Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Itse pidin lukiossa liikunnassa siitä, että meidät jaettiin kahteen ryhmään (jokainen sai itse päättää kumpaan tahtoo). Toisessa ryhmässä pelattiin enemmän täysillä ja tavoitteellisemmin, toisessa ryhmässä taas liikunnan ilon vuoksi, ei niin paljon pisteitä laskien ja oli matalamman kynnyksen liikuntaa. Ne jotka tahtoivat mennä täysillä ja pelata tosissaan pääsivät sitä tekemään ja ne jotka mieluummin pelailivat huvin vuoksi saivat tehdä juuri sitä.

Tärkeä pointti! Juuri noin ajattelen itsekin, siis hieno ratkaisu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.

Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.

Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?

Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti. 

Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.

Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.  

50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.

Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta. 

Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.

PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €. 

Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.

Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.

Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.

Koko tuon jutun pointti taisi mennä sinulta niin korkealta yli hilseen, että ei edes pölähtänyt.

Jos ymmärsin oikein, niin tuo kirjoittaja yritti kertoa, että satunnainen "harrastelu" ei ole ainakaan halvempaa kuin jonkun lajin harrastaminen oikeasti, jos jatkuvasti maksetaan perheelle kertalippuja kiipeilyhalleihin, tramppapuistoihin, mailapelihalleihin ja ties minnekä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.

Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.

Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?

Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti. 

Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.

Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.  

50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.

Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta. 

Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.

PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €. 

Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.

Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.

Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.

Koko tuon jutun pointti taisi mennä sinulta niin korkealta yli hilseen, että ei edes pölähtänyt.

Jos ymmärsin oikein, niin tuo kirjoittaja yritti kertoa, että satunnainen "harrastelu" ei ole ainakaan halvempaa kuin jonkun lajin harrastaminen oikeasti, jos jatkuvasti maksetaan perheelle kertalippuja kiipeilyhalleihin, tramppapuistoihin, mailapelihalleihin ja ties minnekä. 

Kyllä nimenomaan satunnainen harrastelu on halvempaa, kun katsoo vähän vuodenaikaa.

Tässä kuussa olemme käyneet pelaamassa ulkokentillä tennistä perheenä 3-4 kertaa viikossa, maksamatta yhtään mitään. Samoin uinti on ilmaista tähän aikaan vuodessa.

Sitten kun loka-marraskuu koittaa, vaihdamme kiipeilyyn, ja tietenkin sarjalipuilla.

T. Se, jota kommentoit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.

Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.

Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?

Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti. 

Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.

Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.  

50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.

Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta. 

Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.

PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €. 

Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.

Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.

Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.

Koko tuon jutun pointti taisi mennä sinulta niin korkealta yli hilseen, että ei edes pölähtänyt.

Jos ymmärsin oikein, niin tuo kirjoittaja yritti kertoa, että satunnainen "harrastelu" ei ole ainakaan halvempaa kuin jonkun lajin harrastaminen oikeasti, jos jatkuvasti maksetaan perheelle kertalippuja kiipeilyhalleihin, tramppapuistoihin, mailapelihalleihin ja ties minnekä. 

Kyllä nimenomaan satunnainen harrastelu on halvempaa, kun katsoo vähän vuodenaikaa.

Tässä kuussa olemme käyneet pelaamassa ulkokentillä tennistä perheenä 3-4 kertaa viikossa, maksamatta yhtään mitään. Samoin uinti on ilmaista tähän aikaan vuodessa.

Sitten kun loka-marraskuu koittaa, vaihdamme kiipeilyyn, ja tietenkin sarjalipuilla.

T. Se, jota kommentoit.

Eli et vieläkään ymmärrä, vaikka yritin selittää kuinka selvästi. Jos te harrastatte kiipeilyä säännöllisesti, tilanne on täysin eri kuin mistä puhuttiin. Ei ihan oikeasti ole niin monimutkaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.

Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.

Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?

Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti. 

Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.

Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.  

50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.

Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta. 

Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.

PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €. 

Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.

Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.

Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.

Koko tuon jutun pointti taisi mennä sinulta niin korkealta yli hilseen, että ei edes pölähtänyt.

