Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon.
Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.
Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.
Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.
Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?
Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?
Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.
Ja mihinköhän perustat tuon väitteesi? Miten oikeutat, että sinulla aikuisena on oikeus haukkua tiettyjä lapsia sosiaalisesti lahjattomiksi vain heidän harrastusvalintansa perusteella? Suoraan sanottuna sinä kuulostat siltä kiusaajalta.
Lähteenä ovat tietenkin nuorten parissa tehdyt kyselytutkimukset. Niitä on tähänkin ketjuun linkattu.
Tähän ketjuun on linkattu tasan yksi ainut tutkimus nuorten kiusaamisesta urheilussa ja se ei ottanut mitenkään kantaa siihen, kiusaavatko joukkueurheilevat nuoret enemmän kuin muut. Älä siis viitsi valehdella.
Jos joku lenkkeilee yksin metsässä, kuka häntä kiusaa?
Oikeasti tuo pään pensaaseen työntäminen tekee hallaa nimenomaan lapsille ja nuorille.
?
Mikä ihmeen pään pensaaseen työntäminen? Jos sanotaan, että kirjoittaja valehtelee jonkun tutkimuksen sisällöstä, se ei ole mitään pään pensaaseen työntämistä.
PS. Toivottavasti et opeta lapsiasi välttelemään kaikkia ihmiskontakteja siksi, että joku saattaisi teoriassa kiusata heitä...
Urheilujoukkue on koulun ja netin jälkeen yleisin kiusaamispaikka. Muttet sinä suostu puhumaan siitä, vaan haluat puhua toisista keskustelijoista. Miksi?
Eli urheilussa on vähemmän kiusaamista kuin koulussa, jossa on kaikki lapset. Miten siis pääset tästä päätelmään, että urheilevat lapset ovat jotenkin erityisen pahoja kiusaajia?
Ja yhä edelleen, minkä tutkimuksen mukaan? Ei ainakaan sen mukaan, mikä tänne aikaisemmin linkattiin. En väitä, ettei noin voisi olla, mutta tuollaisten väitteiden sanominen ilman mitään lähteitä on aika kyseenalaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
Mitä pitäisi tehdä? No laittaa lapset liikkumaan.
Ei siinä hirveästi kannata kysellä, mitä lapsi haluaa. Kyse on siitä, mitä lapsi tarvitsee, ja siitä päättävät aikuiset. Siksi heitä kutsutaan aikuisiksi.
Toki kannattaa tarjoata erilaisia lajeja: yksi tykkää frisbeegolfista, toinen uimisesta, kolmas metsälenkillä olosta. Tärkeintä on liikkuminen ja hengästyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Kyllä, ymmärsit täysin oikein. Tuo muutaman bulletpointin listaus oli täydellinen lista jokaisesta asiasta, mitä meidän perheessämme ikinä tehdään, eikä missään nimessä esimerkkiaikataulu siitä, miten lapsiperhearkeenkin saa järjestettyä tunnin tai pari omaa aikaa käydä lenkillä.
Voit kaikessa rauhassa olla surullinen kaikkien niiden lasten puolesta, joilla on niin julmat ja kamalat vanhemmat, että pistävät heidät päiväkotiin tai urheiluharrastuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Kyllä, ymmärsit täysin oikein. Tuo muutaman bulletpointin listaus oli täydellinen lista jokaisesta asiasta, mitä meidän perheessämme ikinä tehdään, eikä missään nimessä esimerkkiaikataulu siitä, miten lapsiperhearkeenkin saa järjestettyä tunnin tai pari omaa aikaa käydä lenkillä.
Voit kaikessa rauhassa olla surullinen kaikkien niiden lasten puolesta, joilla on niin julmat ja kamalat vanhemmat, että pistävät heidät päiväkotiin tai urheiluharrastuksiin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla olkiukkoilua.
Tämä sai alkunsa siitä, että väitit että työssäkäyvä kolmen lapsen vanhempi ehtii treenata 15 tuntia viikossa, eikä se ole pois mistään eikä keneltäkään. Se ei pidä paikkaansa. Perhe-elämä on nollasummapeliä, ja kaikki on aina pois joltakin.
Tämä on kyllä hupaisa ketju. Taas kerran henkilö, joka ehdotti että sekä lasten että aikuisten pitäisi kulkea kävellen tai pyörällä lyhyet matkat, sai alapeukkujen ryöpyn.
