Lapsi jätetään jatkuvasti kaveriporukan ulkopuolelle, eikä koulu tee asialle mitään!

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisetko on aina kiusattujen puolella? Ja paskat! Nämäkin kommentit sen kertoo. Luin ekan sivun ja totesin että läpimätiä ihmisiä taas.

Mutta näinhän se menee valitettavasti.

Ei kukaan ota vastuuta kun kaikki huolehtii vaan omistaan. Todon ne joiden lapsilla kavereita niin ei tietenkään huolehdi että kaikki otetaan porukkaan. Ovat vaan tyytyväisiä että lapsilla on kavereita.

Minun lapsilla on onneksi ollut kavereita ja yksi lapsistani on todella suosittu tyttö. On nyt teini.

Just eilen tytölle puhuin yhdestä hänen vanhasta kaveristaan joka ollut paljon yksin kun jäänyt porukasta.

Heti oli pistänyt tälle tytölle viestiä ja olivat illan meillä. Olen kyllä tosi ylpeä lapsestani jolla on kyky ottaa muutkin huomioon eikä hänellä ole niin surkea itsetunto etteikö voisi olla kaikkien kaveri. Tätä olen aina toitottanut omille lapsilleni että ketään ei jätetä porukasta eikä kenellekään olla ilkeitä.

Koskaan en ole kuullut tyttäreni haukkuvan ketään. Päin vastoin olen kuullut kun on sanonut suorat sanat eräälle joka hänen yhden ystävän ulkonäköä arvosteli.

Itse inhoan sitä että jätetään porukan ulkopuolelle joku tai että jotakin kiusataan. Se on oikein punainen vaate ja se on asia jonka haluan omillekin lapsilleni siirtää eli kyvyn ottaa toiset ja toisten tunteet huomioon.

Toivottavasti ap:n tilanne selviää.

Koulu saisi kyllä puuttua siihen mitä tapahtuu koulussa. Vapaa-aikaa ei oikein voi määrätä mutta koulun velvollisuus on puuttua kiusaamiseen mikä tapahtuu koulussa. Syrjiminen ja porukasta eristäminen on kiusaamista.

Annathan lapsillesi sitten myös apua ja eväitä ristiriitojen käsittelemiseen tällaisissa kaveriryhmissä, mitkä aikuiset on liittäneet yhteen ikään kuin kansat Afrikassa viivottimella piirrettyjen rajojen sisään.

Siskoni tyttöporukasta jäi ajan mittaan pihalle yksi tyttö, joka halusi aina määrätä mitä tehdään, minne mennään, mitä kuunneellaan, kuka, mitä, missä, milloin ja kenenkin kanssa. Tuleva opettaja :) Olisi vaadittu Ahtisaari neuvottelemaan pelisääntöjä tuohon porukkaan, itsekin sitä nimittäin isosiskon auktoriteetilla joskus yritin kun olin aikani kuunnellut riitelyä ja kisuamista. Tai sitten muiden kolmen olisi kai pitänyt pistää se jonkun kerran porukassa solmuun ja opettaa kuuntelemaan muidenkin mielipiteitä. 

Ihan ystäviä ovat tänä päivänä, tosin nainen on yhä sitä mieltä, että häntä joskus vitos-kutosella kiusattiin kun oli sovittu pesispeleistä tai elokuvaillasta eikä hänelle ilmoitettu mitään..

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sen nyt ottaa. Tietysti koulussa pitää yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta eihän se tarkoita että pitäisi olla kaikkien kanssa joku paras kaveri.

Ei tietenkään voi olla paras kaveri kaikkien kanssa, se on selvä, mutta että edes kunnioittaisi toista, hänen olemassa olonsa hyväksyttäisiin, olipa hän millainen tahansa. Tämän ei pitäisi olla vaikeaa? Kykenemättömyys ystävyyteen niin lyhyen ajan, ne muutamat vuodet elämästä, onko se liikaa pyydetty? Miksi pitää tuhota joku, mitä hyvää siitä itselleen saa?

