Lapsi jätetään jatkuvasti kaveriporukan ulkopuolelle, eikä koulu tee asialle mitään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Olisi varmaan kannattanut kirjoittaa nämä jutut jo siihen aloitusviestiin, niin olisit voinut saada erilaisia vastauksia. Ei randomkirjoittajat täällä tiedä, että sun lapsi eristettiin jo tutusta kaveriporukasta tai että se on jo isompi lapsi.

Tuossa tapauksessa oletettavasti tunnet kavereiden vanhemmat. Itse ottaisin yhteyttä heihin ja kysyisin, että tietävätkö he jutusta mitään ja voisivatko he jutella lastensa kanssa hyvistä tavoista. Edelleenkään niiden ei ole enää pakko olla sun lapsen kaveri, mutta peruskohteliaisuutta pitäisi olla. Ehkä voisi myös olla mahdollista pitää joku keskustelu kaikkien lasten ja aikuisten kesken, missä puitaisiin välirikon syitä. Toi on kyllä siinä vähän vaarallinen ratkaisu, että se voi tuntua sun lapsesta tosi nololta ja se voi lisätä bensaa kiusausliekkeihin.

Minä sain heti käsityksen ilman selvennystä ja olen jo useamman kommentin kirjoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se sitten hoidettaisiin. Meillä muita lapsia käskettiin ottamaan yksi mukaan. Sille yhdelle sitten nämä pakotetut sanoivat, että otetaan sut mukaan, kun on pakko. Ei kivaa sekään.

Niin, sieltä kotoa opittu minäminä. Hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot omaava lapsi ei ilmoittaisi tätä kiusatulle.

Hei minäminä! Kuinka nyt aikuisena otat huomioon yksinäiset aikuiset?

Lapsia kyllä syyllistetään siitä, että luokkakaveria ei kutsuta kylään, mutta mites aikuiset? Paikkakuntaa kun olen muutaman kerran vaihtanut niin on tullut selväksi kuinka suljettuja suomessa monet sosiaaliset piirit ovat. Jäätyneet kokoonpanoonsa joskus opiskeluaikoina tai jopa sukulaisuussuhteiden mukaan. Esim eron tullen nämä piirit surutta jättävät entisen kaverin ulkopuolelle. 

Sen verran löytyy kykyä itsereflektioon, että tiedän olevani huono pitämään yhteyttä ja ehkä mielenkiinnon aiheetkaan ei ihan 100% natsaa kaikkien ikäisteni naisten kanssa, joten mielestäni tämä kaikki on luonnollista. Ehkä näin myös lasten maailmassa, eikä yhtään sen enempää kiusaamista tai tahallista syrjäyttämistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Eli lapsi on tehnyt jotain, minkä takia on suljettu pois porukasta. 

Vähänpä tunnet lapsia! Riittää että joku ilkeä laittaa juorun liikkeelle ja se toimii kuin media, äkkiä lapsi on kaikkien torjuma, halveksittu, tietämättä mistä on kyse, voimatta puolustautua. Kukaan ei tietenkään kerro, koska ei uskalleta, peläten ettei olekaan totta ja joutuu vastuuseen. Usein siinä on sitten niin jutut muuttuneet sakeaksi, ettei tiedä kuka mitäkin on alulle laittanut. Mielipiteesi vuoksi voin heti todeta, että kuulut varmaan tähän ryhmään itsekin ja edelleen. Se on vaan siirtynyt työpaikoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se on niin, että kun joku johtajatyyppi päättää jättää jonkun toisen lapsen porukan ulkopuolelle, niin muiden on helpompi mennä tämän tyypin piireihin, kun sen ulkopuolelle jätetyn. Siinä on ikäänkuin turvassa, eipä joudu itse kokemaan samaa kohtaloa, kuin tuo porukasta eristetty.

Kun näitä vastauksia lukee, niin kauhulla sitä jo odottaa, millainen tämä maa on esim.kymmenen vuoden päästä. Kuinka vaikeaa nykyään on opettaa lapsilleen empatiaa toista ihmistä kohtaan! Itse olen lapsilleni pienestä asti pitänyt kasvatuksessani ohjenuorana niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin on oppi mennyt perille, ja pärjääviä, sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia nuoria sikuisia heistä on tullut. Olen ylpeä.