Joku kirjoitti, että hyötyliikunta ei ole kivaa. Voi huokaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kouluissa lisää liikunta tunteja. Pois nuo himskatin sähkö potkulaudat yleisöltä niin tulis liikkumistakin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Kyllä, ymmärsit täysin oikein. Tuo muutaman bulletpointin listaus oli täydellinen lista jokaisesta asiasta, mitä meidän perheessämme ikinä tehdään, eikä missään nimessä esimerkkiaikataulu siitä, miten lapsiperhearkeenkin saa järjestettyä tunnin tai pari omaa aikaa käydä lenkillä.
Voit kaikessa rauhassa olla surullinen kaikkien niiden lasten puolesta, joilla on niin julmat ja kamalat vanhemmat, että pistävät heidät päiväkotiin tai urheiluharrastuksiin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla olkiukkoilua.
Tämä sai alkunsa siitä, että väitit että työssäkäyvä kolmen lapsen vanhempi ehtii treenata 15 tuntia viikossa, eikä se ole pois mistään eikä keneltäkään. Se ei pidä paikkaansa. Perhe-elämä on nollasummapeliä, ja kaikki on aina pois joltakin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla valehtelua.
Minä en missään vaiheessa väittänyt, että treenaaminen ei ole poissa mistään tai keneltäkään. Minä nimenomaan sanoin, että tämä vaatii priorisoimista ja luettelin asioita, mistä minä joudun luopumaan, että pystyn treenaamaan. Työ tai lapset eivät kuitenkaan ole niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Kyllä, ymmärsit täysin oikein. Tuo muutaman bulletpointin listaus oli täydellinen lista jokaisesta asiasta, mitä meidän perheessämme ikinä tehdään, eikä missään nimessä esimerkkiaikataulu siitä, miten lapsiperhearkeenkin saa järjestettyä tunnin tai pari omaa aikaa käydä lenkillä.
Voit kaikessa rauhassa olla surullinen kaikkien niiden lasten puolesta, joilla on niin julmat ja kamalat vanhemmat, että pistävät heidät päiväkotiin tai urheiluharrastuksiin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla olkiukkoilua.
Tämä sai alkunsa siitä, että väitit että työssäkäyvä kolmen lapsen vanhempi ehtii treenata 15 tuntia viikossa, eikä se ole pois mistään eikä keneltäkään. Se ei pidä paikkaansa. Perhe-elämä on nollasummapeliä, ja kaikki on aina pois joltakin.
Perhe-elämä ei todellakaan ole nollasummapeliä. Miten kamala ajatus. Yhden onnellisuus ei ole toiselta pois. Minä olen todellakin parempi ja läsnäolevampi äiti, kun saan välillä keskittyä maalaamiseen ja taiteen tekemiseen. Toisilla on varmasti sama asia liikunnan kanssa. Ihmisillä on oikeus elää omaa elämäänsä ja tehdä niitä asioita, jotka tekevät heidät onnellisiksi, vaikka heillä olisikin lapsia. Tämä ei tarkoita, että niitä lapsia ei rakastettaisi tai tehtäisi asioita myös heidän kanssaan, vaikka jokaista sekuntia ei nyhjättäisikään niissä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon.
Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.
Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.
Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.
Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?
Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?
Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.
Ja mihinköhän perustat tuon väitteesi? Miten oikeutat, että sinulla aikuisena on oikeus haukkua tiettyjä lapsia sosiaalisesti lahjattomiksi vain heidän harrastusvalintansa perusteella? Suoraan sanottuna sinä kuulostat siltä kiusaajalta.
Lähteenä ovat tietenkin nuorten parissa tehdyt kyselytutkimukset. Niitä on tähänkin ketjuun linkattu.
Tähän ketjuun on linkattu tasan yksi ainut tutkimus nuorten kiusaamisesta urheilussa ja se ei ottanut mitenkään kantaa siihen, kiusaavatko joukkueurheilevat nuoret enemmän kuin muut. Älä siis viitsi valehdella.
Jos joku lenkkeilee yksin metsässä, kuka häntä kiusaa?
Oikeasti tuo pään pensaaseen työntäminen tekee hallaa nimenomaan lapsille ja nuorille.
?
Mikä ihmeen pään pensaaseen työntäminen? Jos sanotaan, että kirjoittaja valehtelee jonkun tutkimuksen sisällöstä, se ei ole mitään pään pensaaseen työntämistä.
PS. Toivottavasti et opeta lapsiasi välttelemään kaikkia ihmiskontakteja siksi, että joku saattaisi teoriassa kiusata heitä...
