Isovanhemmat, saatteko lounasta ym. kun menette kylään lapsenlapsia katsomaan?
Poikani perhe asuu parin tunnin ajomatkan päässä ja totta kai nälkä alkaa kalvaa pitkän ajomatkan jälkeen. Olen kuitenkin ihmetellyt, miksi on niin nihkeää laittaa ruokaa tarjolle? Pojalla ja miniällä on kaksi pientä lastakin, heillehän laitetaan ruokaa monta kertaa päivässä, mutta jostain syystä kun tulen, on kohtelu minulle nihkeää.
Kahviakin täytyy erikseen pyytää ja tulee vaivaantunut olo istua sohvalla odottamassa, toki kuuntelen lasten juttuja ja voin heille lukea vaikka kirjan. Poika tuo usein myös lehden, mutta eihän se verensokeriin auta. Pari kertaa olen mennyt keittiön pöydän ääreen juttelemaan miniän kanssa kun hän touhuaa, mutta hän on niukkasanainen ja pyysinkin anteeksi että häiritsen ja siirryin takaisin sohvalle.
Kun meille tulee vieraita, tarjoan kyllä heti lämpimän ruuan, kahvia, teetä ym. kahvipullaa ja pikkupurtavaa. Onhan siinä aikaa valmistella sen pari tuntia, ennen kuin ovat perillä.
Otin huumorin varjolla tilanteen puheeksi poikani kanssa ja vitsailin, että kutsun itseni syömään heille viikon päästä, ja silloin poikani paistaa pihvejä mulle. Tiedän, että hän melko hyvä kokki. Poika naurahti, miniä ei sanonut mitään eikä minua ole sen jälkeen pyydetty enää ollenkaan kylään. Tästä on vuosi.
Kysyisinkin, miten teillä muilla toimitaan, kun menette kylään lapsenlapsia katsomaan. Pitääkö ottaa omat eväät mukaan vai miten? Itse harkitsen, että pysähdyn syömään johonkin matkan varrelle jatkossa, mutta hassultahan sekin tuntuu, kun kyläpaikassakin syödään monta kertaa päivässä.
Kommentit (1696)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämänkin ketjun luettuani olen sanomattoman kiitollinen siitä, että en asu Suomessa ja että minulla on ihanat ulkomaalaiset miniät ja että olemme yhtä suurta perhettä, sanokoot turhan jankkaajat tässä ketjussa ihan mitä tahansa.
Sisustatko heidän kotinsa ja moitit lasten ruokavalion?
Jos et, niin moni suomalainenkin miniä olisi iloinen tuollaisesta anopista.No en tietenkään! Nehän ovat heidän kotejaan.
Lasten ruokavaliosuositukset ovat muuttuneet totaalisesti siitä, mitä se aikoinaan oli omia lapsiani ruokkiessani, niin myös monet muutkin suositukset. Joten noudatan tietenkin heidän ohjeitaan sitä, mitä syötetään ja mitä ei.
Minulla on avain heidän koteihinsa, mutta ei tulisi mieleenikään käyttää sitä, ellei minua pyydetä sitä tekemään.Mun anoppi oli "kukkia kastelemassa" meidän reissun aikana. Oli siinä samalla käynyt huolellisesti kaikki kaapit läpi. Sen jälkeen otettiin avain pois. Kovaa kielsi käyneensä kaappeja läpi, mutta kyllä me (minä ja mies) tiedettiin, mihin kuntoon kaapit jäivät.
Mitä tarkoittaa, että kävi kaapit läpi? Veikö hän sieltä jotakin? Vai siivosiko kaapit? Mitä siis tapahtui, josta tiesitte, että hän oli käynyt kaapeilla?

Etkö muka oikeasti ymmärrä?
Ohis

Mitäpä luulisit?
Tutkii tietenkin kaikki mahdolliset pankkitiedot, raha-asiat, penkoo kuittimapit, ostoskuitit, takuulaput.
Vakuutuslappuset, kaikkien terveystiedot.
Lasten kaikki koulutiedot, todistukset.
Kaiken mahdollisen mitä ikinä yksityisasioita perheellä vaan olla voi.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä meillä saa anoppi vähintään pullakahvit ja karjalanpiirakoita. Olen hätävaraksi hankkinut kaupan puolivalmiita pakastepullia ja piirakoita. Jos ilmoittaa tulostaan niin teen itse jotain "parempaa". Sama on omilla vanhemmilla.