Tarkoititko ystävällisyyttä vai koulukaveruutta? Ystävyys on ihmissuhde, joka edellyttää, että toisesta ja toisen seurasta ihan aidosti tykkää. Ystävällinen taas voi olla sellaisellekin, josta ei edes tykkää. Ja koulukaveruus taas sitä, että koulupäivän aikana ollaan kivoja muille. 

Ystävällinen suhtautuminen lähinnä olisi jo kullanarvoista syrjäytymis- ja masennusvaarassa olevalle. Huomataan ja sanotaan hei. Koulukaveruus ja ystävyys onkin sitten jo syvempää, mutta sekin syntyy varmasti ensin ystävällisen kohtelun kautta. Ystävällinen voi todella olla, vaikkei niin pitäisi kovasti toisesta. Se onkin sydämensivistystä ja opitaan varhain kotona.

Enää vain pitäisi keksiä, mikä on se "porkkana", jolla ystävällisyyttä aletaan lasten ja nuorten keskuudessa pitämään coolimpana kuin nöyryytysvideoiden kuvaamista someen. 

Juuri näin! 👍

Älä ap ainakaan lähde sille tielle, että valitat kouluun ja vaadit toimenpiteitä, äläkä myöskään ole muiden lasten vanhempiin yhteydessä samalla asialla.

Jos teet noin, niin lapsesi tulee 100%:n varmuudella enemmän syrjityksi.

On ihmisiä joiden on hankala ystävystyä, on ujoutta, estoisuutta, poikkeava ajattelutapa jne. mutta pakottamalla ei ystävystytä.

Ja ap:n lapsi voi olla itse sellainen, joka ei halua ystävystyä, mutta kun äiti haluaa olla eri mieltä.

Olisi hyvä löytää edes yksi samanhenkinen kaveri (pitää samoista asioista ...), se riittää. Ystävä voi löytyä vaikka mukavan harrastuksen parista, mielekäs tekeminen koulun vastapainona tuo iloa arkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on myös ikävää lukea näitä viestejä. Kyse on kuitenkin lapsesta joka varmasti kokee surua asiasta. Näin pitäisi ymmärtää kuinka tuo kaikki voi johtaa pidempiaikaiseen yksinäisyyteen. Toisaalta tietysti sen ymmärtää, että kukaan ei ole pakosta kenenkään kaveri. Silti oikeasti itsekin samaa kokeneena tiedän kyllä kuinka pahalta se kaikki tuntuu. Minä olen ollut kiusattu. Olen myös muuttanut "huonoon" aikaan nuoruudessa. Aluksi sain joitakin kavereiksi luulemiani. Hekin alkoivat sitten lopulta kiusaamaan. Olin sitten uudella paikkakunnalla ihan yksin.

Tästä sitten toiseen kouluun. Siellä ihan mukaviakin ihmisiä ja aluksi yritin paljon päästä porukkaan. Kyllä moni jutteli kanssani ja sain ryhmätöihin yms parin. Silti vähitellen se kaikki vaan hiipui. Huomasin sen kuinka seurani ei ollut enää toivottua. Oikeastaan itselle oli se hetki vaikea, kun ymmärsin, että minun pitää antaa periksi ja en tule enää samaan seuraa. Se on ehkä pahempi tunne kuin kiusaaminen jos jää tavallaan luokasta täysin ulkopuolelle. Siinä koin ainakin itse häpeää. En vaan enää voinut väkisin yrittää roikkua muiden mukana. Kyllä sen sitten ymmärsi, että monien tilanteiden kautta kuinka monet häpesivät minua tms ja eivät olleet kanssani kuin esim jonkun heidän kaverin ollessa sairaana. Opettaja yritti joskus sanoa jotain, että on ikävää, kun minä aina istun yksin yms. Eihän se mitään auttanut ja koin siitäkin häpeää, että asiasta puhuttiin. Samalla koulussa oli myös ihmisiä jotka kiusasivat minua. Kiusaaminen ei loppunut koulun vaihtoon. Tämäkin toi tietysti omat juttunsa ja monikaan ei nyt muutenkaan halua kiusatun kaveri olla. Samoin tunnustan omien voimien loppumisen ja lannistumisen. Jos menettää rohkeutensa niin ei enää edes uskalla tutustua muihin ja kokee olevansa epäonnistunut. Näin kävi sitten minulle. Ajattelin kuinka kukaan ei halua seuraani. Aluksi yritin vielä etsiä mahdollisia kavereita. Sitten häpeä oli niin suuri etten enää kokenut ansaitsevani seuraa.

