Mies ilmoitti että pitää oman loman perheestään?!
Kertoi että vuokraa viikoksi mökin ja on siellä päivän taikka kaksi yksin ja lopun ajan joidenkin kavereiden kanssa joita en tunne. Tämä viikko on meidän perheen yhteisestä kesälomasta pois. Sanoi että perheen kanssa vietetty aika ei ole hänelle lomaa?! Siis mitä hittoa? Minähän se olen joka yleensä on tehnyt suurimmaksi osaksi reissussa ruoat, hoitanut siivoukset, lapset jne. Kun lapset olivat vaippa-ikäisiä minä hoidin yöheräämiset jne. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut että se yhdessä vietetty aika kesällä ei olisi lomaa. Vanhin lapsista suuttui totaalisesti isälleen kun kuuli isän "ilmoituksen". Eivät kerkeä työkiireiden ja harrastusten vuoksi olemaan yhdessä kunnolla. Lomalla ovat sitten tehneet yhteisiä kivoja juttuja. En tajua tämmöistä nyt ollenkaan. Jokainen kesäloma on yhdessä vietetty yli 30 vuotta. Muutaman päivän reissuja on saatettu tehdä ilman perhettä mutta nekin on tehty muulloin kuin kesälomalla. Yhteinen kesäloma kun ei ole mikään itsestäänselvyys. On hankalaa saada kummankin töistä järkättyä ne samaan aikaan. Mitäs mieltä olette. Keski-ikäinen mies haluaa olla mieluummin joidenkin kavereidensa kanssa lomalla kuin perheensä? Näin kärjistettynä sen voisi sanoa. Lapset sen näin ymmärsivät ja enhän minäkään tästä ilahtunut.
Kommentit (1166)
Kiitos tsemppaamisesta! Laatikkovuoret kasvaa ympärillä ja välillä kastuu silmät kun muistoja tulvii mieleen eri tavaroista ja valokuvista. Toinen lapsista on nyt alkanut oireilla. En muista kirjoitinko jo siitä? Pistää vastaan muuttoa, sanoo että lähteköön isä pois kun kerran pois meidän luota haluaa! Ei sekään ymmärrä että mikä hulluus isäänsä on mennyt, miksi asioita ei voisi yrittää ratkoa. Miksi isä ajattelee vain ja ainostaan itseään ja omaa hyvää oloaan? Lapsen koulunkäynti on nyt ollut aika vaikeaa. Joululomalla täytyy yrittää tehdä mukavia asioita niin että kevät ei menisi ihan vessasta alas.
Tänne ei jää mitään lapsienkaan tavaroita. Mies sanoi että parempi olisi kaikki viedä pois. Karu meininki. Mies on ostellut ihan kuin joku mania päällä itselleen tavaroita. Vaikka tänne jää hyviä huonekaluja ja laitteita. Osti ensimmäisenä uuden kalliin ison sängyn jota jo esitellyt minulle. Mutta sitten alkaa vääntämään jostain muutaman euron joulupalloista! Etten vain vie mennessäni.
Tapahtuipa vielä melkoisen hullu juttu. Mies olisi valmis antamaan yhden kaverinsa yhteystiedot minulle. Kuulema tämä mies saattaisi olla kiinnostunut minusta?! Apua! Siis mitä hittoa tuo nyt meinaa. Voiko näin hulluja edes joku ajatella? En koskaan ole tavannut tätä kaveria ja miksi olisin heti jostain äijästä edes kiinnostunut? Miten mies voi ajatella näin? ap
Milloin teille tulee muuttoauto. Onko sinulla kaveriporukkaa auttamassa. Voimia sinulle valtavasti toivotan ja myös lapsillesi. Olisi todella hyvä ,jos lapsillasi ja sinulla olisi mahdollisuus käydä ns terapiassa lähivuoden ajan. Läheiselleni ja hänen yli aikuistuvalle lapselle se on ollut elintärkeää. Toivottavasti pääsette terapian piiriin. Kerran viikossa ainakin muutamia kuukausia , etenkin lapselle. On helpompi pähkiä niitä juttuja vieraan ihmisen kanssa.
Mies haluaa parittaa sinut jollekin tutulleen, jotta välttyy tuntemasta itseään syylliseksi ja voi vihjata että eronne syy oli sinun vispilänkaupoissasi. Missään tapauksessa et suostu siihen :D
Miehesi pettää sinua! Hän haluaa viettää laatuaikaa toisen naisen kanssa tai miehen.. Mistä sitä tietää.
