Mä oon tehnyt luokkahypyn

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Mutta kun minulle keskiluokkaisena ei tule sitä kokemusta lainkaan niistä laasteista, koska se ei ole minun työtäni eikä sellaista mistä edes vapaa-ajallani haluaisin pohdiskella. Ostan laastitietämyksen siltä remonttifirmalta, joka toimittaa minulle sen keittiön valmiina sen näköisenä kuin minä sen haluan olevan. Duunarille tämä voi olla mielekästä keskustelua, mutta ei se keskiluokkaa kiinnosta. Keskiluokka voi sitten pohtia vaikka millä sen koko homman rahoittaa. Laittaako perinnöistään, sijoituksistaan vaiko ottaao investointiin lainarahaa. Sijoitukset eivät nyt tuota erityisen hyvin, joten on hyvä aika investoida asunnon hintaan.

Eli remonttifirma voi viilata sinua linssiin kun sinua ei materiaalit ja laatu kiinnosta. Ok.

Keskiluokkaisena luotan yhteiskunnan toimivuuteen, että kaikessa työssä on olemassa takuu ja pieleen menneen remontin saa korajautettua. Suurempia virheitä sinne tulisi, jos itse alkaisin sitä tekemän´än. Toisekseen aikani ei riitä siihen, että perehdyn laasteihin ja ruuveihin ja valvon vieressä kun duunarit tekevät työtään. Minulla on omatkin työni tehtävänä.

Keskiluokkalaisena tiedän että remonttifirmoissa on monenlaista tekijää ja remotin tilaajan tulee tuntea vähintään perusteet siitä mitä tekee ja valvoa työtä jotta tietää millaisista asioista pitää reklamoida ja osata puuttua ajoissa ongelmiin. Tietenkään koko ajan ei seistä vieressä, mutta sen verran seurataan että tiedetään ja ymmärretään mitä omassa talossa tapahtuu. 

Minä puolestaan en perusta ammattilaisena yhtään, jos diletantti asiakas hönkii niskaan. Tekis ite kun kerran tietää paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:

"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"

Kaverisi kaivaa omat kuitit

"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!

Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?

Ei, vaan jos pyrkimyksenä on asuinpuitteitten parantaminen (remontti) tai elämysten hankkiminen (matkailu), niin näistä ei oikein voi keskustella, koska vaikka vähävaraisemmalla keskustelukumppanilla on samat tavoitteet, eivät nämä ole kuitenkaan hänelle mahdollisia ja seuraa loukkaantuminen.

Tämän keskustelun aiheenahan oli luokkahyppy. Moni duunari tienaa enemmän kuin ns. keskiluokan edustaja. Meilläkin näin päin ainakin toistaiseksi. 826

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Mutta kun minulle keskiluokkaisena ei tule sitä kokemusta lainkaan niistä laasteista, koska se ei ole minun työtäni eikä sellaista mistä edes vapaa-ajallani haluaisin pohdiskella. Ostan laastitietämyksen siltä remonttifirmalta, joka toimittaa minulle sen keittiön valmiina sen näköisenä kuin minä sen haluan olevan. Duunarille tämä voi olla mielekästä keskustelua, mutta ei se keskiluokkaa kiinnosta. Keskiluokka voi sitten pohtia vaikka millä sen koko homman rahoittaa. Laittaako perinnöistään, sijoituksistaan vaiko ottaao investointiin lainarahaa. Sijoitukset eivät nyt tuota erityisen hyvin, joten on hyvä aika investoida asunnon hintaan.

Eli remonttifirma voi viilata sinua linssiin kun sinua ei materiaalit ja laatu kiinnosta. Ok.

Keskiluokkaisena luotan yhteiskunnan toimivuuteen, että kaikessa työssä on olemassa takuu ja pieleen menneen remontin saa korajautettua. Suurempia virheitä sinne tulisi, jos itse alkaisin sitä tekemän´än. Toisekseen aikani ei riitä siihen, että perehdyn laasteihin ja ruuveihin ja valvon vieressä kun duunarit tekevät työtään. Minulla on omatkin työni tehtävänä.

