HS: Voiko intellektuelli olla oikeistolainen?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009511937.html
Onhan noita esim. some täynnä. Eduskuntaankin noussut jo muutamia.
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Maailma on luonnostaan oikeistolainen. Kaikki materiaalinen hyvä, siis ihan kaikki, on oikeistolaisuuden aikaansaamaa. Ruoka jota syöt, vaatteet jotka puet ja sänky johon illalla painat pääsi. Kaikki on tehty oikeistolaisen maailmankuvan mukaan. Koska ihminen on luonnostaan laiska. Se ei herää aamulla aikaisin töihin siksi, että jollain toisella olisi kivaa. Näin se vain on. Vasemmistolainen ajatusmaailma on kaunis, mutta se on höttöä. Se ei ole todellista. Kukaan ei tule maalaamaan sulle olohuoneen seinää siksi, että tekisi sinut onnellikseksi. Ei vaan hän haluaa ostaa itse nutellaa ja croisanttia kaupasta.
Ei pelkkä ahkeruus edistä teknologia kehittymistä ja talouskasvua, pitää olla riittävä massa koulutettuja ihmisiä ja sellaista rahoitusta, joka ei perustu lyhyen tähtäimen voittoon. Erityisesti sodat ovat yksi keskeinen teknologisen kehityksen siivittäjä, koska valtioilla on ollut intressejä massiivisesti panostaa teolliseen tuotantoon. Edes klassisen liberalismin "isänä" pidetty Adam Smith ei pitänyt markkinataloutta hyvänä ideana, mitä tuli julkisiin palveluihin kuten koulutukseen. Lisäksi hän oli monien sosialistien tavoin huolissaan siitä, mitä monotoninen tehdastyö tekee ihmisen älyllisille ja henkisille kyvyille. Ihmisen luontoon kuuluva laiskuus ei ole vain huono asia, se saa ihmisen ponnistelemaan ja keksimään tapoja, joilla vähentää työkuormaa ilman, että joutuu näkemään nälkää tai menettää omaa elintasoaan. Se on itse asiassa tärkeämpää yhteiskunnan kehityksen näkökulmasta kuin päätön ponnistelu pelkästään ponnistelun takia. Sosialistisilla ideoilla on ollut aivan valtava merkitys Suomen kaltaisten yhteiskuntien kehittymiseen. On kahdeksan tunnin työpäivät, demokratian kannalta erittäin keskeinen peruskoulu, kansanvakuutukset työttömyyden, vanhuuden ja sairauden varalta jne.
Oikeistolaisten fantasiat jostain vapaasta markkintaloudesta sen sijaan ovat ihan yhtä utopistisia kuin kommunistien fantasiat yksityisomaisuuden puuttumisesta sillä erotuksella, että ihmiset ovat eläneet vuosituhansia metsästäjä-keräilijäyhteisöissä jotka muistuttivat hyvin paljon kommunismia. Kapitalismi ja markkintalous tarvitsevat massiivista säätelyä toimiakseen edes kohtuullisesti, ilman sääntelyä kapitalismi tuhoaisi itsensä juuri siksi, että ihminen sosiaalisena ja ahneena olentona luo liittoutumia (kartelleja) ja skaalaedut sekä suurten yhtiöiden markkinavoima lopulta tuhoaa kilpailun sieltäkin, missä se olisi hyödyllistä. Toisekseen ihmiset elävät aina sellaisessa informaatiokatveessa, ettei kysynnän ja tarjonnan vapaa muotoutuminen ole koskaan realistista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistoa lähellä on myös ollut kristinuskon normit ja ajattelutavat. Vasemmistossa on runsaasti enemmän ateisteja.
Vasemmistolaisuus on läheistä sukua Jeesuksen opetuksille, niistä pehmeät arvot kasvoivat länsimaissa. Tietysti oikeudenmukaisuus on lähellä jokaisen ihmisen sydäntä poliittista kantaa katsomatta, vasemmistolla se ei vain nojaa realiteetteihin vaan sokeisiin ideaaleihin.
