty.
Kun näitä vastauksia lukee, niin kauhulla sitä jo odottaa, millainen tämä maa on esim.kymmenen vuoden päästä. Kuinka vaikeaa nykyään on opettaa lapsilleen empatiaa toista ihmistä kohtaan! Itse olen lapsilleni pienestä asti pitänyt kasvatuksessani ohjenuorana niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin on oppi mennyt perille, ja pärjääviä, sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia nuoria sikuisia heistä on tullut. Olen ylpeä.
Jos enemmän keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, nykyajan someaddiktion sijaan, niin maailma olisi luultavasti paljon miellyttävämpi paikka elää ja olla.
Ugh, olen puhunut 😇Mutta miksi se johtajatyyppi yhtäkkiä päättää niin?
Oliko sinun lapsesi siis kaveri ihan kaikkien kanssa? Teillä kävi päiväkotiaikaan 20 eri lasta leikkimässä ja alakoulussa jo tuplasti? Jos hän ei viettänyt vapaa-aikaansa jonkun kanssa, niin kenen ja miksi?
Kuten monta kertaa tässä kirjoitettu: ketään ei saa kohdella ikävästi. Yhteistyötä tehdään kaikkien kanssa valikoimatta. Koulun pihassa on koulun säännöt ja pallopeliin otetaan kaikki halukkaat mukaan, kunhan pelaavat yhteisten sääntöjen mukaan. Mutta joku kaverikirjan täyttäminen tai vapaa-ajan leikit -oletko todella sitä mieltä, että omat lapsesi kutsuivat kaikki mukaan, aivan kaikki?
En ole noin väittänytkään, mutta olen opettanut sen, että kaikkia tulisi kohdella, kuten itseään toivoisi kohdeltavan. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi olla ystävä kaikkien kanssa, mutta kyllä, meillä se tarkoitti sitä, että ketään ei joukkotyrmätä jättämällä yksi selkeästi kaiken porukan ulkopuolelle.
Mitä se siis nyt käytännössä on se "kaiken porukan ulkopuolelle jättäminen" johon vanhemmilta ja koululta toivottaisi puuttumista?
Jos kyse on siitä, ettei ryhmätyöhön oteta yhtä mukaan, tai hän vastoin omaa tahtoaan seisoo välitunnit aina yksin, hänelle ei puhuta ruokalassa tms, niin ilman muuta tulee puuttua. Sehän on jo koulun työelämään valmentavan velvollisuuden mukaista!
Mutta ymmärsin, että kysymys on siitä, ettei kaveriporukka ota enää mukaan vapaa-ajan touhuihin, miten siihen siis pitäisi puuttua? Mitäpä jos se kaveriporukka puhuu vastakkaisesta sukupuolesta, ihastumisista, diskoista, meikeistä jne ja tämä yksi sitten haluaisi leikkiä pet-shopia?
Vastaavasti mun pitäisi alkaa hengata jonkun bilehileen kanssa kun itse viihdyn ennemmin mökillä ja luonnossa? Siis jos hän ei löydä muuta yökerhoilu seuraa? Kumman valitseman aktiviteetin mukaan mennään?
Mä en ala enempää rautalangasta vääntämään, koska sunlaistes kanssa se on aivan turhaa.
Jos nyt luit aloitusta lainkaan, tietäisit mistä puhun.
Sun ei tartte hengata yhtään kenenkään kanssa, mutta se, että ryhmäpaine saa muut jättämään yhden kokonaan porukan ulkopuolelle, on vallankäyttöä väärällä tapaa. Mutta sunlaisten mielestä on ihan ok, niin kauan kun kyseessä ei ole oma lapsesi. Säälittävää omaan napaan tuijottamista!
ei aloituksessa kerrota niin. Aloittaja kertoo myöhemmin, että lapsi on ollut vasta yökylässä näiden kavereiden luona, nyt ei mahdu enää porukkaan. Loppu on spekulointia; onko joku leffojen mean girl, joka lietsoo kaikki yhtä vastaan, onko tullut riitaa, onko erilaiset mielenkiinnon aiheet, emme tiedä.