Keskiluokkalaisena tiedän että remonttifirmoissa on monenlaista tekijää ja remotin tilaajan tulee tuntea vähintään perusteet siitä mitä tekee ja valvoa työtä jotta tietää millaisista asioista pitää reklamoida ja osata puuttua ajoissa ongelmiin. Tietenkään koko ajan ei seistä vieressä, mutta sen verran seurataan että tiedetään ja ymmärretään mitä omassa talossa tapahtuu. 

Minä puolestaan en perusta ammattilaisena yhtään, jos diletantti asiakas hönkii niskaan. Tekis ite kun kerran tietää paremmin.

Näin minäkin ajattelen, että on kohteliasta antaa työrauhaa palkkaamalleen ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Miksi pitää vetää ääripäähän? Onhan se nyt hassua, jos ihminen teettää keittiöremontin eikä edes tiedä materiaaleja. Liittyneekö siihen kulutukseen, jossa rahalla voi myöhemmin korvata pieleen menneet valinnat? Toki ymmärrän sen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta näin "duunarinäkökulmasta" tuntuu erikoiselta, jos ihminen ei osaa edes seinää maalata tai vaihtaa autoon öljyjä, saatikka, että edes tietäisi mitä maalia/väriä sieltä seinästä löytyy.

Miksi minun pitäisi ne materiaalit tuntea? Keittiötasojen materiaali tietysti on hyvä tietää, että osaa sitä huoltaa ja käyttää oikein. Massiivipuu edellyttää ihan eri huoltoa kuin vaikka graniitti, mutta mitä väliä joillain kaapistojen materiaaleilla on. Kyllä se hinnassa sitten näkyy puhutaanko täyspuusta vai jostain halvemmasta materiaalista. Ja öljyt on helppo hoitaa samalla käynnillä kun vaihdetaan kausirenkaat alle, vai oletatko, että keskiluokka niitä itse vaihtaa?

Miksi sinä kuvittelet, että tämä keskustelu pyörii sinun elämän ympärillä? Enhän minä sanonut, että sinun pitäisi tietää yhtään mitään. Minä kerroin, että miksi minä haluan tietää esimerkiksi materiaalit, esimerkiksi niiden ovien. Haluan tietää millaisia ratkaisuja kannattaa ja voi tehdä kylpyhuoneeseen, millainen maali sopii minnekin jne. En oleta, että monikaan mainitsemiasi asioita itse tekee, mutta rehellisesti sanottuna ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa maalata, eivät osaa vaihtaa öljyjä, eivät osaa kokata, eivät osaa puhua muusta kuin rahasta. Ja tämä ei edelleenkään liity sinuun vaan on ihan yleistä keskustelua.

Ylestä keskustelua tietenkin. Keskiluokka vaan ei saa jostain öljyjen vaihdosta itse sen suurempia kicksejä, ne hyvin yleisesti hoidetaan ammattilaisilla kuten ne kodin remontit. Tässä keskustelussa näkyy, että sinulle tärkeitä keskustelun aiheita ovat hyvin konkreettiset asiat, kun taas se keskiluokkainen voisi mieluummin puhua vaikka kirjallisuudesta tai vaikkapa yhteiskunnallisista asioista.

Kuulun ylimpään tulodesiiliin, olenko tulojeni puolesta sitten keskiluokkalainen? Olen akateeminen ja asiantuntijatyössä kuten on suurin osa tuttavistani. Ja lähes kaikki tekevät itse normaalit auton pikkuhuollot ja mahdollisuuksien mukaan myös kodin remontit (pl. sähkö- ja putkityöt). Omissa piireissäni uteliaisuus ja oppimisen ilo on vahvasti keskiössä ja ihmiset opettelevat mielellään tekemään erilaisia asioita. Käsillä tekeminen on myös mukavaa vastapainoa ajatustyölle.

Tuttavan kanssa seinää maalatessa voi sitten keskustella siitä maalaamisesta, kokkaamisesta, yhteiskunnallisista asioista, taiteesta, tieteestä, matkustelusta, rahasta tai vaikka koiran peräpukamista. 

Vierailija kirjoitti:

Olen keskiluokan edustaja ja kartan ihmisiä joiden puheenaiheet liikkuvat kuluttamisen ympärillä. Junttia.

