Lapsi jätetään jatkuvasti kaveriporukan ulkopuolelle, eikä koulu tee asialle mitään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Takes two to tango.

Ei kiusattu ole syyllinen, tietenkään. Kiusaaminen on aina väärin. Mutta ei kenelläkään ole myöskään velvollisuus kaveerata ärsyttäviksi kokemiensa ihmisten kanssa.

Hauskaa, että nostit esiin juuri tuon sanan: ärsyttävä. Se vaikuttaa olevan jonkinlainen kiusaajien muotisana.

Omaa lastani jahtasi välitunneilla kaksi pari vuotta vanhempaa poikaa. Kun opettaja alkoi selvitellä asiaa, tuli sieltä laahaavalla kimittävällä äänellä: mutku se on niin ärsyttävä. Mitään muuta ei keskusteluissa saatu pojista irti.

Hiljaa mielessäni mietin, että ärsyttävyys saattoi liittyä siihen, että lapsi juoksi ekaluokkalaisena kovempaa kuin kolmasluokkalaiset ja osasi myös lukea ja kirjoittaa. Mutta ilmeisesti kolmasluokkalaisten tunteiden erottelukyky ei näin pitkälle vienyt.

Joten olisin kyllä varsin varovainen sallimaan yhtään mitään tekoja, joiden perusteena on toisen oppilaan ärsyttävyys.

Ja tässä viestissä onnistuit hienosti haukkumaan ala-asteikäisen lapsen ääntä. Onkohan sinun lapsesi kuullut sinulta, miten ihmisiä saa arvostella ja toistaa oppimaansa. Sitten ihmetellään, kun muut pitävät ärsyttävänä ja helikopterimutsin vakioarvaus on tietenkin se, että  oma lapsi on vaan muita etevämpi ja muut ovat kateellisia. 

Vierailija kirjoitti:

Voi luoja mitä kommentteja ja mitä kiusaajia palsta pullollaan. Ei ihme että Suomessa on niin paljon kiusaamista. Osa vanhemmista tuntuu oikein kannustavan lapsiaan kiusaamaan. Empatiataidot ovat nykykasvatuksen takia monilla täysin puuttelliset.

Osa vanhemmista tuntuu oikein kannustavan lapsiaan uhriutumaan. En osaa nimetä, minkä taitojen puutteesta siinä voi olla kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Takes two to tango.

Ei kiusattu ole syyllinen, tietenkään. Kiusaaminen on aina väärin. Mutta ei kenelläkään ole myöskään velvollisuus kaveerata ärsyttäviksi kokemiensa ihmisten kanssa.

Hauskaa, että nostit esiin juuri tuon sanan: ärsyttävä. Se vaikuttaa olevan jonkinlainen kiusaajien muotisana.

Omaa lastani jahtasi välitunneilla kaksi pari vuotta vanhempaa poikaa. Kun opettaja alkoi selvitellä asiaa, tuli sieltä laahaavalla kimittävällä äänellä: mutku se on niin ärsyttävä. Mitään muuta ei keskusteluissa saatu pojista irti.

Hiljaa mielessäni mietin, että ärsyttävyys saattoi liittyä siihen, että lapsi juoksi ekaluokkalaisena kovempaa kuin kolmasluokkalaiset ja osasi myös lukea ja kirjoittaa. Mutta ilmeisesti kolmasluokkalaisten tunteiden erottelukyky ei näin pitkälle vienyt.

Joten olisin kyllä varsin varovainen sallimaan yhtään mitään tekoja, joiden perusteena on toisen oppilaan ärsyttävyys.

Ja tässä viestissä onnistuit hienosti haukkumaan ala-asteikäisen lapsen ääntä. Onkohan sinun lapsesi kuullut sinulta, miten ihmisiä saa arvostella ja toistaa oppimaansa. Sitten ihmetellään, kun muut pitävät ärsyttävänä ja helikopterimutsin vakioarvaus on tietenkin se, että  oma lapsi on vaan muita etevämpi ja muut ovat kateellisia. 

