Onko terapian tarkoitus olla ajelehtimista ja jutustelua?

Terapiat on huuhaata. Vievät vain rahat.

No en sitten yhtään mitään. Jos totta puhutaan niin en hirveesti kuuntele, enkä ajattele niitä mitä terapeutti kehottaa ajattelemaan. Puhun kyllä paljon.

Jos laittaisit terapiassa käyttämäsi rahat itsesi hemmotteluun niin voisi tulos olla näkyvämpi. Elämäsi on väsyttävää ja kurjaa ihan ulkopuolisenkin silmin. Ei se tosiasia puhumalla poistu. Et ole mitenkään sairas vaan ihan järjissäsi. Tarvitset konkreettisia muutoksia elämässäsi etkä hiljalleen kitumista

Arvasin otsikon perusteella, että psykodynaamisesta kyse. Se onkin just tällaista ajelehtimista ja jutustelua, enkä itsekään ymmärrä, mitä hyötyä siitä voi olla. Suosittelen kognitiivista käyttäytymisterapiaa, sen vaikuttavuus on todettu lukuisissa tutkimuksissa ja se on paljon konkreettisempaa työskentelyä esim. tuohon psykodynaamiseen verrattuna. Keskitytään nykytilanteeseen ja haetaan ongelmiin ratkaisuja, eikä jauheta lapsuudesta. Se tosiaan vaatii asiakkaalta aktivisuutta ja sitoutumista, sillä esim. kotitehtävät ovat tärkeä osa tätä suuntausta.

Vaihtaisin terapeuttia. Noilla suuntauksillakin on muuten väliä.

Kyllä terapialla pitäisi aina olla tavoite. Ja sitä pitää seurata onko toteutunut. Terapeutin kuuluisi antaa työkaluja millä pärjäät tulevaisuudessakin vastaavissa tilanteissa. Monet antaa tehtäviä kotiin ja joskus voi siellä paikanpäälläkin tehdä jotain harjoitteita.

Kuulostaa turhauttavalta. Pystytkö kertomaan tästä terapeutillesi? Varoitan että vastaanotto voi olla ei-niin rakentavaa. Minulle eräskin korotti ääntään ja tiuskaisi kun annoin palautetta. Tuntui että toistin vaan joka kerta samat asiat mitä olin puuhaillut.

En ole ollut terapiassa enkä ole menossa, mutta jos menisin, haluaisin terapeutin olevan aktiivinen. Haluaisin että hän esittää kysymyksiä ja jatkokysymyksiä sekä kyseenalaistaa minun näkemyksiäni. Vuorovaikuttaessa saisi mm. harjoitella eri mieltä olemista.

Jos menisin terapiaan, valitsisin varmaan kognitiivis-behavioraalisen suuntauksen. Nuorena kun pohdin terapiaa, pidin sitä liian haastavana suuntauksena, koska siihen kuulemma saattaa kuulua kotitehtävien saaminen terapeutilta. Eli jos vaikka jännittää sosiaalisia tilanteita, tehtävänä saattaa olla joku uudenlaisessa sos. tilanteessa käyminen. Nyt nelikymppisenä olisin valmis sellaiseen.

Tämä on tosiaan kiusallista. Ensimmäisenä vuotena ajattelin, että ehkä alun täytyykin tuntua vähän sekavalta ja ehkä kohta pääsemme alkuun, mutta toinen vuosikin on ollut ensimmäisen kopio.

Luin jostain että psykodynaamisessa poistetaan ensin vinoutuneet persoonan rakenteet ja korvataan eheällä.

Ehkä minulla ei ole mitään suurempaa vinoumaa sitten, koska terapeutti myötäilee ja tsemppailee.

Kerran on sanonut että on mukava jutella kanssani kun osaan niin hyvin eritellä asioita mielessäni ja pukea sanoiksi erilaiset tunteet ja tilanteet. Muuten en ole palautetta saanut ovatko ajatukseni realistisia tai edes ymmärrettäviä.

