Onko terapian tarkoitus olla ajelehtimista ja jutustelua?

Olen sitä mieltä että terapeutin ominaisuudet ja persoona jne määrittävät enemmän tulolsia kuin suuntaus. Näin on myös monet tutkimukset vahvistaneet.

Esim. tuo analyyttinen terapia voi olla potentiaalisesti pahinta henkistä väkivaltaa tai hyvinkin oivaltavaa, syvällistä ja tilaa antavaa. Minulla kokemusta muutamista joiden kanssa käynyt arviointikertoja ja toisen kanssa useamman kuukauden. Sama suuntaus ja ero kuin yö ja päivä. Toinen oli tosi vähäsanainen ja eleinen. Teki muutamia tarkkoja, viisaita kommentteja ja kysymyksiä, säilyi täysin neutraalina hahmona.

Toinen taas oli ihan järkyttävä. Unohteli tärkeitä suuria tapahtumia, toi paljon omaa persoonaa ja asioitaan esille, silti myöhemmin käyttäytyi niin kuin olisi joku neutraali hahmo johon vaan sijoitan jotain omia asioita kun oikeasti oli vaan unohtanut että oli selitellyt itsestään. Käyttäytyi ihan puhtaan epäasiallisesti, kun asioita yritti selvittää käänsi kaiken minun syyksi.

Analyyttisissahan on se vaara että kun teorian mukaan ihmisellä on asioita mitä ei tiedosta itse ja terapeutti sitten nämä asiat paljastaa, niin jos terapeutti on itse ihan pimeä ja esim käyttäytyy huonosti ja tekee virheitä eikä halua ottaa vastuuta niin kaikki potilaan reaktiot voi flipata ympäri muka joksikin tiedostamattomaksi persoonan häiriöksi ja rikkoa ihmisen ihan sekaisin. Että kaikki jotka on turhautuneet niihin neutraaleihin ja etäisiin, niin aina voisi olla myös pahemmin, terapeutti voi myös käyttää pahasti valtaansa väärin jos on huono tyyppi.

Valitkaa analyyttisenne huolella, väärissä käsissä vaarallisin suuntaus!

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä että terapeutin ominaisuudet ja persoona jne määrittävät enemmän tulolsia kuin suuntaus. Näin on myös monet tutkimukset vahvistaneet.

Esim. tuo analyyttinen terapia voi olla potentiaalisesti pahinta henkistä väkivaltaa tai hyvinkin oivaltavaa, syvällistä ja tilaa antavaa. Minulla kokemusta muutamista joiden kanssa käynyt arviointikertoja ja toisen kanssa useamman kuukauden. Sama suuntaus ja ero kuin yö ja päivä. Toinen oli tosi vähäsanainen ja eleinen. Teki muutamia tarkkoja, viisaita kommentteja ja kysymyksiä, säilyi täysin neutraalina hahmona.

Toinen taas oli ihan järkyttävä. Unohteli tärkeitä suuria tapahtumia, toi paljon omaa persoonaa ja asioitaan esille, silti myöhemmin käyttäytyi niin kuin olisi joku neutraali hahmo johon vaan sijoitan jotain omia asioita kun oikeasti oli vaan unohtanut että oli selitellyt itsestään. Käyttäytyi ihan puhtaan epäasiallisesti, kun asioita yritti selvittää käänsi kaiken minun syyksi.

Analyyttisissahan on se vaara että kun teorian mukaan ihmisellä on asioita mitä ei tiedosta itse ja terapeutti sitten nämä asiat paljastaa, niin jos terapeutti on itse ihan pimeä ja esim käyttäytyy huonosti ja tekee virheitä eikä halua ottaa vastuuta niin kaikki potilaan reaktiot voi flipata ympäri muka joksikin tiedostamattomaksi persoonan häiriöksi ja rikkoa ihmisen ihan sekaisin. Että kaikki jotka on turhautuneet niihin neutraaleihin ja etäisiin, niin aina voisi olla myös pahemmin, terapeutti voi myös käyttää pahasti valtaansa väärin jos on huono tyyppi.

Valitkaa analyyttisenne huolella, väärissä käsissä vaarallisin suuntaus!

Tosi hyvä kirjoitus, kiitos. Minulla on myös kokemusta unohtelevasta ja myöhästelevästä terapeutista. Myöhästely ei oikeastaan minua haitannut - hän oli muutenkin erittäin dominoiva, joten se jotenkin sairaalla tavalla sopi kuvioon. Mutta unohtelu 😳 Samoin tuo todella outo, tuuliviirimäinen roolien vaihto kantaaottavasta ihmisestä ns neutraaliksi hahmoksi oli jotain hulluuden tuolta puolen! Sitten tosiaan ongelma oli minussa kun yritin asioita selkeyttää. Voi kunpa ihmiset puhuisivat enemmän näistä outouksista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikanaan sama tunne, kun pääsin ja kävin terapiassa hyvin raskaan ja yksinäisen ajanjakson läpi. Koin siis tuolloin, että turhaa ja vain lähinnä kuulumisten vaihtoa. Näin vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeä ja kannatteleva asia se oli tuolla hetkellä nykyhetkeen kohdistuen. Terapia antoi peilin ja tarttumapinnan normaaliin ihmisyyteen, jota en kaikessa pimeydessä kykenyt itse näkemään sinä hetkenä. En ehkä olisi nyt yhtä tasapainoinen, mikäli en olisi tuolloin saanut myötätuntoa jostain ulkoapäin. Taustalla oli siis myös hyvin huono itsetunto ja tietynlainen pelko ihmisiä ja ylipäätään elämää kohtaan vastoinkäymisistä johtuen.

Olen iloinen puolestasi. Pakko kertoa myös samanlaisella pohjalla totaalinen epäonnistuminen. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että terapeutti kerran jopa mainitsi omanneensa *joskus* sadistisia piirteitä - ihan vain keskustelun lomassa. Aika ajoin sain hänen kanssaan erikoisia flashbackeja, ja kun mietin tilanteita tarkemmin, tajusin, että hän hienovaraisesti provosoi traumojani - alleviivaa niitä. Ymmärrettävästi syytin pitkään näistä itseäni, mielikuvitustani ja ylireagointiania. Kunnes sitten kerran yllättävässä kohtaamisessa hän ei jotenkin hillinnyt itseään, vaan käytti täysin rinnoin traumahistoriaani minua vastaan aiheuttaen aivan jäätävän takauman ja trauman voimistumisen. On ollut hirvittävän vaikeaa käsitellä tätä asiaa, yrittää ymmärtää, että ammattilaiset ovat vain ihmisiä ja hakeutuvat väärille aloille heikkouksineen. Että minulle nyt vain osui jäätävän huono säkä ja paska karma.

Perkele. Ketuttaa yhä.

Minusta taas oli täysin luonnollista puhua terapiassa myös sadistisista piirteistä. Jännä miten eri tavalla ihmiset kokevat ihmisyyden koko kirjosta puhumisen. Ne ovat osa ihmisyyttä ja oikeissa olosuhteissa kuka tahansa pystyy lopulta tekemään pahaa toiselle.

En yhtään muista tarkkoja sanoja noista keskusteluista, mutta ei minua vaan triggeröinyt tuollainen puhe niin, että muistelisin noita aikoja kauhulla. Toki ahdistusta olen kokenut mutta ohimenevänä tunteena vain.

Sen sijaan muistelen kauhulla niitä vuosia, jossa pelkän puhumisen ja kotitehtävien olisi pitänyt auttaa. Jauhoin kolme vuotta samoja asioita ilman, että olisin saanut mitään helpotusta tuskaani kirjoittamalla tunnepäiväkirjoja ym. Kauhu tuli siitä, kun ajattelin että tämä on siis se ainoa hoitovaihtoehto ja kun tämä ei toimi, en voi ikinä toipua.

Ei hyvää päivää! Niin minustakin on luonollista _puhua_ sadismista tai vaikka pedofiliasta terapiassa, mutta kun se eskaloituu _teoiksi_ traumatisoitunutta asiakasta kohtaan, sen normaali loppuu siihen. Miten ihmeessä edes voit käsittää kirjoittamani noin perseelleen? 😅

Peilin kääntäminen on taidettu tehdä väärin kohdallasi? Terapiaan kuukuva triggeröinti voi mennä pieleen, jos siitä todellakin jää ahdistavia jälkituntemuksia ja takaumia, joita psyykesi ei kestä.

