Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...
04.04.2023 |
Tässäkö se apu nyt on?
Olen käytännössä yh (mies ajaa rekkaa) ja meillä on austistinen adhd lapsi jolle siirtymätilanteet ovat tosi vaikeita ja aamu pahimpia. Kun romahdin koululääkärillä, meistä tehtiin lasu.
Luvattiin että joku tulee aamuisin auttamaan ja kertomaan miten pitää toimia, no tuo tyttö ei sitä ainakaan tee!
Mä en jaksa .(
Kommentit (567)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksamista ap ja kumppanit!
Omani ovat jo isoja, mutta muistan oikein hyvin, miten väsynyt olin ns. virallisen tahon kyttäämiseen: jos reagoit tunteella, siitä sanottiin. Jos muutuit robotiksi, siitäkin sanottiin! Kerran puin raivoavaa autistia eteisessä, jutellen samalla monotonisesti hänelle. Perhetyöntekijä koki tämän suorastaan hälyttävänä, ja osoituksena väsymyksestäni (ihanko totta). Kerroin tälle, että autistien kanssa on ihan turha vääntää tai ruveta keskustelemaan, koska vaatteet on nyt pakko pukea eikä hän tule rauhoittumaan ennen kuin tilanne on ohi, mutta eipä tuntunut tajuavan.
Psykiatrisella puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että jos autisti valvoo puoli yötä, niin tulee minunkin. Kuulemma voin istua makuuhuoneen lattialla seurana hiljaa. Kysyin, että missä vaiheessa minä nukun, kun päivälläkin pitäisi jaksaa? Kuulemma mies voi auttaa. No sepä kiva; mies oli päivät työssä. Pitäisi kuulemma miettiä sitä uusiksi. :D Joo ei mietitty- miten ihmeessä parantaa perheen hyvinvointia tuollainen, että mies ottaa loparit, jotta äiti voi istua pimeässä makkarissa seurana valvovalle lapselleen?
Tämä oletus, että kukaan ei muutenkaan käy töissä, tuli vastaan muulloinkin. Kerran harkinnassa oli viikkotolkulla kestävä perhekuntoutusjakso, 8-16 suunnilleen arkisin sairaalan päiväosastolla viisi tai kuusi viikkoa. Kaatui siihen että mies kävi töissä ja että minä en kokenut realistiseksi kolmella eri bussilla reissaamista kahdesti päivässä muutenkaan. Uhkailtiin lasulla sitten.
On yleensä kahden tyyppisiä avohuollon/lastensuojelun piirissä olevia vanhempia:
- Vanhemmat, jotka ottavat apua vastaan ja haluavat tehdä kaikkensa, jotta lapsi pystyy elämään vanhempien kanssa kotona. Vanhemmat toimivat yhteistyössä viranomaisten kanssa ja ovat kiinnostuneita lastensa asioista ja laittavat lapset etusijalle. Tällaiset vanhemmat osaavat yleensä keskustella ja käyttäytyä normaalin ihmisen lailla esimerkiksi perheohjaajien kanssa (jotka eivät ole syyllisiä perheenne tilanteeseen, eivätkä varmasti, takaan sen, ole auttamassa teidän perhettä rahan takia). Yleensä näiden perheiden lapset pystyvät elämään kotona ilman avohuollon sijoituksia saatika huostaanottoa.
- Vanhemmat, jotka syyttävät kaikkia ulkopuolisia tahoja perheensä tilanteesta. Ympärillä olevat ihmiset ovat havainneet haasteita ja ongelmia vanhemmuudessa jo synnytysosastolta saakka, mutta mikään ei mene vanhempien päähän. Vanhemmat eivät näitä usko, vaan kitisevät, että muut ovat ongelma tähän: sosiaalityöntekijät ja erityisesti se avustavaa työtä tekevät pienipalkkaiset ohjaajat: lastensuojelulaitoksen työntekijät ja erilaiset avohuollon työntekijät. Yleensä näiden perheiden lapset eivät pysty elämään kotona 18 ikävuoteen saakka. Tämän lisäksi tehtaillaan muka fiksuina valituksia aviin ja kaikkin mahdollisiin instituutioihin, ja käyttädytään ylimielisesti koko maailmaa kohtaan.
Sinällään ihan järkeenkäypää tekstiä, mutta ohittaa kyllä kokonaan tuon alkuperäisen viestin ja onko tässä nyt tarkoitus antaa ymmärtää, että jos ei lopeta töitä, ei ajattele lapsen parasta? Meidän yhteiskunnassamme ei valitettavasti ole mahdollista sellainen, että voisi tehdä valintoja näin vapaasti. Jos irtisanoutuu, tulee karenssi ja taloudellinen katastrofi. Yhteiskunta ja lastensuojelu ei tule siinä tilanteessa apuun. Valitettavia tosiasioita. Enkä pidä siitäkään, että jos ei pidä kaikkia ideoita hyvänä, leimataan yhteistyökyvyttömäksi.
On eri asia haastaa mielipiteitä, kun alkaa haukkua ympärillä olevia ohjaajia ja uhata jopa väkivallalla (harvinaista onneksi vanhempien osalta). Yleensä kyvykkäitä vanhempia yhdistää myös kyky haastaa perheohjaajan näkemyksiä, mutta myös ymmärtää, ettei aina välttämättä itse ole oikeassa. Sanon vielä näin perheohjaajan näkökulmasta: on hyvin harvinaista, että vanhemmilla olisi mitään sitä vastaan, että aamu- tai iltatoimiin saadaan tukea. Yleensä vanhempienkin kanssa ollaan hyvissä väleissä, on huumoria ja keskustelut ovat mukavia hetkiä.