Onkin paradoksi, miksi Marx ja kommunismi kieltää raamatun ja varsinkin Jeesuksen. On kuin itse perkele olisi juonessa mukana. Marxin ideologia on monin tavoin kuin Jeesuksen opetuksista, mutta pohjimmainen polttoaine on kateus ja pahantahtoisuus. Marx syöttää heti alkuun ovelasti valheen, missä proletariaatin etiikka ja moraali olisi muka korkeampi kuin porvaristolla. Näin oikeutetaan vallankumous ja maailman tuhoisimman ideologian totalitaristinen luonne. Sama kahtiajako näkyy nykymarxilaisuudessa, sorretut vähemmistöt ovat etiikaltaan ja moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin sortavat patriarkat. Näin ei muuten ole, olemme kaikki yksilöitä. Tässä ero Jeesuksen ja Marxin välillä.
Marx näki mätää porvarielämässä. Mutta ei hän suinkaan yksin ollut. Kristinuskoa on kuitenkin paljonkin käytetty kuuliaisuuden vaikuttimena. Nietzsche pakinoi myös aiheesta ja muitakin oli.
Olen lopusta samaa mieltä, mutta kyse on perusongelmana siitä, riittävätkö vallanpitäjien näkemykset ja politiikka, vai onko niissä parannettavaa ja minkä verran, missä ja mitä tehdään ja miten. Jos vasemmisto otetaan pois kuvasta, arvostelun aiheetkin jäisivät pieneksi. Kai arvostelussa seuraavana olisi silloin valtio, se haluttaisiin pois tai pieneksi. Persut hyppäävät tässä kyydistä. Kansallisvaltiosta he eivät halua hellittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmalta löytyvät ne oikeasti yksisilmäiset, rasistiset juntit. Sivistymättömimmät, kouluttautumattomimmat ja ilkeimmät tyypit.
Ei silti, tällaisia löytyy aivan varmasti oikealtakin, tosin ei yhtä vahvasti ja avoimesti. Väitän tuntevani kentän hyvin tarkasti, vuosikymmeniä molempia puolia hyvin läheltä seuranneena.
Sitten on vielä erikseen ääriliikkeet, joihin esimerkiksi persuja ei saa sopimaan sitten yhtään mitenkään. Vasemmisto kyllä flirttailee aika vahvasti nykyään ääriliikkeiden kanssa, persuista näistä sympatioista tulee äkkiä kengän kuva takamukseen.
Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että oikeistolaisuus voi mennä liian pitkälle (natsismi). Jostain syystä vasemmistolaiset eivät myönnä, että myös vasemmistolaisuus voi mennä liian pitkälle. Kummastakin äärimmäisestä aatesuuntauksesta on seurauksena läjäpäin ruumiita.
Jos puhutaan totalitariasta niin sehän on enemmän ollut vasemmistolaisuuden sairauksia ja seurauksia näinä moderneina aikoina. Woke-aikana se on tullut taas pinnalle erilaisten noitajahtien ja oikeaoppisuuden vaatimusten muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistoa lähellä on myös ollut kristinuskon normit ja ajattelutavat. Vasemmistossa on runsaasti enemmän ateisteja.
Vasemmistolaisuus on läheistä sukua Jeesuksen opetuksille, niistä pehmeät arvot kasvoivat länsimaissa. Tietysti oikeudenmukaisuus on lähellä jokaisen ihmisen sydäntä poliittista kantaa katsomatta, vasemmistolla se ei vain nojaa realiteetteihin vaan sokeisiin ideaaleihin.
Onkin paradoksi, miksi Marx ja kommunismi kieltää raamatun ja varsinkin Jeesuksen. On kuin itse perkele olisi juonessa mukana. Marxin ideologia on monin tavoin kuin Jeesuksen opetuksista, mutta pohjimmainen polttoaine on kateus ja pahantahtoisuus. Marx syöttää heti alkuun ovelasti valheen, missä proletariaatin etiikka ja moraali olisi muka korkeampi kuin porvaristolla. Näin oikeutetaan vallankumous ja maailman tuhoisimman ideologian totalitaristinen luonne. Sama kahtiajako näkyy nykymarxilaisuudessa, sorretut vähemmistöt ovat etiikaltaan ja moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin sortavat patriarkat. Näin ei muuten ole, olemme kaikki yksilöitä. Tässä ero Jeesuksen ja Marxin välillä.
Toinen puolitotuus on sortaminen. Huijaamalla voi joku menestyä koko elämän ja jotkut huijaavat silloin tällöin. Mutta se, että kaikki pystyisivät huijaamaan jatkuvasti ei luonnonlakien mukaan voi toimia.
Todellinen menestys perustuu molemminpuoliseen hyötyyn ja yhteistyöhön.
