Mä oon tehnyt luokkahypyn

Ei saa jättää luokalle niin joka ikinen peruskoululainen tekee luokkahypyn. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Mutta kun minulle keskiluokkaisena ei tule sitä kokemusta lainkaan niistä laasteista, koska se ei ole minun työtäni eikä sellaista mistä edes vapaa-ajallani haluaisin pohdiskella. Ostan laastitietämyksen siltä remonttifirmalta, joka toimittaa minulle sen keittiön valmiina sen näköisenä kuin minä sen haluan olevan. Duunarille tämä voi olla mielekästä keskustelua, mutta ei se keskiluokkaa kiinnosta. Keskiluokka voi sitten pohtia vaikka millä sen koko homman rahoittaa. Laittaako perinnöistään, sijoituksistaan vaiko ottaao investointiin lainarahaa. Sijoitukset eivät nyt tuota erityisen hyvin, joten on hyvä aika investoida asunnon hintaan.

Ei kai nyt keskiluokkaisen kallista velkarahaa kannata ottaa remonttia varten? Ja tuohan riippuu sijoituksista. Toki ajat ovat nyt keskimäärin huonompia, mutta tällä "duunarilla" näytti sijoitukset olevan keskimäärin 29 % plussalla. Toki se vaatii aiheeseen paneutumista, kun kaikkea tietämystä ei rahallakaan saa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Miksi pitää vetää ääripäähän? Onhan se nyt hassua, jos ihminen teettää keittiöremontin eikä edes tiedä materiaaleja. Liittyneekö siihen kulutukseen, jossa rahalla voi myöhemmin korvata pieleen menneet valinnat? Toki ymmärrän sen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta näin "duunarinäkökulmasta" tuntuu erikoiselta, jos ihminen ei osaa edes seinää maalata tai vaihtaa autoon öljyjä, saatikka, että edes tietäisi mitä maalia/väriä sieltä seinästä löytyy.

Miksi minun pitäisi ne materiaalit tuntea? Keittiötasojen materiaali tietysti on hyvä tietää, että osaa sitä huoltaa ja käyttää oikein. Massiivipuu edellyttää ihan eri huoltoa kuin vaikka graniitti, mutta mitä väliä joillain kaapistojen materiaaleilla on. Kyllä se hinnassa sitten näkyy puhutaanko täyspuusta vai jostain halvemmasta materiaalista. Ja öljyt on helppo hoitaa samalla käynnillä kun vaihdetaan kausirenkaat alle, vai oletatko, että keskiluokka niitä itse vaihtaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:

"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"

Kaverisi kaivaa omat kuitit

"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!

Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?

Ei, vaan jos pyrkimyksenä on asuinpuitteitten parantaminen (remontti) tai elämysten hankkiminen (matkailu), niin näistä ei oikein voi keskustella, koska vaikka vähävaraisemmalla keskustelukumppanilla on samat tavoitteet, eivät nämä ole kuitenkaan hänelle mahdollisia ja seuraa loukkaantuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Mutta kun minulle keskiluokkaisena ei tule sitä kokemusta lainkaan niistä laasteista, koska se ei ole minun työtäni eikä sellaista mistä edes vapaa-ajallani haluaisin pohdiskella. Ostan laastitietämyksen siltä remonttifirmalta, joka toimittaa minulle sen keittiön valmiina sen näköisenä kuin minä sen haluan olevan. Duunarille tämä voi olla mielekästä keskustelua, mutta ei se keskiluokkaa kiinnosta. Keskiluokka voi sitten pohtia vaikka millä sen koko homman rahoittaa. Laittaako perinnöistään, sijoituksistaan vaiko ottaao investointiin lainarahaa. Sijoitukset eivät nyt tuota erityisen hyvin, joten on hyvä aika investoida asunnon hintaan.

