Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä eikä adhd-syndroomia, vaan pelkkiä kuritta kasvatettuja lapsia. Diagnoosit yleistyivät sitä mukaa kuin ihmiset eivät enää osanneet kasvattaa jälkikasvuaan. Meidän ajallemme on tyypillistä se, ettei haluta ottaa vastuuta.

Ai jaa =D Mitenkä selität sitten, että mulla on kaksi neurotyypillistä lasta ( vanhimmat ) ja kaksi nepsyä?

Kerroppa nerotpaati, jos tollasia diagnooseja ei ole olemassa?

Huomaa, ettei sulla ole mitään hajua mistä puhut. Oleppa hyvä ja mene kokeilemaan nepsylapseen samoja

metodeja, kun neurotyypilliseen lapseen. Voit yllättyä, että samat keinot ei tepsi. 

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Hoidin äsken tuossa 10-vuotiaan nepsylapseni kanssa aamutoimia. 

Jatkuvasti sellaisia pieniä juttuja, joita hän unohtaa/ei tajua. Esim. etsi tiettyä vaatekappaletta, annoin ohjeen sen löytämiseen ("alushousulaatikon takana"). Hän otti käteen oikean laatikon...ja alkoi penkomaan sitä. Keskeytin touhun, ja muistutin: "laatikon takana, rakas". Istui hetken lattialla, näin että päässä raksutti. Katse epäröi laatikon ja vaatekaapin välillä; lopulta näytin kädestä pitäen, mistä vaatekappale löytyy. 

Vastaavia "tietokatkoksia" on jatkuvasti, häntä pitää muistuttaa päivittäin rutiineista, jotka muut ikäisensä hoitavat jo itsenäisesti. Tänään meinasi unohtua vessassa käyminen ennen kouluunlähtöä, hän ei tunne hätää kunnes melkein jo pissaa housuunsa. Näin käykin säännöllisesti. Iso osa ikäistensä taidoista puuttuu, koska hänellä ei ole mitään sisäistä tarvetta oppia ja osata esim. hiusten laitto ponnarille tai luistinten sitominen. Ollaan harjoiteltu ja toistettu, voi kyllä, mutta eivät nämä jutut päässä pysy- sitten taas jokin itselle mieluinen asia opitaan käytännössä heti, ja se myös muistetaan puheissa myöhemminkin. 

Nepsyni ei ole vajaaälyinen (joskaan ei mikään nerokaan), hän on tavallisella luokalla ilman minkäänlaisia tukitoimia. 90% selviytyy läksyistään itse. Luokan hälinä väsyttää ja kuormittaa häntä, hän on lähes joka toinen viikko sairaana loppuviikosta (pikkuflunssa tms.). Minua taas väsyttää ja kuormittaa tämä jatkuva sairastelu, sen vuoksi poissaoloja kertyy sekä töistä että koulusta. Ja vaikka ymmärrän, ettei hän asialle voi mitään, en voi tunteilleni mitään. Nepsylapsen vanhemmuus on raskasta ihan omalla tavallaan.

Jatkan vielä vähän. Oma nepsyni on hyvin käyttäytyvä, saa tästä jatkuvasti kehuja opettajiltakin. Mutta toisaalta hän oireilee sisäisesti, kantaa murheita sisällään eikä uskoudu vaikka haluaisikin- sanat eivät vaan tule ulos. Ollaan monesti juteltu näistä, siksi tiedän tämän verran. Kesti jonkin aikaa että hoksasin toistuvien päänsärkyjen olevan stressiperäisiä, hyvin usein liittyivät johonkin koulussa näkemäänsä tai kokemaansa. Kiusaamista ei ole ollut, mutta ei toisaalta ns. sydänystäviäkään. Häntä ei toisaalta tunnu haittaavan asia, en tiedä miten käy vanhempana? 

Kun muistelen omia kouluvuosiani ysärillä, meidän koulussamme oli vammaisille omat luokkansa, mutta en tiedä sitten missä nepsyt olivat- ainakaan omalla luokka-asteellani ei ollut yhtään sentyylistä. Vammaiset leipoivat pullaa usein ja kävivät myös retkillä paljon. Lama-ajan koululaisina se tuntui epäreilulta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, olen joskus rumasti sanottuna miettinyt omankin lapseni kohdalla, olisiko hän sittenkin onnellisempi jos vain saisi leipoa sitä pullaa ja koulupäivät olisivat hyvin lyhyitä? En usko hänen esim. työllistyvän tavanomaisin keinoin, opiskelukin on vähän siinä ja siinä- käsittää kaiken hyvin konkreettisesti eikä oikein osaa soveltaa teoriaa/ymmärrä aina lukemaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Samaa mieltä. Ei tule painostaa aspergeria sosiaalisuuteen, mikäli hän ei itse sellaista halua ja kokee sen vain häiriötekijäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Samaa mieltä. Ei tule painostaa aspergeria sosiaalisuuteen, mikäli hän ei itse sellaista halua ja kokee sen vain häiriötekijäksi.

