Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Vierailija kirjoitti:

Ap, miten luulet että tyttösi pärjää aikuisena? Täytyy sanoa ettei takuulla mitenkään.

Todennäköisesti hlö jolla ap:n mainitsemat poikkeavuudet, ei tulekaan itse pärjäämään. Missä ap sanoi luulevansa?

Onko ap se joka on tehnyt ainakin 2 aloitusta autistinuorestaan joka ei käy koulua ja että koulu ja yhteiskunta ei auta?

Valitti mm. ettei ole koulukyytejä. No nyt taitaisi olla? Itse istut toisessa huoneessa vauvapalstalla?

Ettehän te nepsy-vanhemmat enää tee lapsia, jooko? Niitä on jo ihan tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Tuotahan se on nykyään. Ennen se kersa puettiin ja potkaistiin pihalle, että nyt kouluun.

Niin normaalit kersat. Ei silloinkaan autistisia jne kohdeltu kuten normaaleja.

Kun katsoo nykyajan vanhempia niin en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun kolme vuotias määrää mitä perheessä tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jumalauta todellista. Yhteiskunta maksaa perhetyöntekijän pukemaan pentua kouluun ja äiti istuu vieressä ja vielä kehtaa arvostella? Eikö sulla ole mitään häpyä?

Eihän ap tainnut tuota itse tilata kotiinsa. 

Kyllä se palvelu voidaan lopettaakin ja äiti voi itse latvalahon lapsensa hoitaa kouluun suorittamaan oppivelvollisuuttaan. 

Latvalahon?? Häpeä mitä kirjoitat. Nepsyys ei älyä poista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Miksei näiden kurssien sisältöä voi muuttaa videomuotoiseksi niin, että ne voisi katsoa oman työpäivän jälkeen? Jos kurssiin kuuluu tehtäviä, vanhempi voisi tehdä ne itselleen sopivana aikana ja kunnan työntekijä voi sitten kommentoida niitä virka-aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen että todellakin ei kannata lapsia hankkia enää kenenkään jos tosiaan noin monella on näitä nepsy ym. lapsia.

Ihmettelen, kuinka näitä ongelmia tosiaan onkin niin paljon nykyään. Jotain on tapahtunut. Jonkin tähän on syynä.

Joskus maailman aikaan vastusteleva lapsi otettiin väkisin syliin ja puettiin, ei siinä tarvittu ulkopuolisia kouluunviejiä.

Itse tiesi, että jos oli tehnyt tuhmuuksia, laitettiin nurkkaan seisomaan, tai tuli tukkapöllyä, oppi olemaan, koska tiesi että jos pöllöilee, siitä seuraa rangaistus.

Nykyaikana tukkapöllystä tulee vanhemmille kai ihan pahoinpitelysyyte?

Nyt kysynkin,miten nykyään lapset oppii erottamaan mikä on oikein ja mikä väärin, jos mistään teoista ei tule seuraamuksia ja saa käyttäytyä miten tahtoo? Aikuisena kuitenkin pitää pärjäillä ilman että joku tulee aamulla hakemaan töihin,en tosin tarkoita tässä aloituksessa kuvattua lasta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sille lapselle pitäisi sitten mielestäsi tehdä? Pitäisikö sen tuki-ihmisen huutaa että nyt saatanan kakara lähdet kouluun?

Kyllä. Tarvittaessa pitää korottaa ääntä. Sen lisäksi tosiaan vaikka vetää pois sängyn alta ja taluttaa autoon. Menkööt yökkärissä jos ei pukeminen maistu. Eiköhän pukemienkin siinä kohtaa ala kiinnostaa. Lapsilla on oppivelvollisuus ja siitä ei kiukuttelemalla lintsata. Kerran kun annat periksi kiukuttelulle, se toistuu joka ikinen kerta kun lasta väsyttää ja ei huvita lähteä kouluun. Se ei ole hupikysymys tai neuvottelun paikka. Se on yhteiskunnan määräämä velvollisuus, että opiskelu pitää hoitaa.

Sen lisäksi älylaitteet jäähylle tai jokin muu mukava asia. Mitään ns. ylimääräisiä huvituksia ei kuulu saada jos ei hoida ensin asiallisesti velvollisuuksia.

