En rakasta yhtä lapsistani

Kun sain esikoisen, en kiintynyt lapseen, mutta en ajatellut siitä sen kummempaa, lähinnä vain siten, että okei en ole pullantuoksuinen, hellä ja rakastava äiti luonnostani. Lapsestani pidin huolen ja arki sujui omalla painollaan.



Toinen lapsi syntyi pari vuotta myöhemmin ja raaka totuus paljastui. Tämä pikkuinen oli heti syntymästään niin rakas, että sydän pakahtui. Löysin itsestäni sen paljon puhutun äidinrakkauden, jota en alunperin uskonut itsestäni löytyvän lainkaan.



Toisen lapsen syntymästä kului taas pari vuotta ja nyt meillä lisänä siis ihanat ja hassuttelevat kaksoset. En koe hankkineeni liikaa lapsia. Olen toki iltaisin väsynyt ja uni tulee kun pääni saan tyynyyn, mutta ylirasittunut en ole. Jaksan hyvin huolehtia koko katraasta, mutta minua itseäni häiritsee se, etten tunne rakkautta esikoiseen vaikka yritän. En usko esikoisen itse huomanneen yhtään mitään, sen verran sekamelskaa ja vilskettä meillä piisaa, ettei kukaan ehdi tai tässä metelissä kykene syvällisesti pohtimaan yhtään mitään. Huomatkaa nyt se, että minä en kohtele häntä kaltoin, huuda tai läksytä muutenkaan. Sellainen ei kuulu tapoihini kasvattajana. En vain osaa hänestä iloita ja se on minusta äärimmäisen suuri ongelma.

heita samallalailla. Jokainen on erityinen yksilo ja rakastan heita erilailla mutta yhta paljon.

Esikoinen -tytto on hyvin samanlainen kuin mina ja salamat kylla kayvat valilla. Joku aikaisemmin ketjussa mainitsi itsetunnosta ja uskon etta han oli oikeassa. Pitaa rakastaa itsea ensin, ennenkuin voi rakastaa muita.



Tottakai on hetkia ja asioita joita voisin muuttaa ja parantaa itsessani vanhempana.



Hyva keskusteluavaus, aina on hyva pohtia omaa vanhemmuuttaan ja tarkkailla kuinka voisi olla parempi. lapset todellakin paljastavat meidan heikkoutemme ja kipupisteet. Joku viisas sanoikin etta lapset vaikuttavat enemman vanhempiinsa, kuin painvastoin.

En vain jaksa. Voin toisaalta olla sairastumassa henkisesti, koska tunteet kuolevat joka suuntaan hiljalleen.

Minulla itselläni on vasta yksi lapsi, ja hän on todella rakas. Vaikea kuvitella, että voisin koskaan tuntea häntä kohtaan yhtä negatiivisesti kuin täällä jotkut tuntevat lapsiaan kohtaan. MUTTA en tuomitse ketään. On hyvä, että AP haluaa tehdä asialle jotakin, kunhan ei koskaan lauo tätä asiaa lapselle päin naamaa. Se olisi kamalaa.