Lue keskustelun säännöt.
En halua ottaa miehen sukunimeä - mies ei suostu puhumaan vaan murjottaa
28.03.2023 |
Ollaan oltu kihloissa nyt kohta 2 vuotta ja vähitellen alettu miettiä naimisiinmenoa. Eilen tuli puheeksi sukunimiasiat kunnolla ekaa kertaa, mulle on aina ollut itsestään selvä asia, että vaikka menisin naimisiin, en muuta omaa nimeäni (nimi on iso osa mun identiteettiä ja aika kauniskin sellaisenaan). Miehelle tämä oli olevinaan jonkinlainen shokki, hänestä kuulemma naisen täytyy ottaa hänen sukunimensä tai ainakin yhdistelmänimi. Kun sanoin ja yritin selittää, että en halua, koki sen jonkinlaisena loukkauksena ja nyt epäilee, että en pidä hänen sukunimestään, että siinä muka on se oikea syy. Huoh.
Nyt kun tulin kotiin töistä, mies murjottaa edelleen eikä suostu edes puhumaan asiasta. Olen kyllä tiennyt, että mies on joissain asioissa aika konservatiivinen, mutta en silti kuvitellut, että tällaisesta nyt tulee joku kynnyskysymys avioliitolle, eletään kuitenkin jo 2020-lukua...
Onko muilla vastaavia kokemuksia, ja jos on, niin miten asia lopulta ratkesi?
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
#miesvihanäkyväksi
#itsesinämiehiävihaatpaskahousu
#miehestäsaakirjoittaa
#täydellistämiestäeiole
#vajakkipersu
#incelitpakkohoitoon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että tämä aloitus on totta. Ja että myös haluat antaa oman kauniin sukunimesi myös lapsillesi, jos miehesi kanssa heitä saat. Omassa tuttavapiirissä on paljon esimerkkejä naisista, joilla on kauniit ja harvinaiset sukunimet, mutta jotka ovat kuitenkin päätyneet antamaan miehen sukunimen omalle lapselleen. Miehen sukunimi on näissä tapauksissa usein ruma ja yleensä joku tosi yleinen, esim. joku -nen -päätteinen nimi.
Plus että erossa lapset edelleen useimmiten pääsääntöisesti kai asuu enemmän ja pysyvämmin äidillään? Useampia isiä lapsilla niin oveen pitää mahtua nelisen nimeä😄
Äidin sukunimi lapsille. Vattuakos noiden vikinäurpojen nimiä jatkamaan kun ne eivät viitsi ehkäistä eikä elättää siitoksiaan.
Ap, vaihda miestä jos se urpoilee jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tarvittas sukunimihulluu tähän kirjoittelee perusteluja oman nimen pitämiselle.
Ap=sukunimihullu.
Ei ole. Sukis ei osaa kirjoittaa noin hillitysti. Se mieletön raivo puskee läpi yleensä viimeistään toisessa lauseessa.
Mutta asiaan; olisi kyllä aikamoinen turn off jos mies hermostuisi tuollaisesta. Hän on vapaa päättämään omasta nimestään, ei sinun, ap.
Halusin noudattaa perinteitä ja pidin oman nimeni. Myös mieheni piti omansa. Perinteet kunniaan!
Meillä molemmat piti omansa. Oli kyllä suunnitelmissa yhdistää joskus ilman väliviivaa, koska nimistämme tulee hauska sana ja kellään ei sitä sukunimeä vielä suomessa. Jäänyt muiden kiireiden alle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kullikova kirjoitti:
Vähän OT mutta eräs esiäiti tuli Itä-Karjalasta Savon kautta Länsi-Suomeen. Hän oli leski jolla oli mukanaan muutama pieni lapsi. Lapset suomalaistuivat uudessa ympäristössä eivät oppineet karjalaa tai venäjää. Naisella oli kuitenkin venäläinen -ova -päätteinen sukunimi. Tästä nimestä tuli (esim.Kalikova) pysyvä sukunimi hänen lapsilleen, myös pojille, vaikka -ova viittaa nimenomaan naiseen.
