Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Ap saisitko neuvoja teille Autismisäötiöstä soita tai laita sp ja kerro tilanteesi. Toinen olisi nepsyvalmentaja. Olette varmaan erityishuollon asiakkaita neuropsykologilta saisit neuvoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole. 

Taputapu teille vaan. 

Nepsyt eivät kotona ehkä pääse kouluun, koska vanhemmat ovat töissä, eikä heillä ole aikaa tai mahdollisuutta valvoa että teini-ikäinen saa itsensä sängystä ylös ajoissa. Ja osahan kyllä esim. herää, mutta jumiutuu sitten sohvalle tai meneekin takaisin nukkumaan. 

Myöskin yöllä muun perheen pitää nukkua, vaikka nepsy olisikin hereillä pelaamassa. Tiettyyn pisteeseen saakka voi ohjelmoida laitteita ja katkoa sähköjä, mutta hyvin usein se menee vaan valtataisteluksi joka ei opeta tai hyödytä nepsyä laisinkaan. 

Mitenkään väheksymättä työpanostanne, tässäkin huomaa tuon, miten nepsyjen perheiltä odotetaan kohtuutonta venymistä ja epäinhimillisiä tekoja vielä silloinkin, kun nepsy on itse lähes aikuinen. Ei ihme jos vanhempia väsyttää, kun kaikki pyörii vain yhden lapsen ympärillä.

Niin, eli kun siellä kotona ei kukaan ole laittamassa lasta kouluun, kouluun ei mennä, kukaan ei katso mitä nepsy pukee päälleen tai syö. Peliaikaa ei rajata mitenkään. Väsytään ja ihmetellään ja sitten se nepsy onkin jo huostassa. 

Tai sitten kotona ei ole aamulla ketään, koska vanhemmat ovat lähteneet TÖIHIN. Töistä voi ehkä muutaman kerran soittaa aamulla, että onhan Veeti 15-vee jo herännyt ja syönyt, mutta ei aikuinen voi koko aamuaan sentään puhelinrumbaan käyttää. Osa työskentelee olosuhteissa, jonne ei edes saa tuoda puhelinta. 

Nepsylle on katsottu yhdessä vaatteet jo edellisenä iltana ja nepsy on itse laittanut ne näkyvälle paikalle valmiiksi. Aamulla koko juttu unohtuu, mieluisia housuja ei löydykään (vaikka ne olisivat metrin päässä), turhaudutaan ja suututaan. "En mä voi mennä kouluun ilman housuja!!". Tätä etsimistä ja pyörimistä ei ymmärrä ennen kuin sen näkee itse livenä: osalla lapsista ja nuorista tämä toistuu päivittäin, ihan sama onko kyseessä vaate vaiko se pelikonsoli vaiko mikä. Jos aikuinen on, edelleen, siellä TYÖPAIKALLA, hän ei voi luotsata turhautunutta jälkikasvuaan mitenkään. 

Mikä on teistä höösääjistä hyvä ratkaisu näissä tilanteissa, sekö että nepsyjen vanhemmista toinen jää kokonaan pois työelämästä loppuiäkseen? Olisi sitten aikaa etsiä niitä sohvalle kadonneita housuja tai sammutella pelikonsoleita...

Mitä vaihtoehtoja itse näet? Että lapsi ei käy koulua ja syrjäytyy lopullisesti? Jos sinulla ei ole sellaista lasta, joka kykenisi lähtemään kouluun itsenäisesti, niin miten se on meidän muiden ihmisten vika, miksi meidän pitäisi sinun antaa rikkoa lakisääteisiä velvollisuuksiasi huoltajana?

Kaikki vaan lasun oikeinkasvatusleirille ja täysi eristys kaikista läheisistä ja kavereista.

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Minuuttiaikataulu auttaa meillä, joka aamu samat lauseet samalla kellonlyömällä. Kun sanovat etteivät halua mennä kouluun en kuuntele vaan kertaan mitä on tänä päivänä koulussa ja lisään esim keskiviikkona - on enää kolme koulupäivää, te jaksatte kyllä. Heillä olisi koulukuljetus, mutta se ei toiminut vaan kuormitti liikaa, joten vien ja haen itse.