Peilin kääntämistä ammatillisessa mielessä ei tapahtunut; hallitustihan se olisi tervehdyttävä ja kasvattava kokemus. Tapahtui silkka terapeutin henkilökohtaisen perversion/piirteen provosoituminen/aktivoituminen minun heikkouteni voimasta. Käytännössä hän sai nautintoa kärsimyksestäni.

Näinkin voi käydä. Pitäisi puhua enemmän kun miettii, miten hanakasti tätä pidetään parantavana. Vaurioita on sitten korjattava jollakin tavalla ja ihan turhaan nähdään vaivaa, kun olisi ihan elämääkin elettävänä.

Niin. Kuinka paljon puhutaan esimerkiksi terapiasuhteiden seksualisoitumisesta, joka ei todellakaan ole niin harvinaista. Se jos jokin on ihmisyyttä rikkovaa. Myös juurikin tuollainen terapeutin oman persoonallisuuden rikkinäisyys tai yksinkertaisesti puuttuva osaaminen esimerkiksi traumatapauksissa tekee pahaa jälkeä. Riskitöntä terapia ei ole koskaan, eikä ainoa epäonnistuminen välttämättä tosiaan ole pelkkä terapian tehottomuus.

Se ei ilmeisesti haittaa, jos terapiasuhteessa on seksuaalisia tunteita, mutta niiden "toteuttaminen käytännössä" on haitallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä että terapeutin ominaisuudet ja persoona jne määrittävät enemmän tulolsia kuin suuntaus. Näin on myös monet tutkimukset vahvistaneet.

Esim. tuo analyyttinen terapia voi olla potentiaalisesti pahinta henkistä väkivaltaa tai hyvinkin oivaltavaa, syvällistä ja tilaa antavaa. Minulla kokemusta muutamista joiden kanssa käynyt arviointikertoja ja toisen kanssa useamman kuukauden. Sama suuntaus ja ero kuin yö ja päivä. Toinen oli tosi vähäsanainen ja eleinen. Teki muutamia tarkkoja, viisaita kommentteja ja kysymyksiä, säilyi täysin neutraalina hahmona.

Toinen taas oli ihan järkyttävä. Unohteli tärkeitä suuria tapahtumia, toi paljon omaa persoonaa ja asioitaan esille, silti myöhemmin käyttäytyi niin kuin olisi joku neutraali hahmo johon vaan sijoitan jotain omia asioita kun oikeasti oli vaan unohtanut että oli selitellyt itsestään. Käyttäytyi ihan puhtaan epäasiallisesti, kun asioita yritti selvittää käänsi kaiken minun syyksi.

Analyyttisissahan on se vaara että kun teorian mukaan ihmisellä on asioita mitä ei tiedosta itse ja terapeutti sitten nämä asiat paljastaa, niin jos terapeutti on itse ihan pimeä ja esim käyttäytyy huonosti ja tekee virheitä eikä halua ottaa vastuuta niin kaikki potilaan reaktiot voi flipata ympäri muka joksikin tiedostamattomaksi persoonan häiriöksi ja rikkoa ihmisen ihan sekaisin. Että kaikki jotka on turhautuneet niihin neutraaleihin ja etäisiin, niin aina voisi olla myös pahemmin, terapeutti voi myös käyttää pahasti valtaansa väärin jos on huono tyyppi.

Valitkaa analyyttisenne huolella, väärissä käsissä vaarallisin suuntaus!

Tosi hyvä kirjoitus, kiitos. Minulla on myös kokemusta unohtelevasta ja myöhästelevästä terapeutista. Myöhästely ei oikeastaan minua haitannut - hän oli muutenkin erittäin dominoiva, joten se jotenkin sairaalla tavalla sopi kuvioon. Mutta unohtelu 😳 Samoin tuo todella outo, tuuliviirimäinen roolien vaihto kantaaottavasta ihmisestä ns neutraaliksi hahmoksi oli jotain hulluuden tuolta puolen! Sitten tosiaan ongelma oli minussa kun yritin asioita selkeyttää. Voi kunpa ihmiset puhuisivat enemmän näistä outouksista!

Joo tsemppiä vaan kaikille joilla vastaavia kokemuksia. Edes terapeutin omahoito ei välttämättä takaa mitään tervettä persoonaa, empatiaa tai taitoa olla ihmisten kanssa. Omassa analyysissa/terapiassa on vaan saattanut oppia paremmin manipulointikeinoja.

Monesti myös analyyttiset eivät tunnista autismin/adhd kirjon piirteitä, etenkään naisilla joilla piirteet voivat näkyä eri tavalla kuin miehillä, ja vaikeudet leimataan persoonallisuushäiriöksi, mikä voi myös olla todella rikkovaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikanaan sama tunne, kun pääsin ja kävin terapiassa hyvin raskaan ja yksinäisen ajanjakson läpi. Koin siis tuolloin, että turhaa ja vain lähinnä kuulumisten vaihtoa. Näin vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeä ja kannatteleva asia se oli tuolla hetkellä nykyhetkeen kohdistuen. Terapia antoi peilin ja tarttumapinnan normaaliin ihmisyyteen, jota en kaikessa pimeydessä kykenyt itse näkemään sinä hetkenä. En ehkä olisi nyt yhtä tasapainoinen, mikäli en olisi tuolloin saanut myötätuntoa jostain ulkoapäin. Taustalla oli siis myös hyvin huono itsetunto ja tietynlainen pelko ihmisiä ja ylipäätään elämää kohtaan vastoinkäymisistä johtuen.

Olen iloinen puolestasi. Pakko kertoa myös samanlaisella pohjalla totaalinen epäonnistuminen. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että terapeutti kerran jopa mainitsi omanneensa *joskus* sadistisia piirteitä - ihan vain keskustelun lomassa. Aika ajoin sain hänen kanssaan erikoisia flashbackeja, ja kun mietin tilanteita tarkemmin, tajusin, että hän hienovaraisesti provosoi traumojani - alleviivaa niitä. Ymmärrettävästi syytin pitkään näistä itseäni, mielikuvitustani ja ylireagointiania. Kunnes sitten kerran yllättävässä kohtaamisessa hän ei jotenkin hillinnyt itseään, vaan käytti täysin rinnoin traumahistoriaani minua vastaan aiheuttaen aivan jäätävän takauman ja trauman voimistumisen. On ollut hirvittävän vaikeaa käsitellä tätä asiaa, yrittää ymmärtää, että ammattilaiset ovat vain ihmisiä ja hakeutuvat väärille aloille heikkouksineen. Että minulle nyt vain osui jäätävän huono säkä ja paska karma.

Perkele. Ketuttaa yhä.

Minusta taas oli täysin luonnollista puhua terapiassa myös sadistisista piirteistä. Jännä miten eri tavalla ihmiset kokevat ihmisyyden koko kirjosta puhumisen. Ne ovat osa ihmisyyttä ja oikeissa olosuhteissa kuka tahansa pystyy lopulta tekemään pahaa toiselle.

En yhtään muista tarkkoja sanoja noista keskusteluista, mutta ei minua vaan triggeröinyt tuollainen puhe niin, että muistelisin noita aikoja kauhulla. Toki ahdistusta olen kokenut mutta ohimenevänä tunteena vain.

Sen sijaan muistelen kauhulla niitä vuosia, jossa pelkän puhumisen ja kotitehtävien olisi pitänyt auttaa. Jauhoin kolme vuotta samoja asioita ilman, että olisin saanut mitään helpotusta tuskaani kirjoittamalla tunnepäiväkirjoja ym. Kauhu tuli siitä, kun ajattelin että tämä on siis se ainoa hoitovaihtoehto ja kun tämä ei toimi, en voi ikinä toipua.

Ei hyvää päivää! Niin minustakin on luonollista _puhua_ sadismista tai vaikka pedofiliasta terapiassa, mutta kun se eskaloituu _teoiksi_ traumatisoitunutta asiakasta kohtaan, sen normaali loppuu siihen. Miten ihmeessä edes voit käsittää kirjoittamani noin perheelleen? 😅

Peilin kääntäminen on taidettu tehdä väärin kohdallasi? Terapiaan kuukuva triggeröinti voi mennä pieleen, jos siitä todellakin jää ahdistavia jälkituntemuksia ja takaumia, joita psyykesi ei kestä.

Peilin kääntämistä ammatillisessa mielessä ei tapahtunut; hallitustihan se olisi tervehdyttävä ja kasvattava kokemus. Tapahtui silkka terapeutin henkilökohtaisen perversion/piirteen provosoituminen/aktivoituminen minun heikkouteni voimasta. Käytännössä hän sai nautintoa kärsimyksestäni.

