Mietitkö koskaan, että kuolemasi jälkeen omaisesi joutuvat huolehtimaan

Jouduin hiljattain hoitamaan kahden lapsettoman sukulaisen perunkirjoitukset ja kotien tyhjennykset. Molemmat kuolivat odottamatta ja yllättäen. Tosi raskas ja vaikea homma. Sen jälkeen olen perannut omat arkistoni ja paperi yms ja hävittänyt kaiken mitä en välttämätt tarvitse. mm. vanhat valokuvat monen sukupolven ajalta , esim. kuvat joista en tiedä keitä ovat, tuntemattomia ihmisiä seisoo jonkun haudalla. Voi mennä jotain kulttuurihistoriaa jonkun mielestä, mutta ei olla tsaarin sukua tms.

Turha pois, tarpeellinen talteen.

Vierailija kirjoitti:

Tuon takia en ole tohtinut hankkia dil doa. En tiedä, miten päästä yli ajatuksesta, että perikunta löytää sen.

Surullista. Ymmärrän kyllä häpeän, mutta häpeä seksuaalisuudesta on väärin. Yritän kasvattaa oman jälkipolveni iloitsemaan luonnollisesta ihmiselämän seksuaalisuudesta enkä häpeämään sitä.

Vierailija kirjoitti:

No koskeehan tämä nuoriakin. Itse olen valmistautunut. Kaikki tarvittavat paperit esim jäsenyydet ja salasanat on kansioissa ja yritän karsia tarpeetonta tavaraa pikkuhiljaa. Olen myös kirjannut ylös hautajaistoiveeni.

Toivottavasti ne kansiot ei oo tietokoneella, johon kukaan ei pääse ilman salasanaa 🙄

Mitenkäs ne nuoruuden päiväkirjat? Itse en aio hävittää, saavat sitten jälkeläiset lukea, kuinka vilkasta äidin meno oli joskus kasarilla 😂

Jäädessäni leskeksi oli kova homma käydä puolisoni tavarat läpi. Silloin aloitin myös oman kuolinsiivoukseni ja muistutan itseäni joka päivä, että haluan nyt päättää mitä  tavaroilleni teen. Saatan elää vielä useamman kymmenen vuotta, mutta lahjoitan jo nyt omaisuuttani pois joko myymällä tai antamalla halukkaille. Huvittaa joskus nettikirppiksillä, miten aina on seassa joku taivastelemalla ymmärränkö minä miten halvalla myyn laatutavaraa. En ole vielä viitsinyt sanoa takaisin, ettei tuo tavara myöskään tule mukaani arkkuun. 

Tavoitteeni on, että kun kuolen irtaimistoni voidaan huolettaa hävittää tai laittaa kierrätykseen. Toivoisin kuitenkin, että arvoesineet myytäisiin antiikkikauppiaille,.Niistä saa jotakin kuitenkin.

Raivauksesta selviää rahalla.

Em.menetelmällä "tyhjensin" omakotitalon.

Lopputulos täysin tyhjä talo.

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs ne nuoruuden päiväkirjat? Itse en aio hävittää, saavat sitten jälkeläiset lukea, kuinka vilkasta äidin meno oli joskus kasarilla 😂

Niistä voi muodostua vielä joku päivä oikeissa käsissä vaikka näytelmä.

Kyllä olen miettinyt asiaa. Nuoruuden päiväkirjat poltin jo vuosia sitten. Kaapit yritän siivota aina säännöllisesti.

Lähipiirissä on ollut viime aikoina paljon kuolemantapauksia ja tiedostan, että lähtö voi tulla milloin vain.

Minulla ei ole mitään tunnesidettä tavaroihin. Omistan hyvin vähän tavaraa, ja niistäkin voisin luopua koska vain. Omaisillani ei tule olemaan ongelmaa minun omaisuuteni suhteen.

Täytän tänä vuonna 30. Kun olin 25, sairastin keuhkokuumeen, joka eteni sellaista vauhtia, että nopeasta hoitoon hakeutumisesta huolimatta oli jo verenmyrkytyskin meneillään. Tuon jälkeen järjestin tärkeät paperit yhteen kansioon ja annoin läheiselle vara-avaimen. Tavaroitakin olen vähentänyt pikkuhiljaa.

En ole yhtään vakuuttunut, että älyäisin hakeutua hoitoon ajoissa, jos tulee kuumeeton keuhkokuume. Tuolla kerralla lähdin hoitoon oikeastaan tasan siksi, että kuume nousuvauhti oli huolestuttavan nopeaa.