Miten käy asumistuen, kun tulee porvarihallitus?
Uskaltaako kokoomus poistaa asumistuet? Vai onko lojaali vuokranantajille, jotka asumistuen poistosta joutuisivat kärsimään, koska vuokralaiset eivät enää kykenisi maksaa vuokria etenkin pk-seudulla.
Kommentit (157)
Niille rikkaimmille alueille ja omakotialueille usein kaavoitetaan vuokrataloja pienituloisimmillekin ettei yhteiskunta eriydy liikaa. On eri luokista ihmisiä eri alueilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumistuki tullaan poistamaan kuten muitakin Kelapummien tukia tullaan karsimaan. Se oli yksi pääsyistä miksi äänestin Kokoomusta:) Minä olen sitä mieltä, että ihmisen täytyy itse ottaa vastuuta elämästään rajoitteistaan huolimatta eikä olettaa että valtio elättää eli toisin sanottuna työtä tekevät verorahoillaan.
Olen yh-äiti ja jäin työkyvyttömäksi onnettomuuden seurauksena. Saan työeläkettä ja asumistukea, lapsilisät samalla kaavalla kuin kaikki muutkin jotka ovat osoitteensa ainoana aikuisena eli myös superrikkaat saavat saman korotetun lapsilisän. Elämme täysin kädestä suuhun, lasten isä on häipännyt ajat sitten ja elatusmaksu on hyvin pieni, pienempi ei voi olla. En pysty käymään itse edes kaupassa kivuiltani. Hoitoa en enää saa koska minut laitettiin eläkkeelle eikä minua yritetä kuntouttaa enää mitenkään.
Miten voin mielestäsi itse tulevaisuudessa vaikuttaa toimeentulooni? Jos asumistuki poistetaan, jään kodittomaksi lasten kanssa. Meidänlaisiamme on kymmeniä tuhansia, asumistukea sain jo töissä käydessäni koska palkka oli täydestä työajasta huolimatta niin pieni.
Aina pystyy tekemään jotain työtä mistä saa tuloja. On vain laiskan ja mukavuuden haluisen tekosyy valehdella että mitään työtä ei pysty tekemään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma on muuttaa työn perässä? Olen muuttanut suomessa kahteen eri kaupunkiin ja euroopassa kolmeen eri maahan. Nyt olen taas lähdössä töihin ulkomaille.
Jos ei ole ongelma minulle (minäminäminäminäminä...) ei voi olla ongelma muille. Kokoomus (Tm)
mikä oikeus on tuilla elävänä olettaa että tykkään nyt asua tässä Töölön yksiössä ja muiden se on mulle kustannettava, ettei ala ahdistamaan. Viis siitä että suurelle osalle työssäkäyville se olisi liian kallis.
Itse asun kuule ihan edullisessa vuokra-asunnossa vuokralla puolison kanssa enkä saa edes asumistukea vaikka olen työkyvyttömyyseläkeläinen koska puoliso käy töissä. Tunnen sympatiaa toisaalta muita sairaita pikkueläkkeellä olevia ja pienituloisia kohtaan. Ei se kuule rapiaa ole maksella pikku eläkkeestään se osansa vuokrasta, nousseet vuokrat, isontuneet sähkölaskut, isontuneet ruokalaskut, ja hoitokulunsa ja lääkkeensä. Ja nyt vielä tulee joku leikkaushallitus kurittamaan ja puhutaan asumistukien poistosta
miksi sulle pitäisi maksaa asumistukea, kun et kerran tarvitse sitä? ei työkyvyttömyys ole peruste sille että valtio ojentaa ilmaista ylimääräistä rahaa, ettei tulisi paha mieli.

No tämähän nyt on oikealle kokoomuslaiselle se hirvein kauhistus. Laskee vielä asunnon arvo jos naapuripihalla leikkii lapsia kirppisvaatteet päällä.