Näinkin voi käydä. Pitäisi puhua enemmän kun miettii, miten hanakasti tätä pidetään parantavana. Vaurioita on sitten korjattava jollakin tavalla ja ihan turhaan nähdään vaivaa, kun olisi ihan elämääkin elettävänä.

Niin. Kuinka paljon puhutaan esimerkiksi terapiasuhteiden seksualisoitumisesta, joka ei todellakaan ole niin harvinaista. Se jos jokin on ihmisyyttä rikkovaa. Myös juurikin tuollainen terapeutin oman persoonallisuuden rikkinäisyys tai yksinkertaisesti puuttuva osaaminen esimerkiksi traumatapauksissa tekee pahaa jälkeä. Riskitöntä terapia ei ole koskaan, eikä ainoa epäonnistuminen välttämättä tosiaan ole pelkkä terapian tehottomuus.

Se ei ilmeisesti haittaa, jos terapiasuhteessa on seksuaalisia tunteita, mutta niiden "toteuttaminen käytännössä" on haitallista.

Tämäkin on sitten vähän tulkinnanvaraista mitä se toteuttaminen käytännössä on, missä menee raja. Terapeutti voi ihan sanallisestikin viedä asioita rikkovaan suuntaan joko ymmärtämättömyyttään tai ihan tarkoituksella, joutumatta kuitenkaan vastuuseen koska potilaan on vaikea todistaa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikanaan sama tunne, kun pääsin ja kävin terapiassa hyvin raskaan ja yksinäisen ajanjakson läpi. Koin siis tuolloin, että turhaa ja vain lähinnä kuulumisten vaihtoa. Näin vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeä ja kannatteleva asia se oli tuolla hetkellä nykyhetkeen kohdistuen. Terapia antoi peilin ja tarttumapinnan normaaliin ihmisyyteen, jota en kaikessa pimeydessä kykenyt itse näkemään sinä hetkenä. En ehkä olisi nyt yhtä tasapainoinen, mikäli en olisi tuolloin saanut myötätuntoa jostain ulkoapäin. Taustalla oli siis myös hyvin huono itsetunto ja tietynlainen pelko ihmisiä ja ylipäätään elämää kohtaan vastoinkäymisistä johtuen.

Olen iloinen puolestasi. Pakko kertoa myös samanlaisella pohjalla totaalinen epäonnistuminen. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että terapeutti kerran jopa mainitsi omanneensa *joskus* sadistisia piirteitä - ihan vain keskustelun lomassa. Aika ajoin sain hänen kanssaan erikoisia flashbackeja, ja kun mietin tilanteita tarkemmin, tajusin, että hän hienovaraisesti provosoi traumojani - alleviivaa niitä. Ymmärrettävästi syytin pitkään näistä itseäni, mielikuvitustani ja ylireagointiania. Kunnes sitten kerran yllättävässä kohtaamisessa hän ei jotenkin hillinnyt itseään, vaan käytti täysin rinnoin traumahistoriaani minua vastaan aiheuttaen aivan jäätävän takauman ja trauman voimistumisen. On ollut hirvittävän vaikeaa käsitellä tätä asiaa, yrittää ymmärtää, että ammattilaiset ovat vain ihmisiä ja hakeutuvat väärille aloille heikkouksineen. Että minulle nyt vain osui jäätävän huono säkä ja paska karma.

Perkele. Ketuttaa yhä.

Minusta taas oli täysin luonnollista puhua terapiassa myös sadistisista piirteistä. Jännä miten eri tavalla ihmiset kokevat ihmisyyden koko kirjosta puhumisen. Ne ovat osa ihmisyyttä ja oikeissa olosuhteissa kuka tahansa pystyy lopulta tekemään pahaa toiselle.

En yhtään muista tarkkoja sanoja noista keskusteluista, mutta ei minua vaan triggeröinyt tuollainen puhe niin, että muistelisin noita aikoja kauhulla. Toki ahdistusta olen kokenut mutta ohimenevänä tunteena vain.

Sen sijaan muistelen kauhulla niitä vuosia, jossa pelkän puhumisen ja kotitehtävien olisi pitänyt auttaa. Jauhoin kolme vuotta samoja asioita ilman, että olisin saanut mitään helpotusta tuskaani kirjoittamalla tunnepäiväkirjoja ym. Kauhu tuli siitä, kun ajattelin että tämä on siis se ainoa hoitovaihtoehto ja kun tämä ei toimi, en voi ikinä toipua.

Ei hyvää päivää! Niin minustakin on luonollista _puhua_ sadismista tai vaikka pedofiliasta terapiassa, mutta kun se eskaloituu _teoiksi_ traumatisoitunutta asiakasta kohtaan, sen normaali loppuu siihen. Miten ihmeessä edes voit käsittää kirjoittamani noin perheelleen? 😅

Peilin kääntäminen on taidettu tehdä väärin kohdallasi? Terapiaan kuukuva triggeröinti voi mennä pieleen, jos siitä todellakin jää ahdistavia jälkituntemuksia ja takaumia, joita psyykesi ei kestä.

Peilin kääntämistä ammatillisessa mielessä ei tapahtunut; hallitustihan se olisi tervehdyttävä ja kasvattava kokemus. Tapahtui silkka terapeutin henkilökohtaisen perversion/piirteen provosoituminen/aktivoituminen minun heikkouteni voimasta. Käytännössä hän sai nautintoa kärsimyksestäni.

Näinkin voi käydä. Pitäisi puhua enemmän kun miettii, miten hanakasti tätä pidetään parantavana. Vaurioita on sitten korjattava jollakin tavalla ja ihan turhaan nähdään vaivaa, kun olisi ihan elämääkin elettävänä.

Niin. Kuinka paljon puhutaan esimerkiksi terapiasuhteiden seksualisoitumisesta, joka ei todellakaan ole niin harvinaista. Se jos jokin on ihmisyyttä rikkovaa. Myös juurikin tuollainen terapeutin oman persoonallisuuden rikkinäisyys tai yksinkertaisesti puuttuva osaaminen esimerkiksi traumatapauksissa tekee pahaa jälkeä. Riskitöntä terapia ei ole koskaan, eikä ainoa epäonnistuminen välttämättä tosiaan ole pelkkä terapian tehottomuus.

Se ei ilmeisesti haittaa, jos terapiasuhteessa on seksuaalisia tunteita, mutta niiden "toteuttaminen käytännössä" on haitallista.

Tämäkin on sitten vähän tulkinnanvaraista mitä se toteuttaminen käytännössä on, missä menee raja. Terapeutti voi ihan sanallisestikin viedä asioita rikkovaan suuntaan joko ymmärtämättömyyttään tai ihan tarkoituksella, joutumatta kuitenkaan vastuuseen koska potilaan on vaikea todistaa mitään.

Traumataustalla pelkkä seksuaalinen puhe tai sellaiseksi edes _ymmärrettävä_ voi olla todella haitallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikanaan sama tunne, kun pääsin ja kävin terapiassa hyvin raskaan ja yksinäisen ajanjakson läpi. Koin siis tuolloin, että turhaa ja vain lähinnä kuulumisten vaihtoa. Näin vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeä ja kannatteleva asia se oli tuolla hetkellä nykyhetkeen kohdistuen. Terapia antoi peilin ja tarttumapinnan normaaliin ihmisyyteen, jota en kaikessa pimeydessä kykenyt itse näkemään sinä hetkenä. En ehkä olisi nyt yhtä tasapainoinen, mikäli en olisi tuolloin saanut myötätuntoa jostain ulkoapäin. Taustalla oli siis myös hyvin huono itsetunto ja tietynlainen pelko ihmisiä ja ylipäätään elämää kohtaan vastoinkäymisistä johtuen.

Olen iloinen puolestasi. Pakko kertoa myös samanlaisella pohjalla totaalinen epäonnistuminen. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että terapeutti kerran jopa mainitsi omanneensa *joskus* sadistisia piirteitä - ihan vain keskustelun lomassa. Aika ajoin sain hänen kanssaan erikoisia flashbackeja, ja kun mietin tilanteita tarkemmin, tajusin, että hän hienovaraisesti provosoi traumojani - alleviivaa niitä. Ymmärrettävästi syytin pitkään näistä itseäni, mielikuvitustani ja ylireagointiania. Kunnes sitten kerran yllättävässä kohtaamisessa hän ei jotenkin hillinnyt itseään, vaan käytti täysin rinnoin traumahistoriaani minua vastaan aiheuttaen aivan jäätävän takauman ja trauman voimistumisen. On ollut hirvittävän vaikeaa käsitellä tätä asiaa, yrittää ymmärtää, että ammattilaiset ovat vain ihmisiä ja hakeutuvat väärille aloille heikkouksineen. Että minulle nyt vain osui jäätävän huono säkä ja paska karma.

