Painoa pudottanut: mitä muutoksia huomasit tapahtuvan elämässäsi?

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti myös tämä kommentti:

Onkohan tuo negatiivinen suhtautuminen liian lihaviin jotenkin meillä geeneissä, niin ettei sille mitään oikein voi. Jospa se toisen ihmisen lihavuus koettuna alitajuisesti on merkki sitä, ettei tuo ihminen välitä itsestään, välittäisikö siis muistakaan. Samaa viestiä antaa epäsiisti habitus yms. epämääräisyys. Ihminen haluaa tuntea turvallisuuta ympärillään. Lihavan äidin syliin ei mahdu edes yksi lapsi kunnolla, vaan koko ajan pitää pelätä, jos putoaa siitä. Nimim. kokemusta on. Lapsuuden trauma tämäkin siis saattaa olla, joka oirehtii läpi elämän. Ei vaan oo kivaa lihavan lähellä.

Lihavuus yhdistyy nykyään sairauteen ja koska kenestä tahansa voi tulla lihava niin siihen suhtaudutaan kuin tartuntatautiin.

Ehkä minäkin välttelen parisuhdetta siksi, kun olen nähnyt miten niin moni heti lihoaa parisuhteeseen päästyään enkä itse halua päätyä samaan.

Parisuhteessa 8v, kiloja tullut kyllä 15 lisää, ja alkujaan olin jo ylipainoinen.

Nyt kun paino putoaa (tai sentit lähtee) ja olen aktiivisempi ja elän terveellisemmin - ukko on ottanut jonkun ihme suunnan tehdä vain kaikista rötöisimpiä ruokia ilman ainuttakaan kasvista.

Ja vittuilee minun kaalinsyönnistä.

Rakastan kaalia, kohta jo enemmän kuin tuota nuivaa ukkoa.

Kannattaa varautua siihen että läheisimmätkin ihmiset voivat alkaa laittaa kapuloita rattaisiin.

Hintojen nostaminen vei n. 10 kg.

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti myös tämä kommentti:

Onkohan tuo negatiivinen suhtautuminen liian lihaviin jotenkin meillä geeneissä, niin ettei sille mitään oikein voi. Jospa se toisen ihmisen lihavuus koettuna alitajuisesti on merkki sitä, ettei tuo ihminen välitä itsestään, välittäisikö siis muistakaan. Samaa viestiä antaa epäsiisti habitus yms. epämääräisyys. Ihminen haluaa tuntea turvallisuuta ympärillään. Lihavan äidin syliin ei mahdu edes yksi lapsi kunnolla, vaan koko ajan pitää pelätä, jos putoaa siitä. Nimim. kokemusta on. Lapsuuden trauma tämäkin siis saattaa olla, joka oirehtii läpi elämän. Ei vaan oo kivaa lihavan lähellä.

Historiassa on myös aikakausia jolloin lihavuus oli ihailtua.  Esimerkiksi barokin aikakaudella lihavuus nähtiin rikkauden merkkinä. Joten geeneistä lihavuuden vieroksunta ei ole lähtöisin, vaan kauneusihanteista ja kulttuurisista näkemyksistä siitä, mikä ulkonäkö nähdään ja koetaan viehättäväksi sekä tavoiteltavaksi. Yleisellä tasolla. Toki henkilökohtainen näkemys voi poiketa yleisestä ihanteesta. Kautta aikain se, mikä on ollut vaikeiten saavutettavaa, on ollut ihailtua. 90-luvulla heroin chic oli ihailtua vaikka nyt vastaavaa kauneusihannetta ei enää nähdä tavoiteltavana.

Sinulla ilmeisesti tosiaankin on kyse  traumasta. eri

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa 8v, kiloja tullut kyllä 15 lisää, ja alkujaan olin jo ylipainoinen.

Nyt kun paino putoaa (tai sentit lähtee) ja olen aktiivisempi ja elän terveellisemmin - ukko on ottanut jonkun ihme suunnan tehdä vain kaikista rötöisimpiä ruokia ilman ainuttakaan kasvista.

Ja vittuilee minun kaalinsyönnistä.