Kyllä, tuon äidin mielestä hänen lapsensa on monin tavoin muihin nähden ylivertainen ja muut ärsyttäviä vähälahjaisia kimittäjiä. Sitten hän ihmettelee, miksi hänen lastaan pidetään yleisesti ärsyttävänä.

Vierailija kirjoitti:

Jo päiväkodista löytyy näitä "kaveripakottaja"-vanhempia. Lapsi, jolla on olemattomat sosiaaliset taidot, ei ymmärrä vastavuoroisuutta, joka rikkoo muiden leikit, tönii, haluaa väkisin halailla tai tulee muuten aivan liian iholle, parhaimmillaan jopa sylkee muiden päälle, pitäisi muiden ottaa kuulemma mukaan leikkiin. Pakottaja-vanhemman mielestä hänen lastaan SYRJITÄÄN ja kiusataan, kun ei oteta mukaan. Kuka tahansa järkevä ihminen ymmärtää, että juuri tuo lapsi on se KIUSAAJA. Haluaisitko itse leikkiä kiusaajasi kanssa?

Kaveripakottajavanhempi ei ole onnistunut opettamaan lapselleen normaaleja sosiaalisia taitoja. Vastuu siirretään päiväkodille, tai ap:n tapauksessa koululle. Näin yritetään auktoriteetin kautta pakottaa jotain, mikä oikeasti syntyy vain luonnollista kautta.

Ystävyys on kahden kauppa. Ystävyys on vastavuoroista, ei sitä, että vain toinen antaa ja vain toinen saa.

Muistan vähän samanlaisen tapauksen lapsen päiväkodista. Rajaton ja pelokas lapsi joka yllytti muita kiusaamaan jotakuta toista. Kerran läksytin hänet vaatenaulakolla kun yritti tehdä omalle lapselle kiusaa. Oikein pahaa teki ja oma kiukku poltti vatsassa. En tuntenut tippaakaan empatiaa, ainoastaan raivoa. Nykyään nyhjää yläkoulussa toisen tytön kanssa, vanhemmat "parittivat" nämä lapset jo päiväkodissa.

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Löytyisikö luokalta joku toinen lapsi kenen kanssa voisi tulla kaveriksi? Siis onko nyt niin, että kaikki muut luokan /rinnakkaisluokkien ilmeisesti tytöt ovat päättäneet, että seuraavat yhden esimerkkiä, eivätkä ole lapsesi kavereita enää?

Minun lapsellani oli eskarissa vain se yksi kolmen lapsen porukka, johon olisi halunnut mukaan. Muut ei käyneet, en oikein koskaan saanut selvää miksi. Myöhemmin kelpasi muut kaverit ja näistä kolmesta kaksi oli alakoulun ajan enemmän tai vähemmän levottomia ja tuen tarpeessa. Yksi taas on yhä nyt aikuisuuden kynnyksellä lapseni ystäväpiirissä.

Meillä oli samaa ja vaikka en heti sitä tajunnutkaan, oli oman lapseni kaveritaidoissa puutteita. Hän oli aika passiivinen, sellainen perässä vedettävä, muut sai keksiä juttuja ja lapseni innostui vain muutamista jutuista. Ei osannut oikein joustaa ja lähteä seuran vuoksi mukaan juttuihin. Toisaalta oli tosi empaattinen ja kiltti, mitään negatiivista hän ei tee koskaan kenelläkään, ikinä ei kiusaisi ketään. Mutta silti voin ymmärtää, miksi kaverilla on hauskempaa jonkun muun kanssa.

