Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hei vanhemmat, joiden lapsella/nuorella lievä asperger
02.04.2023 |
Minkälaisia vaikeuksia hänellä on? Onko tullut liitännäishäiriöitä? Onko koulupoissaoloja? Pystyykö opiskella itsenäisesti? Miten viettää vapaa-aikansa? Minulla 17-v., jolla liitännäisenä keskivaikea masennus, määrittämätön ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Paljon poissaoloja koulusta, koulukiusaamistausta. Tarvitsee tosi paljon tukea opiskeluun eikä silti meinaa onnistua. Vapaa-ajalla lähinnä kotona. Pelailee, editoi videoita, opettelee kitaransoittoa. Kotityöt hirveän vaivan takana, hygienian ja syömisen huolehtii itse. Tässä nyt olennaisimmat. Omaväylä-kuntoutusta saa ja psykan polin kontakti. Myönnän, että vanhemmuus on ajoittain tosikin raskasta.
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä assien vanhemmista on uupunut? Minä ainakin olen, vaikka lapsella "vain" lievä as.
Meillä on kummatkin, isä ja äiti. Ollaan työkyvyttömyyseläkkeellä. Ollaan erottu jo aikaa sitten, mutta kun lapsista ei tule ikinä oikein aikuisia niin vanhemmuus jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Monesti ollaan surtu sitä, kun meillä ei ole ikinä niitä valmistautujaisia mistään, ei iloisia uutisia, aina vain jotain paskaa ja ongelmia vuosikymmenestä toiseen eikä loppua näy. Vahtimisen, avustamisen ja hoivan tarve ei lopu ikinä, päinvastoin pitää vahtia lisäksi tukihenkilöt ja sosiaalityöntekijät niidenkin kohdalla mitkä on olleet aikuisten kirjoissa jo vuosia. Aina nurkan takana uusi vääntö ja pettymys.
Täällä myös yksi, joka määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Ei mitään mahdollisuuksia edes ajatella työelämää oman as-lapseni vanhempana. Vie kaikki voimat enkä ehdi itse kuntoutua ja toipua.
Voimia ja tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkyikö teillä ongelmat jo alakoulussa vai puhkesiko ongelmat myöhemmin?
Lapsellani on luultavasti lievä asperger. On neljännellä luokalla ja koulu sujuu hienosti, toistaiseksi kaverisuhteissa tiettyjä haasteita, mutta ei liian vakavaa vielä.
Eniten ongelmia aiheuttaa toistaiseksi nukahtamisvaikeudet, mutta yritämme taistella rutiineilla, terveellisellä ruoalla ja paljolla ulkoilulla.
Tulevaisuus mietityttää.
Meillä oli sellainen ongelma, että jos lasta yritti kasvattaa, eli moitti esim. vähänkin, niin hän alkoi itkeä ja hokea, että mä en osaa mitään. Oli ihan kamalaa, kun tuntui, ettei lapselle saa opettaa mitään. Kaikesta hän vaan romahti. Olin vanhempana ihan kauhuissani. Ajattelin, että mitä hänen elämästään tulee, jos ei kasvateta ja taas mitä siitä tulee, jos kasvatetaan?
En itse ole saanut sellaista kasvatusta, jossa oltaisiin positiivisia, vaan mielestäni minuakin aina kohdeltiin ikävästi. En sen takia pystynyt ajattelemaan, että ei se mitään, jos vaatteet jätetään vain lojumaan eteisen lattialle kun tullaan sisään tms. Vaan vaadin. Ei olisi sitten pitänyt.
Osasin itse epäillä, että lapsella saattaisi olla asperger, koska isässäni tajusin aikuisena olevan sellaisia piirteitä paljon. Kukaan ei epäillyt sitä, minä itse vain, äidin vaistolla. Oli niin monia pikkuasioita, jotka sopivat sapluunaan.
Lapsi myös harrasti eräänlaista "ähellystä", eli tarttui kiinni esim. pöydän kulmasta ja hiplasi sitä ja samalla puhisi ja mietti kuulemma kaikenlaista. Myöhemmin olen liittänyt sen jonkinlaiseksi tic-tyyppiseksi oireeksi.
