Onko terapian tarkoitus olla ajelehtimista ja jutustelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En panisi rahoja minkään suuntauksen terapiaan. Fysioterapiaan vain.

Niin. Kaikista ei ole psykoterapiaan, koska puuttuu kyky itsereflektioon.

En allekirjoita tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun se prosessointi pitää itse tehdä. Jos et osaa muuta kuin lillua ja odottaa terapeutin poistavan ongelmasi, niin et ole tajunnut pätkääkään mitä terapia tarkoittaa. Kaksi vuotta olet laittanut ihan hukkaan niin omaa kuin terapeutinkin aikaa.

Siksi suosittelenkin lämpimästi joka asunnosta löytyvää seinää jolle voi horista omkaan 45 minuutin pätkissä 2 kertaa viikossa ja on täysin ilmaista. On yhtä hyödyllinen kuin tuppisuuna istuva terapeutti, paitsi et löydä asioitasi väritettynä tor verkosta jossain vaiheessa

Ja maksat hänen elitistisen elämänsä 😅

Vierailija kirjoitti:

Sinun se prosessointi pitää itse tehdä. Jos et osaa muuta kuin lillua ja odottaa terapeutin poistavan ongelmasi, niin et ole tajunnut pätkääkään mitä terapia tarkoittaa. Kaksi vuotta olet laittanut ihan hukkaan niin omaa kuin terapeutinkin aikaa.

Eikö sitä prosessointia voi sitten tehdä ihan itsekseenkin, mihin sitä terapeuttia siinä tapauksessa tarvitaan? Sitähän voi sitten jutella ja analysoida ajatuksiaan ihan hyvin vaikka keittiön verhoille, jos terapeutti ei niitä enemmän vastaile.

Ap:lle kehotan, että sijoittaa rahansa itsensä hemmotteluun, lomamatkaan tai vaikka sijaisen palkkaamiseen joksikin aikaa vanhemmista huolehtimiseen.

Terapian ohella pitäisi koko ajan panostaa olosuhteiden parantamiseen. Jos käy vaan terapiassa ja koittaa kehittää ajatteluaan, mutta ei kuitenkaan konkreettisesti muuta mitään elinolosuhteitaan paremmaksi, niin terapista muodostuu ajelehtimista.

Vaihda terapeuttia. Ratkaisukeskeinen terapia on hyvä vaihtoehto, jos haluat jotain muuta, kun fiilistelyä.

Vierailija kirjoitti:

Terapian ohella pitäisi koko ajan panostaa olosuhteiden parantamiseen. Jos käy vaan terapiassa ja koittaa kehittää ajatteluaan, mutta ei kuitenkaan konkreettisesti muuta mitään elinolosuhteitaan paremmaksi, niin terapista muodostuu ajelehtimista.

Juuri tämän takia olen vahvasti sitä mieltä, että ns tukikeskustelujen ohella masentunut tarvitsisi vaikkapa toimintaterapiaa, jossa konkreetisti _tehdään_ niitä asioita, edistetään sitä elämää. Loputon lässytys ja kelaaminen ei nyt vain kanna ketään maaliin, tai edes kentälle.

Vierailija kirjoitti:

Vaihda terapeuttia. Ratkaisukeskeinen terapia on hyvä vaihtoehto, jos haluat jotain muuta, kun fiilistelyä.

Mun kokemus ratkaisukeskeisestä oli sellainen että lakaistaan äkkiä kaikki asiat maton alle. Nopea käsittely ja seuraava aihe. Ei mitään analyyttistä pohdiskelua.

Mutta ehkä toiminnan ihmiselle ratkaisukeskeinen toimii ja sellaiselle joka aktiivisesti on valmis muuttamaan asioita.

Neurofeedback tai CAT tai CBT voivat toimia. Muuten Woebot (jos osaat englantia). 