Opeteltiin kaveritaitoja ja nyt menee paremmin.  En tiedä mitä koulu olisi voinut asialle tehdä, ennen kuin me vanhemmat tajuttiin ongelma (sen pääsi hoksaamaan, kun itse oltiin aktiivisia lapsen puolesta ja kutsuttiin kavereita kylää ja juttuihin ja aina välillä joku lähtikin vaikka pakkejakin tuli paljon) ja annettiin lapselle taitoja pärjätä paremmin. Se vaan on kestämätön ratkaisu, että kukaan on kenenkään kanssa pakosta.

Nämä oli siis alakoulun aikoja, nykyään lapsi on yläkoulussa ja hyvä vakiintunut kaveriporukka.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen loppuisi minimiin, jos kaikki vapaa-aika koulussa olisi valvottua.

Opet ohjaisi välitunneille leikkejä ja pelejä. Ruokailussa olisi määrätyt istumapaikat jne.

Ooe katsoisi, ettei ketään kiusata. Kaikki otetaan mukaan. Muut ei lähde pöydästä, jos ruokalassa ei-suosittu istuu viereen jne.

Entä kun koulu on aikanaan loppu, ja opettaja ei ole paimentamassa?

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Mä jäin miettimään tätä kommenttia. Siis onko tuosta porukasta kaikki lapset yökylläilleet teillä ja olleet teidän mukana huvipuistossa yms? Vai ainoastaan yksi?  Onko tässä käynyt niin, että lapsesi ystävä (joka on yökyläillyt ja käynyt teidän kanssanne huvipuistoissa) on päässyt johonkin porukkaan, johon sun lapsesi ei ole missään vaiheessa edes kuulunut? Eli kyse ei olisikaan siitä, että kaikki porukan lapset olisivat päättäneet lopettaneet yhteydenpidon, yökyläilyt jne vaan kyseessä on vain yksi lapsi, joka - päästyään haluamaansa porukkaan - on tehnyt näin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo päiväkodista löytyy näitä "kaveripakottaja"-vanhempia. Lapsi, jolla on olemattomat sosiaaliset taidot, ei ymmärrä vastavuoroisuutta, joka rikkoo muiden leikit, tönii, haluaa väkisin halailla tai tulee muuten aivan liian iholle, parhaimmillaan jopa sylkee muiden päälle, pitäisi muiden ottaa kuulemma mukaan leikkiin. Pakottaja-vanhemman mielestä hänen lastaan SYRJITÄÄN ja kiusataan, kun ei oteta mukaan. Kuka tahansa järkevä ihminen ymmärtää, että juuri tuo lapsi on se KIUSAAJA. Haluaisitko itse leikkiä kiusaajasi kanssa?

Kaveripakottajavanhempi ei ole onnistunut opettamaan lapselleen normaaleja sosiaalisia taitoja. Vastuu siirretään päiväkodille, tai ap:n tapauksessa koululle. Näin yritetään auktoriteetin kautta pakottaa jotain, mikä oikeasti syntyy vain luonnollista kautta.

Ystävyys on kahden kauppa. Ystävyys on vastavuoroista, ei sitä, että vain toinen antaa ja vain toinen saa.

Muistan vähän samanlaisen tapauksen lapsen päiväkodista. Rajaton ja pelokas lapsi joka yllytti muita kiusaamaan jotakuta toista. Kerran läksytin hänet vaatenaulakolla kun yritti tehdä omalle lapselle kiusaa. Oikein pahaa teki ja oma kiukku poltti vatsassa. En tuntenut tippaakaan empatiaa, ainoastaan raivoa. Nykyään nyhjää yläkoulussa toisen tytön kanssa, vanhemmat "parittivat" nämä lapset jo päiväkodissa.

En voi suositella, että menet lapsille raivoamaan tuollaisen tunnekuohusi vallassa. Kannattaisi ensin itse rauhoittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Empä tiedä mikä on muuttuneen käytöksen syynä. Kuulostaahan tuo pahalta.

Taisit sanoa aiemmassa kommentissa puhuneesi vanhempien kanssa asiasta. Selvisikö syy muuttuneelle kohtelulle?