Ap

Monivuotisen terapian jälkiajatuksia: vaikka siitä varmasti hyödyinkin, myönnän avoimesti, että valitsisin nykyisin toisin (en menisi koskaan terapiaan), vaan sijoittaisin rahat ihan muuhun. Henkilökohtaisesti en usko terapian pidempiaikaiseen ja pysyvään hoitotulokseen, tukihoitona se sen sijaan on ok.

Terapeutti voi olla sinulle huono match, miltä vähän kuulostaa. Toki myös elämäntilanteesi voi olla sellainen, ettei sun voimavarat oikeasti riitä psykoterapeuttisen työskentelyyn vaan vain kannatteluun, mistä terapeutin myös pitäisi puhua kanssasi.

Ihan samanlainen kokemus, ja olen käynyt jo yli 2 vuotta psykoterapiassa. Terapeutti voisi oikeastaan olla kuka vaan tuttu, sillä erotuksella että ei puhu niin paljoa omia asioitaan. Joskus saatetaan keskustella vaikka jostain yhteiskunnallisista ilmiöistä eikä lainkaan minusta. Kun puhun vaikeasta avioliitostani, niin hän pyörittelee päätään ja pohtii ääneen että onneksi ei ole parisuhdeterapeutti, että olispa tuohonkin asiaan vaikea sanoa mitään. Terapeutti sinällään on arvostettu alallaan, edustaa suuntaukseltaan kahta vai kolmeakin koulukuntaa, ei selkeästi yhtä lähestymistapaa. Hän on koulutukseltaan psykologi, ja tiedän että kouluttaa myös muita sekä kehittää aktiivisesti osaamistaan (lukuisia todistuksia ties mistä). Eli periaatteessa hänen pitäisi olla hyvinkin osaava, on arvostettu alallaan. En koe että raha olisi täysin heitetty hukkaan, olen sentään pyöritellyt omia ongelmiani pääni sisällä enemmän kuin ennen. Miettinyt ja analysoinut sitä mikä minua voisi vaivata. Ehkä siitä on joskus tulevaisuudessa jotain apua, en tiedä? Mutta itse terapiaistunnoissa en koe saavani mitään apuja tai hän ei oikein johdattele minua mihinkään. Olen suoraan sanoen aika pettynyt, mutta käyn nyt sen kolme vuotta kun kerran näin pitkällä ollaan.

En panisi rahoja minkään suuntauksen terapiaan. Fysioterapiaan vain.

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti voi olla sinulle huono match, miltä vähän kuulostaa. Toki myös elämäntilanteesi voi olla sellainen, ettei sun voimavarat oikeasti riitä psykoterapeuttisen työskentelyyn vaan vain kannatteluun, mistä terapeutin myös pitäisi puhua kanssasi.

Ehkä en tosiaan itse osaa aloittaa tai esittää oikeita kysymyksiä. Uskon että kapasiteettia olisi tarkastella omia haitallisia tai epärealistisia ajatuksia / johtopäätöksiä tietoisesti ja kriittisestikin, jos saisin vain jostain kiinni.. Nyt tuntuu kuin ajelehtisin koska en osas auttaa itse itseäni vaan tarvitsisin sen majakan.

Kävin psykodynaamisesti koulutetulla terapeutilla jonkin aikaa. Hän ei välttämättä sanonut mitään koko käynnin aikana, paitsi tietysti että hei ja nähdään seuraavalla kerralla. Turhauduin, kun tuntui että en saa käynneistä mitään irti kun puhun siellä ajatuksiani yksin ääneen eikä terapeutti peilaa niitä mitenkään tai ehdota jotain tulkintoja tms vaan ihan oikeasti on aivan hiljaa sen vajaan tunnin. Otin asian puheeksi, että en koe saavani näistä käynneistä mitään koska hän ei koskaan kommentoi mitään. Sanoi sen kuuluvan työtapaansa. Kävin vielä pari kertaa mutta kun mikään ei muuttunut eikä hän edelleenkään kommentoinut asioita tai ohjannut keskustelua niin lopetin. Ihan turha koko homma. Vaihdoin toiselle, jolla oli sama koulutus, ja hän oli hyvä, hän kommentoi ja kyseli ja ohjasi tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti voi olla sinulle huono match, miltä vähän kuulostaa. Toki myös elämäntilanteesi voi olla sellainen, ettei sun voimavarat oikeasti riitä psykoterapeuttisen työskentelyyn vaan vain kannatteluun, mistä terapeutin myös pitäisi puhua kanssasi.

