Lapsi jätetään jatkuvasti kaveriporukan ulkopuolelle, eikä koulu tee asialle mitään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Tässähän emme tiedä onko tapauksessa kiusaamista tai jotain muuta. Esimerkiksi pojan luokalla on yksi häirikkö, joka kiusaa muita ahkeraan. Luonnollisesti muut pojat ei tämän häirikön seuraa kaipaa.

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Olisi varmaan kannattanut kirjoittaa nämä jutut jo siihen aloitusviestiin, niin olisit voinut saada erilaisia vastauksia. Ei randomkirjoittajat täällä tiedä, että sun lapsi eristettiin jo tutusta kaveriporukasta tai että se on jo isompi lapsi.

Tuossa tapauksessa oletettavasti tunnet kavereiden vanhemmat. Itse ottaisin yhteyttä heihin ja kysyisin, että tietävätkö he jutusta mitään ja voisivatko he jutella lastensa kanssa hyvistä tavoista. Edelleenkään niiden ei ole enää pakko olla sun lapsen kaveri, mutta peruskohteliaisuutta pitäisi olla. Ehkä voisi myös olla mahdollista pitää joku keskustelu kaikkien lasten ja aikuisten kesken, missä puitaisiin välirikon syitä. Toi on kyllä siinä vähän vaarallinen ratkaisu, että se voi tuntua sun lapsesta tosi nololta ja se voi lisätä bensaa kiusausliekkeihin.

Vierailija kirjoitti:

"kovien arvojen" puolesta äänestäneet: annos on pöydässä. bon appetit! 

Miten tämän jutun edes voi ymmärtää noin asian vierestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi lapset tai nuoret on suomessa tollasia. Ei haluta olla jonkun kavereita. Kyllä minä olin ainakin iloinen jos joku halusi olla kaverini. Ei tämä ole mikään uusi ilmiö.

Vanhemmat. Siellä se syy on.

Aikuisena ymmärrät, että ei ne kemiat vaan pelaa kaikkien kanssa vaikka se kotikasvatus olisi ollut mikä. 

Ei vaan aikuisena minä olen ymmärtänyt kuinka pimeät ihmiset kasvattaa lapsistaan yhtä pimeitä.

Lapseen vaikuttaa tavattoman moni muukin asia kuin vain kasvatus. Esim ap varmasti kasvattaa lastaan, ja hän tuntee hätää oman lapsensa puolesta, mutta nyt lapseen vaikuttaa ympäristön toiminta.

Niin koska ne toiset lapset on jonkun muun kasvattamia. Sellaisen jonka mielestä on ihan jees hyljätä kaveri, jos juuri tänään ei ollut kivaa. On sellaisiakin jotka kieltää ettet saa olla kaveri kuin X:n kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on syy näiden syrjijöiden kotikasvatuksessa. Oma lapseni oli koko alakouluajan koulussa yksin. On luonteeltaan tarkkailija eikä ole ensimmäisenä rynnimässä ja suuna päänä. Luokalla oli pari erittäin dominoivaa tyttöä, määräaivät kuka kuuluu kaveriporukkaan. Lapseni ei kuulunut. Kouluun oltiin yhteydessä vuosien mittaan mutta se ei auttanut.

Raastavaa oli kuulla että lapseni oli viettänyt paljon välitunteja vessassa kun ei halunnut olla yksin pihalla. Joskus soitti vessasta töihin.

Vapaa-ajalla oli onneksi kavereita ja harrastuksia.

Elämä muuttui yhdessä yössä kun yläkoulu alkoi. Ensimmäisestä päivästä alkaen löytyi kaveriporukka!!

Pitkiä olivat alakouluvuodet.

Ihanne maailmaa ei ole. Oma kasvatukseni lähtökohtia on se, että kaikkien kanssa on tultava toimeen, jne...mutta todellisuus on ohjannut minut myös siihen, että joihinkin on vaan sitä etäisyyttä otettava. Vaikka kuinka olet herkillä omien kokemuksesi takia tuskin sinäkään tukisit kaverisuhdetta, joka on haitallinen sinun omalle lapselle. Meidän vanhempien loputon tehtävä on olla sen lapsen puolella vaikka kaikki ei aina mene tismalleen oikein niin kuin ohjekirjoissa sanotaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Takes two to tango.