Rakastan kaalia, kohta jo enemmän kuin tuota nuivaa ukkoa.

Kannattaa varautua siihen että läheisimmätkin ihmiset voivat alkaa laittaa kapuloita rattaisiin.

Koettu tuo. Anna räksyttää. 

Laihdutin 83kg->51kg (oon 174cm) eli about 30kg ja muutos on kyllä ollu ihan uskomaton! Kaksoisleuka ja yhteen hinkkaavat reidet katosi ja naamakin muuttui paljon nätimmäksi. Tuntuu että tuntemattomat kohtelevat mua nykyään paljon ystävällisemmin. On myös ihanaa mennä vaatekauppaan ja kaikki näyttää hyvältä päällä ja uskaltaa käyttää bikinejä ja napapaitoja <3 Henkisestikin voi paljon paremmin kun ei tarvitse inhota ja hävetä omaa kroppaa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa 8v, kiloja tullut kyllä 15 lisää, ja alkujaan olin jo ylipainoinen.

Nyt kun paino putoaa (tai sentit lähtee) ja olen aktiivisempi ja elän terveellisemmin - ukko on ottanut jonkun ihme suunnan tehdä vain kaikista rötöisimpiä ruokia ilman ainuttakaan kasvista.

Ja vittuilee minun kaalinsyönnistä.

Rakastan kaalia, kohta jo enemmän kuin tuota nuivaa ukkoa.

Kannattaa varautua siihen että läheisimmätkin ihmiset voivat alkaa laittaa kapuloita rattaisiin.

Kyllä. Laihduttamisen ja laihtumisen vastustaminen on käsittämätöntä. Mistä lie johtuu tarve yrittää pitää samanlaisena ja samassa pisteessä. Sen sijaa ottaisi mallia ja lähtisi mukaan elämäntaparemonttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti myös tämä kommentti:

Onkohan tuo negatiivinen suhtautuminen liian lihaviin jotenkin meillä geeneissä, niin ettei sille mitään oikein voi. Jospa se toisen ihmisen lihavuus koettuna alitajuisesti on merkki sitä, ettei tuo ihminen välitä itsestään, välittäisikö siis muistakaan. Samaa viestiä antaa epäsiisti habitus yms. epämääräisyys. Ihminen haluaa tuntea turvallisuuta ympärillään. Lihavan äidin syliin ei mahdu edes yksi lapsi kunnolla, vaan koko ajan pitää pelätä, jos putoaa siitä. Nimim. kokemusta on. Lapsuuden trauma tämäkin siis saattaa olla, joka oirehtii läpi elämän. Ei vaan oo kivaa lihavan lähellä.

Historiassa on myös aikakausia jolloin lihavuus oli ihailtua.  Esimerkiksi barokin aikakaudella lihavuus nähtiin rikkauden merkkinä. Joten geeneistä lihavuuden vieroksunta ei ole lähtöisin, vaan kauneusihanteista ja kulttuurisista näkemyksistä siitä, mikä ulkonäkö nähdään ja koetaan viehättäväksi sekä tavoiteltavaksi. Yleisellä tasolla. Toki henkilökohtainen näkemys voi poiketa yleisestä ihanteesta. Kautta aikain se, mikä on ollut vaikeiten saavutettavaa, on ollut ihailtua. 90-luvulla heroin chic oli ihailtua vaikka nyt vastaavaa kauneusihannetta ei enää nähdä tavoiteltavana.

Sinulla ilmeisesti tosiaankin on kyse  traumasta. eri

Tämä on lähinnä päätelty taideteoksista ja on jo debunkattu. Lihavuus oli silloinkin pilkan kohde ja lihavista tehtiin pilaa julkisesti sekä arvosteltiin. Syy miksi taideteosten naiset on niin reheviä johtuu siitä, että malleina he oli lähes ilmaisia.