Näitä löytyy valitettavasti omistakin piireistä ja vältän myös itse. Rahalla pröystäily on junttia. 

Sivistynyt ihminen osaa kyllä jutella niin duunareiden kuin professoreiden kanssa ihan sujuvasti. Osalla jää luokkahyppy selvästi vähän lyhyeksi kun jäädään siihen "ei mitään yhteistä" -mantran vangiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Miksi pitää vetää ääripäähän? Onhan se nyt hassua, jos ihminen teettää keittiöremontin eikä edes tiedä materiaaleja. Liittyneekö siihen kulutukseen, jossa rahalla voi myöhemmin korvata pieleen menneet valinnat? Toki ymmärrän sen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta näin "duunarinäkökulmasta" tuntuu erikoiselta, jos ihminen ei osaa edes seinää maalata tai vaihtaa autoon öljyjä, saatikka, että edes tietäisi mitä maalia/väriä sieltä seinästä löytyy.

Miksi minun pitäisi ne materiaalit tuntea? Keittiötasojen materiaali tietysti on hyvä tietää, että osaa sitä huoltaa ja käyttää oikein. Massiivipuu edellyttää ihan eri huoltoa kuin vaikka graniitti, mutta mitä väliä joillain kaapistojen materiaaleilla on. Kyllä se hinnassa sitten näkyy puhutaanko täyspuusta vai jostain halvemmasta materiaalista. Ja öljyt on helppo hoitaa samalla käynnillä kun vaihdetaan kausirenkaat alle, vai oletatko, että keskiluokka niitä itse vaihtaa?

Miksi sinä kuvittelet, että tämä keskustelu pyörii sinun elämän ympärillä? Enhän minä sanonut, että sinun pitäisi tietää yhtään mitään. Minä kerroin, että miksi minä haluan tietää esimerkiksi materiaalit, esimerkiksi niiden ovien. Haluan tietää millaisia ratkaisuja kannattaa ja voi tehdä kylpyhuoneeseen, millainen maali sopii minnekin jne. En oleta, että monikaan mainitsemiasi asioita itse tekee, mutta rehellisesti sanottuna ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa maalata, eivät osaa vaihtaa öljyjä, eivät osaa kokata, eivät osaa puhua muusta kuin rahasta. Ja tämä ei edelleenkään liity sinuun vaan on ihan yleistä keskustelua.

Ylestä keskustelua tietenkin. Keskiluokka vaan ei saa jostain öljyjen vaihdosta itse sen suurempia kicksejä, ne hyvin yleisesti hoidetaan ammattilaisilla kuten ne kodin remontit. Tässä keskustelussa näkyy, että sinulle tärkeitä keskustelun aiheita ovat hyvin konkreettiset asiat, kun taas se keskiluokkainen voisi mieluummin puhua vaikka kirjallisuudesta tai vaikkapa yhteiskunnallisista asioista.

Hmm, miksi sinä ajattelet pystyväsi puhumaan kaikkien keskiluokkaisten saamista "kickseistä"? Ihan kuin haluaisit tahallaan ymmärtää väärin. Koen myös aika erikoiseksi että vedät johtopäätöksiä siitä mistä minä puhun ja mistä en. Puhuin ihmisen perusosaamisesta mihin mielestäni kuuluu esimerkiksi aiemmin mainitsemani asiat. Se, että osaa tehdä jotain ei tarkoita sitä, että esimerkiksi öljyjen vaihdosta saataisiin keskustelua aikaan tai että siitä saataisiin "kicksejä". Mikään näistähän ei poista kiinnostusta kirjallisuuteen tai yhteiskunnallisiin asioihin. En nyt vaan koe, että tämä olisi oikea keskustelu ruveta käymään läpi kirjallisuuden klassikoita tai politiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkanousu ei ole välttämättä pelkästään hyvä asia. Sisarusten ja vanhempien kanssa ei ole juuri enää yhteisiä puheenaiheita.

Kaikkien ihmisten kanssa löytyy yhteistä, jos haluaa. Olen itse seilaillut eri luokissa ja sen seurauksena nimenomaan keksin puheenaiheen melkein kenen tahansa kanssa. Perheen kanssa voi aina vähintään puhua säästä, kotiseudun asioista ja muistella menneitä. Keksisin sinulle helposti lisääkin jos tuntisin tarkemmin.