Onko kysymys juuri tällaisesta ilkeän huhun laittamisesta liikkeelle? Edes eristetty ei tiedä, eikä näitten kiusaavien lasten vanhemmatkaan. Siinä sitten puolustellaan ettei meidän minnamarkus ole kiusaaja, vaan mukava sosiaalinen lapsi. Aina kuitenkin on joku, joka tämän alkuun laittaa ja siihen on vaikea puuttua, siitä saa tietää sitten hyvällä tuurilla vuosien päästä, kun joku tunnustaa että näin puhuttiin, vaikkei totuutta mitään ole ollut. Kunhan ilkeämielinen sai tyydytyksen. Nämä voivat satuttaa pahasti aina itsemurhaan asti, siksi pitäisi olla kuulolla kaikkien mitä se oma kullanmuru touhuaa siellä koulussa ja netissä.

Surullista luettavaa tämä ketju. Miten voikaan ihmisillä olla vanhemmuus näin hukassa? Ei edes tunnisteta kuinka monella tapaa lapset voivat kiusata toisiaan. Ei mikään ihme, että koulukiusaamisesta on tullut niin yleistä. Osa vanhemmista vaikuttaa oikein kannustavan lapsiaan siihen.

Ja tiedoksi osalle teistä. Joukosta poissulkeminen ON pahimman laatuista kiusaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli lapsena tiukka 3-4 kaverin porukka, jossa vietettiin kaikki vapaa-aika. Vasta yläasteella sitten kaveriporukka laajentui. Tiedän, että nyt aikuisena yksi luokkani tytöistä kokee, että kiusasimme häntä, mutta totta puhuen emme jotenkin edes ajatelleet mahdollisuutta olla kaveri. Hän oli luokkakaveri, tyttö jonka kanssa koulussa hypättiin narua, jota pyydettiin täyttämään kaverikirjaa koska siinä oli tyhjiä sivuja. Ei mitään vikaa sinänsä, ei vaan sillä lailla synkannut. Luulin, että hänellä on muut kaverit, näin muistelisin yhä. Hän on kirjoittanut aiheesta sosiaalisessa mediassa ja pohtinut myös omaa osuuttaan asiaan (oli ujo, ei ehdottanut koskaan mitään yhteistä, oli vähän pidempään lapsenmielinen kuin osa saman ikäisistä jne). Ei hän mielestäni mitenkään kanna kaunaa, se oli sen ajan kokemus ja nyt on aikuisen ymmärrys.

Mulla sama kokemus ja olen tehnyt siitä joskus aloituksenkin palstalle, taisi vaan mennä provon huuteluksi. Luokallamme ollut tyttö laittoi aikuisena viestiä siitä miten olin kiusannut tätä, mutta minä taas muistin tämän sellaisena mukavana kaverin kaverina, joka oli kyllä kiva mutta hänellä oli jo ne omat kaveripiirit. En ollut kovin sosiaalinen lapsi ja kotona opetettiin että on epäkohteliasta tunkea väkisin sellaisen ihmisen seuraan jolla on jo ne omat piirit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo päiväkodista löytyy näitä "kaveripakottaja"-vanhempia. Lapsi, jolla on olemattomat sosiaaliset taidot, ei ymmärrä vastavuoroisuutta, joka rikkoo muiden leikit, tönii, haluaa väkisin halailla tai tulee muuten aivan liian iholle, parhaimmillaan jopa sylkee muiden päälle, pitäisi muiden ottaa kuulemma mukaan leikkiin. Pakottaja-vanhemman mielestä hänen lastaan SYRJITÄÄN ja kiusataan, kun ei oteta mukaan. Kuka tahansa järkevä ihminen ymmärtää, että juuri tuo lapsi on se KIUSAAJA. Haluaisitko itse leikkiä kiusaajasi kanssa?

