Lapsi jätetään jatkuvasti kaveriporukan ulkopuolelle, eikä koulu tee asialle mitään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samaa ja vaikka en heti sitä tajunnutkaan, oli oman lapseni kaveritaidoissa puutteita. Hän oli aika passiivinen, sellainen perässä vedettävä, muut sai keksiä juttuja ja lapseni innostui vain muutamista jutuista. Ei osannut oikein joustaa ja lähteä seuran vuoksi mukaan juttuihin. Toisaalta oli tosi empaattinen ja kiltti, mitään negatiivista hän ei tee koskaan kenelläkään, ikinä ei kiusaisi ketään. Mutta silti voin ymmärtää, miksi kaverilla on hauskempaa jonkun muun kanssa.

Opeteltiin kaveritaitoja ja nyt menee paremmin.  En tiedä mitä koulu olisi voinut asialle tehdä, ennen kuin me vanhemmat tajuttiin ongelma (sen pääsi hoksaamaan, kun itse oltiin aktiivisia lapsen puolesta ja kutsuttiin kavereita kylää ja juttuihin ja aina välillä joku lähtikin vaikka pakkejakin tuli paljon) ja annettiin lapselle taitoja pärjätä paremmin. Se vaan on kestämätön ratkaisu, että kukaan on kenenkään kanssa pakosta.

Nämä oli siis alakoulun aikoja, nykyään lapsi on yläkoulussa ja hyvä vakiintunut kaveriporukka.

Tämä, kiitos, tätä olen yrittänyt sanoa. Ei lapsessa ole mitään vikaa jos kaverisuhteet ei suju. Se on lapsi! Se oppii kyllä kun autetaan, jos kyse on jostain nepsy vaikeudesta tai muusta, tie on pidempi, mutta yleensä kyse on ihan pienistä jutuista mille lapsi on itse sokea. Esimerkiksi aika yleinen piirre, että haluaa asioiden aina menevän oman tahdon mukaan, Todella yleistä, etenkin lapsilla, joilla ei ole sisaruksia.

Aloittajan tarinassa vaan saattaa olla kyse sellaisesta tilanteesta, että on ollut se yksi tai pari parasta kaveria joiden kanssa on aina puuhattu yhdessä. Sitten jotain tapahtuu, nämä suhteet katkeaa ja lapsella menee aikaa hyväksyessä, ettei niitä vanhoja parhaita ystävyyksiä enää ole. Muilla voi myös olla vakiintuneet porukat, joihin sitten on vähän työn takana heti päästä. Onneksi lasten ja nuorten kaverisuhteet elää jatkuvasti, joka onkin lopulta hyvä ilmiö tulevaisuuden sosiaalisten taitojen kannalta.

Tätä samaa mä ajattelinkin kommentissani 214. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta on myös ikävää lukea näitä viestejä. Kyse on kuitenkin lapsesta joka varmasti kokee surua asiasta. Näin pitäisi ymmärtää kuinka tuo kaikki voi johtaa pidempiaikaiseen yksinäisyyteen. Toisaalta tietysti sen ymmärtää, että kukaan ei ole pakosta kenenkään kaveri. Silti oikeasti itsekin samaa kokeneena tiedän kyllä kuinka pahalta se kaikki tuntuu. Minä olen ollut kiusattu. Olen myös muuttanut "huonoon" aikaan nuoruudessa. Aluksi sain joitakin kavereiksi luulemiani. Hekin alkoivat sitten lopulta kiusaamaan. Olin sitten uudella paikkakunnalla ihan yksin.

