Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isovanhemmat, saatteko lounasta ym. kun menette kylään lapsenlapsia katsomaan?
Poikani perhe asuu parin tunnin ajomatkan päässä ja totta kai nälkä alkaa kalvaa pitkän ajomatkan jälkeen. Olen kuitenkin ihmetellyt, miksi on niin nihkeää laittaa ruokaa tarjolle? Pojalla ja miniällä on kaksi pientä lastakin, heillehän laitetaan ruokaa monta kertaa päivässä, mutta jostain syystä kun tulen, on kohtelu minulle nihkeää.
Kahviakin täytyy erikseen pyytää ja tulee vaivaantunut olo istua sohvalla odottamassa, toki kuuntelen lasten juttuja ja voin heille lukea vaikka kirjan. Poika tuo usein myös lehden, mutta eihän se verensokeriin auta. Pari kertaa olen mennyt keittiön pöydän ääreen juttelemaan miniän kanssa kun hän touhuaa, mutta hän on niukkasanainen ja pyysinkin anteeksi että häiritsen ja siirryin takaisin sohvalle.
Kun meille tulee vieraita, tarjoan kyllä heti lämpimän ruuan, kahvia, teetä ym. kahvipullaa ja pikkupurtavaa. Onhan siinä aikaa valmistella sen pari tuntia, ennen kuin ovat perillä.
Otin huumorin varjolla tilanteen puheeksi poikani kanssa ja vitsailin, että kutsun itseni syömään heille viikon päästä, ja silloin poikani paistaa pihvejä mulle. Tiedän, että hän melko hyvä kokki. Poika naurahti, miniä ei sanonut mitään eikä minua ole sen jälkeen pyydetty enää ollenkaan kylään. Tästä on vuosi.
Kysyisinkin, miten teillä muilla toimitaan, kun menette kylään lapsenlapsia katsomaan. Pitääkö ottaa omat eväät mukaan vai miten? Itse harkitsen, että pysähdyn syömään johonkin matkan varrelle jatkossa, mutta hassultahan sekin tuntuu, kun kyläpaikassakin syödään monta kertaa päivässä.
Kommentit (1696)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
K kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itäsuomesta ja meillä ei koskaan ole kutsuttu ketään "syömään". Jos on sovittu erikseen että tulee ns kylään, on itsestään selvää että syödään yhdessä. Joskus lyhyemmät vierailut enemmän extemporee tyyliin niin tapana on tarjota teetä tai kahvia suolaisella ja makealla tarjottavalla. Jokatapauksessa aina on tarjolla syötävää niin ettei kukaan lähde koskaan nälissään. Ei tietenkään ole pakko syödä mitään mutta minusta on kunnia-asia olla vieraanvarainen.
Meilläkin perhe karjalaisia, ja vaikka pääkaupunkiseudulla asutaankin, niin karjalaiset tavat istuu kyllä tiukassa.
Kaikilla perheessä on eri ruokavalio terveyssyistä, joten tuodaan yleensä ruokaa mitä voidaan itse syödä kun käydään kylässä.
Kun äiti käy lastenlasten luona, niin sisko pitää huolen että on jotain syötävää mummillekkin. Itse kun käyn, nii saan vapaasti käydä jääkaapilla ja syödä mitä pystyn.
Jos olen taas siskon lapsia hoitamassa, niin yleensä tilataan jotain ruokaa yhdessä sitten kiitokseksi lasten hoidosta. Jos yksi keittää kahvia (oli se sitten mummi, täti, tai siskon mies) nii kysytään kaikilta ottaako joku muu.
Sama käytäntö minulla kotona. Jääkaapilla saa käydä vapaasti, ei tarvitse kysyä jos on nälkä tai jano. Kaikki ruoka mitä ostan on ihan syötäväksi tarkoitettu.