Läksyt tehdään yhdessä, iltaisin käydään läpi vaikka sata kertaa mitä on seuraavana päivänä luvassa. Yllätykset/muutokset on pahinta. Joka ilta sama aikataulu kaikkeen minuutilleen. Pahimmat paniikkikohtaukset/jumit on saatu tällä hanskaan. Tosin olen tehnyt tätä vuosia, en tiedä miten teinille menee läpi jos ei ole tottunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä näille nepsylapsille tapahtui vaikkapa 40v sitten? Ryömikö avustaja tai äiti maanittelemassa lasta sängyn alta?

Tämänkaltaisten kommenttien saamat yläpeukut tuntuu vähän naurettavilta, kun on just lukenut sitä kommenttiketjua 70-luvun vanhemmista, jossa itkettiin, kun vanhemmat oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisia. Nyt sitten annetaan yläpeukkua kommenteille, jossa annetaan ymmärtää, että ihan hyvin sen nepsylapsen (tai miksei tavallisenkin) voi huutamisella tai väkivallalla saada sieltä sängyn alta pois. Vai miten toi kommentti pitäisi ymmärtää?

No kyllä tällaisissa tapauksissa lapsi kannattaisi opettaa nöyräksi ja pelokkaaksi vaikka sitten huutamalla ja hakkaamalla. Tuskin siitä kovin yhteiskuntakelpoista silläkään lailla tulisi, mutta ainakin helpommin hallittava, kun oma tahto murretaan ajoissa pois.

Siis mitä mä just luin?!?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt vuoden verran käynyt kanssa työntekijä. Ollaan sikäli todella onnellisessa asemassa että meidän teini pääsi etäopetukseen, mutta...

Vuosi takana. Edistymistä ei ole tapahtunut juuri ollenkaan, teiniä ei saa kouluun lähiopetukseen (ja ihan oikeasti neropatit, ei tuommoista 70kg/180 lasta noin vain "pueta ja heitetä" kouluun, vähän eri asia kun joku uhmaikäinen taapero), ei mitään mitä en olisi itsekin saanut tehtyä. Ja joudun kuitenkin aamulla herättämään teinin ja avaamaan oven ja lohduttamaan "tukihenkilöä" kun on ollut taas vähän huono aamu...

Sen jälkeen pitää vahtia että teini osallistuu tunneille eikä harhaannu muuhun tekemiseen jne. Siihen päälle omat työt, menee monesti iltaan asti että saa tunnit tehtyä.

Olen. Aivan. Loppu.

Mutta. Itsellä oli vastaava vaihe teininä, yläasteen pääsin ihmeellä läpi (enemmän poissa kun läsnä), opinnot jäi silloin siihen, käytännössä olin sängyssä pari vuotta. Mitään apua/ tukea tms. en saanut. Lopulta pätkätöiden ja kurssien kautta vakituinen työpaikka ja opinnot siinä sivussa, eli ihan yhteisskuntakelpoinen minusta tuli. Ja omat ADHD+ asberger piirteet diagnoosit sain vasta kun olin jo oppinut elämään näiden kanssa.

Jotenkin vain kuvittelin että jos apua saa jo ajoissa niin menisi tuo vaihe helpommalla? Ehkä sitten ei, mutta on ainakin yritetty. Itselle nämä "tukitoimet" nyt vaan aiheuttaa enemmän rasitetta kuin apua.

Olin eilen viimeksi herättämässä aamulla varhain yläkouluikäistä nuorta. Olen noin vuoden tehnyt perhetyötä kyseisessä perheessä. Lapsi odottaa minua herättämään kolme kertaa viikossa, koska hän tietää, että niinä aamuina herätys on rauhallinen, kiva, rento ja lapsi saa aikaa nousta ylös. Joka ikinen aamu viimeisen puolen vuoden aikana lapsi on noussut ylös (nepsy, adhd) ja tullut kyydilläni kouluun niinä aamuina, kun olen/ollaan kollegan kanssa oltu herättämässä. Ohjeistus aamuherätyksiin ja kuljetuksiin on tullut sosiaalityöntekijältä, eli minä teen sitä työtä, mitä käsketään. Ja suurimmilta osin lapset ovat lähteneet aina kouluun. Onnistuneita aamuherätyksiä edellyttää se, että olen luonut lapseen suhteen läsnäolon ja yhteisen ajan kautta. Vanhemmilla tämä osa-alue sakkaa aina kaikkein pahiten, eli joku estää kiinnostuneen läsnäolon ja rakastavan lähestymisen lapseensa (väsymys, laiskuus, halu toimia omien vanhempien kaltaisesti ym.). Välillä on tapauksia, että vaikka kuinka mallintaisi vanhemmille toimivaa tapaa herättää ja antaisin työkaluja arkeen, niin aina pitää väittää vastaan, vaikka omin silmin näkisi toimivat menetelmät.