Tästä sitten toiseen kouluun. Siellä ihan mukaviakin ihmisiä ja aluksi yritin paljon päästä porukkaan. Kyllä moni jutteli kanssani ja sain ryhmätöihin yms parin. Silti vähitellen se kaikki vaan hiipui. Huomasin sen kuinka seurani ei ollut enää toivottua. Oikeastaan itselle oli se hetki vaikea, kun ymmärsin, että minun pitää antaa periksi ja en tule enää samaan seuraa. Se on ehkä pahempi tunne kuin kiusaaminen jos jää tavallaan luokasta täysin ulkopuolelle. Siinä koin ainakin itse häpeää. En vaan enää voinut väkisin yrittää roikkua muiden mukana. Kyllä sen sitten ymmärsi, että monien tilanteiden kautta kuinka monet häpesivät minua tms ja eivät olleet kanssani kuin esim jonkun heidän kaverin ollessa sairaana. Opettaja yritti joskus sanoa jotain, että on ikävää, kun minä aina istun yksin yms. Eihän se mitään auttanut ja koin siitäkin häpeää, että asiasta puhuttiin. Samalla koulussa oli myös ihmisiä jotka kiusasivat minua. Kiusaaminen ei loppunut koulun vaihtoon. Tämäkin toi tietysti omat juttunsa ja monikaan ei nyt muutenkaan halua kiusatun kaveri olla. Samoin tunnustan omien voimien loppumisen ja lannistumisen. Jos menettää rohkeutensa niin ei enää edes uskalla tutustua muihin ja kokee olevansa epäonnistunut. Näin kävi sitten minulle. Ajattelin kuinka kukaan ei halua seuraani. Aluksi yritin vielä etsiä mahdollisia kavereita. Sitten häpeä oli niin suuri etten enää kokenut ansaitsevani seuraa.

Lukiossa toivoin muutosta. Silti kiusaaminen siirtyi sinnekin eräiden toimesta. En vaan voinut lähteä kauemmas lukioon. Näin minä olin tavallaan sielläkin jo valmiiksi se jonka kanssa ei haluttu olla. Joku myös kirjoittaa, ettei syrjiminen ole kiusaamista. Jos mietti sitä silti niin kyllä jos kukaan ei esim halua olla parisi tai sinulle ei syötetä palloa tunnin aikana kertaakaan tms on jo minusta kiusaamista. Tai jos on joku koulun juhla yms ja olet ainoana ryhmästä ihan yksin sielläkin. Tai jos menet väärään paikkaan ja kukaan ei kerro sinulle missä pitää olla. Tälläiset tilanteet voisivat olla vaan syrjintää, mutta monesti minusta jo kiusaamistakin. Tosin itsellä oli kyllä myös "oikeaa" kiusaamista lukiossa. Pilkattiin kaikesta ja arvosteltiin. En osaa muuten neuvoa mitään. Toivon ettei kukaan koe samaa ja ole yksin nuoruuttaan. Itseäni voin syyttää siitä, että olin ujompi ja hiljaisempi. Muuten en näe itsessäni mitään niin ikävää, että juuri minua piti kohdella niin. Silti niin kirjoitin niin moni kiusattu menettää itsetuntonsa ja senkin vuoksi ei enää uskalla tutustua muihin. Itsellekin kävi niin. Joitakin kavereita oli pieniä hetkiä välillä, mutta moni heistä ns samassa tilanteessa kuin minä. Oli helpompaa tutustua heihin. Tästä viestistä nyt tuskin on apua muille, mutta päätin kirjoittaa.

Minusta viestissäsi on enemmän sisältöä kuin puolessa kommenteista. Riskitekijöitä porukasta syrjäytymiselle olet tunnistanut; ujous, itsetunnon heikentyminen sosiaalisten vaikeuksien seurauksena ja sen aiheuttama kierre, paikkakunnan vaihdos herkässä vaiheessa.. Kiusaamista on selvästi myös tuollainen näkymättömäksi tekeminen ja suuri vääryys ettei aikuiset ympärillä osanneet asiaan tuoda riittävää muutosta. Saattaa olla, ettet osaa kertoa mitään "syytä" syrjintään, eikä sitä välttämättä osaisi sormella osoittaa edes syrjijät. Miksi sitten susilaumassa on Omega, yksilö saattaa olla pienempi pentu kuin muut, tai sitten ei. Usein kuitenkin yksilöllä on jonkinlainen heikkous ja ihmisenkin liskoaivot valitettavasti reagoivat jopa tuskin havaittaviin heikkouksiin. Se voi olla vaikka erilainen bakteerikanta ruoansulatuksessa tai täysin tiedostamaton tapa vaikka välttää suoraa katsekontaktia. Ei todellakaan mikään sellainen "vika" jonka vuoksi olisi mitenkään ansaittua tai tarpeen kokea syrjintää.