Samaa mieltä. Kun on avarakatseinen ja normaalilla sosiaalisella älykkyydellä varustettu ihminen, niin kaikkien kanssa löytyy puhuttavaa taustasta ja luokasta riippumatta.

Kuulun itse keskiluokkaan ja omien tuttavien kanssa puhutaan erilaisista asioista kuin vaikkapa duunarisukulaisten kanssa. Lähihoitajatutulle en hehkuta kaukomatkoja tai ravintolaillallisia, vaan puhutaan esimerkiksi hänen kissansa seikkailusta, lukemistamme kirjoista tai lähiseudun parhaista lenkkipoluista. Omien tuttavien kanssa voidaan suunnitella seuraavaa hiihtomatkaa Alpeille. Eikä kyse ole siitä että puhuttaisiin mitä asiat maksaa (vaikka toki taloudellisina ihmisinä hintojakin vertaillaan), vaan mielestäni ei ole kohteliasta hieroa tällaista ihmisen naamaan jonka taloudellinen tilanne on erilainen.

Muistan itse kuinka nuorempana ja vähävaraisena päädyin keskiluokkaisten seuraan ja puheenaiheet keskittyvät asioihin joita en itse ollut juuri edes ajatellut koska taloudellista mahdollisuutta samanlaiseen elämään ei ollut. Kukaan ei maininnut asioiden summia mutta tunsin itseni ulkopuoliseksi. Ei minulla ollut oikein sanottavaa omakotitalon tontin valintaan, kaukomatkoihin tai heidän hienoihin harrastuksiinsa. Näin ne luokkaerot näkyvät keskustelussa ilman rahasummien vertailuakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole onnistunut edes pysymään samassa luokassa kuin vanhempani vaan olen pudonnut keskiluokasta työttömyyteen ja vain ajoittain on ollut töitä, nekin huonolla palkalla :/

En pysty vaikuttamaan näköjään yhtään mitään yhtään mihinkään tässä elämässä.

Valitsitko koulutusalasi sen mukaan, mikä on alan palkkataso ja todennäköisyys työllistyä? Teitkö opiskeluaikana kaikkesi, esim ilmaisia harjoitteluita, kerätäksesi työkokemusta? Nämä ovat täysin sun, ja vain sun, valintoja.

Kyllä se on työnantajan valinta olla ottamatta ilmaista harjoittelijaa. Luuletko sinä, ettei siellä ole tuhansia muita harjoittelijoita tunkemassa sekä työttömien 9 e/päivä, että kaikista muista paikkakunnan ja lähipaikkakuntien oppilaitoksista?

Esim. amis käydään nykyään koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Siellä on siis vähintään 1600 jalemusta jo amiksista. Siihen päälle korkeakouluopiskelijat ja työttömät.

Jos olet valinnut alasi työllistyminen ja palkkataso edellä, niin ihan varmasti löytyy harjoittelupaikkojakin.

Asennekysymys, tuleeko kaikkeen aina tekosyy "en voi koska..." vai yritätkö tekosyiden listaamisen sijaan keksiä ratkaisuja.

Tälläkin palstalla on kerrottu moneen kertaan, että opiskelijat ovat lähettäneet useita satoja hakemuksia harjoittelupaikkoihin. Osalla on valmistuminen viivästynyt kun eivät ole saaneet harjoittelupaikkaa. Osa työnantajista ei edes halua harjoittelijoita. Minä olen saanut harjoittelupaikan, oli noin 120:s hakemus, joka tärppäsi. Se, että minä sain paikan ei tarkoita, että kaikki opiskelijat saavat paikan. Osa lopettaa opinnot, koska eivät saa paikkaa. Kun minä olin harjoittelussa, niin opiskelijoita kysyi samaan paikkaan jossa olin. He kaikki saivat kieltävän vastauksen. Opiskelenko minä oikeaa alaa, koska sain harjoittelupaikan, mutta muut samaa paikkaa kysyneet ovat valinneet väärän alan, koska eivät saaneet paikkaa? Ei, eivät he opiskele väärää alaa, eivät he yritä liian vähän, eikä heissä ole vikaa. Harjoittelupaikkoja ei vain ole tarpeeksi, kuten ei työpaikkojakaan.