Vierailija kirjoitti:

En koskaan oikein kuulunut mihinkään porukkaan koulussa. Kai vähän kärsin siitä, mutta harrastuksessa oli sitten ne oikeat kaverit, joiden kanssa menin lopulta urheilulukioon. Silloin oli ensimmäinen kerta, kun tunsin kuuluvani porukkaan myös koulussa.

Ap:n lapsi on vähän hankalassa iässä. Murrosikä on alkamassa ja lapset kehittyy ja muuttuu eri aikaan. Tämä voi muuttaa kaveridynamiikkaa yllättävän paljon. Toiset on jo mukamas niin isoja ja toiset vielä ihan lapsia. Meillä lapsi on pari vuotta nuorempi, mutta naapurissa on pari hyvää esimerkkiä viidesluokkalaisista. Kavereita pienestä asti, mutta nyt toinen alkaa olla todella teini ja toinen taas haluaisi leikkiä vielä päivittäin keppareilla. Yhtäkkiä näillä ei olekaan mitään yhteistä ja vuosien kaveruus on muuttunut lähinnä moin sanomiseksi.

Olin just tulossa kirjoittamaan samaa. Tuo 5-6 -luokkalaisten ikä on se, missä osa lapsista on jo kuin teinit  ja osa vielä leikkii leluilla. Jos lapsuuden paras ystävä kehittyy nopeammin ja/tai eri suuntaan, ystävyys väkisinkin katkeaa. Tai ainakin hiipuu. Omasta lapsuudestani muistan, että luokan nk suosituimpiin kuuluivat ne, jotka aloittivat tupakoinnin ja alkoholin käytön sekä tyttöjen kohdalla meikkaamisen mahdollisimman aikaisin. Elettiin siis 1970-luvun alkua. Omien lasteni kohdalla (1990-2000 -luvut) taas korostui ehkä enemmän pukeutuminen, mutta myös tupakointi ja pussikaljoittelu. Jos vaatteet olivat lapsellisia, ei mitään asiaa suosittujen porukkaan. En tiedä, mikä on nykypäivän lasten elämässä asia tai asiat, joilla päästään suosittujen joukkoon. Onko se kalliit harrastukset, kalliit merkkivaatteet jne vai mikä?

En jaksa lukea koko ketjua, mutta järkytyin ensimmäisistä kommenteista sen verran, että vastaan lyhyesti. Jos ulkopuolelle jättäminen tapahtuu kouluaikana, asia nimenomaan kuuluu opettajalle. Opettajan ehdottamasti pitää puuttua tilateeseen ja hänen tulisi osata hoitaa asia. Aloitus kuulostaa uskomattomalta, ja vielä enemmän ensimmäiset kommentit. Ap:lle vinkki, että jos asia ei lähde avautumaan, ole yhteydessä vaikka terveydenhoitajaan, koulupsykologiin tai rehtoriin. terv. Ope

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Kyse on VASTA viidesluokkaisista, ei he ole vielä aikuisia, jotka osaavat toimia aikuisen tavoin. Elämällä on sen verran kiero huumorintaju, että se tuo mukanaan myös niitä ikäviä asioita. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisa asioita pitäisi opetella kohtaamaan? 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei koskaan ollut kavereita koulussa, mutta löysin kavereita naapuruston vanhemmista lapsista. Koko lapsuus- ja nuoruusajan kaverini olivat aina 2-5 vuotta vanhempia kuin itse olin. Paras kaverini oli mökkinaapuri jota näin joka viikonloppu ja arkipäivisin soiteltiin.

Sama meno on jatkunut aikuisiällä, tulen toimeen työkavereiden kanssa mutta en halua "kaveerata" heidän kanssaan eikä olla vapaa-ajalla tekemisissä. Olen 40+ ja tämän hetkiset kaverini ovat 50+ ja 60+ ikäluokkaa.

Ap:n lapselle voisi löytyä kavereita jostain muualta kuin koulusta. Minä en ainakaan traumatisoitunut yhtään siitä että koulussa ei ollut kavereita, enkä taatusti olisi halunnut että kukaan olisi ollut kaverini pakotettuna.

Tässä tarinassa kimaltaa tuo mökkinaapuruus mikä on harvinaista. Onnea teille myös jatkoon!

Vierailija kirjoitti:

Tietenkään kiusaajien vanhemmat eivät koe tarvetta puuttua, näkevät lapsensa "voittajina" ja pskat "luusereista" - mutta näinhän äänestitte, joten kai ok?