Millaista työtä ajattelitte näiden isona tekevän, jos koulussakaan ei käydä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Samaa mieltä. Ei tule painostaa aspergeria sosiaalisuuteen, mikäli hän ei itse sellaista halua ja kokee sen vain häiriötekijäksi.

Millaista työtä ajattelitte näiden isona tekevän, jos koulussakaan ei käydä?

Onhan niitä paljonkin sellaisia töitä, joissa ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja joissa osaaminen ratkaisee, ei sosiaalisuus/sosiaaliset taidot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Samaa mieltä. Ei tule painostaa aspergeria sosiaalisuuteen, mikäli hän ei itse sellaista halua ja kokee sen vain häiriötekijäksi.

Millaista työtä ajattelitte näiden isona tekevän, jos koulussakaan ei käydä?

Onhan niitä paljonkin sellaisia töitä, joissa ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja joissa osaaminen ratkaisee, ei sosiaalisuus/sosiaaliset taidot.

Kerropa yksikin. 

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Kyllä nuo kaikki nepsyt ja heidän "ominaisuutensa" ovat taakaksi myös ihan normaaleille lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Samaa mieltä. Ei tule painostaa aspergeria sosiaalisuuteen, mikäli hän ei itse sellaista halua ja kokee sen vain häiriötekijäksi.

Millaista työtä ajattelitte näiden isona tekevän, jos koulussakaan ei käydä?

Tubettaja, jolla eristäytyminen muista on sisällön ydin

Minä olen sairastanut neurologista sairautta lapsena ja ollut paljon sairaalassa. Nyt olen kohta 50 ja työkkärin listoilla. OCD on ollut lapsesta asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Samaa mieltä. Ei tule painostaa aspergeria sosiaalisuuteen, mikäli hän ei itse sellaista halua ja kokee sen vain häiriötekijäksi.

Millaista työtä ajattelitte näiden isona tekevän, jos koulussakaan ei käydä?

Onhan niitä paljonkin sellaisia töitä, joissa ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja joissa osaaminen ratkaisee, ei sosiaalisuus/sosiaaliset taidot.

Ammattikoulupohjaisissa töissä harvemmin on mahdollisuutta etätyöhön tai sosiaalisen kanssakäymisen välttämiseen. Korkeakoulutusta vaativissa töissä sellaisia voi olla, mutta ennen niihin pääsemistä pitäisi käydä se korkeakoulu ja hankkia pätevyys kyseisiin töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Samaa mieltä. Ei tule painostaa aspergeria sosiaalisuuteen, mikäli hän ei itse sellaista halua ja kokee sen vain häiriötekijäksi.

Millaista työtä ajattelitte näiden isona tekevän, jos koulussakaan ei käydä?

Onhan niitä paljonkin sellaisia töitä, joissa ei tarvitse olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja joissa osaaminen ratkaisee, ei sosiaalisuus/sosiaaliset taidot.

Mutta nykyään niissäkin töissä odotetaan työnhakijan olevan sosiaalinen, vaikkei ala edellyttäisi sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoja. Se ei ole myös niille ujoille, joilla ei ole autismin kirjolaisuutta, helppoa yhteiskunnan odottaessa joka ikisestä sosiaalista perhosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tätä nepsyä korostetaan liikaa ja joka tuutista tulee, kuinka vaikeita ihmisiä he ovat. Ovat kai kun tottuvat, ettei mikään kosketa heitä. Moni lapsi heiluttaa koulussakin nepsykorttia, "ei mun tarvitse tehdä, kun olen olen adhd". Ei näin, vaan sen adhd:n pitää tehdä enemmän kuin muut, että oppii saman.

Jos lapsi on adhd tai asperger, niin ihan samalla tavalla pitää käydä koulua ja osata käyttäytyä. Niska-perse-otteella ipana kouluun. Ei tarvitse liikaa ymmärtää.