Samoin on myös nykymarxilaisessa puolitotuudessa vähemmistöjen sortamisessa. Onko Elton John sorrettu homoseksuaali? Voisiko myös vähemmistön edustaja omalla käytöksellään aiheuttaa itselleen haittaa esim. työelämässä, vai onko kyse aina rakenteellisesta sorrosta tai yhteiskunnan vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistoa lähellä on myös ollut kristinuskon normit ja ajattelutavat. Vasemmistossa on runsaasti enemmän ateisteja.
Vasemmistolaisuus on läheistä sukua Jeesuksen opetuksille, niistä pehmeät arvot kasvoivat länsimaissa. Tietysti oikeudenmukaisuus on lähellä jokaisen ihmisen sydäntä poliittista kantaa katsomatta, vasemmistolla se ei vain nojaa realiteetteihin vaan sokeisiin ideaaleihin.
Onkin paradoksi, miksi Marx ja kommunismi kieltää raamatun ja varsinkin Jeesuksen. On kuin itse perkele olisi juonessa mukana. Marxin ideologia on monin tavoin kuin Jeesuksen opetuksista, mutta pohjimmainen polttoaine on kateus ja pahantahtoisuus. Marx syöttää heti alkuun ovelasti valheen, missä proletariaatin etiikka ja moraali olisi muka korkeampi kuin porvaristolla. Näin oikeutetaan vallankumous ja maailman tuhoisimman ideologian totalitaristinen luonne. Sama kahtiajako näkyy nykymarxilaisuudessa, sorretut vähemmistöt ovat etiikaltaan ja moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin sortavat patriarkat. Näin ei muuten ole, olemme kaikki yksilöitä. Tässä ero Jeesuksen ja Marxin välillä.
Eroa en kiistä, mutta yksi suurimmista pehmeiden arvojen sekä tasa-arvon edelläkävijöistä Jeesus oli silti kieltämättä länsimaissa.
Marxin kirjoituksia en ole erityisemmin koskaan lukenut, joten osaan arvostella hänen työtään vain hänen aateseuraajiensa kädenjäljen mukaan. Eikä se tosiaankaan ole kovin mairittelevaa, jossain kohtaa on menty pahasti pieleen - luultavasti jo Marxin kynäilyissä.
Marxin kirjoituksia,jos niitä haluaa arvioida, onkin tarkasteltava lähinnä oman aikansa, 1800-luvun taustaa vasten.
(on hyvin epätodennäköistä onko esim. Kim Jong Un yhtään Karl Marxin tai Friedrich Engelsin kirjaa avannutkaan )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistoa lähellä on myös ollut kristinuskon normit ja ajattelutavat. Vasemmistossa on runsaasti enemmän ateisteja.
Vasemmistolaisuus on läheistä sukua Jeesuksen opetuksille, niistä pehmeät arvot kasvoivat länsimaissa. Tietysti oikeudenmukaisuus on lähellä jokaisen ihmisen sydäntä poliittista kantaa katsomatta, vasemmistolla se ei vain nojaa realiteetteihin vaan sokeisiin ideaaleihin.
Onkin paradoksi, miksi Marx ja kommunismi kieltää raamatun ja varsinkin Jeesuksen. On kuin itse perkele olisi juonessa mukana. Marxin ideologia on monin tavoin kuin Jeesuksen opetuksista, mutta pohjimmainen polttoaine on kateus ja pahantahtoisuus. Marx syöttää heti alkuun ovelasti valheen, missä proletariaatin etiikka ja moraali olisi muka korkeampi kuin porvaristolla. Näin oikeutetaan vallankumous ja maailman tuhoisimman ideologian totalitaristinen luonne. Sama kahtiajako näkyy nykymarxilaisuudessa, sorretut vähemmistöt ovat etiikaltaan ja moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin sortavat patriarkat. Näin ei muuten ole, olemme kaikki yksilöitä. Tässä ero Jeesuksen ja Marxin välillä.
Marx näki mätää porvarielämässä. Mutta ei hän suinkaan yksin ollut. Kristinuskoa on kuitenkin paljonkin käytetty kuuliaisuuden vaikuttimena. Nietzsche pakinoi myös aiheesta ja muitakin oli.
