Nepsylapsi, hankalat aamut ja tukitoimet. Kuuntelen tässä kun nuori perhetyöntekijä selittää sängyn alle ryömineelle pojalle että nyt kuule ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä eikä adhd-syndroomia, vaan pelkkiä kuritta kasvatettuja lapsia. Diagnoosit yleistyivät sitä mukaa kuin ihmiset eivät enää osanneet kasvattaa jälkikasvuaan. Meidän ajallemme on tyypillistä se, ettei haluta ottaa vastuuta.

Ai jaa =D Mitenkä selität sitten, että mulla on kaksi neurotyypillistä lasta ( vanhimmat ) ja kaksi nepsyä?

Kerroppa nerotpaati, jos tollasia diagnooseja ei ole olemassa?

Huomaa, ettei sulla ole mitään hajua mistä puhut. Oleppa hyvä ja mene kokeilemaan nepsylapseen samoja

metodeja, kun neurotyypilliseen lapseen. Voit yllättyä, että samat keinot ei tepsi. 

Hövelit lääkärit ovat antaneet nuo diagnoosit, koska se on nykyisin muotia jokaisen käytöshäiriöisen penskan kohdalla. Totuus on kuitenkin se, että olet huono kasvattaja.

Esimerkiksi neuropsykiatrisessa valmennuksessa lisäksi käydään läpi suurelta osin ihan perusasioita, mitkä pätevät kaikkiin lapsiin. Keskustelu nepsyjen haasteista siirtymätilanteissa ja siitä miten he kaipaavat arjen struktuuria ja ennakointia kuulostaa välillä täysin naurettavalta. Meidän Miksu on niin spesiaali, että se tarvitsee nukkumaanmenoajat -tyylisesti. Ei ihme, että nepsyt ovat yliedustettuna lastensuojelun asiakkaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Kyllä nuo kaikki nepsyt ja heidän "ominaisuutensa" ovat taakaksi myös ihan normaaleille lapsille.

Miten hiljaisen ja yksin viihtyvän lapsen käytös ketään häiritsee. Jos häiritsee, niin vika ei ole silloin siinä nepsyssä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Kyllä nuo kaikki nepsyt ja heidän "ominaisuutensa" ovat taakaksi myös ihan normaaleille lapsille.

Miten hiljaisen ja yksin viihtyvän lapsen käytös ketään häiritsee. Jos häiritsee, niin vika ei ole silloin siinä nepsyssä.

Kyllä hiljainen ja yksin viihtyväkin voi olla esim. joustamaton ja/tai saada suuttuessaan tai kuormittuessaan hallitsemattomia raivokohtauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä eikä adhd-syndroomia, vaan pelkkiä kuritta kasvatettuja lapsia. Diagnoosit yleistyivät sitä mukaa kuin ihmiset eivät enää osanneet kasvattaa jälkikasvuaan. Meidän ajallemme on tyypillistä se, ettei haluta ottaa vastuuta.

Ai jaa =D Mitenkä selität sitten, että mulla on kaksi neurotyypillistä lasta ( vanhimmat ) ja kaksi nepsyä?

Kerroppa nerotpaati, jos tollasia diagnooseja ei ole olemassa?

Huomaa, ettei sulla ole mitään hajua mistä puhut. Oleppa hyvä ja mene kokeilemaan nepsylapseen samoja

metodeja, kun neurotyypilliseen lapseen. Voit yllättyä, että samat keinot ei tepsi. 

Hövelit lääkärit ovat antaneet nuo diagnoosit, koska se on nykyisin muotia jokaisen käytöshäiriöisen penskan kohdalla. Totuus on kuitenkin se, että olet huono kasvattaja.

Esimerkiksi neuropsykiatrisessa valmennuksessa lisäksi käydään läpi suurelta osin ihan perusasioita, mitkä pätevät kaikkiin lapsiin. Keskustelu nepsyjen haasteista siirtymätilanteissa ja siitä miten he kaipaavat arjen struktuuria ja ennakointia kuulostaa välillä täysin naurettavalta. Meidän Miksu on niin spesiaali, että se tarvitsee nukkumaanmenoajat -tyylisesti. Ei ihme, että nepsyt ovat yliedustettuna lastensuojelun asiakkaina.

