Lapsi jätetään jatkuvasti kaveriporukan ulkopuolelle, eikä koulu tee asialle mitään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin moni sanonut kaveriksi ei voi ketään pakottaa. Jos kiusaamista tapahtuu, täytyy siihen puuttua. Se, ettei ole jonkun kaveri ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kiusaa toista. Sille, joka jää yksin, ei tilanne ole kiva ja sitä toivoisi, että kaikille löytyisi joku kaveri koulusta, mutta aina näin ei käy. Yläasteella yksi tyttö jäi yksin kun ei tuntunut löytävän omanlaistaan seuraa ja pahalta se itsestäkin tuntui, mutta en itsekään halunnut viettää vapaa-aikaani ihmisen kanssa, joka sai oloni epämukavaksi eikä juttujen taso tai kiinnostuksen kohteet kohdanneet lainkaan. Moikkasin kuitenkin aina nähdessä ja välillä tuli rupateltua koulun käytävillä.

Minä yritin yläasteella "pelastaa" yhtä yksin jäänyttä. Olin itsekin aika ulkopuolinen, mutta tämä tyttö vielä enemmän.

Mutta: se ihminen oli uskomattoman raskas riippa. Ikinä ei itse ehdottanut mitään, ei puhunut mitään oma-aloitteisesti, vaikka selväsi viihtyi seurassani, ei kyennyt mihinkään järjelliseen keskusteluun yhtään mistään. Tosi kiltti ja herttainen tyttö, mutta vähän kuin haaleassa vedessä lilluva kuollut meduusa.

Kerran kävin kotonaankin, jäi viimeiseksi, kun siellä haisi niin kauheasti pinttynyt kissankusi, että meinasin jo ovella pyörtyä. Tyttö itse haisi aina pistävästi hieltä, vaikka vaatteet olevinaan puhtaat. Tämäkin teki lähelläolon kiusalliseksi.

Kuitenkin ihan normaali ydinperhe, äitinsä siivoja, isä tehtaassa.

Anyway tuo oli niin uuvuttavaa ja lopulta ahdistavaa, että lakkasin sitten pyytämästä sitä mihinkään ja hakemasta sen seuraa -itsehän se ei koskaan ehdottanut mitään.

Mene tiedä, ehkä ei lopulta seuraa kaivannutkaan, vaikka aina vaikutti viihtyvän kun yhdessä oltiin.

Ihmisistä käytetään hän muotoa, käytän jopa kissastani, sillä hän on arvokas sellaisenaan.

Mä käytän ihmisistä sanaa "se" ja kissoista ym. eläimistä (ja joskus elottomista esineistäkin) hän.

ADHD lapset ja nepsyt saa helpposti raivareita ja on hankala

Eivät osaa leikkiä kunnolla

Onpa ihme vastauksia tässä ketjussa, aika kylmiä mammoja/pappoja (tosin ei yllätys).

Ainakin minun lapseni koulussa on todellakin puututtu ihan koulun puolelta omatoimisestikin asiaan, jos joku lapsi jää ulkopuolelle. Koulun puolelta ryhmäytetty lapsia ja vieläpä onnistuneesti.

Koulujakin on monenlaisia.

No pakkoko sen lapsen on juuri näiden mukaan päästä? Ja mitä ap sanoi tuosta että ennen on vietetty paljon aikaa yhdessä, mutta nyt jostain syystä ei.. meinaat siis että ihmiset ei muutu? Meinaat että kaveripiiri pysyy aina kaikilla samanlaisena? Kuullostaa muutenkin siltä, että sun lapsesi on ap tehnyt jotain tai muut on muuttuneet tai hän on muuttunut niin ettei ole enää yhteydessä. 

Itse muistan ala-asteella meidän luokalla oli kaksi poikaa, joita "kiusattiin" eli ei otettu mukaan. Syy tähän oli se, että joka ikinen kerta kun niille annettiin mahdollisuus tulla mukaan, alkoi tyhmä sählääminen ja per se ily. Leikit meni pilalle ja kellään ei ollut kivaa kun nämä säätää omiaan ja valittaa ja keksi omia sääntöjään tai leikin keskellä keksi yht äkkiä vaan alkaa riehua ja hajottaa kaikki.. Että kannattaa myös katsoa sinne peiliin, onko lapsesi kiva kaveri?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi lapset tai nuoret on suomessa tollasia. Ei haluta olla jonkun kavereita. Kyllä minä olin ainakin iloinen jos joku halusi olla kaverini. Ei tämä ole mikään uusi ilmiö.