Ketään lääkäriä se ei kiinnostanut ikinä, vaikka näytin siitä jopa videoita. sittemmin törmäsin aspergerien oireeseen nimeltä stimming. siihen se sopii aivan täydellisesti.
3
Tiedät varmaan että autismikirjo ei hyppää sukupolven yli. Jos naisen isällä ja lapsella on autismi, niin silloin se on todennäköisesti naisellakin.
Piirteet vaan ovat yleensä naisilla erilaisia kuin miehillä. Naiset usein myös opettelevat käyttäytymään kuin muutkin ja autismikirjo jää piiloon niin hyvin, että he eivät välttämättä itsekään huomaa sitä.
Huoh mitä kannanottoja taas. Oletko geenitutkija vai mistä nämä varmoina esittämäsi väitteet revit? Moniin häiriöihin vaikuttaa perimän lisäksi ympäristö, kuten raskauden aikaiset tapahtumat, ja siksi niiden ilmentyminen voi todellakin ikään kuin hypätä sukupolven yli. Sitä paitsi voihan myös lapsen isän suvussa olla taipumusta tähän ja se olisikin periytynyt sitä kautta lapselle.
Näinpä. Ja eikö ole esim mahdollista että jos äidillä ja isällä molemmilla
Jotain piirteitä, niin lapsella on sitten sitäkin enemmän, jopa diagnoosiin asti?Tämä.
Ensimmäinen Asperger-diagnoosi taidettiin Suomessa tehdä 1989.
Itse kävin 2. luokalla(1978) perheneuvolan psykologilla, papereissa kuvaillaan kuin oppikirjatapaus asperger-pojasta.
Pakkomielteinen kiinnostukseni koneisiin ja tekniikkaan psykologin mielestä johtui isäni ja äitini ikäerosta ja siitä, että olen ollut liian pienenä isäni mukana korjaamassa maatilan koneita...
Kaivelin nuo paperit esiin, kun esikoisella diagnosoitiin autismi. Lievempiä diagnooseja on putkahdellut lapsille aika myöhäänkin.
Mitä lievempiä diagnooseja? Jos saa kysyä
Niin, verrattuna tuohon esikoiseni autismiin.
Kuopuksella 13v asperger- ja lukihäiriödiagnoosi, josta mainitsinkin aiemmin.
Toiseksi nuorimmalla lapsella(tyttö) myös ilmeni lukivaikeus, tuli ilmi vasta lukiossa.
Olen melko varma, että hänellä on myös as, mutta tyttö vastustaa nepsy-kartoitusta.
Koulupsykologi hänelle veikkaili adhd:ta, kokeiltiin lääkitystä, joka ei toiminut ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että ongelmat näkyi lapsena jonkintasoisina aistiyliherkkyyksinä, koulussa ei oikein ymmärtänyt, että kokeet on tärkeitä ja kiitos sen opettajan paapatuksen, nykyään on koekammo. Oli myös toiminnanohjauksen ongelmia, mikä näkyi mm. hitautena ja jumittamisena. Lievää pikkuvanhamaisuutta ja jotain pulmia sos.tilanteissa, kun tuli sitten kiusatuksikin. Nykyään vain nettikavereita ja koulukavereiden kanssa vain viestittelyä vapaa-ajalla.
-ap
Mitäpäs jos me opettajat emme syytä teitä lapsen autismista, ettekä te syytä opettajia siitä, että ns. normaali koulu on monin tavoin liian raskas lapsellenne. Ei se ole kenenkään vika, paitsi ehkä päättäjien. Mahtoikohan sen opettajan koepapatus niin ihmeellistä olla ja kenties tarkoitettu koko luokalle, jolle se ehkä tuli tarpeeseen.
Joo ja ehdottomasti lisää pienryhmiä näille. Inkluusio on helvettiä monille niistä, jotka ovat kirjolla. Kyllä me se käsitetään.
