Lue keskustelun säännöt.
Mä oon tehnyt luokkahypyn
09.04.2023 |
Olen pohtinut sitä paljon viime aikoina. Mutta näin on. Olen tehnyt luokkaretken, luokkahypyn, luokkanousun. Duunariperheestä ponnistanut.
Kommentit (370)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Sen verran on hyvä tiedostaa oman ammattitaitonsa rajat, ettei edes yritä tehdä kylpyhuoneremonttia mikäli ei ole ammattilainen.
Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin tästä ketjusta voisi päätellä.
Se, onko joku duunari vai akateeminen, voi johtaa harhaan.
Hyvä esimerkki tästä ovat sukulaismieheni.
Toinen on ammattikoulusta valmistunut putkiasentaja. Hän on käsistään kätevä ja rakentanut oman talon ja mökin. Hän harrastaa yhtä urheilulajia ja kilpailee siinä. Lisäksi hän lukee paljon ja on kirjoittanut pari tietokirjaakin.
Yhteiskunnallisia asioita hän seuraa tarkasti ja tekee niistä veitsenteräviä havaintoja. Hänen kanssaan kun keskustelee,oppii aina uutta.
Toinen sukulaismies on maisteri. Hän on kaikkeen kyllästynyt ja katselee katkerana ihmisiä nenänvartta pitkin. Jokaisessa lauseessa on jokin piikki. Hän ei harrasta mitään eikä ole vaihtanut työpaikkaa, vaikka siellä on hänen mukaansa kaikki epäkohdat.
En tiedä katkeruuden syytä. Hänellä on kohtuutulot ja kaunis kerrostaloasunto.
Ihmiset vaan ovat erilaisia. Joku käyttää lahjansa toisin kuin toinen ja siitä muodostuu erilainen elämänpolku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole onnistunut edes pysymään samassa luokassa kuin vanhempani vaan olen pudonnut keskiluokasta työttömyyteen ja vain ajoittain on ollut töitä, nekin huonolla palkalla :/
En pysty vaikuttamaan näköjään yhtään mitään yhtään mihinkään tässä elämässä.
Valitsitko koulutusalasi sen mukaan, mikä on alan palkkataso ja todennäköisyys työllistyä? Teitkö opiskeluaikana kaikkesi, esim ilmaisia harjoitteluita, kerätäksesi työkokemusta? Nämä ovat täysin sun, ja vain sun, valintoja.
Kyllä se on työnantajan valinta olla ottamatta ilmaista harjoittelijaa. Luuletko sinä, ettei siellä ole tuhansia muita harjoittelijoita tunkemassa sekä työttömien 9 e/päivä, että kaikista muista paikkakunnan ja lähipaikkakuntien oppilaitoksista?
Esim. amis käydään nykyään koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Siellä on siis vähintään 1600 jalemusta jo amiksista. Siihen päälle korkeakouluopiskelijat ja työttömät.
Jos olet valinnut alasi työllistyminen ja palkkataso edellä, niin ihan varmasti löytyy harjoittelupaikkojakin.
Asennekysymys, tuleeko kaikkeen aina tekosyy "en voi koska..." vai yritätkö tekosyiden listaamisen sijaan keksiä ratkaisuja.
Tälläkin palstalla on kerrottu moneen kertaan, että opiskelijat ovat lähettäneet useita satoja hakemuksia harjoittelupaikkoihin. Osalla on valmistuminen viivästynyt kun eivät ole saaneet harjoittelupaikkaa. Osa työnantajista ei edes halua harjoittelijoita. Minä olen saanut harjoittelupaikan, oli noin 120:s hakemus, joka tärppäsi. Se, että minä sain paikan ei tarkoita, että kaikki opiskelijat saavat paikan. Osa lopettaa opinnot, koska eivät saa paikkaa. Kun minä olin harjoittelussa, niin opiskelijoita kysyi samaan paikkaan jossa olin. He kaikki saivat kieltävän vastauksen. Opiskelenko minä oikeaa alaa, koska sain harjoittelupaikan, mutta muut samaa paikkaa kysyneet ovat valinneet väärän alan, koska eivät saaneet paikkaa? Ei, eivät he opiskele väärää alaa, eivät he yritä liian vähän, eikä heissä ole vikaa. Harjoittelupaikkoja ei vain ole tarpeeksi, kuten ei työpaikkojakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?