Eli remonttifirma voi viilata sinua linssiin kun sinua ei materiaalit ja laatu kiinnosta. Ok.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:

"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"

Kaverisi kaivaa omat kuitit

"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!

Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?

Ei, vaan jos pyrkimyksenä on asuinpuitteitten parantaminen (remontti) tai elämysten hankkiminen (matkailu), niin näistä ei oikein voi keskustella, koska vaikka vähävaraisemmalla keskustelukumppanilla on samat tavoitteet, eivät nämä ole kuitenkaan hänelle mahdollisia ja seuraa loukkaantuminen.

Sinä se vaan paljastat koko ajan junttiuttasi liää. Et edes tiedä mikä on elämys :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Mutta kun minulle keskiluokkaisena ei tule sitä kokemusta lainkaan niistä laasteista, koska se ei ole minun työtäni eikä sellaista mistä edes vapaa-ajallani haluaisin pohdiskella. Ostan laastitietämyksen siltä remonttifirmalta, joka toimittaa minulle sen keittiön valmiina sen näköisenä kuin minä sen haluan olevan. Duunarille tämä voi olla mielekästä keskustelua, mutta ei se keskiluokkaa kiinnosta. Keskiluokka voi sitten pohtia vaikka millä sen koko homman rahoittaa. Laittaako perinnöistään, sijoituksistaan vaiko ottaao investointiin lainarahaa. Sijoitukset eivät nyt tuota erityisen hyvin, joten on hyvä aika investoida asunnon hintaan.

Eli remonttifirma voi viilata sinua linssiin kun sinua ei materiaalit ja laatu kiinnosta. Ok.

Keskiluokkaisena luotan yhteiskunnan toimivuuteen, että kaikessa työssä on olemassa takuu ja pieleen menneen remontin saa korajautettua. Suurempia virheitä sinne tulisi, jos itse alkaisin sitä tekemän´än. Toisekseen aikani ei riitä siihen, että perehdyn laasteihin ja ruuveihin ja valvon vieressä kun duunarit tekevät työtään. Minulla on omatkin työni tehtävänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:

"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"

Kaverisi kaivaa omat kuitit

"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!

Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?

Ei, vaan jos pyrkimyksenä on asuinpuitteitten parantaminen (remontti) tai elämysten hankkiminen (matkailu), niin näistä ei oikein voi keskustella, koska vaikka vähävaraisemmalla keskustelukumppanilla on samat tavoitteet, eivät nämä ole kuitenkaan hänelle mahdollisia ja seuraa loukkaantuminen.

Todellakin olisi hankalaa keskustella kanssasi elämyksistä. Mitä jos ensin opettelisit tietämään mikä on elämys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:

"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"

Kaverisi kaivaa omat kuitit

"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!

Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?

Ei, vaan jos pyrkimyksenä on asuinpuitteitten parantaminen (remontti) tai elämysten hankkiminen (matkailu), niin näistä ei oikein voi keskustella, koska vaikka vähävaraisemmalla keskustelukumppanilla on samat tavoitteet, eivät nämä ole kuitenkaan hänelle mahdollisia ja seuraa loukkaantuminen.

Sinä se vaan paljastat koko ajan junttiuttasi liää. Et edes tiedä mikä on elämys :D

Kyllä minä tiedän mikä on minulle elämys, eikä sinun näkemyksesi elämyksestä voisi vähempää kiinnostaa.

Et ole ap ainut luokkaretkeläinen, meitä on paljon suurissa ikäluokissa. Minäkin duunariäidin äpärätytär "pääsin kouluun" eli ensin oppikouluun ja sitten yliopistoon. Taloudellisesti en tosin liene kovinkaan paljon kummoisempi kuin hyvät duunaritkaan. Minäkin olen sukuni ensimmäinen ylioppilas ja maisteri. Perhe ja suku on kyllä pitänyt aina huolen, etten pääse unohtamaan mistä olen lähtöisin. Paskaa on levitetty, halkoja pinottu, nokkosia ym. rikkaruohoja kitketty perunamaalta, enkä ole koskaan pannut hanttiin. Jokunen duunarisukulainen on tosin aina pilkannut pitkälle koulutettuja ihmisiä ja väittää, että ne ovat kaikki täysiä tumpeloita, mutta pitäkööt mielipiteensä. Tärkeintä on, että itse tietää kuka ja mikä on ja mistä on peräisin, eikä päästä keltaista nestettä nousemaan päähänsä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:

"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"

Kaverisi kaivaa omat kuitit

"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!

Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?

Ei, vaan jos pyrkimyksenä on asuinpuitteitten parantaminen (remontti) tai elämysten hankkiminen (matkailu), niin näistä ei oikein voi keskustella, koska vaikka vähävaraisemmalla keskustelukumppanilla on samat tavoitteet, eivät nämä ole kuitenkaan hänelle mahdollisia ja seuraa loukkaantuminen.

Todellakin olisi hankalaa keskustella kanssasi elämyksistä. Mitä jos ensin opettelisit tietämään mikä on elämys.

No opetappa. Saattaisi kiinnostaa muitakin, mutta minua kylläkään ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Miksi pitää vetää ääripäähän? Onhan se nyt hassua, jos ihminen teettää keittiöremontin eikä edes tiedä materiaaleja. Liittyneekö siihen kulutukseen, jossa rahalla voi myöhemmin korvata pieleen menneet valinnat? Toki ymmärrän sen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta näin "duunarinäkökulmasta" tuntuu erikoiselta, jos ihminen ei osaa edes seinää maalata tai vaihtaa autoon öljyjä, saatikka, että edes tietäisi mitä maalia/väriä sieltä seinästä löytyy.

Miksi minun pitäisi ne materiaalit tuntea? Keittiötasojen materiaali tietysti on hyvä tietää, että osaa sitä huoltaa ja käyttää oikein. Massiivipuu edellyttää ihan eri huoltoa kuin vaikka graniitti, mutta mitä väliä joillain kaapistojen materiaaleilla on. Kyllä se hinnassa sitten näkyy puhutaanko täyspuusta vai jostain halvemmasta materiaalista. Ja öljyt on helppo hoitaa samalla käynnillä kun vaihdetaan kausirenkaat alle, vai oletatko, että keskiluokka niitä itse vaihtaa?

Miksi sinä kuvittelet, että tämä keskustelu pyörii sinun elämän ympärillä? Enhän minä sanonut, että sinun pitäisi tietää yhtään mitään. Minä kerroin, että miksi minä haluan tietää esimerkiksi materiaalit, esimerkiksi niiden ovien. Haluan tietää millaisia ratkaisuja kannattaa ja voi tehdä kylpyhuoneeseen, millainen maali sopii minnekin jne. En oleta, että monikaan mainitsemiasi asioita itse tekee, mutta rehellisesti sanottuna ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa maalata, eivät osaa vaihtaa öljyjä, eivät osaa kokata, eivät osaa puhua muusta kuin rahasta. Ja tämä ei edelleenkään liity sinuun vaan on ihan yleistä keskustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luokkayhteiskuntaa ei ole enää

Tietenkin on. Jos yhtään osaa katsoa ympärilleen niin huomaa, että ihmisillä on erilaisia tapoja elää ja olla. Ihmiset arvottavat eri asioita ja suhtautuvat eri lailla eri asioihin. Keskiluokassa arvostetaan koulutusta yli kaiken. Luokkashoppaillaan ja tehdään investointeja tulevaisuuteen. Tavoitellaan niitä koulutusta vaativia ammatteja itsestään selvyytenä. Sitten elellään asiantuntijahommissa mukavasti, maksellaan asuntolainoja ja käydään teatterissa. Duunarille on iso asia kun pääsee ylipäätään töihin. Joku saattaa tosin nähdä enempi vaivaa ja käy ammattikoulussa opiskelemassa ammattitaitoiseksi duunariksi. Elelee putkimiehenä tai hitsarina mukavaa elämää. Mutta onhan ne puheet ja harrastukset erilaisia kuin siellä keskiluokassa. Miksi tätä on niin vaikea hyväksyä?