Jos ymmärsin oikein, niin tuo kirjoittaja yritti kertoa, että satunnainen "harrastelu" ei ole ainakaan halvempaa kuin jonkun lajin harrastaminen oikeasti, jos jatkuvasti maksetaan perheelle kertalippuja kiipeilyhalleihin, tramppapuistoihin, mailapelihalleihin ja ties minnekä. 

Kyllä nimenomaan satunnainen harrastelu on halvempaa, kun katsoo vähän vuodenaikaa.

Tässä kuussa olemme käyneet pelaamassa ulkokentillä tennistä perheenä 3-4 kertaa viikossa, maksamatta yhtään mitään. Samoin uinti on ilmaista tähän aikaan vuodessa.

Sitten kun loka-marraskuu koittaa, vaihdamme kiipeilyyn, ja tietenkin sarjalipuilla.

T. Se, jota kommentoit.

Ilmaisia tenniskenttiä?? Täällä ne maksaa melkein 20 eur tunti. Ei todellakaan ole varaa käydä montaa kertaa viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.

Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.

Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?

Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti. 

Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.

Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.  

50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.

Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta. 

Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.

PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €. 

Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.

Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.

Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.

Koko tuon jutun pointti taisi mennä sinulta niin korkealta yli hilseen, että ei edes pölähtänyt.

Jos ymmärsin oikein, niin tuo kirjoittaja yritti kertoa, että satunnainen "harrastelu" ei ole ainakaan halvempaa kuin jonkun lajin harrastaminen oikeasti, jos jatkuvasti maksetaan perheelle kertalippuja kiipeilyhalleihin, tramppapuistoihin, mailapelihalleihin ja ties minnekä. 

Kyllä nimenomaan satunnainen harrastelu on halvempaa, kun katsoo vähän vuodenaikaa.

Tässä kuussa olemme käyneet pelaamassa ulkokentillä tennistä perheenä 3-4 kertaa viikossa, maksamatta yhtään mitään. Samoin uinti on ilmaista tähän aikaan vuodessa.

Sitten kun loka-marraskuu koittaa, vaihdamme kiipeilyyn, ja tietenkin sarjalipuilla.

T. Se, jota kommentoit.

Eli et vieläkään ymmärrä, vaikka yritin selittää kuinka selvästi. Jos te harrastatte kiipeilyä säännöllisesti, tilanne on täysin eri kuin mistä puhuttiin. Ei ihan oikeasti ole niin monimutkaista. 

Tämä sai alkunsa siitä, että eräs ihminen väitti, että mikäli liikkuminen ei tapahdu urheiluseurassa ja ympärivuotisesti, se loppuu kokonaan loka- marraskuussa. Voit jopa lukea tuosta yltä sellaisen argumentin, että metsäretkien pitäisi toistua joka ikinen päivä loka- ja marraskuussa, jotta niiden voisi sanovan kohottavan kuntoa.

Ja minä olen yrittänyt kertoa, että ihan hyvin voi tehdä eri vuodenaikoina eri juttuja. Ja nyt uusimpana vääntönä on se, onko se hirmuisen kallista vai ei.

Vähän tuntuu, että täällä joillekin on tärkeintä saada väittää vastaan. Mutta ei se mitään, lähden tästä lasten kanssa uimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.

Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.

Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?

Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti. 

Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.

Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.  

50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.

Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta. 

Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.

PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €. 

Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.

Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.

Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.

Koko tuon jutun pointti taisi mennä sinulta niin korkealta yli hilseen, että ei edes pölähtänyt.

Jos ymmärsin oikein, niin tuo kirjoittaja yritti kertoa, että satunnainen "harrastelu" ei ole ainakaan halvempaa kuin jonkun lajin harrastaminen oikeasti, jos jatkuvasti maksetaan perheelle kertalippuja kiipeilyhalleihin, tramppapuistoihin, mailapelihalleihin ja ties minnekä. 

Kyllä nimenomaan satunnainen harrastelu on halvempaa, kun katsoo vähän vuodenaikaa.

Tässä kuussa olemme käyneet pelaamassa ulkokentillä tennistä perheenä 3-4 kertaa viikossa, maksamatta yhtään mitään. Samoin uinti on ilmaista tähän aikaan vuodessa.

Sitten kun loka-marraskuu koittaa, vaihdamme kiipeilyyn, ja tietenkin sarjalipuilla.

T. Se, jota kommentoit.

Ilmaisia tenniskenttiä?? Täällä ne maksaa melkein 20 eur tunti. Ei todellakaan ole varaa käydä montaa kertaa viikossa.