Vierailija kirjoitti:

Laihdutin 83kg->51kg (oon 174cm) eli about 30kg ja muutos on kyllä ollu ihan uskomaton! Kaksoisleuka ja yhteen hinkkaavat reidet katosi ja naamakin muuttui paljon nätimmäksi. Tuntuu että tuntemattomat kohtelevat mua nykyään paljon ystävällisemmin. On myös ihanaa mennä vaatekauppaan ja kaikki näyttää hyvältä päällä ja uskaltaa käyttää bikinejä ja napapaitoja <3 Henkisestikin voi paljon paremmin kun ei tarvitse inhota ja hävetä omaa kroppaa koko ajan.

Lihavuudessa on pahinta se jatkuva tietoisuus omasta kehosta ja sen koosta. Lihavimmillaan en mahtunut edes bussissa omalle penkilleni vaan vein toisenkin penkistä puolet tai tursusin käytävälle. Pari päivää sitten selailin faceAppin toimintoja ja siinä oli kasvojen koon muuttamisen mahdollisuus. Painoin suurimman levennyksen vaihtoehdon ja siinähän entinen minäni oli. Käsitin vasta nyt kuinka hirveästi olen laihtunut ja miksi kukaan ei tunnista minua entisiltä ajoilta vaikka seisottaisiin kasvotusten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laihdutin 83kg->51kg (oon 174cm) eli about 30kg ja muutos on kyllä ollu ihan uskomaton! Kaksoisleuka ja yhteen hinkkaavat reidet katosi ja naamakin muuttui paljon nätimmäksi. Tuntuu että tuntemattomat kohtelevat mua nykyään paljon ystävällisemmin. On myös ihanaa mennä vaatekauppaan ja kaikki näyttää hyvältä päällä ja uskaltaa käyttää bikinejä ja napapaitoja <3 Henkisestikin voi paljon paremmin kun ei tarvitse inhota ja hävetä omaa kroppaa koko ajan.

Lihavuudessa on pahinta se jatkuva tietoisuus omasta kehosta ja sen koosta. Lihavimmillaan en mahtunut edes bussissa omalle penkilleni vaan vein toisenkin penkistä puolet tai tursusin käytävälle. Pari päivää sitten selailin faceAppin toimintoja ja siinä oli kasvojen koon muuttamisen mahdollisuus. Painoin suurimman levennyksen vaihtoehdon ja siinähän entinen minäni oli. Käsitin vasta nyt kuinka hirveästi olen laihtunut ja miksi kukaan ei tunnista minua entisiltä ajoilta vaikka seisottaisiin kasvotusten. 

174 ja 51kg on jo merkittävästi alipainoinen. Vaikka lihavuus ja ylipaino ei ole hyväksi, niin en usko että aikuisella alipainokaan on hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti myös tämä kommentti:

Onkohan tuo negatiivinen suhtautuminen liian lihaviin jotenkin meillä geeneissä, niin ettei sille mitään oikein voi. Jospa se toisen ihmisen lihavuus koettuna alitajuisesti on merkki sitä, ettei tuo ihminen välitä itsestään, välittäisikö siis muistakaan. Samaa viestiä antaa epäsiisti habitus yms. epämääräisyys. Ihminen haluaa tuntea turvallisuuta ympärillään. Lihavan äidin syliin ei mahdu edes yksi lapsi kunnolla, vaan koko ajan pitää pelätä, jos putoaa siitä. Nimim. kokemusta on. Lapsuuden trauma tämäkin siis saattaa olla, joka oirehtii läpi elämän. Ei vaan oo kivaa lihavan lähellä.

Historiassa on myös aikakausia jolloin lihavuus oli ihailtua.  Esimerkiksi barokin aikakaudella lihavuus nähtiin rikkauden merkkinä. Joten geeneistä lihavuuden vieroksunta ei ole lähtöisin, vaan kauneusihanteista ja kulttuurisista näkemyksistä siitä, mikä ulkonäkö nähdään ja koetaan viehättäväksi sekä tavoiteltavaksi. Yleisellä tasolla. Toki henkilökohtainen näkemys voi poiketa yleisestä ihanteesta. Kautta aikain se, mikä on ollut vaikeiten saavutettavaa, on ollut ihailtua. 90-luvulla heroin chic oli ihailtua vaikka nyt vastaavaa kauneusihannetta ei enää nähdä tavoiteltavana.