Jos enemmän keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, nykyajan someaddiktion sijaan, niin maailma olisi luultavasti paljon miellyttävämpi paikka elää ja olla.

Ugh, olen puhunut 😇

Mutta miksi se johtajatyyppi yhtäkkiä päättää niin?

Oliko sinun lapsesi siis kaveri ihan kaikkien kanssa? Teillä kävi päiväkotiaikaan 20 eri lasta leikkimässä ja alakoulussa jo tuplasti? Jos hän ei viettänyt vapaa-aikaansa jonkun kanssa, niin kenen ja miksi?

Kuten monta kertaa tässä kirjoitettu: ketään ei saa kohdella ikävästi. Yhteistyötä tehdään kaikkien kanssa valikoimatta. Koulun pihassa on koulun säännöt ja pallopeliin otetaan kaikki halukkaat mukaan, kunhan pelaavat yhteisten sääntöjen mukaan. Mutta joku kaverikirjan täyttäminen tai vapaa-ajan leikit -oletko todella sitä mieltä, että omat lapsesi kutsuivat kaikki mukaan, aivan kaikki?

En ole noin väittänytkään, mutta olen opettanut sen, että kaikkia tulisi kohdella, kuten itseään toivoisi kohdeltavan. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi olla ystävä kaikkien kanssa, mutta kyllä, meillä se tarkoitti sitä, että ketään ei joukkotyrmätä jättämällä yksi selkeästi kaiken porukan ulkopuolelle.

Mitä se siis nyt käytännössä on se "kaiken porukan ulkopuolelle jättäminen" johon vanhemmilta ja koululta toivottaisi puuttumista?

Jos kyse on siitä, ettei ryhmätyöhön oteta yhtä mukaan, tai hän vastoin omaa tahtoaan seisoo välitunnit aina yksin, hänelle ei puhuta ruokalassa tms, niin ilman muuta tulee puuttua. Sehän on jo koulun työelämään valmentavan velvollisuuden mukaista!

Mutta ymmärsin, että kysymys on siitä, ettei kaveriporukka ota enää mukaan vapaa-ajan touhuihin, miten siihen siis pitäisi puuttua? Mitäpä jos se kaveriporukka puhuu vastakkaisesta sukupuolesta, ihastumisista, diskoista, meikeistä jne ja tämä yksi sitten haluaisi leikkiä pet-shopia?

Vastaavasti mun pitäisi alkaa hengata jonkun bilehileen kanssa kun itse viihdyn ennemmin mökillä ja luonnossa? Siis jos hän ei löydä muuta yökerhoilu seuraa? Kumman valitseman aktiviteetin mukaan mennään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Kyse on VASTA viidesluokkaisista, ei he ole vielä aikuisia, jotka osaavat toimia aikuisen tavoin. Elämällä on sen verran kiero huumorintaju, että se tuo mukanaan myös niitä ikäviä asioita. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisa asioita pitäisi opetella kohtaamaan? 

Olet selkeästi vanhempi, jonka lapset ovat näin julmia, mitä ap kirjoitti.

Tunnen pistoksen sydämessä, kun muistan miten oma lapsi pahimmillaan oksensi koulukiusattuna. Muutimme toiselle paikkakunnalle kiusatun lapsemme ollessa 5 luokkalainen. Sairasta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se on niin, että kun joku johtajatyyppi päättää jättää jonkun toisen lapsen porukan ulkopuolelle, niin muiden on helpompi mennä tämän tyypin piireihin, kun sen ulkopuolelle jätetyn. Siinä on ikäänkuin turvassa, eipä joudu itse kokemaan samaa kohtaloa, kuin tuo porukasta eristetty.

Kun näitä vastauksia lukee, niin kauhulla sitä jo odottaa, millainen tämä maa on esim.kymmenen vuoden päästä. Kuinka vaikeaa nykyään on opettaa lapsilleen empatiaa toista ihmistä kohtaan! Itse olen lapsilleni pienestä asti pitänyt kasvatuksessani ohjenuorana niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin on oppi mennyt perille, ja pärjääviä, sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia nuoria sikuisia heistä on tullut. Olen ylpeä.