Miten noita sävyeroja on niin vaikea tajuta, en ymmärrä. Perusasioiden painotus voi tuntua naurettavalta vain ihmiselle, jonka pärjääminen ei ole niistä riippuvaista. Jos haaste siirtymätilanteessa kuulostaa naurettavalta, ei varmaan itsellä/läheisillä ole haasteita siirtymätilanteissa. Ei kaikilla ole. Hyvä niin, mitä sitten. Elä sitä omaa elämääsi helppoine siirtymisineen. Ja kun perusasiat sujuvat ilman, että niihin tarvitsee kiinnittää huomiota, mieti miten paljon enemmän sulle jää aikaa kehittyä ihmisenä. Käytä viisaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhetyöntekijä vastaa: 

Meillä onneksi on paljon muitakin asiakkaita kuin kouluun kykenemättömiä nuoria / lapsia. Joten koko työnkuva ei ole epämotivoituneiden lasten kouluun sysäämistä. Arvostelijat voisivat kertoa, miten itse käytännössä toimisivat, jos työn tavoitteena on koulunkäynnin tukeminen ja käymme herättelemässä lasta, joka ei lähde kouluun eikä edes reagoi herätykseen tai avaa meille aamulla ovea (jos vanhemmat lähteneet töihin) ? Toki järjestämme koululla palavereja joissa varmistamme, että koulu joustaa ja tekee tarvittavat tukitoimet mahdollisiksi. Yritämme selvittää, onko kiusaamista, ja keskustelemme konkreettisesti siitä, miksi kouluun on vaikea lähteä. Myös vanhempien kanssa keskustellaan asiasta ja vanhemmuudesta ylipäätään. 

Valitettavan usein nämä lapset lopulta sijoitetaan. Ei meillä ole taikasauvaa, jolla lapsi saadaan kouluun. Emmekä tosiaan saa koskea, emme ottaa puhelinta pois emmekä kantaa. Emme, vaikka vanhemmille se olisikin ok. Kannattaa myös miettiä, että tuki ei ole ikuista. Jos käymme herättelemässä lasta parin viikon ajan, pitäisi kuitenkin koko lukuvuosi selviytyä ilman mitään herättämispalvelua. Ratkaisuna aamulla kotiin tunkeminen ei siis ole mikään pysyvä homma. Muutos tulisi tehdä itse. 

Usein on tehty kaikki, kokeiltu kaikki ja mikään ei vain auta. Koulunkäynti saattaa alkaa sujua vasta sijoituksessa, tai sitten nuori tajuaa itse myöhemmin oman parhaansa ja palaa opintojen pariin. 

Autisminkirjoin lapselle lastensuojelun apu tai sijoitus ei auta lasta - se on väärä tukitoimi! Ei se ole lapselle tukitoimi, että perhetyöntekijät käyvät herättelemässä lasta! Käsittääkseni ainakin ylemmällä tasolla tähän on jo herätty ja lastensuojelussa mietitään uusia tapoja. Autisminkirjon lapset ovat yliedustettuina niin sijoituksissa, huostaanotoissa kuin muutenkin lastenusuojelun "tukitoimissa". Tästä on tehty tutkimuksiakin. 

Ymmärrättekö, että hajotatte ja traumatisoitte perheitä ja lapsia turhaan. Viette ja rikotte sen viimeisenkin turvasataman jos sijoitus johtuu siitä, että lapsi ei kykene käymään koulua ja taustalla on nepsyongelmia. Lastensuojelu "tuki" ei ole se, mitä se lapsi kaipaa vaan tuen tarpeet täytyisi kartoittaa koulussakin - miten saada se kouluympäristö sellaiseksi, että se lapsi jaksaisi sitä koulua käydä vai jääkö koti/sairaalakoulu vaihtoehdoksi?