Höpö höpö. Ei sitä korostetaan liikaa, kun kyseessä on todellinen, muuttumaton asia näiden ihmisten elämässä. En tiedä, mitä tarkoittaa liika ymmärtäminen, asiat joko ymmärretään tai sitten ei. Yleensä ei. Sinunkin kommentti kertoo ymmärtämättömyydestä, kuten monen muun. Miten sitä on liikaa, kun sitä tuskin on lainkaan? Ihmiset vaan sotkevat asioita toisiinsa. Paapominen ja ymmärtäminen ovat eri asioita. Huono lopputulos tulee siitä, kun ei ymmärretä mitään ja sitten puuhastellaan jotain. Aito ymmärrys perustuu realiteetteihin ja silloin asian huomioimisen keinotkin ovat adekvaatteja, eivät liikaa, liian vähän tai aivan asian vierestä.

Saa käyttää aivoja, kun niiden kerta pitäisi toimia silleen oikein ja hyvin.

Olen nepsylapsen äiti, ja minustakin sitä korostetaan välillä liikaa. Ja varsinkin sitä loputonta positiivisen kautta yrittämistä ja ennakoimista. Toki ne on tärkeitä, mutta joskus on tilanteita joissa se rääkyvä lapsi on vaan puettava väkisin ja otettava kantoon tai muiden kimppuun käyvää lasta pidettävä kiinni. Aina ei voi jäädä loputtomiin neuvottelemaan joka asiasta ja lopputuloksena se että lapsi hakkaa toista leikkijunalla tai lapsella ei ole talvella hanskoja kun ei se halunnut laittaa. Myös nepsyllä on oltava rajat ja säännöt. Oma lapsi toimii huonommin sellaisessa ympäristössä, jossa kaikesta joustetaan ja kaikki pyörii lapsen ympärillä. Ei sellaista vastuuta voi laittaa terveellekään lapselle, nepsystä puhumattakaan.

Ymmärtämisestä kyllä samaa mieltä. Itse olen sitä mieltä, että nepsyongelmia liikaa korostava ympäristö nimenomaan ei ymmärrä lasta, vaan kuvittelee että kaikki ratkeaa sillä että lapsi saa tehdä mitä huvittaa.

Olen ollut töissä asumisyksikössä, kun asukkaat tiesivät, että seuraavana vuorossa olisi hoitaja, joka ymmärtää ja antaa päätösvastuuta liikaa, he saattoivat stressata seuraavaa päivää jo illalla. 

Vilkaisin, olenko saanut kommentteja - alapeukkuja odotinkin. Jos asukkaat tietävät, että aamulla töihin tulee X, he eivät välttämättä pysty edes nukkumaan, kun pitää pohtia, mitä laittaa huomenna päälle, tai mihin aikaan herätä huomenna. Jos töihin tulee Y, he voivat mennä tyytyväisenä nukkumaan, kun tietävät, että vaatevaihtoehtoja on aamulla kaksi, mistä valita - ei tarvitse pohtia koko yötä, voisinko lähteä tammikuussa töihin pitsiunelmassa ja sandaaleissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan kannattaisi alkaa ylimieliseksi? Missä muussa maailman maassa saisit ilmaista palvelua, missä avuttomien vanhempien lapsia tullaan herättämään monena aamuna viikossa jopa kahden työntekijän voimin?

Miksi tuota kommenttia yläpeukutetaan? Miksi? Mikä teitä palstalaisia vaivaa! Idioootit! Saaatana!

Sinä kommentoija mainitset lapsen VANHEMMAT. Eikä lastensuojelussa kuulu olla kyse vanhemmista, ei niin yhtään, ei koskaan, ei ollenkaan. Lastensuojelussa tulee olla kyse ainoastaan lapsesta, lapsen parhaasta, lapsen turvallisuudesta. Kuten esim "Eerikan tapauksessa":

https://fi.wikipedia.org/wiki/8-vuotiaan_Eerikan_surma

Niin. On olemassa lapsia jotka joutuvat holhoajiensa osalta väkivallan kohteeksi. Lastensuojelun työ tulisi olla pelastaa ne lapset pois turvaan. Noiden lasten kuuluu olla lastensuojelun asiakkaita eli lastensuojelutyöntekijöiden kuuluu viedä lapset pois johonkin turvalliseen paikkaan. Noiden holhoajien ei kuulu olla lastensuojelun asiakkaita, vaan noiden holhoajien kuuluu olla poliisien asiakkaita, eli poliisien kuuluu viedä nuo holhoajat vankilaan - mieluiten jo paljon ennen kuin lapsi on kidutettu kuoliaaksi.