Toki jos olen erikseen kutsunut, niin pidän huolta että on jotain syötävää, mutta jos vähän enemmän extempore kyläily, niin kyllä vähintään kahvit keitän ja tarjoan mitä löytyy. Jos tiedän etukäteen että joku on tulossa joka syö/ juo vain tiettyjä asioita niin sitten haen niitä kotiin. Esim kauramaito tai gluteeniton leipä.Niiltä kavereilta jotka tiedän vähän ujommiksi, kysyn aina haluaako jotain juotavaa/ syötävää ja sanon aina että jos muuttaa mieltään niin tuolta löytyy astioita ja ottaa ihan vaan vapaasti.
Ah, ihanaa, kerrankin järkevä kommentti :D palautuu usko ihmisiin.
Meillä sama, ei kyllä pihtailla, kun sukulaisia kylässä.
Miten tää horina edes liittyy ketjuun?
Ööö, jos luet aloituksen siinä lukee "saatteko lounasta...."
Että eiköhän ruuan tarjoaminen vieraille jotenkin kuulutähän ketjuun???
Sinä satuilet ihanista isovanhemmista, kun ap on pain in the ass ja kaamea lapsenlapsille sekä pojalleen että miniälleen. Tuo satuilusi ei liity ketjuun mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on avoimet puhevälit ja uskalletaan puolin ja toisin kysyä ja pyytää. Jos itse menen äidin luo pitkän matkan, saatan soittaa ja kysyä onko teillä syötävää vai pysähdytäänkö matkalla. Sama toimii toisinpäin. Aina saa myös tullessaan ottaa mitä kaapista löytyy ja keittää itse kahvit, jollei just huomata sillä istumalla kysyä. On toiminut hyvin ja toivottavasti toimii jatkossakin näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kovaksi elämä perheissä mennyt?On surullista luettavaa suurin osa kommenteista. Ei mikään ihme, jos masennus on näin iso ongelma, kun ei osata iloita ja nauttia asioista.
Perheen rikkaus pienille lapsille ovat isovanhemmat, sedät/enot ja tädit sekä kummit. Ja kyläpaikat molemmin puolin. Sehän on juhlahetki, kun mennään lapsen kanssa mummolaan tai isovanhemmat tulevat kylään.
Kun lapset kasvavat teineiksi eivätkä halua enää mummolaan, niin tuo lapsuus aikana/vuosina on todella lyhyt.
Kun omat lapsenne lähtevät maailmalle ja suhtautuvat teihin vanhuksina, joita on pakko joskus käydä moikkaamassa. Kun hyvää mallia ei kotoa ole saatu, niin teidänkin elämä saattaa muuttua hyvin yksinäiseksi ja kolkoksi.
On kiva nyt vanhuksena käydä läpi kuva-albumeja ja muistella hienoja aikoja pikkulasten ja isovanhempien ja muidenkin sukulaisten kanssa.
Aina niitä kammomummoja ja -pappoja on ollut.
Nykyään asiasta sentään puhutaan, vaikka tabut on edelleen valtavat.
Se onko joku ihminen rikkaus tai riesa riippuu ihan täysin siitä ihmisestä itsestään.
Esimerkiksi ap:n kaltainen kiusaaja on todellakin raskas, eikä ole lapsenlapsille hyväksi, kaikkea muuta.
Äkkiä saa hullun leiman otsaansa, kun alkaa kertoa omista tai appivanhemmista ja heidän aiheuttamista ongelmista. Varmaan eri asia, jos vanhempi on tunnettu juoppo tms.
Eihän normaali ihminen esim ala sisustamaan toisen kotia omaehtoisesti itselleen mukavammaksi. Tai tuo kassikaupalla turhaa romua toisen kotiin, tai hauku menen, tullen ja palatessa. Ja mitä niin pientä asiaa ei maailmassa ole, etteikö anoppi tietäisi ja osaisi paremmin kuin minä (ja mieheni).
Vaikea näitä on uskoa, koska ei ole ikinä moista maanvaivaa kohdannut.