Urheilujoukkue on koulun ja netin jälkeen yleisin kiusaamispaikka. Muttet sinä suostu puhumaan siitä, vaan haluat puhua toisista keskustelijoista. Miksi?
Eli urheilussa on vähemmän kiusaamista kuin koulussa, jossa on kaikki lapset. Miten siis pääset tästä päätelmään, että urheilevat lapset ovat jotenkin erityisen pahoja kiusaajia?
Ja yhä edelleen, minkä tutkimuksen mukaan? Ei ainakaan sen mukaan, mikä tänne aikaisemmin linkattiin. En väitä, ettei noin voisi olla, mutta tuollaisten väitteiden sanominen ilman mitään lähteitä on aika kyseenalaista.
Urheilussa on tasan tarkkaan niin paljon kiusaamista kuin sitä hommaa pyörittävät aikuiset antaa tapahtua. Meillä on ollut nollatoleranssi ja olemme jopa puuttuneet joukkueen ja seuran toimesta koulussa tapahtuneeseen kiusaamiseen kun koulu ei siihen kyennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kännykät ja tietokonepelit pois alaikäisiltä. Niin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Kyllä, ymmärsit täysin oikein. Tuo muutaman bulletpointin listaus oli täydellinen lista jokaisesta asiasta, mitä meidän perheessämme ikinä tehdään, eikä missään nimessä esimerkkiaikataulu siitä, miten lapsiperhearkeenkin saa järjestettyä tunnin tai pari omaa aikaa käydä lenkillä.
Voit kaikessa rauhassa olla surullinen kaikkien niiden lasten puolesta, joilla on niin julmat ja kamalat vanhemmat, että pistävät heidät päiväkotiin tai urheiluharrastuksiin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla olkiukkoilua.
Tämä sai alkunsa siitä, että väitit että työssäkäyvä kolmen lapsen vanhempi ehtii treenata 15 tuntia viikossa, eikä se ole pois mistään eikä keneltäkään. Se ei pidä paikkaansa. Perhe-elämä on nollasummapeliä, ja kaikki on aina pois joltakin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla valehtelua.
Minä en missään vaiheessa väittänyt, että treenaaminen ei ole poissa mistään tai keneltäkään. Minä nimenomaan sanoin, että tämä vaatii priorisoimista ja luettelin asioita, mistä minä joudun luopumaan, että pystyn treenaamaan. Työ tai lapset eivät kuitenkaan ole niitä.
Kyllä. Itse kerroit että et tee esimerkiksi ruokaa joka päivä tai istu katsomossa lasten treeneissä. Kertoo ehkä jotain, että ajattelet että sinä itse olet ainoa, joka joutuu luopumaan tuossa jostain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
istu katsomossa lasten treeneissä.
Tätä olen ihmetellyt usein, mitä ne vanhemmat siellä katsomossa nököttää? Kävisivät vaikka kaupassa, kävelyllä tai salilla sillä aikaa kun junnu reenaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Kyllä, ymmärsit täysin oikein. Tuo muutaman bulletpointin listaus oli täydellinen lista jokaisesta asiasta, mitä meidän perheessämme ikinä tehdään, eikä missään nimessä esimerkkiaikataulu siitä, miten lapsiperhearkeenkin saa järjestettyä tunnin tai pari omaa aikaa käydä lenkillä.
Voit kaikessa rauhassa olla surullinen kaikkien niiden lasten puolesta, joilla on niin julmat ja kamalat vanhemmat, että pistävät heidät päiväkotiin tai urheiluharrastuksiin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla olkiukkoilua.
Tämä sai alkunsa siitä, että väitit että työssäkäyvä kolmen lapsen vanhempi ehtii treenata 15 tuntia viikossa, eikä se ole pois mistään eikä keneltäkään. Se ei pidä paikkaansa. Perhe-elämä on nollasummapeliä, ja kaikki on aina pois joltakin.
Perhe-elämä ei todellakaan ole nollasummapeliä. Miten kamala ajatus. Yhden onnellisuus ei ole toiselta pois. Minä olen todellakin parempi ja läsnäolevampi äiti, kun saan välillä keskittyä maalaamiseen ja taiteen tekemiseen. Toisilla on varmasti sama asia liikunnan kanssa. Ihmisillä on oikeus elää omaa elämäänsä ja tehdä niitä asioita, jotka tekevät heidät onnellisiksi, vaikka heillä olisikin lapsia. Tämä ei tarkoita, että niitä lapsia ei rakastettaisi tai tehtäisi asioita myös heidän kanssaan, vaikka jokaista sekuntia ei nyhjättäisikään niissä kiinni.