Mutta PS ja Kokoomus onnistuivat tällä kertaa myymään pitkähäntäisille kissoille kasan keinutuoleja :D

lapset on yleensä se ongelmista pienin, ympäri vrk baila-baila elämää viettävät aikuiset on ja näistä on valitettavasti kokemusta. Ja näitä sijoitetaan myös ns. kalliimpiin vuokrakämppiin eli työssäkäyvä ei oikein saa olla rauhassa missään, jos huono tuuri käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kokonaan poistetaan, mutta eiköhän siihen kohdistu jotain uusia leikkauksia/rajoituksia.
Vuokrakatto olisi paras keino asumistukien tiputtamiseen.
Vuokrakatto on sosialismia.
Juuri siitä haluttiin eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumistuki tullaan poistamaan kuten muitakin Kelapummien tukia tullaan karsimaan. Se oli yksi pääsyistä miksi äänestin Kokoomusta:) Minä olen sitä mieltä, että ihmisen täytyy itse ottaa vastuuta elämästään rajoitteistaan huolimatta eikä olettaa että valtio elättää eli toisin sanottuna työtä tekevät verorahoillaan.
Olen yh-äiti ja jäin työkyvyttömäksi onnettomuuden seurauksena. Saan työeläkettä ja asumistukea, lapsilisät samalla kaavalla kuin kaikki muutkin jotka ovat osoitteensa ainoana aikuisena eli myös superrikkaat saavat saman korotetun lapsilisän. Elämme täysin kädestä suuhun, lasten isä on häipännyt ajat sitten ja elatusmaksu on hyvin pieni, pienempi ei voi olla. En pysty käymään itse edes kaupassa kivuiltani. Hoitoa en enää saa koska minut laitettiin eläkkeelle eikä minua yritetä kuntouttaa enää mitenkään.
Miten voin mielestäsi itse tulevaisuudessa vaikuttaa toimeentulooni? Jos asumistuki poistetaan, jään kodittomaksi lasten kanssa. Meidänlaisiamme on kymmeniä tuhansia, asumistukea sain jo töissä käydessäni koska palkka oli täydestä työajasta huolimatta niin pieni.
Aina pystyy tekemään jotain työtä mistä saa tuloja. On vain laiskan ja mukavuuden haluisen tekosyy valehdella että mitään työtä ei pysty tekemään
Eli Suomessa on jatkuvasti enemmän työpaikkoja kuin työn hakijoita? Voisitko laittaa jotain linkkiä tilastoon tästä kun onnistun löytämään ainoastaan päinvastaista tietoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niille rikkaimmille alueille ja omakotialueille usein kaavoitetaan vuokrataloja pienituloisimmillekin ettei yhteiskunta eriydy liikaa. On eri luokista ihmisiä eri alueilla
No tämähän nyt on oikealle kokoomuslaiselle se hirvein kauhistus. Laskee vielä asunnon arvo jos naapuripihalla leikkii lapsia kirppisvaatteet päällä.
Mutta PS ja Kokoomus onnistuivat tällä kertaa myymään pitkähäntäisille kissoille kasan keinutuoleja :D
lapset on yleensä se ongelmista pienin, ympäri vrk baila-baila elämää viettävät aikuiset on ja näistä on valitettavasti kokemusta. Ja näitä sijoitetaan myös ns. kalliimpiin vuokrakämppiin eli työssäkäyvä ei oikein saa olla rauhassa missään, jos huono tuuri käy.
Arvostan tätä suoruutta. Kalliimpiin vuokrakämppiinhän näitä ei ole koskaan laitettu (eikä ne edes ota sossun asiakasta). Sen sijaan vuokra-asuntoja on perinteisesti rakennettu myös "paremmille" alueille. Mutta kokoomus ja PS kaipaavat ihan oikeita ghettoja Ruotsin malliin. Kun sen suoraan sanot voin kunnioittaa sitä. Joudun silti toteamaan, että tällainen varallisuuteen perustuva segregaatio näyttäisi aiheuttavan vakavia ongelmia ja huonoa turvallisuutta myös varakkaammille.