Tämä siis koskee lapsia, joilla on neuropsykiatrisia haasteita /autisminkirjoa. Autisminkirjostahan tässä puhutaan eli autisminkirjon lapsesta, joka ei käy koulua eikä vain lapsista, jotka eivät käy koulua

Sijoitukseen päädytään, kun lapsen asiat eivät muuten hoidu. Koulussa ei käydä eikä arki kotona toimi. Nepsyille ei ole olemassa lääketieteellistä parannuskeinoa eikä mitään taikatemppua, jolla asiat selvitettäisiin. Jos siellä koulussa ei käydä, kotona ei toteudu aikuisjohtoinen arki, jossa lapsi syö terveellisesti, nukkuu riittävästi öisin, ulkoilee ja hoitaa hygieniansa, ei ole väkivaltaa, niin sitten ei voi asua kotona. Useasti vaikeahoitoisten nepsyjen vanhemmat ovat itse niin uupuneita, että haluavat lapsensa sijoitukseen. Toisinaan vastentahtoisiin sijoituksiin joudutaan, kun vanhempi ei ymmärrä lapsensa tilannetta. 

Höpö höpö sun satujen kanssa.

Suomessa on karmivan paljon ableismia ja myös mielisairaiden halveksumista. Skitsofreenikoita syyllistetään sairastumisestaan ja yhteiskunta hylkää heidät täysin joten suurin osa heistä kuolee joko oman käden kautta tai päihteiden takia, joita ne käyttää, koska muuta apua ei saa. Autisteja vihataan ja myös heitä syyllistetään, että he ovat vaan tahallaan hankalia. ADHD-ihmisiäkin vähätellään ja sanotaan suurinpiirtein sinä olet vaan laiska jälkeenjäänyt ja uusavuton paskakasa! Päästäsi olet tuon diagnoosin keksinyt yms yms. Suomalaiset ovat kyllä ihanan empaattista kansaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä eikä adhd-syndroomia, vaan pelkkiä kuritta kasvatettuja lapsia. Diagnoosit yleistyivät sitä mukaa kuin ihmiset eivät enää osanneet kasvattaa jälkikasvuaan. Meidän ajallemme on tyypillistä se, ettei haluta ottaa vastuuta.

Ai jaa =D Mitenkä selität sitten, että mulla on kaksi neurotyypillistä lasta ( vanhimmat ) ja kaksi nepsyä?

Kerroppa nerotpaati, jos tollasia diagnooseja ei ole olemassa?

Huomaa, ettei sulla ole mitään hajua mistä puhut. Oleppa hyvä ja mene kokeilemaan nepsylapseen samoja

metodeja, kun neurotyypilliseen lapseen. Voit yllättyä, että samat keinot ei tepsi. 

Hövelit lääkärit ovat antaneet nuo diagnoosit, koska se on nykyisin muotia jokaisen käytöshäiriöisen penskan kohdalla. Totuus on kuitenkin se, että olet huono kasvattaja.

Esimerkiksi neuropsykiatrisessa valmennuksessa lisäksi käydään läpi suurelta osin ihan perusasioita, mitkä pätevät kaikkiin lapsiin. Keskustelu nepsyjen haasteista siirtymätilanteissa ja siitä miten he kaipaavat arjen struktuuria ja ennakointia kuulostaa välillä täysin naurettavalta. Meidän Miksu on niin spesiaali, että se tarvitsee nukkumaanmenoajat -tyylisesti. Ei ihme, että nepsyt ovat yliedustettuna lastensuojelun asiakkaina.

Miten noita sävyeroja on niin vaikea tajuta, en ymmärrä. Perusasioiden painotus voi tuntua naurettavalta vain ihmiselle, jonka pärjääminen ei ole niistä riippuvaista. Jos haaste siirtymätilanteessa kuulostaa naurettavalta, ei varmaan itsellä/läheisillä ole haasteita siirtymätilanteissa. Ei kaikilla ole. Hyvä niin, mitä sitten. Elä sitä omaa elämääsi helppoine siirtymisineen. Ja kun perusasiat sujuvat ilman, että niihin tarvitsee kiinnittää huomiota, mieti miten paljon enemmän sulle jää aikaa kehittyä ihmisenä. Käytä viisaasti.