Hesarin mielipidekirjoitus: Löytyisikö tohtorillekin sija tässä yhteiskunnassa?

Tohtoriksi valmistumisen jälkeen olen saanut vain yksittäisiä määräaikaisia tutkijan tehtäviä, ja kolme viime vuotta olen ollut kokonaan työtön.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009497877.html?utm_medium=promobox&…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Miksi pitää vetää ääripäähän? Onhan se nyt hassua, jos ihminen teettää keittiöremontin eikä edes tiedä materiaaleja. Liittyneekö siihen kulutukseen, jossa rahalla voi myöhemmin korvata pieleen menneet valinnat? Toki ymmärrän sen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta näin "duunarinäkökulmasta" tuntuu erikoiselta, jos ihminen ei osaa edes seinää maalata tai vaihtaa autoon öljyjä, saatikka, että edes tietäisi mitä maalia/väriä sieltä seinästä löytyy.

Miksi minun pitäisi ne materiaalit tuntea? Keittiötasojen materiaali tietysti on hyvä tietää, että osaa sitä huoltaa ja käyttää oikein. Massiivipuu edellyttää ihan eri huoltoa kuin vaikka graniitti, mutta mitä väliä joillain kaapistojen materiaaleilla on. Kyllä se hinnassa sitten näkyy puhutaanko täyspuusta vai jostain halvemmasta materiaalista. Ja öljyt on helppo hoitaa samalla käynnillä kun vaihdetaan kausirenkaat alle, vai oletatko, että keskiluokka niitä itse vaihtaa?

Miksi sinä kuvittelet, että tämä keskustelu pyörii sinun elämän ympärillä? Enhän minä sanonut, että sinun pitäisi tietää yhtään mitään. Minä kerroin, että miksi minä haluan tietää esimerkiksi materiaalit, esimerkiksi niiden ovien. Haluan tietää millaisia ratkaisuja kannattaa ja voi tehdä kylpyhuoneeseen, millainen maali sopii minnekin jne. En oleta, että monikaan mainitsemiasi asioita itse tekee, mutta rehellisesti sanottuna ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa maalata, eivät osaa vaihtaa öljyjä, eivät osaa kokata, eivät osaa puhua muusta kuin rahasta. Ja tämä ei edelleenkään liity sinuun vaan on ihan yleistä keskustelua.

Ylestä keskustelua tietenkin. Keskiluokka vaan ei saa jostain öljyjen vaihdosta itse sen suurempia kicksejä, ne hyvin yleisesti hoidetaan ammattilaisilla kuten ne kodin remontit. Tässä keskustelussa näkyy, että sinulle tärkeitä keskustelun aiheita ovat hyvin konkreettiset asiat, kun taas se keskiluokkainen voisi mieluummin puhua vaikka kirjallisuudesta tai vaikkapa yhteiskunnallisista asioista.

Hmm, miksi sinä ajattelet pystyväsi puhumaan kaikkien keskiluokkaisten saamista "kickseistä"? Ihan kuin haluaisit tahallaan ymmärtää väärin. Koen myös aika erikoiseksi että vedät johtopäätöksiä siitä mistä minä puhun ja mistä en. Puhuin ihmisen perusosaamisesta mihin mielestäni kuuluu esimerkiksi aiemmin mainitsemani asiat. Se, että osaa tehdä jotain ei tarkoita sitä, että esimerkiksi öljyjen vaihdosta saataisiin keskustelua aikaan tai että siitä saataisiin "kicksejä". Mikään näistähän ei poista kiinnostusta kirjallisuuteen tai yhteiskunnallisiin asioihin. En nyt vaan koe, että tämä olisi oikea keskustelu ruveta käymään läpi kirjallisuuden klassikoita tai politiikkaa.

Samaa mieltä, sivistyneet ihmiset kyllä pääsääntöisesti saavat "kicksit" siitä että eivät ole ihan uusavuttomia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkanousu ei ole välttämättä pelkästään hyvä asia. Sisarusten ja vanhempien kanssa ei ole juuri enää yhteisiä puheenaiheita.

