Kaipaan kolmekymppisiltä sinkuilta vertaistukea

Vierailija kirjoitti:

Naisten voimaantuminen + miesviha+ negatiivinen suhtautuminen lapsiin = tää tilanne.

Kakskymppisenä sitä tosiaan haluaa mennä viilettää, eikä osaa ehkä edes ajatella , että 35 vuotiaana voi olla ihan ypöyksin.

Myös miesten nais.viha, kyvyttömyys sitoutua, feminiinisyys jne. on syynä tähän. 

Olen 40-vuotias. Takana on yksi 15-vuotinen teininä aloitettu parisuhde. Sen jälkeen löysin vuoden jälkeen uuden parisuhteen Tinderistä. En siis samaistu mitenkään tähän keskusteluun. Ja niin. Lapsikin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt että alkaisin treenaamaan tavoitteellisesti ja pyrkisin fitnesslavalle. Kiinnostusta on muutenkin, ja luulen että viimeistään sillä tavalla kumppani löytyisi vähän väkisinkin. Tuskin on yhtäkään fitnessmimmiä jolla ei riittäisi vientiä, voi päästä jopa itse valitsemaan.

Ihan hyvä taktiikka, jos miehen älykkyys on sinulle täysin yhdentekevä asia.

Ei se nyt ihan noin yksioikoista ole. Myös älykkäät miehet pitävät hyvästä vartalosta naisella. Tunnen muutaman Mensa miehen, ja ihan samalla tavalla naisen pyöreät pakarat heitäkin kiinnostaa, kuten ne kiinnostaa äo90 Reiskaakin.

Älykkäät miehet eivät kuitenkaan perusta parisuhteitaan kumppanin pakaroiden pyöreyteen. He ymmärtävät että ulkonäkö on aika muuttuvaista ja kauneus katoavaista joten siitä ei kannata tehdä ykkösasiaa parisuhteessa. Oman kokemuksen mukaan ne on aika alhaisen äo:n jätkiä, joilla on älyttömän tarkat vaatimukset kumppanin ulkonäölle. Alhainen älykkyys estää heitä näkemästä suhdetta pidemmän aikavälin kokonaisuutena ja toista ihmisenä. Suhteen pointti on se, että on joku mahdollisimman hyvännäköinen jota panna.

Toki. Mutta se että naisella on hyvä pylly, ei millään tavalla huononna kyseisen naisen mahdollisuuksia saada älykäs mies. Päinvastoin, se saattaa jopa parantaa mahdollisuuksia.

Huonolla pyllyllä naisen on kuitenkin helpompi saada sellainen mies jolle pylly ei ole maailman merkittävin asia. Hyvällä pyllyllä saa varmasti miehen, mutta miehestä ei voi tietää onko pylly hänen suurin syynsä olla suhteessa ja jos pylly katoaa niin katoaako mieskin.

Itselläni oli ihan kamala pylly kun tapasin mieheni. Ei haitannut. Nykyään on tosi timmi ja pyöreä. En ole huomannut suurempaa eroa miehen suhtautumisessa minuun. Ehkä enemmän taputtelee pyllyä eli kai hän tykkää siitä. Mutta pylly ei ole suhteemme kulmakivi ja olen hyvin onnellinen siitä että kokemuksesta tiedän kelpaavani ilman sitäkin.

Ok, Eli ymmärsinkö nyt oikein:

Näkemyksesi on se, että kumppania etsivän naisen ei kannata tehdä mitään parantaakseen ulkonäköään, koska silloin voi käydä niin että jos se mies löytyykin, niin on olemassa mahdollisuus että se mies ihastuikin vaan siihen ulkonäkö aspektiin jota se nainen paransi?

Tämäkö siis on sinun vinkkisi itselleen kumppania etsivälle naiselle? Vai ymmärsinkö jotenkin väärin?

No suurin piirtein näin. Minulla tämä toimi. Olin ennen aika hyvännäköinen jolloin vedin puoleeni todella huonoja miehiä joille ulkonäköni oli tärkeintä suhteessa. Nuo olivat aivan kamalia suhteita. Lopulta masennuin, lihoin ja olin muutenkin surkeassa kunnossa ulkoisesti. Mutta mies jonka sen näköisenä löysin, oli ihan priimaa. 