Missä kunnassa ei ole lainkaan ilmaisia tenniskenttiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.

Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.

Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?

Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti. 

Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.

Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.  

50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.

Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta. 

Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.

PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €. 

Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.

Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.

Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.

Koko tuon jutun pointti taisi mennä sinulta niin korkealta yli hilseen, että ei edes pölähtänyt.

Jos ymmärsin oikein, niin tuo kirjoittaja yritti kertoa, että satunnainen "harrastelu" ei ole ainakaan halvempaa kuin jonkun lajin harrastaminen oikeasti, jos jatkuvasti maksetaan perheelle kertalippuja kiipeilyhalleihin, tramppapuistoihin, mailapelihalleihin ja ties minnekä. 

Kyllä nimenomaan satunnainen harrastelu on halvempaa, kun katsoo vähän vuodenaikaa.

Tässä kuussa olemme käyneet pelaamassa ulkokentillä tennistä perheenä 3-4 kertaa viikossa, maksamatta yhtään mitään. Samoin uinti on ilmaista tähän aikaan vuodessa.

Sitten kun loka-marraskuu koittaa, vaihdamme kiipeilyyn, ja tietenkin sarjalipuilla.

T. Se, jota kommentoit.

Ilmaisia tenniskenttiä?? Täällä ne maksaa melkein 20 eur tunti. Ei todellakaan ole varaa käydä montaa kertaa viikossa.

Missä kunnassa ei ole lainkaan ilmaisia tenniskenttiä?

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja, mutta en ole täällä Porissa törmännyt ilmaisiin kenttiin.

Ehkä aiheen vierestä. Mutta teinit ja nuoret aikuisia tosi pulskia nykyään. Syynä istuminen, ruudun tuijotus, energiapitoiset pikaruoat. Mutta yksi syy myös sähköpotkulaudalla ajelu.  Järkevämpää ois kävellä tai pyöräillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi. 

Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne. 

On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa. 

Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua. 

Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja. 

Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa. 

Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla. 

Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli. 

Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia. 

Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan. 

Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.

Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä. 

Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki. 

Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.

Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden. 

Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.

Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita. 

Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö kieltää kaikki sähköiset liikkumisvälineet. Kersat ja teinit liikkumaan lihasvoimin - yksinkertaista.

Pitäisikö kieltää kaikki bensa ja diesel liikkumisvälineet? Aikuiset liikkumaan lihasvoimin - yksinkertaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?

Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.

Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.

Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää. 

Lapset tarvii ohjaajan. Kukaan vaan ei halua vapaaehtoisesti kerhon vetäjäksi. Aikuiset joka sitoutuu eikä peruuta tai järjestää sijaisen, siihen ei vaan ole tahtotilaa.

Jos sitten joku tällainen keksitään, eikö hankalan tyypin hankala vanhempi ilmesty paikalle epäkohtia ruotimaan. Eli sääntöjä tarvitaan.

Ehdotan että sosiaali ja terveystoimi järjestää lapsille vapaamuotoista mutta valvottua liikuntaa.

Avain on tietysti vanhemmilla. Asenne liikuntaan tulee kotoa. Liikkumaan on lähdettävä matalalla kynnyksellä. Ei tarvi kalliita välineitä kun juoksee ja punnertaa, jumppaa tai lähtee kävelylle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.

Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.

Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?

Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti. 

Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.

Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?

Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.  

50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.

Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta. 

Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.

PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €. 

Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.

Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.

Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.

Koko tuon jutun pointti taisi mennä sinulta niin korkealta yli hilseen, että ei edes pölähtänyt.

Jos ymmärsin oikein, niin tuo kirjoittaja yritti kertoa, että satunnainen "harrastelu" ei ole ainakaan halvempaa kuin jonkun lajin harrastaminen oikeasti, jos jatkuvasti maksetaan perheelle kertalippuja kiipeilyhalleihin, tramppapuistoihin, mailapelihalleihin ja ties minnekä. 

Kyllä nimenomaan satunnainen harrastelu on halvempaa, kun katsoo vähän vuodenaikaa.

Tässä kuussa olemme käyneet pelaamassa ulkokentillä tennistä perheenä 3-4 kertaa viikossa, maksamatta yhtään mitään. Samoin uinti on ilmaista tähän aikaan vuodessa.