Mutta Suomessa tämä on käännetty päälaelleen, täysin päinvastoin: yllättäen ne eivät olekaan ne lapset jotka tarvitsevat lastensuojelun apua, vaan ne ovat ne holhoajat, vanhemmat.

LASTENSUOJELUN KUULUU OLLA OLEMASSA LASTEN VUOKSI! LASTENSUOJELUN AINOITA ASIAKKAITA KUULUU OLLA LAPSET! KUN PUHUTAAN LASTENSUOJELUSTA NIIN MIKSI SINÄ MAINITSET "AVUTTOMAT VANHEMMAT", KUN VANHEMPIEN EI KUULU LIITTYÄ LASTENSUOJELUUN MILLÄÄN LAILLA? MIKÄ SINUA VAIVAA! OLETKO AIVAN SAIRAS!

Jos lapset ovat vaarassa, tarvitaan lastensuojelua. Jos vanhemmat ovat rikollisia tai avuttomia tai mietälie, niin sitten tarvitaan poliisia tai sosiaalityöntekijöitä tai mitälie, mutta se ei niihin lapsiin liity mitenkään.

Itse asiassa lastensuojelussa on paljonkin kyse vanhemmista. Lastensuojelulaissa korostetaan perheyhteyden periaatetta, joka tulee jo kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista. Perheyhteyden periaate viittaa siihen, että lapsen erottaminen vanhemmista on kaikkein viimesijaisin keino ja lapsen suhteita vanhempiin pitää ylläpitää. Julkisen vallan ensisijainen vastuu on huolehtia huoltajien mahdollisuuksista hoitaa kasvatustehtäväänsä ja velvollisuuksiaan tarjoamalla resursseja, tukea ja ohjausta. Jos lapsen etu sitä vaatii, voidaan lapsi sijoittaa mutta se on viimesijaisin keino.

Niin monia vanhempia joille lapsen nepsydiagnoosi tarkoittaa, sitä että vapautuu itse vastuusta ja syyllisyydestä. Kyllä omalla toiminnalla vanhempana voi vahvistaa tai heikentää oman lapsen pärjäämistä.

Vierestä katsonut useissa perheissä, missä lapsella paljon ulkopuolisia tukitoimia ja rahaa palaa. Sitten kun pitäisi tutkailla omaa vanhemmuutta iskee kaikki mahdolliset defenssit ja muutosvastarinnat päälle. Diagnoosi tuo sitten helpotuksen, kun vika ei ollutkaan minussa vanhempana, vaikka ulkopuolisen silmin vanhemmuus on ihan hukassa ja lasta kohdellaan niin vahingoittavilla tavoilla.

Perheiden kotona näkee oikeasti miten siellä toimitaan ja mistä ne ongelmat lähtee. Kun lasta tutkitaan kodin ulkopuolella ei kaikkea nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhetyöntekijä vastaa: 

Meillä onneksi on paljon muitakin asiakkaita kuin kouluun kykenemättömiä nuoria / lapsia. Joten koko työnkuva ei ole epämotivoituneiden lasten kouluun sysäämistä. Arvostelijat voisivat kertoa, miten itse käytännössä toimisivat, jos työn tavoitteena on koulunkäynnin tukeminen ja käymme herättelemässä lasta, joka ei lähde kouluun eikä edes reagoi herätykseen tai avaa meille aamulla ovea (jos vanhemmat lähteneet töihin) ? Toki järjestämme koululla palavereja joissa varmistamme, että koulu joustaa ja tekee tarvittavat tukitoimet mahdollisiksi. Yritämme selvittää, onko kiusaamista, ja keskustelemme konkreettisesti siitä, miksi kouluun on vaikea lähteä. Myös vanhempien kanssa keskustellaan asiasta ja vanhemmuudesta ylipäätään. 

Valitettavan usein nämä lapset lopulta sijoitetaan. Ei meillä ole taikasauvaa, jolla lapsi saadaan kouluun. Emmekä tosiaan saa koskea, emme ottaa puhelinta pois emmekä kantaa. Emme, vaikka vanhemmille se olisikin ok. Kannattaa myös miettiä, että tuki ei ole ikuista. Jos käymme herättelemässä lasta parin viikon ajan, pitäisi kuitenkin koko lukuvuosi selviytyä ilman mitään herättämispalvelua. Ratkaisuna aamulla kotiin tunkeminen ei siis ole mikään pysyvä homma. Muutos tulisi tehdä itse. 