Toki se on niin, että tarjonta vähenee jos ulkonäkö on surkea. Mutta laatu paranee. Tämä on minun kokemukseni.

"Toki se on niin, että tarjonta vähenee jos ulkonäkö on surkea. Mutta laatu paranee."

Mielenkiintoinen näkemys. Tavallaanhan tuosta voisi johtaa sellaisen ajatuksen, että sinkkunaisen kannattaisi ihan tietoisesti "tuhota" (huono sana mutta en nyt parempaa keksinyt) ulkonäkönsä, koska sinun logiikallasi hän silloin houkuttelisi aiempaa parempia miehiä puoleensa.

Ketjua lukevat sinkkunaiset, meinaatteko ottaa neuvosta vaarin? Voisiko tällainen taktiikka toimia? Kiinnostuisivatko teistä aiempaa paremmat miehet, jos esim lihoisitte 30 kiloa?

En helvetissä ota. Olen itse sen verran pinnallinen että tiedän, että jos ulkonäköni yhtään huonontuisi tästä mitä se nyt on, ei olisi mitään mahdollisuutta miehiin jotka kiinnostavat minua. Tuntuu että nytkin (treenaavana hoikkana) on realistisesti saumaa vain aivan karseisiin miehiin, joita en voisi ikipäivänä kuvitella kumppanikseni. 

Todellakin pyrin kehittämään ulkonäköäni koko ajan parempaan suuntaan, vaikka sitten sinne fitnesslavalle saakka, jos se sen vaatii. Aivan sama vaikka minusta sitten kiinnostutaan pelkän ulkonäön takia. Kiinnostunhan itsekin samaan tapaan miehistä, joten tasoissa ollaan sitten.

Oletko sitten valmis siihen että suhde kaatuu jos vaikka sairastut etkä pysty pitämään itseäsi siinä kunnossa mikä vaadittiin että sait miehen kiinnostumaan itsestäsi?

Tietenkin. Joka tapauksessa se kaatuu jossain vaiheessa jostain syystä.

Ok, tämä selittää. Itse olen aina tähdännyt loppuelämän kestävään suhteeseen ja sellaista on tosiaan turha haaveilla jos suhde perustuu fitness-vartaloon. Mutta jos se ei edes ole tavoitteena, niin sittenhän tosiaan vartalonmuokkaus on loistava tapa saada hetkeksi joku äijä kainaloon.

Loppuelämän kestävä suhde olisi tietenkin unelma, mutta vielä sitäkin tärkeämpää on se, että löydän ihmisen jota aidon oikeasti haluan. En tee millään loppuelämän kestävällä suhteella mitään, jos se on sellaisen miehen kanssa, jota ei tee mieli edes katsoa.

Ihan uteliaisuuttani kysyn; miten päätyy suhteeseen miehen kanssa, jota ei tee edes mieli katsoa? Silleenkö, että mies ilmoittaa olevansa sinusta kiinnostunut ja sinä vaan menet siihen, että "OK" ja sitten harmittelet, että mies onkin vaan tommonen?

Itsetunto pitää laittaa ensin kuntoon, paitsi tietysti, jos suhteeksi kelpaa kuka tahansa katseen kestävä mies ja suhteeksi parista kuukaudesta pariin vuoteen viritelmä, jonka jälkeen pitää viritellä taas uusi ja mennä koko ruljanssi läpi.

Kaikista räikeintä on nykynuorison suhtautuminen äidiksi/ isäksi tuloon ja perhe-elämään. Ne on kuin jotain zombeja . Ihan aivopesty semmoiseen kummalliseen agendaan. Ei lapsia, ei puolisoa, ei mitään perinteistä koti-elämää.