Lukiossa toivoin muutosta. Silti kiusaaminen siirtyi sinnekin eräiden toimesta. En vaan voinut lähteä kauemmas lukioon. Näin minä olin tavallaan sielläkin jo valmiiksi se jonka kanssa ei haluttu olla. Joku myös kirjoittaa, ettei syrjiminen ole kiusaamista. Jos mietti sitä silti niin kyllä jos kukaan ei esim halua olla parisi tai sinulle ei syötetä palloa tunnin aikana kertaakaan tms on jo minusta kiusaamista. Tai jos on joku koulun juhla yms ja olet ainoana ryhmästä ihan yksin sielläkin. Tai jos menet väärään paikkaan ja kukaan ei kerro sinulle missä pitää olla. Tälläiset tilanteet voisivat olla vaan syrjintää, mutta monesti minusta jo kiusaamistakin. Tosin itsellä oli kyllä myös "oikeaa" kiusaamista lukiossa. Pilkattiin kaikesta ja arvosteltiin. En osaa muuten neuvoa mitään. Toivon ettei kukaan koe samaa ja ole yksin nuoruuttaan. Itseäni voin syyttää siitä, että olin ujompi ja hiljaisempi. Muuten en näe itsessäni mitään niin ikävää, että juuri minua piti kohdella niin. Silti niin kirjoitin niin moni kiusattu menettää itsetuntonsa ja senkin vuoksi ei enää uskalla tutustua muihin. Itsellekin kävi niin. Joitakin kavereita oli pieniä hetkiä välillä, mutta moni heistä ns samassa tilanteessa kuin minä. Oli helpompaa tutustua heihin. Tästä viestistä nyt tuskin on apua muille, mutta päätin kirjoittaa.

Minusta viestissäsi on enemmän sisältöä kuin puolessa kommenteista. Riskitekijöitä porukasta syrjäytymiselle olet tunnistanut; ujous, itsetunnon heikentyminen sosiaalisten vaikeuksien seurauksena ja sen aiheuttama kierre, paikkakunnan vaihdos herkässä vaiheessa.. Kiusaamista on selvästi myös tuollainen näkymättömäksi tekeminen ja suuri vääryys ettei aikuiset ympärillä osanneet asiaan tuoda riittävää muutosta. Saattaa olla, ettet osaa kertoa mitään "syytä" syrjintään, eikä sitä välttämättä osaisi sormella osoittaa edes syrjijät. Miksi sitten susilaumassa on Omega, yksilö saattaa olla pienempi pentu kuin muut, tai sitten ei. Usein kuitenkin yksilöllä on jonkinlainen heikkous ja ihmisenkin liskoaivot valitettavasti reagoivat jopa tuskin havaittaviin heikkouksiin. Se voi olla vaikka erilainen bakteerikanta ruoansulatuksessa tai täysin tiedostamaton tapa vaikka välttää suoraa katsekontaktia. Ei todellakaan mikään sellainen "vika" jonka vuoksi olisi mitenkään ansaittua tai tarpeen kokea syrjintää.

Ympärillä olevien aikuisten olisi pitänyt hakea ratkaisuja muiden käytöksen muuttamiseen. Mutta mietin saitko itse koskaan minkäänlaista henkilökohtaista apua tilanteen kehittämiseen positiivisemmaksi kannaltasi?