Nämä luokkakeskustelut taitavat olla keski-ikäisten huvitusta. Muutamia palstan luokkaketjuja lukeneena luokkaeroja voimallisimmin korostaa muutama keski-ikäinen, akateemisen tutkinnon tehnyt, kaupunkilainen (nainen), joka perustaa voimakkaat näkemyksensä omaan pieneen pääkaupunkilaisympyrään. Sinne ei sovi kuin tietynlaisia ihmisiä, muiden kanssa ei ole syytä keskustella. Todennäköisesti he eivät edes tunnista omahyväisyyttään ja suvaitsemattomuuttaan tarvettaan kokea itsensä hieman muita paremmiksi.

Toisaalta, sama yleisinhimillinen tarve muuttaa vain muotoaan sukupolvesta toiseen. Anoppini oli erittäin ylpeä tilallinen, hänen synnyin kodissaan oli  3-5 lehmää ja elettiin hieman vähemmän köyhästi kuin naapurin "mitättömät".  Itse koin paremmuutta kun vertailin naapurin epätoivoisia yrityksiä saada väärät kasvit kasvamaan vääränlaisessa kasvupaikassa minun rehottavaan puutarhaan. Kokea paremmuutta ja ylpeyttä itsestä jonkun ominaisuuden tai saavutuksen vuoksi on yksi juttu, mutta luokitella ihmiset lokeroihin ja kuvata kuinka missäkin lokerossa ihmiset käyttäytyvät, millainen heidän arvonsa, tapansa ja näin määrittää tulevaisuuden mahdollisuudet, tuo minusta äärimmäisen epämiellyttävää. Ei kovin sivistynyttä? 

  

Kivasti yleistit. Ihan samalla lailla, kun nämä kirjoittajakin. Itse olen keski-ikäinen, kaupunkilainen nainen, eikä tapanani ole todellakaan luokitella ihmisiä mihinkään luokkiin. Itse asiassa en ole koko luokkajakoa koskaan ajatellutkaan. Meidän suvusta löytyy sekä duunareita, että korkeakoulutettuja, monta polvea taaksepäin, mutta ei se ole meille mikään juttu. Päinvastoin minulle opetettiin, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella samalla lailla, taustasta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Miksi pitää vetää ääripäähän? Onhan se nyt hassua, jos ihminen teettää keittiöremontin eikä edes tiedä materiaaleja. Liittyneekö siihen kulutukseen, jossa rahalla voi myöhemmin korvata pieleen menneet valinnat? Toki ymmärrän sen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta näin "duunarinäkökulmasta" tuntuu erikoiselta, jos ihminen ei osaa edes seinää maalata tai vaihtaa autoon öljyjä, saatikka, että edes tietäisi mitä maalia/väriä sieltä seinästä löytyy.

Miksi minun pitäisi ne materiaalit tuntea? Keittiötasojen materiaali tietysti on hyvä tietää, että osaa sitä huoltaa ja käyttää oikein. Massiivipuu edellyttää ihan eri huoltoa kuin vaikka graniitti, mutta mitä väliä joillain kaapistojen materiaaleilla on. Kyllä se hinnassa sitten näkyy puhutaanko täyspuusta vai jostain halvemmasta materiaalista. Ja öljyt on helppo hoitaa samalla käynnillä kun vaihdetaan kausirenkaat alle, vai oletatko, että keskiluokka niitä itse vaihtaa?