Vaan tik tokkeja, tinderiä. Ihmisiä kohdellaan kuin jotain kertakäyttöesineitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 40-vuotias. Takana on yksi 15-vuotinen teininä aloitettu parisuhde. Sen jälkeen löysin vuoden jälkeen uuden parisuhteen Tinderistä. En siis samaistu mitenkään tähän keskusteluun. Ja niin. Lapsikin löytyy.

Aloituksessa haettiin vertaistukea, ei naljailua.

Tasa-arvo viety liian pitkälle. Vedän nyt mutkat suoriksi ja pelkistän erittäin räikeästi, mutta miehille tekee hyvää olla miehiä ja naisille naisia.

Näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt että alkaisin treenaamaan tavoitteellisesti ja pyrkisin fitnesslavalle. Kiinnostusta on muutenkin, ja luulen että viimeistään sillä tavalla kumppani löytyisi vähän väkisinkin. Tuskin on yhtäkään fitnessmimmiä jolla ei riittäisi vientiä, voi päästä jopa itse valitsemaan.

Ihan hyvä taktiikka, jos miehen älykkyys on sinulle täysin yhdentekevä asia.

Ei se nyt ihan noin yksioikoista ole. Myös älykkäät miehet pitävät hyvästä vartalosta naisella. Tunnen muutaman Mensa miehen, ja ihan samalla tavalla naisen pyöreät pakarat heitäkin kiinnostaa, kuten ne kiinnostaa äo90 Reiskaakin.

Älykkäät miehet eivät kuitenkaan perusta parisuhteitaan kumppanin pakaroiden pyöreyteen. He ymmärtävät että ulkonäkö on aika muuttuvaista ja kauneus katoavaista joten siitä ei kannata tehdä ykkösasiaa parisuhteessa. Oman kokemuksen mukaan ne on aika alhaisen äo:n jätkiä, joilla on älyttömän tarkat vaatimukset kumppanin ulkonäölle. Alhainen älykkyys estää heitä näkemästä suhdetta pidemmän aikavälin kokonaisuutena ja toista ihmisenä. Suhteen pointti on se, että on joku mahdollisimman hyvännäköinen jota panna.

Toki. Mutta se että naisella on hyvä pylly, ei millään tavalla huononna kyseisen naisen mahdollisuuksia saada älykäs mies. Päinvastoin, se saattaa jopa parantaa mahdollisuuksia.

Huonolla pyllyllä naisen on kuitenkin helpompi saada sellainen mies jolle pylly ei ole maailman merkittävin asia. Hyvällä pyllyllä saa varmasti miehen, mutta miehestä ei voi tietää onko pylly hänen suurin syynsä olla suhteessa ja jos pylly katoaa niin katoaako mieskin.

Itselläni oli ihan kamala pylly kun tapasin mieheni. Ei haitannut. Nykyään on tosi timmi ja pyöreä. En ole huomannut suurempaa eroa miehen suhtautumisessa minuun. Ehkä enemmän taputtelee pyllyä eli kai hän tykkää siitä. Mutta pylly ei ole suhteemme kulmakivi ja olen hyvin onnellinen siitä että kokemuksesta tiedän kelpaavani ilman sitäkin.

Ok, Eli ymmärsinkö nyt oikein:

Näkemyksesi on se, että kumppania etsivän naisen ei kannata tehdä mitään parantaakseen ulkonäköään, koska silloin voi käydä niin että jos se mies löytyykin, niin on olemassa mahdollisuus että se mies ihastuikin vaan siihen ulkonäkö aspektiin jota se nainen paransi?

Tämäkö siis on sinun vinkkisi itselleen kumppania etsivälle naiselle? Vai ymmärsinkö jotenkin väärin?

No suurin piirtein näin. Minulla tämä toimi. Olin ennen aika hyvännäköinen jolloin vedin puoleeni todella huonoja miehiä joille ulkonäköni oli tärkeintä suhteessa. Nuo olivat aivan kamalia suhteita. Lopulta masennuin, lihoin ja olin muutenkin surkeassa kunnossa ulkoisesti. Mutta mies jonka sen näköisenä löysin, oli ihan priimaa. 