Vastaan nyt, kun viestisi huomasin. Oikeasti kiva, että kysyt asiasta. Vastaus silti on etten saanut. Vanhemmat eivät auttaneet kiusaamisen kanssa ja sanoivat ettei kannata välittää ja opettajat näkivät kyllä monesti sitä muiden ikävää käytöstä. Silti siihen ei puututtu. Luokanvalvoja pahoitteli kyllä yläkoulun viimeisinä päivinä kuinka jäin niin yksin ja kun "muut ovat olleet yhdessä niin pitkään" ja selitteli sillä asiaa, kun olin uutena tuonne tullut. Muuten ikinä asiasta ei puhuttu. Oikeastaan ehkä hyvä niin, kun häpesin sitä kaikkea niin paljon jo muutenkin. Ainoastaan vanhempilta olisin toivonut paljon enemmän ymmärrystä. Jäin ihan yksin heidänkin puoleltaan.

Lukiossa voin vieläkin huonommin kuin yläkoulussa. Ahdisti paljon ja jopa itsetuhoisia ajatuksia. Silti jäin omilleni silloinkin. Eivät vanhemnat ottaneet todesta pahaa oloani. Silti kävin lukion loppuun ja selvisin niistä ajoista. En silti toivo kenellekään samaa tietä. Kun on vaikeaa nähdä valoa niissä vuosissa. Jälkeenpäin olenkin sitten huomannut mitä vauriota nuo kokemukset ovat jättäneet. En luota enää ihmisiin ja jännitän kaikkea. Sosiaaliset tilanteet vaikeita. Ihmisen tarvitsee muita myös ns kasvaakseen ehjäksi. Itse en oikein tiedä edes "kuka olen" ja vaikeaa määrittää persoonaani, kun olen ollut niin kauan yksin ja huonoja kokemuksia paljon. Jää vähän irralliseksi. Ei ole helppoa vieläkään. Kyllä se kaikki vaan jättää jälkensä.

"Ja ap:n lapsi voi olla itse sellainen, joka ei halua ystävystyä, mutta kun äiti haluaa olla eri mieltä"

Ymmärrän tämänkin ajatuksen. Usein silti toisen yksinäisyyttä "perustellaan" myös tämän omalla valinnalla. Minulle esim lukiossa eräs opettaja sanoi jolle menin varovaisesti yksinäisyydestäni mainitsemaan, että jos muut luulevat sinun haluavankin olla yksin. Hänen mielestään oli siis jopa haluttavaa olla yksin jokainen hetki ja ihan ulkona porukasta. Kyllä jos asiaa miettii kukaan ei varmaan haluaisi olla koulussa aivan yksin. Jokainen varmasti haluaisi edes yhden kaverin jos vaan pystyisi sellaisen saamaan kuten minäkin aikoinaan olisin halunnut. Tuosta asiasta ei sitten puhuttu enää. Varmasti lopputulos oli se, että minä olin se joka halusikin olla yksin tai olin muuten se "outo" yksinäinen. Tähän sitten vielä lisättynä kiusaaminen ja muiden ikävät kommentit jopa opettajien kuullen. Siihenkään ei puututtu, mutta se oli myös yksi syy miksi olin yksin.

Minulle on myös eräs tutumpi opettaja sanonut, että olisi hyvä jos edes yksi kaveri olisi yms. Tämäkin niin, että minä olin se viallinen joka ei onnistunut kaveria saamaan. Ei mietitty muiden käytöstä ja kiusaamista, jotka vaikuttivat asiaan. Kyllä sitä syytä haetaan hyvin usein yksinäisestä tyypistä tai kiusatusta. Siinä mielessä jokainen varmaan miettii omaa "viallisuuttaan" jo tarpeeksi. Toisaalta mitäpä tällä kaikelle voi. Oli lukiossakin monia yksinäisiä tyyppejä. Heidän kanssaan sitä yritti sitten välillä jutella yms kun itsekin siinä tilanteessa. Toisaalta lukiossa luulin itsekin kiusaamisen loppuvan. Tietysti olin muutenkin yksinäisenä helppo kohde. Sori ohiskin.

Tutkittu juttu on sekin, että psykopaattisia piirteitä omaavat lapset voivat joutua muiden lasten hyljeksimiksi. Aikuiset eivät useinkaan huomaa näissä lapsissa mitään erikoista, mutta muut lapset vaistoavat, että he ovat jotenkin outoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se ole koulun asia.