Hyvä että sinulla on onnistumista töissä, mutta miten liittyi minun kertomukseeni? Meillä työntekijä käy kahtena aamuna ja lisäksi kaksi kertaa viikossa myöhemmin päivällä eri toimia tukemassa. Myöhemmät tapaamiset sujuvat paremmin, mutta aamusta ei toimi.

Niinä aamuina kun työntekijä ei tule, aamut toimivat paremmin ja teini ei myöhästy (etä)tunneilta, on saanut syötyä ennen tunteja ja osallistuu paremmin. Mutta koska isä kodin ulkopuolella töissä ja minä kotona kiinni töissä, kodin puolesta ei pystytä kuljettamaan teiniä kouluun eikä teini sinne itsenäisesti mene. (Aikaisemmin sain kyllä ovesta ulos, mutta lopputuloksena ei kuitenkaan mennyt kouluun joten koulun kanssa päädyttiin etäopiskeluun/ saatettuna kouluun menoon).

Meillä työntekijä ei saa nuoreen kontaktia aamuisin, nuori monesti myöhästyy etätunnilta ja aamupala jää syömättä niinä aamuina kun työntekijä tukemassa aamutoimia. Ei toivoakaan että lähtisi koululle. Ja hyvin samat toimintatavat kuin mitä minä käytän, nuori vaan ei kestä ulkopuolisia kontakteja aamusta. Ja ei ole realistista että herättäisin niin aikaisin että ehtisi herätä kunnolla ennen työntekijän tuloa.

En oikeasti tiedä mitä sitten kun peruskoulu ohi. Jos nuori saisi opiskella etänä tai iltaopinnoissa, todennäköisesti sujuisi jotenkin. Nämä vaihtoehdot vaan on varattu aikuisopiskelijoille, vain etälukioon voi mahdollisesti päästä poikkeusluvalla (näin ainakin minulle on kerrottu).

Kannattaisi tämänkin AP:n vaan syöttää lapselleen ne lääkärin määräämät lääkkeet. Kristallihoito ja fomap-ruovalio eivät tässä auta, vaikka Maria Nordin muuta väittääkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

No se rajaa sitten aika paljon. Niin tapahtuu työnteko monissa työpaikoissakin.

Vierailija kirjoitti:

Jaksamista ap ja kumppanit! 

Omani ovat jo isoja, mutta muistan oikein hyvin, miten väsynyt olin ns. virallisen tahon kyttäämiseen: jos reagoit tunteella, siitä sanottiin. Jos muutuit robotiksi, siitäkin sanottiin! Kerran puin raivoavaa autistia eteisessä, jutellen samalla monotonisesti hänelle. Perhetyöntekijä koki tämän suorastaan hälyttävänä, ja osoituksena väsymyksestäni (ihanko totta). Kerroin tälle, että autistien kanssa on ihan turha vääntää tai ruveta keskustelemaan, koska vaatteet on nyt pakko pukea eikä hän tule rauhoittumaan ennen kuin tilanne on ohi, mutta eipä tuntunut tajuavan. 

Psykiatrisella puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että jos autisti valvoo puoli yötä, niin tulee minunkin. Kuulemma voin istua makuuhuoneen lattialla seurana hiljaa. Kysyin, että missä vaiheessa minä nukun, kun päivälläkin pitäisi jaksaa? Kuulemma mies voi auttaa. No sepä kiva; mies oli päivät työssä. Pitäisi kuulemma miettiä sitä uusiksi. :D Joo ei mietitty- miten ihmeessä parantaa perheen hyvinvointia tuollainen, että mies ottaa loparit, jotta äiti voi istua pimeässä makkarissa seurana valvovalle lapselleen? 