Pulushakilta tuntuu tämä keskustelu. Pointti ei tule kuulluksi.
Perheohjaajan arkea haastavissa perheissä. Usko pois, että työ ei ole helpoimmasta päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä kyllä siirtymävaikeuksinen autisti&adhd lapsi menee kouluun joka päivä. Ja jopa tykkää siitä. Se on rutiini ma-pe. La ja su on muut rutiinit.
Jotkut nepsyjen vanhemmat antaa sen lapsen päättää jo päiväkodissa, että mennäänkö päiväkotiin/eskariin sen sijaan että pukisivat lapsen ja veisivät sinne. Lapselle tulee turvaton olo, kun joutuu päättämään itseään isompia asioita. Autismi ja ADHD eivät tee lapsesta sen pätevämpää päättämään sellaisia asioita, jotka aikuisen pitää päättää.
Noinhan siinä sitten lopulta käy. Kun se lapsi pienenä saa päättää meneekö pakollisiin paikkoihin niin ei synny rutiinia siihen kouluun menemiseen ja sinne meno tuntuu kamalalta kun se ei ole rutiini.
Vertaisryhmässä en kehtaa sanoa, mutta täällä kehtaan: on aika katsoa myös peiliin miten itse olet edesauttanut tämän tilanteen syntymistä. Sitten on aika alkaa korjaamaan tilannetta. Anna perhetyöntekijälle mahdollisuus. Selvästi et itse häntä parempaan lopputulokseen ole yltänyt. Ainakin kaikki ylimielisyys kannattaa heitä roskakoriin.
Autisti kyllä siirtyy kouluiässä, kun se siirtymä on rutiini. Toisin on esim. 2-3-vuotiaana.
Kommentointi on ymmärtämätöntä ja ilkeää...
Ikävä kyllä näin kohtelee myös Suomen terv. huoltojärjestelmä nepsy-lasten perheitä. Osaamisen puute paikataan siirtämällä asia sosiaalitoimelle. Koitetaan väkisin selittää neurobiologiset ominaisuudet pois ja etsiä perheestä jotain: alkoholismia, vuorovaikutuksen huonommuutta, työttömyyttä, osattomuutta, heikkoa äo:ää jne. ihan mitä tahansa, jolla voidaan selittää miksi lapsesta tuli "vääränlainen".
Suvaitsematon yhteiskuntamme näkee erilaisuuden vääränä,ja tämä vääryys yritetään selittää ylisukupolvisella huonommuudella...
Raskaat on tuulimyllyt vastassa, kun oman lapsensa puolia yrittää pitää näissä karkeloissa.
Tuttavallani on neljä lasta ja yksi heisät on jo leimattu nepsyksi. Lapsen ongelmat tosin johtuvat ihan umpisurkeista vanhemmista. kumpikaan vanhemmista ei ole oivaltanut vielä, että lapsen kanssa voi illalla valmistella seuraavan päivän. Esimerkiksi kysyä millainen päivä on huomenna, onko läksyt tehty, kaikki muut hommat tehty, vaatteet mietitty valmiiksi, mitä pitää ottaa kouluun mukaan jne. Ei. Ei puhettakaan. Sitten aamulla lapsi sanoo vanhemmalleen, että tänään onkin koulua väistötiloissa ja hänet pitäisi viedä sinne, tai että tänään on liikuntaa ja pitäisi olla sellaiset ja sellaiset kengät. Sitten äiti lähtee sinkoilemaan pitkin kaupunkia ja kyselemään kaupasta kauppaan, että onko teillä tällaista ja tällaista. Vaikka voisi tietysti netinkin kautta asiat selvittää, mutta tämä äiti lähtee itse. jossain välissä soitetaan kouluun, että meidän janikaakita nyt myöhästyy koulusta.
Ei puhettakaan siitä, että vanhemmat miettisivät vanhemmuuttaan uudelleen. Ei, kun syynä on sen lapsen nepsyys. Eikä mikään ennakkovalmistautuminen voi auttaa, tuntevathan he lapsensa.
On se tosiaan jännä et kukaan ei halua antaa teille eikä kukaan uskalla tehä lapsia.
Ihan sairaita juttuja ja asenteita, täysin todellisuudesta vieraantunutta politisoitua höpönlöpöä mitä perinteisesti kylähullut on edustanu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole.
Taputapu teille vaan.
Nepsyt eivät kotona ehkä pääse kouluun, koska vanhemmat ovat töissä, eikä heillä ole aikaa tai mahdollisuutta valvoa että teini-ikäinen saa itsensä sängystä ylös ajoissa. Ja osahan kyllä esim. herää, mutta jumiutuu sitten sohvalle tai meneekin takaisin nukkumaan.
Myöskin yöllä muun perheen pitää nukkua, vaikka nepsy olisikin hereillä pelaamassa. Tiettyyn pisteeseen saakka voi ohjelmoida laitteita ja katkoa sähköjä, mutta hyvin usein se menee vaan valtataisteluksi joka ei opeta tai hyödytä nepsyä laisinkaan.
Mitenkään väheksymättä työpanostanne, tässäkin huomaa tuon, miten nepsyjen perheiltä odotetaan kohtuutonta venymistä ja epäinhimillisiä tekoja vielä silloinkin, kun nepsy on itse lähes aikuinen. Ei ihme jos vanhempia väsyttää, kun kaikki pyörii vain yhden lapsen ympärillä.
Niin, eli kun siellä kotona ei kukaan ole laittamassa lasta kouluun, kouluun ei mennä, kukaan ei katso mitä nepsy pukee päälleen tai syö. Peliaikaa ei rajata mitenkään. Väsytään ja ihmetellään ja sitten se nepsy onkin jo huostassa.