Vanhemmat. Siellä se syy on.

Aikuisena ymmärrät, että ei ne kemiat vaan pelaa kaikkien kanssa vaikka se kotikasvatus olisi ollut mikä. 

Aikuinen myös ymmärtää, että esim. työpaikalla kaikille ollaan mukavia ja asiallisia, vaikka kemiat ei kohtaisi, ja tätä taitoa harjoitellaan jo lapsena koulussa.

Meillä oli ala-asteella luokassa tyttö, jonka kaveri ketään ei halunnut olla. Tuli meidän luokalle vitosluokalla. No kuitenkin kaikki olivat kiinnostuneita uudesta tyypistä, mutta pian kaikki vältteli. Syynä tähän oli se, että tyttö haisi ja uteli kaikkien yksityisiä asioita ja puhui alapääjuttuja taukoamatta. Lähetteli kaikille tytöille tunnilla lappuja joissa kyseli onko sun kuukautiset alkaneet ja näytti niitä lappuja pojille. Pojilta kyseli haluaako pussailla välitunnilla vessassa jne. Meidän pikkuiseen tuppukyläkouluun, jossa kaikki tunnollisia ja kilttejä tuollainen käytös ei sopinut ja se oli kaikkien mielestä noloa. Ei myöskään enää leikkinyt ja halveksi ja nauroi meille muille napapaidassaan kun me leikittiin. Oli meillä onneksi vain vuoden ja sen jälkeen vaihtoi taas koulua. 

Miksi aina huudetaan koulua apuun? Missä vanhemmat? Kai te olette opetelleet lastenne kanssa kaveritaitoja ja seuranneet miten lapsenne käyttäytyy kavereiden kanssa? Meillä vahvatahtoinen likka ja jos en millään tavalla puuttuisi niin hänellä ei varmaan olisi enää yhtään kaveria. Haluaa päättää, haluaa että asiat tehdään hänen tavallaan jne. Koska tiedän tämän, ollaan tietoisesti tehty sellaisia päiviä esim. että ei tehdä mitään mitä lapsi haluaa ja kaikki tehdään toisin ja käsitelty ja ohjattu käsittelemään niitä tunteita ja annettu hyvää palautetta tyyliin minulle tulee tosi hyvä mieli kun minäkin saan päättää, että hän sillä tavalla ymmärtäisi, että siitä tulee kiva fiilis kaikille, kun kaikilla on kivaa. Ei niin että yksi määrää ja muut tottelee.

Vierailija kirjoitti:

Miksi aina huudetaan koulua apuun? Missä vanhemmat? Kai te olette opetelleet lastenne kanssa kaveritaitoja ja seuranneet miten lapsenne käyttäytyy kavereiden kanssa? Meillä vahvatahtoinen likka ja jos en millään tavalla puuttuisi niin hänellä ei varmaan olisi enää yhtään kaveria. Haluaa päättää, haluaa että asiat tehdään hänen tavallaan jne. Koska tiedän tämän, ollaan tietoisesti tehty sellaisia päiviä esim. että ei tehdä mitään mitä lapsi haluaa ja kaikki tehdään toisin ja käsitelty ja ohjattu käsittelemään niitä tunteita ja annettu hyvää palautetta tyyliin minulle tulee tosi hyvä mieli kun minäkin saan päättää, että hän sillä tavalla ymmärtäisi, että siitä tulee kiva fiilis kaikille, kun kaikilla on kivaa. Ei niin että yksi määrää ja muut tottelee.

Kävi mielessä olisiko ap:n lapsikin määräilijä? Kaveri on lahjottu sietämään toisen käytöstä tarjoamalla huvipuistoreissuja yms ja nyt kaveri löytänyt muita kavereita, jotka eivät määräile?

Vierailija kirjoitti:

Surullista luettavaa tämä ketju. Miten voikaan ihmisillä olla vanhemmuus näin hukassa? Ei edes tunnisteta kuinka monella tapaa lapset voivat kiusata toisiaan. Ei mikään ihme, että koulukiusaamisesta on tullut niin yleistä. Osa vanhemmista vaikuttaa oikein kannustavan lapsiaan siihen.

Ja tiedoksi osalle teistä. Joukosta poissulkeminen ON pahimman laatuista kiusaamista. 