T. Ope
Tajuatko ope, että inkluusiota ei ole jos puuttuvat ne tukitoimet ja lisäresurssit, joita erityislapset tarvitsevat? Ja nehän puuttuvat koska kuntapäättäjät säästävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkyikö teillä ongelmat jo alakoulussa vai puhkesiko ongelmat myöhemmin?
Lapsellani on luultavasti lievä asperger. On neljännellä luokalla ja koulu sujuu hienosti, toistaiseksi kaverisuhteissa tiettyjä haasteita, mutta ei liian vakavaa vielä.
Eniten ongelmia aiheuttaa toistaiseksi nukahtamisvaikeudet, mutta yritämme taistella rutiineilla, terveellisellä ruoalla ja paljolla ulkoilulla.
Tulevaisuus mietityttää.
Meillä oli sellainen ongelma, että jos lasta yritti kasvattaa, eli moitti esim. vähänkin, niin hän alkoi itkeä ja hokea, että mä en osaa mitään. Oli ihan kamalaa, kun tuntui, ettei lapselle saa opettaa mitään. Kaikesta hän vaan romahti. Olin vanhempana ihan kauhuissani. Ajattelin, että mitä hänen elämästään tulee, jos ei kasvateta ja taas mitä siitä tulee, jos kasvatetaan?
En itse ole saanut sellaista kasvatusta, jossa oltaisiin positiivisia, vaan mielestäni minuakin aina kohdeltiin ikävästi. En sen takia pystynyt ajattelemaan, että ei se mitään, jos vaatteet jätetään vain lojumaan eteisen lattialle kun tullaan sisään tms. Vaan vaadin. Ei olisi sitten pitänyt.
Osasin itse epäillä, että lapsella saattaisi olla asperger, koska isässäni tajusin aikuisena olevan sellaisia piirteitä paljon. Kukaan ei epäillyt sitä, minä itse vain, äidin vaistolla. Oli niin monia pikkuasioita, jotka sopivat sapluunaan.
Lapsi myös harrasti eräänlaista "ähellystä", eli tarttui kiinni esim. pöydän kulmasta ja hiplasi sitä ja samalla puhisi ja mietti kuulemma kaikenlaista. Myöhemmin olen liittänyt sen jonkinlaiseksi tic-tyyppiseksi oireeksi.
Ketään lääkäriä se ei kiinnostanut ikinä, vaikka näytin siitä jopa videoita. sittemmin törmäsin aspergerien oireeseen nimeltä stimming. siihen se sopii aivan täydellisesti.
3
Tiedät varmaan että autismikirjo ei hyppää sukupolven yli. Jos naisen isällä ja lapsella on autismi, niin silloin se on todennäköisesti naisellakin.
Piirteet vaan ovat yleensä naisilla erilaisia kuin miehillä. Naiset usein myös opettelevat käyttäytymään kuin muutkin ja autismikirjo jää piiloon niin hyvin, että he eivät välttämättä itsekään huomaa sitä.
Huoh mitä kannanottoja taas. Oletko geenitutkija vai mistä nämä varmoina esittämäsi väitteet revit? Moniin häiriöihin vaikuttaa perimän lisäksi ympäristö, kuten raskauden aikaiset tapahtumat, ja siksi niiden ilmentyminen voi todellakin ikään kuin hypätä sukupolven yli. Sitä paitsi voihan myös lapsen isän suvussa olla taipumusta tähän ja se olisikin periytynyt sitä kautta lapselle.
Näinpä. Ja eikö ole esim mahdollista että jos äidillä ja isällä molemmilla
Jotain piirteitä, niin lapsella on sitten sitäkin enemmän, jopa diagnoosiin asti?Tämä.
Ensimmäinen Asperger-diagnoosi taidettiin Suomessa tehdä 1989.
Itse kävin 2. luokalla(1978) perheneuvolan psykologilla, papereissa kuvaillaan kuin oppikirjatapaus asperger-pojasta.