Miksi sinä kuvittelet, että tämä keskustelu pyörii sinun elämän ympärillä? Enhän minä sanonut, että sinun pitäisi tietää yhtään mitään. Minä kerroin, että miksi minä haluan tietää esimerkiksi materiaalit, esimerkiksi niiden ovien. Haluan tietää millaisia ratkaisuja kannattaa ja voi tehdä kylpyhuoneeseen, millainen maali sopii minnekin jne. En oleta, että monikaan mainitsemiasi asioita itse tekee, mutta rehellisesti sanottuna ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa maalata, eivät osaa vaihtaa öljyjä, eivät osaa kokata, eivät osaa puhua muusta kuin rahasta. Ja tämä ei edelleenkään liity sinuun vaan on ihan yleistä keskustelua.

Ylestä keskustelua tietenkin. Keskiluokka vaan ei saa jostain öljyjen vaihdosta itse sen suurempia kicksejä, ne hyvin yleisesti hoidetaan ammattilaisilla kuten ne kodin remontit. Tässä keskustelussa näkyy, että sinulle tärkeitä keskustelun aiheita ovat hyvin konkreettiset asiat, kun taas se keskiluokkainen voisi mieluummin puhua vaikka kirjallisuudesta tai vaikkapa yhteiskunnallisista asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:

"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"

Kaverisi kaivaa omat kuitit

"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!

Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?

Ei, vaan jos pyrkimyksenä on asuinpuitteitten parantaminen (remontti) tai elämysten hankkiminen (matkailu), niin näistä ei oikein voi keskustella, koska vaikka vähävaraisemmalla keskustelukumppanilla on samat tavoitteet, eivät nämä ole kuitenkaan hänelle mahdollisia ja seuraa loukkaantuminen.

Sinä se vaan paljastat koko ajan junttiuttasi liää. Et edes tiedä mikä on elämys :D

Kyllä minä tiedän mikä on minulle elämys, eikä sinun näkemyksesi elämyksestä voisi vähempää kiinnostaa.

Etkä edes tennyt, että se ei ole näkemyksestä kiinni :)))

Vierailija kirjoitti:

Luokka ei vaihdu pelkällä rahalla kumpaankaan suuntaan.

Voidaan puhua vaikka köyhtyneistä aristokraateista. Esimerkkejä löytyy Englannista, jossa herttuat kartanonomistajat tekevät töitä ja vuokraavat tilojaan, koska muuten ei ole varaa ylläpitää kartanoita.

Ökyrikastuneet bisnesmiehet taas katsotaan vain nousukkaiksi.

Noiden kartanoiden ylläpitohan maksaa miljoonia vuodessa. Mistä heillä sellaisia rahoja olisi? Emme elä enää feodaalisysteemissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Onhan se surullista jos et keksi remontista muuta keskusteltavaa kuin summat. Onko sinulla remonttikuitit kädessä ja luettelet siitä:

"Ajatteles kun meidän laatat maksoivat 9000 euroa ja hanankin hinta oli 540 euroa!"

Kaverisi kaivaa omat kuitit

"Meidän hanapa maksoi 625 euroa!

Se on mielestäsi korkeatasoista keskustelua?

Ei, vaan jos pyrkimyksenä on asuinpuitteitten parantaminen (remontti) tai elämysten hankkiminen (matkailu), niin näistä ei oikein voi keskustella, koska vaikka vähävaraisemmalla keskustelukumppanilla on samat tavoitteet, eivät nämä ole kuitenkaan hänelle mahdollisia ja seuraa loukkaantuminen.

Sinä se vaan paljastat koko ajan junttiuttasi liää. Et edes tiedä mikä on elämys :D

Kyllä minä tiedän mikä on minulle elämys, eikä sinun näkemyksesi elämyksestä voisi vähempää kiinnostaa.