Ei vuokrat kuitenkaan laske. Mielummin pidän sijoitusasunnon tyhjänä kun antaisin aivan vieraan ihmisen asua siinä ilman minulle tulevaa tuloa. Voin sitten vuokrata vain omalle lähisuvulle. Ei kukaan tappiokseen vuokraa 200 000 euron asuntoa vieraalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma on muuttaa työn perässä? Olen muuttanut suomessa kahteen eri kaupunkiin ja euroopassa kolmeen eri maahan. Nyt olen taas lähdössä töihin ulkomaille.
Jos ei ole ongelma minulle (minäminäminäminäminä...) ei voi olla ongelma muille. Kokoomus (Tm)
mikä oikeus on tuilla elävänä olettaa että tykkään nyt asua tässä Töölön yksiössä ja muiden se on mulle kustannettava, ettei ala ahdistamaan. Viis siitä että suurelle osalle työssäkäyville se olisi liian kallis.
Itse asun kuule ihan edullisessa vuokra-asunnossa vuokralla puolison kanssa enkä saa edes asumistukea vaikka olen työkyvyttömyyseläkeläinen koska puoliso käy töissä. Tunnen sympatiaa toisaalta muita sairaita pikkueläkkeellä olevia ja pienituloisia kohtaan. Ei se kuule rapiaa ole maksella pikku eläkkeestään se osansa vuokrasta, nousseet vuokrat, isontuneet sähkölaskut, isontuneet ruokalaskut, ja hoitokulunsa ja lääkkeensä. Ja nyt vielä tulee joku leikkaushallitus kurittamaan ja puhutaan asumistukien poistosta
miksi sulle pitäisi maksaa asumistukea, kun et kerran tarvitse sitä? ei työkyvyttömyys ole peruste sille että valtio ojentaa ilmaista ylimääräistä rahaa, ettei tulisi paha mieli.
Häh olenko sanonut että tarvin asumistuen. Enemmän olen sanonut että olen HUOLiSSANI pienituloisista joiden taloudessa asumistuki on tärkeä.

Tokiham valtio tosi modernisti olettaa että kumppanini minua vammaista vähän elättää kun ei maksa asumistukea. Mitä ei tapahdu. Maksan kaiken puoliksi minkä seurauksena järkevää minulle ei ole yhdessäasuminen välttämättä ja nykytilanteessa järkevämpää olisi asua vaikka yksiöissä yksikseen kuin ruokakuntana.
Suomessa suurin ongelma on asumisen kalleus. Vuokrakatto takaisin niin asumistuet ei valu sijoittajien syliin.
Vierailija kirjoitti:
Aina pystyy tekemään jotain työtä mistä saa tuloja. On vain laiskan ja mukavuuden haluisen tekosyy valehdella että mitään työtä ei pysty tekemään
Tekisihän sitä, jos niitä töitä olisi. Täällä on nyt auki mekaniikkasuunnittelijan, opettajan, sossun, bioanalyytikon, sairaanhoitajan, toimintaterapeutin, myyjä (yrittäjä), sosiaaliohjaajan, kokin, tarjoilijan, koulunkäynninohjaajan, lastenhoitajan, hoiva-avustajan, lähihoitajan, raudoittajan, hitsaajan ja ratatyöntekijän paikat. Mihin noista voi tradenomin papereilla hakea?
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitukseni oli muuttaa Helsinkiin töihin, mutta nyt täytyy vähän odotella. Ilman asumistukea en voi ottaa vastaan juuri saatua työpaikkaa.
Joo heti huomenna poistuu asumistuki kaikilta. Hitto hallitustakaan oo kasattu vielä :D valoja nyt vähän. Täällä saadaan asiat paisuteltua kyllä aina pahimman skenaarion mukaan ja sen yliki.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilisät pois hyvätuloisilta. Siitä jo kertyy paljon säästöä.
Tai onko oikein että hyvätuloiset nostavat lapsilisää, kun köyhä eläkeläisen asumistuki lakkautetaan, niin että joutuu kadulle?