Sitten kun loka-marraskuu koittaa, vaihdamme kiipeilyyn, ja tietenkin sarjalipuilla.

T. Se, jota kommentoit.

Ilmaisia tenniskenttiä?? Täällä ne maksaa melkein 20 eur tunti. Ei todellakaan ole varaa käydä montaa kertaa viikossa.

Missä kunnassa ei ole lainkaan ilmaisia tenniskenttiä?

En ole tuon edellisen kommentin kirjoittaja, mutta en ole täällä Porissa törmännyt ilmaisiin kenttiin.

Näkyy Porissa maksavan 5 e tunti.

Kyllä Turussa on paljon halpoja ja jopa ilmaisia liikuntamahdollisuuksia. Tenniskenttä löytyy, en ole ikinä käyttänyt. Kävely, juoksu ja pyöräily ovat kaikkialla edullisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tuo on juuri sitä asennetta jolla saadaan tapettua liikunnan ilo. Mikähän siinä onkin että joillakin on niin hirveän suuri tarve vähätellä tai muuten arvostellaan muiden valintoja.

Liikunnassa se on juuri tuota "ei tuolla sun liikunnalla ole mitään merkitystä,, sä liikut liian vähän / liikaa / väärällä tavalla. Pitäisi tehdä niinjanäinjanoin, voivoi, ei tuosta tule mitään." Sitten ihmetellään silmät lautasina, että "miksi sinä et liiku, etkö sinä ymmärrä..."

Itsekin sain nuorena liikuntaharrastusta aloittaessa kuulla, että ei tuolla määrällä ole mitään merkitystä. Ihan sama vaikka et liikkuisi lainkaan.

- Todella kannustavaa. Aina kun lähti siihen harrastukseen, tuli sellainen olo että pitää selitellä ja puolustella ja vakuutella itsellekin että on tämä tyhjää parempi."

Mikä ihmeen liikunnan ilo? Tässä keskustelussa syytetään aina "liikunnan ilon tappamisesta", kun joku sanoo, että arkikävely ei ole riittävää liikuntaa lapselle. Mitä "liikunnan iloa" lapsi kokee jostain koulumatkojen kävelystä?

Uskaltaisin väittää, että enemmän ihmiset kokevat liikunnan iloa harrastustensa parissa kuin pakollisessa paikasta A paikkaan B kävelemisessä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tuollaisen pelkän perheen yhteisen tekemisen iso ongelma on, että yleensä viimeistään esiteini-iässä lapset eivät enää halua kulkea vanhempiensa kanssa kävelyillä ja metsäretkillä. Jos lapsella ei ole mitään "omaa juttua", liikkuminen jää hyvin helposti, koska tuskinpa kovinkaan monet teiniporukat alkavat käymään monta kertaa viikossa metsäretkillä. Tai jos käyvät, niin eiköhän sieltä metsästä löydy kiljupöntöt tai kannabisviljelmä.  

Silloin esiteini-iässä lopetetaan yleensä myös urheilu seurassa. Helpompaa on jatkaa itsenäistä liikuntaa, kun on perheen malli ja kokemusta eri lajeista, kuin jos aina on liikkunut vain siellä seurassa.

Itseasiassa ei lopeteta. Kyseessä on yksinkertaisesti kyvyttömyys lukea tilastoja. On totta, että seuroista erotaan keskimäärin 11-vuotiaina, mutta tämä tilasto ei ota mitenkään huomioon sitä, että liittyykö kyseinen lapsi johonkin toiseen seuraan. Esimerkiksi minun 11-vuotias poikani on jo lopettanut muistaakseni neljässä seurassa ennen kuin löysi oman lajinsa ja pelaa nyt korista erittäin aktiivisesti. Kaikki lajia vaihtaneet, paikkakunnalta toiselle muuttaneet ja muuten vaan seuraa vaihtaneet näkyvät tuossa tilastossa lopettaneina. 

Liikkuvien ja fyysisesti aktiivisten nuorten määrä laskee voimakkaasti lähestyttäessä murrosikää, ja 15-vuotiaista enää noin 40 prosenttia liikkuu säännöllisesti urheiluseuroissa 15-vuotiaista 40 prosenttia on lopettanut seuraharrastuksen. (Aira, Blomqvist 2019).