Kyseessä on siis venäläisestä nimen feminiinimuodosta syntynyt suomalainen sukunimi. Minulle on usein tultu urputtamaan että minun nimeni pitäisi olla ov-päätteinen koska olen mies. Ei pidä, koska en ole venäläinen enkä puhu venäjää ja elämme Suomessa ja puhumme suomea.
Joopa joo... :-D
Tylsistynyt n**isti taas vauhdissa
Vierailija kirjoitti:
Älä mene naimisiin. Miksi edes mennä naimisiin, saat säilyttää itsenäisen naisen aseman ihan oikeasti.
Ei aidosti itsenäinen ihminen menetä itsenäisyyttään avioliitossakaan. Jos haluat elää osana yhteiskuntaa, otat huomioon muut - menetätkö siinä itsenäisyytesi tai menetätkö itsenäisyytesi, jos toimit töissä pomon ohjeiden mukaan, vaikka ajattelisit oman tapasi olevan paremman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jättäisin miehen. En sukunimiasian takia vaan siksi ettei hän kuunnellut sinua vaan keksi sen sijaan päässään mitä sinä mukamas ajattelet ja tunnet.
Voisin veikata että samaan on ollut taipumusta aiemminkin?
Lopulta huomaat olevasi suhteessa jossa sinulla ei ole omia tunteita tai mielipiteitä kun toinen ei niiden olemassa oloa tunnusta vaan sanelee mitä sinun kuuluu tuntea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä vuosikymmen tähän liittyy? Suomessa nainen on perinteisesti pitänyt oman nimensä. Miehen nimen ottaminen on vasta 1900-luvun porvarimuotia, joka apinoitiin yläluokalta.
Haistan tuosta tyylistä provon kyllä.
Älä huoli tämä on normaalin palsta äipän keksimää tarinaa jotta pääsee taas haukkumaan miehiä.
Heitä pois koko ukko ja hanki uusi.
Tuollainen omistamishalu ei ole tervettä. Mieti mikähän mahtaisi olla seuraava riita? Entä jos olette jo ehtineet naimisiin?
Kuulostaa väkivaltaiselta tyypiltä. Menikö arvaukseni oikein? Fyysistä väkivaltaa edeltää aina henkinen väkivalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on jo miehen (isäsi) sukunimi. Muutos ei olisi kovin suuri.
Mistäs tiedät? Yhtä hyvin hänellä voi olla äitinsä sukunimi.
Ja ne ns miesten sukunimet voi olla äitien sukunimiä. Minunkin sukunimeni on kyllä isältäni tullut mutta se on talon nimi ja sinne on naitu myös miehiä ja sukunimi tullut naiselta, isänikin sai sen äidiltään äidin sukutilan mukaan.
Todennäköisyys on aika suuri.
Suurempi todennäköisyys on että aplla on äitinsä sukunimi. Suomessa lapsi syntyessään saa sukunimen sen mukaan mikä äidillä on. Äiti on voinut mennä naimisiin ja ottaa isän sukinimen mutta se ei muuta sitä että sinunkin nimesi on aika varmasti tullut äidiltäsi.
Minulla on juuret sekä Itä- että Länsi-Suomessa. Miehen sukunimi naisella avioitumisen myötä tuli vasta 1900-luvun vaihteessa, kun kaikille piti olla sukunimi. Lännessä oltiin monesti talon nimellä tai ihan vaan Antti Antinpoikia ja Liisa Liisantyttäriä. Idässä savolaisilla, karjalaisilla ja kainuulaisilla naisilla oli syntymäsukunimet ja ne säilyi läpi elämän (mikä tekee myös sukututkimuksesta helpompaa). Raja menee suurinpiirtein Jyväskylän kohdilla. Pistä ukkosi tutkimaan vaikka Ilomantsin rippikirjoja tuolta https://digihakemisto.net/haku.
Lännessä miehen sukunimi saattoi jopa vaihdella elämän varrella, talossa Mäkelä ja sitä nimeä nuorena käyttänyt syntynyt saattoi loppumetreillä olla Metsälampi talonsa tai torppansa mukaan.
Tämä 80-luvulla luotu sukunimilaki, (jota aikanaan kamalasti vastustettiin), jossa nainen voi vapaasti valita naimakaupassa sukunimensä, on itseasiassa paluu satoja vuosia vanhaan käytäntöön.