Tämä oletus, että kukaan ei muutenkaan käy töissä, tuli vastaan muulloinkin. Kerran harkinnassa oli viikkotolkulla kestävä perhekuntoutusjakso, 8-16 suunnilleen arkisin sairaalan päiväosastolla viisi tai kuusi viikkoa. Kaatui siihen että mies kävi töissä ja että minä en kokenut realistiseksi kolmella eri bussilla reissaamista kahdesti päivässä muutenkaan. Uhkailtiin lasulla sitten. 

Ihan kamala oletushan tuo on että vanhempien tulisi jättää jopa työnsä että voi valvoa yhden perheenjäsenen kanssa yökaudet.

Ei ole mitään kokomusta nepsyistä mutta eikö nimenomaan ne nepsyt tulisi saada toimimaan tavallisessa arjessa muun perheen kanssa eikä muun perheen muokata koko arkeaan nepsyn mukaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

No se rajaa sitten aika paljon. Niin tapahtuu työnteko monissa työpaikoissakin.

Jouduthan sinä ottamaan vapaata kun viet lapsesi hammaslääkäriinkin. Miten tuo on siitä vähäarvoisempi asia?

Suosittelen että todellakin ei kannata lapsia hankkia enää kenenkään jos tosiaan noin monella on näitä nepsy ym. lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jumalauta todellista. Yhteiskunta maksaa perhetyöntekijän pukemaan pentua kouluun ja äiti istuu vieressä ja vielä kehtaa arvostella? Eikö sulla ole mitään häpyä?

Veikkaan että pointti oli siinä että lapsen tilanteessa tuskin kyse on siitä että äiti ei olisi osannut kertoa lapselle että pitää tulla pois sängyn alta ja lähteä kouluun :D

Mulla on itsellä jo aikuinen nepsylapsi, ja "hauskinta" mitä sai kuulla usein oli se että sille pitää sanoa että nyt syödään/juodaan/ puetaan/lähdetään/mitätahansa. 

En vieläkään oikein tiedä miten tyhmä pitää tuollaisia "neuvoja" viljelevän ihmisen olla. 

Vierailija kirjoitti:

No kyllä tässäkin tapauksessa rauhallinen kommunikointi etenkin aluksi on ensisijaista ja arvostavaa. Eihän se ole ok että sanomatta mitään ruvetaan nyhtämään lasta sängyn alta vaan ensin lapselle kerrotaan, mistä on nyt kyse.

Nimenomaan. Ihan oikeinhan tuo ap:n halveksivasti "tytöksi" nimittelemä työntekijä toimii.

Ei ihme, että näitä nepsylapsia on liki joka talossa kun aikuiset ovat nykyään tuollaisia täysin kädettömiä lapamatoja. Mitään ei uskalleta lapselta vaatia, kaikesta neuvotellaan ja ehdotellaan josko haluaisi. Sanoitetaan loputtomiin tunteita ja tehdään kompromisseja asioista, joista nyt vaan ei kuulu neuvotella. Olisi hyvä lähteä kouluun, pitäisi pukea... sen sijaan, että kerta kaikkiaan puetaan ja mennään. Teinit romahtelevat kun joku sitten kehtaa aikanaan koulussa laittaa rajat. Vaaditaan liikaa, tuntuu pahalta, tylsää, kauheaa, ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa!

Mitä sille lapselle pitäisi sitten mielestäsi tehdä? Pitäisikö sen tuki-ihmisen huutaa että nyt saatanan kakara lähdet kouluun?

Nepsylapsi on nykyään synonyymi tallukalle vanhemmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

No se rajaa sitten aika paljon. Niin tapahtuu työnteko monissa työpaikoissakin.

Jouduthan sinä ottamaan vapaata kun viet lapsesi hammaslääkäriinkin. Miten tuo on siitä vähäarvoisempi asia?

Syyllistämistä ratkaisukeskeisyyden sijaan. Aggressiivinen sinä-passiivi.

Miksi niitä palveluita ei järjestetä sellaiseen aikaan, että niihin voi osallistua?