Toki se on niin, että tarjonta vähenee jos ulkonäkö on surkea. Mutta laatu paranee. Tämä on minun kokemukseni.

"Toki se on niin, että tarjonta vähenee jos ulkonäkö on surkea. Mutta laatu paranee."

Mielenkiintoinen näkemys. Tavallaanhan tuosta voisi johtaa sellaisen ajatuksen, että sinkkunaisen kannattaisi ihan tietoisesti "tuhota" (huono sana mutta en nyt parempaa keksinyt) ulkonäkönsä, koska sinun logiikallasi hän silloin houkuttelisi aiempaa parempia miehiä puoleensa.

Ketjua lukevat sinkkunaiset, meinaatteko ottaa neuvosta vaarin? Voisiko tällainen taktiikka toimia? Kiinnostuisivatko teistä aiempaa paremmat miehet, jos esim lihoisitte 30 kiloa?

En helvetissä ota. Olen itse sen verran pinnallinen että tiedän, että jos ulkonäköni yhtään huonontuisi tästä mitä se nyt on, ei olisi mitään mahdollisuutta miehiin jotka kiinnostavat minua. Tuntuu että nytkin (treenaavana hoikkana) on realistisesti saumaa vain aivan karseisiin miehiin, joita en voisi ikipäivänä kuvitella kumppanikseni. 

Todellakin pyrin kehittämään ulkonäköäni koko ajan parempaan suuntaan, vaikka sitten sinne fitnesslavalle saakka, jos se sen vaatii. Aivan sama vaikka minusta sitten kiinnostutaan pelkän ulkonäön takia. Kiinnostunhan itsekin samaan tapaan miehistä, joten tasoissa ollaan sitten.

Oletko sitten valmis siihen että suhde kaatuu jos vaikka sairastut etkä pysty pitämään itseäsi siinä kunnossa mikä vaadittiin että sait miehen kiinnostumaan itsestäsi?

Tietenkin. Joka tapauksessa se kaatuu jossain vaiheessa jostain syystä.

Ok, tämä selittää. Itse olen aina tähdännyt loppuelämän kestävään suhteeseen ja sellaista on tosiaan turha haaveilla jos suhde perustuu fitness-vartaloon. Mutta jos se ei edes ole tavoitteena, niin sittenhän tosiaan vartalonmuokkaus on loistava tapa saada hetkeksi joku äijä kainaloon.

Loppuelämän kestävä suhde olisi tietenkin unelma, mutta vielä sitäkin tärkeämpää on se, että löydän ihmisen jota aidon oikeasti haluan. En tee millään loppuelämän kestävällä suhteella mitään, jos se on sellaisen miehen kanssa, jota ei tee mieli edes katsoa.

Ihan uteliaisuuttani kysyn; miten päätyy suhteeseen miehen kanssa, jota ei tee edes mieli katsoa? Silleenkö, että mies ilmoittaa olevansa sinusta kiinnostunut ja sinä vaan menet siihen, että "OK" ja sitten harmittelet, että mies onkin vaan tommonen?

Itsetunto pitää laittaa ensin kuntoon, paitsi tietysti, jos suhteeksi kelpaa kuka tahansa katseen kestävä mies ja suhteeksi parista kuukaudesta pariin vuoteen viritelmä, jonka jälkeen pitää viritellä taas uusi ja mennä koko ruljanssi läpi.

No juuri sillä tavalla päädytään, että mies osoittaa kiinnostusta ja nainen huolii hänet, vaikka itse ei olisi oikeasti ollenkaan kiinnostunut eikä mies yhtään hänen tyyppiään. Pelkää vaan niin paljon yksinoloa että kuka tahansa mies kelpaa, vaikkei edes olisi yhtään omaa tyyppiä. Uskon että yllättäväkin moni suhde on syntynyt tällaisista lähtökohdista.

En sano että kuka tahansa katseenkestävä kelpaa minulle, mutta kyllä ulkonäöllä saa alkuun aika paljon anteeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Naisten voimaantuminen + miesviha+ negatiivinen suhtautuminen lapsiin = tää tilanne.