Olen kirjoittanut tähän ketjuun ainakin kolme viestiä, jossa olen kertonut poikani haasteista sosiaalisissa suhteissa, joten äläpä ala uhriutumaan, etten tietäisi mistä puhun. Olen vaan peruspersoonaltani ihminen joka selvittää asiat, katsoo eteenpäin, eikä jää kiinni uhrin asemaan. Ja tällä lähestymistavalla entisestä ehkä kiusatusta, joka pantiin muiden poikien toimesta tekemään hölmöilyjä, kuten pissaamaan leikkihuoneen nurkkaan jne, on tullut reilu ja kiva nuori mies, jolla on kymmeniä kavereita ja muutama pitkäaikainen ystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?
Kyse on viidesluokkaisista jo.
Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap
Kyse on VASTA viidesluokkaisista, ei he ole vielä aikuisia, jotka osaavat toimia aikuisen tavoin. Elämällä on sen verran kiero huumorintaju, että se tuo mukanaan myös niitä ikäviä asioita. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisa asioita pitäisi opetella kohtaamaan?
Olet selkeästi vanhempi, jonka lapset ovat näin julmia, mitä ap kirjoitti.
Tunnen pistoksen sydämessä, kun muistan miten oma lapsi pahimmillaan oksensi koulukiusattuna. Muutimme toiselle paikkakunnalle kiusatun lapsemme ollessa 5 luokkalainen. Sairasta!kiusaaminen on asia erikseen, tässä puhutaan nyt siitä, ettei tahdo löytyä kaveria.
Lapseni kaverit olivat hänen ollessa sairaana ja matkalla keksineet tällaisen "jengin", johon oli sitten otettu sama määrä tyttöjä mukaan kuin oli poikiakin. Välttelivät whatsap-ryhmässä kertomasta mihin olivat menneet, mutta poika kävi koulun kentällä etsimässä seuraa ja siellä oli tämä porukkakin. Poika sai sitten kuulla, ettei kuulu tähän jengiin ja tuli täydellä huutoitkulla kotiin. Elettiin juurikin nelos- ja vitosluokan välistä kesää. Kamalaltahan se tuntui, mutta koitin pojalle sanottaa sitä, että toisilla on nyt tällainen peli kesken ja siihen peliin ei nyt tarvita lisää osallistujia. Ihan niin kuin vaikka nelinpeli jossain videopelissä. Kyllä se ohi menee. Ja menihän se ohi. Jonkun päivän keuli koulun pihassa jonkun etäisemmän kaverin seurassa tai yksin ja sitten pikkuhiljaa alkoi "jengi"homma hajota ja vanhat kaveritkin olla tavoitettavissa.
Pointti oli se, että vanhemman kuuluu avata asiaa, ettei sinussa ihmisenä ole mitään vikaa, vaan toisilla on nyt vaan muut touhut ja mielenkiinnon aiheet. Varovasti tunnustella onko taustalla jotain riitaa tai muuta selvitettävää asiaa, jotain opittavaa omassa vuorovaikutuksessa. Ja sitten ohjata toiseen aktiviteettiin, ettei nuoruus kulu märehtiessä niitä kavereita jotka ei ottaneet porukkaan.
Tämä on sinun kertomus ja lapsesi kokemus, onnittelen että oli näinkin nopeasti solmu auki. Kun asia pitkittyy, niin se yleensä mutkistuu, eikä silloin se märehtiminenkään ole mitenkään ihmeteltävää. Kiusaamisesta ja eristämisestäkin voi selvitä, kuin minunkin nuoreni kohdalla. Rankkaa oli. Vanhempina kannattaa olla tukena kuin muuri, kuunneltava lasta. Mahdollistettava kaikkea hyvää lapselle. Löytyy kuin itsestään niitä oikeita kavereita ja ystäviä, saa näkemystä muunkinlaisesta elämästä kuin ahtaissa rajoissa elämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi luoja mitä kommentteja ja mitä kiusaajia palsta pullollaan. Ei ihme että Suomessa on niin paljon kiusaamista. Osa vanhemmista tuntuu oikein kannustavan lapsiaan kiusaamaan. Empatiataidot ovat nykykasvatuksen takia monilla täysin puuttelliset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori mut lapsia ei voi pakottaa tai vaatia olemaan kaveri, sellainen opettaa taas sille pakotetulle ihan vääriä asioita ja ei ole oikeaa kaveruutta. Sun lapsessa valitettavasti on jotain mikä v tuttaa muita lapsia, eikä sille oikein voi mitään. Hyvällä tuurilla hänelle löytyy kaveri kyllä ajan kanssa mutta sitä ei voi pakottaa. Ehkä jostain muualta kuin koulusta.