Perkele. Ketuttaa yhä.

Minusta taas oli täysin luonnollista puhua terapiassa myös sadistisista piirteistä. Jännä miten eri tavalla ihmiset kokevat ihmisyyden koko kirjosta puhumisen. Ne ovat osa ihmisyyttä ja oikeissa olosuhteissa kuka tahansa pystyy lopulta tekemään pahaa toiselle.

En yhtään muista tarkkoja sanoja noista keskusteluista, mutta ei minua vaan triggeröinyt tuollainen puhe niin, että muistelisin noita aikoja kauhulla. Toki ahdistusta olen kokenut mutta ohimenevänä tunteena vain.

Sen sijaan muistelen kauhulla niitä vuosia, jossa pelkän puhumisen ja kotitehtävien olisi pitänyt auttaa. Jauhoin kolme vuotta samoja asioita ilman, että olisin saanut mitään helpotusta tuskaani kirjoittamalla tunnepäiväkirjoja ym. Kauhu tuli siitä, kun ajattelin että tämä on siis se ainoa hoitovaihtoehto ja kun tämä ei toimi, en voi ikinä toipua.

Ei hyvää päivää! Niin minustakin on luonollista _puhua_ sadismista tai vaikka pedofiliasta terapiassa, mutta kun se eskaloituu _teoiksi_ traumatisoitunutta asiakasta kohtaan, sen normaali loppuu siihen. Miten ihmeessä edes voit käsittää kirjoittamani noin perheelleen? 😅

Peilin kääntäminen on taidettu tehdä väärin kohdallasi? Terapiaan kuukuva triggeröinti voi mennä pieleen, jos siitä todellakin jää ahdistavia jälkituntemuksia ja takaumia, joita psyykesi ei kestä.

Peilin kääntämistä ammatillisessa mielessä ei tapahtunut; hallitustihan se olisi tervehdyttävä ja kasvattava kokemus. Tapahtui silkka terapeutin henkilökohtaisen perversion/piirteen provosoituminen/aktivoituminen minun heikkouteni voimasta. Käytännössä hän sai nautintoa kärsimyksestäni.

Näinkin voi käydä. Pitäisi puhua enemmän kun miettii, miten hanakasti tätä pidetään parantavana. Vaurioita on sitten korjattava jollakin tavalla ja ihan turhaan nähdään vaivaa, kun olisi ihan elämääkin elettävänä.

Niin. Kuinka paljon puhutaan esimerkiksi terapiasuhteiden seksualisoitumisesta, joka ei todellakaan ole niin harvinaista. Se jos jokin on ihmisyyttä rikkovaa. Myös juurikin tuollainen terapeutin oman persoonallisuuden rikkinäisyys tai yksinkertaisesti puuttuva osaaminen esimerkiksi traumatapauksissa tekee pahaa jälkeä. Riskitöntä terapia ei ole koskaan, eikä ainoa epäonnistuminen välttämättä tosiaan ole pelkkä terapian tehottomuus.

Se ei ilmeisesti haittaa, jos terapiasuhteessa on seksuaalisia tunteita, mutta niiden "toteuttaminen käytännössä" on haitallista.

Tämäkin on sitten vähän tulkinnanvaraista mitä se toteuttaminen käytännössä on, missä menee raja. Terapeutti voi ihan sanallisestikin viedä asioita rikkovaan suuntaan joko ymmärtämättömyyttään tai ihan tarkoituksella, joutumatta kuitenkaan vastuuseen koska potilaan on vaikea todistaa mitään.

Traumataustalla pelkkä seksuaalinen puhe tai sellaiseksi edes _ymmärrettävä_ voi olla todella haitallista.

Jep, mulla ei edes mitään erityisempää traumataustaa mutta silti tuntui oudolta kun analyyttisen suuntauksen 55v mies heti toisella käynnillä haluaa syventyä naiseksi kasvamiseeni ja kyselee milloin kuukautiseni alkoivat jne. Kun itse hakeutuu terapiaan käsittelemään vaikeita menetyksiä, kuolemaa, sairauksia ja muuta vaikeaa niin kyllä vähän tilannetajuttomalta tuntui että tuo on se ensisijainen aihe minkä siihen meille päättää. Ihan hullua että suostuin ja kävin, ei koskaan enää..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikanaan sama tunne, kun pääsin ja kävin terapiassa hyvin raskaan ja yksinäisen ajanjakson läpi. Koin siis tuolloin, että turhaa ja vain lähinnä kuulumisten vaihtoa. Näin vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeä ja kannatteleva asia se oli tuolla hetkellä nykyhetkeen kohdistuen. Terapia antoi peilin ja tarttumapinnan normaaliin ihmisyyteen, jota en kaikessa pimeydessä kykenyt itse näkemään sinä hetkenä. En ehkä olisi nyt yhtä tasapainoinen, mikäli en olisi tuolloin saanut myötätuntoa jostain ulkoapäin. Taustalla oli siis myös hyvin huono itsetunto ja tietynlainen pelko ihmisiä ja ylipäätään elämää kohtaan vastoinkäymisistä johtuen.

Olen iloinen puolestasi. Pakko kertoa myös samanlaisella pohjalla totaalinen epäonnistuminen. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että terapeutti kerran jopa mainitsi omanneensa *joskus* sadistisia piirteitä - ihan vain keskustelun lomassa. Aika ajoin sain hänen kanssaan erikoisia flashbackeja, ja kun mietin tilanteita tarkemmin, tajusin, että hän hienovaraisesti provosoi traumojani - alleviivaa niitä. Ymmärrettävästi syytin pitkään näistä itseäni, mielikuvitustani ja ylireagointiania. Kunnes sitten kerran yllättävässä kohtaamisessa hän ei jotenkin hillinnyt itseään, vaan käytti täysin rinnoin traumahistoriaani minua vastaan aiheuttaen aivan jäätävän takauman ja trauman voimistumisen. On ollut hirvittävän vaikeaa käsitellä tätä asiaa, yrittää ymmärtää, että ammattilaiset ovat vain ihmisiä ja hakeutuvat väärille aloille heikkouksineen. Että minulle nyt vain osui jäätävän huono säkä ja paska karma.

Perkele. Ketuttaa yhä.

Minusta taas oli täysin luonnollista puhua terapiassa myös sadistisista piirteistä. Jännä miten eri tavalla ihmiset kokevat ihmisyyden koko kirjosta puhumisen. Ne ovat osa ihmisyyttä ja oikeissa olosuhteissa kuka tahansa pystyy lopulta tekemään pahaa toiselle.

En yhtään muista tarkkoja sanoja noista keskusteluista, mutta ei minua vaan triggeröinyt tuollainen puhe niin, että muistelisin noita aikoja kauhulla. Toki ahdistusta olen kokenut mutta ohimenevänä tunteena vain.

Sen sijaan muistelen kauhulla niitä vuosia, jossa pelkän puhumisen ja kotitehtävien olisi pitänyt auttaa. Jauhoin kolme vuotta samoja asioita ilman, että olisin saanut mitään helpotusta tuskaani kirjoittamalla tunnepäiväkirjoja ym. Kauhu tuli siitä, kun ajattelin että tämä on siis se ainoa hoitovaihtoehto ja kun tämä ei toimi, en voi ikinä toipua.

Ei hyvää päivää! Niin minustakin on luonollista _puhua_ sadismista tai vaikka pedofiliasta terapiassa, mutta kun se eskaloituu _teoiksi_ traumatisoitunutta asiakasta kohtaan, sen normaali loppuu siihen. Miten ihmeessä edes voit käsittää kirjoittamani noin perheelleen? 😅

Peilin kääntäminen on taidettu tehdä väärin kohdallasi? Terapiaan kuukuva triggeröinti voi mennä pieleen, jos siitä todellakin jää ahdistavia jälkituntemuksia ja takaumia, joita psyykesi ei kestä.