Ympärillä olevien aikuisten olisi pitänyt hakea ratkaisuja muiden käytöksen muuttamiseen. Mutta mietin saitko itse koskaan minkäänlaista henkilökohtaista apua tilanteen kehittämiseen positiivisemmaksi kannaltasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Kyse on VASTA viidesluokkaisista, ei he ole vielä aikuisia, jotka osaavat toimia aikuisen tavoin. Elämällä on sen verran kiero huumorintaju, että se tuo mukanaan myös niitä ikäviä asioita. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisa asioita pitäisi opetella kohtaamaan? 

Olet selkeästi vanhempi, jonka lapset ovat näin julmia, mitä ap kirjoitti.

Tunnen pistoksen sydämessä, kun muistan miten oma lapsi pahimmillaan oksensi koulukiusattuna. Muutimme toiselle paikkakunnalle kiusatun lapsemme ollessa 5 luokkalainen. Sairasta!

Vanhemmat voivat antaa lapselleen eväitä sosiaalisuuteen, selviytymiseen, uhriutumiseen. Lapsi ei voi valita. Minkälaiset eväät annoit omallesi?

Eli kun omasta mielestäsi annat hyvät eväät, niin kiusatuksi joutunut lapsesi on itse syypää tilanteeseensa.

Hyvät eväät saaneista ei sikiä kiusaajia? Tuommoinen ajattelu ei pitemmän päälle kannata, tilanteet elää ja sinä voit vain neuvoa ja puuttua oikeissa kohdissa. Ei voi kulkea rinta rottingilla miten hyvät eväät nyt tulitkaan antaneeksi koko elämänajaksi.

Syyllisten osoittelu ei ole tie eteenpäin.

Aikuisten maailmassa nimenomaan etsitään syyllistä ja siitä saa rangaistuksen. Kunnianloukkaus sekä väkivalta nimenomaan suorastaan huutaa etsimään syyllistä.

Edellistä komppaan siltä osin et ihmistä joka ajautuu toistuvasti alisteisiin parisuhteisiin neuvotaan usein miettiin mikä yhdistää hänen väkivaltaisia kumppaneitaan.

Musta olisi rakentavaa tutkia myös kiusaamisilmiötä samalta kannalta; mikä yhdistää suurta määrää lapsia ja nuoria aikuisia monessa erillisessä yhteydessä. Se että he käyttäytyi syrjivästi kirjottajaa kohtaan. En missään tapauksessa haluu syyllistää uhria kun esitän et kiusaamisen juurisyytä kannattaisi tutkia myös siitä kulmasta altistaako joku syrjinnän kohteeksi joutumiselle ja suojaako taas joku siltä. Asiasta voitaisi oppia ja löydettäis keinoja auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samaa ja vaikka en heti sitä tajunnutkaan, oli oman lapseni kaveritaidoissa puutteita. Hän oli aika passiivinen, sellainen perässä vedettävä, muut sai keksiä juttuja ja lapseni innostui vain muutamista jutuista. Ei osannut oikein joustaa ja lähteä seuran vuoksi mukaan juttuihin. Toisaalta oli tosi empaattinen ja kiltti, mitään negatiivista hän ei tee koskaan kenelläkään, ikinä ei kiusaisi ketään. Mutta silti voin ymmärtää, miksi kaverilla on hauskempaa jonkun muun kanssa.

Opeteltiin kaveritaitoja ja nyt menee paremmin.  En tiedä mitä koulu olisi voinut asialle tehdä, ennen kuin me vanhemmat tajuttiin ongelma (sen pääsi hoksaamaan, kun itse oltiin aktiivisia lapsen puolesta ja kutsuttiin kavereita kylää ja juttuihin ja aina välillä joku lähtikin vaikka pakkejakin tuli paljon) ja annettiin lapselle taitoja pärjätä paremmin. Se vaan on kestämätön ratkaisu, että kukaan on kenenkään kanssa pakosta.

Nämä oli siis alakoulun aikoja, nykyään lapsi on yläkoulussa ja hyvä vakiintunut kaveriporukka.

