Miksi keskiluokka tai hyväosainen ei saisi hyötyä hyvinvointivaltiosta mitenkään?
Pelkkää maksajan roolia tarjotaan. Lapsilisiä uhataan jatkuvasti viedä, jopa työterveydenhuollon poistamista puhutaan. Eikö hyvinvointivaltion tulisi olla koko kansan hyödyksi. Ei voi olla niin, että osa vain orjuutettuna maksaa ja toiset nauttivat.
Kommentit (1321)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kommunistinen ajatus että kaikkien pitäisi saada jotain valtiolta
No jos nyt ihan järjellä mietitään, niin mitä luulet käyvän verojenmaksuhalukkuudelle, jos palkansaajat eivät hyödy veroista mitään? Turha ihmetellä kun tulee oikeistohallitus valtaan, kun toiselta puolelta ei tarjota yhtään mitään.
Äänestä vaan oikeistoa, joka siirsi palkansaajien maksettavaksi kiky-maksut ja pidensi työaikaa ilman korvausta palkansaajalle. Työajan lisääminen ilman palkankorotusta on palkanalennus.
Kiky kalpenee, kun oikeistohallitus pääsee vauhtiin.
SDP olisi saanut ääneni, jos olisivat tehneet edes jotain palkansaajien eteen. Heillä olisi ollut 4 vuotta aikaa perua kikymuutokset, mutta eivät sitä tehneet. Koronatuet jaettiin yrityksille ja työttömille. Työolojen puolesta lakkoileville tehtailtiin pakkolakeja. Ei noilla näytöillä kyllä palkansaajien ääniä saada, vaikka nyt taas vaalien alla koitetaankin jotain luvata. Paitsi että nyt ei ole vaivauduttu edes lupaamaan, kun sannulia ei kiinnosta työläiset tippaakaan.
Oletpa pihalla. Kiky-sopimushan lakkautettiin heti ja ne vihatut työajan lisäykset eli kiky-tunnit poistettiin tämän vaalikauden alussa.
Ainoa mitä kikystä on jäljellä on ne kiky-maksut, jotka on edelleen palkansaajilla. Oikeisto haluaa pitää ne niin, myös keskustapuolue ja persut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ymmärrä ap. jos on riittävästi ostovoimaa ja mitä enemmän, saat monia yhteiskunnan etuja, joita eivät saa, jos heikko ostovoima.
Esim. voit palkata kotiisi siivoojan ja vähentää palkan kotitalousvähennyksenä, jos haluat aikaisemmin eläkkeelle, otat vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ja vähennät sen verotuksessa eli maksat vähemmän veroa. Jne.
Jos sinulla on kiinteistöjä ja sijoitusasuntoja, voi hyödyntää valton avustuksia esim. energia- tai hissi ja voit saada avustusta 40-60% kuluista ja varallisuuden arvo nousee entisestään. Samoin yksityistiet.
Ja harrastukset esim. urheiluseurat, taide ja kulttuuri, musiikki, liikunta jne. Ja maksat vain pienen osan, koska valtio ja Veikkaus oy tukee niiden toimintaa.
Lisäksi verovapaat osingot ja optiot ja maksat pääomatuloista 30% vaikka hankkisit milj.
Tästä muutama, miten varakkaat voi hyödyntää yhteiskunnan tukia, kun on riittävästi ostovoimaa.Ymmärrätkö sinä edes mikä on optio tai osinko? Millä tavalla ne EIVÄT OLE yhteiskunnan tukia?
Jos osakkeenomistaja nostaa palkkaa osakeyhtiöstä, siitä hän joutuu maksamaan normaalin palkkaveron, mutta jos ottaa palkkansa osinkoina, hän voi verokikkailla ja nostaa niistä osan verovapaana tai maksaa pääomaveroa 30%.
Ja ne ovat verrannollisia yhteiskunnan tukiin, kun kysymys on verovaroista ja verorahoista, se tukimuoto on vain verovähennyksenä, ihan samalla tavalla kuin muutkin verovähennykset esim. kotitalous-, vap.eläkevakuutusmaksut jne joka on suora yhteiskunnan tuki tai etuus.