Oli siirtymätilanteet miten vaikeita tahansa, myös niin kutsuttuihin nepsylapsiin toimii aivan samat kasvatuskeinot kuin muihinkin lapsiin. Erityisesti nepsylapsiin toimii johdonmukaisuus, toisto, aikuisjohtoisuus ja jämäkkyys. Se yleensä myös puuttuu monilta nepsylasten vanhemmilta. Sitten ihmetellään, että miten se huoneeseen hautautunut Petteri ei 15-vuotiaana uskalla lähteä ovesta ulos eikä suostu menemään kouluun, kun sille on vuosikausia annettu periksi aivan perusasioissa. Myös huonot ja sopeutumiselle haitalliset tavat ovat tottumuksia ja rutiineja, joista ei enää murroiässä luovuta. Eivät ne ole mitään neurobiologisia erityispiirteitä, vaan rutiineja. 

Kuka on keksinyt sanan nepsy? Ja sen, että heitä on niin paljon. Kuulostaa napsulta tms.

Kysyn vaan, kuka haluaisi suomalaiseen päiväkotiin tai kouluun?! Oli nepsy-napsu tai muuten tavis-outo. Lapsi tai aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuotahan se on nykyään. Ennen se kersa puettiin ja potkaistiin pihalle, että nyt kouluun.

Nykyään armeijassakin päivystäjä käy aamulla kuiskimassa tupien ovella, että voi herätä jos jaksaa.

Vähän eri asia möykätä aikuisille tavisjannuille kuin nepsylapselle.

No jos nyt 18v kakaroita pitää aikuisina niin ok...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan kannattaisi alkaa ylimieliseksi? Missä muussa maailman maassa saisit ilmaista palvelua, missä avuttomien vanhempien lapsia tullaan herättämään monena aamuna viikossa jopa kahden työntekijän voimin?

Näin voi ajatella jos ei tunne lastensuojelun todellisuutta. Perhetyö ei pääsääntöisesti ole minkäänlaista auttamista. Työntekijöillä ei ole näistä nepsyasioista tavallisesti yhtään paremmat tiedot kuin keskivertovanhemmalla, eli ei mitään. Poikkeuksia löytyy, mutta ne ovat harvinaisia.

Ennemminkin tuo menee siihen, että kerätään listaa missä asioissa vanhemmalla on ongelmia ja niitä sitten käytetään huostaanoton perusteena. Jotta vanhempi voisi välttää tämän, täytyy osata itse etsiä tietoja ja löytää ratkaisuja arkeen, jolloin perhetyöntekijät voivat todeta, että "vahvalla tuella vanhempi on hyötynyt perhetyöstä valtavasti". Perhetyötä kuitenkin mielellään jatketaan pitkään, jotta löydettäisiin kaikki mahdolliset ongelmat. Ja niitä aina löytyy, varsinkin jos menee kertomaan mistään ongelmista sen nepsylapsen kanssa. Eli mistään tavallisistakaan lapsiarjen ongelmista ei kannata kertoa, koska se sitten muotoillaan ongelmiksi vanhemmuudessa. Tavallisin huostaanoton peruste on "puutteet vanhemmuudessa".

Näinpä. Lastensuojelun "tukitoimet" on pahin uhka lapsille ja perheille. Bisnestä ja hyvää sellaista!

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Nyt jo aikuisen Asperger-pojan äitinä sanoisin, että ajatus on toisaalta hyvä, toisaalta taas siihen sisältyy omat vaaransa. Omalla lapsellani oli yläkoulussa mm. lyhennetyt koulupäivät, jotta jaksoi sitä hulinaa. Kaikkiaan näin jälkeenpäin ajatellen hänen kehitykselleen oli kuitenkin hyväksi olla edes jossain määrin ihan tavallinen nuori siellä toisten joukossa. Kotikoulu asettaa aikamoiset vaatimukset siihen, että sitä sosiaalista elämää näkee ja kokee edes jossain määrin - en itse pidä eristämistä minään ratkaisuna. Aspergerin sosiaalisuus on yleensä vähän poikkeavaa, mutta ei se sitä (yleensä) kai tarkoita, etteikö sitä olisi. Toki aina parempi, jos löytyy samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Tietysti jos joutuu vaikka rankasti koulukiusatuksi, tilanne on eri, mutta esim. pojallani näin ei ollut. Varmaan häntä pidettiin hieman kummana tyyppinä, mutta kavereitakin oli (koulussa; vapaa-ajalla viihtyi yksin rauhassa). Isoin ongelma oli kuormittuminen ja koulupäivien lyhentäminen auttoi siihen hyvin.