Kyllä se olisikin joka hetki yhdessä nyhjäämistä, jos taaperoikäisen perheessä vanhemmat eivät saa tehdä 40 tunnin työviikkoa ja siihen päälle 20 tunnin sporttitreeniä. Koska vanhemmilla on oikeus olla onnellisia. Ja muistakaa nyt, että lapset ovat onnellisia silloin kun vanhemmat ovat.
Miksi jotain täällä nyt risoo niin paljon se, kuinka joku toinen elämänsä järjestää? Jos joku saa mahdutettua 15-20 tuntia treeniä viikkoonsa ja nauttii siitä, se ei tarkoita, että teidän pitäisi elää samalla tavalla. Ihmiset ovat erilaisia ja nauttivat eri asioista ja priorisoivat niitä sen mukaan. Osa ihmisistä on jaksavampia kuin toiset ja osalle riittää lyhyemmät yöunet jolloin päivässä voi toisilla olla enemmän valveillaolotunteja ja siten aikaa tehdä asioita.
Otatteko paineita, jos joku toinen liikkuu enemmän, koetteko, että on hankalampi oikeuttaa omaa liikkumattomuutta vai mistä tuo sivukaupalla jatkunut jankkaus oikein kumpuaa?
En ole lukenut ketjua juurikaan, mutta halusin vain sanoa, että lenkkeilen itse säännöllisesti ja olen pistänyt merkille, että viimeisen parin kuukauden aikana on alkanut näkymään perheitä lenkkipoluilla ja kävelykaduilla yhdessä. Joko pyörillä tai jalan menevät perätysten kuin sorsat. Eli en tiedä johtuuko tästä viimeaikaisesta keskustelusta, mutta siinä yksi idea jota moni jo toteuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
istu katsomossa lasten treeneissä.
Tätä olen ihmetellyt usein, mitä ne vanhemmat siellä katsomossa nököttää? Kävisivät vaikka kaupassa, kävelyllä tai salilla sillä aikaa kun junnu reenaa.
Joo sama, en minä tunge lapseni soittotunnille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Kyllä, ymmärsit täysin oikein. Tuo muutaman bulletpointin listaus oli täydellinen lista jokaisesta asiasta, mitä meidän perheessämme ikinä tehdään, eikä missään nimessä esimerkkiaikataulu siitä, miten lapsiperhearkeenkin saa järjestettyä tunnin tai pari omaa aikaa käydä lenkillä.
Voit kaikessa rauhassa olla surullinen kaikkien niiden lasten puolesta, joilla on niin julmat ja kamalat vanhemmat, että pistävät heidät päiväkotiin tai urheiluharrastuksiin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla olkiukkoilua.
Tämä sai alkunsa siitä, että väitit että työssäkäyvä kolmen lapsen vanhempi ehtii treenata 15 tuntia viikossa, eikä se ole pois mistään eikä keneltäkään. Se ei pidä paikkaansa. Perhe-elämä on nollasummapeliä, ja kaikki on aina pois joltakin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla valehtelua.
Minä en missään vaiheessa väittänyt, että treenaaminen ei ole poissa mistään tai keneltäkään. Minä nimenomaan sanoin, että tämä vaatii priorisoimista ja luettelin asioita, mistä minä joudun luopumaan, että pystyn treenaamaan. Työ tai lapset eivät kuitenkaan ole niitä.
Kyllä. Itse kerroit että et tee esimerkiksi ruokaa joka päivä tai istu katsomossa lasten treeneissä. Kertoo ehkä jotain, että ajattelet että sinä itse olet ainoa, joka joutuu luopumaan tuossa jostain.
Minkä ihmeen takia joka päivälle pitäisi tehdä uusi ruoka tai istua nököttämässä lasten treeneissä?
-ohis
Miksi te vastuutatte lapsia asiasta? Saisitte hävetä.
Aikuisten tehtävähän se olisi tukea lasten liikkumista. Mutta kun he eivät liiku itsekään. Esim. lyhyetkään kauppareissut eivät suju ilman autoa ja kauhea valitus, jos ei Helsingin keskustassa pääse sujuvasti ajamaan autolla. Ja lapset opetetaan samanlaiseen autoriippuvaiseen elämään jo pienestä pitäen.
Itse asiassa lapsethan usein liikkuvat aikuista enemmän. Pyöräilevät kouluun jne. Silti heitä syytetään ja syyllistetään. Kiva juttu.
T. Autoton