Alkioiden luovuttaminen niitä tarvitseville - Ajatus tuntuu ikävältä.

Suo kuitenkin hetki ajatukselle, että luovutettu alkio olisi ollut juuri sinun tapauksessasi ainoa keino ulos lapsettomuudesta. Etkö silloin tuntisi syvää kiitollisuutta luovuttajaa kohtaan.



Me tarvitsimme luovuttajan, mutta vain toisen sukusolun. Toinen meistä toimii niinkuin pitää.



Teillä on täysi oikeus päättää omista soluistanne ja on täysin hyväksyttävää että ette lahjoita niitä muille. Teet niinkuin sinusta viime kädessä parhaalta tuntuu. Onhan tutkimuskäyttö parempi kuin hukkaan heittäminen ja sekin voi välillisesti auttaa lapsettomia.

Meillä kuitenkin on pakkasessa kaksi alkiota ja olen myös asiaa miettinyt.



Mä en halua niitä roskiin heittää koska tuntuu kuin heittäisi lapseni menemään. Outoa? En myöskään halua " lapsiani" muille lahjoittaa, vaikka tutkimuskäyttöön mieluumin.



Me kuitenkin aiotaan vielä yrittää kaveria tälle esikoiselle, joten nuo alkiot tulee siis käyttöön. Uutta isompaa hoitoa ei kuitenkaan enää aloiteta joten mun ei tarvinne murehtia samaa ongelmaa kuin sun.



Tee alkioille kuten parhaalta tuntuu. Eipä tarvitse jälkikäteen katua :).

Melkeinpä samalla tavalla voisi kysyä normaalisti " raskautuneelta" kysymyksen. Nyt sulla on hedelmöittynyt munasolu kohdussa, otetaanko pois (hyvä haltija tekee sen sormia näpsäyttämällä) ja annetaan jollekin jolla on lapsettomuusongelma. Mikähän olisi vastaus?



Alkion matka oljesta kohtuun ei vaadi tavallista gynekäyntiä kummempaa ja sattuukin vähemmän kuin papa-näytteen ottaminen.

Voisin hyvin luovuttaa munasolujani, mutta että samassa paketissa on " meidän perhe" tai että " meidän lapsi" voisi tulla minua joskus vastaan jossain. Lapsemme ovat niin isänsä näköisiä, ettei todella voi erehtyä kenen lapsia ovat. Okei, tosi kaukaa haettua, mutta jostain syystä nyt ajattelen tätä asiaa liian tunteella.



Eihän tätä tietenkään tarvitse tänään päättää, joten ehkä annan asian hautua.



Olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan muitakin mielipiteitä. Kiitos jo kakkoselle.

Mulla ei ole, enkä voi mennä ajattelemään asiaa noin, koska ap:n tilanne on aivan eri kuin normaalisti hedelmöityksessä onnistuneilla.

mä luovuttaisin.



Luovutan vertani, olen luovuttanut munasolujani ja luuydintäni, ja tehnyt elinluovutustestamentin.



Yhtä lailla luovuttaisin alkioni, jos mulla olisi niitä ja en itse niitä tarvitsisi.

On sullakin logiikka! Sen mukaan voisi varmaan velvoittaa kaikki jo lapsia saaneet naiset luovuttamaan munasoluja. Kun itsellä on jo lapsi, niin pitäähän siihen tarjota mahdollisuus kaikille lapsettomillekin. Ja voi miten itsekäs on sitten se nainen, joka tästä uskaltaa kieltäytyä! Näinkö? Oletkos muuten itse jo käynyt luovuttamassa munasoluja?



Minä ymmärrän oikein hyvin, jos omien alkioiden luovuttaminen mietityttää, vaikka se periaatteessa kaunis ajatus onkin. Kieltämättä aika vaikea juttu tuo on päättää, että mitä niille aikanaan mahd. tarpeettomille alkioille tehdään - myös hävittäminen tuntuisi pahalle.



T: entinen lapseton, jolla 6 alkiota pakkasessa

Vielä ollessani lapseton ajattelin monesti, että mahdollisuudesta luovuttaa munasoluja pitäisi olla julkisuudessa enemmän tietoa, lapsettomuusklinikat saisivat lehti-ilmoituksin aktiivisemmin etsiä luovuttajia. Ajattelin, että itse ainakin voisin luovuttaa, jos munasoluni hyväksyttäisiin siihen. Mutta saatuani lapsen alkoi tuntua toiselta, en yksinkertaisesti enää pystyisi siihen. En pidä itseäni tässä suhteessa itsekkäänä, en vain voi mitään sille, että suhtaudun ko. asiaan niin tunteella.

tai siis luovuttaja joutuu käymään läpi samat hoidot kuin keinohedelmöityksen saaja eli luovuttaminen ei ole mikään " pikku juttu" . Minä olen aikanaan luvuttanut, saatuani ensin kaksi omaa lasta (ihan luomusti). Minulla on ollut mahdollisuus antaa jollekin jotain merkityksellistä sellaisella tavaralla joka olisi mennyt roskiin (menkkojen mukana) joka tapauksessa.. kieltämättä hoidot olivat epämiellyttäviä ja vaativat useita käyntejä lääkärillä, mutta silti näillä muutaman tunnin uhrauksilla olen voinut antaa joillekin ihmiselle mahdollisuuden kokea vanhemmuuden ilon: minua ei häiritse ajatus että kahden " oman lapsen" lisäksi perimääni voi olla jossain muualla jonkun " toisen lapsessa" . Päin vastoin!