Ihmettelen myös tuota kommenttia Aspergerin turhautumisesta hitaammin eteneviin oppilaisiin. Aspergerien kykyprofiilit ovat yleensä epätasaisia, joten harva Asperger itsekään loistaa kaikessa. Ja kun monella Aspergerilla on myös ADHD tai ADD, löytyy sähläystä omastakin takaa. (Omalla pojallani muuten juuri kuormitus teki sen, että alkoi säheltää, mikä on hänen luonteelleen täysin vastakkaista.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Miksei näiden kurssien sisältöä voi muuttaa videomuotoiseksi niin, että ne voisi katsoa oman työpäivän jälkeen? Jos kurssiin kuuluu tehtäviä, vanhempi voisi tehdä ne itselleen sopivana aikana ja kunnan työntekijä voi sitten kommentoida niitä virka-aikaan.

Tai siirtää kurssi Teamsiin tai Google Meetsiin, tuoko läsnäolo jotain lisää oppimiseen?

Tietosuoja ja luottamuksellisuuden toteutuminen on hankala varmistaa etäyhteyksillä toimittaessa. Edellinen ehdotus vapaasta työskentelystä poistaisi vertaistapaamisten tuoman tuen, johon työskentelymuodon tutkittu vaikuttavuus osaltaan pohjaa.

Niin mikä se sun ratkaisu sitten on?

Eipä sitä luottamuksellisuutta mitenkään pysty 'varmistamaan' muutenkaan. Jos siellä on joku, joka samantien menee kertomaan kaikkien asiat kaikille, niin sille ei voi yhtään mitään eikä sitä voi ehkäistä läsnäolopakolla. Sama koskee sitä, jos ryhmän ohjaaja on jotenkin vääntynyt.

No eihän voi missään varmistaa, ei edes kaikkein tietosuojatuimmissa tehtävissä. Joku voi olla noudattamatta sääntöjä. Yleensä ihmiset kuitenkin pyrkivät toimimaan niiden mukaan, kun ovat tiedossa. Ympäristön hallinta on tuossa se, mikä voi aiheuttaa lapsuksia. Osataanko mitä moninaisimmilla yhteyksillä ollessa huomioida se, etteivät ulkopuoliset kuule keskustelua tai seuraa sitä? Ovatko ohjelmistot edes ajantasalla ja sopivia?

Huolimattomuudestahan puutteet yleensä johtuvat, eivät tahallisuudesta. Monesti eri riskeistä ei olla automaattisesti tietoisia, mutta ammattilaiset nämä lainkin mukaan joutuvat aina huomioimaan ja myös varmistamaan. Siksi tiettyjä asioita ei hoideta ilman suojattuja yhteyksiä tai missä vain. Huomioidaan myös asioiden mahdollinen arkaluontoisuus, tämän jokainen kokee tavallaan.

Edelleen se ratkaisukeskeisyys. Tässä pallotellaan termeillä ja etsitään omaa mielipidettä tukevia ongelmia. Ratkaisuehdotuksia nolla kappaletta.

Kumma juttu, kun aivan lääkärin lähetteellä voidaan järkätä nettipohjaista terapiaa, mutta tämä ryhmäkonsepti on niin arkaluonteinen ja jäykkä systeemi, että sitä ei voi kehittää ja osallistujatkin niin tahvoja, ettei ne osaa käyttää interwebsiä tai pitää huolta itse omista rajoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on karmivan paljon ableismia ja myös mielisairaiden halveksumista. Skitsofreenikoita syyllistetään sairastumisestaan ja yhteiskunta hylkää heidät täysin joten suurin osa heistä kuolee joko oman käden kautta tai päihteiden takia, joita ne käyttää, koska muuta apua ei saa. Autisteja vihataan ja myös heitä syyllistetään, että he ovat vaan tahallaan hankalia. ADHD-ihmisiäkin vähätellään ja sanotaan suurinpiirtein sinä olet vaan laiska jälkeenjäänyt ja uusavuton paskakasa! Päästäsi olet tuon diagnoosin keksinyt yms yms. Suomalaiset ovat kyllä ihanan empaattista kansaa.