Usein on tehty kaikki, kokeiltu kaikki ja mikään ei vain auta. Koulunkäynti saattaa alkaa sujua vasta sijoituksessa, tai sitten nuori tajuaa itse myöhemmin oman parhaansa ja palaa opintojen pariin. 

Autisminkirjoin lapselle lastensuojelun apu tai sijoitus ei auta lasta - se on väärä tukitoimi! Ei se ole lapselle tukitoimi, että perhetyöntekijät käyvät herättelemässä lasta! Käsittääkseni ainakin ylemmällä tasolla tähän on jo herätty ja lastensuojelussa mietitään uusia tapoja. Autisminkirjon lapset ovat yliedustettuina niin sijoituksissa, huostaanotoissa kuin muutenkin lastenusuojelun "tukitoimissa". Tästä on tehty tutkimuksiakin. 

Ymmärrättekö, että hajotatte ja traumatisoitte perheitä ja lapsia turhaan. Viette ja rikotte sen viimeisenkin turvasataman jos sijoitus johtuu siitä, että lapsi ei kykene käymään koulua ja taustalla on nepsyongelmia. Lastensuojelu "tuki" ei ole se, mitä se lapsi kaipaa vaan tuen tarpeet täytyisi kartoittaa koulussakin - miten saada se kouluympäristö sellaiseksi, että se lapsi jaksaisi sitä koulua käydä vai jääkö koti/sairaalakoulu vaihtoehdoksi?

Tämä siis koskee lapsia, joilla on neuropsykiatrisia haasteita /autisminkirjoa. Autisminkirjostahan tässä puhutaan eli autisminkirjon lapsesta, joka ei käy koulua eikä vain lapsista, jotka eivät käy koulua

Sijoitukseen päädytään, kun lapsen asiat eivät muuten hoidu. Koulussa ei käydä eikä arki kotona toimi. Nepsyille ei ole olemassa lääketieteellistä parannuskeinoa eikä mitään taikatemppua, jolla asiat selvitettäisiin. Jos siellä koulussa ei käydä, kotona ei toteudu aikuisjohtoinen arki, jossa lapsi syö terveellisesti, nukkuu riittävästi öisin, ulkoilee ja hoitaa hygieniansa, ei ole väkivaltaa, niin sitten ei voi asua kotona. Useasti vaikeahoitoisten nepsyjen vanhemmat ovat itse niin uupuneita, että haluavat lapsensa sijoitukseen. Toisinaan vastentahtoisiin sijoituksiin joudutaan, kun vanhempi ei ymmärrä lapsensa tilannetta. 

Lue, googlaa tutkimuksia, sillä tästä aiheesta on tehty. Usein päädytään autisminkirjon lasten osalta aivan turhaan sijoitukseen ja muutkin lastensuojelun tukitoimet ovat väärälaisia jos ongelmat johtuvat autisminkirjosta! Ei se sijoitus ratkaise mitään eikä lainkaan mukaan sijoitus tai lastensuojelun tukitoimet ole tuki, mitä vammaiselle lapselle kuuluu antaa? Lapsen kuuluu saada kuntoutusta, toimintaterapiaa, puheterapiaa, neuropsykologista kuntoutusta, sosiaalisten taitojen kuntoutusta ja mitä ikinä tarvitseekin. Kouluun on saatava myös riittävä tukitoimet. Strukturoitu päiväjärjestys, erityisopettaja, avustajat, pienluokka ja aisteille ystävällisempi tila. Koulun kanssa tulisi miettiä miten lapsen oloa koulussa helpotetaan. Voidaanko himmentää valaistusta, pääsisikö lapsi pienluokalle? Voisiko lapsi syödä ruokalassa yksin, Voiko käyttää huppua tai lippistä tunnilla jos se helpottaa oloa. 

Kuten sanoit, että ei ole olemassa taikatemppua miten asiat ratkotetaan eikä ole lääkitystä, mikä lapsen "parantaa". Niin ei silloin sijoituskaan ole vaihtoehto! Pahennatte tilannetta. Haluaisitko, että oma lapsesi viedään sinulta pois jos hän sairastuu diabetekseen? Miltä lapsesta tai sinusta tuntuisi. Autisminkirjoin haastavaa käytöstä voidaan helpottaa monesti lääkityksellä ja apuja saa myös kuntoutuksesta. Silti ne haasteet jatkuvat läpi elämän eivätkä päädy kouluun.