Totuushan on, että aika iso osa kiusaajan jengistä on perästävedettäviä. Eivät joudu niinkään kiusatuiksi. Enkä nyt tarkoita lastasi vaan muuten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Takes two to tango.

Ei kiusattu ole syyllinen, tietenkään. Kiusaaminen on aina väärin. Mutta ei kenelläkään ole myöskään velvollisuus kaveerata ärsyttäviksi kokemiensa ihmisten kanssa.

Hauskaa, että nostit esiin juuri tuon sanan: ärsyttävä. Se vaikuttaa olevan jonkinlainen kiusaajien muotisana.

Omaa lastani jahtasi välitunneilla kaksi pari vuotta vanhempaa poikaa. Kun opettaja alkoi selvitellä asiaa, tuli sieltä laahaavalla kimittävällä äänellä: mutku se on niin ärsyttävä. Mitään muuta ei keskusteluissa saatu pojista irti.

Hiljaa mielessäni mietin, että ärsyttävyys saattoi liittyä siihen, että lapsi juoksi ekaluokkalaisena kovempaa kuin kolmasluokkalaiset ja osasi myös lukea ja kirjoittaa. Mutta ilmeisesti kolmasluokkalaisten tunteiden erottelukyky ei näin pitkälle vienyt.

Joten olisin kyllä varsin varovainen sallimaan yhtään mitään tekoja, joiden perusteena on toisen oppilaan ärsyttävyys.

Ja tässä viestissä onnistuit hienosti haukkumaan ala-asteikäisen lapsen ääntä. Onkohan sinun lapsesi kuullut sinulta, miten ihmisiä saa arvostella ja toistaa oppimaansa. Sitten ihmetellään, kun muut pitävät ärsyttävänä ja helikopterimutsin vakioarvaus on tietenkin se, että  oma lapsi on vaan muita etevämpi ja muut ovat kateellisia. 

Kyllä, tuon äidin mielestä hänen lapsensa on monin tavoin muihin nähden ylivertainen ja muut ärsyttäviä vähälahjaisia kimittäjiä. Sitten hän ihmettelee, miksi hänen lastaan pidetään yleisesti ärsyttävänä.

Kuten sanottu, yhtään ilkeää sanaa en tilanteessa sanonut. En ole myöskään sanonut lapselleni mitään ilkeää näistä lapsista, jotka olivat häntä kiusanneet ja jahdanneet.

Mutta te olette kyllä todella empaattisia, kun noin raivostutte siitä, että koulukiusaajien ääntä arvostellaan anonyymisti heidän itsensä tietämättä. Voi kun joskus kiusatutkin saisivat osakseen vastaavaa empatiaa, niin maailmasta varmasti tulisi parempi paikka.

Kyllä tämä kiusaaminen alkaa olla sen mittaluokan ongelma, että siihen on aika puuttua voimakkaammin.

Kyse on siitä, että lapsi kärsii ja myöhemmät negatiiviset seuraukset on nähtävissä.

On aika toimia, eli haastaa kiusaajan vanhemmat matalalla kynnyksellä oikeuteen tai haastaa koulun johto oikeuteen heitteillejätöstä. Kiusaaja on korvausvelvollinen seuraavat vuosikymmenet, mikäli kiusatun mielenterveys horjuu myöhemmin. Ja silloin ei mitkään selitykset enää auta.

Täytyy perustaa jokin toimielin joka valvoo koulurauhaa oikeasti, eikä tee mitään muuta. Se käsittelisi asiat kiusatun puolta pitäen.

Kiusaamisen on loputtava!

Asia pitää vääntää rautalangasta yksinkertaisille vanhemmille, joilla on tyhmiä lapsia.

Mä paremminkin ihmettelen miten toiset lapset haluavat olla lapseni kavereita vaikka lapseni kaveritaidot ovat olemattomat ja ikääkin on jo 10 vuotta. Lapsella toki autisminkirjoa mikä selittää tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Ei ole kiusattu aina syyllinen, mutta nykyään voi kaiken mahdollisen tulkita kiusaamiseksi. Kaikkien kanssa ei synkkaa ja se on koulun asia mielestäni vain, jos jotakin ei oteta oppitunnilla ryhmään ryhmätyöskentelyä. Miten koulu oisi pakottaa jonkun kaveriporukan ottamaan jonkun joukkoonsa, jos tämä ei sinne luonnollisesti sulaudu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se ole koulun asia.