Toimii kirjoitti:
Meillä on avoimet puhevälit ja uskalletaan puolin ja toisin kysyä ja pyytää. Jos itse menen äidin luo pitkän matkan, saatan soittaa ja kysyä onko teillä syötävää vai pysähdytäänkö matkalla. Sama toimii toisinpäin. Aina saa myös tullessaan ottaa mitä kaapista löytyy ja keittää itse kahvit, jollei just huomata sillä istumalla kysyä. On toiminut hyvin ja toivottavasti toimii jatkossakin näin.
Hyvä teille. Äitisi tuskin on ap:n kaltainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kovaksi elämä perheissä mennyt?On surullista luettavaa suurin osa kommenteista. Ei mikään ihme, jos masennus on näin iso ongelma, kun ei osata iloita ja nauttia asioista.
Perheen rikkaus pienille lapsille ovat isovanhemmat, sedät/enot ja tädit sekä kummit. Ja kyläpaikat molemmin puolin. Sehän on juhlahetki, kun mennään lapsen kanssa mummolaan tai isovanhemmat tulevat kylään.
Kun lapset kasvavat teineiksi eivätkä halua enää mummolaan, niin tuo lapsuus aikana/vuosina on todella lyhyt.
Kun omat lapsenne lähtevät maailmalle ja suhtautuvat teihin vanhuksina, joita on pakko joskus käydä moikkaamassa. Kun hyvää mallia ei kotoa ole saatu, niin teidänkin elämä saattaa muuttua hyvin yksinäiseksi ja kolkoksi.
On kiva nyt vanhuksena käydä läpi kuva-albumeja ja muistella hienoja aikoja pikkulasten ja isovanhempien ja muidenkin sukulaisten kanssa.
Aina niitä kammomummoja ja -pappoja on ollut.
Nykyään asiasta sentään puhutaan, vaikka tabut on edelleen valtavat.
Se onko joku ihminen rikkaus tai riesa riippuu ihan täysin siitä ihmisestä itsestään.
Esimerkiksi ap:n kaltainen kiusaaja on todellakin raskas, eikä ole lapsenlapsille hyväksi, kaikkea muuta.
Äkkiä saa hullun leiman otsaansa, kun alkaa kertoa omista tai appivanhemmista ja heidän aiheuttamista ongelmista. Varmaan eri asia, jos vanhempi on tunnettu juoppo tms.
Eihän normaali ihminen esim ala sisustamaan toisen kotia omaehtoisesti itselleen mukavammaksi. Tai tuo kassikaupalla turhaa romua toisen kotiin, tai hauku menen, tullen ja palatessa. Ja mitä niin pientä asiaa ei maailmassa ole, etteikö anoppi tietäisi ja osaisi paremmin kuin minä (ja mieheni).
Vaikea näitä on uskoa, koska ei ole ikinä moista maanvaivaa kohdannut.
Mun anoppini ei tuntenut mitään rajoja sen suhteen missä alkaa meidän koti ja missä loppuu hänen.
Kun me kävimme siellä, hän oli minua kohtaan ihan hirveä. Hiippaili jopa tarkistamssa, etten vaan polta sähköä turhaan kun olin tottunut lukemaan iltaisin, hyvä ettei iskenyt laskua käyttämästäni sähköstä!
Sitten kun ei enää juuri käyty siellä, alkoi uhriutumienn hylkäämisestä .Kun mentiin, oli ihan se sama kaamea eukko kuin ennenkin. Mitään yhteyttä omassa käytöksessään käyntien harvenemiseen ei nähnyt.
Kun sitten lopulta vuosien jälkeen alkoi valjeta, että tosiaan on menettämässä poikansa, hän vain tokaisi, että no hänellä oli vaihdevuodet, eikä ollut kuulemma ollut oma itsensä.
Ei pyytänyt anteeksi, ei pahoitellut, ei ottanut mitään vastuuta tekemisistään.