Kaikkien ihmisten kanssa löytyy yhteistä, jos haluaa. Olen itse seilaillut eri luokissa ja sen seurauksena nimenomaan keksin puheenaiheen melkein kenen tahansa kanssa. Perheen kanssa voi aina vähintään puhua säästä, kotiseudun asioista ja muistella menneitä. Keksisin sinulle helposti lisääkin jos tuntisin tarkemmin.

Säästä voi puhua johonkin rajaan saakka, mutta onhan se aika pinnallinen aihe.

Ei minulla aina löydy kaikkien oman kuplan ulkopuolelta tulevien kanssa yhteistä puhuttavaa, vaikka kuinka haluaisin.

Keskustelu on kahden kauppa, joten varmaan toinenkin osapuoli kokee samoin, koska ei keskustelua synny. Ei ole sellaisia kotiseudun asioita tms. jos ei ole yhteistä menneisyyttä. Ei kaikki ole seilailleet eri luokissa. 

Tämä "juristi" kuulostaa Itä-Suomen yliopiston opettajalta. Yhtä tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Sivistynyt ihminen osaa kyllä jutella niin duunareiden kuin professoreiden kanssa ihan sujuvasti. Osalla jää luokkahyppy selvästi vähän lyhyeksi kun jäädään siihen "ei mitään yhteistä" -mantran vangiksi.

Tämän ketjun luokkahyppääjä on jäänyt kiinni omaan itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylin tulosesiilikin on aika matalalla. Mut hyvä homma, itsekin tavoittelen näitä.

Tämä on niin totta. Itse olen jo vuosikymmeniä kuulunut siihen ylimpään tulodesiiliin. Lapsettomana rahoja ei tarvinnut laskea. Nykyään perheessä kolme teinä ja täytyy koko ajan laskea budjettia. Ruokakaupassa ei ole vuosiin voinut ostaa "mitä huvittaa", jne.

Eli se siitä ylimmän tulodesiilin elämästä Suomessa... ;)

Itse kuulun myös ylimpään tulodesiiliin ja välillä tuntuu vaikealta uskoa sitä. Kyllä saa katsoa kaupassa hintoja näin sinkkuihmisenäkin ja seuraan tarkkaan menojani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Ja mikä estää köyhintä piruparkaakaan keskustelemasta väreistä?

Olen eri. Toki väreistä periaatteessa pystyy jokainen keskustelemaan. Tällainen remonttien teettämisestä keskusteleminen vaan valitettavasti usein kulminoituu siihen, että köyhempi osapuoli loukkaantuu. Kun toisella keskustelun osapuolella ei ole omistusasuntoa, johon voisi teettää remontteja, niin se alkuasetelma jo aiheuttaa kateutta. Lisäksi, jos toinen osapuoli haluaa päivittää sinänsä ihan hyväkuntoista keittiötään vähän trendikkäämmäksi tai toimivammaksi, se voi lisätä toisen osapuolen ahdistusta siitä ,että hänellä ei ole vastaavaan mahdollisuutta. Puhumattakaan, jos kyseessä olisi talo ja terassin päivittäminen, ja toinen osapuoli asuu vuokrakerrostalossa. Eli köyhempi kokee, että tässä ei keskustella keittiökaappien tai laattojen väristä, vaan siitä, että keskiluokka kerskailee kulutuksella ja rahan käytöllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:

"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"

Kaverisi kaivaa omat kuitit

"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!

Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?

Ei, vaan jos pyrkimyksenä on asuinpuitteitten parantaminen (remontti) tai elämysten hankkiminen (matkailu), niin näistä ei oikein voi keskustella, koska vaikka vähävaraisemmalla keskustelukumppanilla on samat tavoitteet, eivät nämä ole kuitenkaan hänelle mahdollisia ja seuraa loukkaantuminen.

Sinä se vaan paljastat koko ajan junttiuttasi liää. Et edes tiedä mikä on elämys :D

Kyllä minä tiedän mikä on minulle elämys, eikä sinun näkemyksesi elämyksestä voisi vähempää kiinnostaa.