Pakkomielteinen kiinnostukseni koneisiin ja tekniikkaan psykologin mielestä johtui isäni ja äitini ikäerosta ja siitä, että olen ollut liian pienenä isäni mukana korjaamassa maatilan koneita...
Kaivelin nuo paperit esiin, kun esikoisella diagnosoitiin autismi. Lievempiä diagnooseja on putkahdellut lapsille aika myöhäänkin.
Mitä lievempiä diagnooseja? Jos saa kysyä
Niin, verrattuna tuohon esikoiseni autismiin.
Kuopuksella 13v asperger- ja lukihäiriödiagnoosi, josta mainitsinkin aiemmin.
Toiseksi nuorimmalla lapsella(tyttö) myös ilmeni lukivaikeus, tuli ilmi vasta lukiossa.
Olen melko varma, että hänellä on myös as, mutta tyttö vastustaa nepsy-kartoitusta.
Koulupsykologi hänelle veikkaili adhd:ta, kokeiltiin lääkitystä, joka ei toiminut ollenkaan.
Aa, nyt tajusin, ok. Kiitos vastauksesta. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tehdä lievästä numeroa, koska ovat taitavia käyttämään diagnoosiaan hyväksi ja jättävät sillä verukkeella koulut kesken ja sluibailevat omissa maailmoissaan. Peräkammarin väkeä olivat ennen vanhaan.
Meillä keskimmäinen asperger lapsi yritti tätä. Sanoin sille suoraan, että kun sinulla ei ole minkäänlaista oppimishäiriötä niin sinä et kotiisi linnottaudu ja ole tekemättä mitään. Hänellä jäi ensiksi koulut kesken ihan oman kiukuttelun takia kun kaikki muut on i d i o o t t e j a ja hän on älykkäin, paras ja puolijumala jota ei tavallinen ihminen ymmärrä mitenkään. Piti palauttaa maanpinnalle, että puolijumalatkin osaa vaihtaa vaattensa, ei haise hielle ja käy suihkussa sekä elättää itsensä eikä keräile almuja yhteiskunnalta u h ri u t u m a l l a.
Hyvä! Asiaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että ongelmat näkyi lapsena jonkintasoisina aistiyliherkkyyksinä, koulussa ei oikein ymmärtänyt, että kokeet on tärkeitä ja kiitos sen opettajan paapatuksen, nykyään on koekammo. Oli myös toiminnanohjauksen ongelmia, mikä näkyi mm. hitautena ja jumittamisena. Lievää pikkuvanhamaisuutta ja jotain pulmia sos.tilanteissa, kun tuli sitten kiusatuksikin. Nykyään vain nettikavereita ja koulukavereiden kanssa vain viestittelyä vapaa-ajalla.
-ap
Mitäpäs jos me opettajat emme syytä teitä lapsen autismista, ettekä te syytä opettajia siitä, että ns. normaali koulu on monin tavoin liian raskas lapsellenne. Ei se ole kenenkään vika, paitsi ehkä päättäjien. Mahtoikohan sen opettajan koepapatus niin ihmeellistä olla ja kenties tarkoitettu koko luokalle, jolle se ehkä tuli tarpeeseen.
Joo ja ehdottomasti lisää pienryhmiä näille. Inkluusio on helvettiä monille niistä, jotka ovat kirjolla. Kyllä me se käsitetään.
T. Ope
Tajuatko ope, että inkluusiota ei ole jos puuttuvat ne tukitoimet ja lisäresurssit, joita erityislapset tarvitsevat? Ja nehän puuttuvat koska kuntapäättäjät säästävät.
Nämähän puuttuvat jo varhaiskasvatuksessa. Siellä on todella paljon lapsia joilla on diagnoosit ja laput lääkäriltä, mutta mitään resurssia avustajien tai ryhmäkokojen pienentämiseen muodossa ei saada.