Vad är det för "kikkailu" om man betalar ut pengar åt sig själv med en skatt som är 20 % + 30-34 %? I mina ögon ser det ut som Europas sämsta "kikkailu". Hur många av er har en skatteprocent som är över 47 %, vilket er "kikkailija" har? Räkna inte med de andra avgifterna (ca. 10 %), för "kikkailijan får inget för dividendskatterna, vilket arbetstagaren får för sina skatter. Löneskatten över 57 % någon?
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen on saanut valtiolta ilmaisen pitkän koulutuksen jonka kaikkia hyötyjä hän ei ehkä itsekään tajua jos elää syvällä keskiluokkaisessa kuplassa.
Koulutusta ei maksanut valtio, vaan veronmaksajat. Eli yritykset, keskiluokka ja korkeatuloiset. Pelkkää tulonsiirtoa.

Kaikki veronmaksajat maksavat koulutuksen. Jos koulutuksesta tehdään maksullista, se on leikkaus juuri niille, jotka on ahkeria ja opiskelee.
On alhaista tukea lukukausimaksuja, kun itse on saanut maksuttoman koulutuksen eli hyötynyt juuri siitä hyvinvointivaltiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen on saanut valtiolta ilmaisen pitkän koulutuksen jonka kaikkia hyötyjä hän ei ehkä itsekään tajua jos elää syvällä keskiluokkaisessa kuplassa.
Se kouluttautumismahdollisuus on ihan sama ihan jokaiselle Suomessa. Miksi laiskemmalla pitäisi olla enemmän etuja kuin sillä, joka opiskeli ahkerasti?
Listaatko nämä paremmat edut joita laiskalla on?
Asumistuki, työttömyyskorvaus, toimeentulotuki, ilmainen päivähoito lapsille, ilmaiset lasten harrastukset jne
Jos näitä ei olisi, olisiko sinulla varaa asua aidatulla asuinalueella?
Ei näitä aidattuja alueita ole muuallakaan vaikka on paljon huonompi sos.turva.Monessako Euroopan maissa hyysätään laiskoja yhtä paljon kuin Suomessa.Onko näissä maissa muureja?
Vierailija kirjoitti:
Niitä lapsilisiähän ollaan vähitellen poistamassa. Niitä ei ole indeksoitu, joten inflaatio sulattaa ne vähitellen olemattomiin. Niitä pitäisi nostaa kymmeniä prosentteja, jotta ne olisivat reaalisesti samat kuin 1990-luvulla.
Tämä koskee kaikkia luokkia. Samoin myös alv yms. Keskiluokkaisenkaan ei ole pakko tehdä lapsia enempää kuin talous kestää, eikä kuluttaa enempää kuin köyhä.
Meillä hyväosaisilla on onneksi varaa mistä maksaa. Meillä kun eletään aika vaatimattomasti, on hyvinä aikoina jäänyt säästöönkin.
En voi ymmärtää kuinka hyvätuloiset ovat ensimmäisenä valittamassa. Onko totuttu liian leveeseen elämään ja luopuminen on sitten tuskaista.
Minua ärsyttää suunnattomasti tällainen aloittajan kaltainen valittaja. Olen töissä paikassa, jossa näkyvät karmeat elämänkohtalot. Siis oikeasti huono-osaisten parissa. En itsekään istu missään kultaisella oksalla.
Muistele nyt kulunutta neljää vuotta eli kohta päättyvää hallituskautta. Miten vasemmistohallitus on kurjistanut juuri sinun elämääsi? Millä tavalla sinä olet joutunut kuvettasi kaivamaan jos vertaa edelliseen Sipilän hallitukseen, joka vei köyhältä leivän suusta?
Onko verojasi nostettu?
Ei.
Onko palveluita supistettu?
Ei.
Onko sinusta tehty maksumies kaikelle kivalle?
Ei.