Lapsilla on lämpimät suhteet kumpiinkin isovanhempiinsa. Ukki varsinkin on tärkeä vanhimmalle pojalle 10v. Appiukko pääsi eläkkeelle juuri pojan syntymän aikoihin ja he on parhaat kaverit. Heillä on samanlainen avoin, utelias, luova mieli mikä ilmeisesti ilmenee vain joka toisessa sukupolvessa...
Omat vanhempani asuvat vähän kauempana. Anoppini kanssa tullaan hyvin juttuun. Ehkä se johtuu luonteista. Jutellaan usein syvällisiä asioita ja ollaan samalla aaltopituudella.
Toki meillä on eri tavat toimia lasten kanssa, mutta koska heidän turvallisuutensa ja terveytensä ei koskaan ole ollut vaarassa, en näe mitään ongelmaa. Anoppi hemmottelee ja paapoo liikaa mutta lapset ovat oivaltaneet kuin itsestään, että äidillä ja isällä on omat säännöt ja kuri.
Mielestäni lapsille on vain hyvä että heillä on ympärillä rakastavia ihmisiä ja läheiset suhteet näihin. Pidän hyvänä, että he rakastavat mummia ja ukkia kun nämä ovat eläkeläisiä. He rakastavat näitä todennäköisesti ikäihmisinäkin ja oppivat kohtelemaan muutakin vanhusväestöä kauniisti ja myötätuntoisesti koska näkevät näissä omat isovanhempansa.
Mielestäni on tylyä ja itsekästä estää lasten suhteen kehittyminen omiin isovanhempiin. Lapsilla on oikeus isovanhempiinsa. Isovanhemmat on rikkaus. Heillä on puolta enemmän elämänviisautta ja ymmärrystä kuin lasten vanhemmilla. he toimivat ristiriitatilanteissa tasapuolisina koska he ymmärtävät kumpiakin osapuolia. He huomaavat lapsissa paljon sellaista, mikä jää vanhemmilta huomaamatta tai ymmärtämättä. esim. Ukki huomasi, että tyttäremme on todella musikaalinen ja opetti tämän soittamaan haitaria. En olisi ikinä uskonut mutta pikkutyttömme on koukussa siihen haitariin!
Tietty riippuu isovanhemmista. Itsellä on ollut onnea mutta eräällä ystävättärelläni on "anoppi helvetistä" Hän on autoritäärinen ja halveksiva. Ystävättäreni itkee joka kerta oltuaan tekemisissä tämän ihmisen kanssa. Tällaisista otuksista kannattaa tietenkin pysytellä erossa ja antaa heidän ilkeiden sanojen ja piikkien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Mun miehen vanhemmat näkevöt omatkin lapsensa vain itsensä jatkeina, omien tarpeidensa tyydyttäjinä ja hyödykkeinä.
Kuten ap, juoksuttavat palvelemassa ja esimerkiksi meiltä yrittävät ihan koko ajan nyhtää jotain.
Mun anoppi ei edes tiedä, mitä poikansa on opiskellut, minusta puhumattakaan. Ei kiinnosta, ei ole merkitystä.
Lapsenlapsiaan kohtelevat ihan yhtä kylmästi. Tai kohtelisivat jos olisivat tavainneet. Esikoisen kanssa yritimme vielä mennä käymään, mutta appivanhemmat teki oharit. Eivät olleet kotona, kun me menimme sovitusti kylään.
Anoppi on myös tällainen ja on avoimesti vihainen, kun kukaan hänen lapsistaan ei jatka hänen "perintöään" anopin mielenkiinnon kohteen parissa.
Muut anopin lapset asuvat kaukana, vain mun mies on jäänyt kotikonnuille. Eli juoksutus kohdistuu mieheeni. Joskus yritti juoksuttaa muakin, mutta tein siihen stopin. Ihan vain pikkupalveluksia pyytää. Esim pyysi mua leipomaan kakun tyttärensä häihin, joihin tuli yli 100 vierasta. Kyllähän tällaisella kotileipurilla löytyy välineet, intoa ja säilytystilat tarjoiluastioista puhumattakaan kaapista valmiina. En leiponut.
Miestäni yrittää käyttää myös taloudellisesti hyväksi. Sen lisäksi että kaikki kodin pikkurempat pitäisi leskirouvalle tehdä, niin miehen pitäisi omasta pussista maksaa varaosat, ruuvit, maalit ja muut. Kun mies pistää (kuitteineen) laskua äidilleen, niin maksaa juuri tasan sen summan, mitä kuiteissa on. 19,90 ei voi maksaa 20€ setelillä, ellei saa vaihtorahaa. Ei ole mikään köyhä eläkeläinen kyseessä.