Ja mikä estää köyhintä piruparkaakaan keskustelemasta väreistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole onnistunut edes pysymään samassa luokassa kuin vanhempani vaan olen pudonnut keskiluokasta työttömyyteen ja vain ajoittain on ollut töitä, nekin huonolla palkalla :/
En pysty vaikuttamaan näköjään yhtään mitään yhtään mihinkään tässä elämässä.
Valitsitko koulutusalasi sen mukaan, mikä on alan palkkataso ja todennäköisyys työllistyä? Teitkö opiskeluaikana kaikkesi, esim ilmaisia harjoitteluita, kerätäksesi työkokemusta? Nämä ovat täysin sun, ja vain sun, valintoja.
Kyllä se on työnantajan valinta olla ottamatta ilmaista harjoittelijaa. Luuletko sinä, ettei siellä ole tuhansia muita harjoittelijoita tunkemassa sekä työttömien 9 e/päivä, että kaikista muista paikkakunnan ja lähipaikkakuntien oppilaitoksista?
Esim. amis käydään nykyään koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Siellä on siis vähintään 1600 jalemusta jo amiksista. Siihen päälle korkeakouluopiskelijat ja työttömät.
Jos olet valinnut alasi työllistyminen ja palkkataso edellä, niin ihan varmasti löytyy harjoittelupaikkojakin.
Asennekysymys, tuleeko kaikkeen aina tekosyy "en voi koska..." vai yritätkö tekosyiden listaamisen sijaan keksiä ratkaisuja.
Tälläkin palstalla on kerrottu moneen kertaan, että opiskelijat ovat lähettäneet useita satoja hakemuksia harjoittelupaikkoihin. Osalla on valmistuminen viivästynyt kun eivät ole saaneet harjoittelupaikkaa. Osa työnantajista ei edes halua harjoittelijoita. Minä olen saanut harjoittelupaikan, oli noin 120:s hakemus, joka tärppäsi. Se, että minä sain paikan ei tarkoita, että kaikki opiskelijat saavat paikan. Osa lopettaa opinnot, koska eivät saa paikkaa. Kun minä olin harjoittelussa, niin opiskelijoita kysyi samaan paikkaan jossa olin. He kaikki saivat kieltävän vastauksen. Opiskelenko minä oikeaa alaa, koska sain harjoittelupaikan, mutta muut samaa paikkaa kysyneet ovat valinneet väärän alan, koska eivät saaneet paikkaa? Ei, eivät he opiskele väärää alaa, eivät he yritä liian vähän, eikä heissä ole vikaa. Harjoittelupaikkoja ei vain ole tarpeeksi, kuten ei työpaikkojakaan.
Ja mikä se sinun alasi on?
Vierailija kirjoitti:
Maailma ei ole niin mustavalkoinen kuin tästä ketjusta voisi päätellä.
Se, onko joku duunari vai akateeminen, voi johtaa harhaan.
Hyvä esimerkki tästä ovat sukulaismieheni.Toinen on ammattikoulusta valmistunut putkiasentaja. Hän on käsistään kätevä ja rakentanut oman talon ja mökin. Hän harrastaa yhtä urheilulajia ja kilpailee siinä. Lisäksi hän lukee paljon ja on kirjoittanut pari tietokirjaakin.
Yhteiskunnallisia asioita hän seuraa tarkasti ja tekee niistä veitsenteräviä havaintoja. Hänen kanssaan kun keskustelee,oppii aina uutta.
Toinen sukulaismies on maisteri. Hän on kaikkeen kyllästynyt ja katselee katkerana ihmisiä nenänvartta pitkin. Jokaisessa lauseessa on jokin piikki. Hän ei harrasta mitään eikä ole vaihtanut työpaikkaa, vaikka siellä on hänen mukaansa kaikki epäkohdat.
En tiedä katkeruuden syytä. Hänellä on kohtuutulot ja kaunis kerrostaloasunto.Ihmiset vaan ovat erilaisia. Joku käyttää lahjansa toisin kuin toinen ja siitä muodostuu erilainen elämänpolku.