Sinulla ilmeisesti tosiaankin on kyse  traumasta. eri

Tämä on lähinnä päätelty taideteoksista ja on jo debunkattu. Lihavuus oli silloinkin pilkan kohde ja lihavista tehtiin pilaa julkisesti sekä arvosteltiin. Syy miksi taideteosten naiset on niin reheviä johtuu siitä, että malleina he oli lähes ilmaisia.

Sitäpaitsi barokin "lihavat" naiset, oli luultavasti normaalipainon ylärajoilla, ehkä hitusen ylipainoisia. Eivät mitään amerikanlihavia.

Osa lihavuuden vaikutelmasta tulee siitä, että silloin myös elettiin ns. pientä jääkautta, koko Euroopassa oli helvetin kylmä ja kastike jäätyi Aurinkokuninkaan pöydässä. Ihmisillä oli paljon päällään...

Lisäksi kun kankaat oli kalliita, mitä enemmän kangasta, sitä enemmän viestit rikkautta ja mahtia. Tämän takia aina välillä oli muotia ihan jättimäiset hihat, esim. Henrik VIII aikaan (mikä ei ollut barokkia mutta you get the point).

Henrik VIII muuten oli vanhemmiten huomattavan lihava, samoin kuningatar Anne sitten myöhemmin, ja aikalaiset tosiaan kiinnittivät siihen huomioita ja erittäin kielteistä sellaista. Jos kuninkaallisia uskallettiin pilkata läskeistään (vaikka vaan omassa päiväkirjassa) voitte kuvitella, miten suhtauduttiin muihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti myös tämä kommentti:

Onkohan tuo negatiivinen suhtautuminen liian lihaviin jotenkin meillä geeneissä, niin ettei sille mitään oikein voi. Jospa se toisen ihmisen lihavuus koettuna alitajuisesti on merkki sitä, ettei tuo ihminen välitä itsestään, välittäisikö siis muistakaan. Samaa viestiä antaa epäsiisti habitus yms. epämääräisyys. Ihminen haluaa tuntea turvallisuuta ympärillään. Lihavan äidin syliin ei mahdu edes yksi lapsi kunnolla, vaan koko ajan pitää pelätä, jos putoaa siitä. Nimim. kokemusta on. Lapsuuden trauma tämäkin siis saattaa olla, joka oirehtii läpi elämän. Ei vaan oo kivaa lihavan lähellä.

Historiassa on myös aikakausia jolloin lihavuus oli ihailtua.  Esimerkiksi barokin aikakaudella lihavuus nähtiin rikkauden merkkinä. Joten geeneistä lihavuuden vieroksunta ei ole lähtöisin, vaan kauneusihanteista ja kulttuurisista näkemyksistä siitä, mikä ulkonäkö nähdään ja koetaan viehättäväksi sekä tavoiteltavaksi. Yleisellä tasolla. Toki henkilökohtainen näkemys voi poiketa yleisestä ihanteesta. Kautta aikain se, mikä on ollut vaikeiten saavutettavaa, on ollut ihailtua. 90-luvulla heroin chic oli ihailtua vaikka nyt vastaavaa kauneusihannetta ei enää nähdä tavoiteltavana.

Sinulla ilmeisesti tosiaankin on kyse  traumasta. eri

Tämä on lähinnä päätelty taideteoksista ja on jo debunkattu. Lihavuus oli silloinkin pilkan kohde ja lihavista tehtiin pilaa julkisesti sekä arvosteltiin. Syy miksi taideteosten naiset on niin reheviä johtuu siitä, että malleina he oli lähes ilmaisia.

Vaikka niin olisikin ollut, niin onko mielestäsi okei kohdella eriarvoisesti painon perusteella? Täällä on tullut selkeästi ilmi, että laihtumisen myötä moni on saanut osakseen mm. ystävällisempää kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tärkein: aloin arvostamaan itseäni enemmän, sitä kautta huomasin että muut alkoivat myös... Ihmiset suhtautuivat minuun ihan eritavalla kuin ennen. 