Hmm,pakko nyt kyllä kysyä että jos koulussa tapahtuu syrjintää yhtä lasta kohtaan, niin miten se ei ole koulun asia puuttua?

Tuollaista ei pidetä syrjintänä ollenkaan, pienet lapset eivät syyllisty koska eivät ymmärrä vielä ja opettajat eivät voi olla vastuussa muusta kuin sen huolehtimisesta että lapset eivät tee luvatonta. Aivan kamalaa jos vanhemmat itse eivät ota vastuuta lastensa sosiaalistamisesta. 

Hyvinkin pienet lapset tekevät kuppikuntia ja syrjivät toisia, ja siihen on aikuisten puututtava.

Heti laitettava peli poikki. Keskustelu. Lapsi yleensä ymmärtää ja lopettaa. Jos ei, niin sitten järeämpää toimea aina lasuun asti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä kiusaaminen alkaa olla sen mittaluokan ongelma, että siihen on aika puuttua voimakkaammin.

Kyse on siitä, että lapsi kärsii ja myöhemmät negatiiviset seuraukset on nähtävissä.

On aika toimia, eli haastaa kiusaajan vanhemmat matalalla kynnyksellä oikeuteen tai haastaa koulun johto oikeuteen heitteillejätöstä. Kiusaaja on korvausvelvollinen seuraavat vuosikymmenet, mikäli kiusatun mielenterveys horjuu myöhemmin. Ja silloin ei mitkään selitykset enää auta.

Täytyy perustaa jokin toimielin joka valvoo koulurauhaa oikeasti, eikä tee mitään muuta. Se käsittelisi asiat kiusatun puolta pitäen.

Kiusaamisen on loputtava!

Asia pitää vääntää rautalangasta yksinkertaisille vanhemmille, joilla on tyhmiä lapsia.

Periaatteessa samaa mieltä, mutta miten valvotaan sitä, ettei oppilas A ihan vain kiusaamistarkoituksessa ilmoita tulleensa kiusatuksi oppilaan B taholta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Ei ole kiusattu aina syyllinen, mutta nykyään voi kaiken mahdollisen tulkita kiusaamiseksi. Kaikkien kanssa ei synkkaa ja se on koulun asia mielestäni vain, jos jotakin ei oteta oppitunnilla ryhmään ryhmätyöskentelyä. Miten koulu oisi pakottaa jonkun kaveriporukan ottamaan jonkun joukkoonsa, jos tämä ei sinne luonnollisesti sulaudu?

Minun käsitykseni taas on, että nimenomaan nykypäivänä kaikki on tulkinnanvaraista, jokaisella on oikeus omaan näkemykseen ja nimenomaan kiusaajat tietävät, kuinka musta selitetään valkoiseksi ja asiat itselle parhain päin.

Tyyliin: En minä sanonut että X on läski. Sanoin vaan että B-luokkalaisten mielestä X on läski. Sen jälkeen X ihan itse lähti pois ryhmätyöstä. Miksi minua täällä syytellään, eikä niitä B-luokkalaisia tai X:ää?

Tätä samaa, kunnes kaikki uupuvat.

-eri.

Porukasta ulos jääminen voi johtua monesta syystä. Oman lapsen ennen niin tiivis kaveriporukka on tänä kouluvuonna jakautunut niihin, joilla harrastus on heti koulun jälkeen ja voivat viettää aikaa yhdessä illalla, ja niihin jotka voivat viettää aikaa heti koulun jälkeen ja harrastus on vasta illalla tai sitä ei ole. Omalla lapsella on vain yksi koulukaveri, jonka treenit menee synkassa lapsen kanssa eikä tämäkään voi aina olla. Vähän tylsää välillä, mutta minkäs teet. Onneksi harrastuksessa on kavereita.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä kiusaaminen alkaa olla sen mittaluokan ongelma, että siihen on aika puuttua voimakkaammin.

Kyse on siitä, että lapsi kärsii ja myöhemmät negatiiviset seuraukset on nähtävissä.