Pidä vaan pääsi nainen! Et ole miehesi omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna murjottaa. En perääntyisi tuossa asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdistelmä nimi? Ero? Avoliitossa jatkaminen?
En halua ottaa yhdistelmää. Ei toimi oman sukunimeni kanssa.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ihan eroa tule tämän asian takia, sitten olen kyllä tehnyt ihan todella pahan arviointivirheen miehen suhteen... -ap
Mies on tehnyt yhtä pahan sinun suhteen. Mikä siinä juttelemisessa ja toiseen tutustumisessa on niin saakelin pelottavaa ettei tällaisiakaan asioita uskalleta ottaa puheeksi aikanaan vaan mieluummin vaan oletetaan ja toivotaan kaikenlaista.
Ja sitten kitistään loukkaantuneena ja omahyväisenä kuinka kyllä nyt tein pahan arviointivirheen kun mies ei ollutkaan sellainen kuin piti.
Ihan itse sen valitsit ja huolit vaikka et edes tiennyt millainen mies oikeasti on ja mitä se ajattelee.
Sikaa ei pidä ostaa sokkona säkissä ;-)
No ohhoh :D Koska se sukunimiasia sinusta siis pitäisi jo ottaa esille, ehkä jo ihan tapailun alussako siltä varalta, että toinen haluaa kosia jossain vaiheessa? Vai siinä kosimisen yhteydessä? Meillä ei ole mitään tarkkaa hääpäivää vielä sovittuna, ihan luonnollista minusta ottaa asia puheeksi "vasta" tässä vaiheessa, kun se avioituminen ihan oikeasti voisi alkaa olla ajankohtaista. Muista tärkeistä asioista on kyllä jo "uskallettu" jutella kauan sitten, esim. lapsihaaveista. Minä esim. en halua hankkia lapsia, mikä on miehelle ihan ok.
No ei sitä nyt ole tarkoituskaan töksäyttää siinä itseään ekaa kertaa esitellessä, että mä muuten aion ottaa sun nimen kun mennään naimisiin. Haloo!
Monista asioista voi ja pitääkin puhua jo kauan ennen kuin ne on oikeasti ajankohtaisia. Jos taas mies saa jalat alleen kun kuulee, että nainen näkee tulevaisuudessa itsensä avioliitossa mutta kuitenkin aikoo pitää oman nimensä ja haluaa avioehdon niin sitten kannattaa antaa noin säikyn miehen juosta.
Ettekö te oikeasti näe tärkeänä jo tutustumis- ja tapailuvaiheessa sitä, että toisen kanssa juttelee ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, koska palaa halusta tutustua siihen ihanaan, itselle vielä vieraaseen ihmiseen? Kaikki nuo asiat tulee ihan itsestään ja luontevasti esiin jutellessa eikä tosiaan ole tarkoituksena, että toiselle pitää jotain ristikuulustelua jossa tenttaa asioita tai töksäyttää toiselle ihan yhtäkkiä vaatimuksen, että mä muuten haluan kolme lasta.
Onko toisen kanssa keskusteleminen oikeasti näin vierasta?!
Me oltiin yhdessä 16vuotta enenkuin mentiin naimisiin. Sukunimistä ei puhuttu koskaan. Minulle oli itsestään selvää, että pidän oman nimen, enkä koskaan edes ajatellut, että miehelle olisi jotenkin tärkeää, että otan hänen nimensä.
En muista, että miehen kanssa olisi edes keskusteltu koskaan häiden jälkeenkään nimiasiasta (voin muistaa väärinkin, aikaa tuosta jo kuitenki kohta 30v :D) vaan jatkoin vanhaan malliin omalla nimelläni.
Lapsetkin on minun nimellä, koska lapsihan on automaattisesti äidin nimellä, jos muuta ei ilmoiteta, eikä mies koskaan kyseenalaistanut tuota käytäntöä.
Muistan kyllä, että kun yksi lapsistamme oli yläasteella, luokanvalvoja kautta rantain yritti kysellä, onko lapsen isä mukana kuvioissa :D
Oli tosi nolona, kun sanoin,että ollaan kyllä ihan naimisissa ja yhdessä asutaan.