Tarvii näin vanhempana sanoa että jos mun lapsi sanoisi mulle että häntä v*tuttaa joku toinen lapsi koulussa ja ei häntä kiinosta onko tämä lapsi yksin, niin kokisin suurta epäonnistumista kasvatuksessa (oletan että tämä syrjitty ei ole kiusaaja)
En pakottaisi olemaan kaveri mutta juttelisin kyllä lapsen kanssa ja pyytäisin hetkeksi pysähtymään ja miettimään miltä itsestä tuntuisi olla tuossa tilanteessa.
Kysyisin olisiko ylitsepääsemätöntä välitunnilla pyytää porukkaan mukaan.Kirjoitin tuosta poikani synttärijärjestelystä pari kommenttia sitten. Synttäreille tosiaan tuli muutaman kerran mukaan pari luokkakaveria, joita poikani ei oma-aloitteisesti olisi kutsunut. Hän kysyi multa miksi pojat pitää kutsua kun eivät ole hänen kavereita. Vastasin, että jospa niistä tulee kaverit ja jos ei niin mitä se sinua haittaa, että ne on mukana, on mulla varaa ostaa limumukillinen ja herkkuja parille "ylimääräiselle". Ei mitään, pojat tuli ja kukaan ei kärsinyt. Ainoa vaan, että toinen pojista varsinkaan ei puhunut kenellekään eikä oikein osallistunut leikkeihin. Joskus jo yläkoulun aikana juteltiin tuosta pojasta omani kanssa; hän menestyy erinomaisen hyvin koulussa ja harrastaa isänsä kanssa eräilyä. Hän ei yhäkään halua kavereita, ilmeisesti. Toisesta pojasta tulikin hetkeksi kaveri, mutta alkoi olla liikaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita poikani mieleen ja myöhemmin ajautuikin vähän epämääräiseen seuraan.
Olisikohan tuon puhumattoman pojan kohdalla kyse ollut mutismista? Siinähän ei ole kyse siitä, ettei henkilö haluaisi puhua tai saada kavereita, vaan siitä, ettei pysty, vaikka haluaisikin. Toki vaikeaahan silloin on kavereita saada ja toisaalta vaikea muidenkaan häneen tutustua. Voi tietysti olla esim. jostain muustakin sairaudesta kyse tai sitten viihtyy yksin. Kiva, että kutsuitte synttäreille kuitenkin.
Ei ollut sellaisesta kyse. On lahjakas lapsi ja nyt siis jo nuori. Taisi olla liian älykäs ja henkisesti kehittynyt poikien riehumisiin. Vanhempansa olisivat halunneet hänelle tietty kavereita ja koittivat tukea yhteydenpitoa ja laittaa eri harrastuksiin kokeilemaan, mutta oma valinta se itsekseen oleminen taitaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli uusi tyttö luokalle, muistaakseni kun oltiin 9 tai 10 vuotiaita. Olimme kilttejä tyttöjä ja toivotimme tervetulleeksi luokkaan ja kaveripiiriin tietenkin. Siitä se alamäki alkoikin...
En tiedä oliko päässä jotain vikaa vai missä, mutta hänen kanssaan oli järkyttävää yrittää leikkiä mitään. Jos polttopalloa pelattiin, hän heitti jatkuvasti päätä päin (lantion yläpuolelle oli kiellettyä), jalkapallo, pallon kopittelu, mikään ei sujunut. Meillä oli omia palloleikkejä ja mikään sääntö ei uponnut päähän. Lainasi mitä halusi kysymättä. Otti tavaroitamme ja heitteli niitä miten sattuu. Hakkasi ohjainta, pelikonsolia ja telkkaria jos ei mennyt hänen tajuamallaan tavalla.
Melkein kuukauden yritimme kunnes aloimme sulkea pois leikeistä sanomalla esim "tähän mahtuu vain 4 leikkijää". Jossain kohtaa jouduimme sitten opettajan puheille ja meitä syytettiin kiusaamisesta.
