Lue keskustelun säännöt.
En halua ottaa miehen sukunimeä - mies ei suostu puhumaan vaan murjottaa
28.03.2023 |
Ollaan oltu kihloissa nyt kohta 2 vuotta ja vähitellen alettu miettiä naimisiinmenoa. Eilen tuli puheeksi sukunimiasiat kunnolla ekaa kertaa, mulle on aina ollut itsestään selvä asia, että vaikka menisin naimisiin, en muuta omaa nimeäni (nimi on iso osa mun identiteettiä ja aika kauniskin sellaisenaan). Miehelle tämä oli olevinaan jonkinlainen shokki, hänestä kuulemma naisen täytyy ottaa hänen sukunimensä tai ainakin yhdistelmänimi. Kun sanoin ja yritin selittää, että en halua, koki sen jonkinlaisena loukkauksena ja nyt epäilee, että en pidä hänen sukunimestään, että siinä muka on se oikea syy. Huoh.
Nyt kun tulin kotiin töistä, mies murjottaa edelleen eikä suostu edes puhumaan asiasta. Olen kyllä tiennyt, että mies on joissain asioissa aika konservatiivinen, mutta en silti kuvitellut, että tällaisesta nyt tulee joku kynnyskysymys avioliitolle, eletään kuitenkin jo 2020-lukua...
Onko muilla vastaavia kokemuksia, ja jos on, niin miten asia lopulta ratkesi?
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdistelmä nimi? Ero? Avoliitossa jatkaminen?
En halua ottaa yhdistelmää. Ei toimi oman sukunimeni kanssa.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ihan eroa tule tämän asian takia, sitten olen kyllä tehnyt ihan todella pahan arviointivirheen miehen suhteen... -ap
Mies on tehnyt yhtä pahan sinun suhteen. Mikä siinä juttelemisessa ja toiseen tutustumisessa on niin saakelin pelottavaa ettei tällaisiakaan asioita uskalleta ottaa puheeksi aikanaan vaan mieluummin vaan oletetaan ja toivotaan kaikenlaista.
Ja sitten kitistään loukkaantuneena ja omahyväisenä kuinka kyllä nyt tein pahan arviointivirheen kun mies ei ollutkaan sellainen kuin piti.
Ihan itse sen valitsit ja huolit vaikka et edes tiennyt millainen mies oikeasti on ja mitä se ajattelee.
Sikaa ei pidä ostaa sokkona säkissä ;-)
No ohhoh :D Koska se sukunimiasia sinusta siis pitäisi jo ottaa esille, ehkä jo ihan tapailun alussako siltä varalta, että toinen haluaa kosia jossain vaiheessa? Vai siinä kosimisen yhteydessä? Meillä ei ole mitään tarkkaa hääpäivää vielä sovittuna, ihan luonnollista minusta ottaa asia puheeksi "vasta" tässä vaiheessa, kun se avioituminen ihan oikeasti voisi alkaa olla ajankohtaista. Muista tärkeistä asioista on kyllä jo "uskallettu" jutella kauan sitten, esim. lapsihaaveista. Minä esim. en halua hankkia lapsia, mikä on miehelle ihan ok.
No ei sitä nyt ole tarkoituskaan töksäyttää siinä itseään ekaa kertaa esitellessä, että mä muuten aion ottaa sun nimen kun mennään naimisiin. Haloo!
Monista asioista voi ja pitääkin puhua jo kauan ennen kuin ne on oikeasti ajankohtaisia. Jos taas mies saa jalat alleen kun kuulee, että nainen näkee tulevaisuudessa itsensä avioliitossa mutta kuitenkin aikoo pitää oman nimensä ja haluaa avioehdon niin sitten kannattaa antaa noin säikyn miehen juosta.
Ettekö te oikeasti näe tärkeänä jo tutustumis- ja tapailuvaiheessa sitä, että toisen kanssa juttelee ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, koska palaa halusta tutustua siihen ihanaan, itselle vielä vieraaseen ihmiseen? Kaikki nuo asiat tulee ihan itsestään ja luontevasti esiin jutellessa eikä tosiaan ole tarkoituksena, että toiselle pitää jotain ristikuulustelua jossa tenttaa asioita tai töksäyttää toiselle ihan yhtäkkiä vaatimuksen, että mä muuten haluan kolme lasta.
Onko toisen kanssa keskusteleminen oikeasti näin vierasta?!
Sä kyllä nyt hieman paisuttelet tätä tilannetta. Jos yksi asia tulee ilmi tässä kohtaa, niin sulle se tarkoittaa sitä, että mistään ei ole keskusteltu. :-D Kyllä me ollaan kesksuteltu hyvinkin paljon, juuri tämä asia nyt ei vaan jostain syystä ole tullut kummallekaan aikaisemmin mieleen. Mies on ehkä olettanut, että otan ainakin yhdistelmänimen tai sitten ei ajatellut asiaa aiemmin (hankala tarkistaa häneltä nyt), itse en ole vaan osannut ajatella, että tästä nyt voisi joku ongelma tulla.