Jos enemmän keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, nykyajan someaddiktion sijaan, niin maailma olisi luultavasti paljon miellyttävämpi paikka elää ja olla.

Ugh, olen puhunut 😇

Niin. Lasta ei saisi syrjiä jos hänen kasvattajansa eivät ole huolehtineet velvollisuudestaan opettaa lapselle sosiaalista kanssakäymistä. Lapsi on vaikka äärimmäisen ujo siihen pisteeseen, ettei puhu ryhmässä ollenkaan.

Saako lasta silloin syrjiä jos vanhemmat eivät ole huolehtineet velvollisuudestaan opettaa lapselle mikä on väärin ja mikä oikein? Jos lapsi vaikka valehtelee tai näpistelee? Moni pitää täysin oikeana menettelynä jopa kieltää lapseltaan tällä tavalla kasvatusta vaille jääneen lapsen kaveruuden, kuitenkin vaatien, että muiden lasten tulee olla kaveri täysin puhumattoman tai jotenkin henkisesti rajoittuneen lapsen kanssa. On monen mielestä väärin kehottaa vanhempia tällaisessa tapauksessa miettimään olisiko lapsen käytöksessä jotain mitä voisi yhdessä kehittää, mutta lapsi joka on kotona omaksunut, että huijaaminen tai väkivalta on ok, hänet suorastaan pitää koko porukalla sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle jo lapsena.

Ok.

Ei missään tapauksessa pidä hyväksyä, että lapsi suljetaan yhteiskunnasta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Takes two to tango.

Ei kiusattu ole syyllinen, tietenkään. Kiusaaminen on aina väärin. Mutta ei kenelläkään ole myöskään velvollisuus kaveerata ärsyttäviksi kokemiensa ihmisten kanssa.

Miksi juuri tämä yksi on kaikkia ärsyttävä lapsi? Voisko kuitenkin olla joukkosurma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Kyse on VASTA viidesluokkaisista, ei he ole vielä aikuisia, jotka osaavat toimia aikuisen tavoin. Elämällä on sen verran kiero huumorintaju, että se tuo mukanaan myös niitä ikäviä asioita. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisa asioita pitäisi opetella kohtaamaan? 

Olet selkeästi vanhempi, jonka lapset ovat näin julmia, mitä ap kirjoitti.

Tunnen pistoksen sydämessä, kun muistan miten oma lapsi pahimmillaan oksensi koulukiusattuna. Muutimme toiselle paikkakunnalle kiusatun lapsemme ollessa 5 luokkalainen. Sairasta!

kiusaaminen on asia erikseen, tässä puhutaan nyt siitä, ettei tahdo löytyä kaveria.

Lapseni kaverit olivat hänen ollessa sairaana ja matkalla keksineet tällaisen "jengin", johon oli sitten otettu sama määrä tyttöjä mukaan kuin oli poikiakin. Välttelivät whatsap-ryhmässä kertomasta mihin olivat menneet, mutta poika kävi koulun kentällä etsimässä seuraa ja siellä oli tämä porukkakin. Poika sai sitten kuulla, ettei kuulu tähän jengiin ja tuli täydellä huutoitkulla kotiin. Elettiin juurikin nelos- ja vitosluokan välistä kesää. Kamalaltahan se tuntui, mutta koitin pojalle sanottaa sitä, että toisilla on nyt tällainen peli kesken ja siihen peliin ei nyt tarvita lisää osallistujia. Ihan niin kuin vaikka nelinpeli jossain videopelissä. Kyllä se ohi menee. Ja menihän se ohi. Jonkun päivän keuli koulun pihassa jonkun etäisemmän kaverin seurassa tai yksin ja sitten pikkuhiljaa alkoi "jengi"homma hajota ja vanhat kaveritkin olla tavoitettavissa.

Pointti oli se, että vanhemman kuuluu avata asiaa, ettei sinussa ihmisenä ole mitään vikaa, vaan toisilla on nyt vaan muut touhut ja mielenkiinnon aiheet. Varovasti tunnustella onko taustalla jotain riitaa tai muuta selvitettävää asiaa, jotain opittavaa omassa vuorovaikutuksessa. Ja sitten ohjata toiseen aktiviteettiin, ettei nuoruus kulu märehtiessä niitä kavereita jotka ei ottaneet porukkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se sitten hoidettaisiin. Meillä muita lapsia käskettiin ottamaan yksi mukaan. Sille yhdelle sitten nämä pakotetut sanoivat, että otetaan sut mukaan, kun on pakko. Ei kivaa sekään.