Tai sitten kotona ei ole aamulla ketään, koska vanhemmat ovat lähteneet TÖIHIN. Töistä voi ehkä muutaman kerran soittaa aamulla, että onhan Veeti 15-vee jo herännyt ja syönyt, mutta ei aikuinen voi koko aamuaan sentään puhelinrumbaan käyttää. Osa työskentelee olosuhteissa, jonne ei edes saa tuoda puhelinta.
Nepsylle on katsottu yhdessä vaatteet jo edellisenä iltana ja nepsy on itse laittanut ne näkyvälle paikalle valmiiksi. Aamulla koko juttu unohtuu, mieluisia housuja ei löydykään (vaikka ne olisivat metrin päässä), turhaudutaan ja suututaan. "En mä voi mennä kouluun ilman housuja!!". Tätä etsimistä ja pyörimistä ei ymmärrä ennen kuin sen näkee itse livenä: osalla lapsista ja nuorista tämä toistuu päivittäin, ihan sama onko kyseessä vaate vaiko se pelikonsoli vaiko mikä. Jos aikuinen on, edelleen, siellä TYÖPAIKALLA, hän ei voi luotsata turhautunutta jälkikasvuaan mitenkään.
Mikä on teistä höösääjistä hyvä ratkaisu näissä tilanteissa, sekö että nepsyjen vanhemmista toinen jää kokonaan pois työelämästä loppuiäkseen? Olisi sitten aikaa etsiä niitä sohvalle kadonneita housuja tai sammutella pelikonsoleita...
Ehkä huolestuttavin kohta tuossa oli: "...kuuntelen tässä, kun nuori perhetyöntekijä selittää...". Eikö parempaa paikkaa odotteluun saanut kuin vauva-palsta? Kun otatte omaa aikaa tähän palstailuun, ottakaa se pois työnantajalta, ottakaa se pois puolisolta, mutta älkää ottako sitä pois lapselta. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tota se nimenomaan on.
Ja asiakastyytyväisyydestä kuten kaikesta muustakin kirjottelee raportteihin sitten tanttara itse ettekä sinä ja lapsesi.
Vierailija kirjoitti:
No meillä kyllä siirtymävaikeuksinen autisti&adhd lapsi menee kouluun joka päivä. Ja jopa tykkää siitä. Se on rutiini ma-pe. La ja su on muut rutiinit.
Jotkut nepsyjen vanhemmat antaa sen lapsen päättää jo päiväkodissa, että mennäänkö päiväkotiin/eskariin sen sijaan että pukisivat lapsen ja veisivät sinne. Lapselle tulee turvaton olo, kun joutuu päättämään itseään isompia asioita. Autismi ja ADHD eivät tee lapsesta sen pätevämpää päättämään sellaisia asioita, jotka aikuisen pitää päättää.
Noinhan siinä sitten lopulta käy. Kun se lapsi pienenä saa päättää meneekö pakollisiin paikkoihin niin ei synny rutiinia siihen kouluun menemiseen ja sinne meno tuntuu kamalalta kun se ei ole rutiini.
Vertaisryhmässä en kehtaa sanoa, mutta täällä kehtaan: on aika katsoa myös peiliin miten itse olet edesauttanut tämän tilanteen syntymistä. Sitten on aika alkaa korjaamaan tilannetta. Anna perhetyöntekijälle mahdollisuus. Selvästi et itse häntä parempaan lopputulokseen ole yltänyt. Ainakin kaikki ylimielisyys kannattaa heitä roskakoriin.
Autisti kyllä siirtyy kouluiässä, kun se siirtymä on rutiini. Toisin on esim. 2-3-vuotiaana.
No näin se ei ihan ole. Usein nimenomaan esim. tyttöjen autismin kirjo huomataan vasta teini-iässä. Mistä sait päähäsi esittämäsi teorian?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ottaisin kännykän pois lapsen nukkuessa ja tämä hoitaja veisi sen kouluun.Sitten lapsen herättyä sanoisin että kännykkä on mennyt jo kouluun oppimaan uusia sovelluksia.Lapsi lähtisi mielellään kouluun kun ystävä on jo siellä.Opettaja veisi kännykän pulpettiin,josta sen löytäisi ja näin lapsi voisi ajatella että koulu onkin mukava asia.Narraamalla niinkuin ennenvanhaan,tai no sosiaalitätejä jalasta kiskomaan sängyn alta ja jumalattomalla huutamisella ja mekkalalla sitten,tai antaa olla ja syrjäytyä sitten.Mitäpä se mulle kuuluu.
Tiedätkö edes miten nepsy toimii?
Nepsy kaipaa rutiineja. Arvaa, mikä paniikki nousee, kun puhelin vietiin?
Nepsy saattaa ahdistua hälinästä ukopuolella, ja silloin puhelin on elintärkeä. Moni nepsy kuuntelee musiikkia koko ajan kuulokkeilla, se auttaa sietämään ulkomaailman hälinää. Jos "narraat" puhelimen nepsyltä pois, aiheutat niin hirvittävän ison kaaoksen nepsylle, että hän menee vielä enemmän lukkoon ja sekaisin.
Että miten meni niin kuin omasta mielestä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä nyt vuoden verran käynyt kanssa työntekijä. Ollaan sikäli todella onnellisessa asemassa että meidän teini pääsi etäopetukseen, mutta...
Vuosi takana. Edistymistä ei ole tapahtunut juuri ollenkaan, teiniä ei saa kouluun lähiopetukseen (ja ihan oikeasti neropatit, ei tuommoista 70kg/180 lasta noin vain "pueta ja heitetä" kouluun, vähän eri asia kun joku uhmaikäinen taapero), ei mitään mitä en olisi itsekin saanut tehtyä. Ja joudun kuitenkin aamulla herättämään teinin ja avaamaan oven ja lohduttamaan "tukihenkilöä" kun on ollut taas vähän huono aamu...
