Lue keskustelun säännöt.
En halua ottaa miehen sukunimeä - mies ei suostu puhumaan vaan murjottaa
28.03.2023 |
Ollaan oltu kihloissa nyt kohta 2 vuotta ja vähitellen alettu miettiä naimisiinmenoa. Eilen tuli puheeksi sukunimiasiat kunnolla ekaa kertaa, mulle on aina ollut itsestään selvä asia, että vaikka menisin naimisiin, en muuta omaa nimeäni (nimi on iso osa mun identiteettiä ja aika kauniskin sellaisenaan). Miehelle tämä oli olevinaan jonkinlainen shokki, hänestä kuulemma naisen täytyy ottaa hänen sukunimensä tai ainakin yhdistelmänimi. Kun sanoin ja yritin selittää, että en halua, koki sen jonkinlaisena loukkauksena ja nyt epäilee, että en pidä hänen sukunimestään, että siinä muka on se oikea syy. Huoh.
Nyt kun tulin kotiin töistä, mies murjottaa edelleen eikä suostu edes puhumaan asiasta. Olen kyllä tiennyt, että mies on joissain asioissa aika konservatiivinen, mutta en silti kuvitellut, että tällaisesta nyt tulee joku kynnyskysymys avioliitolle, eletään kuitenkin jo 2020-lukua...
Onko muilla vastaavia kokemuksia, ja jos on, niin miten asia lopulta ratkesi?
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Eikö siis koko suhteen aikana ole tullut puheeksi toisen ajatus- ja arvomaailma saati toiseen tutustuminen? Että onko toinen konservatiivinen vaiko liberaali ja mitä hän miettii perheenperustamisesta, onko minkälaisia ajatuksia avioehdosta/isyystestistä ja just vaikka sukunimestä tai siitä haluaako toinen lasten syntyvän avioliitossa tai haluaako ylipäätään lapsia. Haluaako hän asua mieluummin omistus- vaiko vuokra-asunnossa, onko haaveena omakotitalo vaiko ehdottomasti kerrostaloasunto ilman omaa pihaa. Haaveileeko toinen kesämökistä tai vaikka purjeveneestä tai prätkästä. Jne.
Mitä ihmettä te oikein sen kumppanin kanssa teette siinä tapailu-/tutustumisvaiheessa kun sitten tulee ihan yllärinä kahden vuoden kihlauksen jälkeen, että toisen arvomaailma ei olekaan yhtään samanlainen kuin oma eikä ainakaan yhtään kuten toivoi ja oletti?
Nuo on vielä mukavan helppoja keskustelunaiheita toiseen tutustuessa, koska noista yleensä jokaisella on selkeä kanta vaikka asia ei ajankohtainen olekaan. Ja niistä pystyy sitten päättelemään paljon muustakin arvomaailmasta pienempien ja arkisempien asioiden suhteen.
Se suunnilleen yhtenäinen ajatus- ja arvomaailma on kuitenkin parisuhteen perusta joten sen selvittäminen on oikeasti todella tärkeää eikä liian erilaisen ja itselle vääränlaisen kanssa kannata kenenkään tärvätä suotta aikaansa. Toisaalta joskus yhteen osuu kaksi kovin erilaista, joita yhdistää kuitenkin se, että kumpikin haluaa toisen olevan liki itsensä vastakohta ja että elämässä on jatkuvasti jotain säpinää isomman tai pienemmän kahnauksen merkeissä koska muuten on tylsää.
Jostain syystä moni keskittyy tätä nykyä sen selvittämiseen onko toinen hyvä sängyssä ja tärkeämmistä asioista viis, koska kyllä ne sitten jotenkin suttaantuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö siis koko suhteen aikana ole tullut puheeksi toisen ajatus- ja arvomaailma saati toiseen tutustuminen? Että onko toinen konservatiivinen vaiko liberaali ja mitä hän miettii perheenperustamisesta, onko minkälaisia ajatuksia avioehdosta/isyystestistä ja just vaikka sukunimestä tai siitä haluaako toinen lasten syntyvän avioliitossa tai haluaako ylipäätään lapsia. Haluaako hän asua mieluummin omistus- vaiko vuokra-asunnossa, onko haaveena omakotitalo vaiko ehdottomasti kerrostaloasunto ilman omaa pihaa. Haaveileeko toinen kesämökistä tai vaikka purjeveneestä tai prätkästä. Jne.