Niin, sieltä kotoa opittu minäminä. Hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot omaava lapsi ei ilmoittaisi tätä kiusatulle.

Hei minäminä! Kuinka nyt aikuisena otat huomioon yksinäiset aikuiset?

Lapsia kyllä syyllistetään siitä, että luokkakaveria ei kutsuta kylään, mutta mites aikuiset? Paikkakuntaa kun olen muutaman kerran vaihtanut niin on tullut selväksi kuinka suljettuja suomessa monet sosiaaliset piirit ovat. Jäätyneet kokoonpanoonsa joskus opiskeluaikoina tai jopa sukulaisuussuhteiden mukaan. Esim eron tullen nämä piirit surutta jättävät entisen kaverin ulkopuolelle. 

Sen verran löytyy kykyä itsereflektioon, että tiedän olevani huono pitämään yhteyttä ja ehkä mielenkiinnon aiheetkaan ei ihan 100% natsaa kaikkien ikäisteni naisten kanssa, joten mielestäni tämä kaikki on luonnollista. Ehkä näin myös lasten maailmassa, eikä yhtään sen enempää kiusaamista tai tahallista syrjäyttämistä?

Juuri tuo sinun minäminä! Eihän me aikuiset enää olla isossa 1000 päisessä kouluyhteisössä!

En minäkään kaikkien kanssa kaveraa ja enhän voi tietää kuinka yksinäinen naapurini on.

Työssä otan kaikki tasapuolisesti huomioon pidin henkilöstä tai en. Tässä se ero. Jos tämä on ainoa asia, jonka lasteni reppuun evääksi laitan, olen hyvä vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän vanhempia, jotka tulevat muutamaksi päiväksi kouluun seuraamaan lapsensa tilannetta ja jopa puhuvat luokalle lapsensa puolesta. Onkohan se aivan tuhoon tuomittu ajatus pyrkiä oma-aloitteisuuteen? Koulu on taatusti yhteistyöhaluinen sellaisen vanhemman kanssa.

Koulu näyttää yhteistyökyvyn tasan tarkkaan vain sillä, että on ohjaamassa kiusattua koulukuraattorin juttusille, mikä on ajan hukkaa, sekä ohjaamassa kiusattua, sekä kiusatun perhettä perheneuvolaan, jolla tavalla näen asioita vain siirreltävän eteenpäin, sekä lähdetään ajatuksesta että syyllistä haetaankin sieltä kodista. Ei puututa siihen olemassa olevaan, silmin ja korvin havaittavaan ongelmaan, että kiusaamista on koko ajan olemassa siellä koulussa ja häiriintyneet kiusaajat saavat rauhassa jatkaa, sillä välin kun koulun välinpitämättömät opettajat sekä rehtori vanhempien silmien alla, osoittavat auktoriteetin puutetta sekä suoranaista välinpitämättömyyttä. Kiusattu joutuu kiistakapulaksi ja ongelmajätteeksi, jota pyöritellään kun kukaan ei halua puuttua, pitäisi vissiin saada ensin parempi liksa. Onpa eräs opettaja kerran "lohduttanut" sillä, että hänenkin lastaan kiusataan. Kertoo totuuden miten näihin asioihin puututaan, tai ollaan kokonaan puuttumatta. Sen voin sanoa, että kiusaajat jatkaa, eihän heidän toimintaan puututa, miksi he lopettaisivat? He pitävät myös niitä koulun järjestyksestä pitäviä opettajia ja rehtoria pilkkanaan, pyörittelevät, mielistelevät sopivasti ja jatkavat ihan luvan kanssa, kun opettajaparka ei uskalla eikä jaksa! Rehtoria ei kiinnosta!

Edelleenkään se, että myös lapsi saa valita kaverinsa ei ole kiusaamista

Kyllä se välillä on. Silloin kun kiva kaveri jätetään porukan ulkopuolelle siksi, että joku haluaa olla tahallisesti ilkeä.