Mahtaneeko sisaruksilla olla suurempi todennäköisyys psykopatiaan, niillä ei-aspergereillä siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miettikää, olen siis puhunut lapsen oireista psykiatrian polilla vuodesta 2017 lähtien, kukaan ei koskaan sanonut sanaakaan esim. tuosta stimmauksesta! Vähänpä nekin tiesivät. Itse törmäsin termiin kerran ja se oli ihan että heureka! Meillä on NIIN ollut tuota, eikä kukaan tajua mitään! Ammattilaiset. Meinaan koko ajan sai tuntea, että olenko itse liian herkästi luulemassa poikaa aspergerpiirteiseksi, kun lääkärit eivät pystyneet heti diagnosoimaan, kun on kuitenkin tosi lievä autistiksi.
3
Haastavinta tietyllä tavalla lienee olla ihan rajan tuntumassa "normaalimmalla" puolella. Piirteitä selkeästi on, mutta ei tarpeeksi varsinaiseen diagnoosiin ja tukitoimiin.
Meillä on rajatapaus. Mitä hyötyä diagnoosista olisi, mitä tukea emme voi saada ilman? Nyt ainakin terapia on järjestynyt muulla diagnoosilla.
Vierailija kirjoitti:
Mahtaneeko sisaruksilla olla suurempi todennäköisyys psykopatiaan, niillä ei-aspergereillä siis.
Esikoinen psykopatiapiirteinen ja nuorin asperger.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa rohkaista AS-lasta ja -nuorta tekemään asioita erityisominaisuuksista huolimatta. Vaikka AS-nuori joutuu sosiaalisissa tilanteissa epämukavuusalueelle, on syytä sopivissa määrin vaan laittaa häntä niihin. Tietenkin pitää aina ottaa huomioon kuormittavuus, mutta ei saa opettaa, että diagnoosi olisi tekosyy, jonka taakse voisi aina mennä. Se on vähän päinvastaista kuin monien neurotyypillisten nuorten vanhemmilla, jotka joutuvat antamaan kotiintuloaikoja ja rajoittamaan ulkona notkumista.
Terv. AS-aikuinen
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa rohkaista AS-lasta ja -nuorta tekemään asioita erityisominaisuuksista huolimatta. Vaikka AS-nuori joutuu sosiaalisissa tilanteissa epämukavuusalueelle, on syytä sopivissa määrin vaan laittaa häntä niihin. Tietenkin pitää aina ottaa huomioon kuormittavuus, mutta ei saa opettaa, että diagnoosi olisi tekosyy, jonka taakse voisi aina mennä. Se on vähän päinvastaista kuin monien neurotyypillisten nuorten vanhemmilla, jotka joutuvat antamaan kotiintuloaikoja ja rajoittamaan ulkona notkumista.
Terv. AS-aikuinen
Ylen Kirjolla-ohjelmassa näkyy minusta hyvin, että yhtä niistä osallistujista ei ole rohkaistu epämukavuusalueelle, vaan on annettu ns. piiloutua diagnoosin taakse. Hän onkin osallistujista surullisin ja lamaantunein, muilla on opiskelut tai työpaikka, onnistumisen kokemuksia ja ilon lähteitä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Up. Vertaistukea uupuneille as-lapsen vanhemmille?
Väsyttää ja ahdistaa. Ei tämä varmaan ketään auta. Edes pitkää kirjoitustani tähän ketjuun ei julkaistu, mutta lyhykäisyydessään minulla on kaksi as- nuorta, toinen on helppo, jo aikuinen, kirjoitti koulun alla ylioppilaaksi toinen 17- vuotias, itsetuhoinen ja vaikea.
Olen kuntoutustuella itsekin. Elän päivän kerrallaan. Huoli tulevaisuudesta on kova, liikaa edes ajateltavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa rohkaista AS-lasta ja -nuorta tekemään asioita erityisominaisuuksista huolimatta. Vaikka AS-nuori joutuu sosiaalisissa tilanteissa epämukavuusalueelle, on syytä sopivissa määrin vaan laittaa häntä niihin. Tietenkin pitää aina ottaa huomioon kuormittavuus, mutta ei saa opettaa, että diagnoosi olisi tekosyy, jonka taakse voisi aina mennä. Se on vähän päinvastaista kuin monien neurotyypillisten nuorten vanhemmilla, jotka joutuvat antamaan kotiintuloaikoja ja rajoittamaan ulkona notkumista.