Tämä kiteyttää keskiluokkatrollin keksityn ongelman. On aika vaikeaa keskustella silloin kun on kiinnostunut vain itsestään (tai itseään ylemmistä). On varmaan aika työlästä ensin selvittää toisen tulot ja sitten tulojen perusteella olla kiinnostunut tai julistaa, ettei voisi vähempää kiinnostaa itseään köyhempi juttuseura. Se ei oikein riitä köyhällekään keskusteluksi, että keskiluokkatrolli kehuu tulojaan.

Narskuille tyypillinen ajattelutapa vielä lisäksi: Kaikkien pitää olla samaa mieltä ja pitää samoista asioista tai ei ole keskusteltavaa. Jos keskustelee elämyksistä, niin silloin on kiinnostunut myös toisen kokemista elämyksistä. Monologin pitäminen omista elämyksistä on sitten jo ihan toinen juttu. Mutta trollithan ovat tutkimuksen mukaan narskuja.

"Tutkimus paljastaa trollauksen ja sadistisen käytöksen yhteyden erittäin vahvaksi. Trollin takana näyttää lymyävän myös poikkeuksellisen paljon psykopaatteja ja narsisteja. Tutkimuksen mukaan nettitrollin takaa paljastuu lähes ihmishirviö."

Kurja kohtalo sulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-Kapanteri.- kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovalla työllä ja opiskelulla hyppäsin ylimpään tulodesibeliin.

Höpölöpö. Menestys on AINA  säkää!!

Olen jo vanhempi ihminen mutta muistan ajan jolloin kävin yliopiston lukusalissa lukemassa. Siellä oli nuoria ihmisiä jotka istuivat lukemassa aamusta iltamyöhään joka päivä. Ajattelin silloin, että täällä ovat ihmiset eivät usko elämässä tuuriin vaan kovaan työhön. En tiedä miten heille on elämässä käynyt mutta itselleni on käynyt ihan hyvin, ja tuuria ei ole ollut mukana yhtään.

Tuosta sattuman merkityksestä työllistymisessä olen taannoin lukenut jonkun tutkimuksen. Että sattuman merkitystä liioitellaan, vaikka itse ollaan tie raivattu. Lienee jonkinlainen diskurssihöpinä, että sattumalla oli osuutta. Eli vähätellään omaa tekemistä.

Väittäisin kyllä että sattumalla on osuuteensa menestyksessä, ja näin on ollut itselläni myös. Usein on sattumaa millaisia uramahdollisuuksia, projekteja ja tilaisuuksia tulee eteen, millaisiin ihmisiin tutustuu ja missä ja milloin. Mutta näihin sattumiin tarttuminen vaatii että taustalla on vuosikausia kovaa duunia.

Se että saat huipputyöpaikan voi vaatia että satut tutustumaan oikeaan ihmiseen joka vinkkaa sinulle työpaikasta ja suosittelee sinua sinne. Mutta se että ihminen kertoo sinulle työpaikasta, saati että suosittelee vaatii sen että olet tehnyt niin kovasti duunia osaamisesi eteen että suosittelija uskaltaa laittaa maineensa peliin osaamisestasi. Puhumattakaan siitä että on näyttöjä joilla saat vakuutettua haastattelijat. Ja että pärjäät työssäsi ja etenet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Ja mikä estää köyhintä piruparkaakaan keskustelemasta väreistä?

Olen eri. Toki väreistä periaatteessa pystyy jokainen keskustelemaan. Tällainen remonttien teettämisestä keskusteleminen vaan valitettavasti usein kulminoituu siihen, että köyhempi osapuoli loukkaantuu. Kun toisella keskustelun osapuolella ei ole omistusasuntoa, johon voisi teettää remontteja, niin se alkuasetelma jo aiheuttaa kateutta. Lisäksi, jos toinen osapuoli haluaa päivittää sinänsä ihan hyväkuntoista keittiötään vähän trendikkäämmäksi tai toimivammaksi, se voi lisätä toisen osapuolen ahdistusta siitä ,että hänellä ei ole vastaavaan mahdollisuutta. Puhumattakaan, jos kyseessä olisi talo ja terassin päivittäminen, ja toinen osapuoli asuu vuokrakerrostalossa. Eli köyhempi kokee, että tässä ei keskustella keittiökaappien tai laattojen väristä, vaan siitä, että keskiluokka kerskailee kulutuksella ja rahan käytöllä. 