Mun lapsellani ei ole sisaruksia. Muutimme paikkakunnalta toiselle hänen ollessa 4-vuotias ja tässä yhteydessä katkesi ainoat läheiset suhteet suurinpiirtein ikäisiinsä, jotka oli tuntenut samasta pph paikasta parivuotiaasta saakka. Hänellä ei ollut kokemusta isossa ryhmässä toimimisesta ja vaikeuksia ensin löytää kaveria pienessä päiväkodissa, jossa muut pojat olivat tunteneet toisensa pienestä pitäen ja olivat häntä kaikki hieman vanhempia. Hänelle syntyi jonkinlainen vahva epäoikeudenmukaisuuden kokemus ilmeisesti tuossa tilanteessa, joka näyttäytyi vielä alakouluikäisenä  herkkänahkaisuutena ja päsmäämisenä. Siis kokemuksena, että ellei hänen anneta puhua ylimpänä äänenä, ellei hänen ehdotuksensa mukaan mennä tmv on se epäreilua ja tätä hän protestoi. Oman toiminnan ohjauksen vaikeudet aiheuttivat myös hitautta ja taipumusta juuttua yhteen leikkiin tai asiaan. Hyvin pieniä asioita, mutta kuitenkin säännöllisesti esiin tulevaa "pänkäämistä". Hän ei siis sanalla sanoen ollut oikein joustava tai reilu kaveri, vaikka onkin mielikuvitusrikas ja hauska tyyppi, jolla on hyvin voimakas käsitys siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Se oli vain hieman vinoutunut.

Sen sijaan, että olisin syyttänyt tilanteesta kaikkia muita lapsia tai heidän vanhempiaan, tunsin omani luonteenpiirteet ja sosiaalisissa suhteissa toimimisen eteen tehtiin paljon töitä. Nyt muutamia vuosia myöhemmin hänellä on aivan valtava lauma ystäviä. Meillä oli alakoulussa sellainen periaate, että jokainen ryhmän poika kutsutaan esim synttäreille, tai sitten rajataan osallistujajoukko hyvin pieneksi, eikä kutsuja jaella koulussa. Olen lisäksi muistutellut, että kaverijoukon kasvaessa, muistaa myös vanhoja kavereita, eikä jätä ketään syyttä suotta paitsioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Olisi varmaan kannattanut kirjoittaa nämä jutut jo siihen aloitusviestiin, niin olisit voinut saada erilaisia vastauksia. Ei randomkirjoittajat täällä tiedä, että sun lapsi eristettiin jo tutusta kaveriporukasta tai että se on jo isompi lapsi.

Tuossa tapauksessa oletettavasti tunnet kavereiden vanhemmat. Itse ottaisin yhteyttä heihin ja kysyisin, että tietävätkö he jutusta mitään ja voisivatko he jutella lastensa kanssa hyvistä tavoista. Edelleenkään niiden ei ole enää pakko olla sun lapsen kaveri, mutta peruskohteliaisuutta pitäisi olla. Ehkä voisi myös olla mahdollista pitää joku keskustelu kaikkien lasten ja aikuisten kesken, missä puitaisiin välirikon syitä. Toi on kyllä siinä vähän vaarallinen ratkaisu, että se voi tuntua sun lapsesta tosi nololta ja se voi lisätä bensaa kiusausliekkeihin.

Jos kyse olisi pienestä lapsista niin sitä suuremmalla syyllä tilanteeseen tulisi puuttua. Kaveritaitoja ei opita kotona, koska syntyvyys on niin pientä, että harvalla lapsella on kotona samaikäisiä sisaruksia. Kaveritaidot opitaan koulussa ja päiväkodissa ja harrastuksissa.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta järkytyin ensimmäisistä kommenteista sen verran, että vastaan lyhyesti. Jos ulkopuolelle jättäminen tapahtuu kouluaikana, asia nimenomaan kuuluu opettajalle. Opettajan ehdottamasti pitää puuttua tilateeseen ja hänen tulisi osata hoitaa asia. Aloitus kuulostaa uskomattomalta, ja vielä enemmän ensimmäiset kommentit. Ap:lle vinkki, että jos asia ei lähde avautumaan, ole yhteydessä vaikka terveydenhoitajaan, koulupsykologiin tai rehtoriin. terv. Ope

Opettaja sitten varmaan osaat meille kertoa mitä terveydenhoitaja, psykologi, rehtori, poliisi, lakimies, sosiaalityöntekijä, ties minkä kiva koulu projektin vapaaehtoinen voi asialle tehdä? Koululla on hirvittävä armeija lässyttämässä ettei ketään saa kiusata, MUTTA...