Olen lopusta samaa mieltä, mutta kyse on perusongelmana siitä, riittävätkö vallanpitäjien näkemykset ja politiikka, vai onko niissä parannettavaa ja minkä verran, missä ja mitä tehdään ja miten. Jos vasemmisto otetaan pois kuvasta, arvostelun aiheetkin jäisivät pieneksi. Kai arvostelussa seuraavana olisi silloin valtio, se haluttaisiin pois tai pieneksi. Persut hyppäävät tässä kyydistä. Kansallisvaltiosta he eivät halua hellittää.
Vasemmistolaista vastavoimaa ja näkemystäkin tarvitaan asioiden tasapainottamiseen, mutta sen ei pidä antaa kasvaa hallitsevaksi aatteelliseksi totalitariaksi, kuten taas on käymässä.
-eri
Intellektuelli ei ole puhtaasti oikeistolainen eikä vasemmistolainen

Ei välttämättä ole. Hän on saanut koulutuksensa Sveitsissä jossakin eliitille suunnatussa yksityiskoulussa muistaakseni.

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
Todellakin on, humanitaarinen mmuutto on yksi parhaita esimerkkejä tästä. Opetushan on siinä, että kun hyvää tehdään, se tehdään perusteellisesti ja järkevästi - ja saatetaan loppuun asti. Kesken jätetty hyväntekeminen(ne aikomukset) vääristyvät ja kierotuvat helposti joksikin ihan muuksi.
Yhden hyvä on monesti toisen paha. Milan Jaff esimerkiksi hyötyi henkilökohtaisesti Suomeen tulostaan, mutta suomalaiset kärsivät siitä suuresti. Tämä vasemmistoajattelusta puuttuu kokonaan, ei vain yksinkertaisesti ole kykyä eikä halua nähdä tekojen seurauksia eikä katsota kokonaiskuvaa ikinä. Sama pätee kaikkeen muuhunkin vasemmistolaiseen ajatteluun, näköalatonta ja ymmärtämätöntä.
Milan Jaff on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun se hyvän tekemisen koko konseptin miettiminen on jo alkuun jätetty kesken. Toteutettu kesken ja varmaankin myös viimeistellään kesken, Suomalaisten harmiksi.
Hyvää ei voi tehdä olemalla huomioimatta maailman realiteetteja. Paskasta ei voi tehdä kultaa edes väkisin eikä parhaallakaan mahdollisilla aikomuksilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmalta löytyvät ne oikeasti yksisilmäiset, rasistiset juntit. Sivistymättömimmät, kouluttautumattomimmat ja ilkeimmät tyypit.
Ei silti, tällaisia löytyy aivan varmasti oikealtakin, tosin ei yhtä vahvasti ja avoimesti. Väitän tuntevani kentän hyvin tarkasti, vuosikymmeniä molempia puolia hyvin läheltä seuranneena.
Sitten on vielä erikseen ääriliikkeet, joihin esimerkiksi persuja ei saa sopimaan sitten yhtään mitenkään. Vasemmisto kyllä flirttailee aika vahvasti nykyään ääriliikkeiden kanssa, persuista näistä sympatioista tulee äkkiä kengän kuva takamukseen.
Olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että oikeistolaisuus voi mennä liian pitkälle (natsismi). Jostain syystä vasemmistolaiset eivät myönnä, että myös vasemmistolaisuus voi mennä liian pitkälle. Kummastakin äärimmäisestä aatesuuntauksesta on seurauksena läjäpäin ruumiita.
NSDAP oli kylläkin työväenpuolue ja sen politiikka oli kaukanatyypillisistä oikeistolaispuolueista.
Siinä oli kyllä vasemmistolaista ainesta. Mutta toisaalta arvot ja normit olivat oikealle päin. Esimerkiksi kurin ja järjestyksen arvostus, kristillisyyden arvostus, perinteiden arvostus, haluttomuus uuden edessä, turvan haku menneestä, korkea luonnontieteiden arvostus ja okkultistiset fantasiat.
Miten ihmeessä voit yhdistää vaikkapa okkultismin jotenkin oikeistolaisuuteen? Iso osa luettelostasi on myös konservatiivisia arvoja, ei välttämättä oikeistolaisia. On olemassa myös vasemmistokonservatiiveja vaikka he ovakin nykyään pieni vähemmistö. Saksassa eivät olleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistoa lähellä on myös ollut kristinuskon normit ja ajattelutavat. Vasemmistossa on runsaasti enemmän ateisteja.