Onneksi tyttö vaihtoi pian koulua. En tiedä miksi
Ei todellakaan tarvitse kaikkien olla kaikkien kaveri ja kestää vain että sopu säilyisi. Opetan tämän omallekin tulevalle lapselleni
Meille tuli samalle luokalle tyttö, jonka kanssa ystävystyin. Vietin aikaa hänen kanssaan ja kävin synttäreilläkin. Jossain vaiheessa tälle tytölle ei enää ikinä sopinut yhdessä leikkiminen, kyläily tai mikään yhteinen tekeminen. Ei suostunut tulemaan kaveriporukoiden yhteisiin leikkeihin mukaan tai jos tuli, niin lähti kesken kaiken pois. En tiedä miksi, mutta en arkana lapsena uskaltanut inttää syytäkään kun sitä ei parilla kysymisellä saanut.
Oli inhottavaa olla siinä porukassa jonka opettajamme leimasi tämän tytön kiusaajiksi. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se ole koulun asia.
Hmm,pakko nyt kyllä kysyä että jos koulussa tapahtuu syrjintää yhtä lasta kohtaan, niin miten se ei ole koulun asia puuttua?
Tuollaista ei pidetä syrjintänä ollenkaan, pienet lapset eivät syyllisty koska eivät ymmärrä vielä ja opettajat eivät voi olla vastuussa muusta kuin sen huolehtimisesta että lapset eivät tee luvatonta. Aivan kamalaa jos vanhemmat itse eivät ota vastuuta lastensa sosiaalistamisesta.
Hyvinkin pienet lapset tekevät kuppikuntia ja syrjivät toisia, ja siihen on aikuisten puututtava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miten pahalta tuo tuntuu. Ja ymmärrän myös miten pahalta tuntuu nämä muiden kommentit.
Mun lapsella ei ollut yhtään ystävää, koulussa vietti välitunnit yksin, koulun jälkeen aina yksin, lomat oli pahimpia, kesäloman kuuluisi olla lapselle parasta aikaa:(
Oisko mahdollista että voisit järjestää lapsen luokkakavereille vaikka kevätbileet, keksisit hauskoja kilpailuja ja tarjoaisit herkkuja (jos kyse on siis alakoululaisista) näin ne luokkalaiset pääsisivät paremmin tutustumaan lapseesi, samalla voisi ohjata keskustelua siihen että löytyisi lapsesi kanssa yhteinen kiinnostuksen kohde mistä olisi helppo puhua.
Onko lapsella serkkuja, joita tavata kesälomalla? Meidän perheessä molemmilla vanhemmilla oli sisaruksia, joilla oli lapsia. Eri ikäisiä tietenkin. Tavattiin joka kesä jollain vuokratulla mökillä tai saaressa ja oltiin viikkotolkulla. Uintiin, kalastettiin, heitettiin tikkaa, soudettiin, saunottiin ja syötiin hyvää itse tehtyä ruokaa. Muuten kyläiltiin ahkerasti vuoden mittaan.
Oli ihanaa touhuta serkkujen kanssa kaikkea jännää. Ystäviä serkuista tuli ja se on kantanut tähän päivään asti. Melko yhtäaikaa menetettiin vanhemmat, jotka olivat jo korkeassa iässä. Tuettiin toisiamme surussa ja käytiin yhdessä kaikkien vanhempien hautajaisissa. Olen äärimmäisen kiitollinen heistä.
Mulla oli lapsena tiukka 3-4 kaverin porukka, jossa vietettiin kaikki vapaa-aika. Vasta yläasteella sitten kaveriporukka laajentui. Tiedän, että nyt aikuisena yksi luokkani tytöistä kokee, että kiusasimme häntä, mutta totta puhuen emme jotenkin edes ajatelleet mahdollisuutta olla kaveri. Hän oli luokkakaveri, tyttö jonka kanssa koulussa hypättiin narua, jota pyydettiin täyttämään kaverikirjaa koska siinä oli tyhjiä sivuja. Ei mitään vikaa sinänsä, ei vaan sillä lailla synkannut. Luulin, että hänellä on muut kaverit, näin muistelisin yhä. Hän on kirjoittanut aiheesta sosiaalisessa mediassa ja pohtinut myös omaa osuuttaan asiaan (oli ujo, ei ehdottanut koskaan mitään yhteistä, oli vähän pidempään lapsenmielinen kuin osa saman ikäisistä jne). Ei hän mielestäni mitenkään kanna kaunaa, se oli sen ajan kokemus ja nyt on aikuisen ymmärrys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ei edes ole kerrottu koulusta että lapseni kiusannut. Sain kuulla tämän kiusatun äidiltä!
Sovimme keskustelun tämän äidin kanssa missä lapset saivat jutella asian läpi. Lapseni pyysi anteeksi ja ilmoitin heti kiusatun äidille että minuun yhteys jos vielä jatkuu.