Haukut saa vaivanpalkaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämänkin ketjun luettuani olen sanomattoman kiitollinen siitä, että en asu Suomessa ja että minulla on ihanat ulkomaalaiset miniät ja että olemme yhtä suurta perhettä, sanokoot turhan jankkaajat tässä ketjussa ihan mitä tahansa.
Sisustatko heidän kotinsa ja moitit lasten ruokavalion?
Jos et, niin moni suomalainenkin miniä olisi iloinen tuollaisesta anopista.No en tietenkään! Nehän ovat heidän kotejaan.
Lasten ruokavaliosuositukset ovat muuttuneet totaalisesti siitä, mitä se aikoinaan oli omia lapsiani ruokkiessani, niin myös monet muutkin suositukset. Joten noudatan tietenkin heidän ohjeitaan sitä, mitä syötetään ja mitä ei.
Minulla on avain heidän koteihinsa, mutta ei tulisi mieleenikään käyttää sitä, ellei minua pyydetä sitä tekemään.Mun anoppi oli "kukkia kastelemassa" meidän reissun aikana. Oli siinä samalla käynyt huolellisesti kaikki kaapit läpi. Sen jälkeen otettiin avain pois. Kovaa kielsi käyneensä kaappeja läpi, mutta kyllä me (minä ja mies) tiedettiin, mihin kuntoon kaapit jäivät.
Mitä tarkoittaa, että kävi kaapit läpi? Veikö hän sieltä jotakin? Vai siivosiko kaapit? Mitä siis tapahtui, josta tiesitte, että hän oli käynyt kaapeilla?
Mun äitini rakastaa postien nuuskimista. Jäi kiinni siitä, että ns erehtyi postilaatikosta ja oli penkomassa naapurienkin laatikoita...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapoja on erilaisia. Meillä Etelä-Suomessa kyläily=kahvittelu. Illalliselle pyydetään erikseen mainitsemalla, esim. "Tuletteko lauantaina syömään?".
Sama myös Savossa ja äidin puolen suvulla Pohjanmaalla.
Älä valehtele! Savossa kyllä tarjotaan ruoka vieraille kysymättä kumman puolta on. Ja kahvipöydässä on sen kymmentä sorttia.
Appivanhempani ovat savolaisia. Siellä ei koskaan ole tarjolla ruokaa, vaan huoltoaseman kautta kuljetaan.
Ei varmaan liity savolaisuuteen. Minun appiksilla oli täysi menu katettuna, vaikka olisi menty keskellä yötä. Ärsytti joskus se ylenpalttisuus. :)
Kaikenlaisista asioista sitä voi näköjään ärsyyntyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämänkin ketjun luettuani olen sanomattoman kiitollinen siitä, että en asu Suomessa ja että minulla on ihanat ulkomaalaiset miniät ja että olemme yhtä suurta perhettä, sanokoot turhan jankkaajat tässä ketjussa ihan mitä tahansa.
Sisustatko heidän kotinsa ja moitit lasten ruokavalion?
Jos et, niin moni suomalainenkin miniä olisi iloinen tuollaisesta anopista.No en tietenkään! Nehän ovat heidän kotejaan.
Lasten ruokavaliosuositukset ovat muuttuneet totaalisesti siitä, mitä se aikoinaan oli omia lapsiani ruokkiessani, niin myös monet muutkin suositukset. Joten noudatan tietenkin heidän ohjeitaan sitä, mitä syötetään ja mitä ei.
Minulla on avain heidän koteihinsa, mutta ei tulisi mieleenikään käyttää sitä, ellei minua pyydetä sitä tekemään.Mun anoppi oli "kukkia kastelemassa" meidän reissun aikana. Oli siinä samalla käynyt huolellisesti kaikki kaapit läpi. Sen jälkeen otettiin avain pois. Kovaa kielsi käyneensä kaappeja läpi, mutta kyllä me (minä ja mies) tiedettiin, mihin kuntoon kaapit jäivät.
Mitä tarkoittaa, että kävi kaapit läpi? Veikö hän sieltä jotakin? Vai siivosiko kaapit? Mitä siis tapahtui, josta tiesitte, että hän oli käynyt kaapeilla?