Vasemmistolaisuus on läheistä sukua Jeesuksen opetuksille, niistä pehmeät arvot kasvoivat länsimaissa. Tietysti oikeudenmukaisuus on lähellä jokaisen ihmisen sydäntä poliittista kantaa katsomatta, vasemmistolla se ei vain nojaa realiteetteihin vaan sokeisiin ideaaleihin.
Onkin paradoksi, miksi Marx ja kommunismi kieltää raamatun ja varsinkin Jeesuksen. On kuin itse perkele olisi juonessa mukana. Marxin ideologia on monin tavoin kuin Jeesuksen opetuksista, mutta pohjimmainen polttoaine on kateus ja pahantahtoisuus. Marx syöttää heti alkuun ovelasti valheen, missä proletariaatin etiikka ja moraali olisi muka korkeampi kuin porvaristolla. Näin oikeutetaan vallankumous ja maailman tuhoisimman ideologian totalitaristinen luonne. Sama kahtiajako näkyy nykymarxilaisuudessa, sorretut vähemmistöt ovat etiikaltaan ja moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin sortavat patriarkat. Näin ei muuten ole, olemme kaikki yksilöitä. Tässä ero Jeesuksen ja Marxin välillä.
Marx näki mätää porvarielämässä. Mutta ei hän suinkaan yksin ollut. Kristinuskoa on kuitenkin paljonkin käytetty kuuliaisuuden vaikuttimena. Nietzsche pakinoi myös aiheesta ja muitakin oli.
Olen lopusta samaa mieltä, mutta kyse on perusongelmana siitä, riittävätkö vallanpitäjien näkemykset ja politiikka, vai onko niissä parannettavaa ja minkä verran, missä ja mitä tehdään ja miten. Jos vasemmisto otetaan pois kuvasta, arvostelun aiheetkin jäisivät pieneksi. Kai arvostelussa seuraavana olisi silloin valtio, se haluttaisiin pois tai pieneksi. Persut hyppäävät tässä kyydistä. Kansallisvaltiosta he eivät halua hellittää.
Tottakai kristinusko on ollut kuuliaisuuden vaikutin. Sen pohjalle yhteiskunnassa rakentui etiikka ja moraalikoodisto, jotta yhteiselämä onnistuisi edes jotenkin. Tätä etiikkaa olikin aina mahdollista rikkoa ja saada jumalalta tekonsa ja syntinsä anteeksi, idea armosta onkin nerokas. Armo-käsitys onkin vaikea intersektionaalille ideologialle, joka yrittää nyt epätoivoisesti korvata kristillisen etiikka- ja moraalikoodiston omalla lainsäädännöllään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistoa lähellä on myös ollut kristinuskon normit ja ajattelutavat. Vasemmistossa on runsaasti enemmän ateisteja.
Vasemmistolaisuus on läheistä sukua Jeesuksen opetuksille, niistä pehmeät arvot kasvoivat länsimaissa. Tietysti oikeudenmukaisuus on lähellä jokaisen ihmisen sydäntä poliittista kantaa katsomatta, vasemmistolla se ei vain nojaa realiteetteihin vaan sokeisiin ideaaleihin.
Onkin paradoksi, miksi Marx ja kommunismi kieltää raamatun ja varsinkin Jeesuksen. On kuin itse perkele olisi juonessa mukana. Marxin ideologia on monin tavoin kuin Jeesuksen opetuksista, mutta pohjimmainen polttoaine on kateus ja pahantahtoisuus. Marx syöttää heti alkuun ovelasti valheen, missä proletariaatin etiikka ja moraali olisi muka korkeampi kuin porvaristolla. Näin oikeutetaan vallankumous ja maailman tuhoisimman ideologian totalitaristinen luonne. Sama kahtiajako näkyy nykymarxilaisuudessa, sorretut vähemmistöt ovat etiikaltaan ja moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin sortavat patriarkat. Näin ei muuten ole, olemme kaikki yksilöitä. Tässä ero Jeesuksen ja Marxin välillä.
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
Todellakin on, humanitaarinen mmuutto on yksi parhaita esimerkkejä tästä. Opetushan on siinä, että kun hyvää tehdään, se tehdään perusteellisesti ja järkevästi - ja saatetaan loppuun asti. Kesken jätetty hyväntekeminen(ne aikomukset) vääristyvät ja kierotuvat helposti joksikin ihan muuksi.