Jälkimmäinen vaikuttaa masentuneelle. Mielenterveydenongelmat eivät ole yhteiskuntaluokkiin sidottuja vaikka keskittyvätkin paljon huono-osaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole onnistunut edes pysymään samassa luokassa kuin vanhempani vaan olen pudonnut keskiluokasta työttömyyteen ja vain ajoittain on ollut töitä, nekin huonolla palkalla :/
En pysty vaikuttamaan näköjään yhtään mitään yhtään mihinkään tässä elämässä.
Valitsitko koulutusalasi sen mukaan, mikä on alan palkkataso ja todennäköisyys työllistyä? Teitkö opiskeluaikana kaikkesi, esim ilmaisia harjoitteluita, kerätäksesi työkokemusta? Nämä ovat täysin sun, ja vain sun, valintoja.
Kyllä se on työnantajan valinta olla ottamatta ilmaista harjoittelijaa. Luuletko sinä, ettei siellä ole tuhansia muita harjoittelijoita tunkemassa sekä työttömien 9 e/päivä, että kaikista muista paikkakunnan ja lähipaikkakuntien oppilaitoksista?
Esim. amis käydään nykyään koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Siellä on siis vähintään 1600 jalemusta jo amiksista. Siihen päälle korkeakouluopiskelijat ja työttömät.
En usko sekuntiakaan, että työtehtäviin joihin vaaditaan korkeakoulututkinto, ovat 9e/pv tukityöllistetyt hiekoittamassa omaa työllistymistä.
Siellä on työttömät korkeakoulutetut tekemässä 9 e päivä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?
Eihän se tietenkään lähtökohtaisesti olekaan. Mutta keskustelua on hirveän vaikea käydä, jos vastapuolen ainoat kommentit liittyy remontin hintaan. Ruoasta ei voinut puhua, koska ruokaa ei toinen osapuoli laittanut. Matkojen keskustelut oli sitä, että toinen kertoi hinnan. Remonteista ei saanut keskustelua aikaan, koska toinen osapuoli ei edes tiennyt materiaaleista. Tiedän kyllä, että kaikki eivät varmasti tällaisia ole, mutta jos toinen haluaa latoa euroja pöytään ja puhua jatkuvasti vaativasta työstään (vaikka itsekin työstäni tykkään) ei meidän intressit vaan kohdanneet mitenkään päin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:
"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"
Kaverisi kaivaa omat kuitit
"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!
Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Sen verran on hyvä tiedostaa oman ammattitaitonsa rajat, ettei edes yritä tehdä kylpyhuoneremonttia mikäli ei ole ammattilainen.
Toki. Tämä nyt vain käsitti kaiken seinien maalauksesta auton öljyjen vaihtoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?
Eihän se tietenkään lähtökohtaisesti olekaan. Mutta keskustelua on hirveän vaikea käydä, jos vastapuolen ainoat kommentit liittyy remontin hintaan. Ruoasta ei voinut puhua, koska ruokaa ei toinen osapuoli laittanut. Matkojen keskustelut oli sitä, että toinen kertoi hinnan. Remonteista ei saanut keskustelua aikaan, koska toinen osapuoli ei edes tiennyt materiaaleista. Tiedän kyllä, että kaikki eivät varmasti tällaisia ole, mutta jos toinen haluaa latoa euroja pöytään ja puhua jatkuvasti vaativasta työstään (vaikka itsekin työstäni tykkään) ei meidän intressit vaan kohdanneet mitenkään päin.
Niin, en minäkään tiedä mitä materiaalia ostamani keittiöjärjestelmän ovet ovat, tasot ovat kvartsia. Saati, että tietäisin mitä tarkalleen on seinätiilissä. Miksi se olisi oleellista? Minua kiinnostaa niiden väri, kuviot, temaattisuus, onko kyse skandinaavisesta sisustuksesta vai vaikkapa välimerellisestä. Toki jos toinen ei ymmärrä mikä on skandinaavisen ja välimerellisen ero ja puhuu pelkistä laasteista, niin ei siinä oikein keskustelua synny. Ja mitä tulee ruokaan, niin kaikki me syömme. Miksi se pitää keskustella miten jotain valmistetaan, kun voisi keskustella miltä joku maistuu tai mikä käy vaikka toisen kanssa yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ompa jännä! Suomalaiset akat yleensä tekevät vain tasajalkahyppyjä, milloin mistäkin syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?
Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.
-eri
Olen keskiluokan edustaja ja kartan ihmisiä joiden puheenaiheet liikkuvat kuluttamisen ympärillä. Junttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?
Eihän se tietenkään lähtökohtaisesti olekaan. Mutta keskustelua on hirveän vaikea käydä, jos vastapuolen ainoat kommentit liittyy remontin hintaan. Ruoasta ei voinut puhua, koska ruokaa ei toinen osapuoli laittanut. Matkojen keskustelut oli sitä, että toinen kertoi hinnan. Remonteista ei saanut keskustelua aikaan, koska toinen osapuoli ei edes tiennyt materiaaleista. Tiedän kyllä, että kaikki eivät varmasti tällaisia ole, mutta jos toinen haluaa latoa euroja pöytään ja puhua jatkuvasti vaativasta työstään (vaikka itsekin työstäni tykkään) ei meidän intressit vaan kohdanneet mitenkään päin.
Niin, en minäkään tiedä mitä materiaalia ostamani keittiöjärjestelmän ovet ovat, tasot ovat kvartsia. Saati, että tietäisin mitä tarkalleen on seinätiilissä. Miksi se olisi oleellista? Minua kiinnostaa niiden väri, kuviot, temaattisuus, onko kyse skandinaavisesta sisustuksesta vai vaikkapa välimerellisestä. Toki jos toinen ei ymmärrä mikä on skandinaavisen ja välimerellisen ero ja puhuu pelkistä laasteista, niin ei siinä oikein keskustelua synny. Ja mitä tulee ruokaan, niin kaikki me syömme. Miksi se pitää keskustella miten jotain valmistetaan, kun voisi keskustella miltä joku maistuu tai mikä käy vaikka toisen kanssa yhteen.
Ei tietenkään tarvitsekaan, mutta silloin käy niin, että ne intressit ei kohtaa tiettyjen henkilöiden kanssa. Esimerkiksi itseäni taas kiinnostaa nimenomaan keittiön käytännöllisyys ja kestävät valinnat, joihin lukeutuu mm. ovien materiaali. Olen kiinnostunut ruoan laitosta, joten toki siitä mielelläni puhunkin jne. Mutta pointtina nyt ei ollut sinä ja sinun keskustelut vaan se, että jos elämä pyörii pelkkien eurojen ympärille niin ei siitä keskustelua saa aikaan. Tai sellaista keskustelua, joka olisi itsestäni ystävyyden arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?
Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.
-eri
Mutta kun minulle keskiluokkaisena ei tule sitä kokemusta lainkaan niistä laasteista, koska se ei ole minun työtäni eikä sellaista mistä edes vapaa-ajallani haluaisin pohdiskella. Ostan laastitietämyksen siltä remonttifirmalta, joka toimittaa minulle sen keittiön valmiina sen näköisenä kuin minä sen haluan olevan. Duunarille tämä voi olla mielekästä keskustelua, mutta ei se keskiluokkaa kiinnosta. Keskiluokka voi sitten pohtia vaikka millä sen koko homman rahoittaa. Laittaako perinnöistään, sijoituksistaan vaiko ottaao investointiin lainarahaa. Sijoitukset eivät nyt tuota erityisen hyvin, joten on hyvä aika investoida asunnon hintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?
En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.
Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.
Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.
Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".
Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.
Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.
Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.
Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?
Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.
-eri
Miksi pitää vetää ääripäähän? Onhan se nyt hassua, jos ihminen teettää keittiöremontin eikä edes tiedä materiaaleja. Liittyneekö siihen kulutukseen, jossa rahalla voi myöhemmin korvata pieleen menneet valinnat? Toki ymmärrän sen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta näin "duunarinäkökulmasta" tuntuu erikoiselta, jos ihminen ei osaa edes seinää maalata tai vaihtaa autoon öljyjä, saatikka, että edes tietäisi mitä maalia/väriä sieltä seinästä löytyy.
Jos olet valinnut alasi työllistyminen ja palkkataso edellä, niin ihan varmasti löytyy harjoittelupaikkojakin.
Asennekysymys, tuleeko kaikkeen aina tekosyy "en voi koska..." vai yritätkö tekosyiden listaamisen sijaan keksiä ratkaisuja.