Jos oikeasti otat pään perseestäsi, huomaat, ettei elämäsi ole kurjistunut lainkaan. Olet kuitenkin niin hyväosainen, ettei tämä riitä sinulle palkinnoksi. Se ei tunnu porkkanalta. Sosiologit ovat tehneet tutkimuksia, joissa tietyn varallisuusasteen saavuttaneet ihmiset eivät enää saa mielihyvää lisääntyneistä tuloista; he eivät siis kykene tuntemaan onnellisuutta, vaikka rahaa kertyisi kuinka paljon tahansa.
Nyt kokoomus pelottelee velkahirviöllä, vaikka oppositiossa tehtaili välikysymyksiä tuhkatiheään aiheista: miksei hallitus anna lisää rahaa sinne ja tänne?
Kun hyväosainen ei ole maksanut senttiäkään enempää veroja kuin aiemmin, otetaan kauhukuvaksi velka, joka jää hyväosaisen lapsen taakaksi.
Ymmärtäisin valituksen, jos vasemmistohallitus olisi ruoskinut pääomatuloilla eleleviä oikein olan takaa ja lätkäissyt kauheat lisäverot hyvin tienaaville.
Mutta kun he eivät tehneet niin.
Köyhää tulee ruoskia, jotta hän älyäisi itse parantaa asemiaan. Ruoskan puute lasketaan porkkanaksi. (Tältä hallitukselta puuttuvat uskottavat työllisyystoimet, koska tukia ei ole vähennetty, kuuluu virsi). Jostain kumman syystä sama logiikka ei kuitenkaan päde hyvätuloisiin. Se, että hyvätuloista ei kuriteta, ei ole hänelle palkinto, vaan normaali olotila, jota hän ei osaa arvostaa.
Vähän sama kuin terveyden kanssa: et arvosta sitä, ennen kuin olet sen menettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään pidä hyötyä. Pitää vain raataa pitkää päivää maksaakseen toisten lorvimisen ja olla äärimmäisen kiitollinen jollei elätit mukiloi tai katkaise kurkkua työmatkalla.
Taitaa olla näitä ammatinvalinta kysymyksiä tämä enemmänkin
Taisit missata pointin.
Taisit ymmärtää tahallasi väärin tai olet yksinkertainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1900€/kk brutto on liikaa rahaa yhdelle ihmiselle.
Kuukausipalkka 1 900–6 400 euroa. Tämän palkkahaitarin väliin on perinteisesti määritelty keskiluokka.
Vain idiootti ei tajua että tuosta 1900 menee verot, ja ei mitään tukia tipu. Loiset maksattaa kaiken yhteiskunnalla ja toiset saa vain maksaa. Kyllä siksi valintani oli kokoomus, en jaksa maksaa terveille kotiin elämistä, sitten vielä huutavat kun työssäkäyvät saa enemmän joo töihin vaan loiset itsekin
Olitko sinäkin opiskelijana loinen? Kokoomus leikkaa opiskelijoilta.
Lisäksi kokoomus leikkaa juuri työssäkäyviltä, joko kiky on unohtunut? Enemmän töitä ilman korvausta ja enemmän maksuja palkansaajien pussista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä lapsilisiähän ollaan vähitellen poistamassa. Niitä ei ole indeksoitu, joten inflaatio sulattaa ne vähitellen olemattomiin. Niitä pitäisi nostaa kymmeniä prosentteja, jotta ne olisivat reaalisesti samat kuin 1990-luvulla.
Tämä koskee kaikkia luokkia. Samoin myös alv yms. Keskiluokkaisenkaan ei ole pakko tehdä lapsia enempää kuin talous kestää, eikä kuluttaa enempää kuin köyhä.
Totta! Täysin samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1900€/kk brutto on liikaa rahaa yhdelle ihmiselle.
Kuukausipalkka 1 900–6 400 euroa. Tämän palkkahaitarin väliin on perinteisesti määritelty keskiluokka.