Mitä ihmettä te oikein sen kumppanin kanssa teette siinä tapailu-/tutustumisvaiheessa kun sitten tulee ihan yllärinä kahden vuoden kihlauksen jälkeen, että toisen arvomaailma ei olekaan yhtään samanlainen kuin oma eikä ainakaan yhtään kuten toivoi ja oletti?
Sanoin kyllä, että mies on aika konservatiivinen joissain asioissa, eli tietenkin asioista on puhuttu. Juuri tästä ei vain aiemmin ole vielä ollut varsinaisesti puhetta, kun ei ole ollut millään tavalla ajankohtaista. Kummallisia oletuksia sinulla, että olisin muka menossa naimisiin ihmisen kanssa, jota en yhtään tunne. Itse olen todella liberaali ja mieskin pääosin, mutta sitten joissain asioissa hänellä on hieman vanhanaikaisia käsityksiä, eipä ole aiemmin kuitenkaan ollut mikään ongelma minulle, jos haluaa esim. aina maksaa, kun käymme ulkona syömässä.
Kannattaa nyt keskustella paljon lisää, ainakin jos haluat lapsia. Siinä vaiheessa miehen konservatiivisuus tuppaa tulemaan esiin naiselle epämieluisana yllätyksenä jopa silloin, kun tällaisia vastanmerkkejä ei ole ollut.
Lapsista on jo puhuttu, koska on kynnyskysymys minulle. En halua lapsia, miehelle ei yllättäen ole ongelma. Haluaa kuitenkin naimisiin mennä, minulle sekään ei ole niin tärkeä asia, kun lainsäädäntö turvaa myös avopuolison asemaa. -ap
Exäni kanssa olisin tehnyt niin, että naimisiin mennessä olisin ottanut hänen nimensä, se on ihana! Naimisiin ei menty, mutta lapsella nimi on. Nykyisen nimeä en ottaisi, se on omaani rumempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö siis koko suhteen aikana ole tullut puheeksi toisen ajatus- ja arvomaailma saati toiseen tutustuminen? Että onko toinen konservatiivinen vaiko liberaali ja mitä hän miettii perheenperustamisesta, onko minkälaisia ajatuksia avioehdosta/isyystestistä ja just vaikka sukunimestä tai siitä haluaako toinen lasten syntyvän avioliitossa tai haluaako ylipäätään lapsia. Haluaako hän asua mieluummin omistus- vaiko vuokra-asunnossa, onko haaveena omakotitalo vaiko ehdottomasti kerrostaloasunto ilman omaa pihaa. Haaveileeko toinen kesämökistä tai vaikka purjeveneestä tai prätkästä. Jne.
Mitä ihmettä te oikein sen kumppanin kanssa teette siinä tapailu-/tutustumisvaiheessa kun sitten tulee ihan yllärinä kahden vuoden kihlauksen jälkeen, että toisen arvomaailma ei olekaan yhtään samanlainen kuin oma eikä ainakaan yhtään kuten toivoi ja oletti?
Sanoin kyllä, että mies on aika konservatiivinen joissain asioissa, eli tietenkin asioista on puhuttu. Juuri tästä ei vain aiemmin ole vielä ollut varsinaisesti puhetta, kun ei ole ollut millään tavalla ajankohtaista. Kummallisia oletuksia sinulla, että olisin muka menossa naimisiin ihmisen kanssa, jota en yhtään tunne. Itse olen todella liberaali ja mieskin pääosin, mutta sitten joissain asioissa hänellä on hieman vanhanaikaisia käsityksiä, eipä ole aiemmin kuitenkaan ollut mikään ongelma minulle, jos haluaa esim. aina maksaa, kun käymme ulkona syömässä.
Kannattaa nyt keskustella paljon lisää, ainakin jos haluat lapsia. Siinä vaiheessa miehen konservatiivisuus tuppaa tulemaan esiin naiselle epämieluisana yllätyksenä jopa silloin, kun tällaisia vastanmerkkejä ei ole ollut.