Onko sulla luetun ymmärtämisessä ongelmia? Siinähän nimenomaan luki, että nainen hoitaa ne kaikki
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tsemppaamisesta! Laatikkovuoret kasvaa ympärillä ja välillä kastuu silmät kun muistoja tulvii mieleen eri tavaroista ja valokuvista. Toinen lapsista on nyt alkanut oireilla. En muista kirjoitinko jo siitä? Pistää vastaan muuttoa, sanoo että lähteköön isä pois kun kerran pois meidän luota haluaa! Ei sekään ymmärrä että mikä hulluus isäänsä on mennyt, miksi asioita ei voisi yrittää ratkoa. Miksi isä ajattelee vain ja ainostaan itseään ja omaa hyvää oloaan? Lapsen koulunkäynti on nyt ollut aika vaikeaa. Joululomalla täytyy yrittää tehdä mukavia asioita niin että kevät ei menisi ihan vessasta alas.
Tänne ei jää mitään lapsienkaan tavaroita. Mies sanoi että parempi olisi kaikki viedä pois. Karu meininki. Mies on ostellut ihan kuin joku mania päällä itselleen tavaroita. Vaikka tänne jää hyviä huonekaluja ja laitteita. Osti ensimmäisenä uuden kalliin ison sängyn jota jo esitellyt minulle. Mutta sitten alkaa vään
Toi on itselläni ollut myös kokemuksena nuorempana. Rakastamani poikakaveri teki lopun ja kun olin itkuinen ja ero oli vaikea, niin ehdotti että alan seurustelemaan hänen kaverinsa kanssa. Oli kyllä tosi paskasti ja itsekkäästi ajateltu. Halusi vaan päästä riippakivestä nopee eroon. Hyvä että pääset tuollaisesta kylmästä tyypistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tsemppaamisesta! Laatikkovuoret kasvaa ympärillä ja välillä kastuu silmät kun muistoja tulvii mieleen eri tavaroista ja valokuvista. Toinen lapsista on nyt alkanut oireilla. En muista kirjoitinko jo siitä? Pistää vastaan muuttoa, sanoo että lähteköön isä pois kun kerran pois meidän luota haluaa! Ei sekään ymmärrä että mikä hulluus isäänsä on mennyt, miksi asioita ei voisi yrittää ratkoa. Miksi isä ajattelee vain ja ainostaan itseään ja omaa hyvää oloaan? Lapsen koulunkäynti on nyt ollut aika vaikeaa. Joululomalla täytyy yrittää tehdä mukavia asioita niin että kevät ei menisi ihan vessasta alas.
Tänne ei jää mitään lapsienkaan tavaroita. Mies sanoi että parempi olisi kaikki viedä pois. Karu meininki. Mies on ostellut ihan kuin joku mania päällä itselleen tavaroita. Vaikka tänne jää hyviä huonekaluja ja laitteita. Osti ensimmäisenä uuden kalliin ison sängyn
Eksällesi on varmaankin tärkeää mitä muut ajattelevat. Eli hän haluaa pysyä puhtoisena poikana ja todellakin syyttää sinua tästä erostanne, että voi teeskennellä myös itselleen että hänellä on puhdas omatunto tässä asiassa. Hän ei todellakaan ole ajatellut asioita pidemmälle, hän ei kohtaa tunteitaan eikä sitä myötä ole valmis ottamaan syyllisyyttä niskoilleen erostanne. Varaudu siihen, että hän keksii kaikenlaisia juttua lähipiirille ja jopa puolitutuille, että voi esittää viatonta uhria.
Toisaalta nämä lääkelöytösi ja epävakaa käytös jo viittaavat siihen, että hänellä saattaa olla jotain diagnooseja, joista et ole tietoinen. Osa ihmisistä ei ole valmis kertomaan edes omalle puolisolle omista masennus- tai mielenterveysongelmistaan. Myös minä olen löytänyt aikanaan eksän kaapeista mielialalääkkeitä. Koska hän ei muutenkaan ollut avoin asioistaan, ja erokin oli tulossa, en minäkään häntä näistä tilille vaatinut.
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaa parittaa sinut jollekin tutulleen, jotta välttyy tuntemasta itseään syylliseksi ja voi vihjata että eronne syy oli sinun vispilänkaupoissasi. Missään tapauksessa et suostu siihen :D
Ennemmin uskoisin että yrittää vaan loukata osoittamalla miten vähän välittää. Tässä tapauksessa tietenkin hyvä, jos ap:lla niitä tunteita kerta vielä vähän on, niin helpottaa eroamista tuollainen käytös.
Vierailija kirjoitti:
Mä haluaisin viettää 50v synttärit mökillä yksin mutta eihän se muulle perheelle sovi. Ymmärrän miestäsi ja minä olen nainen.
Sun lapset on jo keski-ikäisiä.
Mitäs muutto edistyy? Älä ihmettele jos äijä vielä enemmän pimahtelee, alkaa todellisuus tulemaan silmille, että pian jää ypöyksin.