Vain idiootti ei tajua että tuosta 1900 menee verot, ja ei mitään tukia tipu. Loiset maksattaa kaiken yhteiskunnalla ja toiset saa vain maksaa. Kyllä siksi valintani oli kokoomus, en jaksa maksaa terveille kotiin elämistä, sitten vielä huutavat kun työssäkäyvät saa enemmän joo töihin vaan loiset itsekin
Kokoomus on aina lupaillut noita veroaleja, hyvä jos nyt toteutuisi, kun se ei laittanut tikkua ristiin edellisen hallituksen aikana, jolloin hallituksessa oli Kokoomus ja Persut, päinvastoin palkasta perittävät palkkojen sivukulujen työntekijän osuus nousi monta prosenttia ja työaikaa pidennettiin kiky tuntien verran. Tai sitä edellisten hallitusten aikana, sillä Suomessa on ollut tätä ennen toistakymmentä vuotta porvarihallitus.
Kommenteista päätellen monen äänestäjän muisti on lyhyt, kun uskovat Kokoomuksen ja Persujen lupauksiin, eivätkä muista, mitä he tekivät kun olivat hallituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1900€/kk brutto on liikaa rahaa yhdelle ihmiselle.
Kuukausipalkka 1 900–6 400 euroa. Tämän palkkahaitarin väliin on perinteisesti määritelty keskiluokka.
Vain idiootti ei tajua että tuosta 1900 menee verot, ja ei mitään tukia tipu. Loiset maksattaa kaiken yhteiskunnalla ja toiset saa vain maksaa. Kyllä siksi valintani oli kokoomus, en jaksa maksaa terveille kotiin elämistä, sitten vielä huutavat kun työssäkäyvät saa enemmän joo töihin vaan loiset itsekin
yh perheellinen saa kyllä asumistukea tuolloin. toki jos on puoliso ei tarvitsekaan kun tulot silloin yht 4000 e kk mikä on hyvin. yksinasuva perheetön taas tulee hyvin toimeen 1900 eurolla veroja menee n 180 e. Vuokra asuntoja saa yksiöitä n 800 eurolla. itse tulin lastenkodin ohjaajana hyvin toimeen 1700 euron nettopalkalla sinkkuna.nyt lasten kanssa taas en.
Kumma kun ihmiset ei tajua, että päivähoito ja koulutus on osa hyvinvointivaltiota. Jos kuulut maksuttoman koulutuksen ansiosta keskiluokkaan, olet hyötynyt hyvinvointivaltiosta. Jos päivähoito mahdollistaa työssäkäyntisi, hyödyt hyvinvointivaltiosta.
Nytkö nämä saamasi hyödyt voi heittää roskiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ymmärrä ap. jos on riittävästi ostovoimaa ja mitä enemmän, saat monia yhteiskunnan etuja, joita eivät saa, jos heikko ostovoima.
Esim. voit palkata kotiisi siivoojan ja vähentää palkan kotitalousvähennyksenä, jos haluat aikaisemmin eläkkeelle, otat vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ja vähennät sen verotuksessa eli maksat vähemmän veroa. Jne.
Jos sinulla on kiinteistöjä ja sijoitusasuntoja, voi hyödyntää valton avustuksia esim. energia- tai hissi ja voit saada avustusta 40-60% kuluista ja varallisuuden arvo nousee entisestään. Samoin yksityistiet.
Ja harrastukset esim. urheiluseurat, taide ja kulttuuri, musiikki, liikunta jne. Ja maksat vain pienen osan, koska valtio ja Veikkaus oy tukee niiden toimintaa.
Lisäksi verovapaat osingot ja optiot ja maksat pääomatuloista 30% vaikka hankkisit milj.
Tästä muutama, miten varakkaat voi hyödyntää yhteiskunnan tukia, kun on riittävästi ostovoimaa.Ymmärrätkö sinä edes mikä on optio tai osinko? Millä tavalla ne EIVÄT OLE yhteiskunnan tukia?
Jos osakkeenomistaja nostaa palkkaa osakeyhtiöstä, siitä hän joutuu maksamaan normaalin palkkaveron, mutta jos ottaa palkkansa osinkoina, hän voi verokikkailla ja nostaa niistä osan verovapaana tai maksaa pääomaveroa 30%.