Usein se poissulkeminen johtuu ihan siitä poissuljetusta itsestään. On heikot vuorovaikutustaidot, ei osaa huomioida toisia, käyttäytyy häiritsevästi toisia kohtaan. Tämä kulkee molempiin suuntiin. Pitää itse osata olla hyvää seuraa ja kiva kaveri niille toisille.

Omien lasteni kaveripiirissäkin on ollut muutama tapaus, jotka on sanoneet että heidät jätetään aina yksin.

Tottakai asia aina selvitettiin ja koulunkin kanssa asiaa käytiin läpi, muita muistutettiin että ei saa hyljeksiä jne.

Ensimmäisellä kerralla syy oli se, ettei ko lapsi itse ollut edes pyytänyt ketään leikkiin- oli vaan mennyt omia aikojaan keinumaan itsekseen ja kertoi sitten että muut jätti yksin. Muut eivät olleet edes huomanneet koska olivat toisella laitaa pihaa pelaamassa jotain.

Monta kertaa syy oli se, että tämä kyseinen lapsi halusi määräillä muita eikä suostunut itse niihin leikkeihin mitä muut 4 halusivat leikkiä.

Joitakin kertoja adhd dg omaava lapsi sai niin pahoja raivareita, mm löi muita, ettei he uskaltaneet leikkiä kyseisen lapsen kanssa enää...

Kannattaa siis selvittää tosiaan ne syyt- en puolusta kiusaajia mutta kaikki ei aina ole kiusaamista vaikka alkuun vaikuttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Älä ap ainakaan lähde sille tielle, että valitat kouluun ja vaadit toimenpiteitä, äläkä myöskään ole muiden lasten vanhempiin yhteydessä samalla asialla.

Jos teet noin, niin lapsesi tulee 100%:n varmuudella enemmän syrjityksi.

On ihmisiä joiden on hankala ystävystyä, on ujoutta, estoisuutta, poikkeava ajattelutapa jne. mutta pakottamalla ei ystävystytä.

Ja ap:n lapsi voi olla itse sellainen, joka ei halua ystävystyä, mutta kun äiti haluaa olla eri mieltä.

En ole ap, mutta kommentoinut tähän ketjuun muutaman kerran.

Tässä yritetään jatkuvasti sallia kiusaaminen sillä syyllä, että varmasti se porukan ulkopuolelle jätetty on omituinen, ei osaa olla kuten muut, on sosiaalisesti vajaa jne. Kuitenkin ihan jokainen, joka on koulua käynyt, tietää sen, että kiusattavaksi joutuu helposti jo siitä syystä, että on silmälasit, on ehkä jonkun mielestä liian lyhyt tai pitkä, laiha tai lihava. Se riittää, että on se yks kingi, jota muut seuraa perässä, useinkin vain sen takia, ettei joudu itse haukuttavaksi tai hyljetyksi.

Ei luulisi olevan liian vaikeaa olevan vanhemmille opastaa lastaan, kuinka toista ihmistä voi kunnioittaa, ja olla edes olematta ilkeä, vaikkei hänestä tykkäisikään.

Sydämen sivistys! Se oli hienosti joltain kirjoittajalta sanottu, kiitos siitä! Toivoisin sitä ihan meille kaikille.

Jokainen lapsi on kuin tyhjä taulu tänne tullessaan, meillä vanhemmilla on valtava mahdollisuus onnellistuttaa lapsiamme, ja rakastaa heitä ehdoitta, eikä kasvattaa heistä omahyväisiä sosiopaatteja.

Jotkut on luotu olemaan yksin. Ei kannata olla erilainen kuten läski, värivikainen tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se ole koulun asia.

Hmm,pakko nyt kyllä kysyä että jos koulussa tapahtuu syrjintää yhtä lasta kohtaan, niin miten se ei ole koulun asia puuttua?

ei kenelläkään ole velvollisuus pitää lu userikakarasi seurasta

Siinä taas äänessä Vuoden vanhempi! Ja täällä me pohditaan, missä mättää 🙄! No ei kyllä ymmärrä, on se outoa, jos lapset ja nuoret hiukan oireilee..

Joskus voi jäädä yksin olemalla muuten aivan tavallinen muttei  luokalla vaan ole ketään joka olisi samalla aaltopituudella. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut on luotu olemaan yksin. Ei kannata olla erilainen kuten läski, värivikainen tms.