Tavarat olivat eri järjestyksessä, kuin normaalisti. Käynyt siis tonkimassa, mitä meillä on kaapeissa. Selkeästi oli kiinnostanut kaikenlaiset paperit, missä on terveys- tai varallisuustietoja. Olen hyvin tarkka siitä että arkistoni on tietyssä järjestyksessä. Esim työtodistukseni olivat väärässä paikassa.
Kyllä minä tarjosin sekä ruokaa että kahvit paitsi omille myös appivanhemmilleni (kaikki ovat nyt jo kuolleet), kun tulivat käymään. Yllätysvierailuja ei ollut koskaan.
Isovanhemmat tulevat katsomaan lapsia, seisovat eteisessä, osoittelevat lapsia ja nauravat, sitten lähtevät pois.
Kyllä on kovaksi elämä perheissä mennyt?On surullista luettavaa suurin osa kommenteista. Ei mikään ihme, jos masennus on näin iso ongelma, kun ei osata iloita ja nauttia asioista.
Perheen rikkaus pienille lapsille ovat isovanhemmat, sedät/enot ja tädit sekä kummit. Ja kyläpaikat molemmin puolin. Sehän on juhlahetki, kun mennään lapsen kanssa mummolaan tai isovanhemmat tulevat kylään.
Kun lapset kasvavat teineiksi eivätkä halua enää mummolaan, niin tuo lapsuus aikana/vuosina on todella lyhyt.
Kun omat lapsenne lähtevät maailmalle ja suhtautuvat teihin vanhuksina, joita on pakko joskus käydä moikkaamassa. Kun hyvää mallia ei kotoa ole saatu, niin teidänkin elämä saattaa muuttua hyvin yksinäiseksi ja kolkoksi.
On kiva nyt vanhuksena käydä läpi kuva-albumeja ja muistella hienoja aikoja pikkulasten ja isovanhempien ja muidenkin sukulaisten kanssa.
Anoppi tuli aina viiden kilon lanttu tai lohikukon kanssa. Perunat keitettiin ja muutakin, mitä oli. Suosittelen muillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämänkin ketjun luettuani olen sanomattoman kiitollinen siitä, että en asu Suomessa ja että minulla on ihanat ulkomaalaiset miniät ja että olemme yhtä suurta perhettä, sanokoot turhan jankkaajat tässä ketjussa ihan mitä tahansa.
Sisustatko heidän kotinsa ja moitit lasten ruokavalion?
Jos et, niin moni suomalainenkin miniä olisi iloinen tuollaisesta anopista.No en tietenkään! Nehän ovat heidän kotejaan.
Lasten ruokavaliosuositukset ovat muuttuneet totaalisesti siitä, mitä se aikoinaan oli omia lapsiani ruokkiessani, niin myös monet muutkin suositukset. Joten noudatan tietenkin heidän ohjeitaan sitä, mitä syötetään ja mitä ei.
Minulla on avain heidän koteihinsa, mutta ei tulisi mieleenikään käyttää sitä, ellei minua pyydetä sitä tekemään.Mun anoppi oli "kukkia kastelemassa" meidän reissun aikana. Oli siinä samalla käynyt huolellisesti kaikki kaapit läpi. Sen jälkeen otettiin avain pois. Kovaa kielsi käyneensä kaappeja läpi, mutta kyllä me (minä ja mies) tiedettiin, mihin kuntoon kaapit jäivät.
Mitä tarkoittaa, että kävi kaapit läpi? Veikö hän sieltä jotakin? Vai siivosiko kaapit? Mitä siis tapahtui, josta tiesitte, että hän oli käynyt kaapeilla?
Etkö muka oikeasti ymmärrä?
Ohis
No en minä ainakaan ymmärrä ja olen eri, kun tuo joka sitä kyseli.
Ymmärrän, että joku voi käydä "kaappeja läpi" avaamalla kaappien ovet ja katsomalla mitä niissä on, mutta siitä nyt ei voi kukaan tietää, että ne on "käyty läpi".
Jos taas kaappeja on järjestelty, niin se tietenkin näkyy, eli oliko anoppi siivonnut ja järjestänyt kaappeja? Sitä tietenkin on vaikea kiistää, jos on mennyt siivoamaan ja järjestelemään niitä :D

Ällöä :( Tuo nyt ei ole enää ollenkaan terveen ihmisen touhua.
Mutta tokihan vanhemmissakin on mielenterveysihmisiä.
Luojan kiitos, omat vanhemmat oli ihan normaaleja.

Et viitsisi. Naurettavaa.