Ihan turha väittää, etteikö osa - ehkä suurin osa - näistä diagnooseista ole tarpeettomia ja pelkästään muodinmukaisia. Ihan samoin kuin oli naisten toistuva leimaaminen hysteerikoiksi 1800-luvun lääketieteessä. Monet vanhemmat eivät osaa enää kasvattaa lapsiaan. Se näkyy monella tavalla ja rappeuttaa tätä yhteiskuntaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiopetus voisi olla monelle nepsylle pelastus. Tavallisessa luokassa kuormittuvat hälinästä ja joutuvat helposti kiusatuiksi ja/tai syrjityiksi, ja erityisluokillakin on keskenään hyvinkin erilaisista vaikeuksista kärsiviä, mikä ei hyödytä oikein ketään. Voin vain kuvitella, kuinka esim. Asperger-oppilas turhautuu helposti vaikka heikkolahjaisen hitaudesta tai ärsyyntyy ADHD-oppilaan sähläämisestä.

Kyllä nuo kaikki nepsyt ja heidän "ominaisuutensa" ovat taakaksi myös ihan normaaleille lapsille.

Miten hiljaisen ja yksin viihtyvän lapsen käytös ketään häiritsee. Jos häiritsee, niin vika ei ole silloin siinä nepsyssä.

Kyllä hiljainen ja yksin viihtyväkin voi olla esim. joustamaton ja/tai saada suuttuessaan tai kuormittuessaan hallitsemattomia raivokohtauksia.

Lainasin viestiä, jossa sanottiin, että KAIKKI nepsyt häiritsevät. Taas kerran luetun ymmärtämistä toivon.

Tiedän monia, jotka eivät ikinä saa mitään kohtauksia ja pysyvät erossa laikesta hölmöilystä.

Nepsyjä on monessa ammatissa ja ihan menestyvät urallaan. Moni kykenee opiskelemaan jopa tohtoriksi asti. Silti nykyisin moi haluaa ymmärtää sitä nepsyään niin, että peruskoulustakaan ei päästä läpi. Se, että ei vaadi siltä nepsyltään mitään on aivan helvetinmoinen karhunpalvelus ja huonoa vanhemmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisissa tilanteissa se vanhempi tarvitsisi ensin koulutusta nepsylapsen kanssa toimimiseen ennen kuin turvaudutaan täysin ulkopuoliseen kasvattajaan. Yhteiskuntakin säästäisi siinä, kun jatkossa vanhempi hoitaisi oman lapsensa heräämiset ja kouluun lähtemiset. Tarvitaan proaktiivisuutta, ei ihmeiden odottamista.

Perheneuvolassa on näitä Ihmeelliset vuodet -kursseja, sinne vaan. Toki tässäkin aletaan taas valittamaan, että kun ovat päiväaikaan ja pitäisi olla töissä. 

Onko niitä mahdollista järjestää sellaiseen aikaan, että niihin on mahdollista osallistua? Vai onko syyllistäminen ainoa 'ratkaisu'?

Kunnalliset palvelut tapahtuvat yleensä aina virka-aikaan. 

Miksei näiden kurssien sisältöä voi muuttaa videomuotoiseksi niin, että ne voisi katsoa oman työpäivän jälkeen? Jos kurssiin kuuluu tehtäviä, vanhempi voisi tehdä ne itselleen sopivana aikana ja kunnan työntekijä voi sitten kommentoida niitä virka-aikaan.

Tai siirtää kurssi Teamsiin tai Google Meetsiin, tuoko läsnäolo jotain lisää oppimiseen?

Tietosuoja ja luottamuksellisuuden toteutuminen on hankala varmistaa etäyhteyksillä toimittaessa. Edellinen ehdotus vapaasta työskentelystä poistaisi vertaistapaamisten tuoman tuen, johon työskentelymuodon tutkittu vaikuttavuus osaltaan pohjaa.

Niin mikä se sun ratkaisu sitten on?

Eipä sitä luottamuksellisuutta mitenkään pysty 'varmistamaan' muutenkaan. Jos siellä on joku, joka samantien menee kertomaan kaikkien asiat kaikille, niin sille ei voi yhtään mitään eikä sitä voi ehkäistä läsnäolopakolla. Sama koskee sitä, jos ryhmän ohjaaja on jotenkin vääntynyt.