Sitten oli se hyötymisen halu, kinusi meitä jopa ostamaan itselleen asuntoa!
Ja sen päälle tuli uskoon, ja alkoi lähetellä uskonnollisia saarnakirjeitä.
Ja koko tämän ajan haukkui minua selän takana sukulaisilleen ja valheteli ummet ja lammet ja vääristeli ties mitä juttuja.
Että aivan ihana rikkaus, toden totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kovaksi elämä perheissä mennyt?On surullista luettavaa suurin osa kommenteista. Ei mikään ihme, jos masennus on näin iso ongelma, kun ei osata iloita ja nauttia asioista.
Perheen rikkaus pienille lapsille ovat isovanhemmat, sedät/enot ja tädit sekä kummit. Ja kyläpaikat molemmin puolin. Sehän on juhlahetki, kun mennään lapsen kanssa mummolaan tai isovanhemmat tulevat kylään.
Kun lapset kasvavat teineiksi eivätkä halua enää mummolaan, niin tuo lapsuus aikana/vuosina on todella lyhyt.
Kun omat lapsenne lähtevät maailmalle ja suhtautuvat teihin vanhuksina, joita on pakko joskus käydä moikkaamassa. Kun hyvää mallia ei kotoa ole saatu, niin teidänkin elämä saattaa muuttua hyvin yksinäiseksi ja kolkoksi.
On kiva nyt vanhuksena käydä läpi kuva-albumeja ja muistella hienoja aikoja pikkulasten ja isovanhempien ja muidenkin sukulaisten kanssa.
Aina niitä kammomummoja ja -pappoja on ollut.
Nykyään asiasta sentään puhutaan, vaikka tabut on edelleen valtavat.
Se onko joku ihminen rikkaus tai riesa riippuu ihan täysin siitä ihmisestä itsestään.
Esimerkiksi ap:n kaltainen kiusaaja on todellakin raskas, eikä ole lapsenlapsille hyväksi, kaikkea muuta.
Äkkiä saa hullun leiman otsaansa, kun alkaa kertoa omista tai appivanhemmista ja heidän aiheuttamista ongelmista. Varmaan eri asia, jos vanhempi on tunnettu juoppo tms.
Eihän normaali ihminen esim ala sisustamaan toisen kotia omaehtoisesti itselleen mukavammaksi. Tai tuo kassikaupalla turhaa romua toisen kotiin, tai hauku menen, tullen ja palatessa. Ja mitä niin pientä asiaa ei maailmassa ole, etteikö anoppi tietäisi ja osaisi paremmin kuin minä (ja mieheni).
Vaikea näitä on uskoa, koska ei ole ikinä moista maanvaivaa kohdannut.
Mun anoppini ei tuntenut mitään rajoja sen suhteen missä alkaa meidän koti ja missä loppuu hänen.
Kun me kävimme siellä, hän oli minua kohtaan ihan hirveä. Hiippaili jopa tarkistamssa, etten vaan polta sähköä turhaan kun olin tottunut lukemaan iltaisin, hyvä ettei iskenyt laskua käyttämästäni sähköstä!
Sitten kun ei enää juuri käyty siellä, alkoi uhriutumienn hylkäämisestä .Kun mentiin, oli ihan se sama kaamea eukko kuin ennenkin. Mitään yhteyttä omassa käytöksessään käyntien harvenemiseen ei nähnyt.
Kun sitten lopulta vuosien jälkeen alkoi valjeta, että tosiaan on menettämässä poikansa, hän vain tokaisi, että no hänellä oli vaihdevuodet, eikä ollut kuulemma ollut oma itsensä.
Ei pyytänyt anteeksi, ei pahoitellut, ei ottanut mitään vastuuta tekemisistään.
Sitten oli se hyötymisen halu, kinusi meitä jopa ostamaan itselleen asuntoa!