-Parempi olo, energisempi

-Ulkonäkö muuttui ihan totaalisesti, ei pelkästään kroppa vaan siis ihan naama :D

- Uskallan käyttää sporttisempia vaatteita mikä tuo myös itseluottamusta

Tuo on jännä miten joillain naama pysyy suunnilleen samana vaikka kiloja tulisi kymmeniä lisää ja toisilla se naamakin pullautuu samalla ja muuttuu aivan erilaiseksi.

Mun maximipaino aikoinaan yli 130 kg ja sormet on luiset piikit aina olleet, myös lihavana. "Pienet satakiloiset" oli pulleita nakkisormia minuun verrattuna. Kasvot tosin minultakin pullistuivat.

Mutta joo, yli 50 kilon painonpudotus antoi elämän takaisin. Oli jotain järkeä laittaa hiukset kauniisti, meikata ja lakata kynnet. Ja ihanaa ostaa haluamansa vaatteet. Satsasin myös alusvaatteisiin, kauniita rintsikoita ja pikkareita. Pitkävartiset saappaat ostin myös, kun pitkään niistä haaveilin.

Miehet alkoivat nähdä minut naisena, ei ryhävalaana. Naiset ei niinkään tykänneet muodonmuutoksesta. eri

Mä olen pudottanut 58 kg ikävuosina 42-45. On ollut sekä plussapuolia että pettymyksiä. 

PLUSSAT:

- Jaksaa liikkua vähän paremmin, lihavimmillani pystyin seisomaan tai kävelemään ehkä 10 minuuttia, niin jo alkoi järkyttävät jalkateräkivut ja polvikivut ja lonkkakivut

- Pystyy pyyhkimään takapuolensa ns. normaalisti, ennen ei ylettynyt läskien takia

- Ei tarvitse ostaa vaatteita isojen tyttöjen kaupasta

PETTYMYKSET:

- En ole energisempi tai onnellisempi kuin ennenkään

- Ei ihmiset suhtaudu minuun sen erilaisemmin kuin sairaalloisen lihavanakaan. Ihan neutraalisti. Varmaan on nuorten ja nättien juttu, että tulee jotain ystävällisyyttä ihmisiltä, ei tämmöisten esivaihdevuosi-ikäisten tätien.

- Naama ja kroppa rupsahtivat ihan kunnolla, moni on luullut minun olevan vakavasti sairas kun näytän vanhentuneen 20 vuotta yhtäkkiä. Löysää ryppyistä nahkaa roikkuu joka puolella, myös kaulalla, poskilla jne. Mutta en mitään leikkauttamaan ala, mitäpä sitä enää sillä ulkonäöllä niin paljon tekisi, kun en mitään miestäkään enää halua ja työni teen etänä kotoa.

- jotta pysyn nykyisessä painossa, niin joudun todellakin laskemaan kaloreita ja sietämään nälkää jatkuvasti, ja se on välillä aika raskasta ja elämä tuntuu vähän ilottomalta

Liikkuvuus on parantunut, kengät saa jalkaan ilman puhinaa ja varpaankynnet saa leikattua ilman, että pitää vääntäytyä ihme asentoihin. Lisäksi vaatteet ovat alkaneet kasvaa kaapissa, kun ennen ne kutistuivat ihmeellisesti. Sormet ja jalat ei enää turpoa ja ihan todella se kengän kokokin pienenee, kun laihtuu.

Itse taas ylipainoisena palelin jatkuvasti, nyt käyn salilla, enkä ole palellut enää yhtään. Harrastan myös pätkäpaastoa, joka päivä syömättä vähintään 12 tuntia, eli käytännössä yön yli esim klo 20-8 välisen ajan. Kertaakaan en ole herännyt nälkään kesken unien. Aiemmin ylipainoisena niin kävi aika usein. Nukun nykyisin muutenkin paremmin.