Ja eihän tuo nyt mitään jalkoja ole alleen ottanut, ainakaan vielä, suutahti vaan. Itse on tätä avioitumista myös enemmän halunnut, joten eiköhän se tuosta vielä järkiinny, kunhan saa prioriteetit päässään kohdilleen. -ap
No itselleni kävi aivan samalla tavalla😀 Mentiin naimisiin 1990-luvun alussa, joten "kaikki" siihen saakka ottivat miehen nimen. Ei mekään asiasta juteltu kuin vasta siinä vaiheessa, kun oltiin jo häät ja päivät sovittu.
Mieheni oli ja on todella liberaali, edistyksellinen jne. Mutta jostain syyystä hänkin oli olettanut, että otan hänen nimensä. Kun se oli tapana. Riideltiin asiasta varmaan viikko. Vasta, kun tarpeeksi monta kertaa olin jankuttanut, että jos on niin helppoa vaihtaa identiteetti, joka on ollut oma lähes 30 v, niin siitä vaan, kyllä mun nimen saa ottaa, hän alkoi nähdä munkin kantaa.
Olin aivan ällistynyt. Ja näille, jotka ihmettelee, että ettekö te puhu - no ei, ei tullut mieleen puhua sukunimistä. Vieläkin on asioita (häistä siis kolmisenkymmentä vuotta ja yhdessä edelleen), joissa pääsemme yllättämään toisemme. Pidän sitä ihan positiivisena juttuna. Eihän toinen mikään mun ajattelun jatke ole ja kerralla kaluttu.
Älä sure, ap, ei teidänkään häät tuohon kaadu. Otatte nyt yhteen ja haette noinkin omaa ja yhteistä identiteettiä. Pidät vaan pintasi, jos asia on tärkeä. Lupaan samankaltaisia yllätyksiä ja kiistoja enemmänkin...mutta sen voisit miehelle sanoa, että mykkäkoulu on ikävä tapa näitä setviä ja enemmän kynnyskysymys kuin mitkään nimet.
Kiitos tästä! Mietinkin, että ei kai tämä nyt niin ainutkertainen tilanne voi olla, etteikö jollekin oli käynyt vastaavala tavalla. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän OT mutta eräs esiäiti tuli Itä-Karjalasta Savon kautta Länsi-Suomeen. Hän oli leski jolla oli mukanaan muutama pieni lapsi. Lapset suomalaistuivat uudessa ympäristössä eivät oppineet karjalaa tai venäjää. Naisella oli kuitenkin venäläinen -ova -päätteinen sukunimi. Tästä nimestä tuli (esim.Kalikova) pysyvä sukunimi hänen lapsilleen, myös pojille, vaikka -ova viittaa nimenomaan naiseen.
Kyseessä on siis venäläisestä nimen feminiinimuodosta syntynyt suomalainen sukunimi. Minulle on usein tultu urputtamaan että minun nimeni pitäisi olla ov-päätteinen koska olen mies. Ei pidä, koska en ole venäläinen enkä puhu venäjää ja elämme Suomessa ja puhumme suomea.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella pitäisi olla yksi yksilöllinen nimi. Lempinimen saisi itse valita. Ei tarvittais hetuja.
No huh, mietipä miten vaikea ois keksiä sit lapsille nimiä ja miltä tää palstakin sen myötä näyttäis. Ihmiset ois ties mitä Onni Infra-Puna Valo-Kuitusia nimeltään.
Toivon, että tämä aloitus on totta. Ja että myös haluat antaa oman kauniin sukunimesi myös lapsillesi, jos miehesi kanssa heitä saat. Omassa tuttavapiirissä on paljon esimerkkejä naisista, joilla on kauniit ja harvinaiset sukunimet, mutta jotka ovat kuitenkin päätyneet antamaan miehen sukunimen omalle lapselleen. Miehen sukunimi on näissä tapauksissa usein ruma ja yleensä joku tosi yleinen, esim. joku -nen -päätteinen nimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella pitäisi olla yksi yksilöllinen nimi. Lempinimen saisi itse valita. Ei tarvittais hetuja.
No huh, mietipä miten vaikea ois keksiä sit lapsille nimiä ja miltä tää palstakin sen myötä näyttäis. Ihmiset ois ties mitä Onni Infra-Puna Valo-Kuitusia nimeltään.
Punainen karhu tai Savuava peili ois ihan riittävä. Tai joku satunnaine esim.Thallas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni halusi kovasti naimisiin, itselleni asia ei ole niin tärkeä mutta leikiteltiin ajatuksella sitten kun seurustelua oli takana pari vuotta. En ole ikinä ollut aikeissa vaihtaa OMAA nimeäni mihinkään muuhun ja kun hän oli olettanut minun ottavan tietenkin hänen ruman nimensä 😄 Hälle oli järkytys kun sanoin, että nimeni on osa minua enkä aio sitä vaihtaa. Laittoi oikein ukaasin, että sitten ei kuule mennä naimisiin. Minä vastasin, että selvä homma. Tässä nyt 8v jälkeenpäin, edelleen yhdessä ja naimattomina. Miestä edelleen ketuttaa mutta itse olen sitä mieltä, että jos tuo sukunimi hänelle oli kynnyskysymys koko asiassa niin sitten saa luvan olla.