Omalle lapselleni yksi tyttö yritti tehdä näin. Paras kaveri oli lomalla ja silloin yksi tavallisen kaveriporukan jäsenistä alkoi syrjiä tytärtäni. Tuo kiusaaja sai kuitenkin näpäytyksen, kun tyttäreni vaihtoi lennosta toiseen kaveriporukkaan. Vähän meni kiusaajalla pasmat sekaisin. Kyllä ikäviä ihmisiä on olemassa. Turha sitäkään kieltää.

Oma lapsi on aina se kiltti viaton kiva kaveri. Muut ilkeitä kiusaajanarsisteja.

Oma lapsi, muiden kakarat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Kyse on VASTA viidesluokkaisista, ei he ole vielä aikuisia, jotka osaavat toimia aikuisen tavoin. Elämällä on sen verran kiero huumorintaju, että se tuo mukanaan myös niitä ikäviä asioita. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisa asioita pitäisi opetella kohtaamaan? 

Olet selkeästi vanhempi, jonka lapset ovat näin julmia, mitä ap kirjoitti.

Tunnen pistoksen sydämessä, kun muistan miten oma lapsi pahimmillaan oksensi koulukiusattuna. Muutimme toiselle paikkakunnalle kiusatun lapsemme ollessa 5 luokkalainen. Sairasta!

Vanhemmat voivat antaa lapselleen eväitä sosiaalisuuteen, selviytymiseen, uhriutumiseen. Lapsi ei voi valita. Minkälaiset eväät annoit omallesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se sitten hoidettaisiin. Meillä muita lapsia käskettiin ottamaan yksi mukaan. Sille yhdelle sitten nämä pakotetut sanoivat, että otetaan sut mukaan, kun on pakko. Ei kivaa sekään.

Niin, sieltä kotoa opittu minäminä. Hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot omaava lapsi ei ilmoittaisi tätä kiusatulle.

Hei minäminä! Kuinka nyt aikuisena otat huomioon yksinäiset aikuiset?

Lapsia kyllä syyllistetään siitä, että luokkakaveria ei kutsuta kylään, mutta mites aikuiset? Paikkakuntaa kun olen muutaman kerran vaihtanut niin on tullut selväksi kuinka suljettuja suomessa monet sosiaaliset piirit ovat. Jäätyneet kokoonpanoonsa joskus opiskeluaikoina tai jopa sukulaisuussuhteiden mukaan. Esim eron tullen nämä piirit surutta jättävät entisen kaverin ulkopuolelle. 

Sen verran löytyy kykyä itsereflektioon, että tiedän olevani huono pitämään yhteyttä ja ehkä mielenkiinnon aiheetkaan ei ihan 100% natsaa kaikkien ikäisteni naisten kanssa, joten mielestäni tämä kaikki on luonnollista. Ehkä näin myös lasten maailmassa, eikä yhtään sen enempää kiusaamista tai tahallista syrjäyttämistä?

Juuri tuo sinun minäminä! Eihän me aikuiset enää olla isossa 1000 päisessä kouluyhteisössä!

En minäkään kaikkien kanssa kaveraa ja enhän voi tietää kuinka yksinäinen naapurini on.

Työssä otan kaikki tasapuolisesti huomioon pidin henkilöstä tai en. Tässä se ero. Jos tämä on ainoa asia, jonka lasteni reppuun evääksi laitan, olen hyvä vanhempi.

Mä ajattelen samalla tavalla. Kun lapsi on päiväkodissa, siellä pitää tulla toimeen kaikkien kanssa. Samoin, kun lapsi on koulussa, koulupäivän aikana pitää tulla toimeen kaikkien kanssa. Ihan kuten aikuisenakin työpäivän aikana tullaan toimeen kaikkien työkavereiden kanssa. Vapaa-aika on sitten asia erikseen. Vapaa-ajallaan voi valita, kenen kanssa viettää aikaansa. 

Kiusaaminen loppuisi minimiin, jos kaikki vapaa-aika koulussa olisi valvottua.

Opet ohjaisi välitunneille leikkejä ja pelejä. Ruokailussa olisi määrätyt istumapaikat jne.