Eikö ne nahat löysty jos paljonkin laihduttaa, onko se sitten mitenkään vältettävissä vai onko aina enempi tai vähempi sitten löysää nahkaa kuin jos olisi aina ollut hoikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti myös tämä kommentti:

Onkohan tuo negatiivinen suhtautuminen liian lihaviin jotenkin meillä geeneissä, niin ettei sille mitään oikein voi. Jospa se toisen ihmisen lihavuus koettuna alitajuisesti on merkki sitä, ettei tuo ihminen välitä itsestään, välittäisikö siis muistakaan. Samaa viestiä antaa epäsiisti habitus yms. epämääräisyys. Ihminen haluaa tuntea turvallisuuta ympärillään. Lihavan äidin syliin ei mahdu edes yksi lapsi kunnolla, vaan koko ajan pitää pelätä, jos putoaa siitä. Nimim. kokemusta on. Lapsuuden trauma tämäkin siis saattaa olla, joka oirehtii läpi elämän. Ei vaan oo kivaa lihavan lähellä.

Historiassa on myös aikakausia jolloin lihavuus oli ihailtua.  Esimerkiksi barokin aikakaudella lihavuus nähtiin rikkauden merkkinä. Joten geeneistä lihavuuden vieroksunta ei ole lähtöisin, vaan kauneusihanteista ja kulttuurisista näkemyksistä siitä, mikä ulkonäkö nähdään ja koetaan viehättäväksi sekä tavoiteltavaksi. Yleisellä tasolla. Toki henkilökohtainen näkemys voi poiketa yleisestä ihanteesta. Kautta aikain se, mikä on ollut vaikeiten saavutettavaa, on ollut ihailtua. 90-luvulla heroin chic oli ihailtua vaikka nyt vastaavaa kauneusihannetta ei enää nähdä tavoiteltavana.

Sinulla ilmeisesti tosiaankin on kyse  traumasta. eri

Tämä on lähinnä päätelty taideteoksista ja on jo debunkattu. Lihavuus oli silloinkin pilkan kohde ja lihavista tehtiin pilaa julkisesti sekä arvosteltiin. Syy miksi taideteosten naiset on niin reheviä johtuu siitä, että malleina he oli lähes ilmaisia.

Vaikka niin olisikin ollut, niin onko mielestäsi okei kohdella eriarvoisesti painon perusteella? Täällä on tullut selkeästi ilmi, että laihtumisen myötä moni on saanut osakseen mm. ystävällisempää kohtelua.

Kohdellaanhan sitä erilaisesti oletetun varakkuudenkin perusteella, joten miksei sitten painonkin. Esim. kaupassa saa varmasti varakkaamman näköinen parempaa palvelua kuin joku köyhä pieruverkkarityyppi.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ne nahat löysty jos paljonkin laihduttaa, onko se sitten mitenkään vältettävissä vai onko aina enempi tai vähempi sitten löysää nahkaa kuin jos olisi aina ollut hoikka.

Sepä se ja kannattaakin miettiä tarkkaan, jos se kumppanin ulkonäkö on kovin tärkeää. Koska reippaasti ylipainoiset ei tästä syystä todennäköisesti koskaan tule laihduttamaan koska haluavat pysyä "pullavan nuorekkaina" tai sitten saa katsella jotain laihduttanutta nahkapussia.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ne nahat löysty jos paljonkin laihduttaa, onko se sitten mitenkään vältettävissä vai onko aina enempi tai vähempi sitten löysää nahkaa kuin jos olisi aina ollut hoikka.

Sitä ei voi oikein etukäteen tietää miten itselle käy. Riippuu kudostyypistä joka on perinnöllinen pitkälti. Riskiä löysään nahkaan voi toki vähentää laihduttamalla hitaasti, niin että nahka ehtisi palautua, ja olisi parempi jos laihduttaisi ennen esivaihdevuosi-ikää (alle nelikymppisenä), koska sen jälkeen hormonaalisista syistä palautuminen on huonompaa. Mutta tosiaan se perimä vaikuttaa paljon, on 50 v:nä paljon laihduttaneita joilla ei ole juurikaan löysää nahkaa ja toisaalta 30 v:nä saman laihduttaneita joilla on. Kirurgisesti löysiä nahkoja voi toki korjauttaa, äärimmäisissä tapauksissa jopa julkisella puolella tehdään. Isoja ja tuskallisia toipua vaan moiset leikkaukset, itse en menisi pelkästään ulkonäkösyistä.