Ja sen päälle tuli uskoon, ja alkoi lähetellä uskonnollisia saarnakirjeitä.
Ja koko tämän ajan haukkui minua selän takana sukulaisilleen ja valheteli ummet ja lammet ja vääristeli ties mitä juttuja.
Että aivan ihana rikkaus, toden totta.
Juurikin tuo, että minkäänlaista vastuuta tekemisistä ei oteta. Loukkaannutaan vaan dramaattisesti, kun sanoo vaikkapa että lapsen ässävikaa ei tarvitse kommentoida mitenkään lapselle itselleen.
Meilläkin oli muutama vuotta ihanaa hiljaisuutta. Sitten anoppi alkoi kysellä, onko huonoihin väleihin joku syy? Ensin teki mieli vastata että rouva on hyvä ja etsii peilin jos syyllisen haluaa löytää. Sitten ajattelin, että parempi jättää vastaamatta uhriutuvaan ja syyllistävään viestiin. Kuulemma unettomuuskin vaivaa, kun vaan yksinäisenä miettii syytä. Ja sydämestäkin ottaa ja masentaa. En ole hoitoalalla, miksi noista kertoo minulle?
Minulla ei ole minkäänlaista motivaatiota yrittää paikkailla välejä.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai ruuat ja kahvit tarjotaan puolin ja toisin. Miniäsi lapsuudenkotona on ehkä ollut erilainen roimintakulttuuri, joten hän kokee sen vaikeana. Ehkä hyvä tiliainen olisi kassillinen ruokaa. Oma anoppini tuo aina pasteijoita/ karjalanpiirakoita, kinkkua, kurkkua, kahvia ja pullaa jne, niin on ainakin jotain mitä tarjota.
Mä en hirveästi välitä, että joku tulee eväiden kanssa meille.
Anoppia en päästä sisälle, mieluummin keitän kahvit vaikka uskontoaan ovelta ovelle kauppaaville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun appivanhemmilla on kolme lasta. Heillä on miniä (minä) ja kaksi vävyä, tyttärien miehet.
Kukaan meistä kolmesta ei enää suostu ottamaan appivanhempia kylään tai menemään sinne.
Silti appivanhemmat ei kertakaikkiaan hahmota, missä se vika on, itkevät siellä sun täällä, kun on tällainen tuuri osunut, että kaikki lasten puolisot on kamalia.
Vierailija kirjoitti:
Mun appivanhemmilla on kolme lasta. Heillä on miniä (minä) ja kaksi vävyä, tyttärien miehet.
Kukaan meistä kolmesta ei enää suostu ottamaan appivanhempia kylään tai menemään sinne.
Silti appivanhemmat ei kertakaikkiaan hahmota, missä se vika on, itkevät siellä sun täällä, kun on tällainen tuuri osunut, että kaikki lasten puolisot on kamalia.
On kyllä tosi huono säkä käynyt. Mutta onneksi vävyt ja miniä ovat kamalia, eivätkä he itse. Ovatko edes yrittäneet kaikkensa teidän takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei.
Olen menossa etelään kahden lapseni perheeseen käymään. Junamatka n. 7 tuntia. Enkö saa siellä kummassakaan ollenkaan ruokaa enkä patjapaikkaa. Luuletteko, että kuolen nälkään ja janoon. Enhän toki osaa vieraassa paikassa käydä edes kaupassa. Otanpa ennen lähtöäni yhteyttä hautaustoimistoon. Voisikohan joku vakuutusfirma myydä sopivaa "hautausvakuutusta"...?
Kyllä meillä tarjotaan ruokaa, kahvit, pullat ja voikkarit puolin ja toisin ja saa kävellä jääkaapille ja ottaa ihan itse jos hiukoo. Kamalia lapsia jos eivät vanhemmilleen tai appivanhemmilleen mitään tarjoa. Sitä vaan odotetaan tuomisia, lahjuksia lapsille ja peruja. No aikansa lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä tarjotaan ruokaa, kahvit, pullat ja voikkarit puolin ja toisin ja saa kävellä jääkaapille ja ottaa ihan itse jos hiukoo. Kamalia lapsia jos eivät vanhemmilleen tai appivanhemmilleen mitään tarjoa. Sitä vaan odotetaan tuomisia, lahjuksia lapsille ja peruja. No aikansa lapsia.