Ooe katsoisi, ettei ketään kiusata. Kaikki otetaan mukaan. Muut ei lähde pöydästä, jos ruokalassa ei-suosittu istuu viereen jne.

Kusipäät ja näsäviisaat jätetään AINA ja JOKAPAIKASSA ulkopuolelle. Oli koulu tai työelämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se sitten hoidettaisiin. Meillä muita lapsia käskettiin ottamaan yksi mukaan. Sille yhdelle sitten nämä pakotetut sanoivat, että otetaan sut mukaan, kun on pakko. Ei kivaa sekään.

Niin, sieltä kotoa opittu minäminä. Hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot omaava lapsi ei ilmoittaisi tätä kiusatulle.

Hei minäminä! Kuinka nyt aikuisena otat huomioon yksinäiset aikuiset?

Lapsia kyllä syyllistetään siitä, että luokkakaveria ei kutsuta kylään, mutta mites aikuiset? Paikkakuntaa kun olen muutaman kerran vaihtanut niin on tullut selväksi kuinka suljettuja suomessa monet sosiaaliset piirit ovat. Jäätyneet kokoonpanoonsa joskus opiskeluaikoina tai jopa sukulaisuussuhteiden mukaan. Esim eron tullen nämä piirit surutta jättävät entisen kaverin ulkopuolelle. 

Sen verran löytyy kykyä itsereflektioon, että tiedän olevani huono pitämään yhteyttä ja ehkä mielenkiinnon aiheetkaan ei ihan 100% natsaa kaikkien ikäisteni naisten kanssa, joten mielestäni tämä kaikki on luonnollista. Ehkä näin myös lasten maailmassa, eikä yhtään sen enempää kiusaamista tai tahallista syrjäyttämistä?

Juuri tuo sinun minäminä! Eihän me aikuiset enää olla isossa 1000 päisessä kouluyhteisössä!

En minäkään kaikkien kanssa kaveraa ja enhän voi tietää kuinka yksinäinen naapurini on.

Työssä otan kaikki tasapuolisesti huomioon pidin henkilöstä tai en. Tässä se ero. Jos tämä on ainoa asia, jonka lasteni reppuun evääksi laitan, olen hyvä vanhempi.

eikös tässä nyt puhuta siitä, että aloittajan lapselta on mennyt kaveriporukka ns alta, ainakin toistaiseksi ja uutta ei vielä ole löytynyt? Pitäisihän sinun tarjoutua seuraksi työkaverille vapaa-aikana pidit hänestä tai et. Saatat olla ainoa tarjonnut kuitenkin.

Meille tuli uusi tyttö luokalle, muistaakseni kun oltiin 9 tai 10 vuotiaita. Olimme kilttejä tyttöjä ja toivotimme tervetulleeksi luokkaan ja kaveripiiriin tietenkin. Siitä se alamäki alkoikin...

En tiedä oliko päässä jotain vikaa vai missä, mutta hänen kanssaan oli järkyttävää yrittää leikkiä mitään. Jos polttopalloa pelattiin, hän heitti jatkuvasti päätä päin (lantion yläpuolelle oli kiellettyä), jalkapallo, pallon kopittelu, mikään ei sujunut. Meillä oli omia palloleikkejä ja mikään sääntö ei uponnut päähän. Lainasi mitä halusi kysymättä. Otti tavaroitamme ja heitteli niitä miten sattuu. Hakkasi ohjainta, pelikonsolia ja telkkaria jos ei mennyt hänen tajuamallaan tavalla.

Melkein kuukauden yritimme kunnes aloimme sulkea pois leikeistä sanomalla esim "tähän mahtuu vain 4 leikkijää". Jossain kohtaa jouduimme sitten opettajan puheille ja meitä syytettiin kiusaamisesta.

Onneksi tyttö vaihtoi pian koulua. En tiedä miksi

Ei todellakaan tarvitse kaikkien olla kaikkien kaveri ja kestää vain että sopu säilyisi. Opetan tämän omallekin tulevalle lapselleni

Ap:n kysymyksen on mahdotonta vastata tietämättä yksityiskohtia.

Yksin voi jäädä sen takia, että vain suljetaan ulkopuolelle, ilman sen parempaa syytä, vain siksi koska luokan "kingi" sanoi niin. Tähän olisi hyvä puuttua, joskaan en osaa sanoa, mikä siihen olisi paras konsti.