Hmm,pakko nyt kyllä kysyä että jos koulussa tapahtuu syrjintää yhtä lasta kohtaan, niin miten se ei ole koulun asia puuttua?

Tuollaista ei pidetä syrjintänä ollenkaan, pienet lapset eivät syyllisty koska eivät ymmärrä vielä ja opettajat eivät voi olla vastuussa muusta kuin sen huolehtimisesta että lapset eivät tee luvatonta. Aivan kamalaa jos vanhemmat itse eivät ota vastuuta lastensa sosiaalistamisesta. 

Totta. Vanhemmilla on mennyt lapsen sosiaalistaminen pahasti pieleen, jos lapsi ajattelee että on ok jättää yksi porukan ulkopuolelle. Vanhemmistahan tämä kaikki lähtee, siitä että ihmisiä kohdellaan hyvin myös aikuisten työpaikoilla eikä hyväksytä syrjintää tai kiusaamista.

Lapset eivät useinkaan ajattele tietoisesti jättää jotakin lasta ulkopuolelle mutta jos tämä jätetty on puhumaton, osallistumaton, totinen tuijottaja tai kykenemätön leikkeihin/peleihin niin seurauksena usein on juuri tuo ikävä juttu.

Peräisin ulkopuolelle jätetyn vanhempien vastuuta koulukypsyyteen.

Eihän se nyt noinkaan mene. Moni lapsi on todellakin mukava muita kohtaan ja ei hänessä ole mitään syytä ulkopuolelle jättämiseen. Itsekin olin vaan liian kiltti ja hyväuskoinen. Lapsuudessa ensin eräs määräilevä tyttö vie kaverini ja yritin heidän kanssaan olla porukassa. Sitten minut itse heitettiin ulos siitä. Tuli tämä nyt vaan esimerkkinä mieleen. Sivusta.

Vierailija kirjoitti:

"Ja ap:n lapsi voi olla itse sellainen, joka ei halua ystävystyä, mutta kun äiti haluaa olla eri mieltä"

Ymmärrän tämänkin ajatuksen. Usein silti toisen yksinäisyyttä "perustellaan" myös tämän omalla valinnalla. Minulle esim lukiossa eräs opettaja sanoi jolle menin varovaisesti yksinäisyydestäni mainitsemaan, että jos muut luulevat sinun haluavankin olla yksin. Hänen mielestään oli siis jopa haluttavaa olla yksin jokainen hetki ja ihan ulkona porukasta. Kyllä jos asiaa miettii kukaan ei varmaan haluaisi olla koulussa aivan yksin. Jokainen varmasti haluaisi edes yhden kaverin jos vaan pystyisi sellaisen saamaan kuten minäkin aikoinaan olisin halunnut. Tuosta asiasta ei sitten puhuttu enää. Varmasti lopputulos oli se, että minä olin se joka halusikin olla yksin tai olin muuten se "outo" yksinäinen. Tähän sitten vielä lisättynä kiusaaminen ja muiden ikävät kommentit jopa opettajien kuullen. Siihenkään ei puututtu, mutta se oli myös yksi syy miksi olin yksin.

Minulle on myös eräs tutumpi opettaja sanonut, että olisi hyvä jos edes yksi kaveri olisi yms. Tämäkin niin, että minä olin se viallinen joka ei onnistunut kaveria saamaan. Ei mietitty muiden käytöstä ja kiusaamista, jotka vaikuttivat asiaan. Kyllä sitä syytä haetaan hyvin usein yksinäisestä tyypistä tai kiusatusta. Siinä mielessä jokainen varmaan miettii omaa "viallisuuttaan" jo tarpeeksi. Toisaalta mitäpä tällä kaikelle voi. Oli lukiossakin monia yksinäisiä tyyppejä. Heidän kanssaan sitä yritti sitten välillä jutella yms kun itsekin siinä tilanteessa. Toisaalta lukiossa luulin itsekin kiusaamisen loppuvan. Tietysti olin muutenkin yksinäisenä helppo kohde. Sori ohiskin.