Siitäkin on kokemusta. Mummo tuli "lapsenvahdiksi" kun oli vähän pidempi lääkärikäynti tiedossa ja mies töissä. Kun vauva nukkui, niin anoppi järjesteli keittiön kaapit uusiksi, kun mun järjestys oli kuulemma väärä. Ainoastaan lautaset oli entisellä paikallaan.

Minä olin kerran kovassa kuumeessa ja hetken houreissa päästin mummon auttamaan. Kun virkosin ja menin vessaan, koko meidän olohuone oli järjestelty uudelleen. Koriste-esineitä ripoteltu sinne tänne, tuolit siirrelty jne.
Lempipenkomista olisi toki meidän makkarin penkominen. Lapsilta on sinne kavereineen pääsy kielletty, koska hyppivät aina sängyllä. Esikoinen sanoikin topakasti mummolle, että meidän makkariin ei saa mennä!
Miten ihmeen sairaita porukoita teidän puolisoilla on ???
Ihmisillä on ikävä tapa alkaa vanhemmiten muistuttamaan omia vanhempiaan, joten varmaan hauskaa tiedossa näillä, joiden puolisoiden vanhemmat käyttääytyy todella oudosti.
Minä ymmärsin valita järkevän miehen ja sitä on myös anoppi. Eipä ole huolta eikä murhetta siitä, että anoppi ei osaisi käyttäytyä, eikä ikinä tarvitse pelätä, että menisi toisten kaapeille penkomaan/tulisi kylään ilmoittamatta/ vaatisi kolmen aterian lounasta/ puhuisi rumasti tai arvostelisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kovaksi elämä perheissä mennyt?On surullista luettavaa suurin osa kommenteista. Ei mikään ihme, jos masennus on näin iso ongelma, kun ei osata iloita ja nauttia asioista.
Perheen rikkaus pienille lapsille ovat isovanhemmat, sedät/enot ja tädit sekä kummit. Ja kyläpaikat molemmin puolin. Sehän on juhlahetki, kun mennään lapsen kanssa mummolaan tai isovanhemmat tulevat kylään.
Kun lapset kasvavat teineiksi eivätkä halua enää mummolaan, niin tuo lapsuus aikana/vuosina on todella lyhyt.
Kun omat lapsenne lähtevät maailmalle ja suhtautuvat teihin vanhuksina, joita on pakko joskus käydä moikkaamassa. Kun hyvää mallia ei kotoa ole saatu, niin teidänkin elämä saattaa muuttua hyvin yksinäiseksi ja kolkoksi.
On kiva nyt vanhuksena käydä läpi kuva-albumeja ja muistella hienoja aikoja pikkulasten ja isovanhempien ja muidenkin sukulaisten kanssa.
Eipä paljon iloa tai rikkautta tuonut poikansa perheeseen tämäkään isoäiti.
Eikä varsinkaan rakkautta. Saati välittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut äidit jää kiinni lapsiinsa ja toisinpäin. Mun miehen sisko sai lapsen, kun hän oli 36. Kun olimme anoppilassa jossain juhlissa, anoppi määräili sitä 36-vuotiasta kälyäni kaikessa lapseen liittyvässä. Anna tänne, vaihda vaippa, nyt se pitää syöttää jne.
36-vuotiasta!
Samainen käly muutti vähän sitä ennen avoliittoon. Anoppi tunki sinne kotiin, määräsi mitkä huonekalut käly ottaa anopilta ja teki luettelon siitä, että appivanhemmat ja sen avomiehen vanhemmat ostaa samalla summalla kodinkoneita sinne.
Anopin kanssa oli hirvittävän vaikeaa saada hänet tajuamaan, että hän ei esimerkiksi voi ilmestyä meille tekemään samanlaista inventaariota, penkoa kaappeja jne. Tai että meidän raha-asiat eivät oikeasti kuulu hänelle. Tai se kuka laittaa ruokaa tai onko meillä verhot.
Me yritimme aluksi puhua tästä virtahevosta olohuoneessa, mutta anoppi laittoi apen selittämään, miten se on vaistonvaraista emon rakkautta, että pitää ymmärtää.
Näin etäämmältä se näytti kyllä siltä, että oltiin eletty liikaa lasten kautta, eikä osattu laskea irti.
Äidinpuoleista hullua sukua seuranneen ja ihmetelleenä termi "pitää ymmärtää" on ollut käytössä varhaisesta lapsuudestani lähtien. Jossain vaiheessa päätin ettei tarvitse.