En voisi olla noin alistavan miehen kanssa. Mitä SINUN NIMESI edes hänelle kuuluu? Vaihtakoon itse nimensä, jos on joku ongelma. Sovinisti.
Vierailija kirjoitti:
Kun me menimme naimisiin, niin mies sanoi, että saan tehdä sukunimen kanssa kuinka itse haluan. Halusin pitää tyttönimeni ja se oli miehelle ok. Sormuksista puheenollen, niin meillä on ne harvoin sormessa kun kumpikaan ei voi töiden vuoksi käyttää sormuksia.
Että mies antoi oikein luvan sulle? Sanoitko sinäkin miehelle, että hän voi tehdä sukunimensä kanssa miten haluaa? Et varmaan.
Tietysti nainen voi tehdä nimelleen miten haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on juuret sekä Itä- että Länsi-Suomessa. Miehen sukunimi naisella avioitumisen myötä tuli vasta 1900-luvun vaihteessa, kun kaikille piti olla sukunimi. Lännessä oltiin monesti talon nimellä tai ihan vaan Antti Antinpoikia ja Liisa Liisantyttäriä. Idässä savolaisilla, karjalaisilla ja kainuulaisilla naisilla oli syntymäsukunimet ja ne säilyi läpi elämän (mikä tekee myös sukututkimuksesta helpompaa). Raja menee suurinpiirtein Jyväskylän kohdilla. Pistä ukkosi tutkimaan vaikka Ilomantsin rippikirjoja tuolta https://digihakemisto.net/haku.
Lännessä miehen sukunimi saattoi jopa vaihdella elämän varrella, talossa Mäkelä ja sitä nimeä nuorena käyttänyt syntynyt saattoi loppumetreillä olla Metsälampi talonsa tai torppansa mukaan.
Tämä 80-luvulla luotu sukunimilaki, (jota aikanaan kamalasti vastustettiin), jossa nainen voi vapaasti valita naimakaupassa sukunimensä, on itseasiassa paluu satoja vuosia vanhaan käytäntöön.
Pidä vaan pääsi nainen! Et ole miehesi omaisuutta.
Sukunimilaki , joka pakotti naisen ottamaan miehensä sukunimen ei tullut voimaan sen takia, että kaikilla piti olla sukunimi vaan silloin jo kaikilla oli sukunimi ja elettiin vuotta 1921.
Silloin vallassa olleet miehet vain päättivät, että naisen tulee ottaa miehen nimi. Tämä laki oli voimassa 1921-1985 välisen ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun me menimme naimisiin, niin mies sanoi, että saan tehdä sukunimen kanssa kuinka itse haluan. Halusin pitää tyttönimeni ja se oli miehelle ok. Sormuksista puheenollen, niin meillä on ne harvoin sormessa kun kumpikaan ei voi töiden vuoksi käyttää sormuksia.
Että mies antoi oikein luvan sulle? Sanoitko sinäkin miehelle, että hän voi tehdä sukunimensä kanssa miten haluaa? Et varmaan.
Tietysti nainen voi tehdä nimelleen miten haluaa.
Minä kyllä naisena annoin miehelle kaksi vaihtoehtoa ja ihan sanoin sen ääneen. Sanoin siis, että mies voi ottaa minun sukunimen tai pitää omansa.
Mies piti omansa, eikä asiasta sen enempää keskusteltu. Miksi oliskaan.
Olen 60-luvulla syntynyt ja jo pikkutyttönä päätin, että en mene koskaan naimisiin, koska en halua vaihtaa mineäni ja ihmettelin aina, että miksi naisen on pakko vaihtaa nimi, jos menee naimisiin.
No onneksi laki sitten jossain vaiheessa vaihtui ja nainen sai pitää halutessaan oman nimensä.
On todella outoa, että aikuisia ihmisiä on pakotettu ottamaan uusi sukunimi naimisiin mennessä. Ja muistan miten vanhat miehet (politikot) ennustivat perheiden hajoavan sen takia, kun nainen saa pitää oman nimensä :D
eri
Plus että erossa lapset edelleen useimmiten pääsääntöisesti kai asuu enemmän ja pysyvämmin äidillään? Useampia isiä lapsilla niin oveen pitää mahtua nelisen nimeä😄