Yksin voi jäädä myös siksi, että on aidosti hankala tyyppi. Hyvän ystäväni poika tuppasi mottaamaan jokaista, joka ei tehnyt täsmälleen niin kuin hän sanoi. Yksin hänkin jäi, mutta edes ystävälläni ei ollut kanttia vaatia toisia koululuokkalaisia olemaan nyrkkeilysäkkeinä, etenkin kun tämän pojan taipumukset näyttäytyivät selkeästi kotonakin ja jo ennen tarhaikää, eli kyse ei ollut vain koulun ahdistavasta vaikutuksesta.

Vanhempani otti kovin sydämelleen työnsä puolesta tapaamansa, vaikeasti synnynnäisesti sairaan lapsen. Lapsi oli yksinäinen, koska kanssakäymisensä ja aktiivisuutensa oli rajoittunutta ja välillä joutui käymään kouluakin sairaalasta. Olimme samanikäiset, joten vanhempani keksi, että voisin viettää aikaa tän tytön kanssa. No yksityisasioihin menemättä meidän intressit oli aika erilaisia kun itse olin liikunnallinen poikatyttö ja hänen harrastukset luonnollisesti erilaisia. Mukava ja ystävällinen herkkä tyttö, mutta väkinäistähän se oli. Istua sisällä hämärässä vieraan lapsen kanssa, ei yhteistä puhuttavaa ja tiettyjä fyysisiä rajoitteita. Kirjoitelimme vielä jonkin aikaa kirjeitä, mutta emme tavanneet paria kertaa enempää, se oli minusta vaivaannuttavaa. Olen siis kamala ihminen.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se sitten hoidettaisiin. Meillä muita lapsia käskettiin ottamaan yksi mukaan. Sille yhdelle sitten nämä pakotetut sanoivat, että otetaan sut mukaan, kun on pakko. Ei kivaa sekään.

Niin, sieltä kotoa opittu minäminä. Hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot omaava lapsi ei ilmoittaisi tätä kiusatulle.

Hei minäminä! Kuinka nyt aikuisena otat huomioon yksinäiset aikuiset?

Lapsia kyllä syyllistetään siitä, että luokkakaveria ei kutsuta kylään, mutta mites aikuiset? Paikkakuntaa kun olen muutaman kerran vaihtanut niin on tullut selväksi kuinka suljettuja suomessa monet sosiaaliset piirit ovat. Jäätyneet kokoonpanoonsa joskus opiskeluaikoina tai jopa sukulaisuussuhteiden mukaan. Esim eron tullen nämä piirit surutta jättävät entisen kaverin ulkopuolelle. 

Sen verran löytyy kykyä itsereflektioon, että tiedän olevani huono pitämään yhteyttä ja ehkä mielenkiinnon aiheetkaan ei ihan 100% natsaa kaikkien ikäisteni naisten kanssa, joten mielestäni tämä kaikki on luonnollista. Ehkä näin myös lasten maailmassa, eikä yhtään sen enempää kiusaamista tai tahallista syrjäyttämistä?

Juuri tuo sinun minäminä! Eihän me aikuiset enää olla isossa 1000 päisessä kouluyhteisössä!

En minäkään kaikkien kanssa kaveraa ja enhän voi tietää kuinka yksinäinen naapurini on.

Työssä otan kaikki tasapuolisesti huomioon pidin henkilöstä tai en. Tässä se ero. Jos tämä on ainoa asia, jonka lasteni reppuun evääksi laitan, olen hyvä vanhempi.

Mä ajattelen samalla tavalla. Kun lapsi on päiväkodissa, siellä pitää tulla toimeen kaikkien kanssa. Samoin, kun lapsi on koulussa, koulupäivän aikana pitää tulla toimeen kaikkien kanssa. Ihan kuten aikuisenakin työpäivän aikana tullaan toimeen kaikkien työkavereiden kanssa. Vapaa-aika on sitten asia erikseen. Vapaa-ajallaan voi valita, kenen kanssa viettää aikaansa. 