Ei se terapia auta, jos elinolosuhteet ovat raskaat ja sietämättömät. Joskus ne voivat jopa olla sellaiset, ettei niitä omalla toiminnallaan voi muuttaa. Onko terapian tarkoitus siis sopeuttaa yksilö kestämään kestämättömiä olosuhteita?

Kannattaa vaihtaa terapeuttia jos tuntuu ettei yhteistyö suju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihda terapeuttia. Ratkaisukeskeinen terapia on hyvä vaihtoehto, jos haluat jotain muuta, kun fiilistelyä.

Mun kokemus ratkaisukeskeisestä oli sellainen että lakaistaan äkkiä kaikki asiat maton alle. Nopea käsittely ja seuraava aihe. Ei mitään analyyttistä pohdiskelua.

Mutta ehkä toiminnan ihmiselle ratkaisukeskeinen toimii ja sellaiselle joka aktiivisesti on valmis muuttamaan asioita.

Mulle ainakin ratkaisukeskeinen oli todella hyvä. Tutkiskeltiin erilaisia tapahtumia ja ajatuksia ja niistä johtuvia ahdistuksia ja mietittiin mitä

Voisi tehdä toisin ettei tulisi noita tilanteita, tai miten käsitellä ahdistusta tai pelkoa ja miten tsempata itseään niissä tilanteissa. Auttoi todella paljon. Opin että asiat pitää myös tunnepuolella ratkaista itse eikä jäädä uhriksi odottamaan mitä mulle tehdään tai tapahtuu. Elämänlaatu ja olo parani huomattavasti. Kaksi vuotta kävin.

Vierailija kirjoitti:

Terapian ohella pitäisi koko ajan panostaa olosuhteiden parantamiseen. Jos käy vaan terapiassa ja koittaa kehittää ajatteluaan, mutta ei kuitenkaan konkreettisesti muuta mitään elinolosuhteitaan paremmaksi, niin terapista muodostuu ajelehtimista.

Ap n lapsen skitsofrenia saattaa olka vaikea poistaa, vanhemmat voi varmaan laittaa laitokseen jos haluaa ja huolitaan. Työttömäksikin voi heittäytyä tai etsiä osa-aikaista, jos vain talous kestää tässä ajassa kun korot nousee ja muut elinkustannukset.

Eli kyllä se muutos täytyy tapahtua korvien välissä ensisijaisesti. 132

Kuten aiemmin jo joku kirjoitti, niin kognitiivinen käyttäytymisterapia ei ainakaan ole säästä puhumista ja peukaloiden pyörittelyä, vaan asiakas joutuu työstämään asioitaan. Joillekin tämä aktiivinen työstäminen sopii, ei jäädä pelkän puhumisen tasolle vaan pyritään muuttamaan käyttäytymistä ja ajatusmalleja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaihda terapeuttia. Ratkaisukeskeinen terapia on hyvä vaihtoehto, jos haluat jotain muuta, kun fiilistelyä.

Mun kokemus ratkaisukeskeisestä oli sellainen että lakaistaan äkkiä kaikki asiat maton alle. Nopea käsittely ja seuraava aihe. Ei mitään analyyttistä pohdiskelua.

Mutta ehkä toiminnan ihmiselle ratkaisukeskeinen toimii ja sellaiselle joka aktiivisesti on valmis muuttamaan asioita.

Mulle ainakin ratkaisukeskeinen oli todella hyvä. Tutkiskeltiin erilaisia tapahtumia ja ajatuksia ja niistä johtuvia ahdistuksia ja mietittiin mitä

Voisi tehdä toisin ettei tulisi noita tilanteita, tai miten käsitellä ahdistusta tai pelkoa ja miten tsempata itseään niissä tilanteissa. Auttoi todella paljon. Opin että asiat pitää myös tunnepuolella ratkaista itse eikä jäädä uhriksi odottamaan mitä mulle tehdään tai tapahtuu. Elämänlaatu ja olo parani huomattavasti. Kaksi vuotta kävin.