On aika toimia, eli haastaa kiusaajan vanhemmat matalalla kynnyksellä oikeuteen tai haastaa koulun johto oikeuteen heitteillejätöstä. Kiusaaja on korvausvelvollinen seuraavat vuosikymmenet, mikäli kiusatun mielenterveys horjuu myöhemmin. Ja silloin ei mitkään selitykset enää auta.

Täytyy perustaa jokin toimielin joka valvoo koulurauhaa oikeasti, eikä tee mitään muuta. Se käsittelisi asiat kiusatun puolta pitäen.

Kiusaamisen on loputtava!

Asia pitää vääntää rautalangasta yksinkertaisille vanhemmille, joilla on tyhmiä lapsia.

Periaatteessa samaa mieltä, mutta miten valvotaan sitä, ettei oppilas A ihan vain kiusaamistarkoituksessa ilmoita tulleensa kiusatuksi oppilaan B taholta? 

Kiusaaja harvemmin "alentuu" kiusatuksi, kiusatunhan pitää hävetä olemassaoloaan ja olla heikko hänen mielestään. Mieluummin hän toimii kiusaajan roolissaan riskin uhalla loppuun asti ja saa näin kunnioitusta mielistelijöiden taholta.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä kiusaaminen alkaa olla sen mittaluokan ongelma, että siihen on aika puuttua voimakkaammin.

Kyse on siitä, että lapsi kärsii ja myöhemmät negatiiviset seuraukset on nähtävissä.

On aika toimia, eli haastaa kiusaajan vanhemmat matalalla kynnyksellä oikeuteen tai haastaa koulun johto oikeuteen heitteillejätöstä. Kiusaaja on korvausvelvollinen seuraavat vuosikymmenet, mikäli kiusatun mielenterveys horjuu myöhemmin. Ja silloin ei mitkään selitykset enää auta.

Täytyy perustaa jokin toimielin joka valvoo koulurauhaa oikeasti, eikä tee mitään muuta. Se käsittelisi asiat kiusatun puolta pitäen.

Kiusaamisen on loputtava!

Asia pitää vääntää rautalangasta yksinkertaisille vanhemmille, joilla on tyhmiä lapsia.

Periaatteessa samaa mieltä, mutta miten valvotaan sitä, ettei oppilas A ihan vain kiusaamistarkoituksessa ilmoita tulleensa kiusatuksi oppilaan B taholta? 

Kiusaaja harvemmin "alentuu" kiusatuksi, kiusatunhan pitää hävetä olemassaoloaan ja olla heikko hänen mielestään. Mieluummin hän toimii kiusaajan roolissaan riskin uhalla loppuun asti ja saa näin kunnioitusta mielistelijöiden taholta.

Kävisikö oikeasti noin? Eikö A voisi saada arvostusta kavereiltaan, kun B:n vanhemmat joutuisivat vastuuseen ja maksamaan?  Sitten porukalla naurettaisiin, kun B:stä tehtiin syntipukki asiaan, jota B ei ollut edes tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Ei ole kiusattu aina syyllinen, mutta nykyään voi kaiken mahdollisen tulkita kiusaamiseksi. Kaikkien kanssa ei synkkaa ja se on koulun asia mielestäni vain, jos jotakin ei oteta oppitunnilla ryhmään ryhmätyöskentelyä. Miten koulu oisi pakottaa jonkun kaveriporukan ottamaan jonkun joukkoonsa, jos tämä ei sinne luonnollisesti sulaudu?

Koulu pystyisi, jos lähdettäisiin siitä, että välitunnit ovat samalla tavalla oppilaan "työaikaa" kuin oppitunnitkin. Eikä vapaa-aikaa, jolloin oppilas voi itse päättää, kenen tai keiden kanssa viettää välituntinsa. Opettajalla voisi olla vaikka kiertävä lista, kenen kanssa kukakin viettää tänään välitunnin. Lasten oikeisiin kaverisuhteisiin tämä ei tietenkään vaikuttaisi, koska opettaja ei voi päättää, kenen kanssa oppilas viettää aikaansa koulupäivän jälkeen viikonloppuina tai lomilla. 