Ja ne ovat verrannollisia yhteiskunnan tukiin, kun kysymys on verovaroista ja verorahoista, se tukimuoto on vain verovähennyksenä, ihan samalla tavalla kuin muutkin verovähennykset esim. kotitalous-, vap.eläkevakuutusmaksut jne joka on suora yhteiskunnan tuki tai etuus.
Ääliö. Yritys tarvitsee toimiakseen pääomaa. Pääomia saadaan sillä, että myydään yrityksen osakkeita. Kukaan ei osta osakkeita ellei niistä saa tuottoa. Tuotto on osinkoa, joka on vastaavanlaista pääomatuloa kuten esim. vuokra-asunnon tuotto. Mikäli yrityksiin ei investoida ostamalla niiden osakkeita, ne eivät pyöri vaan kaatuvat ja siinä menee myös niiden mahdollistamat työpaikat.
Moicca typerys! Hieno vuodatus, mutta ei muuta lopputulemaa mitenkään. Mitä jos seuraavalla kerralla edes yrittäisit keksiä syyn sille miksi pääomatulon ei pitäisi olla progressiivinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika kommunistinen ajatus että kaikkien pitäisi saada jotain valtiolta
No jos nyt ihan järjellä mietitään, niin mitä luulet käyvän verojenmaksuhalukkuudelle, jos palkansaajat eivät hyödy veroista mitään? Turha ihmetellä kun tulee oikeistohallitus valtaan, kun toiselta puolelta ei tarjota yhtään mitään.
Mitä sinä horiset? Mitä oikeistohallitus tarjoaa palkansaajalle?.
Veronkevennyksiä. Senhän vuoksi niitä äänestetään.
Veronkevennyksistä hyötyy eniten rikkaat. Leikkauksista kärsii kansan enemmistö. Esimerkiksi korkeakoulutuksen maksullisuus kurittaa ankarasti keskiluokkaa. Indeksijarrut koulutukseen kurjistavat peruskoulun.
Leikkaustarve vain kasvaa, kun veronkevennykset kasvattavat budjettivajetta. Oikeisto ei suostu edes kertomaan, miten rahoittaisivat suunnitelmansa.
Vielä enemmän veronkevennyksistä hyötyisi matalapalkka-aloilla työskentelevät, joille riittää paremmin töitä silloin kun verotus jättää keskituloisille vähän rahaa omaankin käyttöön vielä sen jälkeen kun on maksanut ruuasta ja asumisesta. Itse ainakin käyttäisin mieluusti enemmän vaikka siivous-, kampaamo- tai muita hyvinvointipalveluita mikäli palkastani ei ryövättäisi yli kolmasosaa joka kuukausi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hyvätuloinen saa eläkettä eli on "tienannut" eläkkeensä niin hän on yleensä saanut reilusti tuloja jo työelämänsä aikana. En ymmärrä miksi hänen tarvitsee vielä vanhana saada valtavaa eläkettä jos kerran varallisuutta on kertynyt jo palkka tai sijoitustulojen myötä valtavat summat. Miksi tuloja ei voisi tasata enemmän siellä vanhuudessa. Kyllähän se rikas pysyy parempana ihmisenä jos omaisuutensa ansiosta. No joo kuoppaan he kumpikin joutuvat loppujen lopuksi eli tasa-arvo toteutuu viimeistään siinä kohtaa.
Eli haluaisit pakottaa hyvin ansainneet muuttamaan pois kotoaan, jossa ovat saattaneet asua vuosikymmeniä, siinä vaiheessa kun he jäävät eläkkeelle? Tai luopumaan heidän rakkaasta kesämökistään jossa lopulta ehtisi myös viettää aikaa? Ei hyvät tulot mitenkään automaattisesti tarkoita suuria säästöjä joiden varassa voisi viettää eläkevuosia.
vaaditaanhan sitä myös köyhilta työssäkäyviltä lapsiperheiltä. minullekin sanottu että muuta maalle kun vuokra itä Hki Heka on liian kallis minulle lastenhoitajana maksaa. Miksi aina rikkaille riittää myötätuntoa?