Yhden hyvä on monesti toisen paha. Milan Jaff esimerkiksi hyötyi henkilökohtaisesti Suomeen tulostaan, mutta suomalaiset kärsivät siitä suuresti. Tämä vasemmistoajattelusta puuttuu kokonaan, ei vain yksinkertaisesti ole kykyä eikä halua nähdä tekojen seurauksia eikä katsota kokonaiskuvaa ikinä. Sama pätee kaikkeen muuhunkin vasemmistolaiseen ajatteluun, näköalatonta ja ymmärtämätöntä.
Milan Jaff on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun se hyvän tekemisen koko konseptin miettiminen on jo alkuun jätetty kesken. Toteutettu kesken ja varmaankin myös viimeistellään kesken, Suomalaisten harmiksi.
Hyvää ei voi tehdä olemalla huomioimatta maailman realiteetteja. Paskasta ei voi tehdä kultaa edes väkisin eikä parhaallakaan mahdollisilla aikomuksilla.
Niin, Minä olen jo nelikymppinen ja minusta tuntuu että lukioaikoinani ne kaikista äänekkäimmät vasemmistohenkiset olivat hyvin ajattelemattomia ja hieman yksinkertaisen oloisia. Nyt tuntuu kuin nämä samat ihmiset olisivat jotenkin päässeet hallintoon (erityisesti vasemmistoon) ja jotenkin ovat kyenneet elämään viimeiset parikymmentä vuotta siten, ettei maailmankuva tai ajattelu ole kehittynyt yhtään mihinkään. Tämä on mielestäni todella haitallista, ajattelin jo silloin että jos noista lähtökohdista tehtäisiin tässä maassa päätöksiä niin kaikki menisi pieleen.
Ei tietenkään voi. Se että nostaa itse itsensä intellektuellin asemaan kertoo aivovammasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistoa lähellä on myös ollut kristinuskon normit ja ajattelutavat. Vasemmistossa on runsaasti enemmän ateisteja.
Vasemmistolaisuus on läheistä sukua Jeesuksen opetuksille, niistä pehmeät arvot kasvoivat länsimaissa. Tietysti oikeudenmukaisuus on lähellä jokaisen ihmisen sydäntä poliittista kantaa katsomatta, vasemmistolla se ei vain nojaa realiteetteihin vaan sokeisiin ideaaleihin.
Onkin paradoksi, miksi Marx ja kommunismi kieltää raamatun ja varsinkin Jeesuksen. On kuin itse perkele olisi juonessa mukana. Marxin ideologia on monin tavoin kuin Jeesuksen opetuksista, mutta pohjimmainen polttoaine on kateus ja pahantahtoisuus. Marx syöttää heti alkuun ovelasti valheen, missä proletariaatin etiikka ja moraali olisi muka korkeampi kuin porvaristolla. Näin oikeutetaan vallankumous ja maailman tuhoisimman ideologian totalitaristinen luonne. Sama kahtiajako näkyy nykymarxilaisuudessa, sorretut vähemmistöt ovat etiikaltaan ja moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin sortavat patriarkat. Näin ei muuten ole, olemme kaikki yksilöitä. Tässä ero Jeesuksen ja Marxin välillä.
Marx näki mätää porvarielämässä. Mutta ei hän suinkaan yksin ollut. Kristinuskoa on kuitenkin paljonkin käytetty kuuliaisuuden vaikuttimena. Nietzsche pakinoi myös aiheesta ja muitakin oli.
Olen lopusta samaa mieltä, mutta kyse on perusongelmana siitä, riittävätkö vallanpitäjien näkemykset ja politiikka, vai onko niissä parannettavaa ja minkä verran, missä ja mitä tehdään ja miten. Jos vasemmisto otetaan pois kuvasta, arvostelun aiheetkin jäisivät pieneksi. Kai arvostelussa seuraavana olisi silloin valtio, se haluttaisiin pois tai pieneksi. Persut hyppäävät tässä kyydistä. Kansallisvaltiosta he eivät halua hellittää.
Vasemmistolaista vastavoimaa ja näkemystäkin tarvitaan asioiden tasapainottamiseen, mutta sen ei pidä antaa kasvaa hallitsevaksi aatteelliseksi totalitariaksi, kuten taas on käymässä.