No eihän voi missään varmistaa, ei edes kaikkein tietosuojatuimmissa tehtävissä. Joku voi olla noudattamatta sääntöjä. Yleensä ihmiset kuitenkin pyrkivät toimimaan niiden mukaan, kun ovat tiedossa. Ympäristön hallinta on tuossa se, mikä voi aiheuttaa lapsuksia. Osataanko mitä moninaisimmilla yhteyksillä ollessa huomioida se, etteivät ulkopuoliset kuule keskustelua tai seuraa sitä? Ovatko ohjelmistot edes ajantasalla ja sopivia?

Huolimattomuudestahan puutteet yleensä johtuvat, eivät tahallisuudesta. Monesti eri riskeistä ei olla automaattisesti tietoisia, mutta ammattilaiset nämä lainkin mukaan joutuvat aina huomioimaan ja myös varmistamaan. Siksi tiettyjä asioita ei hoideta ilman suojattuja yhteyksiä tai missä vain. Huomioidaan myös asioiden mahdollinen arkaluontoisuus, tämän jokainen kokee tavallaan.

Edelleen se ratkaisukeskeisyys. Tässä pallotellaan termeillä ja etsitään omaa mielipidettä tukevia ongelmia. Ratkaisuehdotuksia nolla kappaletta.

Kumma juttu, kun aivan lääkärin lähetteellä voidaan järkätä nettipohjaista terapiaa, mutta tämä ryhmäkonsepti on niin arkaluonteinen ja jäykkä systeemi, että sitä ei voi kehittää ja osallistujatkin niin tahvoja, ettei ne osaa käyttää interwebsiä tai pitää huolta itse omista rajoistaan.

Itse toivon omissa asioissani, että ammattilaiset ottavat luottamuksellisuuden, salassapidon ja tietosuojan tosissaan. Vaikka näitä aktiivisesti huomioidaan, tulee esiin aina tarkennettavia seikkoja. Ryhmämuoto on erilainen kuin henk.koht. terapia, jossa voit itse huolehtia omista rajoistasi ja tehdä päätökset niiden suhteen. Et voi kuitenkaan päättää muiden puolesta heidän rajojaan. Jos jollakulla on huoli luottamuksellisuudesta, se ei toteudu.

Erimuotoisia palveluja järjestetään, jotta jokainen löytää sopivan. Niitä järjestetään myös kolmannen sektorin toimesta, sekä vapaaehtoisvetoisesti. Viranomaisten on kuitenkin huomioitava nämä kysymykset toiminnassaan erityisen tarkasti, tähän laki velvoittaa. Palautetta on suotavaa antaa myös heille, jotta voidaan kehittää mahdollisimman laajasti saavutettavia tukimuotoja.

Vierailija kirjoitti:

Kuka on keksinyt sanan nepsy? Ja sen, että heitä on niin paljon. Kuulostaa napsulta tms.

Sanana jotenkin hassu. Luulin sanan nepsy olleen 2020-luvun keksintö, mutta kappas, kun minua koskevassa lapsuuden lääkärinlausunnossa mainitaan NEPSY-II -testi. Itse puhun ihan adhd:sta ja autismista, joista jälkimmäinen minulla on.

Vierailija kirjoitti:

Kuka on keksinyt sanan nepsy? Ja sen, että heitä on niin paljon. Kuulostaa napsulta tms.

NEuroPSYkiatria/-nen

Vierailija kirjoitti:

Nepsyjä on monessa ammatissa ja ihan menestyvät urallaan. Moni kykenee opiskelemaan jopa tohtoriksi asti. Silti nykyisin moi haluaa ymmärtää sitä nepsyään niin, että peruskoulustakaan ei päästä läpi. Se, että ei vaadi siltä nepsyltään mitään on aivan helvetinmoinen karhunpalvelus ja huonoa vanhemmuutta.

Parhaimmillaan noin, valitettavasti nepsyjä on myös aivan liikaa työelämän ulkopuolella ja jopa työkyvyttömyyseläkkeellä.