Terv. AS-aikuinen
Ylen Kirjolla-ohjelmassa näkyy minusta hyvin, että yhtä niistä osallistujista ei ole rohkaistu epämukavuusalueelle, vaan on annettu ns. piiloutua diagnoosin taakse. Hän onkin osallistujista surullisin ja lamaantunein, muilla on opiskelut tai työpaikka, onnistumisen kokemuksia ja ilon lähteitä elämässä.
No, minun tyttäreni sai diagnoosin vasta, kun oli niin itsetuhoinen että joutui osastolle, että eipä se diagnoosittomuus häntä pelastanut. Diagnoosin jälkeen moni asia on saanut selityksen, ja hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa rohkaista AS-lasta ja -nuorta tekemään asioita erityisominaisuuksista huolimatta. Vaikka AS-nuori joutuu sosiaalisissa tilanteissa epämukavuusalueelle, on syytä sopivissa määrin vaan laittaa häntä niihin. Tietenkin pitää aina ottaa huomioon kuormittavuus, mutta ei saa opettaa, että diagnoosi olisi tekosyy, jonka taakse voisi aina mennä. Se on vähän päinvastaista kuin monien neurotyypillisten nuorten vanhemmilla, jotka joutuvat antamaan kotiintuloaikoja ja rajoittamaan ulkona notkumista.
Terv. AS-aikuinen
Ylen Kirjolla-ohjelmassa näkyy minusta hyvin, että yhtä niistä osallistujista ei ole rohkaistu epämukavuusalueelle, vaan on annettu ns. piiloutua diagnoosin taakse. Hän onkin osallistujista surullisin ja lamaantunein, muilla on opiskelut tai työpaikka, onnistumisen kokemuksia ja ilon lähteitä elämässä.
No, minun tyttäreni sai diagnoosin vasta, kun oli niin itsetuhoinen että joutui osastolle, että eipä se diagnoosittomuus häntä pelastanut. Diagnoosin jälkeen moni asia on saanut selityksen, ja hyvä niin.
Diagnoosi on hyvä olla ja hyvä saada asioille selitys, mutta AS ei tarkoita sitä, että pitäisi passivoitua ja olla ottamatta myös haasteita vastaan. Jos niihin AS-ominaisuuksiin kiinnittyy liikaa, tulee niistä helposti itseään toteuttavia ja itseään vahvistavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Up. Vertaistukea uupuneille as-lapsen vanhemmille?
Väsyttää ja ahdistaa. Ei tämä varmaan ketään auta. Edes pitkää kirjoitustani tähän ketjuun ei julkaistu, mutta lyhykäisyydessään minulla on kaksi as- nuorta, toinen on helppo, jo aikuinen, kirjoitti koulun alla ylioppilaaksi toinen 17- vuotias, itsetuhoinen ja vaikea.
Olen kuntoutustuella itsekin. Elän päivän kerrallaan. Huoli tulevaisuudesta on kova, liikaa edes ajateltavaksi.
Voimia :,( huoli tulevaisuudesta ja jo ensi viikon kouluviikosta kova. Öisin herään paniikissa ajattelemaan. Ei ole helppoa. Mutta ei olla yksin!
Mä en usko, että Kirjolla-ohjelman Kirin ongelmia voi ajatella diagnoosin taakse piiloutumisena. Hän on ollut sijoitettunakin ja itsetuhoisuutta ym. Emme tiedä mitä kaikkea taustalla. Surettaa, että Kiriä arvostellaan ja mielestäni turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa rohkaista AS-lasta ja -nuorta tekemään asioita erityisominaisuuksista huolimatta. Vaikka AS-nuori joutuu sosiaalisissa tilanteissa epämukavuusalueelle, on syytä sopivissa määrin vaan laittaa häntä niihin. Tietenkin pitää aina ottaa huomioon kuormittavuus, mutta ei saa opettaa, että diagnoosi olisi tekosyy, jonka taakse voisi aina mennä. Se on vähän päinvastaista kuin monien neurotyypillisten nuorten vanhemmilla, jotka joutuvat antamaan kotiintuloaikoja ja rajoittamaan ulkona notkumista.