-eri
Konservatiivisuus ja liberaalius ovat molemmat tärkeitä toisensa haastajia. Konservatiivisuus haastaa uusien ideoiden toimivuutta ja liberaalius haluaa taas korjata vanhoja huonoja käytäntöjä. Vasemmistolainen liberalismi toimii parhaiten konservativismin vahtikoirana ja omanatuntona, se nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia. Tosin liberalismilla ei aina ole tarjottavanaan parempaa . Liberalismilla onkin harhaluulo omasta erinomaisuudestaan.
Tälleen ihan heteromiehenä, haluaisin kyllä panna Mykkästä. Siinä on enemmän ämmää kuin omassa muijassa. Hame päälle ja mela hanuriin. Ai että kun saisi kerrankin kunnolla naista.
No onpa taas otsikko väännetty. Taitaa olla enemmän Click Bait, mutta aika mauton joka tapauksessa, kun heitää taas vaan lisää bensaa vastakkainasettelun kasvamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistoa lähellä on myös ollut kristinuskon normit ja ajattelutavat. Vasemmistossa on runsaasti enemmän ateisteja.
Vasemmistolaisuus on läheistä sukua Jeesuksen opetuksille, niistä pehmeät arvot kasvoivat länsimaissa. Tietysti oikeudenmukaisuus on lähellä jokaisen ihmisen sydäntä poliittista kantaa katsomatta, vasemmistolla se ei vain nojaa realiteetteihin vaan sokeisiin ideaaleihin.
Onkin paradoksi, miksi Marx ja kommunismi kieltää raamatun ja varsinkin Jeesuksen. On kuin itse perkele olisi juonessa mukana. Marxin ideologia on monin tavoin kuin Jeesuksen opetuksista, mutta pohjimmainen polttoaine on kateus ja pahantahtoisuus. Marx syöttää heti alkuun ovelasti valheen, missä proletariaatin etiikka ja moraali olisi muka korkeampi kuin porvaristolla. Näin oikeutetaan vallankumous ja maailman tuhoisimman ideologian totalitaristinen luonne. Sama kahtiajako näkyy nykymarxilaisuudessa, sorretut vähemmistöt ovat etiikaltaan ja moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin sortavat patriarkat. Näin ei muuten ole, olemme kaikki yksilöitä. Tässä ero Jeesuksen ja Marxin välillä.
Marx näki mätää porvarielämässä. Mutta ei hän suinkaan yksin ollut. Kristinuskoa on kuitenkin paljonkin käytetty kuuliaisuuden vaikuttimena. Nietzsche pakinoi myös aiheesta ja muitakin oli.
Olen lopusta samaa mieltä, mutta kyse on perusongelmana siitä, riittävätkö vallanpitäjien näkemykset ja politiikka, vai onko niissä parannettavaa ja minkä verran, missä ja mitä tehdään ja miten. Jos vasemmisto otetaan pois kuvasta, arvostelun aiheetkin jäisivät pieneksi. Kai arvostelussa seuraavana olisi silloin valtio, se haluttaisiin pois tai pieneksi. Persut hyppäävät tässä kyydistä. Kansallisvaltiosta he eivät halua hellittää.
Tottakai kristinusko on ollut kuuliaisuuden vaikutin. Sen pohjalle yhteiskunnassa rakentui etiikka ja moraalikoodisto, jotta yhteiselämä onnistuisi edes jotenkin. Tätä etiikkaa olikin aina mahdollista rikkoa ja saada jumalalta tekonsa ja syntinsä anteeksi, idea armosta onkin nerokas. Armo-käsitys onkin vaikea intersektionaalille ideologialle, joka yrittää nyt epätoivoisesti korvata kristillisen etiikka- ja moraalikoodiston omalla lainsäädännöllään.
Voisiko säätää lain, missä ihmiset pakotetaan olemaan kivoja toisilleen. Jos et ole, joudut vankilaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeistoa lähellä on myös ollut kristinuskon normit ja ajattelutavat. Vasemmistossa on runsaasti enemmän ateisteja.
Vasemmistolaisuus on läheistä sukua Jeesuksen opetuksille, niistä pehmeät arvot kasvoivat länsimaissa. Tietysti oikeudenmukaisuus on lähellä jokaisen ihmisen sydäntä poliittista kantaa katsomatta, vasemmistolla se ei vain nojaa realiteetteihin vaan sokeisiin ideaaleihin.