Lapsista on jo puhuttu, koska on kynnyskysymys minulle. En halua lapsia, miehelle ei yllättäen ole ongelma. Haluaa kuitenkin naimisiin mennä, minulle sekään ei ole niin tärkeä asia, kun lainsäädäntö turvaa myös avopuolison asemaa. -ap
Älä suotta mene naimisiin. Siinä saa vain itselleen miehen, josta on hankalampi erota.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän 1800-luvulla sukunimiä edes ollut. Kansa oli Kaisa Mariantyttäriä tai Juho Antinpoikia. Sukunimeä vaihdettiin myös talon mukaan. Jos asuttiin Rantalassa, oli sukunimi Rantala, ja kun muutettiin Mäkelä-nimiseen taloon, muuttui sukunimikin Mäkeläksi.
Nykyään kaikki on vaan tehty niin vaikeaksi. Lapsi saa syntymässää äidin sukunimen. Miksei sama nimi käy elämän loppuun saakka? Jotkut vaihtavat nimeään tuhkatiheään. Miksi nimi pitää vaihtaa? Minulle ja minun lapsille on syntymässä saatu nimi kyllä käynyt. tähän asti.
Pysyvät sukunimet ovat kyllä olleet rahvaallakin jo 1600-luvulla (ja toki jo aiemminkin, lähteitä on tosin vähemmän) itä-Suomessa. Nainen kuului isänsä sukuun ja piti sukunimensä myös avioiduttuaan. Tämä muuttui vasta joskus 1800-luvulla yleensä(paikkakunnasta riippuen). Länsi-Suomessa taas on ollut noita patronyymejä ja "sukunimi" vaihtunut asuinpaikan vaihtuessa. -ap
Voe pojat, nyt on palaverin paikka. Jospa ennustaa 'kireitä siimoja', jatkaisin avoparina ilman lapsia nähdäkseni, mitä muuta on tulossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdistelmä nimi? Ero? Avoliitossa jatkaminen?
En halua ottaa yhdistelmää. Ei toimi oman sukunimeni kanssa.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ihan eroa tule tämän asian takia, sitten olen kyllä tehnyt ihan todella pahan arviointivirheen miehen suhteen... -ap
Mies on tehnyt yhtä pahan sinun suhteen. Mikä siinä juttelemisessa ja toiseen tutustumisessa on niin saakelin pelottavaa ettei tällaisiakaan asioita uskalleta ottaa puheeksi aikanaan vaan mieluummin vaan oletetaan ja toivotaan kaikenlaista.
Ja sitten kitistään loukkaantuneena ja omahyväisenä kuinka kyllä nyt tein pahan arviointivirheen kun mies ei ollutkaan sellainen kuin piti.
Ihan itse sen valitsit ja huolit vaikka et edes tiennyt millainen mies oikeasti on ja mitä se ajattelee.
Sikaa ei pidä ostaa sokkona säkissä ;-)
No ohhoh :D Koska se sukunimiasia sinusta siis pitäisi jo ottaa esille, ehkä jo ihan tapailun alussako siltä varalta, että toinen haluaa kosia jossain vaiheessa? Vai siinä kosimisen yhteydessä? Meillä ei ole mitään tarkkaa hääpäivää vielä sovittuna, ihan luonnollista minusta ottaa asia puheeksi "vasta" tässä vaiheessa, kun se avioituminen ihan oikeasti voisi alkaa olla ajankohtaista. Muista tärkeistä asioista on kyllä jo "uskallettu" jutella kauan sitten, esim. lapsihaaveista. Minä esim. en halua hankkia lapsia, mikä on miehelle ihan ok.
No ei sitä nyt ole tarkoituskaan töksäyttää siinä itseään ekaa kertaa esitellessä, että mä muuten aion ottaa sun nimen kun mennään naimisiin. Haloo!
Monista asioista voi ja pitääkin puhua jo kauan ennen kuin ne on oikeasti ajankohtaisia. Jos taas mies saa jalat alleen kun kuulee, että nainen näkee tulevaisuudessa itsensä avioliitossa mutta kuitenkin aikoo pitää oman nimensä ja haluaa avioehdon niin sitten kannattaa antaa noin säikyn miehen juosta.
Ettekö te oikeasti näe tärkeänä jo tutustumis- ja tapailuvaiheessa sitä, että toisen kanssa juttelee ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, koska palaa halusta tutustua siihen ihanaan, itselle vielä vieraaseen ihmiseen? Kaikki nuo asiat tulee ihan itsestään ja luontevasti esiin jutellessa eikä tosiaan ole tarkoituksena, että toiselle pitää jotain ristikuulustelua jossa tenttaa asioita tai töksäyttää toiselle ihan yhtäkkiä vaatimuksen, että mä muuten haluan kolme lasta.
