Miehen löytäminen on vaikeaa ja pohdittuani asiaa syiden täytyy johtua ammatistani
Olen ollut sinkkuna yli kymmenen vuotta tahtomattani. Aktiivinen olen ollut, en pelaa pelejä, olen aikuinen ja kerron sopivalla hetkellä mitä haluan ja mitä vastapuoli saa kaikki kuitenkin tuloksetta. Liian hyökkäävä justiina en ole ja pinnallinen en ole mutta kun kuitenkin kysytte niin olen luonnollinen ja hoikka, meikkaan ja pukeudun siististi, urheilen ja harrastan vapaa-ajalla. Pohdittuani asiaa syyt sinkkuudelle täytyvät löytyä ammatistani ja intohimoisesta harrastuksesta. Olen kirurgi ja harrastan intohimoisesti kalastusta ja sanottakoon, että jätkämäinen nainen en ole, vaikka kalastus vaatiikin tietyt vermeet ja asusteet. Treffeillä eräs mies epäili kalastusreissujani, joita teen yksin että porukalla ja oli varma, että petän jossain kohtaa kun kaipaan niin kovasti Norjaan. En petä, en ole pettäjä.. Toisen ja kolmannen treffaamani miehen kasvot valahtivat vitivalkoseksi kerrottuani ammatin ja toinen möläytti verisen kirurgin olevan liikaa. En enää jaksa pitäkää tunkkinne.
Kommentit (116)
Väliäkö sillä mikä ammatti naisella on mutta Tuskin naisia kiinnostaa kalastusta harrastava mies. Naisia ei saa mitenkään kalaan mukaan. Mielummin ne istuu siellä sohvan nurkassa lämpimän viltin alla. Kalassa voi olla kylmää ja sateista ja kun kalaa ei tule niin nainen kyllästyy melko pian. Oon tässä keväälläkin nyt käynyt siikaa onkimassa meren rannalla monta kertaa viikosa. Usein 7-8 tuntia siinä menee aikaa, ei nainen jaksaisi istua meren rannalla niin kauaa.
Tuoon niin paska läppä, että miehiä muka kiinnostaisi naisen ammatti. Totuus on, että sinä korkeasti koulutettuna naisena etsit kuuta taivaalta. Tavallinen mies ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
No itelle tulis tällaisen naisen kohdatessa mieleen, että se ei pidä mua minään, kun olen vain melko kehnosti palkattu suunnittelija ja mulla on vain AMK-koulutus, eikä mulla ole hienoa autoa eikä kämppää, eikä mulla ole lihaksia eikä laatikkoleukaa, ja kalastustakin harrastin joskus nuorempana mutta isoin hauki jonka ikinä sain oli kolmekiloinen.
Tuntuis että tuollainen nainen halveksuu kaikkea mitä teen.
Noi ajatukset ovat sinun omassa päässäsi, ei sen naisen päässä.
Työtön mies 47 kirjoitti:
Väliäkö sillä mikä ammatti naisella on mutta Tuskin naisia kiinnostaa kalastusta harrastava mies. Naisia ei saa mitenkään kalaan mukaan. Mielummin ne istuu siellä sohvan nurkassa lämpimän viltin alla. Kalassa voi olla kylmää ja sateista ja kun kalaa ei tule niin nainen kyllästyy melko pian. Oon tässä keväälläkin nyt käynyt siikaa onkimassa meren rannalla monta kertaa viikosa. Usein 7-8 tuntia siinä menee aikaa, ei nainen jaksaisi istua meren rannalla niin kauaa.
No, mikset voi mennä yksin kalaan ja nainen tekee kotona sillä välin jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
up
Juuri näin
Moni mies on sovinisti ja niin huonoitsetuntoinen, etteivät kestä hyvin tienaavaa ja menestynyttä naista.
Ei se työstä johdu. Ehkä sinulla on se kirurgin käytös päällä vapaa-ajalla, se voi vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet pelkää menestyneitä naisia, koska menestyneet naiset eivät arvosta kuin supermenestyneitä miehiä.