Sen jälkeen pitää vahtia että teini osallistuu tunneille eikä harhaannu muuhun tekemiseen jne. Siihen päälle omat työt, menee monesti iltaan asti että saa tunnit tehtyä.
Olen. Aivan. Loppu.
Mutta. Itsellä oli vastaava vaihe teininä, yläasteen pääsin ihmeellä läpi (enemmän poissa kun läsnä), opinnot jäi silloin siihen, käytännössä olin sängyssä pari vuotta. Mitään apua/ tukea tms. en saanut. Lopulta pätkätöiden ja kurssien kautta vakituinen työpaikka ja opinnot siinä sivussa, eli ihan yhteisskuntakelpoinen minusta tuli. Ja omat ADHD+ asberger piirteet diagnoosit sain vasta kun olin jo oppinut elämään näiden kanssa.
Jotenkin vain kuvittelin että jos apua saa jo ajoissa niin menisi tuo vaihe helpommalla? Ehkä sitten ei, mutta on ainakin yritetty. Itselle nämä "tukitoimet" nyt vaan aiheuttaa enemmän rasitetta kuin apua.
Olin eilen viimeksi herättämässä aamulla varhain yläkouluikäistä nuorta. Olen noin vuoden tehnyt perhetyötä kyseisessä perheessä. Lapsi odottaa minua herättämään kolme kertaa viikossa, koska hän tietää, että niinä aamuina herätys on rauhallinen, kiva, rento ja lapsi saa aikaa nousta ylös. Joka ikinen aamu viimeisen puolen vuoden aikana lapsi on noussut ylös (nepsy, adhd) ja tullut kyydilläni kouluun niinä aamuina, kun olen/ollaan kollegan kanssa oltu herättämässä. Ohjeistus aamuherätyksiin ja kuljetuksiin on tullut sosiaalityöntekijältä, eli minä teen sitä työtä, mitä käsketään. Ja suurimmilta osin lapset ovat lähteneet aina kouluun. Onnistuneita aamuherätyksiä edellyttää se, että olen luonut lapseen suhteen läsnäolon ja yhteisen ajan kautta. Vanhemmilla tämä osa-alue sakkaa aina kaikkein pahiten, eli joku estää kiinnostuneen läsnäolon ja rakastavan lähestymisen lapseensa (väsymys, laiskuus, halu toimia omien vanhempien kaltaisesti ym.). Välillä on tapauksia, että vaikka kuinka mallintaisi vanhemmille toimivaa tapaa herättää ja antaisin työkaluja arkeen, niin aina pitää väittää vastaan, vaikka omin silmin näkisi toimivat menetelmät.
Tämä kuulostaa lähinnä siltä, että vanhemmat ovat umpipoikki ja kyllästyneitä: kukaan ei edes yritä kuunnella heitä tai uskoa, millainen riiviö tuokin lapsi voi olla niinä aamuina, kun työntekijä ei ole lirkuttelemassa sängynvierellä. Työntekijät unohtuvat helposti asemansa: he tekevät TYÖTÄ, eivätkä ole näkemässä perheen tilannetta muina kellonaikoina. He eivät suhtaudu asiakaslapsiin kuin omiinsa, ja siksi moni sokaistuukin omalle paremmuudelleen. Todellisuudessa aika harva katselisi vastaavaa käytöstä omalta lapseltaan, mitä sietää nyt palkkaa nauttivana.
Jos vanhemmat ovat niin kelvottomia, lapsen paikka ei ole kotona. Tai ehkä eivät olekaan, ja kirjoittaja tietää sen itsekin?
Näemme kyllä lapsia ja perheen tilannetta muinakin kellonaikoina. Monissa perheissä saatetaan tehdä työtä 40 tuntia kuukaudessa ja aamuherätykset ovat vain osa kokonaisuutta. Joka viikko keskustellaan vanhemman/vanhempien kanssa myös, yleensä hyvässä hengessä. Tätä työtä ei kovin kauaa jaksa, jos suhtautuu ylimielisesti vanhempiin. Voi olla, että aloittelevalla perheohjaajalla saattaa olla käsitys, että tällainen ylimielinen työskentelytapa on toimiva, mutta ammatti opettaa kyllä kokemuksen kautta viimeistään :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole.
Eli toisin sanoen vanhemmilla on myös ongelmia, kun eivät saa toteutettua normaalia arkea? Nepsyyshän on usein periytyvää.
Voi herranjestas. Aikuinen on aikuinen ja lapsi on lapsi. Nepsyys ei poista aikuisen vastuuta huolehtia lapsesta ja hänen arjesta, hänen hyvinvoinnista. Jos ei tähän pysty niin luonnollisia jatkumoita tilanteelle ovat sitten sijoitukset ym. Koska sillä nepsy lapsella on oikeus rutiineihin, kouluun ja yleiseen hyvinvointiin.
T. Aikuinen autisti jolla nepsy lapsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksamista ap ja kumppanit!
Omani ovat jo isoja, mutta muistan oikein hyvin, miten väsynyt olin ns. virallisen tahon kyttäämiseen: jos reagoit tunteella, siitä sanottiin. Jos muutuit robotiksi, siitäkin sanottiin! Kerran puin raivoavaa autistia eteisessä, jutellen samalla monotonisesti hänelle. Perhetyöntekijä koki tämän suorastaan hälyttävänä, ja osoituksena väsymyksestäni (ihanko totta). Kerroin tälle, että autistien kanssa on ihan turha vääntää tai ruveta keskustelemaan, koska vaatteet on nyt pakko pukea eikä hän tule rauhoittumaan ennen kuin tilanne on ohi, mutta eipä tuntunut tajuavan.