Koulu ei kerro kaikkea
Jos ulkopuolelle jättämistä tapahtuu koulussa, on myös koulun asia puuttua. Viestiä opelle ja reksille ja tarvittaessa kuraattori mukaan.
Ulkopuolelle jättäminen ei ole kiusaamista.
Jossain ap:n kommentissa oli että yhtäkkiä kaveri hylännyt. Syitä voi olla monia. Oma yksi parhaiksi kokemistani kavereista alkoi ottamaan minusta etäisyyttä esiteini-iässä. Ollaan toisen kaverin kanssa puitu, että me olimme paljon lapsellisempia ja meillä on hölmömpi huumorintaju kuin tällä etäisyyttä ottaneella ystävällämme. Minulla oli myös pahoinvointia kotona, sillä vanhempani riitelivät ja lopulta erosivat ja olin ajoittain ilkeä ja synkkä tämän takia kavereilleni.
Keskustelu on kaiken a ja o. Lapset kasvavat nopeasti joten kaverisuhteetkin voivat muuttua yhtäkkiä. Kasvaahan monet aikuisetkin erilleen toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?
Kyse on viidesluokkaisista jo.
Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap
Kyse on VASTA viidesluokkaisista, ei he ole vielä aikuisia, jotka osaavat toimia aikuisen tavoin. Elämällä on sen verran kiero huumorintaju, että se tuo mukanaan myös niitä ikäviä asioita. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisa asioita pitäisi opetella kohtaamaan?
Olet selkeästi vanhempi, jonka lapset ovat näin julmia, mitä ap kirjoitti.
Tunnen pistoksen sydämessä, kun muistan miten oma lapsi pahimmillaan oksensi koulukiusattuna. Muutimme toiselle paikkakunnalle kiusatun lapsemme ollessa 5 luokkalainen. Sairasta!Vanhemmat voivat antaa lapselleen eväitä sosiaalisuuteen, selviytymiseen, uhriutumiseen. Lapsi ei voi valita. Minkälaiset eväät annoit omallesi?
Eli kun omasta mielestäsi annat hyvät eväät, niin kiusatuksi joutunut lapsesi on itse syypää tilanteeseensa.
Hyvät eväät saaneista ei sikiä kiusaajia? Tuommoinen ajattelu ei pitemmän päälle kannata, tilanteet elää ja sinä voit vain neuvoa ja puuttua oikeissa kohdissa. Ei voi kulkea rinta rottingilla miten hyvät eväät nyt tulitkaan antaneeksi koko elämänajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?
Kyse on viidesluokkaisista jo.
Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap
Kyse on VASTA viidesluokkaisista, ei he ole vielä aikuisia, jotka osaavat toimia aikuisen tavoin. Elämällä on sen verran kiero huumorintaju, että se tuo mukanaan myös niitä ikäviä asioita. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisa asioita pitäisi opetella kohtaamaan?
Olet selkeästi vanhempi, jonka lapset ovat näin julmia, mitä ap kirjoitti.
Tunnen pistoksen sydämessä, kun muistan miten oma lapsi pahimmillaan oksensi koulukiusattuna. Muutimme toiselle paikkakunnalle kiusatun lapsemme ollessa 5 luokkalainen. Sairasta!Vanhemmat voivat antaa lapselleen eväitä sosiaalisuuteen, selviytymiseen, uhriutumiseen. Lapsi ei voi valita. Minkälaiset eväät annoit omallesi?
Eli kun omasta mielestäsi annat hyvät eväät, niin kiusatuksi joutunut lapsesi on itse syypää tilanteeseensa.
Hyvät eväät saaneista ei sikiä kiusaajia? Tuommoinen ajattelu ei pitemmän päälle kannata, tilanteet elää ja sinä voit vain neuvoa ja puuttua oikeissa kohdissa. Ei voi kulkea rinta rottingilla miten hyvät eväät nyt tulitkaan antaneeksi koko elämänajaksi.Syyllisten osoittelu ei ole tie eteenpäin.
Tämä on toki totta, mutta ei muuta asiaa paljoakaan. Olipa töissä, koulussa tai päiväkodissa, siellä on ihan järkevää käyttäytyä asiallisesti muita kohtaan. Myös niitä kohtaan, joista ei erityisemmin edes pidä.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/