Etkä edes tennyt, että se ei ole näkemyksestä kiinni :)))

Nyt menee kyllä sakeaksi. Kerro nyt edes yksi vihje, millä kanssakeskustelijat voisivat valaistua laillasi universaaleista totuuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Mutta kun minulle keskiluokkaisena ei tule sitä kokemusta lainkaan niistä laasteista, koska se ei ole minun työtäni eikä sellaista mistä edes vapaa-ajallani haluaisin pohdiskella. Ostan laastitietämyksen siltä remonttifirmalta, joka toimittaa minulle sen keittiön valmiina sen näköisenä kuin minä sen haluan olevan. Duunarille tämä voi olla mielekästä keskustelua, mutta ei se keskiluokkaa kiinnosta. Keskiluokka voi sitten pohtia vaikka millä sen koko homman rahoittaa. Laittaako perinnöistään, sijoituksistaan vaiko ottaao investointiin lainarahaa. Sijoitukset eivät nyt tuota erityisen hyvin, joten on hyvä aika investoida asunnon hintaan.

Eli remonttifirma voi viilata sinua linssiin kun sinua ei materiaalit ja laatu kiinnosta. Ok.

Keskiluokkaisena luotan yhteiskunnan toimivuuteen, että kaikessa työssä on olemassa takuu ja pieleen menneen remontin saa korajautettua. Suurempia virheitä sinne tulisi, jos itse alkaisin sitä tekemän´än. Toisekseen aikani ei riitä siihen, että perehdyn laasteihin ja ruuveihin ja valvon vieressä kun duunarit tekevät työtään. Minulla on omatkin työni tehtävänä.

Keskiluokkalaisena tiedän että remonttifirmoissa on monenlaista tekijää ja remotin tilaajan tulee tuntea vähintään perusteet siitä mitä tekee ja valvoa työtä jotta tietää millaisista asioista pitää reklamoida ja osata puuttua ajoissa ongelmiin. Tietenkään koko ajan ei seistä vieressä, mutta sen verran seurataan että tiedetään ja ymmärretään mitä omassa talossa tapahtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en lokeroi itseäni, en myöskään muita ihmisiä luokkiin. Eikö tuollainen ajattelutapa ole peräisin jostain keski-ajalta?

En osaa nähdä, että koulutus, asuinpaikka, työ tai tulotaso tekisivät ihmisistä pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia. Kun hieman pintaa rapsutetaan, ovat ihmiset hämmästyttävän samanlaisia "luokistaan" huolimatta.

Ihmiseltä joka kokee tarvetta kohottaa itseään muiden yläpuolelle, on jäänyt sisäistämättä jokin aivan oleellinen asia elämää, ihmiskuntaa ja itseään koskien.

Kyllähän tuo luokkateorian mukainen luokkajako on mennyttä maailmaa, mutta mielenkiinnon kohteista ne erot tulevat. Jos omat mielenkiinnon kohteet liikkuvat akselilla "kylpyhuoneremontti, maksaako 30k vai 40k", "ulkomaanmatkat, minne seuraavaksi" tai "onko tesla järkevä talviauto", niin duunarikavereiden kanssa yhteisiä puheenaiheita on etsittävä lähinnä säistä. Ei sillä, että kulutuskeskeisyys olisi mitenkään määrittelevä, mutta illanistujaisten puheenaiheet kyllä ovat kovin yksipuoliset koskien punalaputettujen sihtileipien laadukkuutta tai bensiinin hinnannousun kauhistelua.

Tämä on mielenkiintoinen kommentti, koska itse taas olen "duunarina" (nyt tosin ns. paremmassa työssä) tutustunut yhteen perheeseen, jossa vanhemmat olivat ns. keskiluokkaa. Muistan miten tunsin aluksi jopa häpeää omasta elämästäni, mutta tämä ystävyys oli aika silmiä avaavaa. En missään nimessä halua yleistää ns. keskiluokkaa samaan kastiin, mutta tässä vain omia kokemuksia sieltä "toiselta puolelta".