Näyttää siltä että kouluilla ei ole todellista halua nähdä ongelmia ja puuttua kiusaamiseen, vedotaan resursseihin, mutta todellisuudessa ei ketään kiinnosta. Täytyy sosiaaliopintojen yhteyteen lisätä vuoden harjoittelujakso, jolloin saadaan luokkahuoneeseen valvoja/valvojia seuraamaan oppilaiden käytöstä ja pitämään välitunneilla koulurauhaa yllä.

Tämä tarkoittaa että puututaan nopeasti huonoin syrjivään käytökseen, kiroiluun, ja lisäksi ollaan tukena yksinäisille.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä kiusaaminen alkaa olla sen mittaluokan ongelma, että siihen on aika puuttua voimakkaammin.

Kyse on siitä, että lapsi kärsii ja myöhemmät negatiiviset seuraukset on nähtävissä.

On aika toimia, eli haastaa kiusaajan vanhemmat matalalla kynnyksellä oikeuteen tai haastaa koulun johto oikeuteen heitteillejätöstä. Kiusaaja on korvausvelvollinen seuraavat vuosikymmenet, mikäli kiusatun mielenterveys horjuu myöhemmin. Ja silloin ei mitkään selitykset enää auta.

Täytyy perustaa jokin toimielin joka valvoo koulurauhaa oikeasti, eikä tee mitään muuta. Se käsittelisi asiat kiusatun puolta pitäen.

Kiusaamisen on loputtava!

Asia pitää vääntää rautalangasta yksinkertaisille vanhemmille, joilla on tyhmiä lapsia.

Periaatteessa samaa mieltä, mutta miten valvotaan sitä, ettei oppilas A ihan vain kiusaamistarkoituksessa ilmoita tulleensa kiusatuksi oppilaan B taholta? 

Kiusaaja harvemmin "alentuu" kiusatuksi, kiusatunhan pitää hävetä olemassaoloaan ja olla heikko hänen mielestään. Mieluummin hän toimii kiusaajan roolissaan riskin uhalla loppuun asti ja saa näin kunnioitusta mielistelijöiden taholta.

Kävisikö oikeasti noin? Eikö A voisi saada arvostusta kavereiltaan, kun B:n vanhemmat joutuisivat vastuuseen ja maksamaan?  Sitten porukalla naurettaisiin, kun B:stä tehtiin syntipukki asiaan, jota B ei ollut edes tehnyt?

Entisaikaan erityisesti julmemmissa sisäoppilaitoksissa se meni helposti juuri noin, että jos joku uskaltautui vasikoimaan kiusaamisesta, tehtiin hänestä sitten saman tien nippu vääriä ilmiantoja, ikään kuin osoittamaan että turha ajatella saavansa mistään ylempää suojelusta.

Samaan ilmiöön kuului sitten se, että opettajatkin suhtautuivat vihamielisesti näihin kantelijoihin, koska he yrittivät sotkea opettajat niihin kuvioihin, joihin nämä eivät halunneet sotkeutua.

Sitten ihmiset vain kärsivät ja alistuivat. Toiset hioutuivat timanteiksi, toisista tuli hirviöitä.

-eri.

Miten sen nyt ottaa. Tietysti koulussa pitää yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta eihän se tarkoita että pitäisi olla kaikkien kanssa joku paras kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Näyttää siltä että kouluilla ei ole todellista halua nähdä ongelmia ja puuttua kiusaamiseen, vedotaan resursseihin, mutta todellisuudessa ei ketään kiinnosta. Täytyy sosiaaliopintojen yhteyteen lisätä vuoden harjoittelujakso, jolloin saadaan luokkahuoneeseen valvoja/valvojia seuraamaan oppilaiden käytöstä ja pitämään välitunneilla koulurauhaa yllä.

Tämä tarkoittaa että puututaan nopeasti huonoin syrjivään käytökseen, kiroiluun, ja lisäksi ollaan tukena yksinäisille.

Kuten monessa kouluun liittyvässä asiassa, myös tässä pääongelma on vanhemmat, kuten moni tässä ketjussa on joko todennut tai omilla kommenteillaan todentanut.

Todella surullista luettavaa, kuten joku jo aikaisemmin mainitsikin.