Olet arvokas sellaisenasi. Usko vaan, on paljon ihmisiä jotka löytää sinusta rakastettavaa. Lähde avoimin mielin tutustumaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se ole koulun asia.

Hmm,pakko nyt kyllä kysyä että jos koulussa tapahtuu syrjintää yhtä lasta kohtaan, niin miten se ei ole koulun asia puuttua?

Tuollaista ei pidetä syrjintänä ollenkaan, pienet lapset eivät syyllisty koska eivät ymmärrä vielä ja opettajat eivät voi olla vastuussa muusta kuin sen huolehtimisesta että lapset eivät tee luvatonta. Aivan kamalaa jos vanhemmat itse eivät ota vastuuta lastensa sosiaalistamisesta. 

Nuo pienet lapset kyllä ymmärtävät jotain. Kiusaajien vanhempien opetukset näkyvät. Kun lapsi kiusaa tai syrjii, niin suurin syy on kiusaajan vanhempien

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ala-asteella luokassa tyttö, jonka kaveri ketään ei halunnut olla. Tuli meidän luokalle vitosluokalla. No kuitenkin kaikki olivat kiinnostuneita uudesta tyypistä, mutta pian kaikki vältteli. Syynä tähän oli se, että tyttö haisi ja uteli kaikkien yksityisiä asioita ja puhui alapääjuttuja taukoamatta. Lähetteli kaikille tytöille tunnilla lappuja joissa kyseli onko sun kuukautiset alkaneet ja näytti niitä lappuja pojille. Pojilta kyseli haluaako pussailla välitunnilla vessassa jne. Meidän pikkuiseen tuppukyläkouluun, jossa kaikki tunnollisia ja kilttejä tuollainen käytös ei sopinut ja se oli kaikkien mielestä noloa. Ei myöskään enää leikkinyt ja halveksi ja nauroi meille muille napapaidassaan kun me leikittiin. Oli meillä onneksi vain vuoden ja sen jälkeen vaihtoi taas koulua. 

Kuulostaa hyväksikäytetyltä lapselta, todella surullista. Aikuisten olisi pitänyt alkaa selvittää, että millaiset kotiolot tytöllä oikein on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori mut lapsia ei voi pakottaa tai vaatia olemaan kaveri, sellainen opettaa taas sille pakotetulle ihan vääriä asioita ja ei ole oikeaa kaveruutta. Sun lapsessa valitettavasti on jotain mikä v tuttaa muita lapsia, eikä sille oikein voi mitään. Hyvällä tuurilla hänelle löytyy kaveri kyllä ajan kanssa mutta sitä ei voi pakottaa. Ehkä jostain muualta kuin koulusta.

Tarvii näin vanhempana sanoa että jos mun lapsi sanoisi mulle että häntä v*tuttaa joku toinen lapsi koulussa ja ei häntä kiinosta onko tämä lapsi yksin, niin kokisin suurta epäonnistumista kasvatuksessa (oletan että tämä syrjitty ei ole kiusaaja)

En pakottaisi olemaan kaveri mutta juttelisin kyllä lapsen kanssa ja pyytäisin hetkeksi pysähtymään ja miettimään miltä itsestä tuntuisi olla tuossa tilanteessa.

Kysyisin olisiko ylitsepääsemätöntä välitunnilla pyytää porukkaan mukaan.

Ja minä olen tämä entinen yksinäinen lapsi ja nuori jolle kukaan ei puhunut vuosiin koulussa ja en todellakaan olisi halunnut ketään siihen puhumaan minulle vain siksi että osallistuu vanhempiensa sääli ja empatia projektiin kokeilemaan miltä tuntuu kommunikoida ihmisen kanssa jonka kanssa ei luonnostaan halua olla sekuntiakaan.  Meistä yksin jätetyistä ja hyljeksityistä tulee ihmisiä jotka elää myös loppuelämänsä yksin ja on parisuhteissa vain siksi kun joku haluaa käyttää meitä hetken ja pahoinpidellä. Joten jätetään jutut nyt ihan alkuunsa eikä lähdetä antamaan mitään toivoa ihmisyydestä, koska sitä ei ole meille tarjolla elämässä myöhemminkään.

Höpön höpön.

Minä olin koko yläasteen se luokan hylkiö. Lukiossa sitten "ystävystyin" muiden nörttihylkiöiden kanssa, ts. vietettiin aikaa keskenämme että ei tarvitsisi olla yksin. Kouluaikana siis, emme nähneet vapaa-ajalla.