Ihan mielenkiinnosta: osaatko yhtään arvioida, miksi kenestäkään heistä ei tullut sulle ystävää tai edes kaveria? Johtuiko aiemmin mainitsemastasi ahdistuksesta tai siitä, että et enää luottanut kehenkään? 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sen nyt ottaa. Tietysti koulussa pitää yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta eihän se tarkoita että pitäisi olla kaikkien kanssa joku paras kaveri.

Ei tietenkään voi olla paras kaveri kaikkien kanssa, se on selvä, mutta että edes kunnioittaisi toista, hänen olemassa olonsa hyväksyttäisiin, olipa hän millainen tahansa. Tämän ei pitäisi olla vaikeaa? Kykenemättömyys ystävyyteen niin lyhyen ajan, ne muutamat vuodet elämästä, onko se liikaa pyydetty? Miksi pitää tuhota joku, mitä hyvää siitä itselleen saa?

Tarkoititko ystävällisyyttä vai koulukaveruutta? Ystävyys on ihmissuhde, joka edellyttää, että toisesta ja toisen seurasta ihan aidosti tykkää. Ystävällinen taas voi olla sellaisellekin, josta ei edes tykkää. Ja koulukaveruus taas sitä, että koulupäivän aikana ollaan kivoja muille. 

Ystävällinen suhtautuminen lähinnä olisi jo kullanarvoista syrjäytymis- ja masennusvaarassa olevalle. Huomataan ja sanotaan hei. Koulukaveruus ja ystävyys onkin sitten jo syvempää, mutta sekin syntyy varmasti ensin ystävällisen kohtelun kautta. Ystävällinen voi todella olla, vaikkei niin pitäisi kovasti toisesta. Se onkin sydämensivistystä ja opitaan varhain kotona.

Käytännössä se ei kuitenkaan ole noin yksinkertaista. Jotkut vetävät siitä ystävällisyydestä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sen nyt ottaa. Tietysti koulussa pitää yrittää tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta eihän se tarkoita että pitäisi olla kaikkien kanssa joku paras kaveri.

Ei tietenkään voi olla paras kaveri kaikkien kanssa, se on selvä, mutta että edes kunnioittaisi toista, hänen olemassa olonsa hyväksyttäisiin, olipa hän millainen tahansa. Tämän ei pitäisi olla vaikeaa? Kykenemättömyys ystävyyteen niin lyhyen ajan, ne muutamat vuodet elämästä, onko se liikaa pyydetty? Miksi pitää tuhota joku, mitä hyvää siitä itselleen saa?

Tarkoititko ystävällisyyttä vai koulukaveruutta? Ystävyys on ihmissuhde, joka edellyttää, että toisesta ja toisen seurasta ihan aidosti tykkää. Ystävällinen taas voi olla sellaisellekin, josta ei edes tykkää. Ja koulukaveruus taas sitä, että koulupäivän aikana ollaan kivoja muille. 

Ystävällinen suhtautuminen lähinnä olisi jo kullanarvoista syrjäytymis- ja masennusvaarassa olevalle. Huomataan ja sanotaan hei. Koulukaveruus ja ystävyys onkin sitten jo syvempää, mutta sekin syntyy varmasti ensin ystävällisen kohtelun kautta. Ystävällinen voi todella olla, vaikkei niin pitäisi kovasti toisesta. Se onkin sydämensivistystä ja opitaan varhain kotona.

Käytännössä se ei kuitenkaan ole noin yksinkertaista. Jotkut vetävät siitä ystävällisyydestä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Hyvä pointti. Jotkut tulkitsevat ystävällisyyden haluksi ystävystyä ja tämä voi aiheuttaa vain pettymyksen, kun myöhemmin huomaa, että kyse olikin vain ystävällisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Olisi hyvä löytää edes yksi samanhenkinen kaveri (pitää samoista asioista ...), se riittää. Ystävä voi löytyä vaikka mukavan harrastuksen parista, mielekäs tekeminen koulun vastapainona tuo iloa arkeen.