Psykiatrisella puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että jos autisti valvoo puoli yötä, niin tulee minunkin. Kuulemma voin istua makuuhuoneen lattialla seurana hiljaa. Kysyin, että missä vaiheessa minä nukun, kun päivälläkin pitäisi jaksaa? Kuulemma mies voi auttaa. No sepä kiva; mies oli päivät työssä. Pitäisi kuulemma miettiä sitä uusiksi. :D Joo ei mietitty- miten ihmeessä parantaa perheen hyvinvointia tuollainen, että mies ottaa loparit, jotta äiti voi istua pimeässä makkarissa seurana valvovalle lapselleen?
Tämä oletus, että kukaan ei muutenkaan käy töissä, tuli vastaan muulloinkin. Kerran harkinnassa oli viikkotolkulla kestävä perhekuntoutusjakso, 8-16 suunnilleen arkisin sairaalan päiväosastolla viisi tai kuusi viikkoa. Kaatui siihen että mies kävi töissä ja että minä en kokenut realistiseksi kolmella eri bussilla reissaamista kahdesti päivässä muutenkaan. Uhkailtiin lasulla sitten.
On yleensä kahden tyyppisiä avohuollon/lastensuojelun piirissä olevia vanhempia:
- Vanhemmat, jotka ottavat apua vastaan ja haluavat tehdä kaikkensa, jotta lapsi pystyy elämään vanhempien kanssa kotona. Vanhemmat toimivat yhteistyössä viranomaisten kanssa ja ovat kiinnostuneita lastensa asioista ja laittavat lapset etusijalle. Tällaiset vanhemmat osaavat yleensä keskustella ja käyttäytyä normaalin ihmisen lailla esimerkiksi perheohjaajien kanssa (jotka eivät ole syyllisiä perheenne tilanteeseen, eivätkä varmasti, takaan sen, ole auttamassa teidän perhettä rahan takia). Yleensä näiden perheiden lapset pystyvät elämään kotona ilman avohuollon sijoituksia saatika huostaanottoa.
- Vanhemmat, jotka syyttävät kaikkia ulkopuolisia tahoja perheensä tilanteesta. Ympärillä olevat ihmiset ovat havainneet haasteita ja ongelmia vanhemmuudessa jo synnytysosastolta saakka, mutta mikään ei mene vanhempien päähän. Vanhemmat eivät näitä usko, vaan kitisevät, että muut ovat ongelma tähän: sosiaalityöntekijät ja erityisesti se avustavaa työtä tekevät pienipalkkaiset ohjaajat: lastensuojelulaitoksen työntekijät ja erilaiset avohuollon työntekijät. Yleensä näiden perheiden lapset eivät pysty elämään kotona 18 ikävuoteen saakka. Tämän lisäksi tehtaillaan muka fiksuina valituksia aviin ja kaikkin mahdollisiin instituutioihin, ja käyttädytään ylimielisesti koko maailmaa kohtaan.
Sinällään ihan järkeenkäypää tekstiä, mutta ohittaa kyllä kokonaan tuon alkuperäisen viestin ja onko tässä nyt tarkoitus antaa ymmärtää, että jos ei lopeta töitä, ei ajattele lapsen parasta? Meidän yhteiskunnassamme ei valitettavasti ole mahdollista sellainen, että voisi tehdä valintoja näin vapaasti. Jos irtisanoutuu, tulee karenssi ja taloudellinen katastrofi. Yhteiskunta ja lastensuojelu ei tule siinä tilanteessa apuun. Valitettavia tosiasioita. Enkä pidä siitäkään, että jos ei pidä kaikkia ideoita hyvänä, leimataan yhteistyökyvyttömäksi.
On eri asia haastaa mielipiteitä, kun alkaa haukkua ympärillä olevia ohjaajia ja uhata jopa väkivallalla (harvinaista onneksi vanhempien osalta). Yleensä kyvykkäitä vanhempia yhdistää myös kyky haastaa perheohjaajan näkemyksiä, mutta myös ymmärtää, ettei aina välttämättä itse ole oikeassa. Sanon vielä näin perheohjaajan näkökulmasta: on hyvin harvinaista, että vanhemmilla olisi mitään sitä vastaan, että aamu- tai iltatoimiin saadaan tukea. Yleensä vanhempienkin kanssa ollaan hyvissä väleissä, on huumoria ja keskustelut ovat mukavia hetkiä.
Pulushakilta tuntuu tämä keskustelu. Pointti ei tule kuulluksi.
Perheohjaajan arkea haastavissa perheissä. Usko pois, että työ ei ole helpoimmasta päästä.
Taas meni asian vierestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksamista ap ja kumppanit!
Omani ovat jo isoja, mutta muistan oikein hyvin, miten väsynyt olin ns. virallisen tahon kyttäämiseen: jos reagoit tunteella, siitä sanottiin. Jos muutuit robotiksi, siitäkin sanottiin! Kerran puin raivoavaa autistia eteisessä, jutellen samalla monotonisesti hänelle. Perhetyöntekijä koki tämän suorastaan hälyttävänä, ja osoituksena väsymyksestäni (ihanko totta). Kerroin tälle, että autistien kanssa on ihan turha vääntää tai ruveta keskustelemaan, koska vaatteet on nyt pakko pukea eikä hän tule rauhoittumaan ennen kuin tilanne on ohi, mutta eipä tuntunut tajuavan.