Onkin paradoksi, miksi Marx ja kommunismi kieltää raamatun ja varsinkin Jeesuksen. On kuin itse perkele olisi juonessa mukana. Marxin ideologia on monin tavoin kuin Jeesuksen opetuksista, mutta pohjimmainen polttoaine on kateus ja pahantahtoisuus. Marx syöttää heti alkuun ovelasti valheen, missä proletariaatin etiikka ja moraali olisi muka korkeampi kuin porvaristolla. Näin oikeutetaan vallankumous ja maailman tuhoisimman ideologian totalitaristinen luonne. Sama kahtiajako näkyy nykymarxilaisuudessa, sorretut vähemmistöt ovat etiikaltaan ja moraaliltaan korkeammalla tasolla kuin sortavat patriarkat. Näin ei muuten ole, olemme kaikki yksilöitä. Tässä ero Jeesuksen ja Marxin välillä.
Marx näki mätää porvarielämässä. Mutta ei hän suinkaan yksin ollut. Kristinuskoa on kuitenkin paljonkin käytetty kuuliaisuuden vaikuttimena. Nietzsche pakinoi myös aiheesta ja muitakin oli.
Olen lopusta samaa mieltä, mutta kyse on perusongelmana siitä, riittävätkö vallanpitäjien näkemykset ja politiikka, vai onko niissä parannettavaa ja minkä verran, missä ja mitä tehdään ja miten. Jos vasemmisto otetaan pois kuvasta, arvostelun aiheetkin jäisivät pieneksi. Kai arvostelussa seuraavana olisi silloin valtio, se haluttaisiin pois tai pieneksi. Persut hyppäävät tässä kyydistä. Kansallisvaltiosta he eivät halua hellittää.
Vasemmistolaista vastavoimaa ja näkemystäkin tarvitaan asioiden tasapainottamiseen, mutta sen ei pidä antaa kasvaa hallitsevaksi aatteelliseksi totalitariaksi, kuten taas on käymässä.
-eri
Konservatiivisuus ja liberaalius ovat molemmat tärkeitä toisensa haastajia. Konservatiivisuus haastaa uusien ideoiden toimivuutta ja liberaalius haluaa taas korjata vanhoja huonoja käytäntöjä. Vasemmistolainen liberalismi toimii parhaiten konservativismin vahtikoirana ja omanatuntona, se nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia. Tosin liberalismilla ei aina ole tarjottavanaan parempaa . Liberalismilla onkin harhaluulo omasta erinomaisuudestaan.
Törmäsin tähän liittyen mielenkiintoiseen ajatukseen: Modernismi pyrkii vanhojen vallitsevien normien ja rakenteiden murtamiseen ja muuttamiseen. Koska modernismista on tullut vallitseva normi ja rakenne, on siirrytty postmodernismiin joka pyrkii modernismin murtamiseen ja muuttamiseen joka itsessään on johtanut siihen, että kaikesta on tullut pelkkää epäkoherenttia sotkua ja loogisesti kestämätöntä siansaksaan. Ehdottaisin että seuraavat radikaalit siirtyisivät antiikin klassikkoihin ja filosofiaan, se olisi nykyään todella radikaalia.
Intellektuelli oikeistolainen on lähes mahdottomuus. Korkeintaan männäaikoina oli joitakin ns. sivistysporvareita.
Oikeistolaisuus ruokkii narsismia ja sen on tämän kevätkesän oikeistohallituksen sekoilut paljastaneet tyhmimmällekin: minä, minä ja minun tarpeet, muiden vika, muut on minulle kateellisia, minun rahojani käytetään ja halutaan ne viedä, minua halutaan rajoittaa, minä, minä ja minun tarpeet, minä saan sanoa mitä haluan, muut ei saa sanoa mitään, minua ei arvostella tai tulee turpaan, minä niin kostan tämän, pistän kaverit asialle, eiköhän mene turvat tukkoon, rahvas hiljaa, tyhmillä ei ole ihmisoikeuksia, eri mieltä olevilla ei ole ihmisarvoa, turpa kiinni, turpa kiinni kun minä puhun, turpa kiinni toimittaja, kansa on puhunut ja piste, piste, piste jne jne...
Ymmärrän mitä haet, mutta sinä et ymmärrä mitä minä tarkoitan. Siis se on todella yksinkertaista nykyään: jos et ole intersektionaalinen "woke" - jos et tunnusta sitä uskoa - niin et kertakaikkiaan voi olla vasemmistolainen vasemmistolaisen intelligentsian ja inkvisition silmissä.
Et voi mitenkään olla ollut huomaamatta tätä asiaa tässä ajassa.