Tuo on tärkeistä tärkeintä! Koulussa saattaa olla se kiusaajaryhmä mutta on tärkeää että lähtee vanhempien (?) tukemana harrastamaan jo(i)tain mieluisia harrastuksia. Netin kautta voi tutustua samanhenkisiin ja löytää pitkäaikaisia ystäviä. Tiedän kokemuksesta, side on usein jopa vahvempi ja rehellisen välittävä. Kiusaajat eivät yrityksistään huolimatta määritä ketään, vaan jokainen voi tehdä elämästään suorastaan oman menestystarinan.

Itselläni omi päinvastoin. Jokainen olis halunnut leikkiä ja tegdä koulunki jälkeen vaikka mitä. Olin kuitenkin introvertti jo silloin, johtui myös pakko-oireista. Kotona oli mukava olla itsekseen ja unelmoida. Ihan normaaki nuoruus, naissekoilut aloitetti 18 kesäsenä ja amis suoritettu. Ystäviä on jäänyt ja hyvä puoliso mutta vain ja ainoastaan siksi että he ymmärtävät että haluan olla yksin ja se ei ole henkilökohtaista.

Aiheeseen palatakseni, itse selvittäisin syyt sitten toimintamalli ja toteutus.

Vierailija kirjoitti:

Olisi hyvä löytää edes yksi samanhenkinen kaveri (pitää samoista asioista ...), se riittää. Ystävä voi löytyä vaikka mukavan harrastuksen parista, mielekäs tekeminen koulun vastapainona tuo iloa arkeen.

Muuten samaa mieltä, mutta lapsella olisi hyvä olla myös kyky solmia uusia kaverisuhteita ja mielellään myös uusia ystävyyssuhteita. Koska se ystävä voi vaikka muuttaa toiselle paikkakunnalle tai ainakin mennä yläkouluun eri kouluun. Aikuiselle vielä riittääkin, että hyvää ystävää tapaa pari kertaa vuodessa ja muun ajan viestittelee tai soittaa, mutta lapselle olisi aika tärkeää, että olisi ihan siinä jokapäiväisessä arjessakin kavereita. 

Vierailija kirjoitti:

Tää juuri. Ei kaveriksi voi pakottaa. Nyt kannattaa sen äidin sydänkäpysen ryhtyä opettelemaan sosiaalisia taitoja ja olla itse kiva kaveri.

Yleensä ne, joita ei heti otetaan leikkiin on juuri niitä, joilla on heikot sosiaaliset taidot ja "pilaavat" leikin.

Eihän se nyt aina näinkään mene. Jokaisessa luokassa ja koulussa on varmasti mukavia ja kivojakin tyyppejä yksin. Kyllä sitä vikaa muutenkin aina haetaan yksinäisestä. Voin sen kertoa. Menin itsekin uuteen kouluun ja yritin parhaani muiden kanssa. Aluksi kaikki hyvin. Sitten olinkin jo kiusattu. Jotkut vaan tajusivat sen, että olin uusi siellä ja vielä ilman kunnollista kavereita. Alkoivat sitten puhua pahaa ja kiusata.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä kiusaaminen alkaa olla sen mittaluokan ongelma, että siihen on aika puuttua voimakkaammin.

Kyse on siitä, että lapsi kärsii ja myöhemmät negatiiviset seuraukset on nähtävissä.

On aika toimia, eli haastaa kiusaajan vanhemmat matalalla kynnyksellä oikeuteen tai haastaa koulun johto oikeuteen heitteillejätöstä. Kiusaaja on korvausvelvollinen seuraavat vuosikymmenet, mikäli kiusatun mielenterveys horjuu myöhemmin. Ja silloin ei mitkään selitykset enää auta.

Täytyy perustaa jokin toimielin joka valvoo koulurauhaa oikeasti, eikä tee mitään muuta. Se käsittelisi asiat kiusatun puolta pitäen.

Kiusaamisen on loputtava!

Asia pitää vääntää rautalangasta yksinkertaisille vanhemmille, joilla on tyhmiä lapsia.

Ihan niin kuin ei oikeudessa olisi jo tarpeeksi töitä jonoiksi asti! Sekaan vaan joka mamma, helpon rahan perässä!

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä kiusaaminen alkaa olla sen mittaluokan ongelma, että siihen on aika puuttua voimakkaammin.