Psykiatrisella puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että jos autisti valvoo puoli yötä, niin tulee minunkin. Kuulemma voin istua makuuhuoneen lattialla seurana hiljaa. Kysyin, että missä vaiheessa minä nukun, kun päivälläkin pitäisi jaksaa? Kuulemma mies voi auttaa. No sepä kiva; mies oli päivät työssä. Pitäisi kuulemma miettiä sitä uusiksi. :D Joo ei mietitty- miten ihmeessä parantaa perheen hyvinvointia tuollainen, että mies ottaa loparit, jotta äiti voi istua pimeässä makkarissa seurana valvovalle lapselleen?
Tämä oletus, että kukaan ei muutenkaan käy töissä, tuli vastaan muulloinkin. Kerran harkinnassa oli viikkotolkulla kestävä perhekuntoutusjakso, 8-16 suunnilleen arkisin sairaalan päiväosastolla viisi tai kuusi viikkoa. Kaatui siihen että mies kävi töissä ja että minä en kokenut realistiseksi kolmella eri bussilla reissaamista kahdesti päivässä muutenkaan. Uhkailtiin lasulla sitten.
On yleensä kahden tyyppisiä avohuollon/lastensuojelun piirissä olevia vanhempia:
- Vanhemmat, jotka ottavat apua vastaan ja haluavat tehdä kaikkensa, jotta lapsi pystyy elämään vanhempien kanssa kotona. Vanhemmat toimivat yhteistyössä viranomaisten kanssa ja ovat kiinnostuneita lastensa asioista ja laittavat lapset etusijalle. Tällaiset vanhemmat osaavat yleensä keskustella ja käyttäytyä normaalin ihmisen lailla esimerkiksi perheohjaajien kanssa (jotka eivät ole syyllisiä perheenne tilanteeseen, eivätkä varmasti, takaan sen, ole auttamassa teidän perhettä rahan takia). Yleensä näiden perheiden lapset pystyvät elämään kotona ilman avohuollon sijoituksia saatika huostaanottoa.
- Vanhemmat, jotka syyttävät kaikkia ulkopuolisia tahoja perheensä tilanteesta. Ympärillä olevat ihmiset ovat havainneet haasteita ja ongelmia vanhemmuudessa jo synnytysosastolta saakka, mutta mikään ei mene vanhempien päähän. Vanhemmat eivät näitä usko, vaan kitisevät, että muut ovat ongelma tähän: sosiaalityöntekijät ja erityisesti se avustavaa työtä tekevät pienipalkkaiset ohjaajat: lastensuojelulaitoksen työntekijät ja erilaiset avohuollon työntekijät. Yleensä näiden perheiden lapset eivät pysty elämään kotona 18 ikävuoteen saakka. Tämän lisäksi tehtaillaan muka fiksuina valituksia aviin ja kaikkin mahdollisiin instituutioihin, ja käyttädytään ylimielisesti koko maailmaa kohtaan.
Sinällään ihan järkeenkäypää tekstiä, mutta ohittaa kyllä kokonaan tuon alkuperäisen viestin ja onko tässä nyt tarkoitus antaa ymmärtää, että jos ei lopeta töitä, ei ajattele lapsen parasta? Meidän yhteiskunnassamme ei valitettavasti ole mahdollista sellainen, että voisi tehdä valintoja näin vapaasti. Jos irtisanoutuu, tulee karenssi ja taloudellinen katastrofi. Yhteiskunta ja lastensuojelu ei tule siinä tilanteessa apuun. Valitettavia tosiasioita. Enkä pidä siitäkään, että jos ei pidä kaikkia ideoita hyvänä, leimataan yhteistyökyvyttömäksi.
Niin, kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta käydä töissä. Lasi voi olla niin vaikeahoitoinen, että jos hänet kotona haluaa hoitaa, ei voi käydä töissä. Ikäviä valintoja, mutta näitä ihmiset joutuvat tekemään.
Mites työkkäri tähän suhtautuu?
En ole tuo jolta kysyit, mutta omalla kohdallani olen saanut kaikki nämä vuodet työmarkkinatukea. Työkkäri tunnistaa tilanteemme, mutta ei voi oikein tehdä mitään eteemme, niinpä olen työttömän statuksella vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä kyllä siirtymävaikeuksinen autisti&adhd lapsi menee kouluun joka päivä. Ja jopa tykkää siitä. Se on rutiini ma-pe. La ja su on muut rutiinit.
Jotkut nepsyjen vanhemmat antaa sen lapsen päättää jo päiväkodissa, että mennäänkö päiväkotiin/eskariin sen sijaan että pukisivat lapsen ja veisivät sinne. Lapselle tulee turvaton olo, kun joutuu päättämään itseään isompia asioita. Autismi ja ADHD eivät tee lapsesta sen pätevämpää päättämään sellaisia asioita, jotka aikuisen pitää päättää.
Noinhan siinä sitten lopulta käy. Kun se lapsi pienenä saa päättää meneekö pakollisiin paikkoihin niin ei synny rutiinia siihen kouluun menemiseen ja sinne meno tuntuu kamalalta kun se ei ole rutiini.
Vertaisryhmässä en kehtaa sanoa, mutta täällä kehtaan: on aika katsoa myös peiliin miten itse olet edesauttanut tämän tilanteen syntymistä. Sitten on aika alkaa korjaamaan tilannetta. Anna perhetyöntekijälle mahdollisuus. Selvästi et itse häntä parempaan lopputulokseen ole yltänyt. Ainakin kaikki ylimielisyys kannattaa heitä roskakoriin.
Autisti kyllä siirtyy kouluiässä, kun se siirtymä on rutiini. Toisin on esim. 2-3-vuotiaana.
No näin se ei ihan ole. Usein nimenomaan esim. tyttöjen autismin kirjo huomataan vasta teini-iässä. Mistä sait päähäsi esittämäsi teorian?