Onko toisen kanssa keskusteleminen oikeasti näin vierasta?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapselle tulee äidin nimi, jos vanhemmat ei pääse yhteisymmärrykseen. Mitenkään ilman muuta ei tule isän nimi. Minä tein harkintaa ihan sen perusteella, kumpi nimi on esim harvinaisempi tms.
Eikö se vähennä miehen kiinnostusta olla isä, jos lapsilla ei ole hänen sukunimeään?
Ihan saman verran kuin vähentää naisen kiinnostusta olla äiti, jos lapsilla ei ole hänen sukunimeään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No antaa vaan murjottaa. Miksi tuollaisen hölmöläisen kanssa haluat edes naimisiin?
Vierailija kirjoitti:
Mieshän voi tasa-arvon nimissä elää ilman sormusta.
Niin nainenkin voi tasa-arvon nimissä elää ilman sormusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuolla on aiemmin mainittu joku "sukunimihullu" - millainen tapaus siis kyseessä?
Ihan mielenkiinnosta utelen, kun ei ole itselleni tuttu. Jogurttirahkaeläkeläinen ym. päivittäiset ilmiöt sentään tunnistan, mutta tuota en. Olenko liian uusi palstalla?
Mulle on aina ollut selvää että otan miehen sukunimen jos menen naimisiin. Siksi deittaillessa miehen sukunimi onkin aika tärkeä asia - vältän miehiä jolla on ruma sukunimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin onnellinen, siis sen naimisiinmenon ja ihanan avioliiton ja prhe-elämän lisäksi, että sain ihan perus nen-loppuisen sukunimen.
Työskentelen sellaisella alalla, jossa joutuu välillä uhkailujen kohteeksi. Ihanaa, että tietää, ettei kukaan väkivaltarikollinen pysty paikantamaan minua ja perhettäni niin helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdistelmä nimi? Ero? Avoliitossa jatkaminen?
En halua ottaa yhdistelmää. Ei toimi oman sukunimeni kanssa.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ihan eroa tule tämän asian takia, sitten olen kyllä tehnyt ihan todella pahan arviointivirheen miehen suhteen... -ap
Mies on tehnyt yhtä pahan sinun suhteen. Mikä siinä juttelemisessa ja toiseen tutustumisessa on niin saakelin pelottavaa ettei tällaisiakaan asioita uskalleta ottaa puheeksi aikanaan vaan mieluummin vaan oletetaan ja toivotaan kaikenlaista.
Ja sitten kitistään loukkaantuneena ja omahyväisenä kuinka kyllä nyt tein pahan arviointivirheen kun mies ei ollutkaan sellainen kuin piti.
Ihan itse sen valitsit ja huolit vaikka et edes tiennyt millainen mies oikeasti on ja mitä se ajattelee.
Sikaa ei pidä ostaa sokkona säkissä ;-)
No ohhoh :D Koska se sukunimiasia sinusta siis pitäisi jo ottaa esille, ehkä jo ihan tapailun alussako siltä varalta, että toinen haluaa kosia jossain vaiheessa? Vai siinä kosimisen yhteydessä? Meillä ei ole mitään tarkkaa hääpäivää vielä sovittuna, ihan luonnollista minusta ottaa asia puheeksi "vasta" tässä vaiheessa, kun se avioituminen ihan oikeasti voisi alkaa olla ajankohtaista. Muista tärkeistä asioista on kyllä jo "uskallettu" jutella kauan sitten, esim. lapsihaaveista. Minä esim. en halua hankkia lapsia, mikä on miehelle ihan ok.
No ei sitä nyt ole tarkoituskaan töksäyttää siinä itseään ekaa kertaa esitellessä, että mä muuten aion ottaa sun nimen kun mennään naimisiin. Haloo!
Monista asioista voi ja pitääkin puhua jo kauan ennen kuin ne on oikeasti ajankohtaisia. Jos taas mies saa jalat alleen kun kuulee, että nainen näkee tulevaisuudessa itsensä avioliitossa mutta kuitenkin aikoo pitää oman nimensä ja haluaa avioehdon niin sitten kannattaa antaa noin säikyn miehen juosta.