Vaikka opettajan auktoriteetilla periaatteessa voisi kiristää ja pakottaa kaveriksi on se lapsesi kannalta todella huono ratkaisu. Miltä lapsesta tuntuisi, kun kuvio selviäisi vaikka opettajan vaihduttua tai yläasteelle siirtyessä?

Toki kaverisuhteita voi jotenkin ohjata vaikka tutustumista mahdollistamalla ja ryhmäyttämällä, mutta pakottaminen ei kannata. Kun totuus tulee julki, lapsi alkaa uskoa olevansa niin kamala ihninen ettei kukaan ole vapaaehtoisesti hänen kaverinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Kyse on VASTA viidesluokkaisista, ei he ole vielä aikuisia, jotka osaavat toimia aikuisen tavoin. Elämällä on sen verran kiero huumorintaju, että se tuo mukanaan myös niitä ikäviä asioita. Vai leikkimälläkö niitä negatiivisa asioita pitäisi opetella kohtaamaan? 

Niitä opetellaan kohtaamaan juurikin myös leikkimällä ja tarinoilla, varsinkin päiväkodeissa. Siksi varhaiskasvattajilla on yliopistotasoinen koulutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Takes two to tango.

Ei kiusattu ole syyllinen, tietenkään. Kiusaaminen on aina väärin. Mutta ei kenelläkään ole myöskään velvollisuus kaveerata ärsyttäviksi kokemiensa ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetatteko te kommentoijat lapsillenne, että ensin ollaan ystäviä, yökyläillään ja ollaan mukana toisen perheen kanssa huvipuistossa yms, ja sitten seuraavana hetkenä tämän toisen voi jättää yksin? Voi lopettaa kaiken yhteydenpidon ja kun tämä yksi lapsi moikkaa koulun pihalla, on oikein olla vastaamatta ja kääntää selkä ja kikattaa?

Kyse on viidesluokkaisista jo.

Harrastuksia lapsella on, kavereita on toisista kouluista. Mutta kouluun joutuu menemään joka päivä ja olemaan siellä ulkopuolinen joka ikinen päivä.

Totta kai se on elämää, joo. Mutta sen ei olisi pakko olla tällaista. Ap

Olisi varmaan kannattanut kirjoittaa nämä jutut jo siihen aloitusviestiin, niin olisit voinut saada erilaisia vastauksia. Ei randomkirjoittajat täällä tiedä, että sun lapsi eristettiin jo tutusta kaveriporukasta tai että se on jo isompi lapsi.

Tuossa tapauksessa oletettavasti tunnet kavereiden vanhemmat. Itse ottaisin yhteyttä heihin ja kysyisin, että tietävätkö he jutusta mitään ja voisivatko he jutella lastensa kanssa hyvistä tavoista. Edelleenkään niiden ei ole enää pakko olla sun lapsen kaveri, mutta peruskohteliaisuutta pitäisi olla. Ehkä voisi myös olla mahdollista pitää joku keskustelu kaikkien lasten ja aikuisten kesken, missä puitaisiin välirikon syitä. Toi on kyllä siinä vähän vaarallinen ratkaisu, että se voi tuntua sun lapsesta tosi nololta ja se voi lisätä bensaa kiusausliekkeihin.

Jos kyse olisi pienestä lapsista niin sitä suuremmalla syyllä tilanteeseen tulisi puuttua. Kaveritaitoja ei opita kotona, koska syntyvyys on niin pientä, että harvalla lapsella on kotona samaikäisiä sisaruksia. Kaveritaidot opitaan koulussa ja päiväkodissa ja harrastuksissa.

Lisätään vielä, että korona vei monta oppimisen vuotta lapsilta. Moni tottui siihen ajatukseen, että oma vanhempi on se kaveri, aina läsnä ja aina aikuismaisen järkevä. Sellaisen jälkeen toisten yhtä lailla epäkypsien lasten kaoottinen kanssakäyminen tuntuu vaikealta ja kohtuuttomalta. Osa lapsista yrittää päsmäröidä ja osa vetäytyy.