En saanut myöskään harrastuksissa kavereita, vaikka niissä kävin. Ratsastusleireilläkin olin ulkopuolinen, tai ainakin tunsin itseni sellaiseksi.

Olen päätynyt hyljeksityksi parissa työpaikassakin.

Ja silti minulla on aivan poikkeuksellisen ihana, onnistunut, rakkaudentäyteinen parisuhde ollut kohta 20 vuotta -eikä yhtään huonoa suhdetta yhteenkään mieheen, koskaan. Poislukien naapurin setä, joka lääppi minua kun olin teini, mutta sehän ei olekaan itse valitsemani suhde.

Muutenkin, nyt keski-ikäisenä, minulla on oikein hyvä tilanne ihmissuhteiden osalta. Lapsuudenperheeseen on hyvät välit, parisuhde on tosiaan aivan uskomattoman ihana ja onnellinen, töissäni on miellyttäviä ihmisiä joiden kanssa on hyvä tehdä töitä.

Henkilökohtaisia ystäviä ei ole, koska totesin ihan itse jossain kohtaa, että tyttöjen välinen ystävyys ei ole ollenkaan minun juttuni.

Hyljeksitty lapsi/nuori voi saada oikein hyvän elämän, vaikkei kukaan puuttuisi asiaan millään tavalla.

Ihanaa kun kerroit tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on myös ikävää lukea näitä viestejä. Kyse on kuitenkin lapsesta joka varmasti kokee surua asiasta. Näin pitäisi ymmärtää kuinka tuo kaikki voi johtaa pidempiaikaiseen yksinäisyyteen. Toisaalta tietysti sen ymmärtää, että kukaan ei ole pakosta kenenkään kaveri. Silti oikeasti itsekin samaa kokeneena tiedän kyllä kuinka pahalta se kaikki tuntuu. Minä olen ollut kiusattu. Olen myös muuttanut "huonoon" aikaan nuoruudessa. Aluksi sain joitakin kavereiksi luulemiani. Hekin alkoivat sitten lopulta kiusaamaan. Olin sitten uudella paikkakunnalla ihan yksin.

Tästä sitten toiseen kouluun. Siellä ihan mukaviakin ihmisiä ja aluksi yritin paljon päästä porukkaan. Kyllä moni jutteli kanssani ja sain ryhmätöihin yms parin. Silti vähitellen se kaikki vaan hiipui. Huomasin sen kuinka seurani ei ollut enää toivottua. Oikeastaan itselle oli se hetki vaikea, kun ymmärsin, että minun pitää antaa periksi ja en tule enää samaan seuraa. Se on ehkä pahempi tunne kuin kiusaaminen jos jää tavallaan luokasta täysin ulkopuolelle. Siinä koin ainakin itse häpeää. En vaan enää voinut väkisin yrittää roikkua muiden mukana. Kyllä sen sitten ymmärsi, että monien tilanteiden kautta kuinka monet häpesivät minua tms ja eivät olleet kanssani kuin esim jonkun heidän kaverin ollessa sairaana. Opettaja yritti joskus sanoa jotain, että on ikävää, kun minä aina istun yksin yms. Eihän se mitään auttanut ja koin siitäkin häpeää, että asiasta puhuttiin. Samalla koulussa oli myös ihmisiä jotka kiusasivat minua. Kiusaaminen ei loppunut koulun vaihtoon. Tämäkin toi tietysti omat juttunsa ja monikaan ei nyt muutenkaan halua kiusatun kaveri olla. Samoin tunnustan omien voimien loppumisen ja lannistumisen. Jos menettää rohkeutensa niin ei enää edes uskalla tutustua muihin ja kokee olevansa epäonnistunut. Näin kävi sitten minulle. Ajattelin kuinka kukaan ei halua seuraani. Aluksi yritin vielä etsiä mahdollisia kavereita. Sitten häpeä oli niin suuri etten enää kokenut ansaitsevani seuraa.