Remonteista ja ostoista oli vaikea puhua, koska he nimen omaan ostivat kaiken rahalla mutta omaa osaamisesta ei oikeastaan mihinkään löytynyt. (paitsi työ) Elämä pyöri todella paljon materiaalin ympärillä ja siitä puhuttiin avoimesti. Puhun itsekin palkasta jne. avoimesti, mutta se koko elämä tuntui pyörivän materiaalin ympärillä. Samaan aikaan silti meidän taloudellisista haaveista ja rahan menosta varoiteltiin ihan kuin oltaisiin typerämpiä. Se, että suvulla oli mökkejä ja varallisuutta tuntui aiheuttavan sen, ettei ymmärretty ettei kaikilla ole niin vaan se omaisuus täytyy itse hankkia, jos sen haluaa.

Sellainen sydämen sivistys esimerkiksi pienituloisia kohtaan tuntui puuttuvan. Omaa koulutusta ja työtä tuotiin esille sitä kautta, että ollaan tehty hirveästi töitä sen eteen. Sinänsä en sitä vähättele, mutta alkkisvanhemman lapsesta ponnistaneena koen kyllä, että opiskelut kaikkien vaikeuksien jälkeen ovat olleet elämäni helpoin osa. (amis, lukio, amk, maisteriopinnot kesken) Surullinen fakta on myös se, että valtaosa ns. asiantuntijatöistä menee suhteilla ja sisäpiirien kautta. Itselläni kävi valtavan hyvä tuuri työpaikan suhteen ja tietenkin jatkot olen saanut oman osaamisen kautta, mutta ulkopuolisten on todella vaikea saada jalkaa oven väliin.

Alkoholinkäyttöä ikään kuin perusteltiin keskiluokkaisuudella. Raskas työ, juhlat, rentoutuminen. Samanlaista se alkoholismi on keskiluokkaisuudesta ja siitä viinipullosta huolimatta. Koska elämä tuntui pyörivän niin pinnallisten asioiden parissa, emme ole enää tekemisissä, koska ei ole pakko. Tämä vain yksi kokemus, mutta enää en katso ylös päin ns. parempaa kastia.

Miksi se itse tekeminen on joku kynnyskysymys? Itse en remontoi, teetän kyllä remontteja ja puhun nytkin työn alla olevasta keittiöremontistani ihan mielelläni. Voisi puhua vaikka materiaaleista, väreistä, eri keittiövalmistajien mallistoista. Miksi se, että osaanko laatoittaa seinätiilet itse tai laittaa lattialistat kiinni olisi se oleellinen keskustelun osa?

Kyllähän se tuo lisää aiheita ja syvyyttä keskusteluun kun mietitään ruuvien valintoja ja laastin laatua. Kokemusperäinen vertailu on hyödyllistä.

-eri

Miksi pitää vetää ääripäähän? Onhan se nyt hassua, jos ihminen teettää keittiöremontin eikä edes tiedä materiaaleja. Liittyneekö siihen kulutukseen, jossa rahalla voi myöhemmin korvata pieleen menneet valinnat? Toki ymmärrän sen, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta näin "duunarinäkökulmasta" tuntuu erikoiselta, jos ihminen ei osaa edes seinää maalata tai vaihtaa autoon öljyjä, saatikka, että edes tietäisi mitä maalia/väriä sieltä seinästä löytyy.

Miksi minun pitäisi ne materiaalit tuntea? Keittiötasojen materiaali tietysti on hyvä tietää, että osaa sitä huoltaa ja käyttää oikein. Massiivipuu edellyttää ihan eri huoltoa kuin vaikka graniitti, mutta mitä väliä joillain kaapistojen materiaaleilla on. Kyllä se hinnassa sitten näkyy puhutaanko täyspuusta vai jostain halvemmasta materiaalista. Ja öljyt on helppo hoitaa samalla käynnillä kun vaihdetaan kausirenkaat alle, vai oletatko, että keskiluokka niitä itse vaihtaa?