Kakskymppisenä sitä tosiaan haluaa mennä viilettää, eikä osaa ehkä edes ajatella , että 35 vuotiaana voi olla ihan ypöyksin.

Mutta miksi sitten ei suoda kaksikymppisille tilaisuutta viilettää. Miksi on pakko perustaa perhe ennen kuin on siihen valmis?

Perheen voi hyvin perustaa vasta kolmekymppisenä kypsänä aikuisena. Omasta mielestä se on järkevämpääkin, varsinkin kasvatusta ajatellen.

Mikä vika on miehissä kun he mieluummin jäävät itse lapsettomiksi kokonaan, kuin perustavat sen perheen naisen kanssa joka on siihen valmis?

Jotenkin omituinen asetelma näkyy vahvasti tässäkin ketjussa ja ihmisten asenteissa. Se on, että ihmisessä on ja täytyy olla pahoja vikoja, jos on sinkku, kun taas parisuhteessa olevat on jotenkin täydellisiä ja hyviä ihmisiä sekä kumppaneita.

Jokainen yhtään elämää nähnyt ja kokenut kuitenkin tietää, ettei se ole näin. Ei parisuhde tai avioliitto yksistään ole mikään elämää ja ihmistä autuaaksi tekevä asia. Paljon on myös onnettomia liittoja, avioeroja, pettämistä ja huonoja kumppaneja suhteissa.

Jotkut valitsevat olla yksin, kun taas toisille kelpaa melkein mikä vaan, kunhan ei tarvitsisi olla yksin. Siinä kohti voi miettiä, onko hyvä vai huono itsetunto itsensä kynnysmatoksi alentaneella, joka hysteerisesti pelkää sinkkuutta ja pitää sitä ihmisen mittarina?

Vinkki: Maaseuduilla on tosi paljon perinteisiä, arvoiltaan tervehenkisiä miehiä. Ja komeitakin kuin perkeleet! Naiset vaan täytyisi saada sinne maaseudulle.

- perheellinen maalle muuttanut

Vierailija kirjoitti:

No samaa se on näin 26 vuotiaana. Ei miehiä kiinnostaa enää munikäiset. Sinkkuna tässä mennään. Taitaa kaikkia kiinnostaa max 24 vuotiaat.

N26

Ja sieltä taas yksi, jolla liian kovat vaatimukset. Kaikilla tässä langassa ulisevilla alle 40-vuotiailla naisilla on nyt vaan aivan liian kovat vaatimukset. 

M39

Naiset ja miehet on siinä mielessä eriarvoisessa asemassa perheen perustamisen suhteen, että miehillä ei varsinaisesti ole mikään kiire asian kanssa. He saattaa ajatella, että ehtiihän sitä vanhemmallakin iällä. Kun taas naisilla se biologinen kello valitettavasti lakkaa tikittämästä siellä 30-40 v. paikkeilla.

Suosittelen laajentaa kans pienemmille paikkakunnille. Siellä on hyvät apajat kuppiloussa ja uusi kasvo huomataan aina! Kaupunkien keskustoissa on liian suuri tarjonta ja pinnallisempi meno.

Ei muutakun maakuntakierrokselle rohkeasti ;)

Minulla on ollut koko aikuiselämän taas sellainen maailmankuva, että kyllä tuo on lähinnä sellainen tuolileikki. Tasan kaikki suhtkoht normaalit, alle 40-vuotiaat perusnaiset ovat jo varattuja. 

En usko hetkeäkään näitä ulinoita, että ollaan yksin. 

M39

Kiltti ja kunnollinen kirjoitti:

On paljon sinkkunaisia mutta ne ei halua normaalia miestä vaan pitkän komean  alkoholistin. Kiltit ja kunnolliset normaali miehet sai huonot kortit. Suomessa on puoli miljoonaa yksinasuvia miehiä. Suurin osa normaaleja mutta ne ei vaan naisille kelpaa koska ulkonäkö tai varallisuus on liian alhainen.