Mä myös olen saanut kuulla, että mun pitää ymmärtää. Ja kuinka viisaampi väistää. Sekä vielä klassikko hyvää se vaan tarkoittaa.
Miksi mun pitäisi ymmärtää, kun ilmeisesti muulla maailmalla ei ole velvollisuutta ymmärtää mua? Aurinko alkoi paistaa kirkkaampana, kun lopetin jatkuvan ymmärtämisen.
Viisaampi väistää? Eli ole kynnysmattona, älä vain pidä puoliasi. Tämänkin lopetin. En ole katunut.
Enkä vaan ymmärrä, mitä hyvää tarkoitetaan, kun anoppi raahaa meille kasseittain turhaa romua, yrittää määrätä sisustuksen, puuttuu jopa meidän ruokavalioon. Tai mitä hyvää on siinä, kun touhukas anoppi tunkeutuu meidän kotiin klo 7 aamulla ja alkaa haukkua mua laiskaksi, kun istuskelen yöpaidassa kahvia hörppien sohvalla ja katson aamutv:tä. Olin äitiyslomalla, mies lähtenyt töihin ja vauva nukkui.
No, maailma opettaa. Anoppi saa harmitella ihan keskenään, kun lapsenlapset ovat jääneet vieraiksi. Jos mieheni ei ole kotona, anopilla ei ole meille mitään asiaa. Mieskin hankkiutuu nopeasti äidistään eroon, silloin harvoin kun anoppi meille erehtyy. Ei muuten tarjota hänelle yhtään mitään.
Meidät ihan kirjaimellisesti potkittiin aina hereille viideltä anoppilassa, koska meidät laitettiin aina tupakeittiön lattialle nukkumaan.
Edellisenä päivänä yötä myöten ajettu kuusi tuntia putkeen, odotetettu että käly perheineen lakkaa ravaamasta, että päästään nukkumaan ja neljä tuntia myöhemmin anoppi potkii ylihyppiessään, koska kyllähän sitä aamukahville noustaan viideltä.
Käly perheineen sai kyllä vierastilat ja nukkua niin pitkään kuin haluttaa, koska työttöminä lojuvat vanhemmat väsyivät matkasta tunnin päästä.
Kaikkein eniten minua tympi se ihan loputon tyttärien suosiminen, joka oli ihan käsittämättömän räikeää.
No ihmiset nyt varmaan enimmäkseen suosii omia lapsiaan. Luultavasti sinunkin vanhemmat suosii sinua enemmän, kuin veljesi vaimoa (jos sinulla on veli).
Oma lapsi on aina oma lapsi ja tuttu syntymästään asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas tämänkin ketjun luettuani olen sanomattoman kiitollinen siitä, että en asu Suomessa ja että minulla on ihanat ulkomaalaiset miniät ja että olemme yhtä suurta perhettä, sanokoot turhan jankkaajat tässä ketjussa ihan mitä tahansa.
Sisustatko heidän kotinsa ja moitit lasten ruokavalion?
Jos et, niin moni suomalainenkin miniä olisi iloinen tuollaisesta anopista.No en tietenkään! Nehän ovat heidän kotejaan.
Lasten ruokavaliosuositukset ovat muuttuneet totaalisesti siitä, mitä se aikoinaan oli omia lapsiani ruokkiessani, niin myös monet muutkin suositukset. Joten noudatan tietenkin heidän ohjeitaan sitä, mitä syötetään ja mitä ei.
Minulla on avain heidän koteihinsa, mutta ei tulisi mieleenikään käyttää sitä, ellei minua pyydetä sitä tekemään.Mun anoppi oli "kukkia kastelemassa" meidän reissun aikana. Oli siinä samalla käynyt huolellisesti kaikki kaapit läpi. Sen jälkeen otettiin avain pois. Kovaa kielsi käyneensä kaappeja läpi, mutta kyllä me (minä ja mies) tiedettiin, mihin kuntoon kaapit jäivät.
Mitä tarkoittaa, että kävi kaapit läpi? Veikö hän sieltä jotakin? Vai siivosiko kaapit? Mitä siis tapahtui, josta tiesitte, että hän oli käynyt kaapeilla?
Mun äitini rakastaa postien nuuskimista. Jäi kiinni siitä, että ns erehtyi postilaatikosta ja oli penkomassa naapurienkin laatikoita...
Tästä nyt on muutama vuosi, kun kirjepostia tuli enemmän kuin nykyään. Meillä oli päivän postit keittiön pöydällä. Anoppi oli "ihan vahingossa" avannut mun tiliotteen.