Lapsi ei voi valita päiväkotiaan eikä yleensä kouluaan. Aikuinen voi riittävän pahassa paikassa ottaa loparit töistä. Iso ero.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä se on niin, että kun joku johtajatyyppi päättää jättää jonkun toisen lapsen porukan ulkopuolelle, niin muiden on helpompi mennä tämän tyypin piireihin, kun sen ulkopuolelle jätetyn. Siinä on ikäänkuin turvassa, eipä joudu itse kokemaan samaa kohtaloa, kuin tuo porukasta eristetty.

Kun näitä vastauksia lukee, niin kauhulla sitä jo odottaa, millainen tämä maa on esim.kymmenen vuoden päästä. Kuinka vaikeaa nykyään on opettaa lapsilleen empatiaa toista ihmistä kohtaan! Itse olen lapsilleni pienestä asti pitänyt kasvatuksessani ohjenuorana niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Hyvin on oppi mennyt perille, ja pärjääviä, sosiaalisia ja toiset huomioon ottavia nuoria sikuisia heistä on tullut. Olen ylpeä.

Jos enemmän keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin, nykyajan someaddiktion sijaan, niin maailma olisi luultavasti paljon miellyttävämpi paikka elää ja olla.

Ugh, olen puhunut 😇

Mutta miksi se johtajatyyppi yhtäkkiä päättää niin?

Oliko sinun lapsesi siis kaveri ihan kaikkien kanssa? Teillä kävi päiväkotiaikaan 20 eri lasta leikkimässä ja alakoulussa jo tuplasti? Jos hän ei viettänyt vapaa-aikaansa jonkun kanssa, niin kenen ja miksi?

Kuten monta kertaa tässä kirjoitettu: ketään ei saa kohdella ikävästi. Yhteistyötä tehdään kaikkien kanssa valikoimatta. Koulun pihassa on koulun säännöt ja pallopeliin otetaan kaikki halukkaat mukaan, kunhan pelaavat yhteisten sääntöjen mukaan. Mutta joku kaverikirjan täyttäminen tai vapaa-ajan leikit -oletko todella sitä mieltä, että omat lapsesi kutsuivat kaikki mukaan, aivan kaikki?

En ole noin väittänytkään, mutta olen opettanut sen, että kaikkia tulisi kohdella, kuten itseään toivoisi kohdeltavan. Se ei tarkoita sitä, että pitäisi olla ystävä kaikkien kanssa, mutta kyllä, meillä se tarkoitti sitä, että ketään ei joukkotyrmätä jättämällä yksi selkeästi kaiken porukan ulkopuolelle.

Mitä se siis nyt käytännössä on se "kaiken porukan ulkopuolelle jättäminen" johon vanhemmilta ja koululta toivottaisi puuttumista?

Jos kyse on siitä, ettei ryhmätyöhön oteta yhtä mukaan, tai hän vastoin omaa tahtoaan seisoo välitunnit aina yksin, hänelle ei puhuta ruokalassa tms, niin ilman muuta tulee puuttua. Sehän on jo koulun työelämään valmentavan velvollisuuden mukaista!

Mutta ymmärsin, että kysymys on siitä, ettei kaveriporukka ota enää mukaan vapaa-ajan touhuihin, miten siihen siis pitäisi puuttua? Mitäpä jos se kaveriporukka puhuu vastakkaisesta sukupuolesta, ihastumisista, diskoista, meikeistä jne ja tämä yksi sitten haluaisi leikkiä pet-shopia?

Vastaavasti mun pitäisi alkaa hengata jonkun bilehileen kanssa kun itse viihdyn ennemmin mökillä ja luonnossa? Siis jos hän ei löydä muuta yökerhoilu seuraa? Kumman valitseman aktiviteetin mukaan mennään?

Mä en ala enempää rautalangasta vääntämään, koska sunlaistes kanssa se on aivan turhaa.

Jos nyt luit aloitusta lainkaan, tietäisit mistä puhun.

Sun ei tartte hengata yhtään kenenkään kanssa, mutta se, että ryhmäpaine saa muut jättämään yhden kokonaan porukan ulkopuolelle, on vallankäyttöä väärällä tapaa. Mutta sunlaisten mielestä on ihan ok, niin kauan kun kyseessä ei ole oma lapsesi. Säälittävää omaan napaan tuijottamista!