Mun mies on pitkä komea absolutisti. Alkoholistia en ottaisi mistään hinnasta, en jaksa katsella edes tissuttelijoita, kun itselläni ei ole tarvetta käyttää alkoholia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

luotettavat ja parisuhteisiin kykenevät naiset on varattu jo parikymppisinä ja hyvät naiset pysyvät parisuhteessa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

30v jälkeen tarjolla on vain jättäjiä, pettäjiä, parisuhteisiin kykenemättömiä yh-mammoja ja katkeria. niiden kanssa voi satunnaisesti panna, mutta loppuelämän parisuhdetta niistä ei saa aikaiseksi.

sama varmaan pätee miehiinkin, mutta olen tarkastellut asiaa miehen näkökulmasta. pointti oli, että tarjollaolevista yksilöistä ei saa enää pysyvää suhdetta. hyvät on jo viety aiemmin. nyt pitää tyytyä olemaan yksin, jos ei riitä energiaa toistuviin uusiin pätkäsuhteisiin. kaikkea ei voi saada. joskus vaan on liian myöhäistä.

Kyllä niissä hyvissä naisissa on myös sellaisia, joka ovat parikymppisenä päätyneet yhteen alussa hyvältä vaikuttaneen, mutta myöhemmin huonoksi paljastuneen miehen kanssa. Sitten kolmekymppisenä eroavatj ja etsivät uutta, sitä hyvää loppuelämän miestä.

Itse olen tällainen, aloin seurustella 22-vuotiaana ensimmäisen mieheni kanssa. Oltiin parisuhteessa 8 vuotta, sitten juuri 30 täytettyäni erosin hänestä, koska tajusin ettei hän ole hyvä loppuelämän kumppani enkä ollut enää onnellinen siinä suhteessa. Noin puoli vuotta erosta liityin tinderiin, siitä viikon sisällä matchasin ihanan miehen kanssa ja nyt ollaan jonkun aikaa jo oltu onnellisesti parisuhteessa.

siinä sinulle sitten seuraa seuraavaksi 8 vuodeksi

Ai että jos ei heti ekalla kerralla onnistu, niin sitten ei voi onnistua toisellakaan kerralla? Yritätkö kaikkia muitakin asioita elämässäsi vain yhden ainoan kerran, joko ekayrityksellä maaliin tai sitten hanskat tiskiin?

Aika luuseriasenteelta kuulostaa minusta :D

ekalla kierroksella parikymppisenä oli valittavana kaikki hyvät ja huonot. toisella kierroksella hyvät ovat edelleen parisuhteessa ja valittavana on enää huonot epäonnistujat. eli todennäköisyys toisen kierroksen onnistumiseen on heikko.

Ei pidä paikkaansa edelleenkään. Lapsellinen yksinkertaistus ajatella, että kaikki "hyvät" ovat automaattisesti löytäneet yhtä hyvän kumppanin ja toimivan parisuhteen. Monet niistä hyvistäkin rakastuvat nuorena väärään tyyppiin ja tulee toimimaton suhde, josta sitten eroavat ja tadaa, ovat sillä toisella kierroksella. Kolmikymppisenä sitten tuntevat jo itsensä paljon paremmin ja on myös sen aiemman suhteen pohjalta kokemusta ja ymmärrystä siitä, mitä oikeasti suhteelta ja kumppanilta kaipaa jotta se suhde toimisi. Tällöin osaa valita paremmin ja löytää itselleen sopivamman puolison. Näin kävi itselleni ainakin!

Menin itse naimisiin nuorena hyvän miehen kanssa, mutta olin aivan keskenkasvuinen. Parin vuoden jälkeen otin hänestä eron. Hän sai nuoltua haavansa ja löysi rinnalleen uuden puolison, jonka kanssa on ollut kohta jo 30 vuotta.

Minulta meni eron jälkeen useampi vuosi siihen, että minusta tuli riittävän aikuinen parisuhteeseen. Olin 29 tavatessani nykyisen mieheni ja 23 vuotta ollaan oltu nyt naimisissa. 