Ehkä en tosiaan itse osaa aloittaa tai esittää oikeita kysymyksiä. Uskon että kapasiteettia olisi tarkastella omia haitallisia tai epärealistisia ajatuksia / johtopäätöksiä tietoisesti ja kriittisestikin, jos saisin vain jostain kiinni.. Nyt tuntuu kuin ajelehtisin koska en osas auttaa itse itseäni vaan tarvitsisin sen majakan.

Ja olen kyllä ilmaissut terapeutillekin, että en oikein tiedä missä mennään terapian suhteen.

Terapeutti vain rohkaisee että hyvin menee.

Sinun se prosessointi pitää itse tehdä. Jos et osaa muuta kuin lillua ja odottaa terapeutin poistavan ongelmasi, niin et ole tajunnut pätkääkään mitä terapia tarkoittaa. Kaksi vuotta olet laittanut ihan hukkaan niin omaa kuin terapeutinkin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

En panisi rahoja minkään suuntauksen terapiaan. Fysioterapiaan vain.

Niin. Kaikista ei ole psykoterapiaan, koska puuttuu kyky itsereflektioon.

Mulla oli just tuollaista se 3 vuotta terapiaa. Oli täysin minun vastuullani mistä siellä puhuttiin. Ja kun yksi suurimmista ongelmistani on aina ollut asioiden puheeksi ottaminen, siksi patoan kaiken sisälleni ja se ylläpitää pahaa oloani. Olisi ajatellut, että terapeutti tietää ja näkee tämän, miten vaikeaa se puhuminen oli, tai juurikin vauhtiin pääseminen oikeassa asiassa. Mutta mitään tukea en terapeutilta saanut, joka kerta vaan kyseli no mitäs tänään kuuluu? Säästä saatettiin puhua alussa pitkät pätkät. Olisi vaikka ohjannut että oletko vielä valmis käymään läpi asiaa x ja y, puhutaanko niistä tänään?

Vierailija kirjoitti:

Monivuotisen terapian jälkiajatuksia: vaikka siitä varmasti hyödyinkin, myönnän avoimesti, että valitsisin nykyisin toisin (en menisi koskaan terapiaan), vaan sijoittaisin rahat ihan muuhun. Henkilökohtaisesti en usko terapian pidempiaikaiseen ja pysyvään hoitotulokseen, tukihoitona se sen sijaan on ok.

Samanlaiset fiilikset terapian jäljiltä! Olenkin tullut tulokseen, että paska reissu vaan tulipa tehtyä. Tuohon laitetut rahat kyllä vähän (paljon) kaduttaa. Minulle ei ilmeisesti sovi terapia lainkaan, siihen on useita syitä, eikä niistä pienin ole neuroepätyypillisyyteni. Hyvä vertaus voisi olla, että minulle ei myöskään sovi suorittava usko konservatiivikristillisyydessä, vaan uskoni etsii totuutta ilman hierarkiaa ja teesejä.

Vierailija kirjoitti:

Sinun se prosessointi pitää itse tehdä. Jos et osaa muuta kuin lillua ja odottaa terapeutin poistavan ongelmasi, niin et ole tajunnut pätkääkään mitä terapia tarkoittaa. Kaksi vuotta olet laittanut ihan hukkaan niin omaa kuin terapeutinkin aikaa.

Siksi suosittelenkin lämpimästi joka asunnosta löytyvää seinää jolle voi horista omkaan 45 minuutin pätkissä 2 kertaa viikossa ja on täysin ilmaista. On yhtä hyödyllinen kuin tuppisuuna istuva terapeutti, paitsi et löydä asioitasi väritettynä tor verkosta jossain vaiheessa