Kaveripakottajavanhempi ei ole onnistunut opettamaan lapselleen normaaleja sosiaalisia taitoja. Vastuu siirretään päiväkodille, tai ap:n tapauksessa koululle. Näin yritetään auktoriteetin kautta pakottaa jotain, mikä oikeasti syntyy vain luonnollista kautta.

Ystävyys on kahden kauppa. Ystävyys on vastavuoroista, ei sitä, että vain toinen antaa ja vain toinen saa.

Muistan vähän samanlaisen tapauksen lapsen päiväkodista. Rajaton ja pelokas lapsi joka yllytti muita kiusaamaan jotakuta toista. Kerran läksytin hänet vaatenaulakolla kun yritti tehdä omalle lapselle kiusaa. Oikein pahaa teki ja oma kiukku poltti vatsassa. En tuntenut tippaakaan empatiaa, ainoastaan raivoa. Nykyään nyhjää yläkoulussa toisen tytön kanssa, vanhemmat "parittivat" nämä lapset jo päiväkodissa.

En voi suositella, että menet lapsille raivoamaan tuollaisen tunnekuohusi vallassa. Kannattaisi ensin itse rauhoittua.

Asiallisesti ja lyhytsanaisesti puhuttelin, toki tiukkaan sävyyn, että saa olla sitten viimeinen kerta kun näitä temppuja teet. Ja että olin nähnyt mitä hän juoni ja hihitteli. Oikeassa olet siinä että kannattaa ensin rauhoittua jos vain mahdollista. Kotona kyllä sitten sanoin että jos vielä toistuu niin posautan tyhjän trippipurkin lattiaa vasten ja säikäytän lapsen niin että tulee lätäkkö lattialle :(

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli samaa ja vaikka en heti sitä tajunnutkaan, oli oman lapseni kaveritaidoissa puutteita. Hän oli aika passiivinen, sellainen perässä vedettävä, muut sai keksiä juttuja ja lapseni innostui vain muutamista jutuista. Ei osannut oikein joustaa ja lähteä seuran vuoksi mukaan juttuihin. Toisaalta oli tosi empaattinen ja kiltti, mitään negatiivista hän ei tee koskaan kenelläkään, ikinä ei kiusaisi ketään. Mutta silti voin ymmärtää, miksi kaverilla on hauskempaa jonkun muun kanssa.

Opeteltiin kaveritaitoja ja nyt menee paremmin.  En tiedä mitä koulu olisi voinut asialle tehdä, ennen kuin me vanhemmat tajuttiin ongelma (sen pääsi hoksaamaan, kun itse oltiin aktiivisia lapsen puolesta ja kutsuttiin kavereita kylää ja juttuihin ja aina välillä joku lähtikin vaikka pakkejakin tuli paljon) ja annettiin lapselle taitoja pärjätä paremmin. Se vaan on kestämätön ratkaisu, että kukaan on kenenkään kanssa pakosta.

Nämä oli siis alakoulun aikoja, nykyään lapsi on yläkoulussa ja hyvä vakiintunut kaveriporukka.

Tämä, kiitos, tätä olen yrittänyt sanoa. Ei lapsessa ole mitään vikaa jos kaverisuhteet ei suju. Se on lapsi! Se oppii kyllä kun autetaan, jos kyse on jostain nepsy vaikeudesta tai muusta, tie on pidempi, mutta yleensä kyse on ihan pienistä jutuista mille lapsi on itse sokea. Esimerkiksi aika yleinen piirre, että haluaa asioiden aina menevän oman tahdon mukaan, Todella yleistä, etenkin lapsilla, joilla ei ole sisaruksia.