Ja näitä tarinoita on todella paljon, joissa se ns. toisen kierroksen suhde on paljon parempi ja kestävä. Nuo eronneiden haukkujat on joko huonoissa parisuhteissa kärvisteleviä naisia, jotka on esim. taloudellisesti miehestä riippuvaisia, ja ovat kateellisia itsenäisille, eronneille naisille, tai miehiä, ketkä pelkää vaimonsa ottavan pian eron ja yrittävät vaikuttaa negatiivisesti yleiseen mielipiteeseen eronneista, ettei vaimo uskaltaisi erota.

Kaikki järkevät ymmärtää, ettei parisuhteen kariutuminen jonkun kanssa tarkoita, ettei voisi onnistua jonkun itselleen paremmin sopivan kanssa. Ei sillä ole mitään tekemistä kenenkään paremmuuden tai huonommuuden kanssa, vaan kyse on yhteensopivuudesta ja ihmiset muuttuu elämän varrella. Ideaalitilassa pariskunta muuttuu samaan suuntaan, mutta joskus näin ei käy.

Parikymppisenä naimisiin -trendin jäljet näkyvät siinä että puolet avioliitoista päättyy eroon. Niin käy kun naimisiin mennään ensimmäisen vastaantulijan kanssa, tuntematta itseään tai toista, tietämättä paremmasta. Jossain vaiheessa se sitten tulee ilmi ettei sovita yhteen ollenkaan, on menty yhteen ulkonäkö edellä, elämä on jäänyt elämättä ja tekee mieli vapautta jota ei ole koskaan ehtinyt elää.

Nykyään avioliitot solmitaan vanhempana kun on jo itsetuntemusta ja käsitys omista toiveista suhteessa. Hyvin todennäköisesti tämä alkaa pian näkyä avioerojen määrän laskuna. Jo nyt näkyy se, että vanhemmalla iällä solmitut toiset liitot kestävät paljon todennäköisemmin kuin nuorena solmitut ensimmäiset liitot.

Vierailija kirjoitti:

Tasa-arvo viety liian pitkälle. Vedän nyt mutkat suoriksi ja pelkistän erittäin räikeästi, mutta miehille tekee hyvää olla miehiä ja naisille naisia.

Näin.

Entä jos ei naisena ole koskaan ollut kiinnostunut stereotyyppisesti naiseuteen yhdistetyistä asioista? Aika rankkaahan se on yrittää esittää jotain muuta koko elämänsä.

Sama juttu miehillä, jotka eivät välitä äijäilystä.

Vierailija kirjoitti:

Olen mielummin sinkku, kuin naisen kotiorja ja maksumies. Etsikää mies ulkomailta tai pieniltä kitkonkyliltä. M36

Ihan loogista, kun ethän elätä niillä sossun tuloillasi edes itseäsi. Ja astiatkin on pahvia, kun ei tuo tiskauskaan sinulta luonnistu, on liian fyysistä.

Vierailija kirjoitti:

Parikymppisenä naimisiin -trendin jäljet näkyvät siinä että puolet avioliitoista päättyy eroon. Niin käy kun naimisiin mennään ensimmäisen vastaantulijan kanssa, tuntematta itseään tai toista, tietämättä paremmasta. Jossain vaiheessa se sitten tulee ilmi ettei sovita yhteen ollenkaan, on menty yhteen ulkonäkö edellä, elämä on jäänyt elämättä ja tekee mieli vapautta jota ei ole koskaan ehtinyt elää.

Nykyään avioliitot solmitaan vanhempana kun on jo itsetuntemusta ja käsitys omista toiveista suhteessa. Hyvin todennäköisesti tämä alkaa pian näkyä avioerojen määrän laskuna. Jo nyt näkyy se, että vanhemmalla iällä solmitut toiset liitot kestävät paljon todennäköisemmin kuin nuorena solmitut ensimmäiset liitot.

Outo stereotypia, koska mun lähipiirissä ja suvussa kaikki me parikymppisenä puolison löytäneet/ perheen perustaneet ollaan yhä yhdessä. Siis kaikki! Ei edes tule mieleen ketään joka olisi eronnut.

Ehkä yksi, kaksi paria..