Peilin kääntämistä ammatillisessa mielessä ei tapahtunut; hallitustihan se olisi tervehdyttävä ja kasvattava kokemus. Tapahtui silkka terapeutin henkilökohtaisen perversion/piirteen provosoituminen/aktivoituminen minun heikkouteni voimasta. Käytännössä hän sai nautintoa kärsimyksestäni.

Näinkin voi käydä. Pitäisi puhua enemmän kun miettii, miten hanakasti tätä pidetään parantavana. Vaurioita on sitten korjattava jollakin tavalla ja ihan turhaan nähdään vaivaa, kun olisi ihan elämääkin elettävänä.

Niin. Kuinka paljon puhutaan esimerkiksi terapiasuhteiden seksualisoitumisesta, joka ei todellakaan ole niin harvinaista. Se jos jokin on ihmisyyttä rikkovaa. Myös juurikin tuollainen terapeutin oman persoonallisuuden rikkinäisyys tai yksinkertaisesti puuttuva osaaminen esimerkiksi traumatapauksissa tekee pahaa jälkeä. Riskitöntä terapia ei ole koskaan, eikä ainoa epäonnistuminen välttämättä tosiaan ole pelkkä terapian tehottomuus.

Se ei ilmeisesti haittaa, jos terapiasuhteessa on seksuaalisia tunteita, mutta niiden "toteuttaminen käytännössä" on haitallista.

Tämäkin on sitten vähän tulkinnanvaraista mitä se toteuttaminen käytännössä on, missä menee raja. Terapeutti voi ihan sanallisestikin viedä asioita rikkovaan suuntaan joko ymmärtämättömyyttään tai ihan tarkoituksella, joutumatta kuitenkaan vastuuseen koska potilaan on vaikea todistaa mitään.

Traumataustalla pelkkä seksuaalinen puhe tai sellaiseksi edes _ymmärrettävä_ voi olla todella haitallista.

Mua ahdisti ihan vaan jo se kun vanhempi miesterapeutti kommentoi jotain hiustyyliäni ja että näytän kauniilta. Ihan kivan oloinen tyyppi ja varmaan halus vaan jotain itsetuntoa kohottaa mutta silti mun mielestä kaikki tuollainen tuo vaan turhaan outoa latausta välille. Ja toisaalta, enpä koskaan ole törmännyt naispuolisiin terapeutteihin jotka olisivat ulkonäköä kehuneet, että joku siinä on että tämmöistä tapahtuu vaan vastakkaisten välillä..

Minulla on kokemus seksualisoituneesta terapiasuhteesta, enkä tule koskaan selviämään siitä kokonaan. Sairainta ikinä, niin kieroutunut kuvio, että uskoni ihmisyyteen romuttui täysin - sekä omaan että toisten.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kokemus seksualisoituneesta terapiasuhteesta, enkä tule koskaan selviämään siitä kokonaan. Sairainta ikinä, niin kieroutunut kuvio, että uskoni ihmisyyteen romuttui täysin - sekä omaan että toisten.

Teitkö terapeutista mitään ilmoitusta/valitusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikanaan sama tunne, kun pääsin ja kävin terapiassa hyvin raskaan ja yksinäisen ajanjakson läpi. Koin siis tuolloin, että turhaa ja vain lähinnä kuulumisten vaihtoa. Näin vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeä ja kannatteleva asia se oli tuolla hetkellä nykyhetkeen kohdistuen. Terapia antoi peilin ja tarttumapinnan normaaliin ihmisyyteen, jota en kaikessa pimeydessä kykenyt itse näkemään sinä hetkenä. En ehkä olisi nyt yhtä tasapainoinen, mikäli en olisi tuolloin saanut myötätuntoa jostain ulkoapäin. Taustalla oli siis myös hyvin huono itsetunto ja tietynlainen pelko ihmisiä ja ylipäätään elämää kohtaan vastoinkäymisistä johtuen.

Olen iloinen puolestasi. Pakko kertoa myös samanlaisella pohjalla totaalinen epäonnistuminen. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että terapeutti kerran jopa mainitsi omanneensa *joskus* sadistisia piirteitä - ihan vain keskustelun lomassa. Aika ajoin sain hänen kanssaan erikoisia flashbackeja, ja kun mietin tilanteita tarkemmin, tajusin, että hän hienovaraisesti provosoi traumojani - alleviivaa niitä. Ymmärrettävästi syytin pitkään näistä itseäni, mielikuvitustani ja ylireagointiania. Kunnes sitten kerran yllättävässä kohtaamisessa hän ei jotenkin hillinnyt itseään, vaan käytti täysin rinnoin traumahistoriaani minua vastaan aiheuttaen aivan jäätävän takauman ja trauman voimistumisen. On ollut hirvittävän vaikeaa käsitellä tätä asiaa, yrittää ymmärtää, että ammattilaiset ovat vain ihmisiä ja hakeutuvat väärille aloille heikkouksineen. Että minulle nyt vain osui jäätävän huono säkä ja paska karma.

Perkele. Ketuttaa yhä.

Minusta taas oli täysin luonnollista puhua terapiassa myös sadistisista piirteistä. Jännä miten eri tavalla ihmiset kokevat ihmisyyden koko kirjosta puhumisen. Ne ovat osa ihmisyyttä ja oikeissa olosuhteissa kuka tahansa pystyy lopulta tekemään pahaa toiselle.

En yhtään muista tarkkoja sanoja noista keskusteluista, mutta ei minua vaan triggeröinyt tuollainen puhe niin, että muistelisin noita aikoja kauhulla. Toki ahdistusta olen kokenut mutta ohimenevänä tunteena vain.

Sen sijaan muistelen kauhulla niitä vuosia, jossa pelkän puhumisen ja kotitehtävien olisi pitänyt auttaa. Jauhoin kolme vuotta samoja asioita ilman, että olisin saanut mitään helpotusta tuskaani kirjoittamalla tunnepäiväkirjoja ym. Kauhu tuli siitä, kun ajattelin että tämä on siis se ainoa hoitovaihtoehto ja kun tämä ei toimi, en voi ikinä toipua.

Ei hyvää päivää! Niin minustakin on luonollista _puhua_ sadismista tai vaikka pedofiliasta terapiassa, mutta kun se eskaloituu _teoiksi_ traumatisoitunutta asiakasta kohtaan, sen normaali loppuu siihen. Miten ihmeessä edes voit käsittää kirjoittamani noin perseelleen? 😅

Peilin kääntäminen on taidettu tehdä väärin kohdallasi? Terapiaan kuukuva triggeröinti voi mennä pieleen, jos siitä todellakin jää ahdistavia jälkituntemuksia ja takaumia, joita psyykesi ei kestä.

Peilin kääntämistä ammatillisessa mielessä ei tapahtunut; hallitustihan se olisi tervehdyttävä ja kasvattava kokemus. Tapahtui silkka terapeutin henkilökohtaisen perversion/piirteen provosoituminen/aktivoituminen minun heikkouteni voimasta. Käytännössä hän sai nautintoa kärsimyksestäni.

Näinkin voi käydä. Pitäisi puhua enemmän kun miettii, miten hanakasti tätä pidetään parantavana. Vaurioita on sitten korjattava jollakin tavalla ja ihan turhaan nähdään vaivaa, kun olisi ihan elämääkin elettävänä.

Niin. Kuinka paljon puhutaan esimerkiksi terapiasuhteiden seksualisoitumisesta, joka ei todellakaan ole niin harvinaista. Se jos jokin on ihmisyyttä rikkovaa. Myös juurikin tuollainen terapeutin oman persoonallisuuden rikkinäisyys tai yksinkertaisesti puuttuva osaaminen esimerkiksi traumatapauksissa tekee pahaa jälkeä. Riskitöntä terapia ei ole koskaan, eikä ainoa epäonnistuminen välttämättä tosiaan ole pelkkä terapian tehottomuus.

Se ei ilmeisesti haittaa, jos terapiasuhteessa on seksuaalisia tunteita, mutta niiden "toteuttaminen käytännössä" on haitallista.

Tästähän on Claes Andersson kirjoittanut näytelmänkin. Oliko se nyt Förälskade terapeuten.

Järkyttävä ketju ja samalla niin tärkeä! Kerrankin tällä palstalla jotakin josta kokee saavansa vertaistukea ja hyötyä. Kiitos kun rohkeasti kirjoitatte tärkeästä aiheesta!

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä että terapeutin ominaisuudet ja persoona jne määrittävät enemmän tulolsia kuin suuntaus. Näin on myös monet tutkimukset vahvistaneet.