Miten tyttöjen autismi liittyy tuohon kommenttiin? Oli ikä tai sukupuoli mikä hyvänsä, rutiinit ja johdonmukainen ohjaus ovat avainasemassa autisti-/adhd-lasten kasvattamisessa yhteiskuntakelpoisiksi yksilöiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole.
Taputapu teille vaan.
Nepsyt eivät kotona ehkä pääse kouluun, koska vanhemmat ovat töissä, eikä heillä ole aikaa tai mahdollisuutta valvoa että teini-ikäinen saa itsensä sängystä ylös ajoissa. Ja osahan kyllä esim. herää, mutta jumiutuu sitten sohvalle tai meneekin takaisin nukkumaan.
Myöskin yöllä muun perheen pitää nukkua, vaikka nepsy olisikin hereillä pelaamassa. Tiettyyn pisteeseen saakka voi ohjelmoida laitteita ja katkoa sähköjä, mutta hyvin usein se menee vaan valtataisteluksi joka ei opeta tai hyödytä nepsyä laisinkaan.
Mitenkään väheksymättä työpanostanne, tässäkin huomaa tuon, miten nepsyjen perheiltä odotetaan kohtuutonta venymistä ja epäinhimillisiä tekoja vielä silloinkin, kun nepsy on itse lähes aikuinen. Ei ihme jos vanhempia väsyttää, kun kaikki pyörii vain yhden lapsen ympärillä.
Niin, eli kun siellä kotona ei kukaan ole laittamassa lasta kouluun, kouluun ei mennä, kukaan ei katso mitä nepsy pukee päälleen tai syö. Peliaikaa ei rajata mitenkään. Väsytään ja ihmetellään ja sitten se nepsy onkin jo huostassa.
Tai sitten kotona ei ole aamulla ketään, koska vanhemmat ovat lähteneet TÖIHIN. Töistä voi ehkä muutaman kerran soittaa aamulla, että onhan Veeti 15-vee jo herännyt ja syönyt, mutta ei aikuinen voi koko aamuaan sentään puhelinrumbaan käyttää. Osa työskentelee olosuhteissa, jonne ei edes saa tuoda puhelinta.
Nepsylle on katsottu yhdessä vaatteet jo edellisenä iltana ja nepsy on itse laittanut ne näkyvälle paikalle valmiiksi. Aamulla koko juttu unohtuu, mieluisia housuja ei löydykään (vaikka ne olisivat metrin päässä), turhaudutaan ja suututaan. "En mä voi mennä kouluun ilman housuja!!". Tätä etsimistä ja pyörimistä ei ymmärrä ennen kuin sen näkee itse livenä: osalla lapsista ja nuorista tämä toistuu päivittäin, ihan sama onko kyseessä vaate vaiko se pelikonsoli vaiko mikä. Jos aikuinen on, edelleen, siellä TYÖPAIKALLA, hän ei voi luotsata turhautunutta jälkikasvuaan mitenkään.
Mikä on teistä höösääjistä hyvä ratkaisu näissä tilanteissa, sekö että nepsyjen vanhemmista toinen jää kokonaan pois työelämästä loppuiäkseen? Olisi sitten aikaa etsiä niitä sohvalle kadonneita housuja tai sammutella pelikonsoleita...
Mitä vaihtoehtoja itse näet? Että lapsi ei käy koulua ja syrjäytyy lopullisesti? Jos sinulla ei ole sellaista lasta, joka kykenisi lähtemään kouluun itsenäisesti, niin miten se on meidän muiden ihmisten vika, miksi meidän pitäisi sinun antaa rikkoa lakisääteisiä velvollisuuksiasi huoltajana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksamista ap ja kumppanit!
Omani ovat jo isoja, mutta muistan oikein hyvin, miten väsynyt olin ns. virallisen tahon kyttäämiseen: jos reagoit tunteella, siitä sanottiin. Jos muutuit robotiksi, siitäkin sanottiin! Kerran puin raivoavaa autistia eteisessä, jutellen samalla monotonisesti hänelle. Perhetyöntekijä koki tämän suorastaan hälyttävänä, ja osoituksena väsymyksestäni (ihanko totta). Kerroin tälle, että autistien kanssa on ihan turha vääntää tai ruveta keskustelemaan, koska vaatteet on nyt pakko pukea eikä hän tule rauhoittumaan ennen kuin tilanne on ohi, mutta eipä tuntunut tajuavan.
Psykiatrisella puolella oltiin kovasti sitä mieltä, että jos autisti valvoo puoli yötä, niin tulee minunkin. Kuulemma voin istua makuuhuoneen lattialla seurana hiljaa. Kysyin, että missä vaiheessa minä nukun, kun päivälläkin pitäisi jaksaa? Kuulemma mies voi auttaa. No sepä kiva; mies oli päivät työssä. Pitäisi kuulemma miettiä sitä uusiksi. :D Joo ei mietitty- miten ihmeessä parantaa perheen hyvinvointia tuollainen, että mies ottaa loparit, jotta äiti voi istua pimeässä makkarissa seurana valvovalle lapselleen?
Tämä oletus, että kukaan ei muutenkaan käy töissä, tuli vastaan muulloinkin. Kerran harkinnassa oli viikkotolkulla kestävä perhekuntoutusjakso, 8-16 suunnilleen arkisin sairaalan päiväosastolla viisi tai kuusi viikkoa. Kaatui siihen että mies kävi töissä ja että minä en kokenut realistiseksi kolmella eri bussilla reissaamista kahdesti päivässä muutenkaan. Uhkailtiin lasulla sitten.