Terv. AS-aikuinen
Ylen Kirjolla-ohjelmassa näkyy minusta hyvin, että yhtä niistä osallistujista ei ole rohkaistu epämukavuusalueelle, vaan on annettu ns. piiloutua diagnoosin taakse. Hän onkin osallistujista surullisin ja lamaantunein, muilla on opiskelut tai työpaikka, onnistumisen kokemuksia ja ilon lähteitä elämässä.
No, minun tyttäreni sai diagnoosin vasta, kun oli niin itsetuhoinen että joutui osastolle, että eipä se diagnoosittomuus häntä pelastanut. Diagnoosin jälkeen moni asia on saanut selityksen, ja hyvä niin.
Diagnoosi on hyvä olla ja hyvä saada asioille selitys, mutta AS ei tarkoita sitä, että pitäisi passivoitua ja olla ottamatta myös haasteita vastaan. Jos niihin AS-ominaisuuksiin kiinnittyy liikaa, tulee niistä helposti itseään toteuttavia ja itseään vahvistavia.
Oma poikani ei uskonut diagnoosiaan ja yritti elää kuin muut, masennus ja ahdistuneisuushäiriö siitä seurasi. Että ei nämä asiat niin yksinkertaisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa rohkaista AS-lasta ja -nuorta tekemään asioita erityisominaisuuksista huolimatta. Vaikka AS-nuori joutuu sosiaalisissa tilanteissa epämukavuusalueelle, on syytä sopivissa määrin vaan laittaa häntä niihin. Tietenkin pitää aina ottaa huomioon kuormittavuus, mutta ei saa opettaa, että diagnoosi olisi tekosyy, jonka taakse voisi aina mennä. Se on vähän päinvastaista kuin monien neurotyypillisten nuorten vanhemmilla, jotka joutuvat antamaan kotiintuloaikoja ja rajoittamaan ulkona notkumista.
Terv. AS-aikuinen
Ylen Kirjolla-ohjelmassa näkyy minusta hyvin, että yhtä niistä osallistujista ei ole rohkaistu epämukavuusalueelle, vaan on annettu ns. piiloutua diagnoosin taakse. Hän onkin osallistujista surullisin ja lamaantunein, muilla on opiskelut tai työpaikka, onnistumisen kokemuksia ja ilon lähteitä elämässä.
No, minun tyttäreni sai diagnoosin vasta, kun oli niin itsetuhoinen että joutui osastolle, että eipä se diagnoosittomuus häntä pelastanut. Diagnoosin jälkeen moni asia on saanut selityksen, ja hyvä niin.
Diagnoosi on hyvä olla ja hyvä saada asioille selitys, mutta AS ei tarkoita sitä, että pitäisi passivoitua ja olla ottamatta myös haasteita vastaan. Jos niihin AS-ominaisuuksiin kiinnittyy liikaa, tulee niistä helposti itseään toteuttavia ja itseään vahvistavia.
Lapseni ottaa joka päivä haasteita vastaan. Esimerkiksi talvella mennessään ulos, jolloin hän tuntee kylmän kipuna. Koko hänen olemisensa tässä maailmassa aistiyliherkkänä on haaste itsessään. En ihmettele, vaikka hän passivoituisi, mutta toistaiseksi hän käy koulussa kevennetysti ja haastaa näin itseään. Koulussa on meteliä, valoja, paljon ihmisiä, ahtautta ja kasvosokeus tuo omat haasteensa sekin.
Vierailija kirjoitti:
Mahtaneeko sisaruksilla olla suurempi todennäköisyys psykopatiaan, niillä ei-aspergereillä siis.
Esiintyy sitä aspergerin kanssakin
Alue: Aihe vapaa
Mitä lievempiä diagnooseja? Jos saa kysyä