Suomessa on asuntoja tyhjillään sadoin tuhansin. Jos asumistuki loppuu, aina voi muuttaa luvatta asumaan johonkin tyhjään kämppään. Näin on hoidettu tämä sama asia esim. Espanjassa. Jos asunto on tyhjä ja se vallataan, siinä saa asua. Ihan ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niille rikkaimmille alueille ja omakotialueille usein kaavoitetaan vuokrataloja pienituloisimmillekin ettei yhteiskunta eriydy liikaa. On eri luokista ihmisiä eri alueilla
No tämähän nyt on oikealle kokoomuslaiselle se hirvein kauhistus. Laskee vielä asunnon arvo jos naapuripihalla leikkii lapsia kirppisvaatteet päällä.
Mutta PS ja Kokoomus onnistuivat tällä kertaa myymään pitkähäntäisille kissoille kasan keinutuoleja :D
lapset on yleensä se ongelmista pienin, ympäri vrk baila-baila elämää viettävät aikuiset on ja näistä on valitettavasti kokemusta. Ja näitä sijoitetaan myös ns. kalliimpiin vuokrakämppiin eli työssäkäyvä ei oikein saa olla rauhassa missään, jos huono tuuri käy.
Arvostan tätä suoruutta. Kalliimpiin vuokrakämppiinhän näitä ei ole koskaan laitettu (eikä ne edes ota sossun asiakasta). Sen sijaan vuokra-asuntoja on perinteisesti rakennettu myös "paremmille" alueille. Mutta kokoomus ja PS kaipaavat ihan oikeita ghettoja Ruotsin malliin. Kun sen suoraan sanot voin kunnioittaa sitä. Joudun silti toteamaan, että tällainen varallisuuteen perustuva segregaatio näyttäisi aiheuttavan vakavia ongelmia ja huonoa turvallisuutta myös varakkaammille.
Mikä sitten selittää sen, että Otaniemi on Suomen ylivoimaisesti köyhin asuinalue, mutta todella mukava ja turvallinen? Ei varattomuus johda ghettoihin vaan ghettouttavat ihmiset synnyttävät ghettoja ja tähän ainakin PS haluaa tarttua. Keskituloisena tuntuu, että pitäisi vain sietää kaikenlaista ja maksaa kiltisti typeriä valintoja tehneiden ihmisten eläminen.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ongelma on muuttaa työn perässä? Olen muuttanut suomessa kahteen eri kaupunkiin ja euroopassa kolmeen eri maahan. Nyt olen taas lähdössä töihin ulkomaille.
Onkohan missään muussa maassa tätä että on pakko muuttaa työn takia jonnekin missä ei ole mitään muuta itselle. Itse asun lapsineni seudulla kaukana sukulaisista. Mitään apua ei saa mistään, ei ole tukiverkkoja. Pelkkä työ. Olen yksinäinen ja masentunut. Töiden takia on kuitenkin pakko.
Kyllä muualla on pakko asua siellä mihin omat tulot riittävät.Missään ei jaeta tukia yhtä avokätisesti kuin Suomessa ja hyvä että täälläkin tulee jotain järkeä tähän.
Asumistukea voisi leikata ainakin palauttamalla siihen omaisuusrajat. Ulkomailla asuvilta voisi poistaa Suomen asunnon asumistuen. Nyt vaihto-opiskelija saa tuen yhtä aikaa sekä asumislisänä ulkomaille että asumistukena Suomen asuntoon. Se on yhteiskunnalle kallista. Jo nuo toimet voisivat vähentää asumistuen menoja 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Ei millään pahalla, mutta yleensä nämä pienet sääntörukkaukset ovat taloudelliselta vaikutukseltaan hyvin vähäisiä.
Vaikka vaalien tulos vähän harmitti saan korvaukseksi suurta iloa erityisesti siitä, että maakuntien entiset kepulaiset, jotka äänestivät nyt PS:ää, saavat aivan tooooooodella kylmää kyytiä seuraavat 4 vuotta :D
Naatiskelkaa.