Aloittajan tarinassa vaan saattaa olla kyse sellaisesta tilanteesta, että on ollut se yksi tai pari parasta kaveria joiden kanssa on aina puuhattu yhdessä. Sitten jotain tapahtuu, nämä suhteet katkeaa ja lapsella menee aikaa hyväksyessä, ettei niitä vanhoja parhaita ystävyyksiä enää ole. Muilla voi myös olla vakiintuneet porukat, joihin sitten on vähän työn takana heti päästä. Onneksi lasten ja nuorten kaverisuhteet elää jatkuvasti, joka onkin lopulta hyvä ilmiö tulevaisuuden sosiaalisten taitojen kannalta.

Minusta on myös ikävää lukea näitä viestejä. Kyse on kuitenkin lapsesta joka varmasti kokee surua asiasta. Näin pitäisi ymmärtää kuinka tuo kaikki voi johtaa pidempiaikaiseen yksinäisyyteen. Toisaalta tietysti sen ymmärtää, että kukaan ei ole pakosta kenenkään kaveri. Silti oikeasti itsekin samaa kokeneena tiedän kyllä kuinka pahalta se kaikki tuntuu. Minä olen ollut kiusattu. Olen myös muuttanut "huonoon" aikaan nuoruudessa. Aluksi sain joitakin kavereiksi luulemiani. Hekin alkoivat sitten lopulta kiusaamaan. Olin sitten uudella paikkakunnalla ihan yksin.

Tästä sitten toiseen kouluun. Siellä ihan mukaviakin ihmisiä ja aluksi yritin paljon päästä porukkaan. Kyllä moni jutteli kanssani ja sain ryhmätöihin yms parin. Silti vähitellen se kaikki vaan hiipui. Huomasin sen kuinka seurani ei ollut enää toivottua. Oikeastaan itselle oli se hetki vaikea, kun ymmärsin, että minun pitää antaa periksi ja en tule enää samaan seuraa. Se on ehkä pahempi tunne kuin kiusaaminen jos jää tavallaan luokasta täysin ulkopuolelle. Siinä koin ainakin itse häpeää. En vaan enää voinut väkisin yrittää roikkua muiden mukana. Kyllä sen sitten ymmärsi, että monien tilanteiden kautta kuinka monet häpesivät minua tms ja eivät olleet kanssani kuin esim jonkun heidän kaverin ollessa sairaana. Opettaja yritti joskus sanoa jotain, että on ikävää, kun minä aina istun yksin yms. Eihän se mitään auttanut ja koin siitäkin häpeää, että asiasta puhuttiin. Samalla koulussa oli myös ihmisiä jotka kiusasivat minua. Kiusaaminen ei loppunut koulun vaihtoon. Tämäkin toi tietysti omat juttunsa ja monikaan ei nyt muutenkaan halua kiusatun kaveri olla. Samoin tunnustan omien voimien loppumisen ja lannistumisen. Jos menettää rohkeutensa niin ei enää edes uskalla tutustua muihin ja kokee olevansa epäonnistunut. Näin kävi sitten minulle. Ajattelin kuinka kukaan ei halua seuraani. Aluksi yritin vielä etsiä mahdollisia kavereita. Sitten häpeä oli niin suuri etten enää kokenut ansaitsevani seuraa.

