Miehen löytäminen on vaikeaa ja pohdittuani asiaa syiden täytyy johtua ammatistani
Olen ollut sinkkuna yli kymmenen vuotta tahtomattani. Aktiivinen olen ollut, en pelaa pelejä, olen aikuinen ja kerron sopivalla hetkellä mitä haluan ja mitä vastapuoli saa kaikki kuitenkin tuloksetta. Liian hyökkäävä justiina en ole ja pinnallinen en ole mutta kun kuitenkin kysytte niin olen luonnollinen ja hoikka, meikkaan ja pukeudun siististi, urheilen ja harrastan vapaa-ajalla. Pohdittuani asiaa syyt sinkkuudelle täytyvät löytyä ammatistani ja intohimoisesta harrastuksesta. Olen kirurgi ja harrastan intohimoisesti kalastusta ja sanottakoon, että jätkämäinen nainen en ole, vaikka kalastus vaatiikin tietyt vermeet ja asusteet. Treffeillä eräs mies epäili kalastusreissujani, joita teen yksin että porukalla ja oli varma, että petän jossain kohtaa kun kaipaan niin kovasti Norjaan. En petä, en ole pettäjä.. Toisen ja kolmannen treffaamani miehen kasvot valahtivat vitivalkoseksi kerrottuani ammatin ja toinen möläytti verisen kirurgin olevan liikaa. En enää jaksa pitäkää tunkkinne.
Kommentit (116)
Olen ehdottanut tyttärelleni, että opiskelisi kirurgiksi. Voisin nähdä hänet myös kalastamassa aikuisena. (Nyt ei, sillä minä, äiti, olen kasvissyöjä ja isä ei halua tappaa kaloja.) Kiitos nauruista, mutta tsemppiä! Ei tämä elämä ole helppoa kenelläkään meistä.
Tärkeää työtä teet! Itse kiitollinen eräälle kirurgille osaamisestaan. Elämäni ilman hänen osaamistaan olisi paljon, paljon huonompaa ollut jo yli kymmenen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Up
Eli siis kuinka kirurgi nai ylöspäin?
Sinänsä absurdia, jos naisella pienenee potentiaalisten kumppanien joukko sitä enemmän mitä enemmän hän opiskelee, ja miehellä päinvastoin...
Toisaalta opiskelun pitäisi kannattaa:)

Monella tapaa kannattaakin, kunhan ei opiskelujensa ja titteleidensä vuoksi lokeroi itseään niin ahtaasti, ettei esim. itselle kelpaavia puolisoehdokkaita löydy vapaista miehistä oikein mitenkään.
Ehkä ap:n ei kannattaisi mainostaa ammattiaan, kertoisi ensin työskentelevänsä sairaalassa, jne.
Tarinaan liittynee aika paljon muutakin kuin mitä aloitusviestissä on kerrottu. Miehen saaminen ei noilla tiedoillaa tuota pienintäkään ongelmaa. Siinä on jo etusivulla pari ehdokasta tappelemassa suosiosta.

Ehkäpä ap:lle ei kelpaa juuri kukaan edes kandidaatiksi?
Syy voi olla mikä vain, mutta näin eilen sairaalassa åitiään katsomaan tulleen naisen, joka puhui koko ajan aivan järkyttävän vihaisella äänellä ja käskien sairaalle vanhukselle. Äänensävy ei sopinut puheen asiasisältöön yhtään, sisältö oli normaalia asiaa, mitä ihmiset juttelevat sairaalaan joutuneelle vakavasti sairaalle läheiselle. Mutta se äänensävy oli outo ja vihamielisen käskevä ja hyökkäävä. Ihan kuin hän olisi ollut kroonisesti vihainen. Puheesta kävi sitten ilmi, että hän oli lääkäri. Hän tuskin itse tajuaa ollenkaan, miltä kuulostaa, jos on tottunut työssään latelemaan käskyjä ja on ehkä uupunut ja kyynistynyt ja kiireinen ja vihaisesta puhetyylistä on tullut tapa.
No, tulipa vain mieleen.
Olen lakimies, naispuolinen sellainen, ja sama juttu kuin ap kirurgilla. Ammattini on sellainen, mikä tuo hyvän palkan. Miehet häipyvät heti tai eivät edes vastaa.
Olen 46 v, pitkä ja hoikka ja asun yksin pk-seudulla.
Juristi kirjoitti:

Haitko tosissasi puolisoa ja perheenperustamista jo opiskeluaikana ennen kuin olit vielä kovin menestynyt / hyvätuloinen, ja kun pukeuduit ja käyttäydyit ehkä vielä rennosti?
Vuosia sitten eräs yliopistossa hyvässä asemassa työskentelevä oli kertomansa perusteella liian näyttävä blondi, joten tapailumies ei kehdannut laittaa heistä yhteistä lomakuvaa someen. Vasta myöhemmin suhde virallistui.
Kai siinä olisi jotain noloa, jos kuvasta selvästi paljastuisi, että puoliso on valittu ulkonäkö ja seksuaalinen kiinnostavuus edellä. Niitä puolia nainen vielä korosti laittautumalla.

Vaikea kuvitella, että mies ei "kehtaisi" laittaa itsestään kuvaa jonnekin "liian näyttävän" naisen kanssa, vaan jopa päinvastoin. Miehellä saattoi olla joku muu syy kuten toinen nainen haussa tms. jonka vuoksi ei halunnut itsestään kuvaa ko. naisen kanssa julkiseen jakoon.
AP, oletko nepsy?
Etenkin hyvin opinnoissaan ja urallaan menestyvät naiset jäävät usein ilman diagnoosia. Silti heillä voi olla suuria vaikeuksia parisuhteessa tai muissa sosiaalisissa suhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Syy voi olla mikä vain, mutta näin eilen sairaalassa åitiään katsomaan tulleen naisen, joka puhui koko ajan aivan järkyttävän vihaisella äänellä ja käskien sairaalle vanhukselle. Äänensävy ei sopinut puheen asiasisältöön yhtään, sisältö oli normaalia asiaa, mitä ihmiset juttelevat sairaalaan joutuneelle vakavasti sairaalle läheiselle. Mutta se äänensävy oli outo ja vihamielisen käskevä ja hyökkäävä. Ihan kuin hän olisi ollut kroonisesti vihainen. Puheesta kävi sitten ilmi, että hän oli lääkäri. Hän tuskin itse tajuaa ollenkaan, miltä kuulostaa, jos on tottunut työssään latelemaan käskyjä ja on ehkä uupunut ja kyynistynyt ja kiireinen ja vihaisesta puhetyylistä on tullut tapa.
No, tulipa vain mieleen.
Sellainen on tavallista, että aikuistunut lapset puhuvat vanhemmilleen samalla tavalla kuin vanhemmat puhuivat heille lapsuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Etsi toinen kirurgi. Alemman koulutuksen miehillä tulee alemmuuskompleksi.
Kirurgit on sen verran neuroottisia luonteita, että niille sopii korkeintaan mielisairaanhoitajat.
Sinänsä absurdia, jos naisella pienenee potentiaalisten kumppanien joukko sitä enemmän mitä enemmän hän opiskelee, ja miehellä päinvastoin...