Jos et saa as.tukea niin tottakai saa asua missä haluaa.Jos taas saat niin voi joutua jatkossa jopa muuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää suunnattomasti tällainen aloittajan kaltainen valittaja. Olen töissä paikassa, jossa näkyvät karmeat elämänkohtalot. Siis oikeasti huono-osaisten parissa. En itsekään istu missään kultaisella oksalla.
Muistele nyt kulunutta neljää vuotta eli kohta päättyvää hallituskautta. Miten vasemmistohallitus on kurjistanut juuri sinun elämääsi? Millä tavalla sinä olet joutunut kuvettasi kaivamaan jos vertaa edelliseen Sipilän hallitukseen, joka vei köyhältä leivän suusta?
Onko verojasi nostettu?
Ei.
Onko palveluita supistettu?
Ei.
Onko sinusta tehty maksumies kaikelle kivalle?
Ei.
Jos oikeasti otat pään perseestäsi, huomaat, ettei elämäsi ole kurjistunut lainkaan. Olet kuitenkin niin hyväosainen, ettei tämä riitä sinulle palkinnoksi. Se ei tunnu porkkanalta. Sosiologit ovat tehneet tutkimuksia, joissa tietyn varallisuusasteen saavuttaneet ihmiset eivät enää saa mielihyvää lisääntyneistä tuloista; he eivät siis kykene tuntemaan onnellisuutta, vaikka rahaa kertyisi kuinka paljon tahansa.
Nyt kokoomus pelottelee velkahirviöllä, vaikka oppositiossa tehtaili välikysymyksiä tuhkatiheään aiheista: miksei hallitus anna lisää rahaa sinne ja tänne?
Kun hyväosainen ei ole maksanut senttiäkään enempää veroja kuin aiemmin, otetaan kauhukuvaksi velka, joka jää hyväosaisen lapsen taakaksi.
Ymmärtäisin valituksen, jos vasemmistohallitus olisi ruoskinut pääomatuloilla eleleviä oikein olan takaa ja lätkäissyt kauheat lisäverot hyvin tienaaville.
Mutta kun he eivät tehneet niin.
Köyhää tulee ruoskia, jotta hän älyäisi itse parantaa asemiaan. Ruoskan puute lasketaan porkkanaksi. (Tältä hallitukselta puuttuvat uskottavat työllisyystoimet, koska tukia ei ole vähennetty, kuuluu virsi). Jostain kumman syystä sama logiikka ei kuitenkaan päde hyvätuloisiin. Se, että hyvätuloista ei kuriteta, ei ole hänelle palkinto, vaan normaali olotila, jota hän ei osaa arvostaa.
Vähän sama kuin terveyden kanssa: et arvosta sitä, ennen kuin olet sen menettänyt.
Tässä tekstissä on aivan liian paljon järkeä tälle palstalle. Mistä eksyit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen on saanut valtiolta ilmaisen pitkän koulutuksen jonka kaikkia hyötyjä hän ei ehkä itsekään tajua jos elää syvällä keskiluokkaisessa kuplassa.
Se kouluttautumismahdollisuus on ihan sama ihan jokaiselle Suomessa. Miksi laiskemmalla pitäisi olla enemmän etuja kuin sillä, joka opiskeli ahkerasti?
Miksi sitten joku tyytyy keskiluokkaisuuteen, jos aina voi opiskella ja mennä paremmin palkattuun työhön?
Lisäpalkan myötä tulee myös lisää vastuuta, minulla ainakin on sitä jo ihan riittävästi tässä keskiluokkaisessa työssäni. Mikään määrä lisää rahaa ei korvaisi unettomia öitä ja stressiä mitä vielä vastuunalaisempi työ aiheuttaisi. Sitä tehköön joku sellainen joka arvostaa rahaa enemmän kuin minä, itse olen tähän tyytyväinen.
Miksi sitten joku tyytyy keskiluokkaisuuteen, jos aina voi opiskella ja mennä paremmin palkattuun työhön?