Lukiossa toivoin muutosta. Silti kiusaaminen siirtyi sinnekin eräiden toimesta. En vaan voinut lähteä kauemmas lukioon. Näin minä olin tavallaan sielläkin jo valmiiksi se jonka kanssa ei haluttu olla. Joku myös kirjoittaa, ettei syrjiminen ole kiusaamista. Jos mietti sitä silti niin kyllä jos kukaan ei esim halua olla parisi tai sinulle ei syötetä palloa tunnin aikana kertaakaan tms on jo minusta kiusaamista. Tai jos on joku koulun juhla yms ja olet ainoana ryhmästä ihan yksin sielläkin. Tai jos menet väärään paikkaan ja kukaan ei kerro sinulle missä pitää olla. Tälläiset tilanteet voisivat olla vaan syrjintää, mutta monesti minusta jo kiusaamistakin. Tosin itsellä oli kyllä myös "oikeaa" kiusaamista lukiossa. Pilkattiin kaikesta ja arvosteltiin. En osaa muuten neuvoa mitään. Toivon ettei kukaan koe samaa ja ole yksin nuoruuttaan. Itseäni voin syyttää siitä, että olin ujompi ja hiljaisempi. Muuten en näe itsessäni mitään niin ikävää, että juuri minua piti kohdella niin. Silti niin kirjoitin niin moni kiusattu menettää itsetuntonsa ja senkin vuoksi ei enää uskalla tutustua muihin. Itsellekin kävi niin. Joitakin kavereita oli pieniä hetkiä välillä, mutta moni heistä ns samassa tilanteessa kuin minä. Oli helpompaa tutustua heihin. Tästä viestistä nyt tuskin on apua muille, mutta päätin kirjoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Kusipäät ja näsäviisaat jätetään AINA ja JOKAPAIKASSA ulkopuolelle. Oli koulu tai työelämä.

Yleensähän ne kusipäät on luokan suosituimpia

Jos työkkäri laittaa minut palkkatuella tarhaan niin teen hyvätuloisesta lasun, jos taaperolla on yksikin mustelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kusipäät ja näsäviisaat jätetään AINA ja JOKAPAIKASSA ulkopuolelle. Oli koulu tai työelämä.

Yleensähän ne kusipäät on luokan suosituimpia

Juuri tämä. Jos mietin omia kokemuksia niin kyllä luokan suosituimmat olivat pidettyjä. Jopa opettajat pitivät heistä. Oli oikeasti ikävää kuulla esim opettajan kehuvan kiusaajaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kusipäät ja näsäviisaat jätetään AINA ja JOKAPAIKASSA ulkopuolelle. Oli koulu tai työelämä.

Yleensähän ne kusipäät on luokan suosituimpia

Pitäisi varmaan mennä taas kävelylle ja tehdä lasu näistä suosituista luokan koviksista jotka polttaa tupakkaa alle 18-vuotiaana. Ei ole mun asia jos lääkäri antaa lapselleen rahaa.

Nykyisessä narsistisessa ja uhriutta korostavassa ilmapiirissä on myös aika yleistä, että vanhemmat (usein äidit) tekevät lapsistaan "kiusattuja". Kenties omien lapsuustraumojensa takia.

Ystäväni naapurissa on äiti "Lissu", joka tulee valvomaan kaikki pihaleikit, ettei hänen lastaan kiusata. Jos taloyhtiön pihalla on vaikka 4 lasta jotka haluavat pelata jalkapalloa, mutta Lissun lapsi haluaa olla hippaa ja siihen eivät muut lähde mukaan - Lissun lasta kiusataan.

Lissun lapsi otettiin pois harrastuksesta, koska sielläkin "kiusattiin". Valmentaja näki kylläkin tilanteen ja siinä Lissun lapsi oli töninyt ja provosoinut toista poikaa niin pitkään, että tämä oli lopulta tönäissyt takaisin. Lissu haukkui urheiluseuran ja kertoo kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan, että kyseisessä seurassa sallitaan kiusaaminen.....

Itse sain puolestani aggressiivisen viestin äidiltä, kun lapseni oli niin hirveä, että 9-vuotiaana unohti KERRAN alustavasti sopineensa leikkivänsä yhden luokkakaverin kanssa. Meillä olikin perheenä omaa menoa tuona päivänä, tyttöni soitti heti kun tilanne selvisi kaverilleen ja selitti asian. Minä olin toki jo siinä vaiheessa saanut tämän aggressiivisen viestin ylikierroksilla käyvältä äidiltä "jonka lasta ei huomioida" ja samassa viestissään haukkui toki lapsenikin kiusaajaksi. Aion pitää jatkossa huolen, että leikkitreffit pidetään niin minimissä kuin mahdollista - vaikka syyhän on jälleen kerran äidissä, ei lapsessa.