Esim. tuo analyyttinen terapia voi olla potentiaalisesti pahinta henkistä väkivaltaa tai hyvinkin oivaltavaa, syvällistä ja tilaa antavaa. Minulla kokemusta muutamista joiden kanssa käynyt arviointikertoja ja toisen kanssa useamman kuukauden. Sama suuntaus ja ero kuin yö ja päivä. Toinen oli tosi vähäsanainen ja eleinen. Teki muutamia tarkkoja, viisaita kommentteja ja kysymyksiä, säilyi täysin neutraalina hahmona.

Toinen taas oli ihan järkyttävä. Unohteli tärkeitä suuria tapahtumia, toi paljon omaa persoonaa ja asioitaan esille, silti myöhemmin käyttäytyi niin kuin olisi joku neutraali hahmo johon vaan sijoitan jotain omia asioita kun oikeasti oli vaan unohtanut että oli selitellyt itsestään. Käyttäytyi ihan puhtaan epäasiallisesti, kun asioita yritti selvittää käänsi kaiken minun syyksi.

Analyyttisissahan on se vaara että kun teorian mukaan ihmisellä on asioita mitä ei tiedosta itse ja terapeutti sitten nämä asiat paljastaa, niin jos terapeutti on itse ihan pimeä ja esim käyttäytyy huonosti ja tekee virheitä eikä halua ottaa vastuuta niin kaikki potilaan reaktiot voi flipata ympäri muka joksikin tiedostamattomaksi persoonan häiriöksi ja rikkoa ihmisen ihan sekaisin. Että kaikki jotka on turhautuneet niihin neutraaleihin ja etäisiin, niin aina voisi olla myös pahemmin, terapeutti voi myös käyttää pahasti valtaansa väärin jos on huono tyyppi.

Valitkaa analyyttisenne huolella, väärissä käsissä vaarallisin suuntaus!

Alapeukku varmaan joltain häiriintyneeltä analyyttiselta terapeutilta😂

Kaikki tervepäiset kiittäkää elämäänne ja lähtökohtianne, ihan hullun hommaa yrittää terapioissa istua itseään ehjäksi ja navigoida kaiken maailman puoskareiden läpi jotain luotettavaa tyyppiä. Rahaa ainakin saa palamaan:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä että terapeutin ominaisuudet ja persoona jne määrittävät enemmän tulolsia kuin suuntaus. Näin on myös monet tutkimukset vahvistaneet.

Esim. tuo analyyttinen terapia voi olla potentiaalisesti pahinta henkistä väkivaltaa tai hyvinkin oivaltavaa, syvällistä ja tilaa antavaa. Minulla kokemusta muutamista joiden kanssa käynyt arviointikertoja ja toisen kanssa useamman kuukauden. Sama suuntaus ja ero kuin yö ja päivä. Toinen oli tosi vähäsanainen ja eleinen. Teki muutamia tarkkoja, viisaita kommentteja ja kysymyksiä, säilyi täysin neutraalina hahmona.

Toinen taas oli ihan järkyttävä. Unohteli tärkeitä suuria tapahtumia, toi paljon omaa persoonaa ja asioitaan esille, silti myöhemmin käyttäytyi niin kuin olisi joku neutraali hahmo johon vaan sijoitan jotain omia asioita kun oikeasti oli vaan unohtanut että oli selitellyt itsestään. Käyttäytyi ihan puhtaan epäasiallisesti, kun asioita yritti selvittää käänsi kaiken minun syyksi.

Analyyttisissahan on se vaara että kun teorian mukaan ihmisellä on asioita mitä ei tiedosta itse ja terapeutti sitten nämä asiat paljastaa, niin jos terapeutti on itse ihan pimeä ja esim käyttäytyy huonosti ja tekee virheitä eikä halua ottaa vastuuta niin kaikki potilaan reaktiot voi flipata ympäri muka joksikin tiedostamattomaksi persoonan häiriöksi ja rikkoa ihmisen ihan sekaisin. Että kaikki jotka on turhautuneet niihin neutraaleihin ja etäisiin, niin aina voisi olla myös pahemmin, terapeutti voi myös käyttää pahasti valtaansa väärin jos on huono tyyppi.

Valitkaa analyyttisenne huolella, väärissä käsissä vaarallisin suuntaus!

Tosi hyvä kirjoitus, kiitos. Minulla on myös kokemusta unohtelevasta ja myöhästelevästä terapeutista. Myöhästely ei oikeastaan minua haitannut - hän oli muutenkin erittäin dominoiva, joten se jotenkin sairaalla tavalla sopi kuvioon. Mutta unohtelu 😳 Samoin tuo todella outo, tuuliviirimäinen roolien vaihto kantaaottavasta ihmisestä ns neutraaliksi hahmoksi oli jotain hulluuden tuolta puolen! Sitten tosiaan ongelma oli minussa kun yritin asioita selkeyttää. Voi kunpa ihmiset puhuisivat enemmän näistä outouksista!

Mun mielestä olisi oikeasti hyvä jos olisi sellainen systeemi missä potilaat myös pisteyttävät/ vapaasti arvioivat terapeutin ja tieto menisi kelalle ja näkyisi myös potilaille. Ihan vaikka vaan että 2/5 tähteä tyyppinen systeemi jos ei muuta. Tietenkin voi olla joka terapeutilla tyhjästäsuuttujapotilaita yms mutta jos toistuvasti vuodesta toiseen tulisi huonoja kokemuksia selkeästi keskivertoa enemmän niin antaisi hyvin osviittaa että nyt on vikaa siinä toisessakin osapuolessa.

Nyt terapeuteilla on kaikki valta tehdä vääristeltyjä loppulausuntoja kelalle jne jos potilas on kokenut terapian huonona .

Itselläni on kyllä täysin erilainen kokemus. Kognitiivinen terapia oli liian kevyttä, pelkkää ajatusten pyörittelyä ja teennäisiä kotitehtäviä. Kävin kolmella eri kogn. terapeutilla. Nyt vihdoinkin analyyttisessa terapiassa, jossa pureudutaan syvemmin tunne-elämään ja sen ongelmiin. Transferenssissa ongelmat tulevat esille eri tavoin ja käsitellyksi. Kogn. terapeuteilla ei ole valmiuksia käsitellä transferenssiin tulevia ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä että terapeutin ominaisuudet ja persoona jne määrittävät enemmän tulolsia kuin suuntaus. Näin on myös monet tutkimukset vahvistaneet.

Esim. tuo analyyttinen terapia voi olla potentiaalisesti pahinta henkistä väkivaltaa tai hyvinkin oivaltavaa, syvällistä ja tilaa antavaa. Minulla kokemusta muutamista joiden kanssa käynyt arviointikertoja ja toisen kanssa useamman kuukauden. Sama suuntaus ja ero kuin yö ja päivä. Toinen oli tosi vähäsanainen ja eleinen. Teki muutamia tarkkoja, viisaita kommentteja ja kysymyksiä, säilyi täysin neutraalina hahmona.

Toinen taas oli ihan järkyttävä. Unohteli tärkeitä suuria tapahtumia, toi paljon omaa persoonaa ja asioitaan esille, silti myöhemmin käyttäytyi niin kuin olisi joku neutraali hahmo johon vaan sijoitan jotain omia asioita kun oikeasti oli vaan unohtanut että oli selitellyt itsestään. Käyttäytyi ihan puhtaan epäasiallisesti, kun asioita yritti selvittää käänsi kaiken minun syyksi.

Analyyttisissahan on se vaara että kun teorian mukaan ihmisellä on asioita mitä ei tiedosta itse ja terapeutti sitten nämä asiat paljastaa, niin jos terapeutti on itse ihan pimeä ja esim käyttäytyy huonosti ja tekee virheitä eikä halua ottaa vastuuta niin kaikki potilaan reaktiot voi flipata ympäri muka joksikin tiedostamattomaksi persoonan häiriöksi ja rikkoa ihmisen ihan sekaisin. Että kaikki jotka on turhautuneet niihin neutraaleihin ja etäisiin, niin aina voisi olla myös pahemmin, terapeutti voi myös käyttää pahasti valtaansa väärin jos on huono tyyppi.

Valitkaa analyyttisenne huolella, väärissä käsissä vaarallisin suuntaus!