Ettekö te oikeasti näe tärkeänä jo tutustumis- ja tapailuvaiheessa sitä, että toisen kanssa juttelee ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, koska palaa halusta tutustua siihen ihanaan, itselle vielä vieraaseen ihmiseen? Kaikki nuo asiat tulee ihan itsestään ja luontevasti esiin jutellessa eikä tosiaan ole tarkoituksena, että toiselle pitää jotain ristikuulustelua jossa tenttaa asioita tai töksäyttää toiselle ihan yhtäkkiä vaatimuksen, että mä muuten haluan kolme lasta.
Onko toisen kanssa keskusteleminen oikeasti näin vierasta?!
Sä kyllä nyt hieman paisuttelet tätä tilannetta. Jos yksi asia tulee ilmi tässä kohtaa, niin sulle se tarkoittaa sitä, että mistään ei ole keskusteltu. :-D Kyllä me ollaan kesksuteltu hyvinkin paljon, juuri tämä asia nyt ei vaan jostain syystä ole tullut kummallekaan aikaisemmin mieleen. Mies on ehkä olettanut, että otan ainakin yhdistelmänimen tai sitten ei ajatellut asiaa aiemmin (hankala tarkistaa häneltä nyt), itse en ole vaan osannut ajatella, että tästä nyt voisi joku ongelma tulla.
Ja eihän tuo nyt mitään jalkoja ole alleen ottanut, ainakaan vielä, suutahti vaan. Itse on tätä avioitumista myös enemmän halunnut, joten eiköhän se tuosta vielä järkiinny, kunhan saa prioriteetit päässään kohdilleen. -ap
Vierailija kirjoitti:
Mä olin onnellinen, siis sen naimisiinmenon ja ihanan avioliiton ja prhe-elämän lisäksi, että sain ihan perus nen-loppuisen sukunimen.
Työskentelen sellaisella alalla, jossa joutuu välillä uhkailujen kohteeksi. Ihanaa, että tietää, ettei kukaan väkivaltarikollinen pysty paikantamaan minua ja perhettäni niin helposti.
Ymmärrän kyllä hyvin tuonkin pontin. Itselläni nimi on taas vähän kuin brändi, jolla erotun muista työelämässä. On sellainen Miina Kenttä -tyylinen, mutta nätimpi. Siksi haluan sen pitää koskemattomana, miehen sukunimi ei vaan yksinkertaisesti istu siihen komboon.
Vierailija kirjoitti:
No antaa vaan murjottaa. Miksi tuollaisen hölmöläisen kanssa haluat edes naimisiin?
On siinä hölmöläisessä paljon hyviäkin puolia. :-) -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdistelmä nimi? Ero? Avoliitossa jatkaminen?
En halua ottaa yhdistelmää. Ei toimi oman sukunimeni kanssa.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan ihan eroa tule tämän asian takia, sitten olen kyllä tehnyt ihan todella pahan arviointivirheen miehen suhteen... -ap
Mies on tehnyt yhtä pahan sinun suhteen. Mikä siinä juttelemisessa ja toiseen tutustumisessa on niin saakelin pelottavaa ettei tällaisiakaan asioita uskalleta ottaa puheeksi aikanaan vaan mieluummin vaan oletetaan ja toivotaan kaikenlaista.
Ja sitten kitistään loukkaantuneena ja omahyväisenä kuinka kyllä nyt tein pahan arviointivirheen kun mies ei ollutkaan sellainen kuin piti.
Ihan itse sen valitsit ja huolit vaikka et edes tiennyt millainen mies oikeasti on ja mitä se ajattelee.
Sikaa ei pidä ostaa sokkona säkissä ;-)
No ohhoh :D Koska se sukunimiasia sinusta siis pitäisi jo ottaa esille, ehkä jo ihan tapailun alussako siltä varalta, että toinen haluaa kosia jossain vaiheessa? Vai siinä kosimisen yhteydessä? Meillä ei ole mitään tarkkaa hääpäivää vielä sovittuna, ihan luonnollista minusta ottaa asia puheeksi "vasta" tässä vaiheessa, kun se avioituminen ihan oikeasti voisi alkaa olla ajankohtaista. Muista tärkeistä asioista on kyllä jo "uskallettu" jutella kauan sitten, esim. lapsihaaveista. Minä esim. en halua hankkia lapsia, mikä on miehelle ihan ok.