Olen kuullut opettajilta, että kouluun tuli koronan jäljiltä aivan ennätysmäisen omaehtoinen poppoo. Mutta toki hekin kasvavat, kun saavat tilaisuuden.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta järkytyin ensimmäisistä kommenteista sen verran, että vastaan lyhyesti. Jos ulkopuolelle jättäminen tapahtuu kouluaikana, asia nimenomaan kuuluu opettajalle. Opettajan ehdottamasti pitää puuttua tilateeseen ja hänen tulisi osata hoitaa asia. Aloitus kuulostaa uskomattomalta, ja vielä enemmän ensimmäiset kommentit. Ap:lle vinkki, että jos asia ei lähde avautumaan, ole yhteydessä vaikka terveydenhoitajaan, koulupsykologiin tai rehtoriin. terv. Ope

Oletko oikeasti sitä mieltä ettei koulussa kukaan ole näillä lapsia ohjeistanut ettei ketään saa jättää ulkopuolelle? Tai ettei opettaja ole tehnyt mitään? Tässä on nyt tarina esitettynä yhden osapuolen lasien läpi katsottuna. Opettajana varmasti ymmärrät, että nämä on vähän monimutkaisempia asioita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta järkytyin ensimmäisistä kommenteista sen verran, että vastaan lyhyesti. Jos ulkopuolelle jättäminen tapahtuu kouluaikana, asia nimenomaan kuuluu opettajalle. Opettajan ehdottamasti pitää puuttua tilateeseen ja hänen tulisi osata hoitaa asia. Aloitus kuulostaa uskomattomalta, ja vielä enemmän ensimmäiset kommentit. Ap:lle vinkki, että jos asia ei lähde avautumaan, ole yhteydessä vaikka terveydenhoitajaan, koulupsykologiin tai rehtoriin. terv. Ope

Opettaja sitten varmaan osaat meille kertoa mitä terveydenhoitaja, psykologi, rehtori, poliisi, lakimies, sosiaalityöntekijä, ties minkä kiva koulu projektin vapaaehtoinen voi asialle tehdä? Koululla on hirvittävä armeija lässyttämässä ettei ketään saa kiusata, MUTTA...

Huoh... ja sekö, että kouluissa on kiusaamista, antaa luvan todeta Ap:lle, että asia on ihan lapsen omaa syytä, että tulee kiusatuksi, kuten monissa näissä viesteissä on todettu. Syyllistetään kiusattua, kuten joku toinen krjoittaja osuvasti totesi. Opettajilla on koulutus ja velvollisuus hoitaa näitä tilanteita. Jos ei osaa, on syytä ruveta hakemaan täydennyskoulutusta. Se tosiaan on tarpeen monellekin koululle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua, mutta järkytyin ensimmäisistä kommenteista sen verran, että vastaan lyhyesti. Jos ulkopuolelle jättäminen tapahtuu kouluaikana, asia nimenomaan kuuluu opettajalle. Opettajan ehdottamasti pitää puuttua tilateeseen ja hänen tulisi osata hoitaa asia. Aloitus kuulostaa uskomattomalta, ja vielä enemmän ensimmäiset kommentit. Ap:lle vinkki, että jos asia ei lähde avautumaan, ole yhteydessä vaikka terveydenhoitajaan, koulupsykologiin tai rehtoriin. terv. Ope

Opettaja sitten varmaan osaat meille kertoa mitä terveydenhoitaja, psykologi, rehtori, poliisi, lakimies, sosiaalityöntekijä, ties minkä kiva koulu projektin vapaaehtoinen voi asialle tehdä? Koululla on hirvittävä armeija lässyttämässä ettei ketään saa kiusata, MUTTA...

On myös muistettava, että kokemus kiusaamisesta voi olla erilainen. Lukion jälkeen hyvä ystäväni kerran kertoi mulle, miten hän oli joutunut käymään terapiassa koulukiusaamisen vuoksi. Olin ihan ällikällä lyöty. Olin ollut hänen kanssaan 8 vuotta samalla luokalla ja oltiin hyviä ystäviä niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. Mä en koskaan havainnut minkäänlaista kiusaamista. Selvisi, että hän olisi halunnut luokan suosittujen porukkaan, mutta sinne häntä ei huolittu. Tuskin olisi huolittu muakaan, mutta mä en koskaan edes halunnut siihen porukkaan.