Vierailija:

mä luovuttaisin.

Luovutan vertani, olen luovuttanut munasolujani ja luuydintäni, ja tehnyt elinluovutustestamentin.

Yhtä lailla luovuttaisin alkioni, jos mulla olisi niitä ja en itse niitä tarvitsisi.

Minullakin on elintenluovutustestamentti ja luovutan verta, mutta jo hedelmöittyneet alkiot ovat mielestäni aivan eri asia. Niissä on kahden parisuhteessa elävän ihmisen perimää. Niistä alkioista voisi tulla heidän verta ja lihaa oleva lapsi.

Ymmärrän oikein hyvin ap:n pulman ja miettisin kyllä asiaa todella hartaasti.

Tämä Jumalaa leikkiminen on mennyt liian pitkälle. Tehkööt lapsia ne jotka siihen kykenevät, omilla ja kumppanin soluilla.



En voisi olla ajattelematta asiaa niin että oma lapsemme on jossain tuntemattomassa paikassa, oloissa johon en voi itse mitenkään vaikuttaa.

Eettisesti ja moraalisesti väärin.



Ymmärrän jos puolisot saa jelppiä klinikalta ja lapsi saa alkunsa maljassa sukusolujayhditämällä. Lisäksi ymmärrän jos lähisukulainen toimii sijaiskohtuna.



Olisi sama jos yhden jo olemassa olevan lapseni antaisin pois noin vaan.



Anna tieteellisiin tutkimuksiin jos et kasvata niitä soluja lapsiksi omassa kohdussasi.

eli perimääni on luovutettu tasan yhtä paljon kuin alkionkin luovutuksessa.



Mitä sitten? Geenit ja kromosomit ovat rakennusainetta, eivät mitään mystistä. Ihminen on paljon enemmän kuin perimänsä. Syntyvä lapsi ei ole minun lapseni, vaan niiden jotka häntä ovat halunneet niin paljon että ovat olleet valmiita vastaanottamaan minun munasolujani.

luovuttajan kannalta hoito on tismalleen sama. luovuttipa hän alkioita tai munasoluja.



Samoin itse asiassa vastaanottajan.

Mä olen miettinyt munasolujen luovuttamista, mutta sekin tuntuu jollain lailla väärältä. Että luovuttaisi omaa geeniperimäänsä tuntemattomiin oloihin, ja että vastaan voisi sitten kävellä oma kuva (meillä on suvussa myös erittäin vahva sukunäkö) joku kerta. Entä jos oma poikani rakastuisi johonkin tyttöön, joka näyttäisi epäilyttävän paljon minulta?! Tuntuu vaan oudolta, niin paljon kuin kaikille vanhemmuuden iloja toivonkin!

Eiköhän sillä lapsella ole ihan oma persoona joka muotoutuu niissä oloissa joissa lapsi kasvaa. Ei se että sillä on sinun silmät ja isän korvat ole kaikki kaikessa - vaan se millaiseksi omaksi persoonaksi hän kasvaa niissä oloissa kuin on. Mielestäni TODELLAKAAN kaikkien niiden jotka ovat tähän maailmaan onnistuneet lapsia aikaansaamaan pitäisi olla ko. " oikeutta" . Kaikki sa*** nan narkkarit, itsekeskeiset uraihmiset yms. joille lapsi on yhden tekevä tai vaan koriste (ja älkää uraihmiset nyt vetäkö hernettä nenään, tiedätte varmaan mitä tarkoitan). Jos joku oikeasti ja vilpittömästi lasta tahtoo ja siihen ainoa apu on lahjasolut niin miksi ei?

En voisi antaa myöskään tutkimuskäyttöön " rääkättäväksi" , vaan antaisin jollekulle käyttöön. Siis joku saisi niillä lapsen. Ei olisi kamalaa minusta.

Munasolussa on vain sinua. Alkiossa on jo koko perheesi. Alkiossa on jo muutakin kuin vain sinä, tässä tapauksessa kahden ïhmisen perimä eli on ihan eri asia kun elintenluovutus tai pelkkien munasolujen luovutus.

Vierailija:

Munasolussa on vain sinua. Alkiossa on jo koko perheesi. Alkiossa on jo muutakin kuin vain sinä, tässä tapauksessa kahden ïhmisen perimä eli on ihan eri asia kun elintenluovutus tai pelkkien munasolujen luovutus.

Mutta en nyt...en alkioita, munasoluja kyllä. En pystyisi elämään sen ajatuksen kanssa, pohtisin juttua varmasti koko ajan. Missä omien lasteni täyssisarus olisi, millaisissa oloissa, tuntisinko, jos tulisi vastaan, olisiko ihan samannäköinen kuin veljensä jne.

luovutus ei olisi kamalaa ollenkaan. Onhan kaikissa sukulaisissani myös minua ja heidän lapsissaan. Samoja geenejä siis. Ihan geenejähän ne periaatteessa vaan on siinä vaiheessa. Silti en haluaisi tuhottavankaan, joten luovuttaisin hyvillä mielin. Hyvä, että joku tekee niistä lapsen, kun onhan se kumminkin jo pieni alku.