No älä kerskaile, vaan keskustele asiallisesti väreistä ja muusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkanousu ei ole välttämättä pelkästään hyvä asia. Sisarusten ja vanhempien kanssa ei ole juuri enää yhteisiä puheenaiheita.

Kaikkien ihmisten kanssa löytyy yhteistä, jos haluaa. Olen itse seilaillut eri luokissa ja sen seurauksena nimenomaan keksin puheenaiheen melkein kenen tahansa kanssa. Perheen kanssa voi aina vähintään puhua säästä, kotiseudun asioista ja muistella menneitä. Keksisin sinulle helposti lisääkin jos tuntisin tarkemmin.

Säästä voi puhua johonkin rajaan saakka, mutta onhan se aika pinnallinen aihe.

Ei minulla aina löydy kaikkien oman kuplan ulkopuolelta tulevien kanssa yhteistä puhuttavaa, vaikka kuinka haluaisin.

Keskustelu on kahden kauppa, joten varmaan toinenkin osapuoli kokee samoin, koska ei keskustelua synny. Ei ole sellaisia kotiseudun asioita tms. jos ei ole yhteistä menneisyyttä. Ei kaikki ole seilailleet eri luokissa. 

Olen eri kirjoittaja. Minä olen aina kuulunut ylempään keskiluokkaan. Kuplassa olen elänyt, ja elän edelleenkin, tunnen rajoittuneisuuteni, mutta kun et oikein voi olla muuta kuin mitä olet. Ongelmia keskustelussa on silloin, jos toinen osapuoli on myös esim. aina kuulunut työväenluokkaan ja elänyt omassa kuplassaan. Ei meinaa syntyä yhteistä rajapintaa kahden erilaisen kuplan välille. 

Luokkahyppäreitten kanssa keskustelu on helpompaa, esimerkiksi ylempiin luokkiin syntyneitten pudokkaitten tai luokkien välillä seilaajien kanssa tulee helpommin juttuun. He eivät myöskään loukkaannu niin helposti vaan ymmärtävät paremmin myös keskiluokkaistakin näkökulmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Miksi pitää vetää ääripäähän? Onhan se nyt hassua, jos ihminen teettää keittiöremontin eikä edes tiedä materiaaleja. Liittyneekö siihen kulutukseen, jossa rahalla voi myöhemmin korvata pieleen menneet valinnat? Toki ymmärrän sen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta näin "duunarinäkökulmasta" tuntuu erikoiselta, jos ihminen ei osaa edes seinää maalata tai vaihtaa autoon öljyjä, saatikka, että edes tietäisi mitä maalia/väriä sieltä seinästä löytyy.

Miksi minun pitäisi ne materiaalit tuntea? Keittiötasojen materiaali tietysti on hyvä tietää, että osaa sitä huoltaa ja käyttää oikein. Massiivipuu edellyttää ihan eri huoltoa kuin vaikka graniitti, mutta mitä väliä joillain kaapistojen materiaaleilla on. Kyllä se hinnassa sitten näkyy puhutaanko täyspuusta vai jostain halvemmasta materiaalista. Ja öljyt on helppo hoitaa samalla käynnillä kun vaihdetaan kausirenkaat alle, vai oletatko, että keskiluokka niitä itse vaihtaa?

Miksi sinä kuvittelet, että tämä keskustelu pyörii sinun elämän ympärillä? Enhän minä sanonut, että sinun pitäisi tietää yhtään mitään. Minä kerroin, että miksi minä haluan tietää esimerkiksi materiaalit, esimerkiksi niiden ovien. Haluan tietää millaisia ratkaisuja kannattaa ja voi tehdä kylpyhuoneeseen, millainen maali sopii minnekin jne. En oleta, että monikaan mainitsemiasi asioita itse tekee, mutta rehellisesti sanottuna ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa maalata, eivät osaa vaihtaa öljyjä, eivät osaa kokata, eivät osaa puhua muusta kuin rahasta. Ja tämä ei edelleenkään liity sinuun vaan on ihan yleistä keskustelua.

Hän ymmärtää vain oman suuruutensa :D