Kyse on siitä, että lapsi kärsii ja myöhemmät negatiiviset seuraukset on nähtävissä.

On aika toimia, eli haastaa kiusaajan vanhemmat matalalla kynnyksellä oikeuteen tai haastaa koulun johto oikeuteen heitteillejätöstä. Kiusaaja on korvausvelvollinen seuraavat vuosikymmenet, mikäli kiusatun mielenterveys horjuu myöhemmin. Ja silloin ei mitkään selitykset enää auta.

Täytyy perustaa jokin toimielin joka valvoo koulurauhaa oikeasti, eikä tee mitään muuta. Se käsittelisi asiat kiusatun puolta pitäen.

Kiusaamisen on loputtava!

Asia pitää vääntää rautalangasta yksinkertaisille vanhemmille, joilla on tyhmiä lapsia.

Periaatteessa samaa mieltä, mutta miten valvotaan sitä, ettei oppilas A ihan vain kiusaamistarkoituksessa ilmoita tulleensa kiusatuksi oppilaan B taholta? 

Tämä! Lapset ovat nokkelia huomaamaan tämän. Ja provosointi saadakseen toisen reagoimaan nolosti on hyvin tavallista. Myös koko lauma voi liittoutua yhtä vastaan ja "todistaa" väärin.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä kiusaaminen alkaa olla sen mittaluokan ongelma, että siihen on aika puuttua voimakkaammin.

Kyse on siitä, että lapsi kärsii ja myöhemmät negatiiviset seuraukset on nähtävissä.

On aika toimia, eli haastaa kiusaajan vanhemmat matalalla kynnyksellä oikeuteen tai haastaa koulun johto oikeuteen heitteillejätöstä. Kiusaaja on korvausvelvollinen seuraavat vuosikymmenet, mikäli kiusatun mielenterveys horjuu myöhemmin. Ja silloin ei mitkään selitykset enää auta.

Täytyy perustaa jokin toimielin joka valvoo koulurauhaa oikeasti, eikä tee mitään muuta. Se käsittelisi asiat kiusatun puolta pitäen.

Kiusaamisen on loputtava!

Asia pitää vääntää rautalangasta yksinkertaisille vanhemmille, joilla on tyhmiä lapsia.

Periaatteessa samaa mieltä, mutta miten valvotaan sitä, ettei oppilas A ihan vain kiusaamistarkoituksessa ilmoita tulleensa kiusatuksi oppilaan B taholta? 

Tämä! Lapset ovat nokkelia huomaamaan tämän. Ja provosointi saadakseen toisen reagoimaan nolosti on hyvin tavallista. Myös koko lauma voi liittoutua yhtä vastaan ja "todistaa" väärin.

Vastoin luuloja, väärin perustein kiusatuksi ilmoittautunut kyllä tunnistetaan aiemmasta käyttäytymisestä. Kiusaajilla on oma stigma, heidät erottaa. Vielä ei teatterikorkeakouluun pääsy ole lähelläkään. Opettajat tietävät nämä kiusaajat, ongelmatapaukset. Heistä puhutaan. Usein myös vanhempansa tunnistetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsesi oma osuus tässä tapauksessa?

En ole Ap mutta tää on niin peri suomalainen kommentti! Kiusattu on aina syyllinen suomalaisten mielestä.

Ei varmaan koske aloitusta, mutta voipi kuitenkin olla niin, että lapsi onkin kiusannut ensin, eikä kukaan enää halua olla kaveri, jotta ei saa taas mustaa silmää. Koulu on epäonnistunut jo alusta alkaen.

Vierailija kirjoitti:

Tutkittu juttu on sekin, että psykopaattisia piirteitä omaavat lapset voivat joutua muiden lasten hyljeksimiksi. Aikuiset eivät useinkaan huomaa näissä lapsissa mitään erikoista, mutta muut lapset vaistoavat, että he ovat jotenkin outoja.

Eihän sinulla ole lapsia? Eihän!?

Kuulostat myös jotenkin perverssiltä, taipumusta pedofiliaan???