No ei sitä nyt ole tarkoituskaan töksäyttää siinä itseään ekaa kertaa esitellessä, että mä muuten aion ottaa sun nimen kun mennään naimisiin. Haloo!
Monista asioista voi ja pitääkin puhua jo kauan ennen kuin ne on oikeasti ajankohtaisia. Jos taas mies saa jalat alleen kun kuulee, että nainen näkee tulevaisuudessa itsensä avioliitossa mutta kuitenkin aikoo pitää oman nimensä ja haluaa avioehdon niin sitten kannattaa antaa noin säikyn miehen juosta.
Ettekö te oikeasti näe tärkeänä jo tutustumis- ja tapailuvaiheessa sitä, että toisen kanssa juttelee ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä, koska palaa halusta tutustua siihen ihanaan, itselle vielä vieraaseen ihmiseen? Kaikki nuo asiat tulee ihan itsestään ja luontevasti esiin jutellessa eikä tosiaan ole tarkoituksena, että toiselle pitää jotain ristikuulustelua jossa tenttaa asioita tai töksäyttää toiselle ihan yhtäkkiä vaatimuksen, että mä muuten haluan kolme lasta.
Onko toisen kanssa keskusteleminen oikeasti näin vierasta?!
Sä kyllä nyt hieman paisuttelet tätä tilannetta. Jos yksi asia tulee ilmi tässä kohtaa, niin sulle se tarkoittaa sitä, että mistään ei ole keskusteltu. :-D Kyllä me ollaan kesksuteltu hyvinkin paljon, juuri tämä asia nyt ei vaan jostain syystä ole tullut kummallekaan aikaisemmin mieleen. Mies on ehkä olettanut, että otan ainakin yhdistelmänimen tai sitten ei ajatellut asiaa aiemmin (hankala tarkistaa häneltä nyt), itse en ole vaan osannut ajatella, että tästä nyt voisi joku ongelma tulla.
Ja eihän tuo nyt mitään jalkoja ole alleen ottanut, ainakaan vielä, suutahti vaan. Itse on tätä avioitumista myös enemmän halunnut, joten eiköhän se tuosta vielä järkiinny, kunhan saa prioriteetit päässään kohdilleen. -ap
No itselleni kävi aivan samalla tavalla😀 Mentiin naimisiin 1990-luvun alussa, joten "kaikki" siihen saakka ottivat miehen nimen. Ei mekään asiasta juteltu kuin vasta siinä vaiheessa, kun oltiin jo häät ja päivät sovittu.
Mieheni oli ja on todella liberaali, edistyksellinen jne. Mutta jostain syyystä hänkin oli olettanut, että otan hänen nimensä. Kun se oli tapana. Riideltiin asiasta varmaan viikko. Vasta, kun tarpeeksi monta kertaa olin jankuttanut, että jos on niin helppoa vaihtaa identiteetti, joka on ollut oma lähes 30 v, niin siitä vaan, kyllä mun nimen saa ottaa, hän alkoi nähdä munkin kantaa.
Olin aivan ällistynyt. Ja näille, jotka ihmettelee, että ettekö te puhu - no ei, ei tullut mieleen puhua sukunimistä. Vieläkin on asioita (häistä siis kolmisenkymmentä vuotta ja yhdessä edelleen), joissa pääsemme yllättämään toisemme. Pidän sitä ihan positiivisena juttuna. Eihän toinen mikään mun ajattelun jatke ole ja kerralla kaluttu.
Älä sure, ap, ei teidänkään häät tuohon kaadu. Otatte nyt yhteen ja haette noinkin omaa ja yhteistä identiteettiä. Pidät vaan pintasi, jos asia on tärkeä. Lupaan samankaltaisia yllätyksiä ja kiistoja enemmänkin...mutta sen voisit miehelle sanoa, että mykkäkoulu on ikävä tapa näitä setviä ja enemmän kynnyskysymys kuin mitkään nimet.
Jokaisella pitäisi olla yksi yksilöllinen nimi. Lempinimen saisi itse valita. Ei tarvittais hetuja.
Kun me menimme naimisiin, niin mies sanoi, että saan tehdä sukunimen kanssa kuinka itse haluan. Halusin pitää tyttönimeni ja se oli miehelle ok. Sormuksista puheenollen, niin meillä on ne harvoin sormessa kun kumpikaan ei voi töiden vuoksi käyttää sormuksia.