Ei se välttämättä pelkoa ole, vaan realismia. Kuinka todennäköistä on, että kirurginainen perustaisi perheen miehen kanssa, jos mies ei ole sosioekonomisesti vähintään samalla tasolla?
Niin, tunteeko kukaan lääkärinaista, jonka miehellä olisi selvästi matalampi koulutus ja ei myöskään suuria tuloja ja/tai omaisuutta?
En, mutta tiedän/tunnen useita joilla on rikas mies.
Vierailija kirjoitti:
Naisen kuuluu olla hoitsu ja höppänä. Voi onnistua jos kirurgin työ on pitkälti suorittavaa työtä.
Suorittava työ on miehille kuten eri ajoneuvojen kuskit. Riittää kun osaa ajaa.
Enemmistö lääkäreistå on naisia. Ystäväni sisko juurikin kirurgi.
Vierailija kirjoitti:
Etsi toinen kirurgi. Alemman koulutuksen miehillä tulee alemmuuskompleksi.
Ei tule. Naisten höpinöitä joilla koettavat selittää miksi ei käy flaksi.
Vierailija kirjoitti:
Juu, ei helvetissä mitään kirurgia tai lääkäriä. Tsori siitä.
Työtön mies 47 kirjoitti:
Väliäkö sillä mikä ammatti naisella on mutta Tuskin naisia kiinnostaa kalastusta harrastava mies. Naisia ei saa mitenkään kalaan mukaan. Mielummin ne istuu siellä sohvan nurkassa lämpimän viltin alla. Kalassa voi olla kylmää ja sateista ja kun kalaa ei tule niin nainen kyllästyy melko pian. Oon tässä keväälläkin nyt käynyt siikaa onkimassa meren rannalla monta kertaa viikosa. Usein 7-8 tuntia siinä menee aikaa, ei nainen jaksaisi istua meren rannalla niin kauaa.
Tämän takia monet miehet eivät saa naista; luetun ymmärtäminen täysi nolla, ihan sama mitä nainen sanoo, niin mies huutaa vain omaa agendaansa ja "totuuttaan" jonka on päättänyt kauan aikaa sitten, viis siitä mitä nainen oikeasti sanoo.

Tämän takia monet naiset eivät saa miestä; luetun ymmärtäminen täysi nolla, ihan sama mitä mies sanoo, niin nainen huutaa vain omaa agendaansa ja "totuuttaan" jonka on päättänyt kauan aikaa sitten, viis siitä mitä mies oikeasti sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Moni mies on sovinisti ja niin huonoitsetuntoinen, etteivät kestä hyvin tienaavaa ja menestynyttä naista.
Ei vaan hyvin tienaava ja menestyvä nainen haluaa miehen, joka on kymmenen kertaa menestyneempi. Ei ihan joka naiselle riitä sellaisia miehiä.
Itse asianajajayrittäjä ja sinkkuna noin 8 vuotta. Varmuudella voin sanoa, että sinkkuuteni johtuu pitkälti työstäni, sillä olen lähes kaiken "vapaa-ajan" töissä ja monesti puheet menee johonkin juridiseen juttuun... En myöskään jaksa olla vapaalla kovinkaan aktiivinen miesrintamalla, sillä on luksusta, kun ei tarvi tehdä töitä.
En usko kuitenkaan, että miehiä niinkään ammattini karkoittaa, vaan ammatin mukana tuleva ns. asianajaja -identiteetti ja vapaa-ajan vähyys.
Pitäishän sun viisaana naisena ymmärtää, että miehille se on isku munille jos nainen tienaa enemmän ja on korkeammassa virassa
Tyhmää. Miksi se asetelma ei joskus voisi olla niin, että mies on vaikka ns. perusduunari ja nainen korkeammin koulutettu. Meilläkö ei länsimaissa ole kastijärjestelmää(?) Hiukan haiskahtaa siltä...
Ongelmasi sinkkuuteesi: miehet eivät kiinnosta sinua tarpeeksi.
Jos kiinnostaisi, et olisi kalastamassa kaloja, vaan miehiä.
Niin, tunteeko kukaan lääkärinaista, jonka miehellä olisi selvästi matalampi koulutus ja ei myöskään suuria tuloja ja/tai omaisuutta?