On aivan eri asia jos vanhemmat itse pyytävät, että lapsi laitetaan sijoitukseen, mutta silloin joko he eivät ole saaneet lapelleen riittävästi tukitoimia tai muuten tilanne on vain raskas.

Vierailija kirjoitti:

Niin monia vanhempia joille lapsen nepsydiagnoosi tarkoittaa, sitä että vapautuu itse vastuusta ja syyllisyydestä. Kyllä omalla toiminnalla vanhempana voi vahvistaa tai heikentää oman lapsen pärjäämistä.

Vierestä katsonut useissa perheissä, missä lapsella paljon ulkopuolisia tukitoimia ja rahaa palaa. Sitten kun pitäisi tutkailla omaa vanhemmuutta iskee kaikki mahdolliset defenssit ja muutosvastarinnat päälle. Diagnoosi tuo sitten helpotuksen, kun vika ei ollutkaan minussa vanhempana, vaikka ulkopuolisen silmin vanhemmuus on ihan hukassa ja lasta kohdellaan niin vahingoittavilla tavoilla.

Perheiden kotona näkee oikeasti miten siellä toimitaan ja mistä ne ongelmat lähtee. Kun lasta tutkitaan kodin ulkopuolella ei kaikkea nähdä.

Kuule ei varmaan kannata sivusta huudella jos ei ymmärrä edes miten autisminkirjo diagnosoidaan. Kyse ei ole vanhemmuuden taidoista jos lapsella on neuropsykiatrinen diagnoosi - kyse on aivonen neurobiologiseta poikkeavuudesta verrattuna valtaväestöön - osa jopa näkyy magneettikuvissa. 

Miten se, että poikkeavuus näkyy magneettikuvissa sulkee pois sen, etteikö vanhemmuuskin vaikuttaisi. Nykyään pystytään tosi tarkkaan toteamaan poikkeavuuksia kuvantamalla, mittaamalla jne.

Tottakai kaikki lapsen kokema muovaa aivoja ja aivokemiaa. Lapsuusiän stressikin vaikuttaa aivoihin. Asiat ei ole mustavalkoisia

Autismikirjon lapset ovat yliedustettuina lastensuojelun tukitoimissa ja sijoituksissa. Miksikö näin? Ammattilaisilla ei yksinkertaisesti ole riittävästi tietoa eikä osaamista autisminkirjosta ja siitä, mitä tukea nämä lapset vammansa vuoksi tarvitsevat. Ensisijaisesti tuentarpeet pitää toteuttaa ihan muita kautta kuin lastensuojelun kautta - sitä kautta miten muidenkin vammaisten tuentarpeet toteutetaan eikä lastensuojelu ole sitä varten. Sitä varten voi ottaa yhteyttä vammaispalveluun, hoitavan tahon kanssa miettiä kuntoutuspolku ja terapia, joita KELAkin kustantaa. Kouluun on myös välttämätöntä saada riittävä ja sopiva tuki autisminkirjolaisen haasteisiin.

Moni sijoitus voitaisiin välttää kun ammattilaiset perehtyisivät ja hankkisivat osaamista autisminkirjosta. Syy sijoitukselle ei voi olla vamma tai sairauden piirteet ja haasteet! Mietipä itse, että jos sinulle syntyisi sokea lapsi, joka ei saisi tukea koulussa  - ei pistekirjoitusta tai muutakaan vaan pakotettaisiin kirjoittamaan kuten muut. Jos lapsi ei tähän suostuisi, niin hänet siojoitettaisiin kun on "niin hankala" eikä vanhemmat saa lasta tottelemaan.

Moni autisminkirjolainen kamppailee päivästä toiseen sen suhteen, että jaksaako mennä kouluun ja näitä asioita on voitu ja pystytty hoitamaan juuri siten, että saadaan kuormitusta koulussa vähennettyä eli tukitoimet kuntoon!

Yksikin turha sijoitus on valtava trauma niin lapselle kuin perheelle ja jokainen turha tällainen sijoitus riikkoon niin lapsen kuin perheenjäsenten perus- ja ihmissoikeuksia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Samaa mieltä. Ei tule painostaa aspergeria sosiaalisuuteen, mikäli hän ei itse sellaista halua ja kokee sen vain häiriötekijäksi.

Ei tässä moni muukaan aina sosiaalisuutta halua mutta se on pakko hoitaa kuten aspergerinkin pitää. Mikä etuoikeus heillä on olla olematta sosiaalisia tilanteissa, joissa sitä muiltakin vaaditaan. Jos ei muuten niin sitten pakolla.