Tosi hyvä kirjoitus, kiitos. Minulla on myös kokemusta unohtelevasta ja myöhästelevästä terapeutista. Myöhästely ei oikeastaan minua haitannut - hän oli muutenkin erittäin dominoiva, joten se jotenkin sairaalla tavalla sopi kuvioon. Mutta unohtelu 😳 Samoin tuo todella outo, tuuliviirimäinen roolien vaihto kantaaottavasta ihmisestä ns neutraaliksi hahmoksi oli jotain hulluuden tuolta puolen! Sitten tosiaan ongelma oli minussa kun yritin asioita selkeyttää. Voi kunpa ihmiset puhuisivat enemmän näistä outouksista!

Mun mielestä olisi oikeasti hyvä jos olisi sellainen systeemi missä potilaat myös pisteyttävät/ vapaasti arvioivat terapeutin ja tieto menisi kelalle ja näkyisi myös potilaille. Ihan vaikka vaan että 2/5 tähteä tyyppinen systeemi jos ei muuta. Tietenkin voi olla joka terapeutilla tyhjästäsuuttujapotilaita yms mutta jos toistuvasti vuodesta toiseen tulisi huonoja kokemuksia selkeästi keskivertoa enemmän niin antaisi hyvin osviittaa että nyt on vikaa siinä toisessakin osapuolessa.

Nyt terapeuteilla on kaikki valta tehdä vääristeltyjä loppulausuntoja kelalle jne jos potilas on kokenut terapian huonona .

Muistan joskus kauan sitten täällä oli joku keskustelu näistä hulluista loppulausunnoista. Terapeutilta potilaan haukkuminen 3vn terapian jälkeen vähän outo veto, kun eikö se kerro siitä terapeutista lopulta ihan yhtä paljon, jos ei ole saanut terapoitua potilastaan mieleiseensä kuntoon siihen mennessä:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikanaan sama tunne, kun pääsin ja kävin terapiassa hyvin raskaan ja yksinäisen ajanjakson läpi. Koin siis tuolloin, että turhaa ja vain lähinnä kuulumisten vaihtoa. Näin vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeä ja kannatteleva asia se oli tuolla hetkellä nykyhetkeen kohdistuen. Terapia antoi peilin ja tarttumapinnan normaaliin ihmisyyteen, jota en kaikessa pimeydessä kykenyt itse näkemään sinä hetkenä. En ehkä olisi nyt yhtä tasapainoinen, mikäli en olisi tuolloin saanut myötätuntoa jostain ulkoapäin. Taustalla oli siis myös hyvin huono itsetunto ja tietynlainen pelko ihmisiä ja ylipäätään elämää kohtaan vastoinkäymisistä johtuen.

Olen iloinen puolestasi. Pakko kertoa myös samanlaisella pohjalla totaalinen epäonnistuminen. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että terapeutti kerran jopa mainitsi omanneensa *joskus* sadistisia piirteitä - ihan vain keskustelun lomassa. Aika ajoin sain hänen kanssaan erikoisia flashbackeja, ja kun mietin tilanteita tarkemmin, tajusin, että hän hienovaraisesti provosoi traumojani - alleviivaa niitä. Ymmärrettävästi syytin pitkään näistä itseäni, mielikuvitustani ja ylireagointiania. Kunnes sitten kerran yllättävässä kohtaamisessa hän ei jotenkin hillinnyt itseään, vaan käytti täysin rinnoin traumahistoriaani minua vastaan aiheuttaen aivan jäätävän takauman ja trauman voimistumisen. On ollut hirvittävän vaikeaa käsitellä tätä asiaa, yrittää ymmärtää, että ammattilaiset ovat vain ihmisiä ja hakeutuvat väärille aloille heikkouksineen. Että minulle nyt vain osui jäätävän huono säkä ja paska karma.

Perkele. Ketuttaa yhä.

Minusta taas oli täysin luonnollista puhua terapiassa myös sadistisista piirteistä. Jännä miten eri tavalla ihmiset kokevat ihmisyyden koko kirjosta puhumisen. Ne ovat osa ihmisyyttä ja oikeissa olosuhteissa kuka tahansa pystyy lopulta tekemään pahaa toiselle.

En yhtään muista tarkkoja sanoja noista keskusteluista, mutta ei minua vaan triggeröinyt tuollainen puhe niin, että muistelisin noita aikoja kauhulla. Toki ahdistusta olen kokenut mutta ohimenevänä tunteena vain.

Sen sijaan muistelen kauhulla niitä vuosia, jossa pelkän puhumisen ja kotitehtävien olisi pitänyt auttaa. Jauhoin kolme vuotta samoja asioita ilman, että olisin saanut mitään helpotusta tuskaani kirjoittamalla tunnepäiväkirjoja ym. Kauhu tuli siitä, kun ajattelin että tämä on siis se ainoa hoitovaihtoehto ja kun tämä ei toimi, en voi ikinä toipua.

Ei hyvää päivää! Niin minustakin on luonollista _puhua_ sadismista tai vaikka pedofiliasta terapiassa, mutta kun se eskaloituu _teoiksi_ traumatisoitunutta asiakasta kohtaan, sen normaali loppuu siihen. Miten ihmeessä edes voit käsittää kirjoittamani noin perheelleen? 😅

Peilin kääntäminen on taidettu tehdä väärin kohdallasi? Terapiaan kuukuva triggeröinti voi mennä pieleen, jos siitä todellakin jää ahdistavia jälkituntemuksia ja takaumia, joita psyykesi ei kestä.

Peilin kääntämistä ammatillisessa mielessä ei tapahtunut; hallitustihan se olisi tervehdyttävä ja kasvattava kokemus. Tapahtui silkka terapeutin henkilökohtaisen perversion/piirteen provosoituminen/aktivoituminen minun heikkouteni voimasta. Käytännössä hän sai nautintoa kärsimyksestäni.

Näinkin voi käydä. Pitäisi puhua enemmän kun miettii, miten hanakasti tätä pidetään parantavana. Vaurioita on sitten korjattava jollakin tavalla ja ihan turhaan nähdään vaivaa, kun olisi ihan elämääkin elettävänä.

Niin. Kuinka paljon puhutaan esimerkiksi terapiasuhteiden seksualisoitumisesta, joka ei todellakaan ole niin harvinaista. Se jos jokin on ihmisyyttä rikkovaa. Myös juurikin tuollainen terapeutin oman persoonallisuuden rikkinäisyys tai yksinkertaisesti puuttuva osaaminen esimerkiksi traumatapauksissa tekee pahaa jälkeä. Riskitöntä terapia ei ole koskaan, eikä ainoa epäonnistuminen välttämättä tosiaan ole pelkkä terapian tehottomuus.

Se ei ilmeisesti haittaa, jos terapiasuhteessa on seksuaalisia tunteita, mutta niiden "toteuttaminen käytännössä" on haitallista.

Tämäkin on sitten vähän tulkinnanvaraista mitä se toteuttaminen käytännössä on, missä menee raja. Terapeutti voi ihan sanallisestikin viedä asioita rikkovaan suuntaan joko ymmärtämättömyyttään tai ihan tarkoituksella, joutumatta kuitenkaan vastuuseen koska potilaan on vaikea todistaa mitään.

Traumataustalla pelkkä seksuaalinen puhe tai sellaiseksi edes _ymmärrettävä_ voi olla todella haitallista.

Jep, mulla ei edes mitään erityisempää traumataustaa mutta silti tuntui oudolta kun analyyttisen suuntauksen 55v mies heti toisella käynnillä haluaa syventyä naiseksi kasvamiseeni ja kyselee milloin kuukautiseni alkoivat jne. Kun itse hakeutuu terapiaan käsittelemään vaikeita menetyksiä, kuolemaa, sairauksia ja muuta vaikeaa niin kyllä vähän tilannetajuttomalta tuntui että tuo on se ensisijainen aihe minkä siihen meille päättää. Ihan hullua että suostuin ja kävin, ei koskaan enää..

Mulla kans analyyttinen, tosin vanha nainen, heti halusi tonkia kuukautiset ja nuoruuden seksikokeilut ensi käynnillä. Tulin terapiaan ihan hajalla traumaattisesta kodista ja surutyön keskellä niin vähän eri maailmoihin veti ja mysteeriksi jäi tämän tyypin tärkeysjärjestys. En jatkanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aikanaan sama tunne, kun pääsin ja kävin terapiassa hyvin raskaan ja yksinäisen ajanjakson läpi. Koin siis tuolloin, että turhaa ja vain lähinnä kuulumisten vaihtoa. Näin vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeä ja kannatteleva asia se oli tuolla hetkellä nykyhetkeen kohdistuen. Terapia antoi peilin ja tarttumapinnan normaaliin ihmisyyteen, jota en kaikessa pimeydessä kykenyt itse näkemään sinä hetkenä. En ehkä olisi nyt yhtä tasapainoinen, mikäli en olisi tuolloin saanut myötätuntoa jostain ulkoapäin. Taustalla oli siis myös hyvin huono itsetunto ja tietynlainen pelko ihmisiä ja ylipäätään elämää kohtaan vastoinkäymisistä johtuen.