Olisko peiliin katsomisen aika. Sinulla!
No et suostu siihen tietenkään, höh! Vaan pidät myös itse viikon loman perheestä. Ei se muuten opi ikinä.
Muutto on nyt takana! Fiilikset aika pahat, olen jatkuvasti itkuinen. Yritän kyllä peittää sen. Pieniä hetkiä tulee että ehkä tämä tästä vielä. Lapsista on toinen mennyt vielä hankalammaksi käytökseltään. Juttelee kyllä huonosta olostaan minulle mutta osoittaa mieltänsä melkoisesti. Koulussa ei tee kohta enää mitään. Onneksi opettajat ovat olleet ymmärtäväisiä. Mies on käynyt tässä auttamassa yhden koneen kanssa ja juttelemassa ja tullut lähelle, iholle asti. Pitää alkaa puhua nyt sille ns. säännöistä. Mitenkä jatkossa toimitaan. Näinhän tämä nyt ei mene. En tajua miksi lähestyy kun luulisi että on iloinen kun on eroon päässyt meistä! Mies on alkanut juomaan yöllä yksinään, aloitti jo ennen kuin muutettiin ja vaikuttaa alakuloiselta vaikka yrittääkin hehkuttaa ostoksillaan. Viime yönä laittoi mulle oudon videon jossa soi Popedan moottoripää biisistä kohta:
Oon pahin, oon pahin
Mä oon pahin, tiedän sen
Polvistun, ja sua rukoilen
Oon pahin, mä oon pahin
Mä oon kuningas konnien
Mut mä nousen, vaikka vielä horjuen
Oi rakkain, voimakkain on tää tunne yhteinen
Sun kanssas enää horjahtele en
Oli kuvannut asuntoa kun biisi soi ja kuvaus loppui yhteen mun tavaraan minkä jätin sinne. Laittoi vielä viestiksi että yksin täällä vaan kuuntelen ja surullisen parkuvan hymiön! Tota biisiä en tunne mutta oudot sanat siinä on kun kävin lukemassa ja mitä mies yritti sitten kertoa tuolla videollansa minkä yöllä lähetti? Enpä tiedä. Sekottaa vaan mun päätä, sitä se taas tekee. Ja tarkoituksella. ap
Ap. estä tämä mies, hanki uusi salainen numero ja anna se vain tärkeimmille tai käytä väliaikaisesti prepaidiä.
Popeda tästä vielä puuttuikin. Sanoinkin joku viesti sitten, että mies on sladissa itsesääliin, juopotteluun ja erittäin huonoon seuraan. Hirveän tärkeää olisi ettet ymmärrä häntä liikaa, etkä anna avaimia koskaan.
Jokaisen pää on ap sekaisin, jos antaa toisten sinne pesiä. Onnea muutosta ja uuden elämän alusta. Kyllä se arjelta tuntuu, kun se sitä juurikin on. Lapsella stressi vaikuttaa kehoon ja pää hänelläkin ihan täynnä. Nyt rutiinien turvaa, oman huoneen laittoa yhdessä, liikuntaa ja harrastuksia. Kännykään juurtuminen on nyt pahasta.
Kyllä tästä selvitään, kahvikuppi ja aamu kerrallaan.
Pystyykö mies seuraamaan puhelintasi ja liikkumista perhejaon kautta? Poistu sellaisesta jotta saat senkin yksityisyyden itsellesi. Älä päästä lähelle äläkä asennuta pesukoneita hänellä. Lapset kasvaa ja he tarvii ymmärtää isona mitä saa naiselle tehdä ja että ei tarkoittaa ei. Onnea uuteen kotiin. Elämä ei ole täydellistä mutta niin ei missään luvattukaan.
Onko mies pyytänyt sinulta ollenkaan anteeksi? Entä lapsilta? Aikuiselle sillä ei ole niin väliä kun omat ajatukset pitää joka tapauksessa hallita, mutta lapsille hän voisi puhua asiallisesti ja pahoitella toimiaan. Sinun tilanteessasi laittaisin keskittymiseni ihan vain oman vapauden ja alistussuhteen päättymisen ajattelemiseen. Hulluutta se oli, eikä edes hallittua sellaista. Tietysti mies juo, kun ei naiset tee niinkuin hän haluaa, ei uudet eikä vanha. Hän on ihan epärealistinen ja tosiaan hullun olinen.
Onko niin, että miehesi huolehtii lomalla kaiken ruuanlaitosta lähtien ja oletkin huolissasi, että joudut sitten itse tekemään kaiken etkä ennätä loikoilla entisten lomien tapaan? Ei ole mies passaamassa sinua ja lapsia.