Miehen löytäminen on vaikeaa ja pohdittuani asiaa syiden täytyy johtua ammatistani
Olen ollut sinkkuna yli kymmenen vuotta tahtomattani. Aktiivinen olen ollut, en pelaa pelejä, olen aikuinen ja kerron sopivalla hetkellä mitä haluan ja mitä vastapuoli saa kaikki kuitenkin tuloksetta. Liian hyökkäävä justiina en ole ja pinnallinen en ole mutta kun kuitenkin kysytte niin olen luonnollinen ja hoikka, meikkaan ja pukeudun siististi, urheilen ja harrastan vapaa-ajalla. Pohdittuani asiaa syyt sinkkuudelle täytyvät löytyä ammatistani ja intohimoisesta harrastuksesta. Olen kirurgi ja harrastan intohimoisesti kalastusta ja sanottakoon, että jätkämäinen nainen en ole, vaikka kalastus vaatiikin tietyt vermeet ja asusteet. Treffeillä eräs mies epäili kalastusreissujani, joita teen yksin että porukalla ja oli varma, että petän jossain kohtaa kun kaipaan niin kovasti Norjaan. En petä, en ole pettäjä.. Toisen ja kolmannen treffaamani miehen kasvot valahtivat vitivalkoseksi kerrottuani ammatin ja toinen möläytti verisen kirurgin olevan liikaa. En enää jaksa pitäkää tunkkinne.
Kommentit (116)
Osaatko perata ihmisen vai kalan paremmin? Kumpi on tärkeämpi?
Kirurgi ois ollut ihan ensimmäisten joukossa joiden kanssa omisin mieluusti tutustunut sinkkuna ollessa. Mutta jos on intohimoinen kalastus harrastuksena, ainakin minulle olisi ollut, no no.. Liikaa yhteistä aikaa menisi hukkaan kun itseä ei nykypäivänä enää kiinnosta kyseinen harrastus.
Älä luovuta, jatka etsimistä. Löysin hiljattain aika lukeneen miehen, jolle minäkin olen riittävän söpö ja höppänä, ja on lisäksi luvannut lähteä kalaan.
Etsi joku semmoinen himokalastava erikoiskirurgi.
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin haluaisin olla koti-isä :)
M41
Miehillä aina nämä koti-isäfantasiat, kun nainen tienaa hyvin, hohhoijaa. Kyllä nyt ainakin 2000 e/kk pitää tienata, kuka nyt alkaa aikuista täysin elättään.
Vierailija kirjoitti:
Etsi toinen kirurgi. Alemman koulutuksen miehillä tulee alemmuuskompleksi.
Tai ylemmän koulutuksen naisella helposti ylemmyyskompleksi? Parempi ehkä jos miehellä vastaava tai korkeampi koulutus, tai tosi paljon rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin haluaisin olla koti-isä :)
M41
Miehillä aina nämä koti-isäfantasiat, kun nainen tienaa hyvin, hohhoijaa. Kyllä nyt ainakin 2000 e/kk pitää tienata, kuka nyt alkaa aikuista täysin elättään.
No ei Suomessa makseta tuollaisia palkkoja, joten työnteko ei kannata. Helpompi on olla rikkaan vaimon elättinä hovimestarin roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Voi, voi vai olisko kuitenkin vika itsetunnossasi? - Itse olen puolestani juristi (mies) ja vaikka olen ollut yhtä pitkään sinkkuna kuin Ap niin tuskin syy niin yksinkertainen kuin tutkintoni tai siitä juontuva ammattini
Hmm. Luin kerran listan missä oli ammatit millä ryhmillä vaikeimmat avioerot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, voi vai olisko kuitenkin vika itsetunnossasi? - Itse olen puolestani juristi (mies) ja vaikka olen ollut yhtä pitkään sinkkuna kuin Ap niin tuskin syy niin yksinkertainen kuin tutkintoni tai siitä juontuva ammattini
Hmm. Luin kerran listan missä oli ammatit millä ryhmillä vaikeimmat avioerot.
Naiset ennakoi. Tietyt ammatit ei käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä alan kirurgi?
terveydenhoitoalan
Wau, siis eikä!
Olen nainen enkä pysty seurustelemaan poliisin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen enkä pysty seurustelemaan poliisin kanssa.
Noudata siis lakeja ja asetuksia, niin et todennäköisesti joudukaan.
Miehet pelkää menestyneitä naisia, koska menestyneet naiset eivät arvosta kuin supermenestyneitä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Miehet pelkää menestyneitä naisia, koska menestyneet naiset eivät arvosta kuin supermenestyneitä miehiä.
Ei se välttämättä pelkoa ole, vaan realismia. Kuinka todennäköistä on, että kirurginainen perustaisi perheen miehen kanssa, jos mies ei ole sosioekonomisesti vähintään samalla tasolla?
Vierailija kirjoitti:
Miehet pelkää menestyneitä naisia, koska menestyneet naiset eivät arvosta kuin supermenestyneitä miehiä.
Rentmen.eu
Ethän miellä kotimiestä emaskoloiduksi?
Vierailija kirjoitti:
Muutat kirurgiksi pohjois-karjalan sairaanhoitopiiriin. Siellä kaikki poikamiehet kalastavat ja eräilevät.
Saanti on taattu, niin vedessä kuin maissa.
Totta, suosittelen. Kalavedet lähellä, Joensuussa on iso sairaala ja erähenkisiä sinkkumiehiä riittää. Myös Lappi, Kainuu tai miksei Savokin toimii.
Ehkä olet vain tylsä. Hoikka, urheilullinen ja asiallinen ei nyt kerro mitään. Et ole Suomen ainoa naiskirurgi, etkä varmana ainoa kalastavat nainen. Onko naispuoliset kirurgikollegasi varattuja muuten?
Onko sinulla aikaa parisuhteelle? Pitkät päivät kirurgina ja vapaa - aika menee kalastaessa? Kyllä on totta, ettei varmasti ole helppoa löytää miestä jolla ois kanttia seurustella aktiivisesti harrastavan uranaisen kanssa. Mutta kyllä niitä silti on. Ei kaikille ole ongelma edes naisen korkeampi koulutus, ja toisaalta onhan sitä lääkärimiehiäkin jotka kalastaa. Kuulemani mukaan naiset on kovasti suosittuja noissa kalastusaiheisissa ryhmissä, että jos alat ahkeraan mainostaa harrastustasi somessa niin kohta on jono innokkaita ehdokkaita ovella.
terveydenhoitoalan