Miksi sinä kuvittelet, että tämä keskustelu pyörii sinun elämän ympärillä? Enhän minä sanonut, että sinun pitäisi tietää yhtään mitään. Minä kerroin, että miksi minä haluan tietää esimerkiksi materiaalit, esimerkiksi niiden ovien. Haluan tietää millaisia ratkaisuja kannattaa ja voi tehdä kylpyhuoneeseen, millainen maali sopii minnekin jne. En oleta, että monikaan mainitsemiasi asioita itse tekee, mutta rehellisesti sanottuna ihmettelen ihmisiä, jotka eivät osaa maalata, eivät osaa vaihtaa öljyjä, eivät osaa kokata, eivät osaa puhua muusta kuin rahasta. Ja tämä ei edelleenkään liity sinuun vaan on ihan yleistä keskustelua.

Ylestä keskustelua tietenkin. Keskiluokka vaan ei saa jostain öljyjen vaihdosta itse sen suurempia kicksejä, ne hyvin yleisesti hoidetaan ammattilaisilla kuten ne kodin remontit. Tässä keskustelussa näkyy, että sinulle tärkeitä keskustelun aiheita ovat hyvin konkreettiset asiat, kun taas se keskiluokkainen voisi mieluummin puhua vaikka kirjallisuudesta tai vaikkapa yhteiskunnallisista asioista.

Ei remontointi, ruuvit ja laasti sulje pois kirjallisuuden ja taiteiden harrastamista. Sinulla on kova tarve inttää omien mieltymystesi mukaan mistä "keskiluokka" pitää. Jos kröhöm, luet remppajuttuja, niin sieltä löytyy keskiluokkaista remontoivaa tätiä, joita kiinnostaa myös ruuvien valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskuntaluokka ja varallisuus ovat kaksi eri asiaa.

Ammattikoulusta peruskoulupohjalta valmistunut sähkö- tai putkiasentaja pääsee ihan kivoille ansioille ja katsoo kuuluvansa työväenluokkaan. Hänellä on talot, mökit ja tavarat.

Kasvatustieteiden maisteri saattaa olla päiväkodissa pätkätöissä kitupalkalla, mutta kuuluu mielestään keskiluokkaan.

Jollei suku tue tai ei ole perinyt, asuu vuokralla.

Kumpikin voi olla tyytyväinen asemaansa, riippuu tavoitteista.

Tämäpä juuri. Myös työnkuva saattaa vaihdella nykyään paljon: lastentarhan ope tai opet yleensä junnaavat samaa työtä koko työuransa, amispohjalta lähtenyt voi hyvinkin nousta niin palkassa kuin tehtävissä duunarista johtotasolle, kulkea joko duunarina tai päällikkönä ulkomailla oppien kieliä ja kulttuureita jne. Kumman kanssa keskustelu on antoisampaa? Muista jututtaneeni lentokoneessa vieressä istuvaa entistä duunaria, silloista johtotehtävissä ollutta miestä, joka tuli Aasiasta jossa vietti paljon aikaa. Hauskoja, konstailemattomia ja teräviä huomioita kulttuurien eroista joita kantapään kautta oli oppinut. Huomattavasti hauskempaa juttuseuraa pitkällä lennolla kuin palstan luokka- ja etikettitietoiset maisterit olisivat olleet.

Lastentarhanopettaja alkaa olla tulojensa puolesta lähellä melkeinpä köyhälistöä ennemmin kuin keskiluokkaa.

Miksi alapeukut? Suorittavaa työtä se LTO ja palkka vain onneton 2500 e /kk, kolmen vuoden koulutuksella.

Sen saman sai esim armeijasta päässyt poikani kesätöissä. Ainoa koulutus tehtävään eli tehtaan koneen valvomisen opetus. Perehdytys taisi viedä päivän (+työturvallisuuskortti piti olla), että tuosta painat, jos tulee ongelmia ja sitten soitat paikalle jonkun, joka osaa korjata.