Alapeukkujahan tähän kohta satelee näiltä loputtomilta ymmärtäjä-äideiltä. Sanoittakaa te vaan vuorokauden ympäri niitä tunteita, mutta edestänne löydätte teinin, joka ei ole koskaan tottunut siihen, että joku laittaa rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä nyt vuoden verran käynyt kanssa työntekijä. Ollaan sikäli todella onnellisessa asemassa että meidän teini pääsi etäopetukseen, mutta...

Vuosi takana. Edistymistä ei ole tapahtunut juuri ollenkaan, teiniä ei saa kouluun lähiopetukseen (ja ihan oikeasti neropatit, ei tuommoista 70kg/180 lasta noin vain "pueta ja heitetä" kouluun, vähän eri asia kun joku uhmaikäinen taapero), ei mitään mitä en olisi itsekin saanut tehtyä. Ja joudun kuitenkin aamulla herättämään teinin ja avaamaan oven ja lohduttamaan "tukihenkilöä" kun on ollut taas vähän huono aamu...

Sen jälkeen pitää vahtia että teini osallistuu tunneille eikä harhaannu muuhun tekemiseen jne. Siihen päälle omat työt, menee monesti iltaan asti että saa tunnit tehtyä.

Olen. Aivan. Loppu.

Mutta. Itsellä oli vastaava vaihe teininä, yläasteen pääsin ihmeellä läpi (enemmän poissa kun läsnä), opinnot jäi silloin siihen, käytännössä olin sängyssä pari vuotta. Mitään apua/ tukea tms. en saanut. Lopulta pätkätöiden ja kurssien kautta vakituinen työpaikka ja opinnot siinä sivussa, eli ihan yhteisskuntakelpoinen minusta tuli. Ja omat ADHD+ asberger piirteet diagnoosit sain vasta kun olin jo oppinut elämään näiden kanssa.

Jotenkin vain kuvittelin että jos apua saa jo ajoissa niin menisi tuo vaihe helpommalla? Ehkä sitten ei, mutta on ainakin yritetty. Itselle nämä "tukitoimet" nyt vaan aiheuttaa enemmän rasitetta kuin apua.

En yritä ilkeillä, mutta miksi ihmeessä olet hankkinut lapsen jos olet itse viettänyt vuosia sängyssä? Miten jaksamisetasi auttaa se, että nyt sama rumba edessä oman lapsen kanssa?

Aika yksinkertaista. Uskoin itsekin että olin vain laiska ja hankala teininä, korkeintaan "vähän masennusta" taustalla (kuten ympäristö silloin minulle kertoi). Ja kun myöhemmin elämänhallinta oli kunnossa, oli työ, puoliso ja oma pää hallinnassa, en ajatellut että olisi jotain muuta taustalla. Olihan sitä jotain oiretta tietenkin, mutta kun niiden kanssa oli oppinut elämään, niin eipä niihin kiinnittänyt huomiota.

Sain diagnoosit työterveyden kautta sen jälkeen kun molemmilla lapsilla oli jo omansa. Meillä siis kaksi lasta ja toinen onneksi vähän helpompi... On jo lukiossa ja pärjää lääkityksen kanssa ihan hyvin, hänellä vähemmän as-piirteitä kun tällä nuoremmalla.

Ja kyllä, oma jaksaminen on nyt kortilla, mutta ei sille vaan enää tässä vaiheessa oikein mitään voi. Ja kyllä se lohduttaa vähän kun voi toivoa että tämä helpottaa ajan kanssa ja lapsilla on kuitenkin asiat paremmin kuin itsellä oli tuossa iässä kun on diagnoosit ja ymmärtävät (joskin hyvin väsyneet) vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Jaksamista ap ja kumppanit! 

Omani ovat jo isoja, mutta muistan oikein hyvin, miten väsynyt olin ns. virallisen tahon kyttäämiseen: jos reagoit tunteella, siitä sanottiin. Jos muutuit robotiksi, siitäkin sanottiin! Kerran puin raivoavaa autistia eteisessä, jutellen samalla monotonisesti hänelle. Perhetyöntekijä koki tämän suorastaan hälyttävänä, ja osoituksena väsymyksestäni (ihanko totta). Kerroin tälle, että autistien kanssa on ihan turha vääntää tai ruveta keskustelemaan, koska vaatteet on nyt pakko pukea eikä hän tule rauhoittumaan ennen kuin tilanne on ohi, mutta eipä tuntunut tajuavan. 