Ei ne lapset ja lapsenlapset mitään odota. Eikä kammomummo mitään tarjoakaan. Passuuttaa vain.
Vierailija kirjoitti:
Voi ei.
Olen menossa etelään kahden lapseni perheeseen käymään. Junamatka n. 7 tuntia. Enkö saa siellä kummassakaan ollenkaan ruokaa enkä patjapaikkaa. Luuletteko, että kuolen nälkään ja janoon. Enhän toki osaa vieraassa paikassa käydä edes kaupassa. Otanpa ennen lähtöäni yhteyttä hautaustoimistoon. Voisikohan joku vakuutusfirma myydä sopivaa "hautausvakuutusta"...?
Et osaa eväitä pakata, et löydä ravintolavaunua stkä osaa googlettaa ruokakauppaa tai ravintolaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli ihana anoppi! Aina toi tullessaan esim.karjalanpiirakoita ja kesäisin mansikoita, vaikka tiesi, että tarjoan Aina kutsutuille kahvitteluvieraille suolaista ja makeaa syötävää. Kun käytiin kutsutusti hänen luonaan, oli aina nähnyt kovasti vaivaa laittaessaan ruoat ja kahvi-tarjottavat 😍.
Itse oon jo kotoa oppinut senkin, että kun menen jollekin ystävälle vaikka vain kahville, niin vien jtn.tuliaista: kahvipaketin, kukkia tai vaikka itse tehdyn piiraan. Tyttäreni on perinyt myös sen tavan, mistä olen ylpeä.
Kuka/mikä on ap , johon jokusen kerran viitataan?
Mikään pakko ei ole ruokaa kenellekkään laittaa. Itse ehdottaisin, jos ruokaa täytyisi jollekin laittaa ja hän ei suoraan asiaa ilmaise, että haluaa jotakin tiettyä ruokaa etukäteen, niin hän voi jääkaapista etsiä itse tmv. Jos aikuinen ihminen on kyseessä.
Outoa väkeä täällä. Kalustetuissa huoneissa kasvaneet osaavat käytöstavat, joihin kuuluu mm se, että kutsutuille vieraille tarjotaan syömistä ja juomista. Etenkin jos tulevat matkan takaa. Kutsumattomille myös, ellei satu olemaan kaapit tyhjänä. Anoppi asui muutaman kilometrin päässä, enkä ikinäolidi jättänyt tarjoamatta kahvia ja jotain syötävää. Todella tylyä porukkaa jos itse syövät ja vieras odottaa toisessa huoneessa. En menisi toiste enkä kutsuisi sellaisia ihmisiä kotiini.
Eipä taida kuulua "perheeseen". Toki tutuille annetaan ainakin kahvit.
Ja josko tämä "perheeseen kuulumaton" tulee, niin on kai jo tottunut syömään muualla. Miksi menee, kun kukaan ei halua tavata. Ei itse eikä lapsenlapset. Onpa ymmärtämätön juntti.
Kyllä nyt ihmetyttää, että kutsutaanko pojan perheeseen kylään, mutta ei tarjota mitään? Onpa outoa! Vai olisiko että ap. kuvittelee, että kyllähän sen oman lapsen perheeseen voi mennä kyläilemään niin usein kuin haluaa, ihan kutsumatta, vaikka joka toinen päivä tai joka viikko. Että enhän minä voi olla ei-toivottu, olen eri asia kuin ne kaikki muut, jotka tunkevat kutsumatta kylään.
Alue: Aihe vapaa
Typerää provoilua. Et viitsisi.