Verkosta löytyy runsaasti tietoa asiasta, ja asiantuntijat ovat huolissaan nimenomaan siitä, kuinka moni ei löydä uutta urheiluharrastusta. Tärkeää olisi, että olisi olemassa monenlaisia väyliä tulla uuteen harrastukseen. Tällä hetkellä vaikuttaisi, että monet seurat toisaalta pitävät tiukasti kiinni omista lahjakkuuksistaan ja toisaalta ovat aika sisäänlämpiäviä niitä lapsia ja nuoria kohtaan, jotka eivät ole harjoitelleet lajitaitoja pienestä pitäen.

Eli, koska vain 40 % 15-vuotiaista urheilee seuroissa, niissä ei kannata urheilla ollenkaan, vai mitä yrität sanoa?

Ensinnäkin ne 10 aktiivista liikuntavuotta ennen teini-iän pahimpia myllerryksiä luovat aivan erilaisen pohjan terveelle aikuisuudelle kuin jos ne oltaisiin vietetty passiivisina. 

Toisekseen nuoria alkaa tuossa vaiheessa kiinnostamaan seksi ja päihteet ja niiden vetovoima on sellainen, että eivät seurat välttämättä voisi tehdä mitään, että heidän toimintansa voittaisi nuo kaksi nuoruuden perustarvetta. 

Uskon, että tavoitteellisuus on yksi vahvimmista tekijöistä, joka nimenomaan pitää nuoria mukana liikunnassa. Jos se olisi pelkkää tavoitteetonta höntsää ilman mitään sitoutumisia, lopettamisprosentti olisi varmasti vielä suurempi. Varsinkin, kun sitä tavoitteetonta höntsää on tarjolla ihan valtavasti ihan kaikkialla, mutta se ei kiinnosta nuoria. 

Yritän sanoa, että tutkijat ovat huolissaan siitä, että niin moni nuori lopettaa urheiluseuroissa eikä omaksu tilalle omaehtoista liikuntaa. Sinua asia ei selvästikään huoleta, mutta asiaan perehtyneitä tutkijoita huolettaa.

No se on varmasti ongelma, mutta mikä olisi ratkaisusi. Eivät ne vanhempien kanssa puistoissa ja kävelyillä käyneet lapset liiku varmasti yhtään enempää. Siitä olen valmis lyömään mitä tahansa vetoa. 

Nimenomaan olisi tärkeää, että lapset oppisivat vanhemmiltaan liikunnallisen elämäntavan: että kävely ja pyöräily kuuluisivat joka päivään ja viikonloppuisin virkistäydyttäisiin mieluisien lajien parissa.

Kuten ketjun alussa jo todettiin: Suomalaislapsista 40 prosenttia on niin huonokuntoisia, että heillä on vaikeuksia selviytyä arjesta. Perusmatematiikalla voimme todeta, että myös urheilua seuratasolla harrastavien lasten joukossa on näin huonokuntoisia lapsia. Siis pelkkä urheilu ei riitä, vaan tarvitaan myös arkiliikuntaa.

Millä perusmatikalla? Kuinka monta prosenttia Suomen lapsista ja nuorista kuvittelet harrastavan urheilua aktiivisesti seuratasolla?

Vuonna 2022 Helsingin Sanomat uutisoi, että suomalaisista 7-15-vuotiasta lapsista 62 prosenttia osallistuu seuroissa valmennettuun liikuntaan.

Jos 40 prosenttia lapsista on niin huonokuntoisia ettei selviä arjesta, niin täytyy näitä huonokuntoisia olla jonkin verran myös valmennettuun liikuntaan osallistuvien joukossa. Sitä, kuinka paljon heitä siinä porukassa on, en ala arvailla.

No ei seuran jäsenmaksun maksaminen tietenkään taianomaisesti paranna kuntoa sekunnissa. On selvää, että seurojen jäseninä on myös huonokuntoisia ihmisiä. Kuitenkin on myös selvää, että näiden nuorten kunto paranee, kun he liikkuvat enemmän. Toki lajeja on monenlaisia ja hiihtoseurassa kunto saattaa nousta nopeammin kuin tikanheittoseurassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?

Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.

Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.

Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää. 

20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.

Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.

-eri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?