Psykiatrisella puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että jos autisti valvoo puoli yötä, niin tulee minunkin. Kuulemma voin istua makuuhuoneen lattialla seurana hiljaa. Kysyin, että missä vaiheessa minä nukun, kun päivälläkin pitäisi jaksaa? Kuulemma mies voi auttaa. No sepä kiva; mies oli päivät työssä. Pitäisi kuulemma miettiä sitä uusiksi. :D Joo ei mietitty- miten ihmeessä parantaa perheen hyvinvointia tuollainen, että mies ottaa loparit, jotta äiti voi istua pimeässä makkarissa seurana valvovalle lapselleen? 

Tämä oletus, että kukaan ei muutenkaan käy töissä, tuli vastaan muulloinkin. Kerran harkinnassa oli viikkotolkulla kestävä perhekuntoutusjakso, 8-16 suunnilleen arkisin sairaalan päiväosastolla viisi tai kuusi viikkoa. Kaatui siihen että mies kävi töissä ja että minä en kokenut realistiseksi kolmella eri bussilla reissaamista kahdesti päivässä muutenkaan. Uhkailtiin lasulla sitten. 

Kyllähän isän olis tuossa tilanteessa pitänyt kantaa enemmän vastuuta. Ei auttaa, vaan oikeasti kantaa vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Miksei näiden kurssien sisältöä voi muuttaa videomuotoiseksi niin, että ne voisi katsoa oman työpäivän jälkeen? Jos kurssiin kuuluu tehtäviä, vanhempi voisi tehdä ne itselleen sopivana aikana ja kunnan työntekijä voi sitten kommentoida niitä virka-aikaan.

Tosi hyvä idea. Saavutettavuus paranisi tosi paljon kaikin puolin, kun ei olisi pakko järjestää säännöllistä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ihme, että näitä nepsylapsia on liki joka talossa kun aikuiset ovat nykyään tuollaisia täysin kädettömiä lapamatoja. Mitään ei uskalleta lapselta vaatia, kaikesta neuvotellaan ja ehdotellaan josko haluaisi. Sanoitetaan loputtomiin tunteita ja tehdään kompromisseja asioista, joista nyt vaan ei kuulu neuvotella. Olisi hyvä lähteä kouluun, pitäisi pukea... sen sijaan, että kerta kaikkiaan puetaan ja mennään. Teinit romahtelevat kun joku sitten kehtaa aikanaan koulussa laittaa rajat. Vaaditaan liikaa, tuntuu pahalta, tylsää, kauheaa, ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa!

Jännä että ihminen kehtaa kirjoittaa tällaisia väitteitä vaikkei ole ikinä autistista lasta tavannut.

Vierailija kirjoitti:

Ettehän te nepsy-vanhemmat enää tee lapsia, jooko? Niitä on jo ihan tarpeeksi.

Ei auta vaikkei nepsyvanhempi tekisi lapsia, niitä kun syntyy ihan tällaisille einepsyillekin.

Miten ihmeessä voi olal näin paljon porukkaa joilla ei ole minkäännäköistä yleissivistystä?

Katsokaapa kirjolla-sarjaa yleltä.

Jotkut vanhemmat osaavat toimia lastensa kanssa, toiset eivät. Ja lapsi kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Miksei näiden kurssien sisältöä voi muuttaa videomuotoiseksi niin, että ne voisi katsoa oman työpäivän jälkeen? Jos kurssiin kuuluu tehtäviä, vanhempi voisi tehdä ne itselleen sopivana aikana ja kunnan työntekijä voi sitten kommentoida niitä virka-aikaan.

Tosi hyvä idea. Saavutettavuus paranisi tosi paljon kaikin puolin, kun ei olisi pakko järjestää säännöllistä aikaa.

Ihmeelliset vuodet on siis ryhmämuotoista toimintaa. Ei se onnistu passiivisella videoiden katselulla. 

Vierailija kirjoitti:

Nepsylapsi on nykyään synonyymi tallukalle vanhemmalle.

Miten ne sun tallukkasi ovat osanneet ne perheen 3 muuta lasta kasvattaa?

Selitäpä se?