Lukiossa toivoin muutosta. Silti kiusaaminen siirtyi sinnekin eräiden toimesta. En vaan voinut lähteä kauemmas lukioon. Näin minä olin tavallaan sielläkin jo valmiiksi se jonka kanssa ei haluttu olla. Joku myös kirjoittaa, ettei syrjiminen ole kiusaamista. Jos mietti sitä silti niin kyllä jos kukaan ei esim halua olla parisi tai sinulle ei syötetä palloa tunnin aikana kertaakaan tms on jo minusta kiusaamista. Tai jos on joku koulun juhla yms ja olet ainoana ryhmästä ihan yksin sielläkin. Tai jos menet väärään paikkaan ja kukaan ei kerro sinulle missä pitää olla. Tälläiset tilanteet voisivat olla vaan syrjintää, mutta monesti minusta jo kiusaamistakin. Tosin itsellä oli kyllä myös "oikeaa" kiusaamista lukiossa. Pilkattiin kaikesta ja arvosteltiin. En osaa muuten neuvoa mitään. Toivon ettei kukaan koe samaa ja ole yksin nuoruuttaan. Itseäni voin syyttää siitä, että olin ujompi ja hiljaisempi. Muuten en näe itsessäni mitään niin ikävää, että juuri minua piti kohdella niin. Silti niin kirjoitin niin moni kiusattu menettää itsetuntonsa ja senkin vuoksi ei enää uskalla tutustua muihin. Itsellekin kävi niin. Joitakin kavereita oli pieniä hetkiä välillä, mutta moni heistä ns samassa tilanteessa kuin minä. Oli helpompaa tutustua heihin. Tästä viestistä nyt tuskin on apua muille, mutta päätin kirjoittaa.

Minusta viestissäsi on enemmän sisältöä kuin puolessa kommenteista. Riskitekijöitä porukasta syrjäytymiselle olet tunnistanut; ujous, itsetunnon heikentyminen sosiaalisten vaikeuksien seurauksena ja sen aiheuttama kierre, paikkakunnan vaihdos herkässä vaiheessa.. Kiusaamista on selvästi myös tuollainen näkymättömäksi tekeminen ja suuri vääryys ettei aikuiset ympärillä osanneet asiaan tuoda riittävää muutosta. Saattaa olla, ettet osaa kertoa mitään "syytä" syrjintään, eikä sitä välttämättä osaisi sormella osoittaa edes syrjijät. Miksi sitten susilaumassa on Omega, yksilö saattaa olla pienempi pentu kuin muut, tai sitten ei. Usein kuitenkin yksilöllä on jonkinlainen heikkous ja ihmisenkin liskoaivot valitettavasti reagoivat jopa tuskin havaittaviin heikkouksiin. Se voi olla vaikka erilainen bakteerikanta ruoansulatuksessa tai täysin tiedostamaton tapa vaikka välttää suoraa katsekontaktia. Ei todellakaan mikään sellainen "vika" jonka vuoksi olisi mitenkään ansaittua tai tarpeen kokea syrjintää.

Ympärillä olevien aikuisten olisi pitänyt hakea ratkaisuja muiden käytöksen muuttamiseen. Mutta mietin saitko itse koskaan minkäänlaista henkilökohtaista apua tilanteen kehittämiseen positiivisemmaksi kannaltasi?

Jos jollain on vaikeuksia olla katsekontaktissa muihin niin se ei ole muiden lasten ongelma vaan juuri sen nepsyn oma ongelma ja hänen vanhempiensa tulisi nähdä vaivaa normaalien vuorovaikutustaitoja opettamiseen. Samoin mikäli jankkaa vaan sitä omaa asiaa tai leikkiä niin vanhempien tehtävä on opettaa joustamaan ja ottamaan muut huomioon.

Minä olen myös ollut koko peruskouluajan hyljeksitty. Ala-asteella se johtui siitä että pieni koulu- muut uskovaisia.

Yläasteella olin jo valmiiksi ulkopuolinen, ei ollut niitä läheisiä ystäviä. Hengailin parinkin eri porukan reunamilla mutta syvää ystävyyttä keneenkään ei syntynyt- en tosin ollut riidoissa kenenkään kanssa, mutta olin silti se, joka joukkuepeleissä valittiin lähes viimeisten joukossa. Jätin luokkaretkenkin väliin, koska koin olevani ulkopuolinen.

Olen potenut ulkopuolisuuden tunnetta koko ikäni, vaikka ulospäin olen iloinen ja mukava, ihan kivan näköinenkin vaikka en mikään missi. Minulla on todella paljon tuttuja ihan ok kavereita ja osaan luoda verkostoja työelämässä- ystävyys kuitenkin puuttuu. Lapsuuden yksinäisyys jätti kenties jälkensä?