On yleensä kahden tyyppisiä avohuollon/lastensuojelun piirissä olevia vanhempia:
- Vanhemmat, jotka ottavat apua vastaan ja haluavat tehdä kaikkensa, jotta lapsi pystyy elämään vanhempien kanssa kotona. Vanhemmat toimivat yhteistyössä viranomaisten kanssa ja ovat kiinnostuneita lastensa asioista ja laittavat lapset etusijalle. Tällaiset vanhemmat osaavat yleensä keskustella ja käyttäytyä normaalin ihmisen lailla esimerkiksi perheohjaajien kanssa (jotka eivät ole syyllisiä perheenne tilanteeseen, eivätkä varmasti, takaan sen, ole auttamassa teidän perhettä rahan takia). Yleensä näiden perheiden lapset pystyvät elämään kotona ilman avohuollon sijoituksia saatika huostaanottoa.
- Vanhemmat, jotka syyttävät kaikkia ulkopuolisia tahoja perheensä tilanteesta. Ympärillä olevat ihmiset ovat havainneet haasteita ja ongelmia vanhemmuudessa jo synnytysosastolta saakka, mutta mikään ei mene vanhempien päähän. Vanhemmat eivät näitä usko, vaan kitisevät, että muut ovat ongelma tähän: sosiaalityöntekijät ja erityisesti se avustavaa työtä tekevät pienipalkkaiset ohjaajat: lastensuojelulaitoksen työntekijät ja erilaiset avohuollon työntekijät. Yleensä näiden perheiden lapset eivät pysty elämään kotona 18 ikävuoteen saakka. Tämän lisäksi tehtaillaan muka fiksuina valituksia aviin ja kaikkin mahdollisiin instituutioihin, ja käyttädytään ylimielisesti koko maailmaa kohtaan.
Sinällään ihan järkeenkäypää tekstiä, mutta ohittaa kyllä kokonaan tuon alkuperäisen viestin ja onko tässä nyt tarkoitus antaa ymmärtää, että jos ei lopeta töitä, ei ajattele lapsen parasta? Meidän yhteiskunnassamme ei valitettavasti ole mahdollista sellainen, että voisi tehdä valintoja näin vapaasti. Jos irtisanoutuu, tulee karenssi ja taloudellinen katastrofi. Yhteiskunta ja lastensuojelu ei tule siinä tilanteessa apuun. Valitettavia tosiasioita. Enkä pidä siitäkään, että jos ei pidä kaikkia ideoita hyvänä, leimataan yhteistyökyvyttömäksi.
Niin, kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta käydä töissä. Lasi voi olla niin vaikeahoitoinen, että jos hänet kotona haluaa hoitaa, ei voi käydä töissä. Ikäviä valintoja, mutta näitä ihmiset joutuvat tekemään.
Mites työkkäri tähän suhtautuu?
En ole tuo jolta kysyit, mutta omalla kohdallani olen saanut kaikki nämä vuodet työmarkkinatukea. Työkkäri tunnistaa tilanteemme, mutta ei voi oikein tehdä mitään eteemme, niinpä olen työttömän statuksella vuodesta toiseen.
Epäilen suuresti. Pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä ja nyt on nämä hakemuspakot ja puhelinhaastattelut ja ilmaistyöt. Toimeentulotukea leikataan myös, jos ei ole noudattanut sääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sijaishuollossa on paljon näitä nepsyjä. Päätyvät tänne, kun vanhempi ei saa huolehdittua, että lapsi käy koulua, syö terveellisesti, pukeutuu sään mukaisesti jne. Pääsääntöisesti koulussa käydään. Aamuisin herätellään ja katsotaan, että nuori lähtee kouluun. Jos ei jostain syystä onnistu, tehdään osastolla koulua. Ei anneta pelikoneita tai anneta maata sängyssä. Huolehditaan siitä, että yöllä nukutaan eikä olla esim. pelikoneella. Nuoria pyritään saamaan myös liikkumaan, ulkoilemaan. Saavat paremmin yöllä unta ja kouluunlähtö helpottuu. Ihan perushoivaa ja huolenpitoa siis. Nepsy tarvitsee tätä enemmän kuin normilapsi, mutta ei se mitään taikatemppuja ole.
Eli toisin sanoen vanhemmilla on myös ongelmia, kun eivät saa toteutettua normaalia arkea? Nepsyyshän on usein periytyvää.
Voi herranjestas. Aikuinen on aikuinen ja lapsi on lapsi. Nepsyys ei poista aikuisen vastuuta huolehtia lapsesta ja hänen arjesta, hänen hyvinvoinnista. Jos ei tähän pysty niin luonnollisia jatkumoita tilanteelle ovat sitten sijoitukset ym. Koska sillä nepsy lapsella on oikeus rutiineihin, kouluun ja yleiseen hyvinvointiin.
T. Aikuinen autisti jolla nepsy lapsi
Miksi yrität väkisin ymmärtää väärin jokaisen kommentin?
Vierailija kirjoitti:
Mitä näille nepsylapsille tapahtui vaikkapa 40v sitten? Ryömikö avustaja tai äiti maanittelemassa lasta sängyn alta?
Tämänkaltaisten kommenttien saamat yläpeukut tuntuu vähän naurettavilta, kun on just lukenut sitä kommenttiketjua 70-luvun vanhemmista, jossa itkettiin, kun vanhemmat oli henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisia. Nyt sitten annetaan yläpeukkua kommenteille, jossa annetaan ymmärtää, että ihan hyvin sen nepsylapsen (tai miksei tavallisenkin) voi huutamisella tai väkivallalla saada sieltä sängyn alta pois. Vai miten toi kommentti pitäisi ymmärtää?
Alue: Aihe vapaa
Mites työkkäri tähän suhtautuu?