Sitten uskon sinun tallukoihisi.🤯

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole jumalauta todellista. Yhteiskunta maksaa perhetyöntekijän pukemaan pentua kouluun ja äiti istuu vieressä ja vielä kehtaa arvostella? Eikö sulla ole mitään häpyä?

Veikkaan että pointti oli siinä että lapsen tilanteessa tuskin kyse on siitä että äiti ei olisi osannut kertoa lapselle että pitää tulla pois sängyn alta ja lähteä kouluun :D

Mulla on itsellä jo aikuinen nepsylapsi, ja "hauskinta" mitä sai kuulla usein oli se että sille pitää sanoa että nyt syödään/juodaan/ puetaan/lähdetään/mitätahansa. 

En vieläkään oikein tiedä miten tyhmä pitää tuollaisia "neuvoja" viljelevän ihmisen olla. 

No ite oon nepsyaikuinen ja auttaa kyllä jos puoliso ehdottaa noita asioita. Toiminnanohjaus kun ei toimi, niin on helpompaa, jos joku joka pystyy palastelemaan vaiheet, tekee sen. Juuri ei siten että "nyt liikettä", vaan miettii mitä vaiheita lähteminen edellyttää, mitä täytyy tapahtua ensin että itse lähtö onnistuu ja sitten tekee ne yksi kerrallaan. Aikuisena lääkityksen avustuksella toki pystyn näitä itsekin hallitsemaan paremmin, mutta tämä on se periaate. Joskus sakkaa päässä, jos on väsymystä ja stressiä, ja toiminnanohjaus vaan katoaa. Sitten täytyy taas miettiä tuolleen rautalangan kautta, mitä täytyy tehdä, missä järjestyksessä, keskity. Ainakaan itsellä aivot ei tuota niitä vaiheita luontaisesti, en näe "matkaa" lähtemiseen ja täten en osaa aloittaa toimintaa. Tiedän, että tavoitteeseen pääseminen edellyttää jotain, mutten "mitä". Olen "vaihesokea", en näe niitä jonona yksi kerrallaan, vaan ne ovat leijuva sekalainen soppa, ei tiedä mistä aloittaa ja usein unohtaa jonkin vaiheen kokonaan. Rutiinit ja ikäänkuin keinotekoisesti opetellut rakenteet auttavat. Siihen tarvitsee lapsi sen tuen, niiden rakentamiseen.

Pointti ei siis ole vain sanominen, vaan toiminnanohjauksen tukeminen ja harjoittelu. Palastelu, suunnittelu ja lapsella kyllä, muistuttelu. Kaikki edelliset ovat vaikeita/mahdottomia jos on toiminnanohjauksen ongelmia. Se on parempi vain uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sille lapselle pitäisi sitten mielestäsi tehdä? Pitäisikö sen tuki-ihmisen huutaa että nyt saatanan kakara lähdet kouluun?

Kyllä. Tarvittaessa pitää korottaa ääntä. Sen lisäksi tosiaan vaikka vetää pois sängyn alta ja taluttaa autoon. Menkööt yökkärissä jos ei pukeminen maistu. Eiköhän pukemienkin siinä kohtaa ala kiinnostaa. Lapsilla on oppivelvollisuus ja siitä ei kiukuttelemalla lintsata. Kerran kun annat periksi kiukuttelulle, se toistuu joka ikinen kerta kun lasta väsyttää ja ei huvita lähteä kouluun. Se ei ole hupikysymys tai neuvottelun paikka. Se on yhteiskunnan määräämä velvollisuus, että opiskelu pitää hoitaa.

Sen lisäksi älylaitteet jäähylle tai jokin muu mukava asia. Mitään ns. ylimääräisiä huvituksia ei kuulu saada jos ei hoida ensin asiallisesti velvollisuuksia.

Alapeukkujahan tähän kohta satelee näiltä loputtomilta ymmärtäjä-äideiltä. Sanoittakaa te vaan vuorokauden ympäri niitä tunteita, mutta edestänne löydätte teinin, joka ei ole koskaan tottunut siihen, että joku laittaa rajat.

Lähipiirissä tehosi juuri tuo oppivelvollisuuden kertominen.

Nuori on ihan fiksu ja alkoi laskea, että kun tarpeksi lintsaa, niin koulu pitää josain vaiheessa suorittaa.

Opiskelua aioittiin jatkaa kesälomalla, jos ei kouluaikana onnistu.