Eniten vaikuttaa terapeutin persoona. Jonkun kanssa homma toimii oli suuntaus mikä tahansa.

Mites tuo psykodynaaminen toimisi jonkun sekopään kanssa, olisi mielenkiintoista tietää. Jos terapeutti vaan myötäilee juttuja. Kuuntelisi kuinka juuri kävi pikapanolla uimakopissa rannalla että sai piikin ja kuinka velkojat on perässä ja tekisi mieli tappppaa se huòra mutsi joka ei anna rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapian ohella pitäisi koko ajan panostaa olosuhteiden parantamiseen. Jos käy vaan terapiassa ja koittaa kehittää ajatteluaan, mutta ei kuitenkaan konkreettisesti muuta mitään elinolosuhteitaan paremmaksi, niin terapista muodostuu ajelehtimista.

Ap n lapsen skitsofrenia saattaa olka vaikea poistaa, vanhemmat voi varmaan laittaa laitokseen jos haluaa ja huolitaan. Työttömäksikin voi heittäytyä tai etsiä osa-aikaista, jos vain talous kestää tässä ajassa kun korot nousee ja muut elinkustannukset.

Eli kyllä se muutos täytyy tapahtua korvien välissä ensisijaisesti. 132

Vain tiettyyn pisteeseen voi oppia hyväksyntää. Jos siihen pisteeseen on päässyt, niin terapia voi todellakin tuntua ajelehtimiselta.

Vierailija kirjoitti:

Mites tuo psykodynaaminen toimisi jonkun sekopään kanssa, olisi mielenkiintoista tietää. Jos terapeutti vaan myötäilee juttuja. Kuuntelisi kuinka juuri kävi pikapanolla uimakopissa rannalla että sai piikin ja kuinka velkojat on perässä ja tekisi mieli tappppaa se huòra mutsi joka ei anna rahaa.

Terapeutti vaan nyökyttäisi ja kysyisi miltä se susta tuntui

Mitä olisit toivonut terapeuttikäynneilläsi tapahtuvan?

Voisitko kertoa toiveistasi ääneen hänelle itselleen joku kerta kun käyt siellä?

Minulla oli aikanaan sama tunne, kun pääsin ja kävin terapiassa hyvin raskaan ja yksinäisen ajanjakson läpi. Koin siis tuolloin, että turhaa ja vain lähinnä kuulumisten vaihtoa. Näin vuosia myöhemmin olen ymmärtänyt, miten tärkeä ja kannatteleva asia se oli tuolla hetkellä nykyhetkeen kohdistuen. Terapia antoi peilin ja tarttumapinnan normaaliin ihmisyyteen, jota en kaikessa pimeydessä kykenyt itse näkemään sinä hetkenä. En ehkä olisi nyt yhtä tasapainoinen, mikäli en olisi tuolloin saanut myötätuntoa jostain ulkoapäin. Taustalla oli siis myös hyvin huono itsetunto ja tietynlainen pelko ihmisiä ja ylipäätään elämää kohtaan vastoinkäymisistä johtuen.

Ei kannata tuomita kaikkia terapioita jos yksi suuntaus ei toimi. Niissä on tosi paljon eroja. Olen itse käynyt traumaterapiassa eikä se todellakaan ollut mitään säästä tai kuulumisista puhumista ja menetelmiä oli muitakin kuin keskustelu. Pitää myös muistaa, että terapiasta hyötyminen riippuu monesta muustakin asiasta kuin siitä terapiasta itsessään. Mikään terapia ei auta jos ihmiselle pahaa oloa tuottavissa elämänolosuhteissa ei tapahdu muutoksia tai jos hän ei itse ole aktiivinen omissa asioissaan. Jotkut odottavat, että ne 45 minuutin istunnot siellä terapiahuoneessa tekevät muutoksen, vaikka se todellinen muutos tapahtuu niiden vastaanottojen ulkopuolella.