Vain vegaanifeministit ei ota miehen nimeä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
#miesvihanäkyväksi
Millä lailla tämä on miesvihaa. Entä jos asia olisikin toisten päin. Olisiko se naisvihaa?
Jos mies ei suostu ottamaan sinun sukunimeäsi. Älä sinäkään ota hänen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen mies ei annaitsisi naista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimiasia on sinun päätös. Ei mies sitä päätä.
Ap, sinulla on jo miehen (isäsi) sukunimi. Muutos ei olisi kovin suuri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on jo miehen (isäsi) sukunimi. Muutos ei olisi kovin suuri.
Mistäs tiedät? Yhtä hyvin hänellä voi olla äitinsä sukunimi.
Ja ne ns miesten sukunimet voi olla äitien sukunimiä. Minunkin sukunimeni on kyllä isältäni tullut mutta se on talon nimi ja sinne on naitu myös miehiä ja sukunimi tullut naiselta, isänikin sai sen äidiltään äidin sukutilan mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on jo miehen (isäsi) sukunimi. Muutos ei olisi kovin suuri.
Mistäs tiedät? Yhtä hyvin hänellä voi olla äitinsä sukunimi.
Ja ne ns miesten sukunimet voi olla äitien sukunimiä. Minunkin sukunimeni on kyllä isältäni tullut mutta se on talon nimi ja sinne on naitu myös miehiä ja sukunimi tullut naiselta, isänikin sai sen äidiltään äidin sukutilan mukaan.
Todennäköisyys on aika suuri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on jo miehen (isäsi) sukunimi. Muutos ei olisi kovin suuri.
Mistäs tiedät? Yhtä hyvin hänellä voi olla äitinsä sukunimi.
Ja ne ns miesten sukunimet voi olla äitien sukunimiä. Minunkin sukunimeni on kyllä isältäni tullut mutta se on talon nimi ja sinne on naitu myös miehiä ja sukunimi tullut naiselta, isänikin sai sen äidiltään äidin sukutilan mukaan.
Todennäköisyys on aika suuri.
Mutta todennäköisyys ei takaa mitään ja pelkkä olettaminen on hölmöä.
Kullikova kirjoitti:
Vähän OT mutta eräs esiäiti tuli Itä-Karjalasta Savon kautta Länsi-Suomeen. Hän oli leski jolla oli mukanaan muutama pieni lapsi. Lapset suomalaistuivat uudessa ympäristössä eivät oppineet karjalaa tai venäjää. Naisella oli kuitenkin venäläinen -ova -päätteinen sukunimi. Tästä nimestä tuli (esim.Kalikova) pysyvä sukunimi hänen lapsilleen, myös pojille, vaikka -ova viittaa nimenomaan naiseen.
Kyseessä on siis venäläisestä nimen feminiinimuodosta syntynyt suomalainen sukunimi. Minulle on usein tultu urputtamaan että minun nimeni pitäisi olla ov-päätteinen koska olen mies. Ei pidä, koska en ole venäläinen enkä puhu venäjää ja elämme Suomessa ja puhumme suomea.
Joopa joo... :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella pitäisi olla yksi yksilöllinen nimi. Lempinimen saisi itse valita. Ei tarvittais hetuja.
No huh, mietipä miten vaikea ois keksiä sit lapsille nimiä ja miltä tää palstakin sen myötä näyttäis. Ihmiset ois ties mitä Onni Infra-Puna Valo-Kuitusia nimeltään.
Punainen karhu tai Savuava peili ois ihan riittävä. Tai joku satunnaine esim.Thallas.
Thalassa varmaan sopis nykyäänkin nimilautakunnalle vai miksi sitä kutsutaan (=meri).
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen ei halua vaihtaa nimeään kertoo miehelle sen että nainen ei tule panostamaan suhteeseen vaan heti kun tilaisuus tulee niin mies jätetään
Ihan oikeastikin uskot tohon? Mä pidin oman sukunimeni jo 23 vuotta sitten kun menin naimisiin eikä se onneksi ollut mikään ongelma mun miehelle. Lapsille hän halusi oman sukunimensä ja se puolestaan sopi mulle. Ja en ole jättänyt vieläkään miestäni, vaikka en hänen sukunimeään ottanutkaan.
Mun mies halusi, että otan hänen nimensä. En suostunut, nimeni on osa identiteettiäni ja sukuni historiaa. Mulla on "hankala" etunimi, jonka kirjoitusasua joudun aina selittämään. Miehen sukunimi olisi ollut myös vaikea, en halunnut myöskään kahta vaikeaa nimeä. Mies sitten taipui. Lapset ovat miehen nimellä, samapa tuolle. Valitsimme sitten " helpot" etunimet.