Olen iloinen puolestasi. Pakko kertoa myös samanlaisella pohjalla totaalinen epäonnistuminen. Vasta jälkikäteen ymmärsin, että terapeutti kerran jopa mainitsi omanneensa *joskus* sadistisia piirteitä - ihan vain keskustelun lomassa. Aika ajoin sain hänen kanssaan erikoisia flashbackeja, ja kun mietin tilanteita tarkemmin, tajusin, että hän hienovaraisesti provosoi traumojani - alleviivaa niitä. Ymmärrettävästi syytin pitkään näistä itseäni, mielikuvitustani ja ylireagointiania. Kunnes sitten kerran yllättävässä kohtaamisessa hän ei jotenkin hillinnyt itseään, vaan käytti täysin rinnoin traumahistoriaani minua vastaan aiheuttaen aivan jäätävän takauman ja trauman voimistumisen. On ollut hirvittävän vaikeaa käsitellä tätä asiaa, yrittää ymmärtää, että ammattilaiset ovat vain ihmisiä ja hakeutuvat väärille aloille heikkouksineen. Että minulle nyt vain osui jäätävän huono säkä ja paska karma.

Perkele. Ketuttaa yhä.

Minusta taas oli täysin luonnollista puhua terapiassa myös sadistisista piirteistä. Jännä miten eri tavalla ihmiset kokevat ihmisyyden koko kirjosta puhumisen. Ne ovat osa ihmisyyttä ja oikeissa olosuhteissa kuka tahansa pystyy lopulta tekemään pahaa toiselle.

En yhtään muista tarkkoja sanoja noista keskusteluista, mutta ei minua vaan triggeröinyt tuollainen puhe niin, että muistelisin noita aikoja kauhulla. Toki ahdistusta olen kokenut mutta ohimenevänä tunteena vain.

Sen sijaan muistelen kauhulla niitä vuosia, jossa pelkän puhumisen ja kotitehtävien olisi pitänyt auttaa. Jauhoin kolme vuotta samoja asioita ilman, että olisin saanut mitään helpotusta tuskaani kirjoittamalla tunnepäiväkirjoja ym. Kauhu tuli siitä, kun ajattelin että tämä on siis se ainoa hoitovaihtoehto ja kun tämä ei toimi, en voi ikinä toipua.

Ei hyvää päivää! Niin minustakin on luonollista _puhua_ sadismista tai vaikka pedofiliasta terapiassa, mutta kun se eskaloituu _teoiksi_ traumatisoitunutta asiakasta kohtaan, sen normaali loppuu siihen. Miten ihmeessä edes voit käsittää kirjoittamani noin perheelleen? 😅

Peilin kääntäminen on taidettu tehdä väärin kohdallasi? Terapiaan kuukuva triggeröinti voi mennä pieleen, jos siitä todellakin jää ahdistavia jälkituntemuksia ja takaumia, joita psyykesi ei kestä.

Peilin kääntämistä ammatillisessa mielessä ei tapahtunut; hallitustihan se olisi tervehdyttävä ja kasvattava kokemus. Tapahtui silkka terapeutin henkilökohtaisen perversion/piirteen provosoituminen/aktivoituminen minun heikkouteni voimasta. Käytännössä hän sai nautintoa kärsimyksestäni.

Näinkin voi käydä. Pitäisi puhua enemmän kun miettii, miten hanakasti tätä pidetään parantavana. Vaurioita on sitten korjattava jollakin tavalla ja ihan turhaan nähdään vaivaa, kun olisi ihan elämääkin elettävänä.

Niin. Kuinka paljon puhutaan esimerkiksi terapiasuhteiden seksualisoitumisesta, joka ei todellakaan ole niin harvinaista. Se jos jokin on ihmisyyttä rikkovaa. Myös juurikin tuollainen terapeutin oman persoonallisuuden rikkinäisyys tai yksinkertaisesti puuttuva osaaminen esimerkiksi traumatapauksissa tekee pahaa jälkeä. Riskitöntä terapia ei ole koskaan, eikä ainoa epäonnistuminen välttämättä tosiaan ole pelkkä terapian tehottomuus.

Se ei ilmeisesti haittaa, jos terapiasuhteessa on seksuaalisia tunteita, mutta niiden "toteuttaminen käytännössä" on haitallista.

Tämäkin on sitten vähän tulkinnanvaraista mitä se toteuttaminen käytännössä on, missä menee raja. Terapeutti voi ihan sanallisestikin viedä asioita rikkovaan suuntaan joko ymmärtämättömyyttään tai ihan tarkoituksella, joutumatta kuitenkaan vastuuseen koska potilaan on vaikea todistaa mitään.

Traumataustalla pelkkä seksuaalinen puhe tai sellaiseksi edes _ymmärrettävä_ voi olla todella haitallista.

Jep, mulla ei edes mitään erityisempää traumataustaa mutta silti tuntui oudolta kun analyyttisen suuntauksen 55v mies heti toisella käynnillä haluaa syventyä naiseksi kasvamiseeni ja kyselee milloin kuukautiseni alkoivat jne. Kun itse hakeutuu terapiaan käsittelemään vaikeita menetyksiä, kuolemaa, sairauksia ja muuta vaikeaa niin kyllä vähän tilannetajuttomalta tuntui että tuo on se ensisijainen aihe minkä siihen meille päättää. Ihan hullua että suostuin ja kävin, ei koskaan enää..

Mulla kans analyyttinen, tosin vanha nainen, heti halusi tonkia kuukautiset ja nuoruuden seksikokeilut ensi käynnillä. Tulin terapiaan ihan hajalla traumaattisesta kodista ja surutyön keskellä niin vähän eri maailmoihin veti ja mysteeriksi jäi tämän tyypin tärkeysjärjestys. En jatkanut.

Jotkut analyyttiset korostavat seksiä paljon ylitse muun ja näkevät vähän kaiken jollakin tavalla seksuaalisena.

Vierailija kirjoitti:

Todella mielenkiintoinen keskustelu! Toivottavasti tämä ei hautaudu tai katoa yön aikana.

Olen pohtinut pitkään terapian aloittamista. En vaan yhtään tiedä, mistä etsin terapeutteja, pitääkö sinne olla joku lähete, ja mistä tiedän, minkä suuntauksen terapia minulle sopisi. Helsinki  on varmaan pullollaan mahdollisuuksia, mutta mistä tiedän, mistä edes aloittaa?

Toimiiko kognitiivinen terapia riippuvuuksiin? Vai pitääkö olla behavioristinen? En edes tiedä kaikkia suuntausvaihtoehtoja. 

Itse menin työterveyslääkärille ja sitä kautta lähti prosessi etenemään, piti olla ensin lähete psykologille ja oliko se nyt 3kk seuranta mikä tarkoitti paria käyntiä. Omasta näkövinkkelistä tuo oli yhtä tyhjän kanssa, koska en itse saanut tuosta mitään irti mutta ymmärsin sen kuuluvan byrokratiaan. Sen jälkeen (vai olikohan se jo tuona aikana) työterkkarin kanssa katseltiin minduu.fi sivustolta oman alueen terapeutteja ja sitä kautta lähetettiin pari yhteydenottoa. Ns. ykköstoiveeni sattui olemaan mies ja se vähän hermostutti koska tiesin että osa ongelmistani oli seksuaalisia. Kävin hänen luonaan tutustumiskäynnillä. Itse en muista siitä juuri mitään, mutta jälkikäteen hän on sanonut että olin kommentoinut jatkosta että "voin kyllä käydä täällä, mutta minua ei voi auttaa". Tunnistan tuon silloisen ajatusmaailman, mutta olin totaalisen väärässä. Kolme vuotta tuli täyteen kelaterapiaa ja yli 30 vuoden masennus on selätetty. Nyt käyn hänen luonaan omakustanteisesti ja elämäni on muuttunut ihan täysin. Eikä se terapia ole todellakaan ollut mitään jutustelua vaan todella kipeä prosessi mutta on selkeyttänyt elämääni ihan valtavasti.